Lihava, oletko sinäkin ihmisille näkymätön?

Painoni on jojoillut koko aikuisikäni reilusti, välillä 53-94 kg. Minulla on siis kokemusta elämisestä sekä hoikkana että lihavana. Tunnistan ilmiön. Myyjiltä saa parempaa palvelua hoikkana, erityisesti urheiluvälineitä ostaessa. Lihavaa ei viitsitä vaikkapa polkupyörän valinnassa neuvoa ja asiakkaalle puhutaan alentuvasti, aivan kuin en olisi pyöräillyt metriäkään elämäni aikana ja hengästyisin pienimmästäkin ponnistuksesta. Työpaikalla vaikkapa kokouksissa esittämiini kriittisiin kommentteihin ja kehitysehdotuksiin suhtaudutaan hyväksyvämmin silloin, kun minulla on "hoikka kausi". Lihavana esitettyyn kritiikkiin suhtaudutaan helpommin niin, että kyse on turhasta valituksesta. Miesten huomion määrän muutos on ilmeinen. Juuri eilen olin pitkästä aikaa baarissa ja huomasin miesten katselevan minua. Minua myös haettiin tanssimaan ja minulle tultiin juttelemaan. Ero vaikkapa puolen vuoden takaiseen on merkittävä. Olen siis laihtunut puolessa vuodessa noin 15 kiloa. Olen tällä hetkellä viestini alussa mainitsemani haarukan puolessavälissä. 

Up

Mies haluaa bylsiä hoikkia naisia. Ne pystyvät potentiaalisesti synnyttämään. Siksi me emme katso valaaseen.

Ei se näkymättömyys painoa katso. Itse olen ihannemitoissa ja hyvännäköinenkin, mutta armottoman traumatisoitunut parisuhteissa enkä osaa enää hymyillä ja katse aina tyhjyyteen. Ihan saan olla täysin ilman huomiota ja lähestymisiä.

Miehenä toki muutenkin harvinaisempaa saada lähestymisiä, mutta ennen kuitenkin sain.

Vierailija kirjoitti:

Painoni on jojoillut koko aikuisikäni reilusti, välillä 53-94 kg. Minulla on siis kokemusta elämisestä sekä hoikkana että lihavana. Tunnistan ilmiön. Myyjiltä saa parempaa palvelua hoikkana, erityisesti urheiluvälineitä ostaessa. Lihavaa ei viitsitä vaikkapa polkupyörän valinnassa neuvoa ja asiakkaalle puhutaan alentuvasti, aivan kuin en olisi pyöräillyt metriäkään elämäni aikana ja hengästyisin pienimmästäkin ponnistuksesta. Työpaikalla vaikkapa kokouksissa esittämiini kriittisiin kommentteihin ja kehitysehdotuksiin suhtaudutaan hyväksyvämmin silloin, kun minulla on "hoikka kausi". Lihavana esitettyyn kritiikkiin suhtaudutaan helpommin niin, että kyse on turhasta valituksesta. Miesten huomion määrän muutos on ilmeinen. Juuri eilen olin pitkästä aikaa baarissa ja huomasin miesten katselevan minua. Minua myös haettiin tanssimaan ja minulle tultiin juttelemaan. Ero vaikkapa puolen vuoden takaiseen on merkittävä. Olen siis laihtunut puolessa vuodess

Miksi miesten pitäisi antaa huomiota, jos eivät koe sinua haluttavana? Lihavat eivät nyt ole mitenkään sellaisia joita haluaisi lähestyä pariutumismielessä. Tuskin itseäsikään kiinnostaa parisuhdemielessä ihminen jota et pidä ulkoisesti puoleensavetävänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Painoni on jojoillut koko aikuisikäni reilusti, välillä 53-94 kg. Minulla on siis kokemusta elämisestä sekä hoikkana että lihavana. Tunnistan ilmiön. Myyjiltä saa parempaa palvelua hoikkana, erityisesti urheiluvälineitä ostaessa. Lihavaa ei viitsitä vaikkapa polkupyörän valinnassa neuvoa ja asiakkaalle puhutaan alentuvasti, aivan kuin en olisi pyöräillyt metriäkään elämäni aikana ja hengästyisin pienimmästäkin ponnistuksesta. Työpaikalla vaikkapa kokouksissa esittämiini kriittisiin kommentteihin ja kehitysehdotuksiin suhtaudutaan hyväksyvämmin silloin, kun minulla on "hoikka kausi". Lihavana esitettyyn kritiikkiin suhtaudutaan helpommin niin, että kyse on turhasta valituksesta. Miesten huomion määrän muutos on ilmeinen. Juuri eilen olin pitkästä aikaa baarissa ja huomasin miesten katselevan minua. Minua myös haettiin tanssimaan ja minulle tultiin juttelemaan. Ero vaikkapa puolen vuoden takaiseen o

En sanonut, että miesten pitäisi antaa huomiota. Aloituksessa kysytään kokemuksia lihavuudesta seuraavasta "näkymättömyydestä", ja kerroin havainnoistani aiheeseen liittyen. Ymmärrän hyvin, että baarissa lähestytään niitä, joita pidetään viehättävänä. Olen tosin huomannut, että myös vaikkapa työpaikalla mieskollegat ja esihenkilöt kohtelevat paremmin viehättävinä pitämiään naisia. Tämän tajuaminen oli minulle suuri pettymys, koska työpaikalla pitäisi ammattitaidon olla ainoa merkityksellinen asia. Kun tajusin, että jotkut kollegani eivät ole kehuneet ideoitani tai hakeutuneet kanssani samaan tiimiin siksi, että pitivät ideoitani hyvinä ja minua hyvänä työntekijänä, vaan siksi, että pitivät minua viehättävänä, on arvostukseni tiettyjä kollegoita kohtaan laskenut. 

Tässähän on tullut jo ilmi muutamia seikkoja joista voi jonkunlaisia amatöörijohtopäätöksiä vetää: lihavuus assosioidaan tyhmyyteen ja laiskuuteen. Joka sinänsä on ollut "totta", että korkeakoulutetuissa on ollut vähemmän lihavia.

Mutta, nähdäkseni kulttuuri on tältä osin muuttumassa, sillä nykyäänhän ne on juuri niitä vähemmän koulutettuja, jotka juoksevat salilla kyykkäämässä, kun taas korkeakoulutetuilla on usein stressaava istumatyö ja hukkuvat töiden alle niin, ettei itsestä huolehtimiseen jää aikaa.

Mahtaakohan ajan kanssa ihmisten ennakkoluulot asian suhteen kääntyä päälaelleen tämän ilmiön myötä, ja niitä hoikkia pidetäänkin vähän tyhmempinä "salibimboina"? 

Faktahan joka tapauksessa on se, ettei pääsääntöisesti painolla ole mitään tekemistä älykkyyden ja pätevyyden kanssa, joten joka tapauksessa moinen näkymättömänä kohtelu on hölmöä...

Onhan se ihan monesti tutkittu asia,  että ihmiset kohtelee hyvän näköisiä paremmin ja hyvännäköisistä uskotaan hyvää, heidän uskotaan olevan fiksumpia, empaattisempia jne. 

Mulla se meni niin päin, että olin aiemmin aina enemmän tai vähemmän lihava. Nyt kun olen laihtunut, olen pompsahtanut ihan eri maailmaan. Jopa vähän ahdistaakin, sillä olin tottunut olemaan näkymätön, mutta nyt minut huomataan ja välillä miehet jopa tuijottaa hymyillen. Ei tarvitse kuin kauppaan mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ikinä, siis IKINÄ tee sitä lapsellista oletusta että ylipainoinen ei muka liiku. Nehän just liikkuu.

 

Kyllä. Ylipainoiset ovat kaikista aktiivisimpia. 😂

Kaikkea sitä täälläkin saa lukea.

Onhan ne kaapin kokoiset salilla käyvät miehetkin usein myös ylipainoisia, ei se kaikki pelkästään lihasta ole. Väitätkö, että se narukätinen laihaläski mies liikkuu enemmän kuin he? 

Naisten kohdalla tätä itsestäänselvää asiaa ei jostain syystä samalla tavalla tajuta, että se siro pajunvitsa nainen todennäköisesti ei liiku, mutta se pyylevämpi ja rotevampi nainen liikkuu todella paljon, vaikka sillä on läskiä myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaan ongelmaan törmää näin 165cm luuseripaskamiehenä

Tuo on ikävää, ja myönnän, että en itsekään reagoi, kuten pitkiin miehiin. Pidän itseäni heidän rinnallaan norsuna. Biologiaa? Monella pienellä ja sirolla miehellä on kuitenkin rautainen itsetunto, pätevyydestä puhumattakaan.

Ei se pituus kaikkea ratkaise. Itse olin taannoin työkuvioiden puolesta tekemisissä lyhyen miehen kanssa, ei taida olla edes itseni mittainen. Liekö joku oikea tuoksu tms alitajuinen asia, mutta voi luoja että melkein sukat pyöri jalassa. Jos ei oltaisi molemmat perheellisiä, olisin tod näk pyytänyt treffeille. Olen tavannut saman tyypin viimeksi joku 10v sitten, sama efekti. Eikä kyseessä ole muutenkaan mikään erityisen komea henkilö, ihan tavis, ystävällinen ja mukava toki.

Olen.

Ja hyvä niin.

M52

Kaikki naiset pystyy tekemään taikatempun. Ei tarvita kuin läskiä tai ikää ja simsalabim, olet näkymätön.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki naiset pystyy tekemään taikatempun. Ei tarvita kuin läskiä tai ikää ja simsalabim, olet näkymätön.

No onneksi miehiä tämä ei koske?

Vierailija kirjoitti:

Onhan se ihan monesti tutkittu asia,  että ihmiset kohtelee hyvän näköisiä paremmin ja hyvännäköisistä uskotaan hyvää, heidän uskotaan olevan fiksumpia, empaattisempia jne. 

Mulla se meni niin päin, että olin aiemmin aina enemmän tai vähemmän lihava. Nyt kun olen laihtunut, olen pompsahtanut ihan eri maailmaan. Jopa vähän ahdistaakin, sillä olin tottunut olemaan näkymätön, mutta nyt minut huomataan ja välillä miehet jopa tuijottaa hymyillen. Ei tarvitse kuin kauppaan mennä.

Olen huomannut saman. Vaikka ikää on jo yli 50 vuotta, niin silti tuon huomaa. Tässä iässä saa olla melko rauhassa, mutta ero muutaman vuoden takaiseen on silti merkittävä. Ennen, ylipainoisena, en edes oikeastaan tajunnut asiaa eli sitä, miten näkymätön olin. Nyt kun olen normaalipainoinen tai oikeastaan hoikka, vaatekoko 34 - 36, niin palvelun taso on noussut. Kun menen asioimaan vaikka kaupan palvelutiskillä tai jossain erikoisliikkeessä, kohtelu on ystävällisempää kuin aikaisemmin.

Joskus minuakin, näinkin vanhaa naista, katsotaan pidempään kuin mihin olin tottunut. Se tuntuu kiusalliselta. Olen ratkaissut asian katsomalla ihmisten läpi ja kääntymällä ihmisistä poispäin, jos mahdollista. Ystävällinen palvelu on tervetullutta, mutta en kaipaa ylimääräisiä ihmiskontakteja tai ylipäätään minkäänlaista huomiota ventovierailta. Varsinkaan, kun tajuan, mistä se johtuu - olinhan ihan sama ihminen 25 kiloa painavampanakin.

Tuttu ilmiö on. Olen n. 160cm pitkä ja painanut kaikkea 53-90 kg:n väliltä ja mitä lähempänä haitarin alapäätä olen sitä enemmän ja positiivisempaa huomiota saan muilta ihmisiltä sukupuoleen katsomatta.

Nuorempana hoikempi minäni sai positiivista huomiota enemmän miehiltä kuin naisilta, mutta nyt nelikymppisenä tämä on toisin päin. Miehet eivät minua juuri enää katso, mutta naiset kohtelevat paljon ystävällisemmin nyt, kun painan n. 70 kiloa vastaan silloin, kun painoin n. 85 kg. Ehkä olen miesten silmään edelleen liian pulska. Olin suunnilleen näissä mitoissa parikymppisenä, eikä todellakaan tarvinnut ahdistua miesten liiallisesta huomiosta. Toisin oli sitten siinä kolmenkympin tienoilla, kun painoin alle 60 kg, miehiä riitti joka sormelle.

Muuten en ole juurikaan muuttunut tyyliltäni tai edes kasvoiltani. Totta kai mulla muutama ryppy on otsassa, mutta naama ei vielä roiku, eikä tukka ole harmaantunut tai huomattavasti ohentunut. Pukeudunkin suunnilleen samoin kuin kymmenen vuotta sitten. Tyylini on aina ollut farkut+neule-tyyppistä. En hoikimmillanikaan pukeutunut erityisen paljastavasti tai "seksikkäästi", koska en tykkää sellaisesta tyylistä, joten ainoa, mikä on muuttunut isommin, on paino.

Niin surullista kuin se onkin, kyllä se vaikuttaa ihmisten suhtautumiseen, onko toinen hoikka vai pulleampi.

Vierailija kirjoitti:

Löytyipäs tällainen ketju. Olen huomannut tämän saman ilmiön. Olen ollut sekä normaalipainoinen/hoikka, että lihava (joka olen nyt). En ala selittelemään mitään aineenvaihdunnoista tai muista, olen itse syönyt itseni tällaiseksi ja sillä selvä. En mielelläni katso enää peiliin, koska miellän itseni alitajuisesti vielä hoikkana. Minulla on siis edelleen normaalipainoisen identiteetti, enkä ole siis vielä hyväksynyt totuutta alitajuisesti.

No niin tai näin ero on kyllä merkittävä. Kun hoikkana otin töissä kantaa johonkin asiaan, ihmiset oli kiinnostuneita ja selviteltiin yhdessä sitten sitä. Nyt minut ohitetaan. Kylmästi vaan. Onhan siinä varmaan ikärasismiakin mukana, mutta en ole kuitenkaan vielä kovin vanha (reilu nelikymppinen). Ehkä selvimmin tämän huomaa kun nuori ja hoikka, tyylitajuinen tunari kerta toisensa jälkeen saa mokansa läpi olkia kohauttamatta, mutta minut dissataan säännönmukaisesti tai jotenkin kaikki tuntuu olev

Ei pidä paikkaansa. Jos laihtuisit, sinut otettaisiin taas vakavasti. Tiedän kokemuksesta. Eri asia sitten, onko tuo mikään syy laihduttaa. Jos liikakilot häiritsevät sinua, silloin niistä kannattaa hankkiutua eroon, mutta se onnistuu vain hyväksymällä niiden olemassaolo (tämänkin sanon kokemuksesta). Eli täytyy katsoa sinne peiliin ja nähdä itsensä sellaisena kuin on tänään, ei sellaisena kuin oli ennen.

En ole huomannut.