Lihava, oletko sinäkin ihmisille näkymätön?

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut sekä hoikka että lihava ja tunnistan ilmiön. Lihavana on vähemmän olemassa ihmisille. Omassa tapauksessa lihominen vielä johtui vaikeasta immunisairaudesta eikä elintavoissani ollut tapahtunut mitään muutosta. Lihavia myös pidetään vähemmän älykkäinä, mikä on omassa tapauksessani huvittavaa, sillä olen professoritasoinen huippututkija. Tämä kertoo tietysti eniten sekä näistä ihmisistä itsestään että yhteiskunnallisesta laaja-alaisesta indoktrinaatiosta, mutta kun sen on kokenut on ihmisiin vaikea suhtautua.

Mikä immuunisairaus?

Itse olen myös ollut normaali-ja ylipainoinen enkä tunnista ilmiötä. Ylipainoisena olin itse asiassa liiankin näkyvä.

En ole näkymätön.

Tuo ei pidä paikkaansa ainakaan kaikkien kohdalla. Olen itse tosi hoikka ja jos mun pitää asioida tilanteessa, joissa yksi esimerkiksi aspoista on pulska, sanon asiani hänelle. Ja syy on ihan se, että ylipainoiset ihmiset ovat yleensä avuliaita ja mukavia.

En vaan liiankin näkyvä. Sylkykuppi rumilus jota voi kohdella miten vain

En ole. Olen ollut elämässäni noin 35 v asti hoikka, sitten aloin lihoa ja nyt 49 v olen sairaalloisen lihava. Toki minua ei flirttimielessä miehet katsele, mutta kyllä saan esim. työkuvioissa huomiota silloin kun sitä haluan enkä ole ollenkaan näkymätön. Minua on moni sanonut hyvin karismaattiseksi, ehkä johtuu siitä, että se jotenkin kumoaa lihavuuden aiheuttamaa näkymättömyyttä.

Miellän itse sekä pitkät että tukevat ihmiset näkyviksi, vahvoiksi, rohkeiksi ja joskus jopa pelottaviksikin ihmisiksi. Monesti heillä voi olla kantava ja karismaattinen puheääni. Itse olen hoikka ja siro, puheääneni on hyvin hiljainen ja olen aina kokenut itseni näkymättömäksi. Kuljen pitkin seinänvieriä ja pujahdan hiljaa ja vaivihkaa ihmisiä täynnä olevaan huoneeseen.

Lihavat on lepposii -ne ei tee kepposii =)

Eli otetaan tääkin vaan ilon kautta =)

Tokihan jokaisen ylipainoisen kannattaisi laihduttaa -terveyssyiden takia.

(eli palattiinkin asialinjalle)

Jotkut isokokoiset, itsevarmat ja kovaääniset ihmiset arvostelevat ja naureskelevat ääneen hoikan ihmisen hintelyyttä, heiveröisyyttä ja pulkannarumaisuutta. Ei tunnu mukavalta ja asialliselta tuollainenkaan.

Mä tunnistan ainakin itsessäni sen, että jos huomaan jonkun ihmisen, jolla on joku piirre, mikä EHKÄ häntä itseä häiritsee, tai mihin hän kokee kiinnitettävän negatiivista huomiota, olen korostetun nonchalant, eli tosiaan annan katseeni liukua värähtämättäkään sen megaläskin/pyörätuolissa istuvan/ihottumaisen/anorektikon/pultsarin/säkki päällä kulkevan ohitse, korostetusti kiinnittämättä huomiota häneen, etten vain satuta katseellani.

Mä olen aina ollut näkymätön, painosta riippumatta. Harmaavarpunen siis, en mitenkään nätti mutten myöskään niin ruma, että kiinnittäisin sen takia huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä se biologia lyö realismia vasten kasvoja. Ihmisaivot assosioivat alitajuntaisesti lihavuuden ns. "epäpätevyyden", laiskuuden ym kanssa vaikka tämä ei tietenkään pidä paikkaansa jokaisen kohdalla. Ei se tarkoita kuitenkaan sitä, että lihavia pidettäisiin ihmisarvoltaan vähäisempinä, tai että tämä tapahtuisi tietoisesti.

Korkeakoulutetut ovat muuten keskimäärin myös paremmassa fyysisessä kunnossa kuin vähemmän koulutetut. Terv. Vähemmän kouluettu.

Saa loukkaantua, sehän on nykyään joku ihmisoikeus.

Olen korkeakoulutettu entinen ammattiurheilija ja olen hyvässä kunnossa. Olen silti lihava. Aivan kuin... niillä ei olisi mitään tekemistä toistensa kanssa.

Jos olet entinen urheilija ja mukamas hyvässä kunnossa, niin miksi olet antanut itsesi lihota? Normaalilla hyötyliikunnallakin on vaikutusta painoon ilman että treenaisi veren maku suussa maratonia varten.

Se johtui sairaudesta. Tuon viestin kirjoitettuani olen saanut siihen lääkityksen ja olen jälleen normaalipainoinen.

-edellinen

Se välttelevä katse on voitu tosiaan nimenomaan tarkoittaa kohteliaisuudeksi ja huomaavaiseksi eleeksi, mutta se koetaankin loukkaavana.

On mahdollista, että olen muuttunut näkyvämmäksi, kun en enää ole ylipainoinen. Mutta en tiedä ihan varmasti, koska olen itse oppinut katsomaan ihmisten läpi: olen sillä keinolla suojellut itseäni, jotten huomaisi inhoavia katseita enkä sitä, miten näkymätön olen.

Laihduttuani normaalipainoiseksi olen yhden kerran huomannut miehen katsoneen perääni, siis kääntyneen katsomaan. Katsoin itse äkkiä toisaalle ja kiihdytin askelia päästäkseni piiloon, ettei mies minua näkisi, minuun katsoisi.

Sen jälkeen olen sumentanut katseeni entistä varmemmin. En halua tietää, jos joku katsoo minua, se on pelottavaa. Parempi, jos minua ei kukaan huomaa.

Itselle tilanne oli selvä kuin pläkki. Lihavana olin naisille täysin ilmaa. Vuodessa laihdutin 25 kg läskiä ja hankin 10 kg lihasta. Ja sen jälkeen sain huomiota naisilta yhden vuoden aikana enemmän kuin aikaisemmin 10 vuoden aikana yhteensä.

Maailma on pinnallinen. Ja sitä joko pelaa näiden sääntöjen mukaan tai ei pelaa ollenkaan.

Ehkä olet vaan liian ylivoimaisen näkönen. Lihavia ei parane suututtaa

Päinvastoin, tullaan kyselemään miten olet noin lihonut/lihava

Ehkä se johtuu samasta kuin se, että joidenkin on vaikeaa katsoa silmiin ihmisiä, joilla on paha akne, kierot silmät tai jokin muu huomattava poikkeavuus. Pelkäävät, etteivät osaa katsoa neutraalisti ja että katsottava huomaa sen.

Vierailija kirjoitti:

Mä tunnistan ainakin itsessäni sen, että jos huomaan jonkun ihmisen, jolla on joku piirre, mikä EHKÄ häntä itseä häiritsee, tai mihin hän kokee kiinnitettävän negatiivista huomiota, olen korostetun nonchalant, eli tosiaan annan katseeni liukua värähtämättäkään sen megaläskin/pyörätuolissa istuvan/ihottumaisen/anorektikon/pultsarin/säkki päällä kulkevan ohitse, korostetusti kiinnittämättä huomiota häneen, etten vain satuta katseellani.

Itselläni on sama. Vaikka olenkin utelias asioita ja elämää kohtaan, en jostain syystä koe mielenkiintoa ihmisten ja käytöstensä kyyläämiseen. Tätä näkee valitettavan usein, ihan vauvasta vaariin, että kiinnitetään liian paljon huomiota ja otetaan ns. silmätikuksi.

Voi tuntua loukkaavalta vastaanottajasta, mutta uskoisin sen tuijottavan mulkoilun ja sormella osoittamisen tuntuvan vieläkin kurjemmalta. Toisten tunteista ei silti voi olla vastuussa vaan jokainen käsittelee omansa.

Vierailija kirjoitti:

Tuo ei pidä paikkaansa ainakaan kaikkien kohdalla. Olen itse tosi hoikka ja jos mun pitää asioida tilanteessa, joissa yksi esimerkiksi aspoista on pulska, sanon asiani hänelle. Ja syy on ihan se, että ylipainoiset ihmiset ovat yleensä avuliaita ja mukavia.

Minulla ihan sama: valitsen sen pulskan. Häneltä saan yleensä asiallista palvelua, kun viereinen hoikka ja hyvännäköinen todennäköisemmin katsoo minua nenänvartta pitkin hiukan ylimielisenä. Näin siis toimin edelleen, vaikken enää olekaan itse ylipainoinen. Tämä tapa on jäänyt. On jotenkin helpompi asioida tavallisen näköisen ihmisen kanssa.

(73)

Vierailija kirjoitti:

Siinä se biologia lyö realismia vasten kasvoja. Ihmisaivot assosioivat alitajuntaisesti lihavuuden ns. "epäpätevyyden", laiskuuden ym kanssa vaikka tämä ei tietenkään pidä paikkaansa jokaisen kohdalla. Ei se tarkoita kuitenkaan sitä, että lihavia pidettäisiin ihmisarvoltaan vähäisempinä, tai että tämä tapahtuisi tietoisesti.

Korkeakoulutetut ovat muuten keskimäärin myös paremmassa fyysisessä kunnossa kuin vähemmän koulutetut. Terv. Vähemmän kouluettu.

Saa loukkaantua, sehän on nykyään joku ihmisoikeus.

Tämä on osittain totta, MUTTA kannattaa kuitenkin ymmärtää ja sisäistää, että kysymys ei ole oikeasti mistään biologiasta, vaan kulttuurisidonnaisesta oppimisesta. 

Ihan sama kun väittäisi, että on luonnonvalintaa, että joissain kulttuureissa naisten puhetta ei kuunnella, heihin ei kiinnitetä huomiota jne Ei se mitään biologiaa ole, se on kulttuurin opettamaa syrjintää.