Ihmisten kyvyttömyys filosofiseen keskusteluunn.

Itse olen lukenut lukiossa sen yhden pakollisen filosofian kurssin ja sitten yliopistossa yhden pakollisen filosofian ja etiikan kurssin, nämä karkeasti 15-20 vuotta sitten. Voisin ehkä keskustella filosofiasta jonkun sellaisen kanssa, joka olisi siinä tiedollisesti samalla tasolla kuin minä, eli että on perehtynyt perusteisiin mutta ne ovat hieman ruosteessa. Jos keskustelukumppani olisi paljon perehtyneempi aiheeseen kuin minä, niin mitä annettavaa minulla olisi keskusteluun? Ja jos taas joku filosofiasta mitään tajuamaton alkaisi selittää jotain että hei entä jos tää todellisuus onkin vaan joku matriisi tms, niin en siihenkään oikein keksisi muuta vastattavaa kuin että joo voihan se olla. Ja itse asiassa, vaikka keskustelu käytäisiin jonkun "minun tasoiseni" kanssakin, niin todennäköisesti se olisi sellainen, että yhdessä vain muisteltaisiin että mitähän se vaikka Descartes oikein ajattelikaan. En jotenkin tajua, miksi olisi mukavaa puhua filosofiasta enää sen jälkeen, kun on kerran saanut ajateltua läpi sen, että emme oikeastaan voi tarkkaan tietää, mitä oleminen tai käsitteet tms oikein pohjimmiltaan ovat. Tiedän, että tämä on luonnekysymys, ja moni muu varmaan näkee paljonkin järkeä noiden pohtimisessa uudestaan ja uudestaan. Mutta tämä oli siis omalta kohdaltani vastaus siihen, miksi en mielelläni keskustelisi sukujuhlissa filosofiasta.

Sen sijaan psykologia on aihe, josta keskustelen mielelläni, ja josta löydän aina uusia näkökulmia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikki on pelkästään retorista ilman mitään kosketusta mihinkään todelliseen niin yhtä hyvin voidaan jauhaa vaikka puhdasta metafysiikasta - sekin on sellainen loppumaton suo, josta voi kaivaa loputtomasti vaikka mitä täysin käyttökelvotonta lärpytystä.

Onko metafysiikka mielestäsi täysin käyttökelvotonta lärpytystä? Jos on, niin kertoisitko, miksi.

Käytännön kannalta se on. Huvituksena se on joskus ihan käypää, eihän siitä juuri muuhun ole. Loputonta spekulaatiota spekulatiivisista asioista, jolla ei ole mitään käytännön aplikaatioita, ellet sitten halua perustaa omaa kulttia/uskontoa.

Vierailija kirjoitti:

En jotenkin tajua, miksi olisi mukavaa puhua filosofiasta enää sen jälkeen, kun on kerran saanut ajateltua läpi sen, että emme oikeastaan voi tarkkaan tietää, mitä oleminen tai käsitteet tms oikein pohjimmiltaan ovat. Tiedän, että tämä on luonnekysymys, ja moni muu varmaan näkee paljonkin järkeä noiden pohtimisessa uudestaan ja uudestaan.

Sellaiset, jotka harrastavat filosofiaa, löytävät siitä loputtomasti keskusteltavaa. Jo pelkästään erilaisista julkaisuista ja käännöksistä riittää juttua jatkuvasti, sillä niitä ilmestyy aina uusia. Samoin filosofian historia herättää aina vaan keskustelua, sillä filosofiahan osittain elää perinteestään ja tuottaa itseään itsestään. Analogiaa löytää vaikkapa musiikista. Musiikinharrastajat eivät koskaan kyllästy keskustelemaan esimerkiksi menneiden vuosikymmenten levytyksistä, ja uusia levyjä arvioidaan suhteuttamalla niitä vanhoihin.

Siinä olet oikeassa, että ei kukaan filosofi jaksa innostua vaahtoamaan siitä, ettemme voi todistaa ulkomaailman olevan olemassa tai tietää varmuudella, että seinä on punainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joo, enpä ihmettele jos keskustelu tyrehtyy alkuunsa, mikäli se "keskustelu" on ensimmäisen vuoden filosofian opiskelijan tarvetta heitellä ilmaan termejä, joita ei itsekään täysin ymmärrä, mutta jotka kuulostaa riittävät kompleksilta. (Tässä ketjussakin esimerkki)

Tällaiset keskustelut kannattanee, kanssaihmisten säästämiseksi, pitää siellä fuksien illanvietossa.

Ihminen, joka on aidosti omaksunut ideoita ja konsepteja, ja osaa niitä soveltaa omaan ajatteluunsa - hän osaa myös ilmaista ne kiinnostavasti ja sellaisella ilmaisulla, että keskustelu voi kiinnostaa myös maallikkoa.

Kyllähän sen toisaalta ymmärtää, että jos on oppinut uusia komealta kalskahtavia sanoja koko joukon, niin niiden käyttöä pitää harjoitella ;)

Vähän niin kuin vieraiden kielten opiskelussa uusia äänteitä ja sanapainotuksia tulee aluksi korostettua oikein ylenpalttisesti, mutta sitten kun on päässyt opiskelussa pidemmälle, niin puhe alkaa kuulostaa luontevammalta ilman turhaa touhotusta

Niin no mutta ei sitä vierasta kieltäkään semmosille kannata puhua, jotka sitä ei ymmärrä, ellei halua brassailla, tai toisten pyynnöstä näyttää mitä osaa.

Vierailija kirjoitti:

Käytännön kannalta se on. Huvituksena se on joskus ihan käypää, eihän siitä juuri muuhun ole. Loputonta spekulaatiota spekulatiivisista asioista, jolla ei ole mitään käytännön aplikaatioita, ellet sitten halua perustaa omaa kulttia/uskontoa.

Oletko tullut ajatelleeksi, että kaikkien "käytännön aplikaatioiden" ja kaiken tieteellisen toiminnan perustanakin on metafyysisiä oletuksia. Tämä on syytä ymmärtää ja metafyysiset lähtökohdat tunnistaa, mikäli mielii saada tieteellisestä ajattelusta otetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käytännön kannalta se on. Huvituksena se on joskus ihan käypää, eihän siitä juuri muuhun ole. Loputonta spekulaatiota spekulatiivisista asioista, jolla ei ole mitään käytännön aplikaatioita, ellet sitten halua perustaa omaa kulttia/uskontoa.

Oletko tullut ajatelleeksi, että kaikkien "käytännön aplikaatioiden" ja kaiken tieteellisen toiminnan perustanakin on metafyysisiä oletuksia. Tämä on syytä ymmärtää ja metafyysiset lähtökohdat tunnistaa, mikäli mielii saada tieteellisestä ajattelusta otetta.

Ehkä jos puhutaan jostain pitkälle menevästä teoreettisesta hiukkasfysiikasta. Muuten pieni mielikuvituksen käyttö ja ajatuksien avaruuden laajentaminen siellä täällä ei ole varsinaisesti mitään filosofista keskustelua. Tämä siis sanottuna edellisestä mielentilasta.

Mutta huomaan kuitenkin olevani itse asiassa aika samaa mieltä esim siinä suhteessa miten vähän ihminen voi lopultakaan elää pelkän tieteen varassa. On pakko välillä hiukan filosofoida, olla eksistentiaalinen ja mennä puhtaasti intuitiolla.

Taisin alunperin hakea sellaista onttoja loppuunkuluneita yliopistofilosofisten fraasien, hankalien ja mitäänkuvaamattomien käsitteiden ja ikivanhojen loppuunkaluttujen kokoonkuivuneiden filosofien partojen pölytystä rinkirunkkauksen hengessä.

Parhaimmillaan sokraattinen keskustelu voi olla todella hyvä tapa avartaa omaa ajatusmaailmaansa. Valitettavasti useimmat kuitenkin rakastavat tiukasti niitä omia käsityksiään, joten ennuste ko. keskustelun onnistumiselle ei ole kovin hyvä.