Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla

Vierailija
10.05.2021 |

Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.

Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.

Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.

Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.

No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)

Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.

Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.

Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.

Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.

Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?

Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?

Kommentit (557)

Vierailija
121/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Apn lapsen tilanne kuulostaa käänteiseltä kiusaamiselta. Yksi lapsi äitinsä kanssa yrittää päättää asioita toisten puolesta. Myös lapsilla on oikeus valita seuransa omalla vapaa-ajallaan eikä totella jotain äitinarskua joka yrittää hallita koko maailmaa ympärillään.

Kyse ei välttämättä äitinarskusta vaan lapsen käytöksessä tuntuu olevan piirteitä, jotka tyypillisiä autismi-aspergertapauksissa. Sosiaaliset suhteet vaikeita ja yhteentörmäyksiä toisten kanssa tulee paljon, kun oma minä on aina tärkein ja omat näkemykset. Ei osata nähdä asioita toisen kannalta. Kaveruutta/ystävyyttä ei voi pakolla saada aikaiseksi. Samanhenkiset ja oloiset lapset hakeutuvat toistensa seuraan, niin se vain on.

Vierailija
122/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanot vaan suoraan, että lapset alkaa olla sen ikäisiä, että saa itse valita kenen kanssa viettää aikaansa. Ei ole sinun tai lapsesi velvollisuus huolehtia jonkun toisen lapsen sosialisoinnista.

Ja näin on syntynyt uusi syrjäytynyt kilttis

Ei ole. Kun nyt tuon yksinäisen lapsen vanhempien on aika herätä ja opettaa lapselleen sosiaalisia taitoja. Kukaan ei koskaan voi toisen henkilön läsnäollessa toimia aivan miten itse haluaa, muita täytyy aina huomioida jotenkin, pienelle lapsellekin tämä täytyy opettaa. Jos haluaa kavereita, sitten sopeutuu tai on yksin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän on kyse vanhasta tutusta dilemmasta, jonka muistan jo omilta kouluvuosiltani. Aikuiset patistelevat lastaan leikkimään ja viettämään aikaa sellaisen kanssa, josta lapsi ei oikeasti tykkää. Muistan itsekin vastaavassa tilanteessa jo alakouluikäisenä miettineeni, että onko oikein olla jonkun kanssa vain säälistä, vaikka ei pidäkään tästä oikeasti? 

Eikö voi tutustua jos se kaveruus löytyisi??

Nimim. Ihmeissään

Jos on tutustuttu eikä kaveruus löydy, eikö voi siirtyä eteenpäin seuraavaan lapseen, jonka kanssa ehkä natsaa ilman pakottamista? 

Vierailija
124/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."

Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.

Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla. 

Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.

 

Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)

Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.

Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.

Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.

Ap

Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen sairaus tai ehkä jopa vakavia mielenterveysongelmia, jos hän tarvitsee noin äärettömän tiukkoja rutiineja ja perheaikaa. Miten ajattelit toimia, kun lapset kasvavat vai onko teillä täältä ikuisuuteen tismalleen samanlaista?

Niin tosiaan, onhan se kummallista jos lapsi ei jaksanut nuorempana olla liesussa klo. 7.30-21.00 parhaimmillaan monena päivänä viikossa ja ruveta vielä kotiuduttuaan tekemään läksyjä. Sekin on kyllä hyvin kummallista, jos haluaa viettää aikaa myös perheensä kanssa... Tai sitten sinä luet ketjua hyvin eriskummalliset lasit päässä tai elät täysin erityyppistä elämää :)

Ap

KUKA vanhempi on niin pöljä, että antaa lapsensa mennä koulusta suoraan kaverille ja olla nukkumaanmenoon saakka?

Heitteellähän tuommoinen kakara on, ei ihme, että tulee ongelmia.

Hoh hoijaa. Kuten kerroin, näin toimittiin muutaman kerran, koska toisesta perheestä tätä hirveästi pyydettiin. Niin ikään tekstistä löytyy vastaus myös siihen, toimittiinko näin jatkossa ja jos ei, niin miksi. Muita tärppejä löydät varmasti fiksuna ihmisenä itsekin.

En nyt enää viitsi käyttää aikaani näihin ilmeisesti saman ihmisen kirjoittelemiin vastauksiin, jotka saavat kyseenalaistamaan hänen kykyään ymmärtää luettua tekstiä. Ainakaan en keksi yhtään hyvää syytä, miksi ihminen haluaa teeskennellä noin ymmärtämätöntä 🤔

Muuten tästä tilanteesta;

Ajattelin, että koetan kannustaa olemaan tämän toisen lapsen kanssa, mutta en kuitenkaan pakottaen, koska se ei luultavasti auta mitään tai jopa voimistaa vastahakoisuutta viettää aikaa tämän lapsen kanssa.

Äidiltään mahdollisesti tuleviin yhteydenottoihin reagoin tapauskohtaisesti ja jos oikein vaikeaksi menee, mietin tuota estämistäkin.

Lapsemme tuli jokin aika sitten koulusta ja kertoi, että tämä toinen lapsi oli kysellyt huomisen suunnitelmia ja suutahtanut/loukkaantunut, kun tällä olikin jo muuta sovittua tiedossa.

Ap

Itsekin olin sosiaalisesti kömpelö lapsi, en varmaankaan yhtä rajusti ilkeä kuin millaisena ap tämän toisen lapsen kuvaa, mutta kavereita ei oikein meinannut olla ja minua kiusattiinkin jonkin verran. Usein oli suru, kiukku ja musta mieli. Et ole ap maininnut tarkkaan, minkä ikäisiä nämä lapset ovat, mutta oletan että ovat alakoulun loppupuolella. Siinä vaiheessa tämä toinen lapsi alkaa jo tajuta itsekin olevansa vähemmän pidetty kuin muut kaverit ja että hän on se, joka useimmiten jää porukasta ulkopuolelle, vaikka itse haluaisi muiden kanssa olla. Se on aika iso asia kohdattavaksi pienelle ihmiselle.

Minua hämmensi aikoinaan sekin, miten jotkut oikeasti todella ilkeiltä vaikuttavat lapset, esimerkiksi luokan kiusaajatytöt, oivat kuitenkin suosittuja ja heillä oli paljon kavereita, samalla kun itse jäin yksin. Oli vaikea asettaa omaa käytöstä perspektiiviin, kun kuitenkin minua sai kiusata ja toisaalta jotkut ilkeät olivat porukassa pidettyjä.

Jos tilanne on noin kiehumispisteessä kuin mitä se ap:n viestien perusteella on, niin ehdottaisit että yksinkertaisesti viimeisenä keinona viestittäisit jollakin keinolla asiasta suoraan tälle ilkeälle lapselle (asiallisesti toki). Esimerkiksi jos teillä kotona tapahtuu jotain mitä olet itse todistamassa, niin sanot sitten vaan siitä lapselle. Tai että sinun lapsesi sanoo hänelle suoraan. Jos siis koet, että perheelle viety viesti menee kuin vesi hanhen selästä. Ehkä tämä jopa "karkottaisi" lasta sinun perheesi luota, ja saisitte olla tältä lapsesi kaverilta rauhassa, mitä selvästi kuitenkin vaikutat kaipaavan.

Ja saat toki asettaa oman perheesi rajat, esimerkiksi kotiintuloajan sieltä toisesta perheestä.

Itsekin yritin lapsena tiukasti tarrautua niihin kaveri/tuttavasuhteisiin, joita minulla oli. Myönnän, että olin kateellinen ja katkera, kun tajusin, että toisella on ystävyyksiä, jotka ovat parempia kuin minun kaveruuteni. Se oli väärä toimintastrategia, mutta yksinäisyys vaan tuntui niin pahalta, enkä oikein millään osannut keksiä, millä tavoin olisin voinut yksin jäämisen estää. Ap:n lapsi vaikuttaa viestien perusteella sellaiselta, joka on mukava kaveri ja jonka seurassa toiset haluavatkin viettää aikaa.

Vierailija
125/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."

Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.

Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla. 

Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.

 

Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)

Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.

Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.

Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.

Ap

Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen sairaus tai ehkä jopa vakavia mielenterveysongelmia, jos hän tarvitsee noin äärettömän tiukkoja rutiineja ja perheaikaa. Miten ajattelit toimia, kun lapset kasvavat vai onko teillä täältä ikuisuuteen tismalleen samanlaista?

Niin tosiaan, onhan se kummallista jos lapsi ei jaksanut nuorempana olla liesussa klo. 7.30-21.00 parhaimmillaan monena päivänä viikossa ja ruveta vielä kotiuduttuaan tekemään läksyjä. Sekin on kyllä hyvin kummallista, jos haluaa viettää aikaa myös perheensä kanssa... Tai sitten sinä luet ketjua hyvin eriskummalliset lasit päässä tai elät täysin erityyppistä elämää :)

Ap

KUKA vanhempi on niin pöljä, että antaa lapsensa mennä koulusta suoraan kaverille ja olla nukkumaanmenoon saakka?

Heitteellähän tuommoinen kakara on, ei ihme, että tulee ongelmia.

Hoh hoijaa. Kuten kerroin, näin toimittiin muutaman kerran, koska toisesta perheestä tätä hirveästi pyydettiin. Niin ikään tekstistä löytyy vastaus myös siihen, toimittiinko näin jatkossa ja jos ei, niin miksi. Muita tärppejä löydät varmasti fiksuna ihmisenä itsekin.

En nyt enää viitsi käyttää aikaani näihin ilmeisesti saman ihmisen kirjoittelemiin vastauksiin, jotka saavat kyseenalaistamaan hänen kykyään ymmärtää luettua tekstiä. Ainakaan en keksi yhtään hyvää syytä, miksi ihminen haluaa teeskennellä noin ymmärtämätöntä 🤔

Muuten tästä tilanteesta;

Ajattelin, että koetan kannustaa olemaan tämän toisen lapsen kanssa, mutta en kuitenkaan pakottaen, koska se ei luultavasti auta mitään tai jopa voimistaa vastahakoisuutta viettää aikaa tämän lapsen kanssa.

Äidiltään mahdollisesti tuleviin yhteydenottoihin reagoin tapauskohtaisesti ja jos oikein vaikeaksi menee, mietin tuota estämistäkin.

Lapsemme tuli jokin aika sitten koulusta ja kertoi, että tämä toinen lapsi oli kysellyt huomisen suunnitelmia ja suutahtanut/loukkaantunut, kun tällä olikin jo muuta sovittua tiedossa.

Ap

Itsekin olin sosiaalisesti kömpelö lapsi, en varmaankaan yhtä rajusti ilkeä kuin millaisena ap tämän toisen lapsen kuvaa, mutta kavereita ei oikein meinannut olla ja minua kiusattiinkin jonkin verran. Usein oli suru, kiukku ja musta mieli. Et ole ap maininnut tarkkaan, minkä ikäisiä nämä lapset ovat, mutta oletan että ovat alakoulun loppupuolella. Siinä vaiheessa tämä toinen lapsi alkaa jo tajuta itsekin olevansa vähemmän pidetty kuin muut kaverit ja että hän on se, joka useimmiten jää porukasta ulkopuolelle, vaikka itse haluaisi muiden kanssa olla. Se on aika iso asia kohdattavaksi pienelle ihmiselle.

Minua hämmensi aikoinaan sekin, miten jotkut oikeasti todella ilkeiltä vaikuttavat lapset, esimerkiksi luokan kiusaajatytöt, oivat kuitenkin suosittuja ja heillä oli paljon kavereita, samalla kun itse jäin yksin. Oli vaikea asettaa omaa käytöstä perspektiiviin, kun kuitenkin minua sai kiusata ja toisaalta jotkut ilkeät olivat porukassa pidettyjä.

Jos tilanne on noin kiehumispisteessä kuin mitä se ap:n viestien perusteella on, niin ehdottaisit että yksinkertaisesti viimeisenä keinona viestittäisit jollakin keinolla asiasta suoraan tälle ilkeälle lapselle (asiallisesti toki). Esimerkiksi jos teillä kotona tapahtuu jotain mitä olet itse todistamassa, niin sanot sitten vaan siitä lapselle. Tai että sinun lapsesi sanoo hänelle suoraan. Jos siis koet, että perheelle viety viesti menee kuin vesi hanhen selästä. Ehkä tämä jopa "karkottaisi" lasta sinun perheesi luota, ja saisitte olla tältä lapsesi kaverilta rauhassa, mitä selvästi kuitenkin vaikutat kaipaavan.

Ja saat toki asettaa oman perheesi rajat, esimerkiksi kotiintuloajan sieltä toisesta perheestä.

Itsekin yritin lapsena tiukasti tarrautua niihin kaveri/tuttavasuhteisiin, joita minulla oli. Myönnän, että olin kateellinen ja katkera, kun tajusin, että toisella on ystävyyksiä, jotka ovat parempia kuin minun kaveruuteni. Se oli väärä toimintastrategia, mutta yksinäisyys vaan tuntui niin pahalta, enkä oikein millään osannut keksiä, millä tavoin olisin voinut yksin jäämisen estää. Ap:n lapsi vaikuttaa viestien perusteella sellaiselta, joka on mukava kaveri ja jonka seurassa toiset haluavatkin viettää aikaa.

Kiitos koskettavasta kirjoituksesta. Paljon hyviä pointteja, jotka täytyy vielä lukea ajatuksen kanssa uudestaan.

Ap

Vierailija
126/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap onko kyseessä tyttö vai poika?

Joskus oli lapsuudessa vastaava ongelma, kyseinen hankala tyttö oli eroperheestä ja ainoa lapsi jota hemmoteltiin materiaaleilla mutta sosiaaliset taidot aloituksen mukaisia. Valikoi aina yhden lapsen luokalta jonka halusi ns. omia muilta. Onko ap kertomasi lapsi perheen ainoa jälkikasvu?

Omassa tapauksessani se hankala uuvuttava pakkokaveruus päättyi kokonaan peruskoulun jälkeen

En halua kertoa lasten sukupuolta, mutta eroperheestä ei ole eikä ole ainoa sisarus. On kylläkin perheensä nuorimmasta päästä, eli voisiko sitten liittyä siihenkin...

Ap

Poika ja nuorin kolmesta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielestäni lapsilla ja aikuisilla tulee päteä samat säännöt: työpaikalla (eli lapset koulussa) täytyy tulla kaikkien kanssa toimeen, mutta sydänystävä ei tarvitse olla ja vapaa-ajalla seuransa saa valita itse.

Miksi jonkun tietyn lapsen pitäisi olla juuri se, joka vetää sitä päällepäsmäriä kivirekenä perässä.. Tai miksi lasta pakotetaan olemaan kaveri, kun vanhemmat sanovat että "vietä nyt sen x:n kanssa aikaa, edes tämän kerran (ja tämä edes kerran -argumentti toistuu kerrasta toiseen)". Sellainen kaveruus ei ole vilpitöntä ja aitoa, eikä se tee hyvää kummallekaan lapselle. Voi olla että yksinäisellä lapsella on esim. tarkka mielikuva miten leikkisi jotain leikkiä kaverinsa kanssa ja kun leikki ei sitten vastaakaan mielikuvaa, alkaa kiukuttelu ja suuttuminen. 

Vierailija
128/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.

Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.

Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.

Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.

Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?

Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".

Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.

Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.

Mikäs tässä on oikein?

Nimim. Ihmeissään

Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?

Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?

No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.

Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.

Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.

Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.

Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?

Nimim. Ihmeissään

Hengaatko muka itse vapaa-ajallasi väkisin yksinäisten aikuisten kanssa säälistä, etkä torju yhtäkään surkeaa olentoa, vaikka he olisi

-hyökkääviä ja vaativia persoonia

-itsestään puhuvia energiasyöppöjä

-henkisesti (tai miksei fyysisestikin) väkivaltaisia

-ihan eri aaltopituudella kanssasi

-erilaisia elämänarvoja kannattavia

-kehitysvammaisia

-suomea puhumattomia

-käytökseltään epävakaita

-päihdeongelmaisia

Et varmasti, joten miksi lastenkaan täytyisi? Jos poistetaan tuo viimeinen vaihtoehto, niin lasten ja nuorten kohdalla yksin jääminen johtuu useimmiten juuri näistä yllämainituista syistä. Aina ei kannata pitää loppuun asti kynsin, hampain kiinni kiusaamisvaihtoehdosta ja sitä sinä et taida tehdäkään, sillä et sinä lastasi kiusaajiensa seuraan yrittäisi tuputtaa. Joten katsokaa yhdessä tyttären kanssa peiliin ja miettikää, mikä on pielessä ja onko se korjattavissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alakoulun alussakin on lapsella oikeus valita kenen kanssa viettää aikaa vapaa-ajalla! En todella ole sopinut mitään kaveritreffejä lapsien puolesta eskarin jälkeen. Silloin eivät vielä kulkeneet itsekseen, joten tuli sovittua heidän puolestaan. Miksi lasten pitäisi käyttää vapaa-aikaa muiden määräämänä? Meillä ainakin harrastavat mitä haluavat, ja tapaavat niitä joiden kanssa viihtyvät. Ihan kuten aikuisetkin! Koulussa tietysti pitää olla asiallisesti kaikkien kanssa.

Vierailija
130/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo onhan se oikeus valita kenen kanssa on vapaa-ajalla ja voihan sitä miettiä tutustuuko johonkin toiseen jos ei jonkun kanssa toimi. Mutta kun mun lapsella on ne tietyt kenen kanssa haluaisi olla kaveri ja joiden kanssa on tätä hommaa koitettu mutta ei, aina sama juttu. Aina he tulee muutaman kerran, sen jälkeen ei enää tule, "kun ei jakseta" tai mitä muita syitä nyt vain keksii. Eikö vanhempien tehtävä ole joskus vähän pakottaakin.Että kyllä se vika mun mielestä on vähän muissakin jos ei millään kelpuuteta mukaan sakkiin. Ja on kyllä silloin kiusaamista.

Enkä mä ymmärrä oikein sitäkään että mikä vika siinä on jos laittaa vanhemmille viestiä, jos kuulee vaikka lasten kiroilevan. Mä olen näin tehnyt ja toivon muidenkin tekevän.

Nimim. Ihmeissään

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joo onhan se 9oikeus valita kenen kanssa on vapaa-ajalla ja voihan sitä miettiä tutustuuko johonkin toiseen jos ei jonkun kanssa toimi. Mutta kun mun lapsella on ne tietyt kenen kanssa haluaisi olla kaveri ja joiden kanssa on tätä hommaa koitettu mutta ei, aina sama juttu. Aina he tulee muutaman kerran, sen jälkeen ei enää tule, "kun ei jakseta" tai mitä muita syitä nyt vain keksii. Eikö vanhempien tehtävä ole joskus vähän pakottaakin.Että kyllä se vika mun mielestä on vähän muissakin jos ei millään kelpuuteta mukaan sakkiin. Ja on kyllä silloin kiusaamista.

Enkä mä ymmärrä oikein sitäkään että mikä vika siinä on jos laittaa vanhemmille viestiä, jos kuulee vaikka lasten kiroilevan. Mä olen näin tehnyt ja toivon muidenkin tekevän.

Nimim. Ihmeissään

Tässähän on muut yrittäneet tutustua eikä kiusata mutta ilmeisesti valitettavasti lapsesi kanssa ei tulla juttuun, ja siksi lapset eivät enää muutaman kerran jälkeen tule. Kuulostat todella ahdistavalta, eikä tunnu että voisit edes ajatella että lapsesi sosiaalisessa kehityksessä olisi jotain mitä voisi treenata.

Vierailija
132/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joo onhan se oikeus valita kenen kanssa on vapaa-ajalla ja voihan sitä miettiä tutustuuko johonkin toiseen jos ei jonkun kanssa toimi. Mutta kun mun lapsella on ne tietyt kenen kanssa haluaisi olla kaveri ja joiden kanssa on tätä hommaa koitettu mutta ei, aina sama juttu. Aina he tulee muutaman kerran, sen jälkeen ei enää tule, "kun ei jakseta" tai mitä muita syitä nyt vain keksii. Eikö vanhempien tehtävä ole joskus vähän pakottaakin.Että kyllä se vika mun mielestä on vähän muissakin jos ei millään kelpuuteta mukaan sakkiin. Ja on kyllä silloin kiusaamista.

Enkä mä ymmärrä oikein sitäkään että mikä vika siinä on jos laittaa vanhemmille viestiä, jos kuulee vaikka lasten kiroilevan. Mä olen näin tehnyt ja toivon muidenkin tekevän.

Nimim. Ihmeissään

Niin että muiden lasten pitäisi tulla kerta toisensa jälkeen leikkimään sinun lapsesi kanssa, vaikka homma ei toimi. Sinun lapsellasi on oikeus olla juuri näiden lasten kaveri, koska hän haluaa. Miksi sinun lapsellasi olisi oikeus valita kavereikseen juuri nämä tietyt tyypit, eikä edes yrittää muita kavereita? Mutta näillä toisilla ei olisi samaa oikeutta valita haluamasi kaverit, vaan heidät on pakotettu olemaan sinun lapsesi kanssa?

Oikeasti sekä tämän ihmettelevän tyypin tapauksessa että ap:n tapauksessa on yritetty ihan tarpeeksi. Jos toisilla on muitakin kavereita ja menoja niin anna nyt olla jo. Ahdistavaa tuollainen jankkaaminen.

Ja todella outoa on myös noin isojen lasten jokaisesta tekemisestä raportoida vanhemmille. Jos kuulet lasten kiroilevan, sano siinä tilanteessa heti suoraan heille. Ei siitä tarvitse vanhemmille kertoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joo onhan se oikeus valita kenen kanssa on vapaa-ajalla ja voihan sitä miettiä tutustuuko johonkin toiseen jos ei jonkun kanssa toimi. Mutta kun mun lapsella on ne tietyt kenen kanssa haluaisi olla kaveri ja joiden kanssa on tätä hommaa koitettu mutta ei, aina sama juttu. Aina he tulee muutaman kerran, sen jälkeen ei enää tule, "kun ei jakseta" tai mitä muita syitä nyt vain keksii. Eikö vanhempien tehtävä ole joskus vähän pakottaakin.Että kyllä se vika mun mielestä on vähän muissakin jos ei millään kelpuuteta mukaan sakkiin. Ja on kyllä silloin kiusaamista.

Enkä mä ymmärrä oikein sitäkään että mikä vika siinä on jos laittaa vanhemmille viestiä, jos kuulee vaikka lasten kiroilevan. Mä olen näin tehnyt ja toivon muidenkin tekevän.

Nimim. Ihmeissään

Minulla herää monta kysymystä:

Kuinka monta kertaa pitää kokeilla, jos jokin kaverisuhde ei toimi?

Miksi se pari kertaa ei riitä?

Eiköhän ne vanhemmat ole jo pakottaneet, jos lapsi on tullut muutaman kerran?

Miksi sinä et pakota lastasi puolestaan olemaan muiden kaverien kanssa?

Eiköhän joku haluaisi olla sinun lapsesi kanssa, mutta lapsesi ei huoli häntä kaveriksi esim. nuoruuden tai väkivaltaisuuden vuoksi?

Miksi et pakota lastasi menemään tällaisen lapsen luokse joka viikko ainakin 1-2 kertaa?

Kyllähän sitä nyt voi aikuinen hieman pakottaa, koska sillähän ei ole väliä, että lapsesi ei halua olla noiden kaveri.

Miksi et pakota niitä veljiä ottamaan omaa siskoaan mukaan? Koska kyllähän sitä voi jonkin verran pakottaa. Ei , en ilkeile. Jos lapsesi on sellainen, että kaipaa seuraa, mutta sitä ei saa niistä haluamistaan luokkakavereista, niin järjestä pari iltaa viikossa perheiltoja esim. pelaten, vieraillen museoissa yms. Yksi ilta viikossa esim. leffailta, jolloin kaikki lapset voivat tuoda kavereitaan. Näin lapsesi voi olla sisaruksiensa ja näiden kavereiden seurassa. Pari iltaa viikossa voi laittaa harrastuksiin. Lopuksi sitten 1-2 iltana pyytää eri kavereita leikkimään.

On ikävää, jos ei saa parasta kaveria siitä henkilöstä, jonka haluaa. On aivan mahdollista, että nämä lapsesi mielestä hauskat tyypit voisivat tavata lastasi esim. kerran kuukaudessa. Jos sinä/lapsesi yritätte pakottaa näitä tulemaan liian tiuhaan, niin sitten eivät tule ollenkaan. Elämässä ei aina saa sitä kaveria, jonka haluaa, sitä parisuhdetta jonka haluaa jne. On sinun tehtäväsi ohjata lapsen mielenkiinto tutustumaan muihin kavereihin kuin näihin, jotka viihtyvät keskenään. Sitten kun tutustutte toisiin, niin älä yritä heti nakittaa näitä mahdollisia kavereita pakolliseen ja säännölliseen vierailupäivään. Kavereiden kanssa olo ei ole harrastus. Jos haluatte säännöllistä, joka viikko tiettynä päivänä tapahtuvaan tekemiseen, niin sitten hankitte harrastuksen.

Vierailija
134/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joo onhan se oikeus valita kenen kanssa on vapaa-ajalla ja voihan sitä miettiä tutustuuko johonkin toiseen jos ei jonkun kanssa toimi. Mutta kun mun lapsella on ne tietyt kenen kanssa haluaisi olla kaveri ja joiden kanssa on tätä hommaa koitettu mutta ei, aina sama juttu. Aina he tulee muutaman kerran, sen jälkeen ei enää tule, "kun ei jakseta" tai mitä muita syitä nyt vain keksii. Eikö vanhempien tehtävä ole joskus vähän pakottaakin.Että kyllä se vika mun mielestä on vähän muissakin jos ei millään kelpuuteta mukaan sakkiin. Ja on kyllä silloin kiusaamista.

Enkä mä ymmärrä oikein sitäkään että mikä vika siinä on jos laittaa vanhemmille viestiä, jos kuulee vaikka lasten kiroilevan. Mä olen näin tehnyt ja toivon muidenkin tekevän.

Nimim. Ihmeissään

Miksi haluat lapsesi olevan kiroilevien lasten kanssa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/557 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se riittää, että ap:n lapsi viettää koulussa aikaa tuon toisen lapsen kanssa. Siellä kuuluu ottaa kaikki mukaan leikkeihin. Vapaa-ajalla ap:n lapsen kuuluu saada valita, keiden kavereiden kanssa viettää aikaansa. Ap on ollut tosi ymmärtäväinen toista lasta ja hänen äitiään kohtaan ja yrittänyt selvittää ristiriitoja. Jos vanhemmille ei mene jakeluun ap:n keskusteluyritykset, niin kauanko pitää vielä yrittää? Mielestäni pikkuhiljaa voi jo lakata pitämästä yhteyttä tai ainakin vähentää sitä minimiin.

Vierailija
136/557 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan outoa, että joku voisi vain valita kaverit ja pakottaa olemaan yhdessä! Eiköhän lasten kanssa päde ihan samat henkilökemiat kuin aikuistenkin - ollaan samanhenkisten kanssa, nähdään samoissa harrastuksissa jne. Toisen kanssa viihtyy, toisen kanssa ei voi kuvitella viettävänsä aikaa. Koulu tai työpaikka on eri asia - siellä ollaan eri syystä paikalla.

En todella alkaisi siihen, että meillä 3 lapsen koulukaverit (!!!) määräisivät meidän aikataulut tai päättäisivät milloin ovat lasteni kanssa. Lapseni päättävät ihan itse kenen kanssa viettävät aikansa. Päättävät myös mikä harrastus vapaa-ajalla kiinnostaa.

Lapsethan heitetään osoitteen perusteella samaan kouluun ja jakaantuvat sattumanvaraisesti luokillensa - se nyt ei takaa yhtään mitään tulevista kaverisuhteista! Sama työpaikoilla. Ei jokaisen työkaverin kanssa aleta vapaa-aikaa viettämään, ihan vaan vähän pakottamalla!

Ratkaisu on ihan oman perheen käsissä. Lapselle pitää opettaa kommunikointia pienestä pitäen. Käytöstavat opitaan jo päiväkoti-iässä. Sosiaalisesti taitava lapsi on suosittu jo silloin, koska muiden on helppo viihtyä hänen lähellään. Ristiriitatilanteet käydään jo pienen lapsen kanssa läpi, ja voidaan nähdä välillä omassakin lapsessa ns vikaa ja korjataan tämän käytöstä. Lapsi viedään jo pienenä harrastusryhmiin, ja näin hän oppii toimimaan ja jakamaan asioita muiden kanssa eri ympäristössä. Lapsella voi olla monta harrastusta, jolloin koulun lisäksi on sisältöä muutenkin elämässä ja pääsee tekemään asioita muiden kanssa. Esim joukkuelajit opettavat todella paljon ja pienenä niihin ei ole mitään lähtötasovaatimusta. Vuosien varrella tutustuu satoihin lapsiin ja varmasti löytyy joku jonka kanssa löytyy yhteinen sävel.

Vierailija
137/557 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulen, että haasteena ap:n lapsen luokkakaverin tilanteessa on (ja tulee olemaan, ellei luokkakaveri saa vahvaa ammattilaisen tukea), että sosiaalisissa taidoissa on isoja puutteita suhteessa ikätovereihin. Saattaa olla, että kun sitten aletaan miettiä, mistä haasteet johtuvat, vanhemmat tai toinen heistä huomaa kokeneensa samanlaisia haasteita elämässään ja ymmärtämättömyyttä, kuinka toimia sosiaalisissa suhteissa jne. Kirjoitusten perusteella vaikuttaisi näin olevan, kun lapsen äiti vaikuttaa kovin suoraviivaiselta ja mustavalkoiselta. Kun sitten tällainen äiti kasvattaa lapsiaan, niin miten hän voisi kasvattaa toimimaan jotenkin, mitä ei itse osaa.

Ap on kyllä ihanan rakentava ja ymmärtäväinen! Toki rajansa kaikella, ja varmasti kyseinen lapsi ja vanhempansa hyötyisivät, jos saisivat ammattiapua.

Vierailija
138/557 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotenkin niin ihanaa, että tällaista pohditaan, eikä vain suorittaan estetä hankalan lapsen äitiä ja ajatella "ei kosketa meitä". Se lapsi on todennäköisesti syytön vajaisiin kaverittaitoihin, ja kotoa opittujen, huonojen käyttäytymismallien uhri.

Itsellä oli lapsena valtavan hankalaa saada ystäviä, mutta juuri päinvastaisesta syystä kuin AP:n kuvailema lapsi. Olin niin kaverikipeä ja kaipasin omaa ystävää, että suostuin ihan kaikkeen enkä koskaan ehdotelult mitään, vaan annoin muiden päättää kaikesta, koska ajattelin että silloin he leikkivät kanssani. Tämähän ei toiminut, minua pidettiin tylsää kaverina, mielikuvituksettomana ja vähän perästä vedettävänä. Olin oikeasti tosi idearikas ja innokas, mutta koska pienen lapsen hatarilla tiedoilla ja surkealla itsetunnolla varustettuna, yritin peittää oman itseni kaikintavoin. Ajattelin jopa, että ihan sama, vaikka minusta ei pidettäisi, kunhan vain saisin olla mukana. Siksi olin hiljaa, suostuin kaikkeen, en ehdottanut mitään enkä tuonut itseäni millään tavalla ilmi. Olemalla vähän kuin näkymätön, en voisi ärsyttää ketään, ja näin ollen he varmasti haluaisivat leikkiä kanssani!

Lienee sanomattakin selvää, että minulla ei ollut ystäviä. Olen oppinut tästä henkisestä itseni pienentämisestä pois vasta omien lapsien syntymän jälkeen, reippaasti aikuisena. Kyllä se sitten isommaksi kasvaessa laantui kyllä, ja yläasteella jo uskalsin kertoa jonkin verran omiakin mielipiteitä, mutta oikeasti olen ymmärtänyt ja hyväksynyt koko asian vasta aikuisena.

Olisin, nyt myöhemmin ajateltuna, ollut valtavan kiitollinen jos äitini olisi tehnyt asialle jotain. Tai jos äitini olisi opettanut minulle kaveritaitoja. Isosiskoni osasivat sosiaalisen pelin jo pienenä, ja heillä oli valtavasti ystäviä, mutta en silti osannut ottaa mallia heistä. Enkä kehdannut asiasta heille puhua. Kuitenkin, siskojeni takia minulla on myös mukavia muistoja lapsuudesta, yhteiset leikit ja tekemiset. Ne olivat ainoat, normaalit, lasten elämään kuuluvat asiat lapsuudessani.

Pitkä tarina vähän ot, mutta pointtina, että ei ole mitään hirveämpää, kuin kauniina kesälomapäivänä katsoa oman huoneen ikkunasta ulos, missä oman luokan tytöt juoksevat ja nauravat ja elävät täyttä lasten elämää. Ja minä istun hiljaa yksin ja odotan josko joku siskoistasi ehtisi tänään omilta menoiltaan edes hetken leikkiä minun kanssani. Kukaan ei koskaan puuttunut tähän omituisuuteeni, vaikka esim opettaja on varmasti nähnyt kuinka valtavasti kärsin. Pienellä lapsella ei ole työkaluja tai näkökulmia, jolla saada muutos aikaiseksi. En minäkään tajunnut, vaikka kuinka asiaa monena itkuisena iltana pohdin, että mitä teen väärin.

Nyt olen aika herkkä lasteni kaveritaidoista. Käydään läpi asioita, opetellaan ja keskustellaan, ei liikaa tietenkään mutta sopivissa tilanteissa asiat tuodaan ilmi. Tunnen, että joku jana tuli pisteeseensä, kun poikani opettaja oli luokan uuden oppilaan äidille (tuli luokalle kesken lukukauden muuton vuoksi) sanonut, että hänen poikansa voisi istua minun poikani kanssa ekat päivät. Opettajan mukaan, minun poikaani tutustumalla pääsee nopeasti porukkaan, koska poikani on suosittu kaveri, ja ottaa kaikki mukaan leikkeihin. Uusi poika pääsisi näin poikani "vanavedessä" ryhmään sisään. Ja niin siinä kävikin. Tämäkin asia keskusteltiin kotona, ja kerroin, miten valtavan ylpeä olenkaan hänestä, ja miten tällainen käytös varmasti palkitaan vielä tulevaisuudessa.

Ketään ei saa jättää yksin, ei millään syyllä. Mutta lasten vastuulla se ei ole. Ilkeän kaverin kanssa ei tarvitse leikkiä, se on huoltajien ja koulun henkilökunnan vastuu tehdä asialle jotain. Ja jos he eivät tee, ovat he laiminlyöneet velvollisuutensa, ja saaneet mahdollisesti aikaan isoakin tuhoa.

Vierailija
139/557 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ainakin muutamia, joiden oma lapsi on se jolle ei oikein tahdo löytyä seuraa.

Miten teidän mielestä muiden vanhempien pitäisi tilanteessa toimia?

Aikataulutetut toistuvat vierailut koetaan raskaina, harrastukset rytmittävät viikkoa jo ihan tarpeeksi. Pakottaminen tuskin on kenenkään kannalta hyvä ratkaisu.

Kuinka paljon olette keskustelleet lapsenne kanssa tilanteesta, tiedättekö oikeasti miten lapsi tilanteen kokee?

Omat lapset ovat vielä sen verran pieniä, että heille riittää seuraksi oikeastaan kuka vain, toivottavasti näin jatkuukin, mutta kukapa näistä varmaksi voi tietää.

Mulla on läheinen veljentytär, jolla on aspergerin syndrooma. Hänellä on aina ollut vaikea löytää kavereita. Kälyn (hänen äitinsä siis) kanssa ollaan tilannetta mietitty ja monet itkut itketty. Sydäntä särkee, kun lapsi kertoo, että häntä mentiin piiloon tai kuulee opettajalta, kuinka hän seisoo välitunnin yksin.

Kuitenkin olemme sitä mieltä, että muita lapsia ei voi kavereiksi pakottaa. Tyttö on tunne- ja sosiaalisissa taidoissa muita niin paljon jäljessä, että hän ei yksinkertaisesti ymmärrä heidän juttujaan eivätkä leikit suju. Kun hän turhautuu, hän alkaa hankalaksi ja joskus väkivaltaiseksikin. Muiden lasten vastuulla ei ole häntä auttaa, se on meidän aikuisten ja ammattilaisten asia.

Onneksi tytöllä on paljon läheisiä aikuisia, ja olemme koittaneet kaikin tavoin kohottaa hänen itsetuntoaan ja kannustamaan seuran sijasta kaikenlaisen tekemisen pariin. Hän onkin todella lahjakas ja taitava monessa asiassa, esim. piirtämisessä ja matematiikassa. Nuorempien lasten kanssa onnistuu leikitkin ihan hyvin, ja hiljalleen on alkanut syntyä kaverisuhteitakin. Nykyään hän ei joudu koulussakaan olemaan yksin, kun pääsi pienelle erityisluokalle.

Voi olla, että suhtautuisin asiaan toisin, jos olisin itse äiti. Mutta ei hänen äitinsäkään ole muita lapsia tai heidän vanhempiaan syyttänyt, vaan on koittanut löytää ratkaisuja ja apuja asioista, joihin hän voi itse vaikuttaa.

Vierailija
140/557 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Määräily, suuttuminen ja loukkaantuminen kun asiat ei mene oman mielen mukaan, yhden (suositun) kaverin omiminen, sekä se että kaverit ovat varpaillaan, ja yleisesti huonot sosiaaliset taidot viittaavat narsismiin.

Opettajana näitä tulee vastaan säännöllisesti, ja vanhemmat ovat sokeita lapsensa piirteille. Kaverit kyllä huomaavat että yhden kanssa on raskasta ja vaikeaa olla ja ihan syystä hakeutuvat parempaan seuraan.

En pakottaisi lastani tällaisen lapsen uhriksi vain siksi että lapsi jää muutoin yksin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän viisi