Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla

Vierailija kirjoitti:

Määräily, suuttuminen ja loukkaantuminen kun asiat ei mene oman mielen mukaan, yhden (suositun) kaverin omiminen, sekä se että kaverit ovat varpaillaan, ja yleisesti huonot sosiaaliset taidot viittaavat narsismiin.

Opettajana näitä tulee vastaan säännöllisesti, ja vanhemmat ovat sokeita lapsensa piirteille. Kaverit kyllä huomaavat että yhden kanssa on raskasta ja vaikeaa olla ja ihan syystä hakeutuvat parempaan seuraan.

En pakottaisi lastani tällaisen lapsen uhriksi vain siksi että lapsi jää muutoin yksin.

Itse en alkaisi nimetä persoonallisuushäiriötä, mutta on kyllä tärkeää tiedostaa että persoonallisuushäiriö voi olla synnynnäinen. Osa ihmisistä on oikeasti syntyjään valuvikaisia, toiset jopa pahoja. Tätähän ei nykyisessä "kaikki johtuu eriarvoisuudesta" -kulttuurissa saisi ääneen sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo ryhmän ulkopuolelle jäävät lapset pitäisi saada jotenkin löytämään toisensa. Siitä hyötyisivät yksinäiset lapset, ne lapset jotka eivät halua olla yksinäisten lasten kanssa ja pitkällä tähtäimellä koko yhteiskunta kun syrjäytyneitä ja masentuneita olisi vähemmän.

Ei ketään luokan hiljaista voi pakottaa narsistin uhriksi! Hiljaiset kyllä löytävät toisensa ilman pakottamista.

t. ope

Tämä. Maailman sivu nörtit, geekit ja kirjatoukat ovat laumaantuneet keskenään. Ei siihen ole tarvinnut aikuisten puuttua.

t: Ko. ryhmään kuulunut Asperger-nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuo ryhmän ulkopuolelle jäävät lapset pitäisi saada jotenkin löytämään toisensa. Siitä hyötyisivät yksinäiset lapset, ne lapset jotka eivät halua olla yksinäisten lasten kanssa ja pitkällä tähtäimellä koko yhteiskunta kun syrjäytyneitä ja masentuneita olisi vähemmän.

Ei tee hyvää hiljaiselle lapselle olla komentelijan kynnysmattona.

Ja yksinäisellekin on parempi olla yksin kuin huonossa seurassa.

Vain idiootti tai yltiöekstrovertti voi kuvitella, että mikä hyvänsä seura lievittäisi yksinäisyyttä tai ehkäisisi syrjäytymistä. Mutta ei se niin ole. Vääränlainen seuraa vaan pahentaa asioita, on entistä yksinäisempi olo ja alkaa vetäytyä vielä enemmän.

Seuran pitää olla oikeasti itselle sopivaa, mielekästä ja elähdyttävää. Jos ainoa yhdistävä tekijä on, että molempia kiusataan vaikkapa, seurauksena on vain luusereiden kokoontumisajot. Sama ilmiö on nähtävissä aikuisilla kaikissa vertaistukiryhmissä. Kurjuuden yhdistämät eivät saa aikaan mitään positiivista "synergiaa".

Minä tiedän. Olin itse koulukiusattu ja kaltaisteni luusereiden kanssa vietin aikaa, ja aikuisena olen pyörinyt noissa vertaistukiryhmissä, kunnes tajusin miten sairasta sellaisten ryhmien dynamiikka on pitkän päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä 15v tytön kaverin äiti on kuin ap, puuttumassa ihan joka asiaan ja miettimässä sellaista, mikä ei hänelle kuulu. Tosin tuo kaveri on monin tavoin sosiaalisesti kömpelö, koska toimii äidin oppien mukaisesti ja vetoaa todella usein siihen, mitä äiti sanoo. Kuvaan kuuluu sekin, että äiti yrittää yhdessä muiden vanhempien kanssa laatia sääntöjä tekemiselle tyyliin saman kaverin luona ei saa käydä kahdesti peräkkäin yökylässä, jos ei välillä yökyläile jonkun toisen luona (tämä tosin silloin, kun lapset oli noin 12v) tai että ruutuaikaa päivässä saa olla max 2 tuntia ja kyläillessä nuorten pitää antaa puhelimensa perheen aikuisten tarkistettavaksi, ettei siellä ole mitään epäsopivaa materiaalia.

Apua, kamalaa! Lapsen puhelimessahan voi olla vaikka oman perheen juttuja jotka halutaan pitää perheensisäisinä. Siis ei mitään sopimatonta mutta henkilökohtaista.

Laitonta myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määräily, suuttuminen ja loukkaantuminen kun asiat ei mene oman mielen mukaan, yhden (suositun) kaverin omiminen, sekä se että kaverit ovat varpaillaan, ja yleisesti huonot sosiaaliset taidot viittaavat narsismiin.

Opettajana näitä tulee vastaan säännöllisesti, ja vanhemmat ovat sokeita lapsensa piirteille. Kaverit kyllä huomaavat että yhden kanssa on raskasta ja vaikeaa olla ja ihan syystä hakeutuvat parempaan seuraan.

En pakottaisi lastani tällaisen lapsen uhriksi vain siksi että lapsi jää muutoin yksin.

Itse en alkaisi nimetä persoonallisuushäiriötä, mutta on kyllä tärkeää tiedostaa että persoonallisuushäiriö voi olla synnynnäinen. Osa ihmisistä on oikeasti syntyjään valuvikaisia, toiset jopa pahoja. Tätähän ei nykyisessä "kaikki johtuu eriarvoisuudesta" -kulttuurissa saisi ääneen sanoa.

Narsisti on narsisti, vaikka voissa paistaisi.

Sitä on hovin vaikea hyväksyä. Psykologi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määräily, suuttuminen ja loukkaantuminen kun asiat ei mene oman mielen mukaan, yhden (suositun) kaverin omiminen, sekä se että kaverit ovat varpaillaan, ja yleisesti huonot sosiaaliset taidot viittaavat narsismiin.

Opettajana näitä tulee vastaan säännöllisesti, ja vanhemmat ovat sokeita lapsensa piirteille. Kaverit kyllä huomaavat että yhden kanssa on raskasta ja vaikeaa olla ja ihan syystä hakeutuvat parempaan seuraan.

En pakottaisi lastani tällaisen lapsen uhriksi vain siksi että lapsi jää muutoin yksin.

Itse en alkaisi nimetä persoonallisuushäiriötä, mutta on kyllä tärkeää tiedostaa että persoonallisuushäiriö voi olla synnynnäinen. Osa ihmisistä on oikeasti syntyjään valuvikaisia, toiset jopa pahoja. Tätähän ei nykyisessä "kaikki johtuu eriarvoisuudesta" -kulttuurissa saisi ääneen sanoa.

Narsisti on narsisti, vaikka voissa paistaisi.

Sitä on hovin vaikea hyväksyä. Psykologi

Onko ap:n kuvailema lapsi ja hänen äitinsä siis näkemyksesi mukaan narsisteja? Sanoisitko ap:lle, että lapsen koulutiveri ja hänen äitinsä ovat narsisteja?

Ovatko kaikki, jotka eivät osaa käyttäytyä hyvin, narsisteja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Määräily, suuttuminen ja loukkaantuminen kun asiat ei mene oman mielen mukaan, yhden (suositun) kaverin omiminen, sekä se että kaverit ovat varpaillaan, ja yleisesti huonot sosiaaliset taidot viittaavat narsismiin.

Opettajana näitä tulee vastaan säännöllisesti, ja vanhemmat ovat sokeita lapsensa piirteille. Kaverit kyllä huomaavat että yhden kanssa on raskasta ja vaikeaa olla ja ihan syystä hakeutuvat parempaan seuraan.

En pakottaisi lastani tällaisen lapsen uhriksi vain siksi että lapsi jää muutoin yksin.

Itse en alkaisi nimetä persoonallisuushäiriötä, mutta on kyllä tärkeää tiedostaa että persoonallisuushäiriö voi olla synnynnäinen. Osa ihmisistä on oikeasti syntyjään valuvikaisia, toiset jopa pahoja. Tätähän ei nykyisessä "kaikki johtuu eriarvoisuudesta" -kulttuurissa saisi ääneen sanoa.

Narsisti on narsisti, vaikka voissa paistaisi.

Sitä on hovin vaikea hyväksyä. Psykologi

Onko ap:n kuvailema lapsi ja hänen äitinsä siis näkemyksesi mukaan narsisteja? Sanoisitko ap:lle, että lapsen koulutiveri ja hänen äitinsä ovat narsisteja?

Ovatko kaikki, jotka eivät osaa käyttäytyä hyvin, narsisteja?

Opettajan kuvailema tapaus on erilainen kuin ap:n kuvailema tapaus. Luulen, että tässä viitataan siihen opettajan kuvailemaan lapseen (vanhemman narsistisuus voi näyttäytyä opettajalle eri tavoin).

Meillä pojalla oli päiväkodissa yksi läheinen kaveri. Leikkivät paljon kahdestaan, mutta myös porukalla. Kuitenkin niin, että tämä kaveri leikki porukassa ainoastaan silloin, kun meidän poika oli paikalla. Pojan äiti (joka on mukava, mutta todella helposti stressaava ja ylihuolehtiva) alkoi lopulta järjestää poikansa hoitoa niin, että silloin kun meidän poika oli vapaapäivillä (yksi arkivapaa viikossa), niin myös heidän poikansa oli poissa esim mummin luona hoidossa.

Sitten kun eskari alkoi, niin meidän poika laajensi kaveripiiriään ja sai paljon uusia kavereita. Myös toisilta eskariluokilta. Tämä vanha kaveri ei osannut käsitellä tätä vaan olisi ainoastaan halunnut leikkiä meidän pojan kanssa kahdestaan. Lopulta kaverin äiti laittoi viestiä, että pojallaan on paha mieli, kun meidän poika ei halua leikkiä hänen poikansa kanssa. Ei millään suostunut ymmärtämään sitä, että myös muita kavereita voi olla.

Nykyään ovat samalla luokalla ala-asteella ja leikkivät porukassa mutta eivät enää juurikaan kahdestaan.

Vaikeita juttuja, pohdin itse todella pitkään, että miten toimia tilanteessa. Ketään ei saa jättää yksin, mutta en voi myöskään sanoa omalle lapselle, että voi ainoastaan leikkiä yhden tietyn lapsen kanssa

Minunkin tyttärellä on kaverina yhdet siskokset, jotka ei ymmärrä sitä, että lapsellani on muitakin kavereita joiden kanssa haluaa olla sekä harrastuksia. Voin älillä haluamme perheen omaa aikaa pelaten, tehden pihatöitä yms yhdessä. Jos olemme jotain pihalla tekemässä niin tullaan pyytämään leikkimään monta kertaa päivässä.

Minua eniten ärsyttää se, kun sanotaan ettei tänään sovi niin sitä ei uskota vaan tulee heti kysymys miksi. Minä en ole oman perheen asioista tilivelvollinen lapseni kavereille. Pitäisi riittää, kun sanotaam tänään ei sovi tai tänään ei käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienenä minua ahdisti, kun aikuiset jatkuvasti painosti viettämään aikaa luokan yksinäisen tytön kanssa. Aluksi ystävystyin mielelläni, sillä olen sosiaalinen ja avoin ollut pienestä asti, mutta sitten selvisi, että tyttö on erittäin raskas. Hän oli väkivaltainen, haukkui, sai vanhemmiltaan kaiken minkä halusi ja odotti sitä myös minulta, päätti kaikesta, mökötti jne.

Minua ahdisti valtavasti viettää aikaa hänen kanssaan ja omia lapsia en pakota viettämään aikaa kenenkään kanssa, paitsi tietysti pitää toimeen aina tulla.

Tuollaisille pitää kertoa, miten maailma toimii. Ettei kaikkea saa mitä haluaa ja aina ei voi mennä hänen halujensa mukaan. Mitä pidempään elää oman navan ympärillä, sitä karumpi teiniaika ja aikuisuus odottaa. Ja jos vanhemmat eivät sitä ymmärrä, myös yhteisö voisi ottaa sen vastuun ja opettaa ihmisten tavoille.

Paitsi että nykyään ei enää saa ohjeistaa muiden lapsia, vanhemmat tulevat linjoja pitkin "meidän pirkka-petterille ette kerro, mitä hän saa tehdä ja  mitä ei".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.

Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.

Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.

Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.

Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.

Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)

Ap

Otit puheeksi muiden äitien kanssa? Siis mikä ihmeen amerikkalainen malli meille on pesiytynyt, jossa kotiäidit rupattelevat koulun portilla keskenään lastensa kaverisuhteista (enkä nyt tarkoita, että ap olisi kotiäiti).

Omia lapsia olen kieltänyt kertomasta kavereiden äideille yhtään mitään juuri siksi, että nämä keittiöpsykologeina pyrkivät  manipuloimaan lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Tosin itse en hyväksy mitään kinastelua, mielipide-erot voi esittää perustellusti.

Oletpa sinä avarakatseinen ja mukava. Käytät kotiäiti-ilmaisua haukkumasanana, ja samaan aikaan kuitenkin ilmeisesti kritisoit ketjun aloittajaa siitä miten hän toimii huonosti käyttäytyvän lapsen kaverin kanssa? 

Miten niin käytin kotiäitiä haukkumasanana? Amerikassa tuo ap:n malli on ihan tuttu nimenomaan siksi, että siellä äideillä on enemmän aikaa lapsilleen, kiitos kotiäitikulttuurin. Siellä ei toimita ap:n tavoin huhupuheiden perusteella eikä tehdä yhdestä lapsesta syntipukkia. Mutta ilman muuta ap:n kannattaa jatkaa valitsemallaan tiellä, seuraukset ovat hänen vastuullaan.

Turha itkeä koulukiusaamisista, kun äidit ovat hanakasti siinä mukana.

Et ole ymmärtänyt yhtään mitään ap:n viesteistä etkä oikeastaan koko ketjusta. Vai onko itselläsi juuri tuollainen lapsi, jonka kanssa muut eivät viihdy ja yrität nyt selittää asiaa parhain päin?

AP ei toimi huhupuheiden perusteella, eikä tee "yhdestä lapsesta syntipukkia". Kun ap:n oma lapsi ja tämän muut kaverit tarpeeksi usein kertovat, että eivät viihdy tämän yhden kanssa, siinä on täysin riittävä syy uskoa. Eivät lasten kertomukset ole huhupuhetta. Ja on täysin paikallaan keskustella muiden vanhempien kanssa asiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."

Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.

Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla. 

Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.

 

Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)

Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.

Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.

Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.

Ap

Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen sairaus tai ehkä jopa vakavia mielenterveysongelmia, jos hän tarvitsee noin äärettömän tiukkoja rutiineja ja perheaikaa. Miten ajattelit toimia, kun lapset kasvavat vai onko teillä täältä ikuisuuteen tismalleen samanlaista?

Uskomatonta. Kyseessä täysin normaali lapsi, joka tykkää kertoa asioista vanhemmilleen ja viihtyy sisarustensa seurassa. Ja sinä olet sitä mieltä, että lapsella on vakavia mielenterveysongelmia. Toivottavasti sinulla ei ole omia lapsia. 

Niin, se toinen lapsi tarvitsee kaveria. Ei ehkä itse osaa. Sen lapsen äiti on huolissaa. Ehkä syystä tai ei.

Voithan olla avuksi? Vaikka pyytää joskus? ja jutella?

Vierailija kirjoitti:

Meillä 15v tytön kaverin äiti on kuin ap, puuttumassa ihan joka asiaan ja miettimässä sellaista, mikä ei hänelle kuulu. Tosin tuo kaveri on monin tavoin sosiaalisesti kömpelö, koska toimii äidin oppien mukaisesti ja vetoaa todella usein siihen, mitä äiti sanoo. Kuvaan kuuluu sekin, että äiti yrittää yhdessä muiden vanhempien kanssa laatia sääntöjä tekemiselle tyyliin saman kaverin luona ei saa käydä kahdesti peräkkäin yökylässä, jos ei välillä yökyläile jonkun toisen luona (tämä tosin silloin, kun lapset oli noin 12v) tai että ruutuaikaa päivässä saa olla max 2 tuntia ja kyläillessä nuorten pitää antaa puhelimensa perheen aikuisten tarkistettavaksi, ettei siellä ole mitään epäsopivaa materiaalia.

Tekeekö porsiminen tosiaan joistakin noin aivottomia? Totta hemmetissä vanhemmat ovat ja saavatkin olla kiinnostuneita lastensa elämästä, heidän kavereistaan (jotka kuuluvat siihen elämään). Ei tässä kukaan ole mennyt tutkimaan kenenkään puhelimia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."

Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.

Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla. 

Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.

 

Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)

Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.

Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.

Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.

Ap

Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen sairaus tai ehkä jopa vakavia mielenterveysongelmia, jos hän tarvitsee noin äärettömän tiukkoja rutiineja ja perheaikaa. Miten ajattelit toimia, kun lapset kasvavat vai onko teillä täältä ikuisuuteen tismalleen samanlaista?

Niin tosiaan, onhan se kummallista jos lapsi ei jaksanut nuorempana olla liesussa klo. 7.30-21.00 parhaimmillaan monena päivänä viikossa ja ruveta vielä kotiuduttuaan tekemään läksyjä. Sekin on kyllä hyvin kummallista, jos haluaa viettää aikaa myös perheensä kanssa... Tai sitten sinä luet ketjua hyvin eriskummalliset lasit päässä tai elät täysin erityyppistä elämää :)

Ap

KUKA vanhempi on niin pöljä, että antaa lapsensa mennä koulusta suoraan kaverille ja olla nukkumaanmenoon saakka?

Heitteellähän tuommoinen kakara on, ei ihme, että tulee ongelmia.

Eikö toi ap sanonut että ovat kokeilleet sitä joskus aikaisemmin toisen perheen toiveesta mutta ei toiminut? No mä olisin kiitollinen siitä että joku jotain vastaavaa edes suostuisi kokeilemaan, tai yleensä tulisi joku lapsi mun lapselle kylään!

Mutta en mäkään kyllä ymmärrä että miksi kylässä ei voi olla pidempään? Sä ap kerroit että miksi teille ei sopinut vaikka kokeilitte, no entäs kun lapsi on nyt vissiin isompi, eikö voi kokeilla uudestaan?

Ei mun lapsella ole niin paljon kavereita ja harrastuksia että pitkään menevät kaveripäivät mihinkään vaikuttaisi!

Nimim. Ihmeissään

Tämän on pakko olla trolli, kukaan aikuinen ei voi oikeasti olla noin typerä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän on kyse vanhasta tutusta dilemmasta, jonka muistan jo omilta kouluvuosiltani. Aikuiset patistelevat lastaan leikkimään ja viettämään aikaa sellaisen kanssa, josta lapsi ei oikeasti tykkää. Muistan itsekin vastaavassa tilanteessa jo alakouluikäisenä miettineeni, että onko oikein olla jonkun kanssa vain säälistä, vaikka ei pidäkään tästä oikeasti? 

Eikö voi tutustua jos se kaveruus löytyisi??

Nimim. Ihmeissään

Totta kai ensin tutustutaan. Ei kai kukaan päätä olla pitämättä jostain henkilöstä ennen kun on nähnyt minkälainen hän on. Mutta aika pian se yleensä selviää että tullaanko toimeen ja viihdytäänkö yhdessä. Ei siihen tarvita viikkokausia.

Eikä missään nimessä pidä "ihan vain vähän pakottaa" lasta uudelleen ja uudelleen kokeilemaan, josko se ystävyys löytyisi. Kammottava tilanne lapselle, jos vanhemmat tällaista tekevät. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, se toinen lapsi tarvitsee kaveria. Ei ehkä itse osaa. Sen lapsen äiti on huolissaa. Ehkä syystä tai ei.

Voithan olla avuksi? Vaikka pyytää joskus? ja jutella?

Jos olisit lukenut ap:n viestit, niin tietäisit että hän on jo tehnyt enemmän kuin tarpeeksi sen toisen lapsen hyväksi.

En ikinä milloinkaan pakottaisi lastani olemaan jonkun kanssa kaveri jos hän ei niin tahdo. Ihan sairasta. Lapsi ei voi olla vastuussa toisen lapsen hyvinvoinnista. Älkää opettako lapsianne joustamaan ja olemaan ylikilttejä, omat rajat pitää olla ja itseään pitää arvostaa. Omilla mielipiteillä ja haluilla on väliä ja niitä pitää muiden kunnioittaa. Törkeä ja ilkeä ei saa olla ketään kohtaan. Toimeen pitää koulussa tulla, mutta tykätä ei tarvitse eikä ainakaan käyttää omaa vapaa-aikaa ikävien ihmisten kanssa.

Sitä en kyllä ymmärrä miksi vanhemmat kuuntelette nillitystä ja vaatimuksia joidenkin lasten vanhemmilta? Jos minulle tulisi yksikin puhelu, jossa vaaditaan lastani seuraksi niin se olisi välittömästi yhteydenpidon katkaisu. Meidän elämää ei ohjaile ketään, eikä kellään ole oikeutta esittää vaatimuksia sille, miten me eletään elämää. Aivan sairasta kontrollointia ja henkistä väkivaltaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.

Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.

Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.

Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.

Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?

Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".

Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.

Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.

Mikäs tässä on oikein?

Nimim. Ihmeissään

Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?

Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?

No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.

Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.

Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.

Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.

Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?

Nimim. Ihmeissään

Onko sulla ystäviä? Millaiset sosiaaliset taitosi ovat? Tuollaisessa tilanteessa tekee vain pahaa sillä, jos PAKOTTAA muita olemaan lapsesi kanssa. Sen sijaan teidän tulisi opettaa lapsellenne sosiaalisia taitoja, jotka auttaisivat häntä pärjäämään kaikissa elämänvaiheissa muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi yksi lapsistani on luonteeltaan vähän sosiaalisesti kömpelö, joten aloitettiin harjoittelu ihan perusasioista, kuten että muista aina tervehtiä muita ja vastata tervehdykseen, kuinka kysyt kaveria leikkimään, millaisista asioita kavereiden kanssa voi jutella, millaiset asiat ovat epäkohteliaita tai töykeitä sanoa, millaisia viestejä kavereiden kanssa voi lähetellä jne. 3-4x/vko kyläilyä on todella paljon, ja on äärimmäisen epärealistista odottaa, että muut perheet suostuisivat joihinkin kiinteisiin kyläilyaikoihin. Kouluikäisillä (sekä heidän vanhemmillaan) on yleensä ottaen todella paljon erilaisia menoja, ja tuollainen järjestely vaatisi paljon koko perheeltä. Tulee myös muistaa se, että jos jotkin tietyt luokkakaverit vaikuttavat viettävän todella paljon aikaa keskenään, niin yleensä taustalla on jokin käytännön asia joka tekee sen helpoksi - he esim. ovat naapureita, tai serkuksia, tai vanhemmat ovat parhaita ystäviä keskenään tms.

Kyllä mun lapsi tervehtiä osaa, ja pyytää luokkakavereita käymään kylässäkin. Kiusaamista on se etteivät he tule! Tai käyvät sen muutaman kerran ja sitten se jää, kun muka väsytään, luetaan kokeisiin, mennäänkin johonkin harrastukseen tai kerhoon, ollaan kotona tai halutaan olla välillä jonkun muun kanssa. Jos mun lapsi ehdottaa että tulisivat yhdessä meille, niin eivät tule koska haluavat olla kahdestaan. Tuollainen ulkopuolelle jättäminen ei ole oikein, vaan kaikki pitäisi ottaa mukaan joukkoon!

Mun ja miehen mielestä lapsemme ei töksäyttele mutta sanoo kyllä asiat suoraan niin kuin on opetettu. Rehellinen pitää ja saa olla ja sanoa asiat sellaisina kuin ne on.

Musta myös kuulostaa siltä että lapsi jää jatkuvasti yksin mielipiteineen tai ne ei käy muille. Muut ovat aloittaneet jonkun projektin ja voi olla että mun lapsi pääsee mukaan. Heillä on kuitenkin projektissa jo sovittuja sääntöjä ja muita ja jos mun lapsi haluaakin että tehdään jotenkin muuten niin tämä ei käy. Kiusaamista sekin. Vanhemmat mun silmin sallivat tämän ku eivät asiaan puutu.

Nimim. Ihmeissään

Tän oltava trolli, ei tällain voi kukaan oikeasti ajatella.

Tai käyvät sen muutaman kerran ja sitten se jää, kun muka väsytään, luetaan kokeisiin > yrittävät olla kohteliaita eikä sano suoraan, ettei kukaan sun lapsesi kans halua olla. On ihan oikein, että muut lapset ei ole sun muksusi kanssa, jos se ei ole heidän mielestään hauskaa.

lapsemme ei töksäyttele mutta sanoo kyllä asiat suoraan niin kuin on opetettu. > normaalien ihmisten mielestä hän on ilkeä ja töksäyttää asioita, joista muille tulee paha mieli. Harmi että ootte tuollaiseksi opettaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.

Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.

Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.

Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.

Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.

Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)

Ap

Otit puheeksi muiden äitien kanssa? Siis mikä ihmeen amerikkalainen malli meille on pesiytynyt, jossa kotiäidit rupattelevat koulun portilla keskenään lastensa kaverisuhteista (enkä nyt tarkoita, että ap olisi kotiäiti).

Omia lapsia olen kieltänyt kertomasta kavereiden äideille yhtään mitään juuri siksi, että nämä keittiöpsykologeina pyrkivät  manipuloimaan lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Tosin itse en hyväksy mitään kinastelua, mielipide-erot voi esittää perustellusti.

Muut äidit on kotipsykologeja ja manipuloivat kaikkia lapsia, vain sä olet ainoa joka osaa toimia oikein. Tätäkö tarkoitit?