Lue keskustelun säännöt.
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."
Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.
Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla.
Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.
Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)
Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.
Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.
Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."
Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.
Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla.
Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.
Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)
Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.
Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.
Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.
Ap
Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen sairaus tai ehkä jopa vakavia mielenterveysongelmia, jos hän tarvitsee noin äärettömän tiukkoja rutiineja ja perheaikaa. Miten ajattelit toimia, kun lapset kasvavat vai onko teillä täältä ikuisuuteen tismalleen samanlaista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.
Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.
Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.
Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.
Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.
Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)
Ap
Otit puheeksi muiden äitien kanssa? Siis mikä ihmeen amerikkalainen malli meille on pesiytynyt, jossa kotiäidit rupattelevat koulun portilla keskenään lastensa kaverisuhteista (enkä nyt tarkoita, että ap olisi kotiäiti).
Omia lapsia olen kieltänyt kertomasta kavereiden äideille yhtään mitään juuri siksi, että nämä keittiöpsykologeina pyrkivät manipuloimaan lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Tosin itse en hyväksy mitään kinastelua, mielipide-erot voi esittää perustellusti.
Jotenkin hauska tuo ajatus koulun portilla rupattelemisesta :) Meiltä lapset kulkevat kouluun bussilla tai pyörällä, enkä luonnollisesti enää ala-asteensa loppupuolella olevaa lasta kouluun saattele.
Näen näitä muita äitejä silloin tällöin erään yhteisen harrastuksen tiimoilta, ja paljon juttelemme muistakin asioista. Siksi myös kouluun ja kavereihin liittyvät asiat on luonteva ottaa puheeksi.
Minusta on luonnollista, että asioista puhutaan niiden kanssa, joiden kanssa muutenkin ollaan tekemisissä. Toki jonkun vieraamman kanssa näiden pohtiminen olisikin varmasti vähän omituista. :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voisko tälle äidille ihan suoraan sanoa kahden kesken joskus noista ongelmista. Että tuntuu että lapsi määräilee liikaa ja hänen sosiaalisia taitoja voisi ehkä kehittää. Että meidän lapselle tulee vähän ahdistunut olo hänen seurassaan. Luultavasti lapsi on tuollainen koska äitikin on, joten ei sanominen välttämättä auta..
Mutta muuten voit sanoa että me ollaan sovittu että meidän lapset saa keskenään sopia asiat tästä lähtien, vanhemmat ei enää puutu. Mutta olisi reilumpaa sanoa toiselle missä mättää, ettei vaan syrjäydy tai tule kiusatuksi tai kiusaajaksi myöhemmin.
Olen (muiden tapaan) koettanut sanoa niin puhelimessa, kasvokkain kuin viestilläkin, mutta jotenkin näitä sanomisia ei oteta vastaan, ja käännetään ihan toisin päin. Ei siis jotenkin ymmärretä tai haluta ymmärtää, että oma lapsi voisi toimia väärin ja ettei kaikki aina välttämättä johdu vain siitä, että kun nuo muut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."
Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.
Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla.
Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.
Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)
Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.
Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.
Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.
Ap
Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen sairaus tai ehkä jopa vakavia mielenterveysongelmia, jos hän tarvitsee noin äärettömän tiukkoja rutiineja ja perheaikaa. Miten ajattelit toimia, kun lapset kasvavat vai onko teillä täältä ikuisuuteen tismalleen samanlaista?
Jos nyt ei kuitenkaan alettaisi jakamaan tyhjänpäiväisiä diagnooseja. Toisille rytmit on tärkeämpiä, kuin toisille, eikä se vielä mitään merkitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.
Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.
Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.
Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.
Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.
Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)
Ap
Otit puheeksi muiden äitien kanssa? Siis mikä ihmeen amerikkalainen malli meille on pesiytynyt, jossa kotiäidit rupattelevat koulun portilla keskenään lastensa kaverisuhteista (enkä nyt tarkoita, että ap olisi kotiäiti).
Omia lapsia olen kieltänyt kertomasta kavereiden äideille yhtään mitään juuri siksi, että nämä keittiöpsykologeina pyrkivät manipuloimaan lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Tosin itse en hyväksy mitään kinastelua, mielipide-erot voi esittää perustellusti.
Oletpa sinä avarakatseinen ja mukava. Käytät kotiäiti-ilmaisua haukkumasanana, ja samaan aikaan kuitenkin ilmeisesti kritisoit ketjun aloittajaa siitä miten hän toimii huonosti käyttäytyvän lapsen kaverin kanssa?
Miten niin käytin kotiäitiä haukkumasanana? Amerikassa tuo ap:n malli on ihan tuttu nimenomaan siksi, että siellä äideillä on enemmän aikaa lapsilleen, kiitos kotiäitikulttuurin. Siellä ei toimita ap:n tavoin huhupuheiden perusteella eikä tehdä yhdestä lapsesta syntipukkia. Mutta ilman muuta ap:n kannattaa jatkaa valitsemallaan tiellä, seuraukset ovat hänen vastuullaan.
Turha itkeä koulukiusaamisista, kun äidit ovat hanakasti siinä mukana.
Anteeksi, mutta kuka nyt sanoi että tässä toimitaan huhupuheiden perusteella? 🤔
Miksi siis keskustelin näiden äitien kanssa - kas, kun heidän lapsensa ovat puhuneet keskenään (olin kyllä läsnä kuulemassa, mutta en keskustelussa mukana vielä tuolloin) näistä kokemuksistaan. Lähinnä kysymys oli siitä, että kysäisin, oliko tämä toinen lapsi käynyt viime aikoina heillä kylässä kun meillä on nyt ollut vähän taukoa. En siis mitenkään mieliä myrkyttäen lähtenyt asialle.
Jos toisten kokemukset ovat huhupuheita, vaikka jokainen meistä on voinut todeta tiettyjä asioita ihan itsekin, niin keneltäköhän nämä asiat sitten pitäisi kuulla/mitä kautta tehdä havaintoja, jotta olisi tarpeeksi faktapohjaista? 🤔 En siis kysy riidelläkseni, mutta en nyt oikein saa kiinni ajatuksesta.
Jos olet lukenut ketjua, olen myös kertonut useita kertoja, etten halua kiusaamista ruokkia tai kannustaa jättämään ketään yksin.
Sen sijaan olen pohtinut, miten menetellä, missä menee raja alakoulunsa kohta päättävien lasten kaveriasioihin puuttumisessa, ja voiko vapaa-ajalla olla viettämättä aikaa jonkun kansaa, jos seurauksena on lähes aina molemminpuolista mielipahaa ja sanalla sanoen turhaakin turhempia selvittelyitä.
Totta kai haluan edelleen kannustaa omaa lastamme viettämään aikaa tämän toisen lapsen kanssa, mutta tällä hetkellä tuntuu, ettei oma lapsemme halua, joten ihan oikeastiko tähän pitäisi pakottaa? 🤔
Toivottavasti sait paremmin kiinni ajatuksistani asian ja tilanteen suhteen.
Ap
Eräs äiti pakotti lapsensa olemaan omien kavereittensa lasten kanssa väittämällä,että on kiusaamista,jos lapsi ei ole näiden äidin ystävien lasten kanssa.Samalla hän kiusasi omaa lastaan ja tämän parasta ystävää estämällä näiden yhdessäoloa.Ystävykset yrittivät kaikkensa saadakseen olla yhdessä ja ovatkin nyt aikuisina vieläkin hyviä ystäviä,kun ei äiti voi enää vaikuttaa asiaan.Naisen lapsi sanoi aina,että hän ei mahda sille mitään,ettei viihdy niiden äidin ystävien lasten kanssa.Muistan vieläkin lapsen surullisen katseen,kun hän katsoi oman ystävänsä perään,mutta ei voinut olla tämän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.
Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.
Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.
Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.
Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.
Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)
Ap
Otit puheeksi muiden äitien kanssa? Siis mikä ihmeen amerikkalainen malli meille on pesiytynyt, jossa kotiäidit rupattelevat koulun portilla keskenään lastensa kaverisuhteista (enkä nyt tarkoita, että ap olisi kotiäiti).
Omia lapsia olen kieltänyt kertomasta kavereiden äideille yhtään mitään juuri siksi, että nämä keittiöpsykologeina pyrkivät manipuloimaan lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Tosin itse en hyväksy mitään kinastelua, mielipide-erot voi esittää perustellusti.
Oletpa sinä avarakatseinen ja mukava. Käytät kotiäiti-ilmaisua haukkumasanana, ja samaan aikaan kuitenkin ilmeisesti kritisoit ketjun aloittajaa siitä miten hän toimii huonosti käyttäytyvän lapsen kaverin kanssa?
Miten niin käytin kotiäitiä haukkumasanana? Amerikassa tuo ap:n malli on ihan tuttu nimenomaan siksi, että siellä äideillä on enemmän aikaa lapsilleen, kiitos kotiäitikulttuurin. Siellä ei toimita ap:n tavoin huhupuheiden perusteella eikä tehdä yhdestä lapsesta syntipukkia. Mutta ilman muuta ap:n kannattaa jatkaa valitsemallaan tiellä, seuraukset ovat hänen vastuullaan.
Turha itkeä koulukiusaamisista, kun äidit ovat hanakasti siinä mukana.
Etkö sinä ole koskaan ollut tilanteessa, jossa joku ottaa puheeksi henkilön x?
Minä olen. Joskus se tilanne on ollut selkeää juoruamista ja pahan haluamista sille henkilölle x. Mutta sitten on ollut niitä kertoja, kun henkilö x on aiheuttanut toimillaan hallaa muille ja siitä pitää puhua. Jälkimmänen esimerkki ei ole kiusaamista.
Kirjoitin aiemmin tähän ketjuun, että meillä on täsmälleen sama tilanne menossa, ja vieläpä samanikäisten tyttöjen kanssa. Olen kuullut omalta lapselta, että "Tiina" ei saa enää leikkiä tämän yhden tietyn tytön kanssa, koska leikit päätyi aina "Tiinan" itkuun ja paikalta poistumiseen. En ole ottanut Tiinan äitiin yhteyttä, mutta sitten tulee tilanne että "Jannalle" on käynyt samalla tavalla, ja Jannan äiti viestittää minulle, että hei, onko teillekin käynyt näin, että tämän yhden lapsen kanssa leikit ei vain suju.
Mitä tuossa tilanteessa pitäisi mielestäsi tehdä? Olla vastaamatta? Sanoa jotain epämääräistä että hyvin menee ja jättää asia sikseen?
Ymmärrän, että se tuntuu kiusaamiselta jos useampi henkilö puhuu samasta ihmisestä tämän tietämättä, mutta aina kyse ei ole siitä.
Jäin miettimään, että olenko tosiaan nyt jotenkin toiminut väärin, kun menin asiasta kysymään muilta. Tosin en kysynyt asiasta ihan suoraan vaan kyselin, onko tämä x käynyt kylässä heillä, kun meillä on ollut vähän taukoa. Sitten alkoikin jos jonkinlaista kokemusta tulla.
Itse ainakin halusin tuolloin selvittää, onko muilla ollut vastaavaa, vai onko tämä nyt kaikista lapsen kertomista ja itse tai mieheni havaitsemista asioista huolimatta jotain, mitä tapahtuu vain oman lapsemme ja tämän toisen lapsen välillä.
Kenen kanssa näistä oikein tulisi keskustella, jos avoin keskustelu tämän toisen lapsen vanhempien kanssa ei onnistu? Tai siis onnistuu, jos kysymys on siitä, miksi oma lapsemme ei halunnut heti lähteä ostamaan jätskiä, vaikka oli kymmenen muuta asiaa tehnyt tämän toisen lapsen pillin mukaan. Tai miksi oma lapsemme ei ollut kesällä tämä toisen lapsen kanssa (yhtään kyselyä ei heiltä kuulunut) vaan vietti aikaansa jonkun toisen kanssa.
Jos aletaan juttelemaan siitä, että oma lapsemme pahoitti mielensä tämän toisen kommentoitua hänen vaatteitaan rumaksi, musiikkimakuaan paskaksi ja harrastustaan tyhmäksi, ei keskustelu johda mihinkään vaan kääntyy siihen suuntaan että luultavasti omamme on tehnyt jotain tuon ansaitakseen. Samaa ovat kertoneet muut äidit. Siis ne muut, joiden lasten kanssa omamme eniten aikaansa viettää ja joiden kanssa muutenkin yhteydessä ollaan. Ei siis tietenkään minkään koko luokkalaisten vanhempien kesken asiasta puhuta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap onko kyseessä tyttö vai poika?
Joskus oli lapsuudessa vastaava ongelma, kyseinen hankala tyttö oli eroperheestä ja ainoa lapsi jota hemmoteltiin materiaaleilla mutta sosiaaliset taidot aloituksen mukaisia. Valikoi aina yhden lapsen luokalta jonka halusi ns. omia muilta. Onko ap kertomasi lapsi perheen ainoa jälkikasvu?
Omassa tapauksessani se hankala uuvuttava pakkokaveruus päättyi kokonaan peruskoulun jälkeen
En halua kertoa lasten sukupuolta, mutta eroperheestä ei ole eikä ole ainoa sisarus. On kylläkin perheensä nuorimmasta päästä, eli voisiko sitten liittyä siihenkin...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä 15v tytön kaverin äiti on kuin ap, puuttumassa ihan joka asiaan ja miettimässä sellaista, mikä ei hänelle kuulu. Tosin tuo kaveri on monin tavoin sosiaalisesti kömpelö, koska toimii äidin oppien mukaisesti ja vetoaa todella usein siihen, mitä äiti sanoo. Kuvaan kuuluu sekin, että äiti yrittää yhdessä muiden vanhempien kanssa laatia sääntöjä tekemiselle tyyliin saman kaverin luona ei saa käydä kahdesti peräkkäin yökylässä, jos ei välillä yökyläile jonkun toisen luona (tämä tosin silloin, kun lapset oli noin 12v) tai että ruutuaikaa päivässä saa olla max 2 tuntia ja kyläillessä nuorten pitää antaa puhelimensa perheen aikuisten tarkistettavaksi, ettei siellä ole mitään epäsopivaa materiaalia.
Täh? Eikö minun mielestäsi kuulu puuttua omaa lastani koskeviin asioihin? Siinäpä vasta vanhemmuutta kerrakseen.
Kaverisuhteet olen ja olemme antaneet lapsen itse hoitaa muiden osalta, ja antaisimme tämän mainitun toisen lapsenkin, ellei hänen kotoaan tulisi jatkuvaa painostusta asian tiimoilta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Ei meillä ainakaan oo tiettyä määrää minkä tapaavat. Välillä ku on hyvä projekti lähimetsässä ni ovat siellä vaikka aamusta iltaan säätämässä, ja talvella menee välillä kuukausikin ettei näe vapaa-ajalla ketään. Välillä tuntuu että harrastus 1xviikko on raskasta ja välillä voi olla vaikka joka ilta jotain ja virtaa piisaa silti. Yks kaveri asuu naapurissa eikä nää leiki ees aina yhdes vaik oisivat samaan aikaan pihallaki. Sitku tulee joku hyvä idea mist kummatkin innostuu ni sit taas leikitään. Eikä tohon mun nähdäkseni mitään draamaa liity.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
On se nyt oikeasti vähän vaikea lastaan patistella olemaan jonkun kanssa, jonka kanssa hän ei haluaisi olla.
Ja siihen sinä voit vastata aivan itse, onko niin, että saako lapsesi tehdä asioita toisten kanssa vaiko eikö saa, eli onko moni asia kiellettyjen listoilla. Oman lapseni kaveripiirissä oli yksi senkaltainen tapaus, että sille lapselle ei oikein mikään ollut sallittua ja hänen äitinsä kutakuinkin kuulusteli tältä ihan joka ikisen asian, mitä oli sanottu tai tehty kavereiden kanssa ja sitten ilmoitteli niistä toisten vanhemmille, kun Liisa oli sanonut jotain, mikä ei ollut äidin korvaa miellytänyt. Arvatkaa kauanko muut lapset jaksoivat olla sen kyseisen lapsen kanssa... Ja se vika ei muuten ollut lapsessa, se oli lapsen äidissä.
Tätä samaa on myös täällä päässä. Äiti ilmeisesti kyselee ja juttelee tosi tarkkaan lapsensa kanssa. Ongelmana tuossa on se, että sitten juuri tulee tätä raportointia. Tämä lapsi myös herkästi kertoo kotona tilanteista, jotka ei mene hänen mielensä mukaan, ja niitäkin saa sitten selvitellä.
Tällä äidillä on myös ihan omat arvonsa, esim. jotain tiettyä musiikkia ei saa kuunnella, ja jos soittoääni on vaikka sen tyyppinen, tulee siitäkin palautetta sekä lapsille, että vanhemmille.
Toki meilläkin asioista jutellaan, mutta ei ne juttutuokiot moiseen johda. Usein lapsemme myös osaa selvitellä asioita itse, mikä iän puolesta onkin toivottavaa. Jotain asioita voidaan miettiä yhdessä, ja neuvoa, miten asiaa voi lähteä selvittämään, jos lapsi ei itse tiedä.
Ap
Oma kolmasluokkalaiseni on autismin kirjolla ja juurikin yksi asia, mikä ei häneltä vielä onnistu on kaveritapaamisten ja aikatauluista sopiminen. Ehkä lapsen kaverilla on samantyyppistä haastetta, myös kuvailemasi joustamattomuus sopisi kirjon piirteisiin. Ymmärrän siis tuttavaperheen äidin käytöstä.
Siltikään sinun lastasi tilanne ei saa kuormittaa, totta kai hänellä on oikeus viettää vapaa-aikaa ihmisten kanssa joiden kanssa parhaiten viihtyy, ihan kuten kaikilla meistä. Hyvä kuulla, että koulussa kukaan ei jää yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."
Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.
Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla.
Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.
Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)
Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.
Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.
Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.
Ap
Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen sairaus tai ehkä jopa vakavia mielenterveysongelmia, jos hän tarvitsee noin äärettömän tiukkoja rutiineja ja perheaikaa. Miten ajattelit toimia, kun lapset kasvavat vai onko teillä täältä ikuisuuteen tismalleen samanlaista?
Niin tosiaan, onhan se kummallista jos lapsi ei jaksanut nuorempana olla liesussa klo. 7.30-21.00 parhaimmillaan monena päivänä viikossa ja ruveta vielä kotiuduttuaan tekemään läksyjä. Sekin on kyllä hyvin kummallista, jos haluaa viettää aikaa myös perheensä kanssa... Tai sitten sinä luet ketjua hyvin eriskummalliset lasit päässä tai elät täysin erityyppistä elämää :)
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
On se nyt oikeasti vähän vaikea lastaan patistella olemaan jonkun kanssa, jonka kanssa hän ei haluaisi olla.
Ja siihen sinä voit vastata aivan itse, onko niin, että saako lapsesi tehdä asioita toisten kanssa vaiko eikö saa, eli onko moni asia kiellettyjen listoilla. Oman lapseni kaveripiirissä oli yksi senkaltainen tapaus, että sille lapselle ei oikein mikään ollut sallittua ja hänen äitinsä kutakuinkin kuulusteli tältä ihan joka ikisen asian, mitä oli sanottu tai tehty kavereiden kanssa ja sitten ilmoitteli niistä toisten vanhemmille, kun Liisa oli sanonut jotain, mikä ei ollut äidin korvaa miellytänyt. Arvatkaa kauanko muut lapset jaksoivat olla sen kyseisen lapsen kanssa... Ja se vika ei muuten ollut lapsessa, se oli lapsen äidissä.
Tätä samaa on myös täällä päässä. Äiti ilmeisesti kyselee ja juttelee tosi tarkkaan lapsensa kanssa. Ongelmana tuossa on se, että sitten juuri tulee tätä raportointia. Tämä lapsi myös herkästi kertoo kotona tilanteista, jotka ei mene hänen mielensä mukaan, ja niitäkin saa sitten selvitellä.
Tällä äidillä on myös ihan omat arvonsa, esim. jotain tiettyä musiikkia ei saa kuunnella, ja jos soittoääni on vaikka sen tyyppinen, tulee siitäkin palautetta sekä lapsille, että vanhemmille.
Toki meilläkin asioista jutellaan, mutta ei ne juttutuokiot moiseen johda. Usein lapsemme myös osaa selvitellä asioita itse, mikä iän puolesta onkin toivottavaa. Jotain asioita voidaan miettiä yhdessä, ja neuvoa, miten asiaa voi lähteä selvittämään, jos lapsi ei itse tiedä.
Ap
Kuulostaa raskaalta. Itse varmaan seuraavan raportin jälkeen ilmoittaisi, että nyt ei enää tarvitse yhtään tyhjänpäiväistä raporttia tapahtuneista, puikoot lapset erimielisyydet tapahtumahetkellä, blokkaisin tuon äidin ja jatkossa en patistelisi lastani yhtään tuon perheen suuntaan. Itseppä on vanhemmat kuoppansa kaivaneet. Rajansa kaikella!
Kyllä meillä kouluikäiset hoitavat kaveriasiat jo itsenäisesti suurimmaksi osaksi. Tokaluokkalaiset soittelevat ja viestittelevät keskenään, välillä ovat porukalla ja välillä yhden ystävän kanssa. Tunnen suurimman osan lasten kavereiden vanhemmista ja kyllä välillä mietitään ratkaisuja joihinkin isoihin riitatilanteisiin mutta hyvin vähän tarvitsee puuttua. Olen itse neuvonut lasta että koulussa pitää ottaa kaikki mukaan leikkiin, samoin kotipihalla (kerrostalo), jos joku on ilman omaa tahtoaan jäämässä yksin. Mutta en tosiaan pakota olemaan kenenkään jokaviikkoinen leikkiseura.
Ap on lapsensa kanssa kyllä minusta hyvin ottanut huomioon tämän lapsen, vaikka hän ei niin hyvää seuraa olekaan. Ei tuonikäisten kaverisuhteisiin minusta vanhempien enää tarvitse niin puuttua, varsinkin kun tässäkään ei ole kyse kiusaamisesta.
Kaverikyläilyitä meillä on joskus pari kertaa viikossa, välillä ei kertaakaan. Ja nyt korona-aikaan on mennyt viikkoja ettei kavereita ole nähty sisätiloissa. En suostuisi mihinkään säännöllisiin kaveritapaamisiin, eikä meille ihan jo harrastuksienkin vuoksi sovi montaa kertaa viikossa kyläilyt.
Tässähän on kyse vanhasta tutusta dilemmasta, jonka muistan jo omilta kouluvuosiltani. Aikuiset patistelevat lastaan leikkimään ja viettämään aikaa sellaisen kanssa, josta lapsi ei oikeasti tykkää. Muistan itsekin vastaavassa tilanteessa jo alakouluikäisenä miettineeni, että onko oikein olla jonkun kanssa vain säälistä, vaikka ei pidäkään tästä oikeasti?
Voi luoja, että ovat raskaita nämä vanhemmat, jotka kyttäävät lapsiaan ja näiden kavereita, ja sitten raportoivat jokaisesta naksahduksesta whatsappi-viesteissä muille vanhemmille. "Ajattelin vain kertoa, kun satuin kuulemaan että..." ja sitten asia on jokin tyyliin Matti sanoi että pasga ja Veera kertoi pelanneensa k13-peliä ja Risto sanoi kutsuneensa synttäreilleen Maunon, mutta ei Lissua...
Aluksi otin vakavasti ja keskustelin asiasta oman lapseni kanssa, jolla yleensä oli aivan erilainen käsitys tilanteesta. Sitten rupesin vastailemaan vain, että "täytyypä seurailla tilannetta" ja nyt enää useinkaan jaksa vastata enää yhtään mitään.
Ahdistavaa! Oletteko te täällä ihan tosissanne. Voi lapsiraukat! Onneksi mulla oli normaali mutsi. Hän ei ikinä puuttunut kaverisuhteisiini, eikä pakottanut olemaan kenenkään kanssa.
Aiotteko valita tulevaisuudessa lapsenne koulutuksen, puolison, asunnon...? Apua!
Mietin ihan samaa. Onko todella niin, että nykyvanhemmat seuraavat koko ajan lasten leikkejä vierestä, eivät mitenkään puutu niihin ja ohjaa toimintaa, mutta soittavat sitten koko äitipiirille, että nyt se yksi lapsi teki noin, onko se teilläkin toiminut samoin. Vahingossakaan asiasta ei puhuta lapsen äidille eikä lapsille kerrota, miten riitatilanteet selvitetään samantien, kunhan taustalla kauhistellaan ja kouhkataan.
Ei ihme, että lapsilla on mielenterveysongelmia, kun äidit järjestävät kouluikäistensä kaverisuhteita. Kenenkään törkyturvan tai kiusaajan kaverina ei tarvitse olla, mutta eikö jo 3v iästä varhaiskasvatuksessa tunnetaitoja ja ryhmäytymistä opiskellut osaisi itse olla muiden kanssa ilman kokoaikaista arviointia?