Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Kuulostaa kypsältä tuo äiti sekä lapsi. En olisi tekemisissä ja kehottaisin lastani hakeutumaan fikdumpaan seuraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse jouduin väkisin olemaan lapsena tällaisen lapsen kanssa ja aina oli todella epämukava tunne. Hänellä myös äiti järjesti näitä tapaamisia. Minä sanoisin lapsellesi, että saa itse päättää. Ketään ei saa kiusata, mutta kyllä lapsellakin on oikeus päättää, kenen kanssa on vapaa-ajalla ja opetella pitämään omista rajoista kiinni, tästä hyötyä myös vanhempana.
Mitä tulee tähän kaveriini, jonka äiti hoiteli näitä tapaamisia nelosluokalle asti niin hänellä ei edelleenkään ole kolmekymppisenä kykyä muodostaa kaverisuhteita tai pitää niistä kiinni. Eli pidemmän päälle tuosta ei ole kuin haittaa. Lasta voi toki auttaa sosiaalisten suhteiden luomisessa ja tukea, että miten ollaan kavereiden kanssa, mutta pakottaminen ja aikuisten kesken sopiminen ei mun mielestä kannata. Lapselle voi olla hyvä opetus, että jos määräilee esimerkiksi niin silloin hänen kanssaan ei haluta olla ja omalla käytöksellä voi vaikuttaa. Mutta joka tapauksessa, ei ole lapsesi tai perheesi tehtävä näistä asioista huolehtia vaan lapsen vanhemman.
Vierailija kirjoitti:
Itse jouduin väkisin olemaan lapsena tällaisen lapsen kanssa ja aina oli todella epämukava tunne. Hänellä myös äiti järjesti näitä tapaamisia. Minä sanoisin lapsellesi, että saa itse päättää. Ketään ei saa kiusata, mutta kyllä lapsellakin on oikeus päättää, kenen kanssa on vapaa-ajalla ja opetella pitämään omista rajoista kiinni, tästä hyötyä myös vanhempana.
Mitä tulee tähän kaveriini, jonka äiti hoiteli näitä tapaamisia nelosluokalle asti niin hänellä ei edelleenkään ole kolmekymppisenä kykyä muodostaa kaverisuhteita tai pitää niistä kiinni. Eli pidemmän päälle tuosta ei ole kuin haittaa. Lasta voi toki auttaa sosiaalisten suhteiden luomisessa ja tukea, että miten ollaan kavereiden kanssa, mutta pakottaminen ja aikuisten kesken sopiminen ei mun mielestä kannata. Lapselle voi olla hyvä opetus, että jos määräilee esimerkiksi niin silloin hänen kanssaan ei haluta olla ja omalla käytöksellä voi vaikuttaa. Mutta joka tapauksessa, ei ole lapsesi tai perheesi tehtävä näistä asioista huolehtia vaan lapsen vanhemman.
Minulla on kaksi lastenlasta. Vanhemmalla vaikeuksia muodostaa ystävyyssuhteita, vasta nyt 15-ikäisenä saanut ystäviä. Nuoremmalla aina useita kavereita ja sekä nuorempia että vanhempia. Minusta on niin hellyttävää, kun monta vuotta nuorempi tulee kysymään, onko kotona ja muistuttaa moneen kertaan sanomaan, että hän kävi. Minulla tekisi mieli syyttää miniääni sekaantumisesta lasten ystävyyssuhteisiin vanhemman lapsen osalla, mutta miksi se ei olisi vaikuttanut nuoremman suhteen. Mutta jokainen ystävyyssuhde on minusta ennemmin vaalimisen kuin kuulustelun arvoinen.
Kasvatat lapsestasi "miellyttäjäö ja kynnysmatto" jolla ei ole omaa mielipidettä tai tahtoa. Onneksi Olkoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
Ihan sama tuli itselle mieleen. Jos kolme lasta sanoo, että sun tyttäresi kanssa on raskasta olla, niin eiköhän siinä sitten joku totuuden siemenkin piile. Et kerro minkäikäisistä on kyse, mutta kyllä itse olen ajatellut sen niin, että kouluikäiset jo itse saavat ryhtyä valitsemaan kaverinsa. Kaikkien kanssa ei tarvitse olalkaveria, mutta toimeen on tultava. Ja joskus tämä sujuu paremmin kun ei olla ylimääräisiä tekemisissä.
Ei se lasten määrä sinänsä kerro mitään. Jos kaikki neljä lasta ovat samalla luokalla, niin nämä kolme ovat todennäköisesti porukassa päättäneet etteivät halua olla neljännen kanssa. Silloin on parempi etsiä kaveria muualta, vanhempien pakottaminen vain pahentaa kiusaamista.
Ikävä välikäsi, kun ei varmaan haluaisi pahoitta kenenkään mieltä. Mutta toki lapsi saa valita kaverinsa. Toisaalta toki hienoa että kaverittoman lapsen vanhempi yrittää auttaa lastaan. Vähän ehkä väärillä keinoilla. Lapsen pitää itse hoitaa nuo tapaamispyynnöt jne. Siihen voi kannustaa ja opastaa, mutta tuo on lapsellekin karhunpalvelus että vanhempi hoitaa. (ellei sitten ihan pikkulapsesta ole kyse).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse jouduin väkisin olemaan lapsena tällaisen lapsen kanssa ja aina oli todella epämukava tunne. Hänellä myös äiti järjesti näitä tapaamisia. Minä sanoisin lapsellesi, että saa itse päättää. Ketään ei saa kiusata, mutta kyllä lapsellakin on oikeus päättää, kenen kanssa on vapaa-ajalla ja opetella pitämään omista rajoista kiinni, tästä hyötyä myös vanhempana.
Mitä tulee tähän kaveriini, jonka äiti hoiteli näitä tapaamisia nelosluokalle asti niin hänellä ei edelleenkään ole kolmekymppisenä kykyä muodostaa kaverisuhteita tai pitää niistä kiinni. Eli pidemmän päälle tuosta ei ole kuin haittaa. Lasta voi toki auttaa sosiaalisten suhteiden luomisessa ja tukea, että miten ollaan kavereiden kanssa, mutta pakottaminen ja aikuisten kesken sopiminen ei mun mielestä kannata. Lapselle voi olla hyvä opetus, että jos määräilee esimerkiksi niin silloin hänen kanssaan ei haluta olla ja omalla käytöksellä voi vaikuttaa. Mutta joka tapauksessa, ei ole lapsesi tai perheesi tehtävä näistä asioista huolehtia vaan lapsen vanhemman.
Minulla on kaksi lastenlasta. Vanhemmalla vaikeuksia muodostaa ystävyyssuhteita, vasta nyt 15-ikäisenä saanut ystäviä. Nuoremmalla aina useita kavereita ja sekä nuorempia että vanhempia. Minusta on niin hellyttävää, kun monta vuotta nuorempi tulee kysymään, onko kotona ja muistuttaa moneen kertaan sanomaan, että hän kävi. Minulla tekisi mieli syyttää miniääni sekaantumisesta lasten ystävyyssuhteisiin vanhemman lapsen osalla, mutta miksi se ei olisi vaikuttanut nuoremman suhteen. Mutta jokainen ystävyyssuhde on minusta ennemmin vaalimisen kuin kuulustelun arvoinen.
Miksi juuri miniää? Entä, jos kääntyisit poikasi puoleen?
Vierailija kirjoitti:
Ap, kiusaaminen voi olla myös porukan ulkopuolelle sulkemista.
Juuri sitä tässä laveasanaisesti tehdään.
Pääasia että osataan selittää asiat itselle positiivisesti.
Koulu siunaa tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha ketju, mutta varmaan ajankohtainen jollekin. Siksi vastaan.
Lasten kaveriasioista on helppo puhua silloin kun kaikki menee ns. toivotulla tavalla, mutta autas kun ei menekään. Kyllä osaa olla monimutkaista.
Ydinajatuksen tulisi olla, että ketään ei saa syrjiä tai kiusata. Koulussa on oltava kaikkien kanssa. Vapaa-aika on hieman ongelmallinen, koska toisaalta jokaisen pitäisi saada valita seuransa, mutta kenenkään ei pitäisi jäädä ihan yksinkään.
Toisaalta yksinäisyyden kokemus. Mikä on yksinäisyys? Onko se sitä, että ei ole ketään tai on hyvin harvoin? Tai onko se yksinäisyyttä, jos osa on ennemmin keskenään ja itsellä on kuitenkin useampia kavereita monta kertaa viikossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankala tilanne. Miissään tapauksessa sinun lapsi ei ole vastuussa kaverinsa sosiaalisista suhteista. Toisaalta on todella harmi, jos lapsen kaveri menettää ne vähätkin mahdollisuudet kaveruuteen sillä, että sinun lapsi ei halua viettää vapaa-aikaa hänen kanssaan.
Kannustaisin lastasi olemaan myös tämän lapsen kanssa kohtuuden rajoissa. Ja kannustaisin tapaamaan tätä kaveria porukalla. Tyyliin kun on ollut puhetta, että menevät puistoon potkimaan palloa porukalla, niin laittaa viestin tälle kaverille, että on tervetullut mukaan. Jos tälläinen porukassa olo ei kaveria kiinnosta, niin sitten on ihan ok nähdä harvakseltaan kahden kesken.
Olen saanut sen kuvan, että porukassa herkästi eristäytyisi jonkun kanssa, mutta toisaalta alkaa kuulemma herkästi määräillä ja väitellä, ja jos kaikki ei mene niin kuin hän haluaa, on taas vanhempien kanssa selvittelyä edessä. Esimerkiksi nämä selviteltävät asiat on tasoa pelataanko ensin pesistä vai syödäänkö ensin jäätelöt.
Omalle lapselle olen korostanut, että pitää ja voi joustaa, mutta taas ymmärrän sen, ettei kukaan koko ajan jaksa.
Ap
Mitä jos lapsesi on porukalla vain päättänyt, ettei tuo yksi kuulu joukkoon ja esittävät viattomia teille aikuisille? Mutta todellisuudessa tekevät huomaamattomia asioita, jotka syrjäyttävät yhden porukasta. Mistä tiedät, vaikka juuri sinun lapsesi olisi pääosassa siinä, että koko homma on muodostunut sellaiseksi eli oikeastaan siis ehkä jopa kiusaamikseksi? Kuka on kaverijouko niin sanottu pomo?
Se, että tuo yksi lapsi alkaisi aina väitellä yms, voi olla silkkaa selittelyä ja valetta. Tai sitten hän voi pahoin, koska on usein savustettu porukasta, ja se johtaa pahan olon purkauksiin niinä kertoina kun vanhemmat ovat junailleet mukaan. Ehkäpä jalkkisporukka yhdessä suhtautuu nurjaati ja ajaa nurkkaan? Onhan se ihan ilmeistä,että huonosti suhtaudutaan oli syy mikä hyvänsä.
Ehkä "määräily" onkin itsensä puolustamista?
Olisi hyvä varmistua siitä, ettei kyse sittenkin ole syrjimisestä ja kiusaamisesta. Noin se nimittäin usein menee, kun porukka joutuu aikuisten kanssa puhumaan jonkun lapsen yksinolo syistä. Aikuiset eivät millään huomaa, että oma lapsi voisi esittää viatonta ja lavastaa syrjityn sosiaalisesti ongelmalliseksi. Kukapa ei muuten syrjittynä ja kiusattuna tulisi sosiaalisesti ongelmaiseksi? Lapsi ei itsekään osaa aina nimetä, koska on kiusattu.
Onko oikein hokea lapsille, että jokaisella on oikeus valita seuransa? Oikeammin olisi kai hokea, että kaikki pitää ottaa mukaan eikä ketään saa jättää yksin. Lapsethan ovat luokkakavereita ja asuvat ilmeisesti lähekkäin. Ei joukosta voi yhtä jättää pois, vaan on opeteltava olemaan kaikkien kanssa. Näin pärjää sitten aikuisenakin joka ikisessä kokoonpanossa niin töissä, harrastuksissa kuin taloyhtiön vaahterapuujuhlissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju, mutta varmaan ajankohtainen jollekin. Siksi vastaan.
Lasten kaveriasioista on helppo puhua silloin kun kaikki menee ns. toivotulla tavalla, mutta autas kun ei menekään. Kyllä osaa olla monimutkaista.
Ydinajatuksen tulisi olla, että ketään ei saa syrjiä tai kiusata. Koulussa on oltava kaikkien kanssa. Vapaa-aika on hieman ongelmallinen, koska toisaalta jokaisen pitäisi saada valita seuransa, mutta kenenkään ei pitäisi jäädä ihan yksinkään.
Toisaalta yksinäisyyden kokemus. Mikä on yksinäisyys? Onko se sitä, että ei ole ketään tai on hyvin harvoin? Tai onko se yksinäisyyttä, jos osa on ennemmin keskenään ja itsellä on kuitenkin useampia kavereita monta kertaa viikossa?
Se, että lempataan ulos porukasta, koska vanhemmat sallivat sen. Koulussa sitä ei sallita ja hyvä niin. Mutta millaisia ovat vanhemmat, jotka kannustavat sellaiseen? Kysehän on lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen läheisesti tällaisen lapsen, ison koululaisen, jolla on vaikeuksia kavereiden kanssa. Tällä hetkellä jäljellä on enää yksi kaveri. Lapsi on vanhempiensa palvoma ainoa lapsi, joka tuntuu kuvittelevan, että koko maailma on häntä varten. Lapsi on tottunut siihen, että vanhemmat passaavat ja kaikki tehdään hänen mielensä mukaan. Kotona tämä toimiikin, mutta ongelmat tulevat kodin ulkopuolella. Lapsen on vaikea käsittää, että muilla ihmisillä on omat toiveensa ja tarpeensa. Hän tuntuu odottavan, että hänen tarpeensa ovat muidenkin ykkösprioriteetti. Jos tämä lapsi vaikkapa haluaa uimaan ja kaverit luistelemaan, hän suuttuu ja mököttää. Ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena, että kaverit todellakin lähtevät tekemään muuta kuin mitä hän halusi. Sitten vetäytyy, että tyhmiä kavereita. Olen yrittänyt puhua tämän lapsen vanhempien kanssa asiasta asiasta, mutta kuuroille korville menee. Näille vanhemmille lapsi on täydellinen ja on vaan muiden vika, jos he eivät tätä täydellisyyttä näe. Täydelliselle kuuluu kuninkaallinen erityispalvelu ja -huomio. Kiva tietysti, että lapsi saa kotona tuntea olevansa rakastettu, mutta veikkaan kyllä, että tulevaisuudessa on edessä vielä enemmän ongelmia, kun esim. opinnoissa ja töissä muut eivät alakaan pyöriä tämän prinsessan pillin mukaan.
älä vedä ainokaisuutta tähän. Ikävät asenteet sinulla. Voi olla yksi kiusaamisen syy,jos kotoa opitaan tuollaiset asenteet. Ei siinä jää lapsiparalle mahdollisuutta olla millään tavalla mielestäsi oikein. Mikä ainokaisuudessa sinua noin kismittää. Ei ole kivaa, kun joku saa yksin koko perinnön ja sitä ennen rakkauden, tiedän.
Minä tunnen AP:n kuvailemanlaisen lapsen, mutta ei ole kyllä ainoa lapsi. Tunsin lapsuudessanikin. Toinen oli esikoinen, toinen keskimmäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankala tilanne. Miissään tapauksessa sinun lapsi ei ole vastuussa kaverinsa sosiaalisista suhteista. Toisaalta on todella harmi, jos lapsen kaveri menettää ne vähätkin mahdollisuudet kaveruuteen sillä, että sinun lapsi ei halua viettää vapaa-aikaa hänen kanssaan.
Kannustaisin lastasi olemaan myös tämän lapsen kanssa kohtuuden rajoissa. Ja kannustaisin tapaamaan tätä kaveria porukalla. Tyyliin kun on ollut puhetta, että menevät puistoon potkimaan palloa porukalla, niin laittaa viestin tälle kaverille, että on tervetullut mukaan. Jos tälläinen porukassa olo ei kaveria kiinnosta, niin sitten on ihan ok nähdä harvakseltaan kahden kesken.
Olen saanut sen kuvan, että porukassa herkästi eristäytyisi jonkun kanssa, mutta toisaalta alkaa kuulemma herkästi määräillä ja väitellä, ja jos kaikki ei mene niin kuin hän haluaa, on taas vanhempien kanssa selvittelyä edessä. Esimerkiksi nämä selviteltävät asiat on tasoa pelataanko ensin pesistä vai syödäänkö ensin jäätelöt.
Omalle lapselle olen korostanut, että pitää ja voi joustaa, mutta taas ymmärrän sen, ettei kukaan koko ajan jaksa.
Ap
Mitä jos lapsesi on porukalla vain päättänyt, ettei tuo yksi kuulu joukkoon ja esittävät viattomia teille aikuisille? Mutta todellisuudessa tekevät huomaamattomia asioita, jotka syrjäyttävät yhden porukasta. Mistä tiedät, vaikka juuri sinun lapsesi olisi pääosassa siinä, että koko homma on muodostunut sellaiseksi eli oikeastaan siis ehkä jopa kiusaamikseksi? Kuka on kaverijouko niin sanottu pomo?
Se, että tuo yksi lapsi alkaisi aina väitellä yms, voi olla silkkaa selittelyä ja valetta. Tai sitten hän voi pahoin, koska on usein savustettu porukasta, ja se johtaa pahan olon purkauksiin niinä kertoina kun vanhemmat ovat junailleet mukaan. Ehkäpä jalkkisporukka yhdessä suhtautuu nurjaati ja ajaa nurkkaan? Onhan se ihan ilmeistä,että huonosti suhtaudutaan oli syy mikä hyvänsä.
Ehkä "määräily" onkin itsensä puolustamista?Olisi hyvä varmistua siitä, ettei kyse sittenkin ole syrjimisestä ja kiusaamisesta. Noin se nimittäin usein menee, kun porukka joutuu aikuisten kanssa puhumaan jonkun lapsen yksinolo syistä. Aikuiset eivät millään huomaa, että oma lapsi voisi esittää viatonta ja lavastaa syrjityn sosiaalisesti ongelmalliseksi. Kukapa ei muuten syrjittynä ja kiusattuna tulisi sosiaalisesti ongelmaiseksi? Lapsi ei itsekään osaa aina nimetä, koska on kiusattu.
Onko oikein hokea lapsille, että jokaisella on oikeus valita seuransa? Oikeammin olisi kai hokea, että kaikki pitää ottaa mukaan eikä ketään saa jättää yksin. Lapsethan ovat luokkakavereita ja asuvat ilmeisesti lähekkäin. Ei joukosta voi yhtä jättää pois, vaan on opeteltava olemaan kaikkien kanssa. Näin pärjää sitten aikuisenakin joka ikisessä kokoonpanossa niin töissä, harrastuksissa kuin taloyhtiön vaahterapuujuhlissa.
Terv. Ope ja äiti. Jäi tuosta. Pahoittelut kirjoitusvirheistä.
Samaa mieltä, ei välity mikä tilanteessa siis ärsyttää jos ap: n lapsella on kavereita? Haetaan oikeutusta että jonkun yhden kanssa ei tarvitsisi olla? Lapsilla on tapana mennä aina sinne missä kivointa ja usein ne suositut lapset ovat kaikkien pommittamana ja valitettavasti materialistiset asiat vaikuttavat tähän. Onko asetelmassa siis jotain kilpailua takana, että yksi lapsi ei saisi olla muiden kanssa niin paljoa. Ehkä se onkin niin päin että hänelle ollaan ehkä jopa kateellisia. Sanotaan ehkä että hänen kanssaan ei jakseta olla. Millä tavalla kapsi on uuvuttava?Mitä siis tapahtuu kun se toinen lapsi loukkaantuu, oletko ollut kuulolla? Onko siinä oikeasti jotain yliherkkyyttä vai kenties vaan vaste kohtelulle ja määräilylle, ivalle tms.
Lapsen suru on käsinkosketeltavaa silloin kun muut leikkivät joka päivä ja lapselle soitetaan kun ei ole ketään muuta. Siinä lapsi joutuu väkisinkin asetelmaan, että their way or highway. Miten se toinen lapsi voisi siis määräillä, jos ei hänen kanssa edes luvata olla? En tunne kyseisiä lapsia, onko jotain luonne- eroja. Ehkä se lapsi itsekin on kypsänä, kun ei hyväksytä. Nämä asiat vaatii työtä.
Joskus lapset myös sanovat, että joku haluaa määrätä kaiken,, vaikka ovat itse tällaisia,että kaikki pitää tehdä kuten he sanoo, tavata siellä missä he sanoo ja toinen joustaa.... (Kun sitten kaksi tällaista joustamatonta taas on kaverina, huomaa että äkkiä menee poikki ja taas ne muut joustavat otetaan kuvioon miellyttämään) Jollain mandaatilla kai osa lapsista suo itselleen tämän ylemmyyden asenteen....??
Huomasin aikoinaan pojan ollessa kakkosluokalla, että hän ei halunnut kaveerata naapuripojan kanssa. Poika tuli meille melkein päivittäin koulun jälkeen. Hänen vanhemmat eivät aluksi oikein ymmärtäneet, joten aloin järjestämään koulun jälkeen menoja niin, ettei oltu kotona. Olin pienemmän kanssa itse vielä vapaalla.
Alue: Aihe vapaa
Nostan ylös