Lue keskustelun säännöt.
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."
Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.
Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla.
Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.
Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)
Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.
Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.
Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.
Ap
Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen sairaus tai ehkä jopa vakavia mielenterveysongelmia, jos hän tarvitsee noin äärettömän tiukkoja rutiineja ja perheaikaa. Miten ajattelit toimia, kun lapset kasvavat vai onko teillä täältä ikuisuuteen tismalleen samanlaista?
Niin tosiaan, onhan se kummallista jos lapsi ei jaksanut nuorempana olla liesussa klo. 7.30-21.00 parhaimmillaan monena päivänä viikossa ja ruveta vielä kotiuduttuaan tekemään läksyjä. Sekin on kyllä hyvin kummallista, jos haluaa viettää aikaa myös perheensä kanssa... Tai sitten sinä luet ketjua hyvin eriskummalliset lasit päässä tai elät täysin erityyppistä elämää :)
Ap
KUKA vanhempi on niin pöljä, että antaa lapsensa mennä koulusta suoraan kaverille ja olla nukkumaanmenoon saakka?
Heitteellähän tuommoinen kakara on, ei ihme, että tulee ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahdistavaa! Oletteko te täällä ihan tosissanne. Voi lapsiraukat! Onneksi mulla oli normaali mutsi. Hän ei ikinä puuttunut kaverisuhteisiini, eikä pakottanut olemaan kenenkään kanssa.
Aiotteko valita tulevaisuudessa lapsenne koulutuksen, puolison, asunnon...? Apua!
Ollaanko me luettu samaa keskustelua? Eikö tässä nimenomaan olla mietitty sitä missä menee raja mihin puuttua ja kuinka toimia, että kukaan ei kokisi jäävänsä ulkopuolelle, eikä kenellekään tulisi sitä oloa, että hengaa jonkun kanssa koska hänet siihen pakotetaan.
Hmmm. Tämä on toistaiseksi ollut suhteellisen asiallinen ketju, voidaanko yrittää pitää tämä myös sellaisena?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
Ihan sama tuli itselle mieleen. Jos kolme lasta sanoo, että sun tyttäresi kanssa on raskasta olla, niin eiköhän siinä sitten joku totuuden siemenkin piile. Et kerro minkäikäisistä on kyse, mutta kyllä itse olen ajatellut sen niin, että kouluikäiset jo itse saavat ryhtyä valitsemaan kaverinsa. Kaikkien kanssa ei tarvitse olalkaveria, mutta toimeen on tultava. Ja joskus tämä sujuu paremmin kun ei olla ylimääräisiä tekemisissä.
Tai sitten kyse on kiusaamisesta, porukalla ulos jättämisestä, yhteisestä sopimuksesta huonoksi kaveriksi leimaamisesta. Sellaiset lapset latelevat ikäviä asioita lapsesta vanhemmilleen, ollakseen vanhempien silmissä viattomia ja parempia kuin syrjitty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Onko sulla ystäviä? Millaiset sosiaaliset taitosi ovat? Tuollaisessa tilanteessa tekee vain pahaa sillä, jos PAKOTTAA muita olemaan lapsesi kanssa. Sen sijaan teidän tulisi opettaa lapsellenne sosiaalisia taitoja, jotka auttaisivat häntä pärjäämään kaikissa elämänvaiheissa muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi yksi lapsistani on luonteeltaan vähän sosiaalisesti kömpelö, joten aloitettiin harjoittelu ihan perusasioista, kuten että muista aina tervehtiä muita ja vastata tervehdykseen, kuinka kysyt kaveria leikkimään, millaisista asioita kavereiden kanssa voi jutella, millaiset asiat ovat epäkohteliaita tai töykeitä sanoa, millaisia viestejä kavereiden kanssa voi lähetellä jne. 3-4x/vko kyläilyä on todella paljon, ja on äärimmäisen epärealistista odottaa, että muut perheet suostuisivat joihinkin kiinteisiin kyläilyaikoihin. Kouluikäisillä (sekä heidän vanhemmillaan) on yleensä ottaen todella paljon erilaisia menoja, ja tuollainen järjestely vaatisi paljon koko perheeltä. Tulee myös muistaa se, että jos jotkin tietyt luokkakaverit vaikuttavat viettävän todella paljon aikaa keskenään, niin yleensä taustalla on jokin käytännön asia joka tekee sen helpoksi - he esim. ovat naapureita, tai serkuksia, tai vanhemmat ovat parhaita ystäviä keskenään tms.
Kyllä mun lapsi tervehtiä osaa, ja pyytää luokkakavereita käymään kylässäkin. Kiusaamista on se etteivät he tule! Tai käyvät sen muutaman kerran ja sitten se jää, kun muka väsytään, luetaan kokeisiin, mennäänkin johonkin harrastukseen tai kerhoon, ollaan kotona tai halutaan olla välillä jonkun muun kanssa. Jos mun lapsi ehdottaa että tulisivat yhdessä meille, niin eivät tule koska haluavat olla kahdestaan. Tuollainen ulkopuolelle jättäminen ei ole oikein, vaan kaikki pitäisi ottaa mukaan joukkoon!
Mun ja miehen mielestä lapsemme ei töksäyttele mutta sanoo kyllä asiat suoraan niin kuin on opetettu. Rehellinen pitää ja saa olla ja sanoa asiat sellaisina kuin ne on.
Musta myös kuulostaa siltä että lapsi jää jatkuvasti yksin mielipiteineen tai ne ei käy muille. Muut ovat aloittaneet jonkun projektin ja voi olla että mun lapsi pääsee mukaan. Heillä on kuitenkin projektissa jo sovittuja sääntöjä ja muita ja jos mun lapsi haluaakin että tehdään jotenkin muuten niin tämä ei käy. Kiusaamista sekin. Vanhemmat mun silmin sallivat tämän ku eivät asiaan puutu.
Nimim. Ihmeissään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."
Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.
Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla.
Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.
Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)
Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.
Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.
Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.
Ap
Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen sairaus tai ehkä jopa vakavia mielenterveysongelmia, jos hän tarvitsee noin äärettömän tiukkoja rutiineja ja perheaikaa. Miten ajattelit toimia, kun lapset kasvavat vai onko teillä täältä ikuisuuteen tismalleen samanlaista?
Niin tosiaan, onhan se kummallista jos lapsi ei jaksanut nuorempana olla liesussa klo. 7.30-21.00 parhaimmillaan monena päivänä viikossa ja ruveta vielä kotiuduttuaan tekemään läksyjä. Sekin on kyllä hyvin kummallista, jos haluaa viettää aikaa myös perheensä kanssa... Tai sitten sinä luet ketjua hyvin eriskummalliset lasit päässä tai elät täysin erityyppistä elämää :)
Ap
KUKA vanhempi on niin pöljä, että antaa lapsensa mennä koulusta suoraan kaverille ja olla nukkumaanmenoon saakka?
Heitteellähän tuommoinen kakara on, ei ihme, että tulee ongelmia.
Eikö toi ap sanonut että ovat kokeilleet sitä joskus aikaisemmin toisen perheen toiveesta mutta ei toiminut? No mä olisin kiitollinen siitä että joku jotain vastaavaa edes suostuisi kokeilemaan, tai yleensä tulisi joku lapsi mun lapselle kylään!
Mutta en mäkään kyllä ymmärrä että miksi kylässä ei voi olla pidempään? Sä ap kerroit että miksi teille ei sopinut vaikka kokeilitte, no entäs kun lapsi on nyt vissiin isompi, eikö voi kokeilla uudestaan?
Ei mun lapsella ole niin paljon kavereita ja harrastuksia että pitkään menevät kaveripäivät mihinkään vaikuttaisi!
Nimim. Ihmeissään
Teidän perhe on toiminut erinomaisesti. Koulussa ollaan ”kaikkien kavereita” ellei tosiaan ole sukset totaalisen ristissä, vapaalla ei tarvitse. Hienoa että olette yrittäneet ja mielestäni on hienoa että lapsesi välillä kaveeraa tämän kanssa. Mutta se pitäisi riittää. Eihän kaikki halua edes yhtä paljon sosiaalisuutta kokonaisuudessaan kuin toiset, joten ei tosiaan tarvitse tuon toisen pillin mukaan hyppiä.
Painottaisin ehkä vielä kertaalleen tälle toisen lapsen vanhemmalle, mikä on asian ongelma. Aikuisten kesken ihan suoraan se, että toinen loukkaantuu ja pomottelee ja siksi muut eivät jaksa häntä niin paljoa. Tässä annat mahdollisuuden vielä muutokselle.
Mutta jos muutosta ei tule ja vaatimukset vielä lisääntyvät, en kuuntelisi tuollaista ja lopettaisin yhteydenpidon tuohon toiseen vanhempaan. Lapsi saisi itse päättää haluaako kaverrata välillä vai ei ollenkaan.
Saattaisin myös ottaa yhteyttä koulukuraattoriin, hän voisi myös opastaa tuota toista lasta sitten siinä, että kaveruudellakin on rajoja ja kukaan lapsi ei voi määrätä toista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässähän on kyse vanhasta tutusta dilemmasta, jonka muistan jo omilta kouluvuosiltani. Aikuiset patistelevat lastaan leikkimään ja viettämään aikaa sellaisen kanssa, josta lapsi ei oikeasti tykkää. Muistan itsekin vastaavassa tilanteessa jo alakouluikäisenä miettineeni, että onko oikein olla jonkun kanssa vain säälistä, vaikka ei pidäkään tästä oikeasti?
Eikö voi tutustua jos se kaveruus löytyisi??
Nimim. Ihmeissään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Onko sulla ystäviä? Millaiset sosiaaliset taitosi ovat? Tuollaisessa tilanteessa tekee vain pahaa sillä, jos PAKOTTAA muita olemaan lapsesi kanssa. Sen sijaan teidän tulisi opettaa lapsellenne sosiaalisia taitoja, jotka auttaisivat häntä pärjäämään kaikissa elämänvaiheissa muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi yksi lapsistani on luonteeltaan vähän sosiaalisesti kömpelö, joten aloitettiin harjoittelu ihan perusasioista, kuten että muista aina tervehtiä muita ja vastata tervehdykseen, kuinka kysyt kaveria leikkimään, millaisista asioita kavereiden kanssa voi jutella, millaiset asiat ovat epäkohteliaita tai töykeitä sanoa, millaisia viestejä kavereiden kanssa voi lähetellä jne. 3-4x/vko kyläilyä on todella paljon, ja on äärimmäisen epärealistista odottaa, että muut perheet suostuisivat joihinkin kiinteisiin kyläilyaikoihin. Kouluikäisillä (sekä heidän vanhemmillaan) on yleensä ottaen todella paljon erilaisia menoja, ja tuollainen järjestely vaatisi paljon koko perheeltä. Tulee myös muistaa se, että jos jotkin tietyt luokkakaverit vaikuttavat viettävän todella paljon aikaa keskenään, niin yleensä taustalla on jokin käytännön asia joka tekee sen helpoksi - he esim. ovat naapureita, tai serkuksia, tai vanhemmat ovat parhaita ystäviä keskenään tms.
Kyllä mun lapsi tervehtiä osaa, ja pyytää luokkakavereita käymään kylässäkin. Kiusaamista on se etteivät he tule! Tai käyvät sen muutaman kerran ja sitten se jää, kun muka väsytään, luetaan kokeisiin, mennäänkin johonkin harrastukseen tai kerhoon, ollaan kotona tai halutaan olla välillä jonkun muun kanssa. Jos mun lapsi ehdottaa että tulisivat yhdessä meille, niin eivät tule koska haluavat olla kahdestaan. Tuollainen ulkopuolelle jättäminen ei ole oikein, vaan kaikki pitäisi ottaa mukaan joukkoon!
Mun ja miehen mielestä lapsemme ei töksäyttele mutta sanoo kyllä asiat suoraan niin kuin on opetettu. Rehellinen pitää ja saa olla ja sanoa asiat sellaisina kuin ne on.
Musta myös kuulostaa siltä että lapsi jää jatkuvasti yksin mielipiteineen tai ne ei käy muille. Muut ovat aloittaneet jonkun projektin ja voi olla että mun lapsi pääsee mukaan. Heillä on kuitenkin projektissa jo sovittuja sääntöjä ja muita ja jos mun lapsi haluaakin että tehdään jotenkin muuten niin tämä ei käy. Kiusaamista sekin. Vanhemmat mun silmin sallivat tämän ku eivät asiaan puutu.
Nimim. Ihmeissään
Kuinka olette kotona käsitelleet lapsen kanssa tätä töksäyttelyä? Vai oletteko vain todenneet, ettei töksäyttele vaan puhuu suoraan ja sillä hyvä. Suoraa puhuminen ja tökerösti töksäyttelyllä kun voi olla hiuksen hieno ero.
Mitä sinä odotat muiden lasten vanhemmilta tässä tilanteessa tekevän? Oman lapsesi ei mielestäsi tarvitse muuttaa käytöstä? Muiden lasten pitää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Onko sulla ystäviä? Millaiset sosiaaliset taitosi ovat? Tuollaisessa tilanteessa tekee vain pahaa sillä, jos PAKOTTAA muita olemaan lapsesi kanssa. Sen sijaan teidän tulisi opettaa lapsellenne sosiaalisia taitoja, jotka auttaisivat häntä pärjäämään kaikissa elämänvaiheissa muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi yksi lapsistani on luonteeltaan vähän sosiaalisesti kömpelö, joten aloitettiin harjoittelu ihan perusasioista, kuten että muista aina tervehtiä muita ja vastata tervehdykseen, kuinka kysyt kaveria leikkimään, millaisista asioita kavereiden kanssa voi jutella, millaiset asiat ovat epäkohteliaita tai töykeitä sanoa, millaisia viestejä kavereiden kanssa voi lähetellä jne. 3-4x/vko kyläilyä on todella paljon, ja on äärimmäisen epärealistista odottaa, että muut perheet suostuisivat joihinkin kiinteisiin kyläilyaikoihin. Kouluikäisillä (sekä heidän vanhemmillaan) on yleensä ottaen todella paljon erilaisia menoja, ja tuollainen järjestely vaatisi paljon koko perheeltä. Tulee myös muistaa se, että jos jotkin tietyt luokkakaverit vaikuttavat viettävän todella paljon aikaa keskenään, niin yleensä taustalla on jokin käytännön asia joka tekee sen helpoksi - he esim. ovat naapureita, tai serkuksia, tai vanhemmat ovat parhaita ystäviä keskenään tms.
Kyllä mun lapsi tervehtiä osaa, ja pyytää luokkakavereita käymään kylässäkin. Kiusaamista on se etteivät he tule! Tai käyvät sen muutaman kerran ja sitten se jää, kun muka väsytään, luetaan kokeisiin, mennäänkin johonkin harrastukseen tai kerhoon, ollaan kotona tai halutaan olla välillä jonkun muun kanssa. Jos mun lapsi ehdottaa että tulisivat yhdessä meille, niin eivät tule koska haluavat olla kahdestaan. Tuollainen ulkopuolelle jättäminen ei ole oikein, vaan kaikki pitäisi ottaa mukaan joukkoon!
Mun ja miehen mielestä lapsemme ei töksäyttele mutta sanoo kyllä asiat suoraan niin kuin on opetettu. Rehellinen pitää ja saa olla ja sanoa asiat sellaisina kuin ne on.
Musta myös kuulostaa siltä että lapsi jää jatkuvasti yksin mielipiteineen tai ne ei käy muille. Muut ovat aloittaneet jonkun projektin ja voi olla että mun lapsi pääsee mukaan. Heillä on kuitenkin projektissa jo sovittuja sääntöjä ja muita ja jos mun lapsi haluaakin että tehdään jotenkin muuten niin tämä ei käy. Kiusaamista sekin. Vanhemmat mun silmin sallivat tämän ku eivät asiaan puutu.
Nimim. Ihmeissään
Tämän on pakko olla provo, ei aikuinen ihminen voi olla noin lapsellinen. Mun 6-vuotias lapsi tekee juuri tuota, että valittaa ettei toiset ota leikkiin ja sitten selviääkin että pääsee kyllä leikkiin mutta ei halua sopeutua yhteisiin sääntöihin. Se ei ole kiusaamista. Yhteisissä leikeissä tai oikeastaan kaikissa ihmissuhteissa pitää pystyä kompromisseihin. 6- vuotiaslta vielä voi tuon käytöksen hyväksyä mutta kyllä jo 8-vuotiaankin pitää ymmärtää ettei yksi saa aina päättää.
Tuollaiset "olen vain suora ja rehellinen" -ihmiset on myös niin nähty. Tosiasiassa ovat vain ja ainoastaan ilkeitä eivät muut halua heidän seuraansa.
Jos nyt kuitenkin olet tosissasi niin parasta katsoa peiliin ja opettelette lapsen kanssa yhdessä sosiaalisen elämän taitoja ja pelisääntöjä. Tai sitten hyväksytte kaverittomuuden.
Haitalliset kaverisuhteet olen katkaissut aina heti alussa. Ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa.
T. kahden jo teinin äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."
Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.
Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla.
Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.
Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)
Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.
Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.
Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.
Ap
Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen sairaus tai ehkä jopa vakavia mielenterveysongelmia, jos hän tarvitsee noin äärettömän tiukkoja rutiineja ja perheaikaa. Miten ajattelit toimia, kun lapset kasvavat vai onko teillä täältä ikuisuuteen tismalleen samanlaista?
Niin tosiaan, onhan se kummallista jos lapsi ei jaksanut nuorempana olla liesussa klo. 7.30-21.00 parhaimmillaan monena päivänä viikossa ja ruveta vielä kotiuduttuaan tekemään läksyjä. Sekin on kyllä hyvin kummallista, jos haluaa viettää aikaa myös perheensä kanssa... Tai sitten sinä luet ketjua hyvin eriskummalliset lasit päässä tai elät täysin erityyppistä elämää :)
Ap
KUKA vanhempi on niin pöljä, että antaa lapsensa mennä koulusta suoraan kaverille ja olla nukkumaanmenoon saakka?
Heitteellähän tuommoinen kakara on, ei ihme, että tulee ongelmia.
Hoh hoijaa. Kuten kerroin, näin toimittiin muutaman kerran, koska toisesta perheestä tätä hirveästi pyydettiin. Niin ikään tekstistä löytyy vastaus myös siihen, toimittiinko näin jatkossa ja jos ei, niin miksi. Muita tärppejä löydät varmasti fiksuna ihmisenä itsekin.
En nyt enää viitsi käyttää aikaani näihin ilmeisesti saman ihmisen kirjoittelemiin vastauksiin, jotka saavat kyseenalaistamaan hänen kykyään ymmärtää luettua tekstiä. Ainakaan en keksi yhtään hyvää syytä, miksi ihminen haluaa teeskennellä noin ymmärtämätöntä 🤔
Muuten tästä tilanteesta;
Ajattelin, että koetan kannustaa olemaan tämän toisen lapsen kanssa, mutta en kuitenkaan pakottaen, koska se ei luultavasti auta mitään tai jopa voimistaa vastahakoisuutta viettää aikaa tämän lapsen kanssa.
Äidiltään mahdollisesti tuleviin yhteydenottoihin reagoin tapauskohtaisesti ja jos oikein vaikeaksi menee, mietin tuota estämistäkin.
Lapsemme tuli jokin aika sitten koulusta ja kertoi, että tämä toinen lapsi oli kysellyt huomisen suunnitelmia ja suutahtanut/loukkaantunut, kun tällä olikin jo muuta sovittua tiedossa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."
Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.
Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla.
Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.
Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)
Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.
Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.
Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.
Ap
Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen sairaus tai ehkä jopa vakavia mielenterveysongelmia, jos hän tarvitsee noin äärettömän tiukkoja rutiineja ja perheaikaa. Miten ajattelit toimia, kun lapset kasvavat vai onko teillä täältä ikuisuuteen tismalleen samanlaista?
Niin tosiaan, onhan se kummallista jos lapsi ei jaksanut nuorempana olla liesussa klo. 7.30-21.00 parhaimmillaan monena päivänä viikossa ja ruveta vielä kotiuduttuaan tekemään läksyjä. Sekin on kyllä hyvin kummallista, jos haluaa viettää aikaa myös perheensä kanssa... Tai sitten sinä luet ketjua hyvin eriskummalliset lasit päässä tai elät täysin erityyppistä elämää :)
Ap
KUKA vanhempi on niin pöljä, että antaa lapsensa mennä koulusta suoraan kaverille ja olla nukkumaanmenoon saakka?
Heitteellähän tuommoinen kakara on, ei ihme, että tulee ongelmia.Eikö toi ap sanonut että ovat kokeilleet sitä joskus aikaisemmin toisen perheen toiveesta mutta ei toiminut? No mä olisin kiitollinen siitä että joku jotain vastaavaa edes suostuisi kokeilemaan, tai yleensä tulisi joku lapsi mun lapselle kylään!
Mutta en mäkään kyllä ymmärrä että miksi kylässä ei voi olla pidempään? Sä ap kerroit että miksi teille ei sopinut vaikka kokeilitte, no entäs kun lapsi on nyt vissiin isompi, eikö voi kokeilla uudestaan?
Ei mun lapsella ole niin paljon kavereita ja harrastuksia että pitkään menevät kaveripäivät mihinkään vaikuttaisi!
Nimim. Ihmeissään
Tuskin kannattaa heti alkuun ehdotella mitään pitkiä vierailuja, jos/kun tarkoitus tutustua ja alkaa pikkuhiljaa rakentamaan kaverisuhdetta. Lyhyemmät vierailut alkuun ja sitten, kun/jos yhteistä mielenkiintoa on, pidempiä pätkiä. Näin uudelle kaverillekin jää parempi mieli leikkikerrasta, kun ei mene kaikki energia pitkällä kyläilyreissulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haitalliset kaverisuhteet olen katkaissut aina heti alussa. Ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa.
T. kahden jo teinin äiti
Minulle tämä tuntuu jotenkin hankalalta. En haluaisi rakentaa hirveitä muureja, mutta kyllä moni asia on saanut miettimään, onko tässä yrittämisessäkään mitään järkeä.
Samalla tuntuu hirveän surulliselta tätä toista lasta ajatellen, mutta en minä tiedä. Itsekään en jaksaisi olla tekemisissä yhtään pakollisia enempää sellaisen ihmisen kanssa, jonka olisi aina pakko saada päättää kaikesta ja jos ei saisi, olisi poikkeuksetta joku heristämässä keppiä ja langettamassa sanktioita.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Onko sulla ystäviä? Millaiset sosiaaliset taitosi ovat? Tuollaisessa tilanteessa tekee vain pahaa sillä, jos PAKOTTAA muita olemaan lapsesi kanssa. Sen sijaan teidän tulisi opettaa lapsellenne sosiaalisia taitoja, jotka auttaisivat häntä pärjäämään kaikissa elämänvaiheissa muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi yksi lapsistani on luonteeltaan vähän sosiaalisesti kömpelö, joten aloitettiin harjoittelu ihan perusasioista, kuten että muista aina tervehtiä muita ja vastata tervehdykseen, kuinka kysyt kaveria leikkimään, millaisista asioita kavereiden kanssa voi jutella, millaiset asiat ovat epäkohteliaita tai töykeitä sanoa, millaisia viestejä kavereiden kanssa voi lähetellä jne. 3-4x/vko kyläilyä on todella paljon, ja on äärimmäisen epärealistista odottaa, että muut perheet suostuisivat joihinkin kiinteisiin kyläilyaikoihin. Kouluikäisillä (sekä heidän vanhemmillaan) on yleensä ottaen todella paljon erilaisia menoja, ja tuollainen järjestely vaatisi paljon koko perheeltä. Tulee myös muistaa se, että jos jotkin tietyt luokkakaverit vaikuttavat viettävän todella paljon aikaa keskenään, niin yleensä taustalla on jokin käytännön asia joka tekee sen helpoksi - he esim. ovat naapureita, tai serkuksia, tai vanhemmat ovat parhaita ystäviä keskenään tms.
Kyllä mun lapsi tervehtiä osaa, ja pyytää luokkakavereita käymään kylässäkin. Kiusaamista on se etteivät he tule! Tai käyvät sen muutaman kerran ja sitten se jää, kun muka väsytään, luetaan kokeisiin, mennäänkin johonkin harrastukseen tai kerhoon, ollaan kotona tai halutaan olla välillä jonkun muun kanssa. Jos mun lapsi ehdottaa että tulisivat yhdessä meille, niin eivät tule koska haluavat olla kahdestaan. Tuollainen ulkopuolelle jättäminen ei ole oikein, vaan kaikki pitäisi ottaa mukaan joukkoon!
Mun ja miehen mielestä lapsemme ei töksäyttele mutta sanoo kyllä asiat suoraan niin kuin on opetettu. Rehellinen pitää ja saa olla ja sanoa asiat sellaisina kuin ne on.
Musta myös kuulostaa siltä että lapsi jää jatkuvasti yksin mielipiteineen tai ne ei käy muille. Muut ovat aloittaneet jonkun projektin ja voi olla että mun lapsi pääsee mukaan. Heillä on kuitenkin projektissa jo sovittuja sääntöjä ja muita ja jos mun lapsi haluaakin että tehdään jotenkin muuten niin tämä ei käy. Kiusaamista sekin. Vanhemmat mun silmin sallivat tämän ku eivät asiaan puutu.
Nimim. Ihmeissään
Oletko sinä ihan tosissasi? 🤔
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."
Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.
Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla.
Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.
Tätä minäkin olen miettinyt joskus, että miten tuossa ehtii ja miten tuo toimii edes. :)
Meidän lapsistamme ainakin näkyy hyvin herkästi se, jos arki on liian tiivistä ilman aikaa lepoon ja rauhoittumiseen, olemiseen perheen kanssa. Myös koulutyö vaatii aikansa, ja sen hoitaminen kunnolla on ihan perusoletus.
Joskus tämän mainitun lapsen kotoa tuli toivomusta, että omamme tulisi heille koulusta suoraan ja olisi ihan iltaan saakka. Seuraavana aamuna koulu saattoi alkaa kahdeksalta. Kokeilimme tätä joitakin kertoja, koska emme heti halunneet tyrmätä ideaa, mutta ei toiminut meillä. Oma lapsemme ei ollut tehnyt kuin osan läksyistä kun toinen sai kuulemma tehdä ne myöhemmin, ja kun hän klo 20.30 tai klo 21.00 kotiutui, oli väsymys jo sellainen että kyllähän sitä tekemättä jäänyttä tehtävää piti nousta tekemään seuraavana aamuna. Hän myös kaipaa juttelua päivän tapahtumista ja muustakin, ja tykkää viettää aikaa sisarustensa kanssa. Nämä myöhäiset illat aiheuttivat sen, että nuo asiat jäivät välistä ja lapsemme ei oikein osannut rauhoittua; ts. kuljeskeli koko illan kertomassa koulupäivän kulkua, mitä olivat siellä kaverin luona tehneet, etc.
Nykyään kun on isompi, on ok, vaikka joskus menee pidempään, mutta silloinkin katsotaan ettei seuraavana aamuna ole sitä klo 6.30 herätystä. Hän tulee myös käymään kotona, jos on tarkoitus olla kaverilla pidemmän kaavan kautta. Tämä toimii juuri nyt.
Ap
Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapsellasi on jokin neurologinen sairaus tai ehkä jopa vakavia mielenterveysongelmia, jos hän tarvitsee noin äärettömän tiukkoja rutiineja ja perheaikaa. Miten ajattelit toimia, kun lapset kasvavat vai onko teillä täältä ikuisuuteen tismalleen samanlaista?
Niin tosiaan, onhan se kummallista jos lapsi ei jaksanut nuorempana olla liesussa klo. 7.30-21.00 parhaimmillaan monena päivänä viikossa ja ruveta vielä kotiuduttuaan tekemään läksyjä. Sekin on kyllä hyvin kummallista, jos haluaa viettää aikaa myös perheensä kanssa... Tai sitten sinä luet ketjua hyvin eriskummalliset lasit päässä tai elät täysin erityyppistä elämää :)
Ap
KUKA vanhempi on niin pöljä, että antaa lapsensa mennä koulusta suoraan kaverille ja olla nukkumaanmenoon saakka?
Heitteellähän tuommoinen kakara on, ei ihme, että tulee ongelmia.Eikö toi ap sanonut että ovat kokeilleet sitä joskus aikaisemmin toisen perheen toiveesta mutta ei toiminut? No mä olisin kiitollinen siitä että joku jotain vastaavaa edes suostuisi kokeilemaan, tai yleensä tulisi joku lapsi mun lapselle kylään!
Mutta en mäkään kyllä ymmärrä että miksi kylässä ei voi olla pidempään? Sä ap kerroit että miksi teille ei sopinut vaikka kokeilitte, no entäs kun lapsi on nyt vissiin isompi, eikö voi kokeilla uudestaan?
Ei mun lapsella ole niin paljon kavereita ja harrastuksia että pitkään menevät kaveripäivät mihinkään vaikuttaisi!
Nimim. Ihmeissään
Kyllä, pähkinänkuoressaan näin taisin kirjoittaa.
Mielestäni kylässä voi ajoittain olla pidempään, jos se ei haittaa jaksamista tai esimerkiksi koulunkäyntiä. Kaikenikäisillä lapsilla on myös tarve ja oikeus riittävään lepoon, ja ihan ammattikasvattajatkin ovat tuoneet julkisuuteen mielipiteitä siitä, ettei lapsilla tarvitse jatkuvasti olla jotain menoa tai harrastusta, vaan pelkkä oleminenkin on hyvästä.
Lapsia on tietysti erilaisia, ja siten myös meitä vanhempia. Itse en jatkuvaa aikatauluttamista jaksa, koska aikatauluja on elämässä muutenkin tarpeeksi. Myös meistä vanhemmista on mukava viettää aikaa lastemme kanssa kiireettömästi.
Ap
Nimimerkki Ihmeissään saat kyllä olla ihmeissäsi lopun elämää, jos suhtautumisesi tällaisen ongelman ratkaisuun on tuollaista mitä kirjoitat.
Apn lapsen tilanne kuulostaa käänteiseltä kiusaamiselta. Yksi lapsi äitinsä kanssa yrittää päättää asioita toisten puolesta. Myös lapsilla on oikeus valita seuransa omalla vapaa-ajallaan eikä totella jotain äitinarskua joka yrittää hallita koko maailmaa ympärillään.
Vierailija kirjoitti:
Sanot vaan suoraan, että lapset alkaa olla sen ikäisiä, että saa itse valita kenen kanssa viettää aikaansa. Ei ole sinun tai lapsesi velvollisuus huolehtia jonkun toisen lapsen sosialisoinnista.
Ja näin on syntynyt uusi syrjäytynyt kilttis
Tällainen kaverin äiti on kuin suoraan painajaisesta. Sääliksi käy normaaleja vanhempia.
Sääliksi käy myös opettajaa. Olisipa hauska lukea tämän tapauksen wilmaviestit! Huh huh!
Ja tietysti tavata hänen täydellinen pilttinsä...
Juoruilevat äidit pääsevät helvettiin!