Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pienenä minua ahdisti, kun aikuiset jatkuvasti painosti viettämään aikaa luokan yksinäisen tytön kanssa. Aluksi ystävystyin mielelläni, sillä olen sosiaalinen ja avoin ollut pienestä asti, mutta sitten selvisi, että tyttö on erittäin raskas. Hän oli väkivaltainen, haukkui, sai vanhemmiltaan kaiken minkä halusi ja odotti sitä myös minulta, päätti kaikesta, mökötti jne.

Minua ahdisti valtavasti viettää aikaa hänen kanssaan ja omia lapsia en pakota viettämään aikaa kenenkään kanssa, paitsi tietysti pitää toimeen aina tulla.

Tuollaisille pitää kertoa, miten maailma toimii. Ettei kaikkea saa mitä haluaa ja aina ei voi mennä hänen halujensa mukaan. Mitä pidempään elää oman navan ympärillä, sitä karumpi teiniaika ja aikuisuus odottaa. Ja jos vanhemmat eivät sitä ymmärrä, myös yhteisö voisi ottaa sen vastuun ja opettaa ihmisten tavoille.

Yhteisö, mikä yhteisö? Jokainen on vastuussa omasta jälkikasvustaan. Psykologia ja terapiaa hän tarvitsee!

Yhteisö, siis kaverit, kavereiden vanhemmat, isovanhemmat, tädit, sedät, valmentaja, opettaja, naapuri.. Ne ihmiset, jotka tuntevat lapsen ja huomaavat että jokin on vinossa ja tietävät, mihin pitää puuttua. Omassa lapsuudessa oli ihan normaalia, että tuntematon aikuinen tuli ojentamaan jos tehtiin porukassa tyhmyyksiä. Mutta vastuu on tosiaan siirtynyt vanhemmille, mikä on sääli. Kaikki vanhemmatkaan eivät tiedä, miten muiden kanssa pitäisi olla.

Vanhemmat ummistavat silmänsä ongelmilta, eivätkä hae ajoissa apua.

Häpeä.

Sitten syytellään opettajaa, sukulaisia, kavereita, kavereiden vanhempia, rehtoria, naapureita... vaikka pitäisi katsoa peiliin.

Syyttely.

Antakaa lapsille vapautta ja rakkautta! Älkää kontrolloiko ystävyyksiä ja urkkiko lasten jokaista tekoa ja sanaa.

Ylikontrolli vs vapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.

Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.

Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.

Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.

Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.

Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)

Ap

Otit puheeksi muiden äitien kanssa? Siis mikä ihmeen amerikkalainen malli meille on pesiytynyt, jossa kotiäidit rupattelevat koulun portilla keskenään lastensa kaverisuhteista (enkä nyt tarkoita, että ap olisi kotiäiti).

Omia lapsia olen kieltänyt kertomasta kavereiden äideille yhtään mitään juuri siksi, että nämä keittiöpsykologeina pyrkivät  manipuloimaan lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Tosin itse en hyväksy mitään kinastelua, mielipide-erot voi esittää perustellusti.

Oletpa sinä avarakatseinen ja mukava. Käytät kotiäiti-ilmaisua haukkumasanana, ja samaan aikaan kuitenkin ilmeisesti kritisoit ketjun aloittajaa siitä miten hän toimii huonosti käyttäytyvän lapsen kaverin kanssa? 

Miten niin käytin kotiäitiä haukkumasanana? Amerikassa tuo ap:n malli on ihan tuttu nimenomaan siksi, että siellä äideillä on enemmän aikaa lapsilleen, kiitos kotiäitikulttuurin. Siellä ei toimita ap:n tavoin huhupuheiden perusteella eikä tehdä yhdestä lapsesta syntipukkia. Mutta ilman muuta ap:n kannattaa jatkaa valitsemallaan tiellä, seuraukset ovat hänen vastuullaan.

Turha itkeä koulukiusaamisista, kun äidit ovat hanakasti siinä mukana.

Jos lapsi saa äidin huomiota kertomalla, kuka sanoi mitäkin koulunpihalla, opettajan toiminnasta, kuka ”kiusasi”, kuka on kenenkin kanssa jne. Ja äitiä nämä jutut kiinnostavat ja hän lasta tähän juoruiluun kannustaa ihan sairaalloisella vimmalla. Niin mitä tästä sopasta syntyy? Valheita ja ongelmia.

Tiedän näitä ylikontrolloivia vanhempia, jotka haluavat tietää kaiken ja suunnitella kaiken ja päättää kaiken - myös lapsen kaverit. Ja metsään on menty joka ikinen kerta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.

Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.

Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.

Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.

Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.

Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)

Ap

Otit puheeksi muiden äitien kanssa? Siis mikä ihmeen amerikkalainen malli meille on pesiytynyt, jossa kotiäidit rupattelevat koulun portilla keskenään lastensa kaverisuhteista (enkä nyt tarkoita, että ap olisi kotiäiti).

Omia lapsia olen kieltänyt kertomasta kavereiden äideille yhtään mitään juuri siksi, että nämä keittiöpsykologeina pyrkivät  manipuloimaan lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Tosin itse en hyväksy mitään kinastelua, mielipide-erot voi esittää perustellusti.

Oletpa sinä avarakatseinen ja mukava. Käytät kotiäiti-ilmaisua haukkumasanana, ja samaan aikaan kuitenkin ilmeisesti kritisoit ketjun aloittajaa siitä miten hän toimii huonosti käyttäytyvän lapsen kaverin kanssa? 

Miten niin käytin kotiäitiä haukkumasanana? Amerikassa tuo ap:n malli on ihan tuttu nimenomaan siksi, että siellä äideillä on enemmän aikaa lapsilleen, kiitos kotiäitikulttuurin. Siellä ei toimita ap:n tavoin huhupuheiden perusteella eikä tehdä yhdestä lapsesta syntipukkia. Mutta ilman muuta ap:n kannattaa jatkaa valitsemallaan tiellä, seuraukset ovat hänen vastuullaan.

Turha itkeä koulukiusaamisista, kun äidit ovat hanakasti siinä mukana.

Älä viitsi. AP tekee enemmän kuin kenenkään vieraan tarvitsisi tuon vieraan lapsen eteen! Seuraukset ovat kyllä lapsen omien vanhempien vastuulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.

Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.

Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.

Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.

Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.

Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)

Ap

Otit puheeksi muiden äitien kanssa? Siis mikä ihmeen amerikkalainen malli meille on pesiytynyt, jossa kotiäidit rupattelevat koulun portilla keskenään lastensa kaverisuhteista (enkä nyt tarkoita, että ap olisi kotiäiti).

Omia lapsia olen kieltänyt kertomasta kavereiden äideille yhtään mitään juuri siksi, että nämä keittiöpsykologeina pyrkivät  manipuloimaan lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Tosin itse en hyväksy mitään kinastelua, mielipide-erot voi esittää perustellusti.

Oletpa sinä avarakatseinen ja mukava. Käytät kotiäiti-ilmaisua haukkumasanana, ja samaan aikaan kuitenkin ilmeisesti kritisoit ketjun aloittajaa siitä miten hän toimii huonosti käyttäytyvän lapsen kaverin kanssa? 

Miten niin käytin kotiäitiä haukkumasanana? Amerikassa tuo ap:n malli on ihan tuttu nimenomaan siksi, että siellä äideillä on enemmän aikaa lapsilleen, kiitos kotiäitikulttuurin. Siellä ei toimita ap:n tavoin huhupuheiden perusteella eikä tehdä yhdestä lapsesta syntipukkia. Mutta ilman muuta ap:n kannattaa jatkaa valitsemallaan tiellä, seuraukset ovat hänen vastuullaan.

Turha itkeä koulukiusaamisista, kun äidit ovat hanakasti siinä mukana.

Etkö sinä ole koskaan ollut tilanteessa, jossa joku ottaa puheeksi henkilön x? 

Minä olen. Joskus se tilanne on ollut selkeää juoruamista ja pahan haluamista sille henkilölle x. Mutta sitten on ollut niitä kertoja, kun henkilö x on aiheuttanut toimillaan hallaa muille ja siitä pitää puhua. Jälkimmänen esimerkki ei ole kiusaamista. 

Kirjoitin aiemmin tähän ketjuun, että meillä on täsmälleen sama tilanne menossa, ja vieläpä samanikäisten tyttöjen kanssa. Olen kuullut omalta lapselta, että "Tiina" ei saa enää leikkiä tämän yhden tietyn tytön kanssa, koska leikit päätyi aina "Tiinan" itkuun ja paikalta poistumiseen. En ole ottanut Tiinan äitiin yhteyttä, mutta sitten tulee tilanne että "Jannalle" on käynyt samalla tavalla, ja Jannan äiti viestittää minulle, että hei, onko teillekin käynyt näin, että tämän yhden lapsen kanssa leikit ei vain suju. 

Mitä tuossa tilanteessa pitäisi mielestäsi tehdä? Olla vastaamatta? Sanoa jotain epämääräistä että hyvin menee ja jättää asia sikseen? 

Ymmärrän, että se tuntuu kiusaamiselta jos useampi henkilö puhuu samasta ihmisestä tämän tietämättä, mutta aina kyse ei ole siitä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi saa äidin huomiota kertomalla, kuka sanoi mitäkin koulunpihalla, opettajan toiminnasta, kuka ”kiusasi”, kuka on kenenkin kanssa jne. Ja äitiä nämä jutut kiinnostavat ja hän lasta tähän juoruiluun kannustaa ihan sairaalloisella vimmalla. Niin mitä tästä sopasta syntyy? Valheita ja ongelmia.

Tiedän näitä ylikontrolloivia vanhempia, jotka haluavat tietää kaiken ja suunnitella kaiken ja päättää kaiken - myös lapsen kaverit. Ja metsään on menty joka ikinen kerta!

Ylikontrollovan äidin lapsesta tulee samanlainen: haluaa tietää kaiken, suunnitella kaiken, päättää kaiken - myös kaverin asiat ja ystävät. Ja kaikki on aina toisen vika.

Kuka haluaa olla näiden ihmisten kanssa? En minä ainakaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.

Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.

Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.

Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.

Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.

Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)

Ap

Otit puheeksi muiden äitien kanssa? Siis mikä ihmeen amerikkalainen malli meille on pesiytynyt, jossa kotiäidit rupattelevat koulun portilla keskenään lastensa kaverisuhteista (enkä nyt tarkoita, että ap olisi kotiäiti).

Omia lapsia olen kieltänyt kertomasta kavereiden äideille yhtään mitään juuri siksi, että nämä keittiöpsykologeina pyrkivät  manipuloimaan lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Tosin itse en hyväksy mitään kinastelua, mielipide-erot voi esittää perustellusti.

Oletpa sinä avarakatseinen ja mukava. Käytät kotiäiti-ilmaisua haukkumasanana, ja samaan aikaan kuitenkin ilmeisesti kritisoit ketjun aloittajaa siitä miten hän toimii huonosti käyttäytyvän lapsen kaverin kanssa? 

Miten niin käytin kotiäitiä haukkumasanana? Amerikassa tuo ap:n malli on ihan tuttu nimenomaan siksi, että siellä äideillä on enemmän aikaa lapsilleen, kiitos kotiäitikulttuurin. Siellä ei toimita ap:n tavoin huhupuheiden perusteella eikä tehdä yhdestä lapsesta syntipukkia. Mutta ilman muuta ap:n kannattaa jatkaa valitsemallaan tiellä, seuraukset ovat hänen vastuullaan.

Turha itkeä koulukiusaamisista, kun äidit ovat hanakasti siinä mukana.

Etkö sinä ole koskaan ollut tilanteessa, jossa joku ottaa puheeksi henkilön x? 

Minä olen. Joskus se tilanne on ollut selkeää juoruamista ja pahan haluamista sille henkilölle x. Mutta sitten on ollut niitä kertoja, kun henkilö x on aiheuttanut toimillaan hallaa muille ja siitä pitää puhua. Jälkimmänen esimerkki ei ole kiusaamista. 

Kirjoitin aiemmin tähän ketjuun, että meillä on täsmälleen sama tilanne menossa, ja vieläpä samanikäisten tyttöjen kanssa. Olen kuullut omalta lapselta, että "Tiina" ei saa enää leikkiä tämän yhden tietyn tytön kanssa, koska leikit päätyi aina "Tiinan" itkuun ja paikalta poistumiseen. En ole ottanut Tiinan äitiin yhteyttä, mutta sitten tulee tilanne että "Jannalle" on käynyt samalla tavalla, ja Jannan äiti viestittää minulle, että hei, onko teillekin käynyt näin, että tämän yhden lapsen kanssa leikit ei vain suju. 

Mitä tuossa tilanteessa pitäisi mielestäsi tehdä? Olla vastaamatta? Sanoa jotain epämääräistä että hyvin menee ja jättää asia sikseen? 

Ymmärrän, että se tuntuu kiusaamiselta jos useampi henkilö puhuu samasta ihmisestä tämän tietämättä, mutta aina kyse ei ole siitä. 

Ja kun x:n äiti on paikalla? Mitä sitten teet?

Ap,

Lapsellasi on täysi oikeus olla omien kavereidensa kanssa ja valita ystävänsä. Kuten meillä aikuisillakin on.

Kaveruus ei ”lähde lentoon” pakottamalla.

Piste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.

Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.

Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.

Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.

Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?

Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".

Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.

Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.

Mikäs tässä on oikein?

Nimim. Ihmeissään

Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?

Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?

No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.

Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.

Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.

Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.

Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?

Nimim. Ihmeissään

Ihan oikeasti?! Sä olet sitä mieltä, että muiden vanhempien pitää pakottaa omat lapsensa viettämään aikaa jossain missä heillä on paha olla? Vik aon muissa vanhemmissa, mutta ei missään nimessä sun lapsesi vanhemmissa? Sä et näe tuossa mitään ongelmaa teidän päässä? Hänen kanssaan tuntikausia viettävä aikuinen kertoo sinulle IHAN SUORAAN että lapsi käyttäytyy huonosti, niin koska hän ei (sun mielestä) teillä kotona niin käyttäydy, niin se ei voi olla totta? Kyseessä on varmaankin ainoa lapsi, ja sulle olisi helpompaa jos hänellä olisi kaveri siinä koko ajan? Ihan oikeasti, hommatkaa se harrastus 2xvko ja sitten niitä kavereita kylään max 1x viikko. Omista lapsista kuopus on oikea kyläluuta, mutta ei hänellkään kavereita ole kylässä kuin 1-2x kahdessa viikossa. Kun harrastus vie 3 iltaa arki-illoista. 

Ap täällä kommentoi tuota harrastusasiaa ja kyläilyjen määrää. Meillä on neljä lasta, joista kolme vanhempaa ovat sen ikäisiä, että kaipaavat jo aikaa kavereiden kanssa. Jokainen viettää aikaa keskimäärin 1-2 kertaa kaverin tai kavereiden kanssa, joko meillä tai kaverin luona tai muualla, lisäksi harrastukset. Loppu jääkin perheen kanssa olemiseen, ja mekään emme vanhempina jaksaisi esim. neljänä päivänä viikkoon ottaa kavereita meille.

Meidän perhe ei myöskään ole sen tyyppinen, että jaksaisi vaikka joka maanantaille lukita tietylle kaverille menon tai hänen tulonsa meille. Ennemmin suunnitellaan tapauskohtaisesti.

Ap

Ap onko kyseessä tyttö vai poika?

Joskus oli lapsuudessa vastaava ongelma, kyseinen hankala tyttö oli eroperheestä ja ainoa lapsi jota hemmoteltiin materiaaleilla mutta sosiaaliset taidot aloituksen mukaisia. Valikoi aina yhden lapsen luokalta jonka halusi ns. omia muilta. Onko ap kertomasi lapsi perheen ainoa jälkikasvu?

Omassa tapauksessani se hankala uuvuttava pakkokaveruus päättyi kokonaan peruskoulun jälkeen

Vierailija kirjoitti:

Näitä kommentteja lukiessa en ihmettele, että koulukiusaaminen on niin yleistä. Aika julmasti ajattelette lapsesta.

Meillä oli tilanne, jossa yksi porukan suosituista tytöistä päätti yhtäkkiä, että kukaan ei saa enää leikkiä meidän tytön kanssa. Alkusyynä oli ollut pieni erimielisyys, missä tyttöni ei ollut samaa mieltä tämän suositun tytön kanssa.

Itselläni ei ainakaan ole pyrkimys ruokkia kenenkään kiusaamista, enkä ole saanut tällaista kuvaa kenenkään muunkaan viesteistä.

Omalta osaltani olen lähinnä halunnut pohdiskella tilannetta kertoen havainnoistani, koska nämä asiat on sen verran monitahoisia että herkästi tulee puolin tai toisin tehtyä virhearviointia.

Ap

Meillä 15v tytön kaverin äiti on kuin ap, puuttumassa ihan joka asiaan ja miettimässä sellaista, mikä ei hänelle kuulu. Tosin tuo kaveri on monin tavoin sosiaalisesti kömpelö, koska toimii äidin oppien mukaisesti ja vetoaa todella usein siihen, mitä äiti sanoo. Kuvaan kuuluu sekin, että äiti yrittää yhdessä muiden vanhempien kanssa laatia sääntöjä tekemiselle tyyliin saman kaverin luona ei saa käydä kahdesti peräkkäin yökylässä, jos ei välillä yökyläile jonkun toisen luona (tämä tosin silloin, kun lapset oli noin 12v) tai että ruutuaikaa päivässä saa olla max 2 tuntia ja kyläillessä nuorten pitää antaa puhelimensa perheen aikuisten tarkistettavaksi, ettei siellä ole mitään epäsopivaa materiaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.

Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).

Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.

Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.

Meillä oli myös tällainen, ja koko ajan tuli kiusaamissyytöksiä joita automaattisesti heti puitiin vanhempien kanssa. Lapset kokivat todella epäreiluna että yksi syytti milloin mistäkin eikä kukaan aikuinen kyseenalaistanut. Sitten ei uskaltanut jättää porukasta pois kun olisi taas tullut syytöksiä. Eli kaikki joutuivat tanssimaan yhden ilkeän tytön ja hänen hullun äitinsä pillin mukaan. Aivan älytöntä.

Voi ei. Siinä mielessä samaistun, että tässäkin sekä toiset lapset ja osin me vanhemmat olemme varuillamme eri tilanteissa, kun aika usein pienetkin asiat päätyvät selvittelyn alle.

Olen totta kai sitä mieltä, että asiat pitää selvittää ja vanhempien avulla, jos ei muuten onnistu. Ymmärrän myös, että saman ikäluokan lapsissa ja heidän valmiuksissaan tähän voi olla suuriakin eroja. Silti olo on hetkittäin väsynyt.

Mutta mietin, voiko tuossa teidän - ja ehkä meidänkin - tapauksessa olla, että vanhemmilla itsellään on jotain käsittelemättömiä kokemuksia aiheen tiimoilta? Tai jos perheessä on muita kouluikäisiä, onko heitä kiusattu, ja nyt vanhemmat reagoivat turhankin herkästi ihan kaikkeen? 🤔

Omat vanhempani olisivat varmasti kouluaikoinani menneet tuohon "hullut vanhemmat"- kategorian alle, minkä tosiaan olen itse ymmärtänyt vasta myöhemmin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.

Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.

Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.

Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.

Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?

Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".

Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.

Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.

Mikäs tässä on oikein?

Nimim. Ihmeissään

On se nyt oikeasti vähän vaikea lastaan patistella olemaan jonkun kanssa, jonka kanssa hän ei haluaisi olla.

Ja siihen sinä voit vastata aivan itse, onko niin, että saako lapsesi tehdä asioita toisten kanssa vaiko eikö saa, eli onko moni asia kiellettyjen listoilla. Oman lapseni kaveripiirissä oli yksi senkaltainen tapaus, että sille lapselle ei oikein mikään ollut sallittua ja hänen äitinsä kutakuinkin kuulusteli tältä ihan joka ikisen asian, mitä oli sanottu tai tehty kavereiden kanssa ja sitten ilmoitteli niistä toisten vanhemmille, kun Liisa oli sanonut jotain, mikä ei ollut äidin korvaa miellytänyt. Arvatkaa kauanko muut lapset jaksoivat olla sen kyseisen lapsen kanssa... Ja se vika ei muuten ollut lapsessa, se oli lapsen äidissä. 

Täällä on ainakin muutamia, joiden oma lapsi on se jolle ei oikein tahdo löytyä seuraa.

Miten teidän mielestä muiden vanhempien pitäisi tilanteessa toimia?

Aikataulutetut toistuvat vierailut koetaan raskaina, harrastukset rytmittävät viikkoa jo ihan tarpeeksi. Pakottaminen tuskin on kenenkään kannalta hyvä ratkaisu.

Kuinka paljon olette keskustelleet lapsenne kanssa tilanteesta, tiedättekö oikeasti miten lapsi tilanteen kokee?

Omat lapset ovat vielä sen verran pieniä, että heille riittää seuraksi oikeastaan kuka vain, toivottavasti näin jatkuukin, mutta kukapa näistä varmaksi voi tietää.

Tietysti lapsella on oikeus päättää! Miksi kukaan pakottaisi lastaan olemaan jonkun kanssa, jonka kanssa ei viihdy /on huono olla!?

Eikä tuon ikäisten kanssa enää sovita vanhempien kesken, vaan itse sopivat. Meillä jo alaluokan ensimmäisillä luokilla olevat sopivat keskenään. Yökyläilyistä (jotka lapset itse sopivat!) sitten vaihdetaan muutama viesti, että onhan ok, tms.

Jos olisin ap, vastaisin vanhemmalle lyhyesti, että meillä on nyt muuta. Tai tänään ei käy. Ei jatkoviestejä.

Vierailija kirjoitti:

Haha! Jokainen tässä ketjussa kommentoinut on itse juuri sellainen hankala vanhempi, joka uskoo sokeasti oman kultamussukkansa olevan se täysin viaton osapuoli.

Ap tässä. Itse en ainakaan ajattele oman lapseni olevan muita parempi, virheetön tai käyttäytyvän aina ja kaikessa täydellisesti. Tiedän, että lapseni toimii välillä väärin, ihan kuten me kaikki. Uskon, että suurin osa vanhemmista tiedostaa, ettei oma lapsi suinkaan ole virheetön. :)

Tässä ketjussa ei olekaan tarkoitus korostaa kenenkään erinomaisuutta, etsiä syyllisiä tai painaa toisia alaspäin, vaan pohdiskella tilannetta eri näkökulmista. Hyvää keskustelua onkin ollut, ja on ollut hyvä huomata, että näitä tilanteita on ja on ollut muillakin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olisko mitään jos sille lapselle kertoisi, mistä kiikastaa... Olin vähän samanlainen lapsena, mutten tiedostanut sitä. Ihmeteltiin vain kun aina tunnuin jäävän porukan ulkopuolelle. Kuulin vasta jälkeenpäin, että olin aikamoinen itkupilli ja siten sain tahtoni läpi. Mulla oli vain vilkas mielikuvitus, jonka avulla keksin kaikenlaista tekemistä ja olisin halunnut kaverit mukaan niihin. Vasta aikuisena todettu lukihäiriö taas selittää sen, että jotkin ideani olivat/ovat edelleen vähän omituisia ja siksi normaalien on vaikea saada niistä sitä ajatusta kiinni. No, kouluaikaisia kavereita ei ole jäänyt, kehityin sosiaalisesti vasta muita myöhemmin. Lukihäiriö vaikuttaa lukemiseen mutta myös siihen, miten kokee ja näkee maailman. Asiat pitää tuntea syvällisesti alusta asti, että pystyy päättelemään miten ne käytännössä menevät. Vähän luin joutuisi joka jutun kohdalla keksimään polkupyörän uudelleen, jotta ymmärtää miten se toimii.

Mutta kertokaa sille lapselle, mistä kiikastaa! Siitä voi tulla mykkäkoulu ja muutaman päivän itku, mutta siten asiaan saa mahdollisesti parannuksen ja lopuksi kaikilla on hieman kivempaa.

Tätä ei ollakaan vielä kokeiltu. Ainoastaan on sanottu tämän lapsen äidille/isälle, mutta jotenkin ne sanomiset ohitetaan ja käännetään toisin päin.

Taidanpa ottaa tämän kokeiluun, jos tämä lapsi meille taas joku kerta tulee.

Hyvä huomio myös tuo lukihäiriö asia, tosin oman lapseni luokassa on aika avoimesti puhuttu diagnooseista ihan vanhempien toiveesta. Jollain on add, jollain adhd, ja luokassa kuuluu joskus olevan aika mielenkiintoista. Oma lapseni ei kuitenkaan tunnu ajattelevan että onpas kummallista, vaan on kertonut kotona asioista ja kuitannut ne sitten sanomalla että "Mutta se on Tomppa, se nyt vaan on sellainen" tai muuta vastaavaa.

En siis tiedä, onko tuolla ko. lapsella mitään diagnoosia, mutta ainakaan lapsi ei ole siitä maininnut tai se ei ole tiedossa, jos olisikin. Eikä tietenkään meidän tarvitsekaan tietää, mutta ainakin omaa ja lapsemmekin ymmärrystä on aikanaan auttanut tieto siitä, miksi joku saattaa jossain tilanteessa toimia äkkiä katsoen kummasti. :)

Ap

Omassa lapsuudessani ei vanhempani koskaan puuttuneet kaverisuhteiden järjestelyihin 80 luvulla, itse sai kaverien kanssa leikit päättää. Enkä juuri ole puuttunut omien lastenikaan kaverisuhteisiin. Kuullostaa aika oudolta omiin korviini tämä koko keskustelu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.

Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.

Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.

Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.

Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.

Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)

Ap

Otit puheeksi muiden äitien kanssa? Siis mikä ihmeen amerikkalainen malli meille on pesiytynyt, jossa kotiäidit rupattelevat koulun portilla keskenään lastensa kaverisuhteista (enkä nyt tarkoita, että ap olisi kotiäiti).

Omia lapsia olen kieltänyt kertomasta kavereiden äideille yhtään mitään juuri siksi, että nämä keittiöpsykologeina pyrkivät  manipuloimaan lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Tosin itse en hyväksy mitään kinastelua, mielipide-erot voi esittää perustellusti.

Oletpa sinä avarakatseinen ja mukava. Käytät kotiäiti-ilmaisua haukkumasanana, ja samaan aikaan kuitenkin ilmeisesti kritisoit ketjun aloittajaa siitä miten hän toimii huonosti käyttäytyvän lapsen kaverin kanssa? 

Miten niin käytin kotiäitiä haukkumasanana? Amerikassa tuo ap:n malli on ihan tuttu nimenomaan siksi, että siellä äideillä on enemmän aikaa lapsilleen, kiitos kotiäitikulttuurin. Siellä ei toimita ap:n tavoin huhupuheiden perusteella eikä tehdä yhdestä lapsesta syntipukkia. Mutta ilman muuta ap:n kannattaa jatkaa valitsemallaan tiellä, seuraukset ovat hänen vastuullaan.

Turha itkeä koulukiusaamisista, kun äidit ovat hanakasti siinä mukana.

Etkö sinä ole koskaan ollut tilanteessa, jossa joku ottaa puheeksi henkilön x? 

Minä olen. Joskus se tilanne on ollut selkeää juoruamista ja pahan haluamista sille henkilölle x. Mutta sitten on ollut niitä kertoja, kun henkilö x on aiheuttanut toimillaan hallaa muille ja siitä pitää puhua. Jälkimmänen esimerkki ei ole kiusaamista. 

Kirjoitin aiemmin tähän ketjuun, että meillä on täsmälleen sama tilanne menossa, ja vieläpä samanikäisten tyttöjen kanssa. Olen kuullut omalta lapselta, että "Tiina" ei saa enää leikkiä tämän yhden tietyn tytön kanssa, koska leikit päätyi aina "Tiinan" itkuun ja paikalta poistumiseen. En ole ottanut Tiinan äitiin yhteyttä, mutta sitten tulee tilanne että "Jannalle" on käynyt samalla tavalla, ja Jannan äiti viestittää minulle, että hei, onko teillekin käynyt näin, että tämän yhden lapsen kanssa leikit ei vain suju. 

Mitä tuossa tilanteessa pitäisi mielestäsi tehdä? Olla vastaamatta? Sanoa jotain epämääräistä että hyvin menee ja jättää asia sikseen? 

Ymmärrän, että se tuntuu kiusaamiselta jos useampi henkilö puhuu samasta ihmisestä tämän tietämättä, mutta aina kyse ei ole siitä. 

Jos Tiina ei saa leikkiä jonkun kanssa, niin sinunko tehtäväsi on selvittää omalle lapsellesi asia? Eikö ole parempi sanoa, että tuo on Tiinan vanhempien päätös, minulla ei ole oikeutta siihen puuttua. Jannan äidille puolestaan voi sanoa, että soita sen yhden lapsen vanhemmille, älä minulle, minulla ei ole osaa eikä arpaa asiassa. En minä ainakaan soita Matille, jos minulla on asiaa Villelle, mutta nähtävästi teillä on toisin.