Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
Ap, kiusaaminen voi olla myös porukan ulkopuolelle sulkemista.
Kyllä, niin voikin. Kysymys onkin tilanteesta, missä toinen lapsi haluaisi olla toisen kaveri ja viettää tämän kanssa aikaa. Toinen ei kuitenkaan halua, vaan viettää ennemmin aikaa kanssaan samantyylisten kavereiden kanssa.
Sinänsä samaan porukkaan nämä eivät ole missään vaiheessa kuuluneet, vaikka koulussa ovatkin yhdessä. Nämä ongelmat on vapaa-ajalla ja koska asiaa voi katsoa monesta näkökulmasta, mietinkin, missä menee raja kuinka paljon vanhemman pitäisi määräillä lasten kaverisuhteita jos homma ei kerran toimi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Olipa mielenkiintoista lukea tällainen kirjoitus, koska osa asioista on niitä, joita täälläkin on käyty läpi toisesta näkökulmasta. Toisaalta teksti toi mieleen oman lapsuuteni ja jälkikäteen ajatellen ylihuolehtivat, hyvää tarkoittaneet, mutta mielestäni kyseenalaiset toimintatavat.
Itse siis olen ainoa lapsi, ja vanhempani puuttuivat aina jokaiseen tasaukseen. Koska sisaruksia ei ollut, minulla ei ollut vastaavia sosiaalisia taitoja kuin monella muulla ikäiselläni, olin myös melko herkkä ja arka. Vanhemmat taas kokivat asiakseen hyvinkin hyökkäävästi käydä tapahtuneita konflikteja läpi muiden vanhempien kanssa, josta seurasi se, että muut lapset alkoivat varoa. Vanhempien puuttumisella oli siis hyvä tarkoitus, mutta ei heidän toimintansa minulle kavereita tuonut - päin vastoin. Tämä asia on tietysti auennut minulle vasta itse vanhemmaksi tultuani ja kouluikäisten asioita miettiessäni, ja olenkin halunnut toimia toisin.
Käytännössä olen halunnut jutella aidosti lasten kanssa eri tilanteista, kokemuksista ja toimintatavoista niihin liittyen. En ole halunnut lähteä ruokkimaan lapsen pahaa mieltä, tai ottaa puhelinta käteeni ja lähestyä vanhempia viesteillä. Toki en ole myöskään vähätellyt, vaan pyrkinyt ymmärtämään. Silti asiat asioina, ja niitä suhteuttaen.
Esimerkiksi oma lapseni on saattanut tulla koulusta ja sanoa, että kukaan ei ollut hänen kanssaan. Kun olen kysellyt tarkemmin, kyse onkin ollut jostain lyhyestä, yksittäisestä hetkestä, ja muihin hetkiin on löytynyt kavereita. Yksi lapsistamme on myös tarvinnut kannustusta siihen, että voi itsekin mennä mukaan ja kysyä toisia, eikä aina tarvi odottaa että joku muu kysyy ensin.
En väitä, että tämä olisi mikään absoluuttisen oikea tapa, mutta toistaiseksi on tuntunut hyvältä ja vaikuttanut toimivan meillä.
Mitä taas tulee muuten viestiisi, jossa kerroit noista kaveripäivistä ym. niin omaa lastanikin on pyydetty tulemaan vaikkapa viikottain perjantaisin tälle toiselle lapselle. Alkuun oma lapseni kävikin, mutta jossain vaiheessa ilmaisi ettei halua noin sidottua ohjelmaa kenenkään kaverin kanssa. Minusta tämä on ymmärrettävää ja samoin koen myös vanhempana, koska tämä helpottaa myös muun perheen ohjelman suunnittelua. Koen itse, että elämä on välillä muutenkin tarpeeksi täynnä aikatauluja, ilman, että pitää vielä olla joku tietty kaveripäiväkin.
Meillä siitä tietystä toistuvasta päivästä jättäytymiseen vaikutti mm. aikataulujen kohtaamattomuus ja toisaalta oman lapsen tarve saada olla myös rauhassa, ilman kummempaa ohjelmaa. Eli meillä ei edes haluta, että ohjelmaa on joka päivä, vaan olemista pyritään myös rauhoittamaan. Meidän tapauksessa tämän toisen lapsen perheessä ei näin ilmeisesti menetelty, kun usein toive kuului että meidän lapsi saisi olla heillä vaikka klo 21 saakka arkisin. Kiva idea, ja mukava jos saisi olla, mutta kun tuollainen näkyy jaksamisessa jos ympäröivät päivät on nekin harrastusten ym. kyllästämää aikaa...
Ap
Sinä voit siis nyt olla itse avainasemassa vaikuttamassa siihen, ettei tälle toisen perheen lapselle jää yhtä ikävä kokemus kuin sinulle lapsuudessasi.
Jos luit viestini, ymmärsit varmaan että en koe vanhempieni liiallista puuttumista hyvänä asiana. 🤔
Totta kai haluan lapseni suhtautuvan normaalisti tähän toiseen lapseen, olevan hänelle ystävällinen ja edelleen kannustan viettämään aikaakin hänen kanssaan. Ongelmana vain on se, että oma lapseni suhtautuu asiaan varsin nihkeästi. Onko siis oikein pakottaa tai kantaako se hedelmää? Äkkiseltään tuntuisi, ettei välttämättä. 🤔
Ap
Oman lapsensa tuntee parhaiten ja voi arvioida kuinka paljon häneltä löytyy joustavuutta toista lasta kohtaan. Esikoiseni on sellainen kaikkien kaveri ja isosisko, hänet voi puoliksi pakottaa huolehtimaan jostakin yksinäisestä ja sitä on kyllä koko kouluajan hyödynnetty tehokkaasti. Onneksi tytöstä on kasvanut sen verran voimakastahtoinen, että osaa nykyisin pääasiassa pitää puolensa.
Nuorempi taas rasittuu helposti ihmiskontakteista, monesti haluaa olla vaan rauhassa koulupäivän jälkeen. Ei tulisi mieleenkään yrittää houkutella häntä kaveeraamaan jonkun ei niin mieleisen ihmisen kanssa, hyvä kun jaksaa pari kertaa viikossa tavata parhaita kavereitaan.
Lapsi ei ole mikään helppo luonne, oli ekaluokalla pitkään yksin, kun eskarikavereita ei tullut samalle luokalle. Juteltiin monesti asiasta, hänen mielestä muilla oli tyhmiä leikkejä. Onneksi asiat loksahti paikalleen ja uudet kaverit löytyi ihan omatoimisesti.
Sinulla tuntuu olevan hyvät välit lapsen muihin kavereihin. Vaikka tuntuukin vähän selän takana toimimiselta, voisitteko yhdessä sopia, että lapset kutsuvat tätä yhtä satunnaisesti mukaan porukkaan, mutta hoitavat sopimiset keskenään?
Lasten sihteerinä olemisen pitäisi olla tuossa vaiheessa jo takanapäin. Yökyläilyt ja mökkireissut lähinnä enää kuitataan vanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Miten, ap, tämä lapsi käyttäytyy koulussa? Jos siellä puhuu ajattelemattomasti, ja jää ulkopuolelle, voisivat muut kertoa opettajalle. Sitten asiaa ratkottaisiin opettajan johdossa ryhmässä. Ehkä sen vaikean lapsen käytös muuttuisi, kun kasvatuksen ammattilainen opastaisi, mitä ja miten saa puhua ja muuta vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Ihan oikeasti?! Sä olet sitä mieltä, että muiden vanhempien pitää pakottaa omat lapsensa viettämään aikaa jossain missä heillä on paha olla? Vik aon muissa vanhemmissa, mutta ei missään nimessä sun lapsesi vanhemmissa? Sä et näe tuossa mitään ongelmaa teidän päässä? Hänen kanssaan tuntikausia viettävä aikuinen kertoo sinulle IHAN SUORAAN että lapsi käyttäytyy huonosti, niin koska hän ei (sun mielestä) teillä kotona niin käyttäydy, niin se ei voi olla totta? Kyseessä on varmaankin ainoa lapsi, ja sulle olisi helpompaa jos hänellä olisi kaveri siinä koko ajan? Ihan oikeasti, hommatkaa se harrastus 2xvko ja sitten niitä kavereita kylään max 1x viikko. Omista lapsista kuopus on oikea kyläluuta, mutta ei hänellkään kavereita ole kylässä kuin 1-2x kahdessa viikossa. Kun harrastus vie 3 iltaa arki-illoista.
Näitä kommentteja lukiessa en ihmettele, että koulukiusaaminen on niin yleistä. Aika julmasti ajattelette lapsesta.
Meillä oli tilanne, jossa yksi porukan suosituista tytöistä päätti yhtäkkiä, että kukaan ei saa enää leikkiä meidän tytön kanssa. Alkusyynä oli ollut pieni erimielisyys, missä tyttöni ei ollut samaa mieltä tämän suositun tytön kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Meillä oli myös tällainen, ja koko ajan tuli kiusaamissyytöksiä joita automaattisesti heti puitiin vanhempien kanssa. Lapset kokivat todella epäreiluna että yksi syytti milloin mistäkin eikä kukaan aikuinen kyseenalaistanut. Sitten ei uskaltanut jättää porukasta pois kun olisi taas tullut syytöksiä. Eli kaikki joutuivat tanssimaan yhden ilkeän tytön ja hänen hullun äitinsä pillin mukaan. Aivan älytöntä.
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Tuttu tarina, omalla esikoisella samalla luokalla samanlainen tapaus, joka kun ei enää tuossa sitomisessa onnistunut alkoi sitten ärsyttämään koko porukkaa. Poikia kun ovat, niin siinä alkoi sitten olla jo fyysisen voimankäytön raja lähestyä kun alkoivat lähestyä murrosikää. Lopulta opettaja päätti, että kun ko henkilö tulee päätään aukomaan, porukat kirjaimellisesti jättävät hänet omaan rauhaansa ja poistuvat paikalta. Ei oikeasti ollut muuta vaihtoehtoa. Kun siirryttiin yläasteelle (eri koulu) luokanvalvoja piti tätä kiusaamisena. Kävin sitten hieman valottamassa tilannetta hänelle. Oma poikani ei ollut edes pahiten tähän tyyppiin kyllästynyt, vaan poikani paras kaveri, jonka vuodatusta aiheesta kuuntelin useastikkin... Mutta lukioon selvittiin ilman, että ko tapaus menetti etuhampaitaan tai leukaluitaan. Nyt onneksi tänä keväänä loppuu tämä 12v kestänyt taival.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä ole sopinut lasten menoja päiväkodin jälkeen. Ekalla luokalla liki kaikilla oli jo puhelin, joten lapset sopivat vapaa-ajan juttunsa itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Meillä oli myös tällainen, ja koko ajan tuli kiusaamissyytöksiä joita automaattisesti heti puitiin vanhempien kanssa. Lapset kokivat todella epäreiluna että yksi syytti milloin mistäkin eikä kukaan aikuinen kyseenalaistanut. Sitten ei uskaltanut jättää porukasta pois kun olisi taas tullut syytöksiä. Eli kaikki joutuivat tanssimaan yhden ilkeän tytön ja hänen hullun äitinsä pillin mukaan. Aivan älytöntä.
Sama meillä! Onneksi opettaja näki tämän shown läpi. Aivan älytöntä. Näitä kiusaamissyytöksiä tuli opettajalle milloin mistäkin ja osa oli täysin tekaistuja.
Tyttö on koulussa kuin sitruunansyönyt: ilkeä ja rasittava kaveri. Mutta ”eihän meidän tytär ikinä...” Kyllä ongelma taitaa olla hänen vanhempiensa asenteissa ja kasvatuksessa. Sääliksi käy lasta! Hän on jo mallioppinut tämän kaavan ja kaverit kaikkoavat yksi kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Onko sulla ystäviä? Millaiset sosiaaliset taitosi ovat? Tuollaisessa tilanteessa tekee vain pahaa sillä, jos PAKOTTAA muita olemaan lapsesi kanssa. Sen sijaan teidän tulisi opettaa lapsellenne sosiaalisia taitoja, jotka auttaisivat häntä pärjäämään kaikissa elämänvaiheissa muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi yksi lapsistani on luonteeltaan vähän sosiaalisesti kömpelö, joten aloitettiin harjoittelu ihan perusasioista, kuten että muista aina tervehtiä muita ja vastata tervehdykseen, kuinka kysyt kaveria leikkimään, millaisista asioita kavereiden kanssa voi jutella, millaiset asiat ovat epäkohteliaita tai töykeitä sanoa, millaisia viestejä kavereiden kanssa voi lähetellä jne. 3-4x/vko kyläilyä on todella paljon, ja on äärimmäisen epärealistista odottaa, että muut perheet suostuisivat joihinkin kiinteisiin kyläilyaikoihin. Kouluikäisillä (sekä heidän vanhemmillaan) on yleensä ottaen todella paljon erilaisia menoja, ja tuollainen järjestely vaatisi paljon koko perheeltä. Tulee myös muistaa se, että jos jotkin tietyt luokkakaverit vaikuttavat viettävän todella paljon aikaa keskenään, niin yleensä taustalla on jokin käytännön asia joka tekee sen helpoksi - he esim. ovat naapureita, tai serkuksia, tai vanhemmat ovat parhaita ystäviä keskenään tms.
Vierailija kirjoitti:
Näitä kommentteja lukiessa en ihmettele, että koulukiusaaminen on niin yleistä. Aika julmasti ajattelette lapsesta.
Meillä oli tilanne, jossa yksi porukan suosituista tytöistä päätti yhtäkkiä, että kukaan ei saa enää leikkiä meidän tytön kanssa. Alkusyynä oli ollut pieni erimielisyys, missä tyttöni ei ollut samaa mieltä tämän suositun tytön kanssa.
Mulla on kolme lasta, jokaine harrastanut erilaisia joukkuelajeja joiden kautta, koulun ja naapuruston lisäksi, on tullut myös kavereita. Omat lapset on sellaisia, että kun joku kysyy "pääsekö teille",niin ottavat mukaan, vaikka ei se kaikista läheisin kaveri olisikaan. Eli voin valehtelematta sanoa, että tuosta meidän ovesta on sisään astunut kymmeniä erilaisia (sukupuoli, sosiaalinen tasta, rotu jne jne) lapsia. Ja siinä on nähnyt vaikka minkälaista sukankuluttajaa näinä vuosina. Ja voin sanoa, että joukkoon on myös mahtunut niitä, joidenka kanssa KAIKKI yhteistyö on täysin mahdotonta. Mikään ei käy, kaikki pitää tehdä hänen pillin mukaan, kiukutellaan jos ei saada tahtoa lävitse, rikotaan tavaroita, ollaan väkivaltaisia sisaruksia kohtaan, uhmataan minua jne. Heitä ei ole sitten meille toista kertaa sisään päästetty, eikä oma lapsikaan heidän kanssaan ole mitään edes tutavuutta jatkanut siellä koulun pihassakaan, siis ihan omalla päätöksellään. En tiedä mistä se käytös johtuu, ei noistakaan kenelläkään mitään diagnoosia ole, mutta ei heidän kanssaan aikaa vaan pysty, eikä halua, viettämään. Kukaan. Ja se ei ole kiusaamista, se on hengissä selviytymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Meillä oli myös tällainen, ja koko ajan tuli kiusaamissyytöksiä joita automaattisesti heti puitiin vanhempien kanssa. Lapset kokivat todella epäreiluna että yksi syytti milloin mistäkin eikä kukaan aikuinen kyseenalaistanut. Sitten ei uskaltanut jättää porukasta pois kun olisi taas tullut syytöksiä. Eli kaikki joutuivat tanssimaan yhden ilkeän tytön ja hänen hullun äitinsä pillin mukaan. Aivan älytöntä.
Sama meillä! Onneksi opettaja näki tämän shown läpi. Aivan älytöntä. Näitä kiusaamissyytöksiä tuli opettajalle milloin mistäkin ja osa oli täysin tekaistuja.
Tyttö on koulussa kuin sitruunansyönyt: ilkeä ja rasittava kaveri. Mutta ”eihän meidän tytär ikinä...” Kyllä ongelma taitaa olla hänen vanhempiensa asenteissa ja kasvatuksessa. Sääliksi käy lasta! Hän on jo mallioppinut tämän kaavan ja kaverit kaikkoavat yksi kerrallaan.
Voiko tällainen ilkeä lapsi jäädä ihan yksin? Onko kellään kokemuksia? Jos on vanhemmat junailleet kaikki kaverijutut, eikä mikään koskaan onnistu?
Mun lapsi on toisella ja sopii itse ketä näkee. Toki tarkistan joskus että vanhemmille sopii
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Meillä oli myös tällainen, ja koko ajan tuli kiusaamissyytöksiä joita automaattisesti heti puitiin vanhempien kanssa. Lapset kokivat todella epäreiluna että yksi syytti milloin mistäkin eikä kukaan aikuinen kyseenalaistanut. Sitten ei uskaltanut jättää porukasta pois kun olisi taas tullut syytöksiä. Eli kaikki joutuivat tanssimaan yhden ilkeän tytön ja hänen hullun äitinsä pillin mukaan. Aivan älytöntä.
Sama meillä! Onneksi opettaja näki tämän shown läpi. Aivan älytöntä. Näitä kiusaamissyytöksiä tuli opettajalle milloin mistäkin ja osa oli täysin tekaistuja.
Tyttö on koulussa kuin sitruunansyönyt: ilkeä ja rasittava kaveri. Mutta ”eihän meidän tytär ikinä...” Kyllä ongelma taitaa olla hänen vanhempiensa asenteissa ja kasvatuksessa. Sääliksi käy lasta! Hän on jo mallioppinut tämän kaavan ja kaverit kaikkoavat yksi kerrallaan.
Voiko tällainen ilkeä lapsi jäädä ihan yksin? Onko kellään kokemuksia? Jos on vanhemmat junailleet kaikki kaverijutut, eikä mikään koskaan onnistu?
Voihan luokassa olla joku tossukka, joka suostuu pomputeltavaksi...?
Ja vanhemmat, joille tärkeintä ei ole mukava ja kiva kaveri (kaikki käy kunhan on vaan joku)...?
Minusta tämä ei ole kiusaamista:
en anna lasteni viettää aikaa tällaisen ilkeän energiasyöpön kanssa, vaikka hän olisi ainoa lapsi maailmassa.
Kuulostaa samalta tilanteelta, kuin meilläkin on menossa parhaillaan. Ja aivan samat syyt, kuin monella muullakin tässä ketjussa, eli heikot kaveritaidot ja huono itsetunto, ja äiti joka ei usko että omassa lapsessa olisi mitään vikaa. Asiaa hankaloittaa vielä vähän se, että oma tyttöni on painotetulla luokalla, ja luokkakaverit on monet eri puolilta kaupunkia. Vaatii sumplimista ja viestittelyä vanhempien kesken, että kuka on kenenkin luona ja pääseekö sinne bussilla ja niin edelleen.
Tämä yksi sitten asuu aika lähellä, tulee samalla bussilla samaan aikaan koulusta kotiin ja näkee, jos omalla lapsellani on tulossa kaveri kylään suoraan koulusta, kun samassa bussissa kaikki ovat. Ymmärrän, että se tuntuu pahalta ja helposti tulee ulkopuolinen olo. Tässä kohtaa esiin astuu kuitenkin se, että vanhemmat itse ovat vastuussa oman lapsensa itsetunnosta ja maailmankatsomuksesta eli siitä, millä tavalla asioihin suhtautuu. Tiedän faktana, että tämän itsensä ulkopuoliseksi tuntevan tytön luona käy kavereita ja että hän ei ole koko ajan yksin, ja että koulussa hänellä on seuraa.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että kukaan meistä ulkopuolisista ei voida auttaa tätä tyttöä tai hänen äitiä sen enempää. Vapaa-ajallaan pitää saada valita seuransa, ja meillä omalla lapsella on kavereita vanhalta asuinalueelta joita näkee välillä, sekä täältä meidän asuinalueelta niitä jotka eivät siirtyneet toiseen kouluun vaan jäivät vanhalle luokalle. Siinä riittää tekemistä, ja korona-aika vielä rajoittaakin, että valintoja täytyy tehdä mihin mennään ja koska.
Viime kesänä otin vähän tiukemmat keinot käyttöön ja sanoin viesteissä asiallisesti mutta tiukasti, että nyt on niin, että teidän lapsenne kanssa tulee jatkuvasti kärhämää, koska hän haluaa päättää mitä tehdään, miten ja milloin. Ja jos ei tehdä hänen mielensä mukaan, alkaa mökötys ja painostaminen, että jos ei tehdä niin kuin hän haluaa, ei sitten olla enää koskaan kavereita. Sanoin että tämä ei käy, ja että asiaan pitää tulla muutos. Ainoa, mitä tämä äiti vastasi oli, että "no, lapset vielä opettelee kaveritaitoja, kaikki lapset".
En ole tuosta eri mieltä, mutta tunnen kuitenkin oman tyttöni, joka hyökkäämisen ja painostamisen sijasta vetäytyy ja vaikenee hankalissa tilanteissa. Ei hyvä sekään, mutta ei ole samanlaista kiusaamisen puolelle menemistä kuin tuolla toisella tytöllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
No mun lapsi valittaa ettei kavereita ole. On kolmosella nyt, eli 10-vuotias. Whatsapissa katselee koulukavereiden tiloja ja näyttää niitä isälleen ja mulle. Milloin on leivottu yhdessä, milloin käyty uimassa, milloin retkellä, milloin askarreltu... Mä olen yrittänyt ottaa lapseni koulukavereita mukaan uimaan ja muualle, mutta vaikka saattavat tulla mukaan niin ei heitä juuri muuten näy.
Harrastukset on koululla olevia kerhoja, joissa tapaa muita. Mun lapsi on siellä jotenkin joukossa, mutta kuitenkin yksin.
Mä en usko että kysymys on vain mun lapsesta, kyllä tuntuu että vikaa on muissa vanhemmissa. Vastaavassa tilanteessa vaikka pakottaisin lapsen olemaan yksin jääneen kanssa, kai sitä voi aikaa viettää vaikka ei olisikaan paras kaveri.
Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa.
Mun on vaikea ymmärtää lapsen opettajaa. Usein lapsi sanoo tietyistä asioista, hänestä ne on kiusaamista. Opettajan mielestä ei, koska kuulemma munkin lapsi töksäyttelee välillä toisille. Kotona ei kyllä töksöyttelyä näy?
Nimim. Ihmeissään
Onko sulla ystäviä? Millaiset sosiaaliset taitosi ovat? Tuollaisessa tilanteessa tekee vain pahaa sillä, jos PAKOTTAA muita olemaan lapsesi kanssa. Sen sijaan teidän tulisi opettaa lapsellenne sosiaalisia taitoja, jotka auttaisivat häntä pärjäämään kaikissa elämänvaiheissa muiden ihmisten kanssa. Esimerkiksi yksi lapsistani on luonteeltaan vähän sosiaalisesti kömpelö, joten aloitettiin harjoittelu ihan perusasioista, kuten että muista aina tervehtiä muita ja vastata tervehdykseen, kuinka kysyt kaveria leikkimään, millaisista asioita kavereiden kanssa voi jutella, millaiset asiat ovat epäkohteliaita tai töykeitä sanoa, millaisia viestejä kavereiden kanssa voi lähetellä jne. 3-4x/vko kyläilyä on todella paljon, ja on äärimmäisen epärealistista odottaa, että muut perheet suostuisivat joihinkin kiinteisiin kyläilyaikoihin. Kouluikäisillä (sekä heidän vanhemmillaan) on yleensä ottaen todella paljon erilaisia menoja, ja tuollainen järjestely vaatisi paljon koko perheeltä. Tulee myös muistaa se, että jos jotkin tietyt luokkakaverit vaikuttavat viettävän todella paljon aikaa keskenään, niin yleensä taustalla on jokin käytännön asia joka tekee sen helpoksi - he esim. ovat naapureita, tai serkuksia, tai vanhemmat ovat parhaita ystäviä keskenään tms.
Kannattaisikohan sinun hakea ihan ammattiapua - itsellesi ja tytöllesi? Suosittelen lämpimästi tämän sekä aiempien viestiesi perusteella. Ei oo normaalia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä kommentteja lukiessa en ihmettele, että koulukiusaaminen on niin yleistä. Aika julmasti ajattelette lapsesta.
Meillä oli tilanne, jossa yksi porukan suosituista tytöistä päätti yhtäkkiä, että kukaan ei saa enää leikkiä meidän tytön kanssa. Alkusyynä oli ollut pieni erimielisyys, missä tyttöni ei ollut samaa mieltä tämän suositun tytön kanssa.Mulla on kolme lasta, jokaine harrastanut erilaisia joukkuelajeja joiden kautta, koulun ja naapuruston lisäksi, on tullut myös kavereita. Omat lapset on sellaisia, että kun joku kysyy "pääsekö teille",niin ottavat mukaan, vaikka ei se kaikista läheisin kaveri olisikaan. Eli voin valehtelematta sanoa, että tuosta meidän ovesta on sisään astunut kymmeniä erilaisia (sukupuoli, sosiaalinen tasta, rotu jne jne) lapsia. Ja siinä on nähnyt vaikka minkälaista sukankuluttajaa näinä vuosina. Ja voin sanoa, että joukkoon on myös mahtunut niitä, joidenka kanssa KAIKKI yhteistyö on täysin mahdotonta. Mikään ei käy, kaikki pitää tehdä hänen pillin mukaan, kiukutellaan jos ei saada tahtoa lävitse, rikotaan tavaroita, ollaan väkivaltaisia sisaruksia kohtaan, uhmataan minua jne. Heitä ei ole sitten meille toista kertaa sisään päästetty, eikä oma lapsikaan heidän kanssaan ole mitään edes tutavuutta jatkanut siellä koulun pihassakaan, siis ihan omalla päätöksellään. En tiedä mistä se käytös johtuu, ei noistakaan kenelläkään mitään diagnoosia ole, mutta ei heidän kanssaan aikaa vaan pysty, eikä halua, viettämään. Kukaan. Ja se ei ole kiusaamista, se on hengissä selviytymistä.
Ihanko näin? Onpa dramaattista.
Alue: Aihe vapaa
Sinä voit siis nyt olla itse avainasemassa vaikuttamassa siihen, ettei tälle toisen perheen lapselle jää yhtä ikävä kokemus kuin sinulle lapsuudessasi.