Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
Miten, ap, tämä lapsi käyttäytyy koulussa? Jos siellä puhuu ajattelemattomasti, ja jää ulkopuolelle, voisivat muut kertoa opettajalle. Sitten asiaa ratkottaisiin opettajan johdossa ryhmässä. Ehkä sen vaikean lapsen käytös muuttuisi, kun kasvatuksen ammattilainen opastaisi, mitä ja miten saa puhua ja muuta vastaavaa.
Näitä tilanteita on koulussa lapsen kertoman ja Wilma-viestien perusteella ollut jonkin verran. Tämä toinen lapsi saattaa sanoa ajattelemattomasti vaikkapa jonkun ulkonäöstä, mutta kun asiaa aletaan käsitellä, pyytää sitten anteeksi. Kuulemma osaa olla jatkossa sanomatta käsiteltyä asiaa, mutta sanoo sitten jostain muusta asiasta.
Asiat ovat tyyliä: "Onpa ruma paita", "Et saa tuon parempaa puhelinta siksi että olette varmaan niin köyhiä", "Näytät lihavalta tuossa paidassa".
Näitä samoja ei ehkä niinkään ole tullut, jos oma lapseni on viettänyt hänen kanssaan kaksin aikaa, vaan nuo ovat tulleet esille kaveriporukassa. Eivät kohdistu kehenkään tiettyyn, vaan sanoo noita aivan kaikille.
Kommunikointi on siis todella suoraa, ja ainakin omalle lapselle vierasta, kun on täällä kotona tottunut hienotunteisempaan keskusteluun. Tämä toinen lapsikin on varmaan saanut oman mallinsa kotoa, ainakin vanhempansa vaikuttavat olevan hyvin suorasanaisia ihmisiä, jopa siinä määrin että toisenlaiseen tottuneena sitä vähän hätkähtää.
Kahden kesken ollessa ongelmana tuntuu olevan tämän toisen lapsen halu saada päättää aivan kaikesta ja jonkinlainen kyvyttömyys hyväksyä tai sietää toisenlaisia mielipiteitä/ajatuksia. Esimerkiksi toinen haluaisi käydä nyt heti ostamassa jätskin, toinen vasta vähän ajan päästä. Jos joka asiassa ei jousteta, tulee yhteydenottoa vanhemmilta, jotka mieltävät kaikki nämä kiusaamiseksi, koska lapsikin niin tekee. Tai en minä tiedä, kumpi tuossa ruokkii toistaan.
Oman lapseni parhaiden ystävien vanhemmat ovat kertoneet samanlaisista kokemuksista, mutta yhtä neuvottomia olemme kaikki.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko mitään jos sille lapselle kertoisi, mistä kiikastaa... Olin vähän samanlainen lapsena, mutten tiedostanut sitä. Ihmeteltiin vain kun aina tunnuin jäävän porukan ulkopuolelle. Kuulin vasta jälkeenpäin, että olin aikamoinen itkupilli ja siten sain tahtoni läpi. Mulla oli vain vilkas mielikuvitus, jonka avulla keksin kaikenlaista tekemistä ja olisin halunnut kaverit mukaan niihin. Vasta aikuisena todettu lukihäiriö taas selittää sen, että jotkin ideani olivat/ovat edelleen vähän omituisia ja siksi normaalien on vaikea saada niistä sitä ajatusta kiinni. No, kouluaikaisia kavereita ei ole jäänyt, kehityin sosiaalisesti vasta muita myöhemmin. Lukihäiriö vaikuttaa lukemiseen mutta myös siihen, miten kokee ja näkee maailman. Asiat pitää tuntea syvällisesti alusta asti, että pystyy päättelemään miten ne käytännössä menevät. Vähän luin joutuisi joka jutun kohdalla keksimään polkupyörän uudelleen, jotta ymmärtää miten se toimii.
Mutta kertokaa sille lapselle, mistä kiikastaa! Siitä voi tulla mykkäkoulu ja muutaman päivän itku, mutta siten asiaan saa mahdollisesti parannuksen ja lopuksi kaikilla on hieman kivempaa.
Haha! Jokainen tässä ketjussa kommentoinut on itse juuri sellainen hankala vanhempi, joka uskoo sokeasti oman kultamussukkansa olevan se täysin viaton osapuoli.
Tämäkin kuulostaa niin tutulta.
Yhä enenevissä määrin tajuan, että juurisyy on tämän tytön äiti.
Tytöllä on erittäin huonot sosiaaliset taidot (ei tervehdi, haukkuu muita lapsia, ei osallistu yhteisiin leikkeihin jne.) ja itsetunto (vertailee jatkuvasti - siis koko ajan - tyyliin: onko sinusta tämä vai tämä parempi? Onko se tai se kivempi?)
Hänen ainoa keinonsa selvitä luokassa on kiusaaminen ja syyttely. Äidin pitäisi vissiinkin olla itse luokassa, kun ”opettajakin on niin huono”, ettei näe ja ”toiset lapset ja venhemmat ne vasta huonoja ovatkin”...
"Millaisella tahdilla muissa perheissä sitten kyläillään? Jos siis tuo 3-4 päivää viikossa on liikaa."
Meillä 10v poika tapaa kavereitaan n. 1-2 iltana viikossa ja on ihan tyytyväinen.
Hänellä on pari harrastusta, mitkä vievät muutaman illan ja omaa rauhoittumisaikaakin tulee olla.
Joissakin perheissä toki lapset menevät koulusta suoraan kavereille, käyvät pikaisesti äitin pakottamana/hakemana kotona syömässä ennen harrastusta ja harrastuksen jälkeen jäävät suoraan kaverin kanssa hengailemaan kaupungille. En ymmärrä missä välissä lapset tekevät läksynsä ja ennenkaikkea missä välissä ehtivät levähtää ja rauhoittua, kun viikonloputkin ovat yhtä rientoa useamman kaverin kanssa ja yökyläilyjäkin arkena ja viikonloppuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin kuulostaa niin tutulta.
Yhä enenevissä määrin tajuan, että juurisyy on tämän tytön äiti.
Tytöllä on erittäin huonot sosiaaliset taidot (ei tervehdi, haukkuu muita lapsia, ei osallistu yhteisiin leikkeihin jne.) ja itsetunto (vertailee jatkuvasti - siis koko ajan - tyyliin: onko sinusta tämä vai tämä parempi? Onko se tai se kivempi?)
Hänen ainoa keinonsa selvitä luokassa on kiusaaminen ja syyttely. Äidin pitäisi vissiinkin olla itse luokassa, kun ”opettajakin on niin huono”, ettei näe ja ”toiset lapset ja venhemmat ne vasta huonoja ovatkin”...
Äiti terapian tarpeessa! Toivottavasti on kuraattori ja perheneuvola jo tukemassa.
Pienenä minua ahdisti, kun aikuiset jatkuvasti painosti viettämään aikaa luokan yksinäisen tytön kanssa. Aluksi ystävystyin mielelläni, sillä olen sosiaalinen ja avoin ollut pienestä asti, mutta sitten selvisi, että tyttö on erittäin raskas. Hän oli väkivaltainen, haukkui, sai vanhemmiltaan kaiken minkä halusi ja odotti sitä myös minulta, päätti kaikesta, mökötti jne.
Minua ahdisti valtavasti viettää aikaa hänen kanssaan ja omia lapsia en pakota viettämään aikaa kenenkään kanssa, paitsi tietysti pitää toimeen aina tulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin kuulostaa niin tutulta.
Yhä enenevissä määrin tajuan, että juurisyy on tämän tytön äiti.
Tytöllä on erittäin huonot sosiaaliset taidot (ei tervehdi, haukkuu muita lapsia, ei osallistu yhteisiin leikkeihin jne.) ja itsetunto (vertailee jatkuvasti - siis koko ajan - tyyliin: onko sinusta tämä vai tämä parempi? Onko se tai se kivempi?)
Hänen ainoa keinonsa selvitä luokassa on kiusaaminen ja syyttely. Äidin pitäisi vissiinkin olla itse luokassa, kun ”opettajakin on niin huono”, ettei näe ja ”toiset lapset ja venhemmat ne vasta huonoja ovatkin”...
Lapsi tarvitsee ammattiapua. Psykologi.
Ei kavereiden vanhemmat tai opettaja voi auttaa. Lapsi tarvitsee ammattiapua.
Normaali alakoululainen lapsi ei joudu jatkuvasti konflikteihin, eikä tarvitse vanhempien apua kaverisuhteiden ylläpitämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pienenä minua ahdisti, kun aikuiset jatkuvasti painosti viettämään aikaa luokan yksinäisen tytön kanssa. Aluksi ystävystyin mielelläni, sillä olen sosiaalinen ja avoin ollut pienestä asti, mutta sitten selvisi, että tyttö on erittäin raskas. Hän oli väkivaltainen, haukkui, sai vanhemmiltaan kaiken minkä halusi ja odotti sitä myös minulta, päätti kaikesta, mökötti jne.
Minua ahdisti valtavasti viettää aikaa hänen kanssaan ja omia lapsia en pakota viettämään aikaa kenenkään kanssa, paitsi tietysti pitää toimeen aina tulla.
Tuollaisille pitää kertoa, miten maailma toimii. Ettei kaikkea saa mitä haluaa ja aina ei voi mennä hänen halujensa mukaan. Mitä pidempään elää oman navan ympärillä, sitä karumpi teiniaika ja aikuisuus odottaa. Ja jos vanhemmat eivät sitä ymmärrä, myös yhteisö voisi ottaa sen vastuun ja opettaa ihmisten tavoille.
Ylihuolehtivien vanhempien lapsi.
Villi veikkaukseni: hän ei ole saanut olla yksin kotona, eikä kulkea yksin kaverille/ kotiin.
Ylikontrolloivat vanhemmat pilaavat kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta AP lapsineen on jo nähnyt tarpeeksi vaivaa asian eteen. Ei kukaan aikuinenkaan istu joka perjantai klo 18-21 Karin luona kahvilla, jos Karin kanssa ei vaan synkkaa, ja vain siksi ettei kukaan muu halua viettää aikaa hänen kanssa. Olisi ihan kauheaa pakottaa oma lapsi moiseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienenä minua ahdisti, kun aikuiset jatkuvasti painosti viettämään aikaa luokan yksinäisen tytön kanssa. Aluksi ystävystyin mielelläni, sillä olen sosiaalinen ja avoin ollut pienestä asti, mutta sitten selvisi, että tyttö on erittäin raskas. Hän oli väkivaltainen, haukkui, sai vanhemmiltaan kaiken minkä halusi ja odotti sitä myös minulta, päätti kaikesta, mökötti jne.
Minua ahdisti valtavasti viettää aikaa hänen kanssaan ja omia lapsia en pakota viettämään aikaa kenenkään kanssa, paitsi tietysti pitää toimeen aina tulla.Tuollaisille pitää kertoa, miten maailma toimii. Ettei kaikkea saa mitä haluaa ja aina ei voi mennä hänen halujensa mukaan. Mitä pidempään elää oman navan ympärillä, sitä karumpi teiniaika ja aikuisuus odottaa. Ja jos vanhemmat eivät sitä ymmärrä, myös yhteisö voisi ottaa sen vastuun ja opettaa ihmisten tavoille.
Yhteisö, mikä yhteisö? Jokainen on vastuussa omasta jälkikasvustaan. Psykologia ja terapiaa hän tarvitsee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.
Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.
Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.
Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.
Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.
Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)
Ap
Otit puheeksi muiden äitien kanssa? Siis mikä ihmeen amerikkalainen malli meille on pesiytynyt, jossa kotiäidit rupattelevat koulun portilla keskenään lastensa kaverisuhteista (enkä nyt tarkoita, että ap olisi kotiäiti).
Omia lapsia olen kieltänyt kertomasta kavereiden äideille yhtään mitään juuri siksi, että nämä keittiöpsykologeina pyrkivät manipuloimaan lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Tosin itse en hyväksy mitään kinastelua, mielipide-erot voi esittää perustellusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienenä minua ahdisti, kun aikuiset jatkuvasti painosti viettämään aikaa luokan yksinäisen tytön kanssa. Aluksi ystävystyin mielelläni, sillä olen sosiaalinen ja avoin ollut pienestä asti, mutta sitten selvisi, että tyttö on erittäin raskas. Hän oli väkivaltainen, haukkui, sai vanhemmiltaan kaiken minkä halusi ja odotti sitä myös minulta, päätti kaikesta, mökötti jne.
Minua ahdisti valtavasti viettää aikaa hänen kanssaan ja omia lapsia en pakota viettämään aikaa kenenkään kanssa, paitsi tietysti pitää toimeen aina tulla.Tuollaisille pitää kertoa, miten maailma toimii. Ettei kaikkea saa mitä haluaa ja aina ei voi mennä hänen halujensa mukaan. Mitä pidempään elää oman navan ympärillä, sitä karumpi teiniaika ja aikuisuus odottaa. Ja jos vanhemmat eivät sitä ymmärrä, myös yhteisö voisi ottaa sen vastuun ja opettaa ihmisten tavoille.
Yhteisö, mikä yhteisö? Jokainen on vastuussa omasta jälkikasvustaan. Psykologia ja terapiaa hän tarvitsee!
Yhteisö, siis kaverit, kavereiden vanhemmat, isovanhemmat, tädit, sedät, valmentaja, opettaja, naapuri.. Ne ihmiset, jotka tuntevat lapsen ja huomaavat että jokin on vinossa ja tietävät, mihin pitää puuttua. Omassa lapsuudessa oli ihan normaalia, että tuntematon aikuinen tuli ojentamaan jos tehtiin porukassa tyhmyyksiä. Mutta vastuu on tosiaan siirtynyt vanhemmille, mikä on sääli. Kaikki vanhemmatkaan eivät tiedä, miten muiden kanssa pitäisi olla.
Voisko tälle äidille ihan suoraan sanoa kahden kesken joskus noista ongelmista. Että tuntuu että lapsi määräilee liikaa ja hänen sosiaalisia taitoja voisi ehkä kehittää. Että meidän lapselle tulee vähän ahdistunut olo hänen seurassaan. Luultavasti lapsi on tuollainen koska äitikin on, joten ei sanominen välttämättä auta..
Mutta muuten voit sanoa että me ollaan sovittu että meidän lapset saa keskenään sopia asiat tästä lähtien, vanhemmat ei enää puutu. Mutta olisi reilumpaa sanoa toiselle missä mättää, ettei vaan syrjäydy tai tule kiusatuksi tai kiusaajaksi myöhemmin.
Nuo kommentit mitä hän sanoo muille lapsille on myös tosi ymmärrettävästi loukkaavia, kyllä siihen saa puuttua. Että hei, teidän lapsi kommentoi tosi ikävästi muita koko ajan. Että jos hän olisi vähän kiltimpi ja joustavampi muut lapset haluaisivat ehkä viettää enemmän aikaa hänen kanssaan.
Mutta asia on vaikea, koska tosiaan voi olla oppinut perheeltään tuon puhetavan. Minun äitini haukkui jatkuvasti muita, ja itselläkin oli vähän samanlainen puhetyyli lapsena. Opin kantapään kautta ettei se kannata. Ehkä tähän voisi puuttua nyt jo vähän aiemmin.
Joskus myös lapsi purkaa pahaa oloa tuolla tavalla lyttäämällä. Tai siis sitähän se taitaa aina olla. Epävarmuutta. Kyllä nyt kannattaisi koittaa puuttua, se on yhteisönkin etu jos koitatte sanoa. Pitkässä juoksussa kaikille hyötyä siitä. Ihan että hän voisi puhua kiltimmin, sano että arvostelee todella usein muita ikävästi, ja että voisi joustaa enemmän. Asia on ihan tosi simppeli! Äitinsä voi puhutella tyttöä tai ottaa esille, mikä voi jo auttaa. Voi olla että äiti saa myös jonkun drama queen kohtauksen mutta entäs sitten. Olisitte ainakin yrittäneet. Ja opeta myös omalle lapselle ettei tarvi hengata yhdessä mutta korrekti pitää aina olla takaisin. Eli yhteistyön pitää sujua vaikkei olisi kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.
Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.
Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.
Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.
Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.
Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)
Ap
Otit puheeksi muiden äitien kanssa? Siis mikä ihmeen amerikkalainen malli meille on pesiytynyt, jossa kotiäidit rupattelevat koulun portilla keskenään lastensa kaverisuhteista (enkä nyt tarkoita, että ap olisi kotiäiti).
Omia lapsia olen kieltänyt kertomasta kavereiden äideille yhtään mitään juuri siksi, että nämä keittiöpsykologeina pyrkivät manipuloimaan lapsia toimimaan tietyllä tavalla. Tosin itse en hyväksy mitään kinastelua, mielipide-erot voi esittää perustellusti.
Oletpa sinä avarakatseinen ja mukava. Käytät kotiäiti-ilmaisua haukkumasanana, ja samaan aikaan kuitenkin ilmeisesti kritisoit ketjun aloittajaa siitä miten hän toimii huonosti käyttäytyvän lapsen kaverin kanssa?
Alue: Aihe vapaa
No meidän tapauksessa yritetiin pitää hengissä sitä oikeasti vaikeaa riidänkylväjää, oma lapsi kyllä selviytyy.