Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
Kyse on tänä vuonna 13 vuotta täyttävistä nuorista, miksi ihmeessä äidit viestittelivät tuon ikäisten puolesta. Taisi olla provo koko aloitus.
Kyllä vaikuttaa provolta. Tunnistan ap:n, kirjoittaa usein tänne provoja. Vastailee samaan tyyliin, aina suht nopeasti ja valikoiden kommentteihin.
Ei kukaan tervejärkinen edes jahkailisi tällaista aina vaan tai olisi ylipäänsä päästänyt tilannetta tällaiseen pisteeseen. Isot lapset kyseessä!!
ap, miksi olet tehnyt saman aloituksen uudelleen?
En tarkoita viikko sitten tehtyä aloitusta, vaan kauan sitten.
Meillä useampi lapsi ja olen myös törmännyt näihin ”tuputtajaäiteihin”.
Yksi olisi jatkuvasti työntänyt päiväkoti-ikäistään lastaan meille ”leikkimään” eli täyshoitoon. Jännä kun koskaan ei tullut meidän lapselle kutsua heille, sen sijaan he olivat todella iloisia että heidän lapsi viihtyi niin hyvin meillä!
Kyseessä lapsi, jolla ei ollut mitään rajoja kotona, ei kuunnellut ohjeita, leikkitaidoissa tarvitsi paljon tukea, eli aikuisen piti kokoajan olla lähettyvillä ettei lapsi vienyt muilta leluja jne.
Toisinsanoen vanhemmat eivät jaksaneet itse lastaan ja kätevästi toivat sitä ilmaiseen hoitoon, kunnes sitten jossain vaiheessa meillä oli aina jotain menoa kun olisivat olleet tuputtamassa lasta meille..
Minusta tässä asiassa voi käyttää samaa mallia kuin työelämässä. Työkavereita ei voi itse valita, niiden kanssa on tultava toimeen. Sama on koulumaailmassa.
Eli koulun ulkopuolella lapsen tulisi saada viettää aikaa omien ystävien kanssa. Se on tarkoitettu rentoutumiseen. Mielekkäät harrastukset mukaan lukien.
Ei velvollisuudentunteesta eikä vanhempien määräyksestä. Tässä ei sanottu, ettei lapsi haluaisi olla ollenkaan tekemisissä kyseisen kaverin kanssa. Hyvä niin. Eli vähempi yhdessä vietetty aika voisi olla heille myös laadukkaampaa kun molemmilla on kivaa.
Kenenkään psyykkeelle ei tee hyvää viettää aikaa seurassa, missä ei viihdy.
Ap haluaa miellyttää kaikkia ja haluaaa opettaa lapsensa samanlaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä useampi lapsi ja olen myös törmännyt näihin ”tuputtajaäiteihin”.
Yksi olisi jatkuvasti työntänyt päiväkoti-ikäistään lastaan meille ”leikkimään” eli täyshoitoon. Jännä kun koskaan ei tullut meidän lapselle kutsua heille, sen sijaan he olivat todella iloisia että heidän lapsi viihtyi niin hyvin meillä!
Kyseessä lapsi, jolla ei ollut mitään rajoja kotona, ei kuunnellut ohjeita, leikkitaidoissa tarvitsi paljon tukea, eli aikuisen piti kokoajan olla lähettyvillä ettei lapsi vienyt muilta leluja jne.
Toisinsanoen vanhemmat eivät jaksaneet itse lastaan ja kätevästi toivat sitä ilmaiseen hoitoon, kunnes sitten jossain vaiheessa meillä oli aina jotain menoa kun olisivat olleet tuputtamassa lasta meille..
Tuohan on ihan yksinkertaisesti vaan hyväksikäyttöä.
Luulen et monesti näissä tuputtajaäiti-tapauksissa (miksei isäkin, jostain syystä kuitenkin äidit puuttuvat enemmän lasten kaveriasioihin), vanhempi ei vaan itse jaksa oman lapsensa seuraa. Lapsi valittaa että on tylsää, ei ole tekemistä, kavereita jne.. Jos lapsi on kylässä raskas, niin mitäpä luulette minkälainen on kotona? Vanhemmat antaneet pienestä asti aina kaiken periksi kun eivät jaksa kuunnella kitinää..Näitä vanhempien pilaamia lapsia on nykyään paljon.
AP, olet hirveän kohtelias, ymmärtäväinen ja osaat analysoida tilanteita. Otat huomioon muut ihmiset ja heidän näkökulmansa. Mutta tässäkin voi mennä liian pitkälle. Joskus tulee se piste missä täytyy alkaa ajatella enemmän itseään ja omaa hyvinvointiaan. Nyt on aika lopettaa yhteydenpito tuohon rasittavaa äitiin. Ilmoitat kohteliaasti että asiasta on keskusteltu tarpeeksi ja sinun puoleltasi yhteydenpito asian tiimoilta loppuu nyt tähän. Sitten lakkaat vastaamasta viesteihin ja puheluihin. Luulisi että tässä vaiheessa viesti menee perille.
Vierailija kirjoitti:
Meillä useampi lapsi ja olen myös törmännyt näihin ”tuputtajaäiteihin”.
Yksi olisi jatkuvasti työntänyt päiväkoti-ikäistään lastaan meille ”leikkimään” eli täyshoitoon. Jännä kun koskaan ei tullut meidän lapselle kutsua heille, sen sijaan he olivat todella iloisia että heidän lapsi viihtyi niin hyvin meillä!
Kyseessä lapsi, jolla ei ollut mitään rajoja kotona, ei kuunnellut ohjeita, leikkitaidoissa tarvitsi paljon tukea, eli aikuisen piti kokoajan olla lähettyvillä ettei lapsi vienyt muilta leluja jne.
Toisinsanoen vanhemmat eivät jaksaneet itse lastaan ja kätevästi toivat sitä ilmaiseen hoitoon, kunnes sitten jossain vaiheessa meillä oli aina jotain menoa kun olisivat olleet tuputtamassa lasta meille..
Tästä tuli mieleen juttu mikä tapahtui tädilleni kauan aikaa sitten. Hänen tyttärensä ja naapurin tyttö ystävystyvät ja naapuri alkoi tuoda tyttöään tädilleni leikkimään. Tätä jatkui aikansa, tyttö tuotiin säännöllisesti vaikka asiasta ei oltu sovittu etukäteen. Tyttö oli ihan kiltti lapsi, asiaan ei liittynyt mitään ongelmia tytön taholta. Mutta täti alkoi ihmetellä tätä toimintaa. Sitten kerran hän vei oman tyttönsä naapuriin, työnsi ovesta sisään ja ilmoitti että Maija* tulee nyt leikkimään teille, kääntyi kannoillaan ja meni kotiinsa. Naapuri melkein sai halvauksen kun sai maistaa omaa lääkettään. Sen jälkeen ei enää tuonut tyttöään Maijalle* ilmoittamatta. On vaan jotenkin niin omituista että jotkut ihmiset eivät osaa ajatella omaa napaansa pidemmälle. Haloo! Muillakin ihmisillä on oma elämänsä.

Niin uskomatonta mutta totta! Näitä ihmisiä kuitenkin on yllättävän paljon. Itse ainakin olen törmännyt jos ei vastaavaan, niin samantyyppiseen toimintaan niin sukulaisissa kuin tutuissakin. Olen kyllä valmis auttamaan toisia esim lastenhoidossa, ja vaikka en mitään rahaa toki siitä ole heti pyytämässäkään, niin kyllä jotain vastapalvelusta saatan odottaa edes joskus tarvittaessa! Näitä ihmisiä tosiaan on, ketkä ajattelee että muut ovat vain olemassa heitä varten.
Lapset valitsevat itse kaverinsa, mutta porukasta ei saa jättää ulkopuolelle jotain sen takia, että on ”vähän hankala”.
Meillä tällaiset säännöt eli jos ovat lapset kaikki alueella ulkona, niin mukaan on otettava kaikki, mutta epämieluisaa kaveria ei kutsuta kylään kuin synttäreille eikä eppämieluisan kaverin luokse tarvitse mennä kylään.

Jos joku on hankala, miksi ihmeessä lasten pitää sietää sitä vapaa-ajallaan? Siinä tehdään karhunpalvelus kaikille. Ne ei-hankalat lapset oppivat, että a) ei haittaa, vaikka on hankala, siitä ei seuraa mitään ja b) heidän haluillaan ja toiveillaan ei ole merkitystä.
Jos taas on lupa ihan täysin valita oma seuransa, tapahtuu kaksi asiaa:
1. Ei-hankalat oppivat, että heidän haluillaan, tarpeillaan, hyvinvoinnillaan ja valinnoillaan on merkitystä ja
2. Se hankala oppii ennemmin tai myöhemmin olemaan vähemmän hankala, että saisi seuraa. Klassinen ehdollistaminen, you know. Jos häntä siedetään hankaluudesta huolimatta, hän ei opi tuota koskaan ja sitten onkin aika paukku edessä, jos joutuu aikuisena lopulta tosiasioiden eteen.
Meidän tytön luokalla oli tuollainen poika. Äiti valitti kun kukaan ei "ole" vapaalla ja kutsu kylään tai pelaamaan. Itsekin luulin että häntä kiusataan kun kaikki tavallaan välttelivät häntä ja poika ja äiti itse ilmaisivat asian noin. Tuota ihme edes takaisin syyttelyä ja draamaa jatkui VUOSI ennen kuin poika tönäisi yhden alempien luokkien tytöistä alas portaista koska tyttö oli saanut vikan vadelman makuisen tripin roska-päivänä ja hän olisi halunnut sen. Ei siis pyytänyt voisiko tyttö vaihtaa vaan työnsi tämän mitään sanomatta portaat alas. No tästä alkoi koko vyyhti selvitä pikku hiljaa ja selvisi ettei lapset vältelleet tätä poikaa kiusatakseen vaan koska pelkäsivät tätä. Vielä vähän myöhemmin selvisi että pojalla oli joku bipolaari-juttu, josta äiti tiesi etukäteen, kuin myös tämän väkivaltaisuudesta. Hän käytti tätä puolustuksena kun tuota trippi-episodia setvittiin.
Itse olen ollut tuollainen hyljeksitty hiljainen (tyttö), jota ei esim. koskaan kutsuttu vapaaehtoisesti synttäreille eikä siten myöskään leikkimään kenenkään kanssa. Kävin ala-asteella yksillä synttäreillä ja tiesin silloinkin, että synttärisankarin äiti oli pakottanut lähettämään kutsut kaikille luokan tytöille. Tiesin olevani ylimääräinen, eikä kutsulla pakottaminen sitä muuttanut miksikään.
En usko, että ap:n kaltaisessa tapauksessa kannattaa loputtomiin yrittää olla sen ylimääräisen lapsen kaveri.
Itselläni oli as- ja adhd-piirteitä myöhemmissä tutkimuksissa. Kaverittomien lasten kohdalla kannattaa miettiä, olisiko sosiaalisten taitojen puute seurausta tuollaisista piirteistä. Niihin saa nykyään helpommin esim. terapiaa, jossa opetellaan kädestä pitäen sosiaalisia taitoja, jotta pärjää myöhemmässä elämässä helpommalla.
AP, miten meni lapsella tänään koulussa? Onko tullut lisää viestejä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä on vaan aloittajan näkemys asiasta. Voi olla että totuus on jossakin välimaastossa.
Selvästikään et ole lukenut koko ketjua, vain aloituksen. AP on vastannut moniin kommentteihin ja selventänyt tilannetta.
Jokaisen ketjun voisi lytätä tuolla kommentillasi että
meillähän on vain sinun näkemyksesi. Eipä tulisi paljon keskustelua.Olen lukenut koko ketjun, totesin vaan että meillä on asiasta vain Ap:n näkemys. Emme tiedä oikeasti asioiden taustoja. Tällä palstalla tuomitaan usein ihmisiä, vaikka ei edes tiedetä koko totuutta. Mutta jatkakaa toki, jos se tuo teille jotakin mielihyvää. Itseäni lähinnä huvittaa aloittajan ja tämän toisen äidin touhu, heidän viestittelyt on kaukana normaalista.
Täytyy itsellä olla tylsä elämä, kun hakee huvitusta toisten ongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on tänä vuonna 13 vuotta täyttävistä nuorista, miksi ihmeessä äidit viestittelivät tuon ikäisten puolesta. Taisi olla provo koko aloitus.
Tottakai jokaikinen aloitus täällä on provo. Paitsi ne, joista sinä tykkäät, ne eivät tietenkään ole.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on tänä vuonna 13 vuotta täyttävistä nuorista, miksi ihmeessä äidit viestittelivät tuon ikäisten puolesta. Taisi olla provo koko aloitus.
Toki! Ilmiselvä porvo!!
Porlotteri roo, roplo!
20500/0
081200/5
Lotteri-roplo!
Musta tuntuu että tällä palstalla moni peilaa omia kiusatuksi tulemisen kokemuksiaan joka ikiseen skenarion mitä täällä esitetään. Vaikka joku tulisi sanomaan että "Naapurin Pekka p* rse-r* iskani poikani pesarilla pusikossa onko minun pakko kutsua se meille yökylään?" niin joku tuohon uhriutumis-kuvioonsa kiinnijäänyt tulisi ulisemaan että on tai Pekalle tulee paha mieli!?!? ja jankkaisi samaa hamaan hautaansa.