Lue keskustelun säännöt.
Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille AP:n lasta kiusaajaksi syyttäneille voin kertoa toisen näkökulman. Olin tuollaisen muiden karttaman kaveri. Viihdyimme välillä hyvin, mutta heti jos joku ei mennyt niin kuin hän halusi, hän alkoi mököttää, syyllistää ja itkeäkin, kunnes sai mitä halusi ja vaati päälle vielä anteeksipyyntöä.
Jossain vaiheessa alkoi mökötys ja syyllistys myös jos halusin leikkiä vapaa-ajalla jonkun toisen kanssa. Minulla oli aiempi kaveri, joka oli oikein huomaavainen ja ystävällinen, ja leikit menivät aina hyvin. Uusi kaveri alkoi mustamaalata tätä aiempaa kaveria minulle. Kolmistaan leikkiminen ei uudelle kaverille käynyt enää, mutta en myöskään saanut leikkiä tämän aiemman kaverin kanssa kahdestaan. En puhunut tästä kenellekään aikuiselle, vaan jatkoin kaveruutta, koska en halunnut olla "ulos sulkeva kiusaaja". Uusi kaveri haukkui myös vaatteitani, muita kiinnostuksen kohteitani ja perhettäni, itse en sanonut tai ajatellut hänestä mitään pahaa.
Teininä alkoi omiva käytös. Minun piti viettää hänen kanssaan aikaa x-kertaa viikossa tai hän suuttui ja loukkaantui ja soitteli syyllistäen ja jankuttaen "miksi ei" ja "eikö harrastustasi/perhejuhlaasi/mökkireissuasi voi perua". Muiden kavereiden kanssa oleminen oli henkilökohtainen loukkaus, silloin pommitti viesteillä joissa vaati, että minun pitää heittää toinen kaveri ulos heti. Oli vaikea viettää kolmestaankaan aikaa, koska tämä kaveri "jyräsi" helposti muut kaverit sekä yritti vetää minua mukaan arvostelemaan kolmatta päin naamaa jostain pikkuasiasta (eli kiusaamaan!), ja minun piti koko ajan rauhoittaa tilannetta kieli keskellä suuta. Tässä vaiheessa kukaan muu ei enää halunnut tämän raivostuvan kaverin kanssa olla. Kahdestaan oli rauhallisempaa, mutta kesken mukavankin tunnelman tuli yllättäviä piikkejä, kuinka olin huono, nolo, tyylitön, en tulisi koskaan kelpaamaan kenellekään jne. enkä saanut haastaa niitä, muuten tuli taas ilmiriita jonka lopussa jouduin pyytämään anteeksi. Olin helpottunut kun elämä vei luontevasti erilleen.
Tällainen nuoruus voisi olla APn lapsella edessä, jos tekisi kuten tämän keskustelun "kiusaamisen vastustajat" haluaisivat, vaikka onneksi APn lapset tuntuvat tietävän, että heillä saa olla omat rajat. Minusta kyllä tämä nuoruuteni "syrjitty" kaveri oli pahin kiusaaja, sillä hän se aina haukkui ja vähätteli muut ja puhui pahaa muista selän takana ja yritti rikkoa muiden hyviä ihmissuhteita. Nykyään hän on varmaan hyvin yksinäinen aikuinen.Pitäisi silti olla täysi varmuus, ettei ap:n lapsi käytännössä ole tuo, joka ei kolmatta halua mukaan, koska haluaa pitää Paten itsellään? Vaikka pate on sen kolamnnenkin kaveri, ja kolmannen äiti siis sen hyvin tietää eikä voi hyväksyä jatkuvaa ulos jättämistä ja Patenkin kaveruuden heivaamista tahallisesti pois. Onko siis aP:n lapsi siis todellakin se viaton osapuoli, vai äidilleen viatonta uhria esittävä kavereiden hallitsija?
Olen tuon nuoruustarinan kirjoittaja. Oman kokemukseni pohjalta ei kuulosta uskottavalta että APn lapsi olisi ulossulkja. Jos APn lapsi määräilisi ja olisi ilkeä, eikö hän olisi se, jolle ei haluaisi vapaaehtoisesti tulla kylään kuin korkeintaan joku yksi kynnysmatto? APn kertomuksista ymmärsin että kavereita on paljon ja kaikkien muiden kanssa asiat sujuvat. On vaikea uskoa, että AP:n lapsen syrjään jäävä kaveri niin epätoivoisesti pyrkisi APn lapsen seuraan, jos kokisi APn lapsen seuran ikävänä. Jos taas jotenkin kierosti mukaan pyrkivä kaveri haluaisi vain sen Paten seuraa mutta silti pommittaa _APn lasta_ seuravaatimuksilla niin aika outo logiikka. Miksi ei suoraan sitten pyytäisi Patea leikkimään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hehe! Kylläpä täällä jaellaan topakoita vastauksia. Harvempi kuitenkaan on tosielämässä yhtä sanavalmis ja napakka kommentoimaan kuin täällä palstalla anonyyminä. Yleensä on kai kuitenkin paempi säilyttää edes jonkinlaiset välit lasten luokkakavereiden vanhempiin.
Niin, useinhan ne hankalien lasten vanhemmat ovat itsekin hankalia, joten kai sitä suojelee itseään olemalla niin korrekti kuin suinkin, ettei päädy sellaisten pommituksen kohteeksi.
Oikeasti tekisi kyllä mieleni sanoa näille hankalan lapsen vanhemmille suoraan, miksi heidän lastaan ei haluta vapaa-aikana mukaan. Mutta sitä ei kyetä ottamaan vastaan loukkaantumatta verisesti.
Tuosta vanhemmille puhumisesta.
Olen itse ottanut erään poikani kaverin äidin kanssa puheeksi hänen poikansa käytöshäiriöt (sai raivareita ja kävi käsiksi poikaani) ja ihan neutraalisti sanoin että nyt olisi parempi pitää huili-tauko poikien tapaamisissa.
Kerroin mitä olin todistanut pihallamme (poikani teki maalin ja hänen poikansa otti metallisen sählymaalin, viskasi poikaani päin ja sen jälkeen vielä repi tätä ennen kuin kerkesin paikalle. Kerroin myös että olin jutellut poikani kanssa sen jälkeen kun olin lähettänyt hänen lapsensa kotiin ja poikani oli kertonut että tuollaista oli tapahtunut ennenkin.
Hänen mielestään kaikki pojat nahistelevat silloin tällöin ja hän sanoi että hänen poikansa ei ole väkivaltainen vain vähän tempperamenttinen ja että on ihan turhaa pidellä mitään taukoja kun hänen pojallaan ei ole alueella oikein muuta seuraa. Kun sanoin että haluan että nyt rahoitetaan tilanne ja pojat eivät ole nyt ainakaan vähään aikaan tekemisissä niin äiti hermostui ja sanoi että kasvatan lapsestani hin tin tällä höösäämisellä.
Seuraavana päivänä oli sitten kuitenkin mennyt valittamaan opettajalle miten syrjin hänen poikaansa ynnä muuta. Onneksi opettaja oli kuitenkin ollut ainakin jonkun verran todistamassa pojan raivokohtauksia minun ja muiden lasten kanssa. Muuten olisi ollut sana sanaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta vanhemmille puhumisesta.
Olen itse ottanut erään poikani kaverin äidin kanssa puheeksi hänen poikansa käytöshäiriöt (sai raivareita ja kävi käsiksi poikaani) ja ihan neutraalisti sanoin että nyt olisi parempi pitää huili-tauko poikien tapaamisissa.
Kerroin mitä olin todistanut pihallamme (poikani teki maalin ja hänen poikansa otti metallisen sählymaalin, viskasi poikaani päin ja sen jälkeen vielä repi tätä ennen kuin kerkesin paikalle. Kerroin myös että olin jutellut poikani kanssa sen jälkeen kun olin lähettänyt hänen lapsensa kotiin ja poikani oli kertonut että tuollaista oli tapahtunut ennenkin.
Hänen mielestään kaikki pojat nahistelevat silloin tällöin ja hän sanoi että hänen poikansa ei ole väkivaltainen vain vähän tempperamenttinen ja että on ihan turhaa pidellä mitään taukoja kun hänen pojallaan ei ole alueella oikein muuta seuraa. Kun sanoin että haluan että nyt rahoitetaan tilanne ja pojat eivät ole nyt ainakaan vähään aikaan tekemisissä niin äiti hermostui ja sanoi että kasvatan lapsestani hin tin tällä höösäämisellä.
Seuraavana päivänä oli sitten kuitenkin mennyt valittamaan opettajalle miten syrjin hänen poikaansa ynnä muuta. Onneksi opettaja oli kuitenkin ollut ainakin jonkun verran todistamassa pojan raivokohtauksia minun ja muiden lasten kanssa. Muuten olisi ollut sana sanaa vastaan.
En kyllä ymmärrä tätä yhtään. Vaikka poikasi kaveri ei edes olisi väkivaltainen vaan ihan rauhallinen tyyppi niin ei pojallasi ole mitään velvollisuutta leikkiä hänen kanssaan.
Onko tämä "kaikki mukaan" ja "kaikkien kanssa on pakko leikkiä" mennyt jotenkin ihan överiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta vanhemmille puhumisesta.
Olen itse ottanut erään poikani kaverin äidin kanssa puheeksi hänen poikansa käytöshäiriöt (sai raivareita ja kävi käsiksi poikaani) ja ihan neutraalisti sanoin että nyt olisi parempi pitää huili-tauko poikien tapaamisissa.
Kerroin mitä olin todistanut pihallamme (poikani teki maalin ja hänen poikansa otti metallisen sählymaalin, viskasi poikaani päin ja sen jälkeen vielä repi tätä ennen kuin kerkesin paikalle. Kerroin myös että olin jutellut poikani kanssa sen jälkeen kun olin lähettänyt hänen lapsensa kotiin ja poikani oli kertonut että tuollaista oli tapahtunut ennenkin.
Hänen mielestään kaikki pojat nahistelevat silloin tällöin ja hän sanoi että hänen poikansa ei ole väkivaltainen vain vähän tempperamenttinen ja että on ihan turhaa pidellä mitään taukoja kun hänen pojallaan ei ole alueella oikein muuta seuraa. Kun sanoin että haluan että nyt rahoitetaan tilanne ja pojat eivät ole nyt ainakaan vähään aikaan tekemisissä niin äiti hermostui ja sanoi että kasvatan lapsestani hin tin tällä höösäämisellä.
Seuraavana päivänä oli sitten kuitenkin mennyt valittamaan opettajalle miten syrjin hänen poikaansa ynnä muuta. Onneksi opettaja oli kuitenkin ollut ainakin jonkun verran todistamassa pojan raivokohtauksia minun ja muiden lasten kanssa. Muuten olisi ollut sana sanaa vastaan.
En kyllä ymmärrä tätä yhtään. Vaikka poikasi kaveri ei edes olisi väkivaltainen vaan ihan rauhallinen tyyppi niin ei pojallasi ole mitään velvollisuutta leikkiä hänen kanssaan.
Onko tämä "kaikki mukaan" ja "kaikkien kanssa on pakko leikkiä" mennyt jotenkin ihan överiksi?
On todellakin mennyt överiksi. Nykyään pitää palvoa ja palvella niitä erityisiä, eikä välitetä yhtään siitä miltä tuo normaaleista lapsista tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On todellakin. Me jouduimme joku kuukausi/puoltoista sitten kiusaamis-keskusteluun. Itse tenttasin tytärtä että mitä hän on tehnyt ja luulin että hän vaan silmät ymmyrkäisinä puhui skeidaa.
No keskustelussa selvisi että tytär oli pitänyt leffaillan kellarissa kavereidensa kanssa eikä ollut kutsunut paikalle jotain täysin vierasta, eri luokan tyttöä jota ei edes tuntenut. Tyttö oli nähnyt jotain postauksia jossain ja hänelle tuli paha mieli kun häntä ei kutsuttu ja hänen toinen kaverinsa oli kutsuttu.
Tuossa vaiheessa opettaja sanoi että me voidaan lähteä ja hän keskustelee vielä hetken toisen työn ja hänen äitinsä kanssa.
Itse ajattelin että hyvä juttu että opettaja hoitaa asian, mutta myöhemmin sain wilmassa viestin että tuo tyttö haluaisi tyttäreni kaveri-porukkaan (josta ei tunne ketään) mukaan. Ja siis tyttäreni ei edes tunne tuota ihmistä? Koko kuvio on niin omituinen. Kenellä on aikaa tuollaiseen?
Mun veljellä on kaksi näitä "kotikasvatus 10"-lapsia. Ja kun koko muu maailma pakenee bunkkereihinsa niin meiltähän niitä sosiaalisia kontakteja pitäisi irrota näille kullannupuille. Jos olen rehellinen niin en ottaisi noita lapsia meille vaikka salama iskisi molemmat vanhemmat manan maalle. Vahinko kiertämään. En halua noita lähellekkään meidän perhettä. Ei voi luottaa ollenkaan. Sain kerran pojan kiinni painamasta tosi kipeänä olleen koiran päätä sohvatyynyihin (tukahduttamassa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenkäs silloin kun omaa lasta pidetään aina vaan varakaverina, eli tykätään leikkiä yhdessä, kun ei ole muita tarjolla, mutta muuten jätetään yksin. Tässäkin voisivat vanhemmat käyttää etukäteen pelisilmää, koska seuraavana päivänä voi olla tilanne, että se oma mussukka on se kolmaspyörä.
Vierailija kirjoitti:
Näille AP:n lasta kiusaajaksi syyttäneille voin kertoa toisen näkökulman. Olin tuollaisen muiden karttaman kaveri. Viihdyimme välillä hyvin, mutta heti jos joku ei mennyt niin kuin hän halusi, hän alkoi mököttää, syyllistää ja itkeäkin, kunnes sai mitä halusi ja vaati päälle vielä anteeksipyyntöä.
Jossain vaiheessa alkoi mökötys ja syyllistys myös jos halusin leikkiä vapaa-ajalla jonkun toisen kanssa. Minulla oli aiempi kaveri, joka oli oikein huomaavainen ja ystävällinen, ja leikit menivät aina hyvin. Uusi kaveri alkoi mustamaalata tätä aiempaa kaveria minulle. Kolmistaan leikkiminen ei uudelle kaverille käynyt enää, mutta en myöskään saanut leikkiä tämän aiemman kaverin kanssa kahdestaan. En puhunut tästä kenellekään aikuiselle, vaan jatkoin kaveruutta, koska en halunnut olla "ulos sulkeva kiusaaja". Uusi kaveri haukkui myös vaatteitani, muita kiinnostuksen kohteitani ja perhettäni, itse en sanonut tai ajatellut hänestä mitään pahaa.
Teininä alkoi omiva käytös. Minun piti viettää hänen kanssaan aikaa x-kertaa viikossa tai hän suuttui ja loukkaantui ja soitteli syyllistäen ja jankuttaen "miksi ei" ja "eikö harrastustasi/perhejuhlaasi/mökkireissuasi voi perua". Muiden kavereiden kanssa oleminen oli henkilökohtainen loukkaus, silloin pommitti viesteillä joissa vaati, että minun pitää heittää toinen kaveri ulos heti. Oli vaikea viettää kolmestaankaan aikaa, koska tämä kaveri "jyräsi" helposti muut kaverit sekä yritti vetää minua mukaan arvostelemaan kolmatta päin naamaa jostain pikkuasiasta (eli kiusaamaan!), ja minun piti koko ajan rauhoittaa tilannetta kieli keskellä suuta. Tässä vaiheessa kukaan muu ei enää halunnut tämän raivostuvan kaverin kanssa olla. Kahdestaan oli rauhallisempaa, mutta kesken mukavankin tunnelman tuli yllättäviä piikkejä, kuinka olin huono, nolo, tyylitön, en tulisi koskaan kelpaamaan kenellekään jne. enkä saanut haastaa niitä, muuten tuli taas ilmiriita jonka lopussa jouduin pyytämään anteeksi. Olin helpottunut kun elämä vei luontevasti erilleen.
Tällainen nuoruus voisi olla APn lapsella edessä, jos tekisi kuten tämän keskustelun "kiusaamisen vastustajat" haluaisivat, vaikka onneksi APn lapset tuntuvat tietävän, että heillä saa olla omat rajat. Minusta kyllä tämä nuoruuteni "syrjitty" kaveri oli pahin kiusaaja, sillä hän se aina haukkui ja vähätteli muut ja puhui pahaa muista selän takana ja yritti rikkoa muiden hyviä ihmissuhteita. Nykyään hän on varmaan hyvin yksinäinen aikuinen.
Palailen illemmalla kertomaan kuluneesta viikosta, mutta vastailen muutamaan kommenttiin tässä välissä.
Kuulostaapa hirveältä. Myös omalle lapsellemme on tullut jossain välissä näitä eri asioiden siirtämispyyntöjä, tosin tuon äidin kautta, onneksi vain muutama.
Mutta siis olen käynyt ihan keskustelua mm. aiheesta "Onko X:n pakko lähteä mukaan sinne mummolaan?" No on, kun kyseessä on mummon 60-vuotisjuhlat eikä tapaamisia muutenkaan liian usein ole. Onneksi suhteellisen vähällä päästiin noista tilanteista, mikä tuntuu uskomattomalta nykytilanteeseen verraten.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näille AP:n lasta kiusaajaksi syyttäneille voin kertoa toisen näkökulman. Olin tuollaisen muiden karttaman kaveri. Viihdyimme välillä hyvin, mutta heti jos joku ei mennyt niin kuin hän halusi, hän alkoi mököttää, syyllistää ja itkeäkin, kunnes sai mitä halusi ja vaati päälle vielä anteeksipyyntöä.
Jossain vaiheessa alkoi mökötys ja syyllistys myös jos halusin leikkiä vapaa-ajalla jonkun toisen kanssa. Minulla oli aiempi kaveri, joka oli oikein huomaavainen ja ystävällinen, ja leikit menivät aina hyvin. Uusi kaveri alkoi mustamaalata tätä aiempaa kaveria minulle. Kolmistaan leikkiminen ei uudelle kaverille käynyt enää, mutta en myöskään saanut leikkiä tämän aiemman kaverin kanssa kahdestaan. En puhunut tästä kenellekään aikuiselle, vaan jatkoin kaveruutta, koska en halunnut olla "ulos sulkeva kiusaaja". Uusi kaveri haukkui myös vaatteitani, muita kiinnostuksen kohteitani ja perhettäni, itse en sanonut tai ajatellut hänestä mitään pahaa.
Teininä alkoi omiva käytös. Minun piti viettää hänen kanssaan aikaa x-kertaa viikossa tai hän suuttui ja loukkaantui ja soitteli syyllistäen ja jankuttaen "miksi ei" ja "eikö harrastustasi/perhejuhlaasi/mökkireissuasi voi perua". Muiden kavereiden kanssa oleminen oli henkilökohtainen loukkaus, silloin pommitti viesteillä joissa vaati, että minun pitää heittää toinen kaveri ulos heti. Oli vaikea viettää kolmestaankaan aikaa, koska tämä kaveri "jyräsi" helposti muut kaverit sekä yritti vetää minua mukaan arvostelemaan kolmatta päin naamaa jostain pikkuasiasta (eli kiusaamaan!), ja minun piti koko ajan rauhoittaa tilannetta kieli keskellä suuta. Tässä vaiheessa kukaan muu ei enää halunnut tämän raivostuvan kaverin kanssa olla. Kahdestaan oli rauhallisempaa, mutta kesken mukavankin tunnelman tuli yllättäviä piikkejä, kuinka olin huono, nolo, tyylitön, en tulisi koskaan kelpaamaan kenellekään jne. enkä saanut haastaa niitä, muuten tuli taas ilmiriita jonka lopussa jouduin pyytämään anteeksi. Olin helpottunut kun elämä vei luontevasti erilleen.
Tällainen nuoruus voisi olla APn lapsella edessä, jos tekisi kuten tämän keskustelun "kiusaamisen vastustajat" haluaisivat, vaikka onneksi APn lapset tuntuvat tietävän, että heillä saa olla omat rajat. Minusta kyllä tämä nuoruuteni "syrjitty" kaveri oli pahin kiusaaja, sillä hän se aina haukkui ja vähätteli muut ja puhui pahaa muista selän takana ja yritti rikkoa muiden hyviä ihmissuhteita. Nykyään hän on varmaan hyvin yksinäinen aikuinen.Pitäisi silti olla täysi varmuus, ettei ap:n lapsi käytännössä ole tuo, joka ei kolmatta halua mukaan, koska haluaa pitää Paten itsellään? Vaikka pate on sen kolamnnenkin kaveri, ja kolmannen äiti siis sen hyvin tietää eikä voi hyväksyä jatkuvaa ulos jättämistä ja Patenkin kaveruuden heivaamista tahallisesti pois. Onko siis aP:n lapsi siis todellakin se viaton osapuoli, vai äidilleen viatonta uhria esittävä kavereiden hallitsija?
Meillä vanhemmilla on kyllä tästä täysi varmuus, ja se riittää sikäli etten koe tässä alkaa asiaa enempää vakuutella.
Toki alkuun otin huomioon myös tällaisen näkökulman/vaihtoehdon niissä tilanteissa, jolloin tämä toinen äiti lähestyi minua viesteillä. Kuten useampaan kertaan todettu; myös meidän lapsemme voi toimia väärin. Tässä tapauksessa kyse ei nyt kuitenkaan ole siitä.
Samalla tavalla voisit syytellä näitä toisia kaveriporukan (lapseni + muutama muu = kaveriporukka) jäseniä tai heidän vanhempiensa sokeutta.
Ainahan näitä on hyvä miettiä, mutta kumma sinänsä, että muilla vanhemmilla ja heidän lapsillaan on ihan samanlaisia/vastaavia kokemuksia ongelmista ko. lapsen ja hänen kotiväkensä kanssa, ja näitä tilanteita on ollut lukuisia - myös niin, ettei meidän lapsemme ole ollut mailla halmeilla.
Vaikea onkin mieltää, että nämä lapset (ml. omamme) tätä yhtä kiusaisivat, vaikka vapaalla eivät hänen kanssaan halua olla. Koulussa on myös muita saman ikäisiä oppilaita, joiden kanssa vapaa-ajan juttuja voisi koettaa jos ei vielä ole kokeillut.
Me olemme käyneet jossain vaiheessa läpi oman lapsemme puhelinta, kun tämän yhde osapuolen äiti oli sitä mieltä että hänen lastaan kiusataan yleisesti eräässä whatsapp- ryhmässä. Ei siis syyllistänyt nimenomaan meidän lasta, vaan vähän kaikkia. Kyseessä oli luokan ryhmä, jossa varmaan kaikki luokkalaiset olivat mukana.
Ryhmässä oli käyty keskustelua mm. siitä, mitä peliä ehdotetaan pelattavaksi seuraavalla liikuntatunnilla. Toiset olivat kyenneet esittämään mielipiteensä asiallisesti, mutta tämä yksi oli hermostunut toisten mielipiteistä, ja ruvennut haukkumaan muita mm. paskapäiksi, idiooteiksi, kehareiksi jne. Tästä osa oli taholtaan hermostunut ja vastannut provosoituen, osa (mm. omamme) oli kysynyt että olisiko mukava, jos itsellesi sanottaisiin näin? Tässä vaiheessa tämä yksi aikoi sitten kertoa kotonaan, että häntä kiusataan.
Näistä asioista voisi kirjoittaa vaikka kirjan, niin paljon niitä on kertynyt.
Pointtina nyt kuitenkin se, että eivät nämä asiat niin mustavalkoisia tai yksioikoisia ole. On erittäin ikävää, jos joku kokee yksinäisyyttä, ja joskus tosiaan on kyse kiusaamisesta ja sen kautta tapahtuvasta eristämisestä. Voit uskoa, että jos havaitsisimme tällaista tapahtuvan oman lapsemme toimesta, puuttuisimme asiaan välittömästi. Mutta kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän tytön luokalla oli tuollainen poika. Äiti valitti kun kukaan ei "ole" vapaalla ja kutsu kylään tai pelaamaan. Itsekin luulin että häntä kiusataan kun kaikki tavallaan välttelivät häntä ja poika ja äiti itse ilmaisivat asian noin. Tuota ihme edes takaisin syyttelyä ja draamaa jatkui VUOSI ennen kuin poika tönäisi yhden alempien luokkien tytöistä alas portaista koska tyttö oli saanut vikan vadelman makuisen tripin roska-päivänä ja hän olisi halunnut sen. Ei siis pyytänyt voisiko tyttö vaihtaa vaan työnsi tämän mitään sanomatta portaat alas. No tästä alkoi koko vyyhti selvitä pikku hiljaa ja selvisi ettei lapset vältelleet tätä poikaa kiusatakseen vaan koska pelkäsivät tätä. Vielä vähän myöhemmin selvisi että pojalla oli joku bipolaari-juttu, josta äiti tiesi etukäteen, kuin myös tämän väkivaltaisuudesta. Hän käytti tätä puolustuksena kun tuota trippi-episodia setvittiin.
No juuri näin. Harvemmin lapset tarkoituksella ketään normaalia tyyppiä välttelevät. Itsekin muistan, miten omassa tarharyhmässä 80-luvulla oli poika, jota kaikki vältteli ja pelkäsi, koska hän sai omituisia raivokohtauksia jollei saanut haluamaansa asiaa läpi, löi yllättäen ilman syytä, vääristeli opeille tapahtunutta, valehteli ja muutenkin oli kovakourainen hullu.
Oltiin kaverini kanssa tarhan pihalla ulkoilemassa ja tämä poika tuli siihen. Kaveri juoksi pakoon, mutta minä jäin, koska ajattelin, etten häntä pelkää. Tämä poika otti minua kurkusta kiinni ja nosti puuta vasten sanoen:”Jos sä kielit tästä aikuisille, mä t_pan sut!” Kaulaani jäi kuristusjälki, jonka äitini myöhemmin huomasi ja siitä alkoi juttu aueta.
Nyt on oman lapseni luokalla samanlainen poika ja hänenkin vanhemmat ovat nostaneet syrjintä-kiusaamismetakan. Oma poika sanoo, että tuo on ailahtelevainen, rajaton, väkivaltainen ja hankala tyyppi, että siksi sen kanssa ei kukaan jaksa olla. Tulee aina riitaa, kun pitää joustaa ja tehdä, kuten tyyppi käskee tai...
Poikani kysyikin:”Äiti, onko pakko olla sellaisen kanssa koulun jälkeen, jonka kanssa tulee aina paha mieli?”
Ihanaa saada näitä ymmärtäviä viestejä. Kiitos niistä ihan teille jokaiselle. Kiitollinen olen tietty myös toista näkökulmaa valottaneista viesteistä.
Juuri tuo jatkuva joustaminen ja ne aiemmin mainitsemani töksäyttelyt tyylillä "Onpa sulla hiukset rumasti", "Ai mikset saanut enempää kuin 7 euroa, oletteko te noin köyhiä?" ovat suurimpia syitä sille, miksi oma lapsemme ei tämän yhden kanssa halua juurikaan viettää aikaa. On tosiaan sanonut, että voi välillä tämän kanssa olla, mutta että suurempi määrä tuntuu raskaalta mm. noiden asioiden vuoksi.
Yksi iso tekijä on myös se, että lapsen äiti puuttuu edelleen hanakasti joka asiaan. Eli jos tämä kohta yläasteelle siirtyvä lapsi sanoo, että häntä on nyt kiusattu, niin sitten se asia on absoluuttisesti niin koska lapsi näin kokee. Mitään muita vaihtoehtoja ei ole, ja asiaa aletaan selvittää viesteillä, yötä vasten, ja mahdollisimman pitkällisesti. Kuitenkin niin, että asia ei oikeasti selviä. Ainoana vaihtoehtona on, että kaikki vika on muissa, oman toimintaa ei kyetä näkemään lainkaan.
Me olemme yrittäneet miettiä monelta kantilta eri tilanteita ja löytää niitäkin asioita, joissa oma lapsemme voisi toimia toisin ja yrittää vielä ottaa huomioon sen ja tämän asian.
Mutta kun mikään ei auta. Jos tuo lapsi menee kotiin ja selittää, että Sami ja Kalevi ajoivat panssarivaunulla päälle, niin se uskotaan, koska oma lapsihan ei voi valehdella.
Eli tosi raskasta on koko perheelle tuo kanssakäyminen, kun pitää aina pelätä, mikä selvittely seuraavaksi alkaa ja mistähän aiheesta.
Tämä sama on tosiaan tullut esille myös muutamalta muulta vanhemmalta, joiden lapset tähän mainitsemaani kaveriporukkaan kuuluvat.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuosta vanhemmille puhumisesta.
Olen itse ottanut erään poikani kaverin äidin kanssa puheeksi hänen poikansa käytöshäiriöt (sai raivareita ja kävi käsiksi poikaani) ja ihan neutraalisti sanoin että nyt olisi parempi pitää huili-tauko poikien tapaamisissa.
Kerroin mitä olin todistanut pihallamme (poikani teki maalin ja hänen poikansa otti metallisen sählymaalin, viskasi poikaani päin ja sen jälkeen vielä repi tätä ennen kuin kerkesin paikalle. Kerroin myös että olin jutellut poikani kanssa sen jälkeen kun olin lähettänyt hänen lapsensa kotiin ja poikani oli kertonut että tuollaista oli tapahtunut ennenkin.
Hänen mielestään kaikki pojat nahistelevat silloin tällöin ja hän sanoi että hänen poikansa ei ole väkivaltainen vain vähän tempperamenttinen ja että on ihan turhaa pidellä mitään taukoja kun hänen pojallaan ei ole alueella oikein muuta seuraa. Kun sanoin että haluan että nyt rahoitetaan tilanne ja pojat eivät ole nyt ainakaan vähään aikaan tekemisissä niin äiti hermostui ja sanoi että kasvatan lapsestani hin tin tällä höösäämisellä.
Seuraavana päivänä oli sitten kuitenkin mennyt valittamaan opettajalle miten syrjin hänen poikaansa ynnä muuta. Onneksi opettaja oli kuitenkin ollut ainakin jonkun verran todistamassa pojan raivokohtauksia minun ja muiden lasten kanssa. Muuten olisi ollut sana sanaa vastaan.
Hienoa, että olet pystynyt pitämään teidän rajoista kiinni ja onneksi myöskään opettaja ei lähtenyt tuohon syyllistämiseen mukaan vaan osasi katsoa asiaa toisinkin.
On jotenkin outoa, että osa suhtautuu tuollaisiin noin vähätellen. Kun itse sitä on puuttunut omansa kohdalla ihan pieniinkin asioihin, jos niissä on puuttumista ollut.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta vanhemmille puhumisesta.
Olen itse ottanut erään poikani kaverin äidin kanssa puheeksi hänen poikansa käytöshäiriöt (sai raivareita ja kävi käsiksi poikaani) ja ihan neutraalisti sanoin että nyt olisi parempi pitää huili-tauko poikien tapaamisissa.
Kerroin mitä olin todistanut pihallamme (poikani teki maalin ja hänen poikansa otti metallisen sählymaalin, viskasi poikaani päin ja sen jälkeen vielä repi tätä ennen kuin kerkesin paikalle. Kerroin myös että olin jutellut poikani kanssa sen jälkeen kun olin lähettänyt hänen lapsensa kotiin ja poikani oli kertonut että tuollaista oli tapahtunut ennenkin.
Hänen mielestään kaikki pojat nahistelevat silloin tällöin ja hän sanoi että hänen poikansa ei ole väkivaltainen vain vähän tempperamenttinen ja että on ihan turhaa pidellä mitään taukoja kun hänen pojallaan ei ole alueella oikein muuta seuraa. Kun sanoin että haluan että nyt rahoitetaan tilanne ja pojat eivät ole nyt ainakaan vähään aikaan tekemisissä niin äiti hermostui ja sanoi että kasvatan lapsestani hin tin tällä höösäämisellä.
Seuraavana päivänä oli sitten kuitenkin mennyt valittamaan opettajalle miten syrjin hänen poikaansa ynnä muuta. Onneksi opettaja oli kuitenkin ollut ainakin jonkun verran todistamassa pojan raivokohtauksia minun ja muiden lasten kanssa. Muuten olisi ollut sana sanaa vastaan.
En kyllä ymmärrä tätä yhtään. Vaikka poikasi kaveri ei edes olisi väkivaltainen vaan ihan rauhallinen tyyppi niin ei pojallasi ole mitään velvollisuutta leikkiä hänen kanssaan.
Onko tämä "kaikki mukaan" ja "kaikkien kanssa on pakko leikkiä" mennyt jotenkin ihan överiksi?
Minun mielestäni osin on.
On todella hyvä, että asioihin puututaan matalalla kynnyksellä.
On kuitenkin tosi kummallista viljellä esim. sellaista ajatusta, että pelkkä kokemus kiusatuksi tulemisesta riittää, ja tilanne on silloin kiusaamista. Mielestäni näin ei kuitenkaan aina ole. Esimerkiksi tilanne, jossa vaikkapa yksi haluaisi pelata ja toinen tai vaikka toiset kaksi eivät - kyse on mielestäni erimielisyydestä eikä kiusaamisesta. Toki kiusaamista on, jos ihan systemaattisesti päätetään olla kaikkea yhden sanomaa vastaan. Jos kyse on kuitenkin ihan normaaleista asioista, menee kiusaamisen puolelle ennemminkin se, ettei muilla saa olla mielipiteitä lainkaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs silloin kun omaa lasta pidetään aina vaan varakaverina, eli tykätään leikkiä yhdessä, kun ei ole muita tarjolla, mutta muuten jätetään yksin. Tässäkin voisivat vanhemmat käyttää etukäteen pelisilmää, koska seuraavana päivänä voi olla tilanne, että se oma mussukka on se kolmaspyörä.
Omaa lasta voi myös kannustaa muiden seuraan - jos ei siis näin ole jo tehnyt. Ei tarvitse aina odottaa, että toiset kysyvät mukaan.
Oletko selvittänyt, miksi lasta ei oteta mukaan enemmänkin? En tarkoita, että olisi lapsesi syy, mutta siis että tiedätkö mitä taustalla on?
Toisaalta jos edes joskus on kaveri, niin eikö sekin ole positiivinen asia?
Olen elänyt oman lapsuuteni 60-luvulla. Tämän päivän lasten elämä kuulostaa todella erilaiselta kuin oma lapsuuteni siinä mielessä, että 60-luvulla äidit eivät puuttuneet lastensa ystävyyssuhteisiin kuten tässä ketjussa kerrotaan. Lapset oppivat paremmin sosiaalisia taitoja ja solmimaan omat ystävyyssuhteensa. Myös opittiin etsimään kavereita vähän kauempaakin kun äidit eivät olleet järjestämässä kaverisuhteita. Onko muilla ikäisilläni samankaltaisia kokemuksia ja ajatuksia?
Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs silloin kun omaa lasta pidetään aina vaan varakaverina, eli tykätään leikkiä yhdessä, kun ei ole muita tarjolla, mutta muuten jätetään yksin. Tässäkin voisivat vanhemmat käyttää etukäteen pelisilmää, koska seuraavana päivänä voi olla tilanne, että se oma mussukka on se kolmaspyörä.
Etukäteen pelisilmää lasten kavereiden suhteen?? Pitäisi siis "varmuuden vuoksi" ottaa mukaan se teidän epätoivottu mussukka siltä varalta, jos oma normaali lapsi jotenkin joskus jää ilman kaveria yhdeksi illaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiltit ihmiset kärsivät tyhmistä ja härskeistä ihmisistä.
Tämä! Täytyy oppia pitämään puolia. Ei kaikkea tarvi sietää ja olla mukamas niin hyvä ihminen hyväksikäytettynä...
No näinpä. Ja elämänohje "anna anteeksi äläkä muistele menneitä" on kenelle tahansa manipuloivalle kusipäälle vain avoin kutsu jatkaa omaa toimintaansa aivan kuten ennenkin. Sillä tottahan nyt hyvä ihminen antaa anteeksi eikä muistele menneitä. Ja sama rumba se vaan jatkuu, sukupolvesta toiseen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletteko että jos pakotatte jonkun ottamaan lapsenne yökylään tai leikkeihin niin lapsellanne on sitten kivaa? Ei ole. Koska hänelle kyllä tehdään hyvin selväksi että hän on pakotettu seuralainen ja jos lastanne ei vihattu aiemmin niin nyt vihataan. Sitä enemmän, mitä enemmän häntä väkipakolla tyrkytätte. Opettajana näen tuota paljon.
Itse neuvoisin mieluummin opettamaan lapsellle vuorovaikutustaitoja jotta tämä oppisi itse löytämään samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa viettää aikaa.
Mutta näiden vihaajalasten vanhemmat voisivat kuitenkin opettaa lapsilleen suvaitsevaisuutta ja sitä, ettei muita hyljeksitä ulkopuolelle. Olkivat yökylässä asti tai ei. Epäieln, että yökyläily ei edes ollut lapsen äidin pääasiallisin huoli, ei vain osannut sanoittaa kiusaamista muutoin. Kolmas poika ehkä on parempikin kaveri, jonka ap:n lapsi nyt halusi itselleen ja kivasti ap äitinä tuki poikansa mielivaltaa.
Ihan mielenkiinnosta, mitä puoluetta aiot kunnallisvaaleissa äänestää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tällaisia lapsia aina ollut. Ennen vain muita ei pakotettu heidän seuraansa tai maalailtu muita kiusaajiksi, vaan se "vaikea" lapsi jäi yksin kunnes oppi käyttäytymään. Jos yhdellä lapsella on ongelmia kaikkien kanssa niin silloin vanhempien kannattaisi katsoa peiliin.
Tuo on muuten ihan totta, että ennen nämä hankalat tapaukset oppivat ennemmin tai myöhemmin, millä käytöksellä saavutetaan sitä haluttua asiaa. Ei lapset ole koiria kummempia, tajuavat kyllä hyvinkin pian että perseilyllä ei saa herkkuja, hyvin käyttäytymällä saattaa saadakin.
Klassinen ehdollistuminen pätee IHAN KAIKKIIN eläimiin. Myös niihin adhd-lapsiin, tai mikä kirjainyhdistelmä kenelläkin sattuu olemaan...
Kaikkein pahinta, mitä huonosti käyttäytyville penikoille voi tehdä, on tuo "tukeminen", "ymmärtäminen" ja "kannattelu". Ei niin, vaan täytyy tehdä selväksi että ainoa tapa saada seuraa on olla ihmisiksi.
Itselläni on Aspergerin oireyhtymä. Kuulen toistuvasti ihmettelyä siitä, miksi se on nykyään niin yleistä, ja miten sitä ei lapsena tajuttu. No siksi, että olin lapsi 80-luvulla, ja silloin vielä lapset opetettiin käyttäytymään! Perseily ei yksinkertaisesti ollut mikään vaihtoehto.
Mielenkiinnosta: haluaisitko kertoa, miten ja missä tilanteissa Aspergerin oireyhtymä ilmeni sinulla lapsuudessasi? Entä nykyään?
Aistiyliherkkyyksinä ja sosiaalisena lahjattomuutena ja ekkoina. Ekkoni vaan olivat niin "normaaleja" (kuten tytöillä yleensäkin), ettei niitä tajuttu "intensiteetiltään poikkeaviksi". 80-luvun maailma oli niin rauhallinen, että aistiyliherkkyyksien kanssa pärjäsin, kun sain olla iltapäivät ja illat enimmäkseen itsekseni ja latautua. (Meillä oli iso talo, lastenhuoneet alakerrassa ja muut tilat yläkerrassa, niin oli omaa rauhaa.)
Ala-asteella luokallamme oli poikaenemmistö, ja pärjäsin siinä riehuvassa ja tappelevassa laumassa. Ongelmat alkoivat kun menin yläasteella ja luokalla oli enemmän tyttöjä ja ne olikin yhtäkkiä tyttöjä ja minä edelleen jonkinlainen kaksineuvoinen hilleri (kuten Modesty Blaise kauniisti sanoi yhdessä kirjassa.)
Olen aina ollut tosi paljon syrjässä ja tosi paljon yksin, ja siksi pärjäsin hyvin pitkään. Mutta sitten tuli työelämä (=paljon pidemmät päivät ihmisten kanssa kuin opiskellessa ja ihan eri vaatimustaso joustavuuden suhteen) ja sitten vielä parisuhde (kävi ilmi, että maailman ihaninkin mies kuormittaa aika tavalla). Tuli mt-ongelmia ja burn out ja sitten lopulta AS-diagnoosi.
Nyt uudelleenkouluttaudun alalle, jossa ei tarvitse olla ihmisten kanssa.
Ai niin, olen sosiaalisesti pärjännyt kohtalaisesti, koska minulla oli siinä mielessä "ankara" kotikasvatus, että meillä ei kerta kaikkiaan sallittu mitään "huonoa käytöstä". Minut on pienestä pitäen opetettu käyttäytymään hyvin missä hyvänsä tilanteessa. Temple Grandinkin on puhunut siitä, että yksi syy autismidiagnoosien lisääntymiseen on se, että monet lievästi autistiset pärjäsi maailmassa, missä lapsille opetettiin systemaattisesti miten joka tilanteessa kuuluu käyttäytyä, ja ihmiset käyttäytyivät muodollisemmin.
En nyt tiedä, vastasinko yhtään siihen mitä kysyttiin?
Anteeksi nyt, mutta nyt jysähti niin lujaa että silmissä sumeni, olet kirjoittanut elämäntarinani auki. Varsinkin toiseksi viimeinen virke... ai että miten minun kaltaiseni pieni ihminen vihaa nykyajan epämuodollista ja "hei ei se nyt oo niin tarkkaa!" -kulttuuria.
Sitten kysymys, jos vain suinkin vastaisit: Mitä kautta hakeuduit testattavaksi, tai edes missä kaupungissa? Oliko Suomessa? Onko ketään suomalaista asiantuntijaa, ketä voisit suositella?
No juuri näin. Harvemmin lapset tarkoituksella ketään normaalia tyyppiä välttelevät. Itsekin muistan, miten omassa tarharyhmässä 80-luvulla oli poika, jota kaikki vältteli ja pelkäsi, koska hän sai omituisia raivokohtauksia jollei saanut haluamaansa asiaa läpi, löi yllättäen ilman syytä, vääristeli opeille tapahtunutta, valehteli ja muutenkin oli kovakourainen hullu.
Oltiin kaverini kanssa tarhan pihalla ulkoilemassa ja tämä poika tuli siihen. Kaveri juoksi pakoon, mutta minä jäin, koska ajattelin, etten häntä pelkää. Tämä poika otti minua kurkusta kiinni ja nosti puuta vasten sanoen:”Jos sä kielit tästä aikuisille, mä t_pan sut!” Kaulaani jäi kuristusjälki, jonka äitini myöhemmin huomasi ja siitä alkoi juttu aueta.
Nyt on oman lapseni luokalla samanlainen poika ja hänenkin vanhemmat ovat nostaneet syrjintä-kiusaamismetakan. Oma poika sanoo, että tuo on ailahtelevainen, rajaton, väkivaltainen ja hankala tyyppi, että siksi sen kanssa ei kukaan jaksa olla. Tulee aina riitaa, kun pitää joustaa ja tehdä, kuten tyyppi käskee tai...
Poikani kysyikin:”Äiti, onko pakko olla sellaisen kanssa koulun jälkeen, jonka kanssa tulee aina paha mieli?”