Lasten kaveriasiat vapaa-ajalla
Haluaisin kysyä neuvoa lasten kaveriasioihin.
Tässä kyse on siis alakoulun loppupuolella olevista lapsista. Vapaa-ajalla tietynlainen porukoituminen on alkanut näkyä, mutta koulussa kaikki ovat yhdessä ja tämä on siellä sääntönäkin. Tämä on mielestäni hyvä.
Vapaa-ajalla oma lapsemme viettää luonnollisesti aikaa muutaman kaverin kanssa, joiden kanssa jutut menee yhteen, on samanlaisia mielenkiinnon kohteita, samoja harrastuksiakin. Toki hän viettää aikaansa myös muiden kanssa ja tähän kannustetaankin, mutta mieluisammat kaverit on ymmärrettävästi nuo, joiden kanssa synkkaa parhaiten.
Lapsen luokalla on eräs lapsi, joka vapaa-ajalla haluaisi tosi paljon olla oman lapsemme kanssa. He ovat joskus enemmän yhdessä olleetkin ja alkuun sujui mukavasti. Jossain vaiheessa oma lapsi alkoi valittaa, että ei jaksa olla tämän tietyn lapsen kanssa niin paljoa vapaa-ajalla. Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin. (Lapset oli tuolloin nuorempia.) Lisäksi oma lapsi koki, että tämä toinen halusi aina määrätä ja päättää kaikesta, ja oli kovin herkkä loukkaantumaan jos joku asia ei mennyt täsmälleen hänen mielensä mukaan. Tähän puuttui myös joka kerta tämän lapsen vanhemmat ja heidän kanssa on ihan oikeasti jouduttu käymään läpi jopa lasten välisiä mielipide-eroja.
No joo... Totta kai kannustimme omaa lastamme olemaan tämän toisen kanssa vapaa-ajallakin, mutta kun vuosien saatossa touhu ei ole muuttunut yhtään. Lisäksi tämä toinen on kärkäs kommentoimaan toisten vaatteita, taitoja jne. (Minusta vaikuttaa siltä, ettei tee tätä ilkeyttään, vaan että sosiaaliset taidot kaipaisi vähän ohjausta.)
Tämän toisen lapsen äiti ei kuitenkaan asiaa ymmärrä, vaan ihan jatkuvasti pommittaa viesteillä että heidän lapsi haluaisi tulla meille, ja heidän lapsi haluaisi meidän lapsen heille.
Ensinnäkin nämä lapset on jo sen ikäisiä, että vaikka vanhemmat viimeisen sanan sanookin niin itse voivat jo monia asioita sopia.
Toisekseen oma lapsi on sanonut kotona suoraan, että jos on yhtään enempi tämän toisen lapsen kanssa, alkaa mennä raskaaksi kun pitää koko ajan olla varuillaan ja varpaillaan, kun ei voi olla oma itsensä mielipiteineen.
Kolmanneksen toisen lapsen äiti ei tätä yhtään ymmärrä; hänestä riittää, kun me vanhempina sovimme että näin nyt toimitaan niin kyllä se kaveruus siitä lähtee nousuun. Minusta asia ei nyt mene ihan näin.
Kysymys kuuluukin, eikö lapsella ole oikeus valita, kenen kanssa haluaa vapaallaan olla?
Ajatuksia, näkemyksiä, kokemuksia, neuvoja?
Kommentit (557)
Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.
Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.
Sanot vanhemmalle, että lapset hoitavat ystävyytensä jo keskenään. En minä enää koululaiselle leikkitreffejä järjestäisi. Ei ole sinun ja lapsesi vastuulla raahata epäsosiaalista lasta kontollaan.
Ja siis lisään vielä, että jos esim. oma lapsi on jonkun kaverinsa tai kavereidensa kanssa vaikkapa luistelemassa, koulun pihalla, urheilukentällä tms. ja tämä mainittu lapsi tuonne tulee, niin ovat tietenkin porukalla.
Eli kyse lähinnä siitä, että oma lapsi ei halua hiertää vapaa-ajalla kahdestaan aikaa tuon lapsen kanssa, lapsen näkemyksiä syihin kuvailinkin jo aloituksessa.
Ja mitään kiusaamista emme tietenkään hyväksy, ja monesti muistuteltukin että kaikille pitäisi olla ystävällinen, vaikka ei muuten niin pitäisi jostakusta tai olisi varsinainen ystävä.
Ap
Hankala tilanne. Miissään tapauksessa sinun lapsi ei ole vastuussa kaverinsa sosiaalisista suhteista. Toisaalta on todella harmi, jos lapsen kaveri menettää ne vähätkin mahdollisuudet kaveruuteen sillä, että sinun lapsi ei halua viettää vapaa-aikaa hänen kanssaan.
Kannustaisin lastasi olemaan myös tämän lapsen kanssa kohtuuden rajoissa. Ja kannustaisin tapaamaan tätä kaveria porukalla. Tyyliin kun on ollut puhetta, että menevät puistoon potkimaan palloa porukalla, niin laittaa viestin tälle kaverille, että on tervetullut mukaan. Jos tälläinen porukassa olo ei kaveria kiinnosta, niin sitten on ihan ok nähdä harvakseltaan kahden kesken.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lopettanut kaverikyläily sopimiset suunnilleen kolmannella luokalla. Sen jälkeen ovat saaneet sopia itse. Kertoisin tämän kaverin äidille.
Jos vaikuttaa siltä, että tämä kaveri on yksinäinen, kannustaisin omaa lastani olemaan hänen kanssaan aina välillä. Voi olla, että siellä äiti on huolissaan yksinäisyydestä ja sen takia yrittää sopia kyläilyjä vanhempien kesken.
Itse asiassa voi olla hyvinkin, että tuo yksinäisyys siellä meinaa vaivata mikä tuntuu tosi surulliselta kyllä.
Taannoin meillä oli käymässä näitä oman lapsen parhaita kavereita, kun yksi näistä alkoi jutella siitä tämän tietyn lapsen äiti painostaa olemaan tuon lapsen kanssa. Lapset sitten juttelivat asiasta keskenään. Puutuin puheeseen itsekin kysellen ym. ja otin tätä myöhemmin puheeksi muiden äitien kanssa. Heillä tuntui olevan asiasta sama kokemus kuin meillä, ja minun laillani myös he kokivat tilanteen vähän hankalaksi.
Tiivistettynä hankalaa oli heistä se, että pienistä lasten välisistä mielipide-eroistakin pitää aina käydä keskustelua tuon lapsen vanhempien kanssa, tämän toisen lapsen toiminnassa taas ei ole mitään väärää vaikka sanoisi mitä... Meillä nämä kaverukset saattaa välillä kinastella, mutta osaavat kyllä mennä itseensä ja vaikka kertovatkin meille vanhemmille asioiden kulun niin ei meidän silti tarvi moista operaatiota järjestää.
Toki aion edelleen sanoa omalle lapselle, että viettäisi aikaa tämän toisen lapsen kanssa ainakin välillä ja vaikka pieniäkin hetkiä :)
Ap
Lapsella on oikeus valita seuransa ja toisen lapsen vanhemmat eivät saa painostaa lastasi seuraksi. Jos vanhempi ottaa yhteyttä, niin voit sanoa, että et enää puutu lapsesi kaveeraamisiin ja että lapsellasi pitää olla mahdollisuus vapaasti olla kavereiden kanssa. Sano, että et halua painostaa kaveeramiseen ja pidät lapsen painostamista todella huonona keinona. Jos olet rohkea, nostat muutamia havaintoja mitkä tekevät lapsesta hankalan kaverin, älä sano, että lapsesi sanoi vaan nosta yksi tai kaksi asiaa, tyyliin huomaan, että meidän liisa-lauri sulkeutuu ja tuntuu loukkantuvan kun minna-petteri sanoo tällaisia kommentteja. Konkreettisten asioiden kanssa äiti voi sitten yrittää auttaa lastansa kehittymään sosiaalisissa tilanteissa. Jos tajuaa, mutta sinä et voi kasvattaa hänen lastaan hänen puolestaan.
Toisaalta on ikävää, että lapsi jää ulkopuolelle johtuen juuri esimerkiksi puutteellisten sosiaalisten taitojen vuoksi. Voisitko jutella lapsesi kanssa ja sanoa, että ymmärrät, että kaveeraminen on raskasta, mutta voisiko vaikka kerran kuussa olla yhdessä vaikka arki-iltana tai vaikka pelaamassa ulkona tms. jolloin aika on rajattu ja tietty tekeminen ehkä tekee olon helpommaksi. Mutta jos kaverin käytös on todella rasittavaa, kannusta lastasi puhumaan suoraan, haukkumatta, mutta kertoen mikä mättää antaen mahdollisuuden pyristää niitä pahimpia teriä.
Omalla alakoululaisella on ystävä, joka on vähän samantyyppinen, kovaääninen, jonka sosiaaliset taidot ovat heikot. Äiti on aina ollut vähän hössöttävä ja on täysin sokea lapsensa erityispiirteille. Heiltä tulee usein leikkikutsuja ja lapseni kyllä haluaa ainakin toistaiseksi leikkiä yhdessä, mutta on todella raskasta kun kaveri on kylässä. Kommentointi on tahditonta kovaäänistä, hän valtaa koko tilan enkä oikein uskalla täysin valvomattakaan jättää. Yritän mieluummin järjestää leikkipuistokäyntejä yms, jotta ulkona tulee purettua energiaa ja on tilaa hengittää. Vaikeita asioita, mutta en itsekään hengaa säälistä ihmisen kanssa, joka vie energiaa ja jonka tapaamisen jälkeen olen loppu.
Vierailija kirjoitti:
Hankala tilanne. Miissään tapauksessa sinun lapsi ei ole vastuussa kaverinsa sosiaalisista suhteista. Toisaalta on todella harmi, jos lapsen kaveri menettää ne vähätkin mahdollisuudet kaveruuteen sillä, että sinun lapsi ei halua viettää vapaa-aikaa hänen kanssaan.
Kannustaisin lastasi olemaan myös tämän lapsen kanssa kohtuuden rajoissa. Ja kannustaisin tapaamaan tätä kaveria porukalla. Tyyliin kun on ollut puhetta, että menevät puistoon potkimaan palloa porukalla, niin laittaa viestin tälle kaverille, että on tervetullut mukaan. Jos tälläinen porukassa olo ei kaveria kiinnosta, niin sitten on ihan ok nähdä harvakseltaan kahden kesken.
Olen saanut sen kuvan, että porukassa herkästi eristäytyisi jonkun kanssa, mutta toisaalta alkaa kuulemma herkästi määräillä ja väitellä, ja jos kaikki ei mene niin kuin hän haluaa, on taas vanhempien kanssa selvittelyä edessä. Esimerkiksi nämä selviteltävät asiat on tasoa pelataanko ensin pesistä vai syödäänkö ensin jäätelöt.
Omalle lapselle olen korostanut, että pitää ja voi joustaa, mutta taas ymmärrän sen, ettei kukaan koko ajan jaksa.
Ap
Siskon poika on omaani 2.v vanhempi ja hänellä on adhd. Olen jutellut oman poikani kanssa useasti näistä haastavista tilanteista, joita serkku aiheuttaa jatkuvalla syötöllä, että serkku ei ymmärrä kaikkea koska sillä on päässä sellainen sairaus, joka laittaa sen käyttäytymään välillä tyhmästi. Vertaan päivähoidossa olevaan autistiin. Oma lapseni on onneksi tämän päivähoitokaverin ansiosta kasvanut aika suvaitsevaiseksi, hänestä on normaalia että toiset ovat sairaita, eikä niitä pilkata tai karteta.
Meillä menee vähän niin, että pienempi vahtii isompaa ja toimii jarruna hölmöyksien teossa. Mutta jos isompi käy millään tavoin käsiksi, niin siitä pitää heti sanoa, että lopettaa ja tulla kertomaan aikuisille. Ja että on oikein sanoa tällöin toiselle, että en leiki sun kanssas koska löit tönit kamppasit tms. Ja tosiaankin olla leikkimättä hänen kanssaan. Adhd sankari saa tällöin rypeä omien pettymyksentunteidensa kanssa ja väkivallanteot käsitellään yhdessä rauhallisesti tyyliin, pitää osata hillitä tai muuten saa olla yksin ja eikö tunnukkin kurjalta.
Jos oma lapseni ei halua serkkuaan tavata, niin järjestän hänelle muuta hommaa isovanhempien kanssa, olisi mielestäni epäreilua pakottaa olemaan kaveri vaikka kuinka sukulainen kyseessä. En minäkään hengaile töissä hankalien tyyppien kanssa yhtään, ainoastaan työasiat ja hei ja moi tullessa ja lähtiessä. Olen tästä joskus saanut palautetta pomolta ja vasta-argumenttini oli, ei mulla ole mitään velvotetta hyväksyä työkaveria esim.Facebook-kaveriksi ja jutella muusta kuin työasioista perus kohteliaisuuden lisäksi. Työnantaja oli samaa mieltä kanssani.
Älä pakota lastasi olemaan jonkun haastavan kaveri, se kuluttaa enemmän kun antaa.
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
"Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin."
Kai tarkoitat tällä, että juttelit sen toisen perheen vanhempien kanssa? Älä nyt oikeesti sano, että lapsesi kertoman mukaan oletat asioita?
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Kyllä sen sun lapsen käytöksessä varmaan on vähän jotain ongelmaa ja onhan nyt tuollainen kyläilytahti aivan maanista. Hellitä vähän. Kaipaako se sun tyttäres edes tuollaista, vai sinäkö siitä stressaat?
Harrastaako mitään? Mites olis joku kiva harrastus?
Ihan sama tuli itselle mieleen. Jos kolme lasta sanoo, että sun tyttäresi kanssa on raskasta olla, niin eiköhän siinä sitten joku totuuden siemenkin piile. Et kerro minkäikäisistä on kyse, mutta kyllä itse olen ajatellut sen niin, että kouluikäiset jo itse saavat ryhtyä valitsemaan kaverinsa. Kaikkien kanssa ei tarvitse olalkaveria, mutta toimeen on tultava. Ja joskus tämä sujuu paremmin kun ei olla ylimääräisiä tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
"Kun asiasta juteltiin tarkemmin, selvisi, että tuon toisen lapsen kotoa oli käsketty mm. meidän lapsen pitää huolta siitä ettei tämä toinen lapsi jää koulussa yksin."
Kai tarkoitat tällä, että juttelit sen toisen perheen vanhempien kanssa? Älä nyt oikeesti sano, että lapsesi kertoman mukaan oletat asioita?
En tietenkään pelkästään lapsen kertoman perusteella oleta asioita.
Oma lapseni kertoi asiasta, jonka jälkeen olin yhteydessä tämän toisen lapsen äitiin. Hän puolestaan vahvisti asian, että näin todellakin oli.
Ehkä viikon verran tuli päivittäin kyselyitä omaan puhelimeeni tämän toisen lapsen äidiltä, että miten koulussa oli mennyt, oliko hänen lapsellaan ollut kaveria.
Juttelin sittemmin asiasta sekä tämän äidin että koulun kanssa. Yhteyttä otin koululle itse, ja koululla oltiin samaa mieltä siitä että ei ole toisten lasten tehtävä alkaa ns. huolehtia muista, vaikka totta kai pitää omalta osaltaan huolehtia esimerkiksi siitä ettei kukaan tule kiusatuksi tai jos huomaa jonkun olevan yksin, voi pyytää mukaan.
Ap
Tuttu kuvio. Minä sanoin puhelimessa tytön äidille, että tytöt voivat tästä lähtien sopia kyläilyt keskenään. Lastanikin ahdisti, kun toisen äiti ilmoitti joka viikko tyttöjen tapaamisajat ja yökyläilyt. Tämä tyttö oli kaiken lisäksi niin mustasukkainen ettei ketään muita kavereitakaan olisi saanut olla.
Tytön äiti raivostui minulle ja etsi toisen tytön&perheen, jota nyt pommittaa. Perheelle on ilmeisesti tärkeintä, että lapsella on vain yksi ystävä, välitunnilla sekä vapaa-ajalla. Minä olen eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Olipa mielenkiintoista lukea tällainen kirjoitus, koska osa asioista on niitä, joita täälläkin on käyty läpi toisesta näkökulmasta. Toisaalta teksti toi mieleen oman lapsuuteni ja jälkikäteen ajatellen ylihuolehtivat, hyvää tarkoittaneet, mutta mielestäni kyseenalaiset toimintatavat.
Itse siis olen ainoa lapsi, ja vanhempani puuttuivat aina jokaiseen tasaukseen. Koska sisaruksia ei ollut, minulla ei ollut vastaavia sosiaalisia taitoja kuin monella muulla ikäiselläni, olin myös melko herkkä ja arka. Vanhemmat taas kokivat asiakseen hyvinkin hyökkäävästi käydä tapahtuneita konflikteja läpi muiden vanhempien kanssa, josta seurasi se, että muut lapset alkoivat varoa. Vanhempien puuttumisella oli siis hyvä tarkoitus, mutta ei heidän toimintansa minulle kavereita tuonut - päin vastoin. Tämä asia on tietysti auennut minulle vasta itse vanhemmaksi tultuani ja kouluikäisten asioita miettiessäni, ja olenkin halunnut toimia toisin.
Käytännössä olen halunnut jutella aidosti lasten kanssa eri tilanteista, kokemuksista ja toimintatavoista niihin liittyen. En ole halunnut lähteä ruokkimaan lapsen pahaa mieltä, tai ottaa puhelinta käteeni ja lähestyä vanhempia viesteillä. Toki en ole myöskään vähätellyt, vaan pyrkinyt ymmärtämään. Silti asiat asioina, ja niitä suhteuttaen.
Esimerkiksi oma lapseni on saattanut tulla koulusta ja sanoa, että kukaan ei ollut hänen kanssaan. Kun olen kysellyt tarkemmin, kyse onkin ollut jostain lyhyestä, yksittäisestä hetkestä, ja muihin hetkiin on löytynyt kavereita. Yksi lapsistamme on myös tarvinnut kannustusta siihen, että voi itsekin mennä mukaan ja kysyä toisia, eikä aina tarvi odottaa että joku muu kysyy ensin.
En väitä, että tämä olisi mikään absoluuttisen oikea tapa, mutta toistaiseksi on tuntunut hyvältä ja vaikuttanut toimivan meillä.
Mitä taas tulee muuten viestiisi, jossa kerroit noista kaveripäivistä ym. niin omaa lastanikin on pyydetty tulemaan vaikkapa viikottain perjantaisin tälle toiselle lapselle. Alkuun oma lapseni kävikin, mutta jossain vaiheessa ilmaisi ettei halua noin sidottua ohjelmaa kenenkään kaverin kanssa. Minusta tämä on ymmärrettävää ja samoin koen myös vanhempana, koska tämä helpottaa myös muun perheen ohjelman suunnittelua. Koen itse, että elämä on välillä muutenkin tarpeeksi täynnä aikatauluja, ilman, että pitää vielä olla joku tietty kaveripäiväkin.
Meillä siitä tietystä toistuvasta päivästä jättäytymiseen vaikutti mm. aikataulujen kohtaamattomuus ja toisaalta oman lapsen tarve saada olla myös rauhassa, ilman kummempaa ohjelmaa. Eli meillä ei edes haluta, että ohjelmaa on joka päivä, vaan olemista pyritään myös rauhoittamaan. Meidän tapauksessa tämän toisen lapsen perheessä ei näin ilmeisesti menetelty, kun usein toive kuului että meidän lapsi saisi olla heillä vaikka klo 21 saakka arkisin. Kiva idea, ja mukava jos saisi olla, mutta kun tuollainen näkyy jaksamisessa jos ympäröivät päivät on nekin harrastusten ym. kyllästämää aikaa...
Ap
Koulussani on tällainen oppilas. Hän ei halua osallistua yhteisiin leikkeihin, valitsee aina yhden lapsen kaverikseen ja hänet ”sitoo itseensä” - vanhemman avustuksella. Näitä uhreja on jo useita.
Olen kuullut lasten puheista, ettei kukaan haluaisi olla kys. oppilaan kanssa, mutta heidän vanhempansa pakottavat (eivät kehtaa kieltäytyä yksinäisen lapsen äidin järjestelyistä).
Lapsi on hyvin negatiivinen ja ns, vaikea. Leikit sujuu vain ja ainoastaan hänen johdossa. Lisäksi oppilas valittaa aina ja kaikesta - perinyt taidon äidiltään.
Opettajakin on solmussa tämän tilanteen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voisi olla suoraan meiltä, paitsi että mun lapsi on se vapaa-ajallaan paljon yksin jäävä lapsi.
Koulussa tyttö ei jää yksin, mutta vapaalla kylläkin. Sisarukset olisivat suunnilleen saman ikäisiä, mutta poikia kun ovat, mennä viilettävät omien kavereidensa kanssa. Vähän hämmästyttääkin kuulla, kuinka jossain muussa perheessä sisarukset ihan haluavat olla keskenään porukalla, meillä ne on ne kaverit jotka ajaa edelle.
Olen koettanut olla koululle yhteydessä, että nämä vapaa-ajan yksinäisyyspulmat ratkeaisivat, mutta eipä se oikein auta.
Olen koettanut sopia kyläilypäiviä, että esim. maanantaina Jenni tulee meille, keskiviikkona Minna ja perjantaina Anna, ja siitä on saatu apua vähäksi aikaa. Pian nämä Jennit, Minnat ja Annat kuitenkin jättävät tulematta, tuntuu, että tekosyyn varjolla vaikka muuta ehditään kyllä tehdä.
Olen tietysti laittanut viestiä näiden vanhemmille. Olen tyrmistynyt. Mun lapsen kanssa ei haluta olla, koska hän ei saa tehdä sitä eikä tätä, koska hän muka määräilee, koska hän loukkaantuu ja toiset väsyvät varomiseen. En tiedä, onko oikeasti näin?
Olen keskustellut näiden vanhempien kanssa siitä, että patistelisivat omiaan olemaan mun lapsen kanssa, mutta saan juuri näitä "Lapseni haluaa olla Martan kanssa välillä, mutta ei halua säännöllisiä kyläilypäiviä joka viikolle", tai "Lapseni voi olla Martan kanssa välillä, mutta nyt ei käy" tai "Meidän Stiina saa päättää itse, kenen kanssa on vapaa-ajalla".
Joskus kun kyselen, voiko Stiina tulla Martan kanssa meille, mulle kerrotaan että Stiina on Jennin kanssa. Kun kyselen, että no voisko nuo tytöt tulla yhdessä meille tai voisko Martta tulla heidän mukaan, niin harvakseltaan kuuluu että tervetuloa. Joskus sanotaan suoraan, että Stiina ja Jenni haluaisivat nyt olla kahdestaan, mutta katsotaan myöhemmin.
Juuri tuo Stiina kavereineen olisi se, jonka kanssa meidän Martta haluaisi olla.
Mikäs tässä on oikein?
Nimim. Ihmeissään
Tulee niin pitkiä viestejä, että jatkan toisen viestin verran.
Noista kaveripäivistä vielä; meillä tosiaan oli haasteita mm. kulkemisen kanssa, mitä ratkaistiin sitten niin, että oma lapsi pyöräili. Tämä toinen lapsi ei jaksanut/saanut pyöräillä meille, vaikka ihan turvallisesti pyöräteitä pitkin olisi saanut ajella. Jaksamisasia tuli tämän toisen lapsen suusta, turvallisuuskysymys (ala-asteen loppupuolella olevia lapsia koskien) taas tämän vanhempien.
Tulee mieleen myös persoonien erilaisuus. Me kyllä suunnittelemme viikkomme, mutta emme ehdoin tahdoin halua aikatauluttaa joka asiaa. Jos toinen on toisenlainen, niin tarpeet tässä eivät kai sitten vain kohtaa...
Mitä tulee kertomaasi viestittelystä vanhemmille, niin sitäkin on täällä koettu. Itse tosin olen pyrkinyt välillä siihen, että suostuttelen omaa lastani kavereineen ottamaan tämän toisen lapsen mukaan, mutta tosiaan kuten jossain ylempänä kerroinkin, homma ei oikein toimi.
Omassa tapauksessa myös tämän toisen lapsen äiti on se, joka on yrittänyt järjestää kolmen tai neljän lapsen yhteistä aikaa, milloin heillä, milloin meillä... Ollaan kokeiltu, mutta aina tulee jotakin, mikä saa nuo yritykset tuntumaan omankin olon aika raskaalta. Muiden kanssa näin ei ole, olipa porukkana sitten joku kolmikko tai enempi väkeä. Tuntuu, että isojen lasten selän takana pitäisi olla koko ajan vahtimassa, kuka nyt puhuu minkä verran kenenkin kanssa. Muuten hyvin herkästi selvitellään tämän toisen lapsen pahaa mieltä, kun Olli onkin puhunut enemmän Timon kuin Kallen kanssa tai kun Olli on maininnut sivumennen jostain hänen ja Timon yhteisestä telttaretkestä jossa Kalle ei ole ollut osallisena.
Minulla ei valitettavasti ole resursseja tällaiseen vahtimiseen enää tämän ikäisten kohdalla.
Sinänsä ymmärrän kyllä huolesi ja epätietoisuutesi siitä, mikä oikeastaan on oikein ja miten tulisi menetellä. Sitä pohdin itsekin.
Huomioitavaa on se, että missään nimessä en hakua kannustaa omaa lastani kavereineen jättämään ketään ulkopuolelle vapaa-ajallakaan, mutta en koe myöskään pakottamista oikeaksi tavaksi toimia. Itsekään en vietä vapaa-ajalla aikaa sellaisten kanssa, joiden kanssa ei niin synkkaa, joten mieluusti soisin saman lapselle. Eri tietysti nämä tilanteet esim. urheilukentällä, luistelemassa, paikoissa missä ollaan porukalla ja joku sinne tulee sattumalta myös. Niissä tietysti oletan, ja "määrään" että yksin oleva on otettava mukaan, jos tämä vain haluaa tulla. Mutta tosiaan nuo porukkatilanteet eivät tahdo toimia.
Ap
Sanot vaan suoraan, että lapset alkaa olla sen ikäisiä, että saa itse valita kenen kanssa viettää aikaansa. Ei ole sinun tai lapsesi velvollisuus huolehtia jonkun toisen lapsen sosialisoinnista.