Lue keskustelun säännöt.
Kun vanha äitini "turvautuu" minuun jatkuvasti (vertaistukea kaivataan)
10.05.2021 |
Iäkäs äitini jäi leskeksi muutama vuosi sitten. Tämän jälkeen hän on turvautunut minuun aivan tauotta. Hän soittelee useita kertoja päivässä, lähettää jopa sähköpostia, keksii asioita mitä minun pitäisi hänen kotonaan käydä tekemässä viikoittain jne. Olen auttanut häntä todella paljon ja kiltisti kuunnellut pitkiä puheluita. Mutta liika on aina liikaa. Laitoin hänelle jopa sähköpostia, jossa kerroin elämästäni ja sanoin etten pysty jatkuvasti olemaan hänelle läsnä. Minulla on oma elämäkin elettävänä, iso perhe, työ, harrastukset, ystävät jne. Mutta ei mitään tulosta. Huoh. Äitini on varmasti yksinäinen, mutta en voi olla hänelle terapeutti ja ystävien korvike. Onko muilla ollut samanlaista ja oletteko keksineet jonkin ratkaisun?
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://mieli.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/mas…
"Apua saattaa löytyä harrastuksista ja muiden ihmisen seurasta. Tärkeää on, että toiminta on sopivaa ja mieleistä."
Mutta entä jos oma äiti on niin itsepäinen ettei häntä saa raahattua mihinkään harrastuksiin eikä hän suostu mihinkään?
Sit varmaan pitää olla yksin.. haluaisiko muuttaa asumaan vanhainkotiin, koska siellä on seuraa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://mieli.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/mas…
"Apua saattaa löytyä harrastuksista ja muiden ihmisen seurasta. Tärkeää on, että toiminta on sopivaa ja mieleistä."
Mutta entä jos oma äiti on niin itsepäinen ettei häntä saa raahattua mihinkään harrastuksiin eikä hän suostu mihinkään?
Sit varmaan pitää olla yksin.. haluaisiko muuttaa asumaan vanhainkotiin, koska siellä on seuraa..
Ei todellakaan halua
Ystävätoiminta!
Ku olema erottaa. Ei mikään muu. Kokemuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://mieli.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/mas…
"Apua saattaa löytyä harrastuksista ja muiden ihmisen seurasta. Tärkeää on, että toiminta on sopivaa ja mieleistä."
Mutta entä jos oma äiti on niin itsepäinen ettei häntä saa raahattua mihinkään harrastuksiin eikä hän suostu mihinkään?
Sit varmaan pitää olla yksin.. haluaisiko muuttaa asumaan vanhainkotiin, koska siellä on seuraa..
Erittäin moni mummeli muuttaisi (tai lähiomaiset muuttaisivat hänet) vanhainkotiin JOS sinne vain jollain konstilla pääsisi ennen kuin on kotona vaaraksi itselleen...
Osaako käyttää sosiaalista mediaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Osaako käyttää sosiaalista mediaa?
Minun äiti ainakin osaa mutta kaikki ihmiset on paskoja hänelle (paitsi minä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://mieli.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/mas…
"Apua saattaa löytyä harrastuksista ja muiden ihmisen seurasta. Tärkeää on, että toiminta on sopivaa ja mieleistä."
Mutta entä jos oma äiti on niin itsepäinen ettei häntä saa raahattua mihinkään harrastuksiin eikä hän suostu mihinkään?
Sit varmaan pitää olla yksin.. haluaisiko muuttaa asumaan vanhainkotiin, koska siellä on seuraa..
Erittäin moni mummeli muuttaisi (tai lähiomaiset muuttaisivat hänet) vanhainkotiin JOS sinne vain jollain konstilla pääsisi ennen kuin on kotona vaaraksi itselleen...
Eihän niitä vanhainkoteja enää edes ole. Hoivakotiin saattaa päästä sitten, kun maksimimäärä kotihoitoa ei enää riitä. Olisikin sellaisia vanhainkoteja, joita vanhoissa suomifilmeissä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Leskeytyminen on joillekin tässä asiassa jonkinlainen murroskohta. Toki se on kriisi, mutta ei siinä silti pitäisi heittäytyä muiden autettavaksi.
Tämänkin vuoksi olisi tosi tärkeää, että myös parisuhteessa eläessä olisi omia ystäviä ja omia harrastuksia. Ja että osaisi tehdä asioita myös yksin, käydä yksin vaikka näyttelyissä, teatterissa tms. Vaikea niitä ystäviä tai harrastuksia enää sitten myöhemmin on löytää, puhumattakaan että oppisi käymään yksin eri tilaisuuksissa.
Vierailija kirjoitti:
Leskeytyminen on joillekin tässä asiassa jonkinlainen murroskohta. Toki se on kriisi, mutta ei siinä silti pitäisi heittäytyä muiden autettavaksi.
Tämänkin vuoksi olisi tosi tärkeää, että myös parisuhteessa eläessä olisi omia ystäviä ja omia harrastuksia. Ja että osaisi tehdä asioita myös yksin, käydä yksin vaikka näyttelyissä, teatterissa tms. Vaikea niitä ystäviä tai harrastuksia enää sitten myöhemmin on löytää, puhumattakaan että oppisi käymään yksin eri tilaisuuksissa.
Mun äiti ei ole edes leski mutta tarvitsee koko ajan apuani
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla sellaista että äitini joskus teeeskentelee ettei osaa tehdä asioita vaikka oikeasti hän osaa kaikki sitten jos en auta häntä. Esim. pyytää joskus että nostan rahaa hänelle, täytän hakemuksia jne. Mistähän tälläisetä on kyse? Kun ei hänellä mitään vammaa ole. Sitten tuntuu joskus että olen ainoa henkilö kenellä hän voi purkautua . koska hänellä on aina kauheasti sanottavaa kun tulee kylään.
Esim. just eilen kirjoitti ettei muka osaa kirjoitaa sähköpostia jollekin tyypille.. vaikka on käyttänyt nettiä jo yli 10 vuotta... No, en sitten auttanut ja nyt sai sen kirjoitettua ihan itse..
eli kokee itsensä yksinäiseksi. Auta häntä löytämään uutta seuraa, niin pääset ongelmastasi eroon eikä sinun tarvitse välittää äidistäsi enää senkään vertaa.
Olen eri. Oma äitini 82v.
Uudet tuttavuudet aivan nounou, koska ne on vain "semmoista vanhoja eukkoja jotka vaan puhuu omista lapsistaan" - jantässä luulen olevan ongelman ydin: jokainen mummeli kaipaa juttuseuraa mutta se on oikeasti kuunteluseuraa, mitä he ovat vailla.
Ja mikään ostettu 'ystäväpalvelu' ei auta, koska mitä hän kenellekään vieraalle asioistansa puhuisi ja kyllä hänellä ystäviä on. Mutta kun ne mummokerhot kokoontuu max kerran viikossa 2tuntia ja viikossa on kuitenkin 24h*7...
Mun äiti on ihan samanalainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ala käyttämään häntä erilaisissa harrastuksissa (kun hän löytää mieluisen, löytää sieltä myös kavereita ja "dumppaa" sinut seurustelulistaltaan), kysy jostain paikkakuntansa päiväkeskuksesta pääsisikö hän sinne seurustelemaan ikätöveriensa kanssa ,auta häntä löytämään itselleen uusi kumppani
Perheellisellä työssäkäyvällä ei tuohon aika ja jaksaminen aina riitä. Eikä mielenkiinto ainakaan kumppanin etsimiseen.
Kyse on perheellisen omasta äidistä, luulisi riittävän ja haluttavan. Ihmiset ovat ihmeen itsekkäitä nykyisin....
Halu ja kyky eivät ole sama asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo toisilla liikaa yhteyksiä, toisilla taas elämä r epes leskeydyttään ja rahat käytettiin omiin matkoihin ja ystävienj kestityksiin. Ei puhettakaan isänperinnöstä tyttären hyväksi. Täysin itsekäs leski. Oli.
Koskaan ei soiton soittoa miten voit. Et noinkin voi olla.
Joo.
Vierailija kirjoitti:
Ystävätoiminta!
Moni takertuva äiti sanoo tähän vain " EN HALUA!!!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että ilmiö on ikiaikainen. Jossain vaiheessa tulee se oma vuoro.
Miehiltä tämä pitkälti puuttuu. Usea miesvanhus ei pyydä apua, vaikka tarvitsisikin. Ja aikuiset pojat eivät näihin ikääntyneiden huoltohommiin lähde kuin nimellisesti.
Ei ole mikään ikiaikainen juttu. Vaan on heikkoluontoisten ihmisten itsekeskeisyyttä.
Minun kumpikin isoäitini leskeytyi, toinen eli leskenä 30 vuotta, toinen kaksi. Yksi isotäti oli leskenä melkein 70 vuotta (sotaleski). Voisin jatkaa listaa loputtomiin.
Ei kenestäkään heistä tullut riippaa kenellekään. Koska olivat viisaita, henkisesti kehittyneitä ihmisiä, jotka olivat sisäistäneet sen, että kaikilla on lähtö edessä ennemmin tai myöhemmin.
Jos ihmisen henkinen kehitys on edennyt siten, kuin asiaan kuuluu, leskeytymisvaiheessa alkaa luontaisesti keskittyä yhä enemmän omaan henkiseen kasvuunsa. Mutta jos on kovin itsekeskeinen ja materialistinen luonne, ei tietysti sellaiseen kykene.
Mutta nuo riipat ja takertujat ovat niitä, jotka ovat koko elämänsä odottaneet muiden täyttävän emotionaaliset tarpeensa ja aikovat jatkaa samaa itsekästä rataa hautaan saakka.
Todellinen avun tarve on sitten asia erikseen.
Voi herranen aika tuota omahyväistä kylmyyttä.
Ei se ole henkistä keskeneräisyyttä, ettå nykyaikana vanha ihminen on yksinäinen, jos menettää puolisonsa! Sinun isoäitisi selvästi jäivät leskeksikin varsin nuorina, jos ja kun elivät vielä noin pitkään leskenä. Nykyaikana eläkeläinen kun jää leskeksi, työt ovat jo ohitse ja todennäköisesti suku kaukana. Ap:n äidin kohdalla ilmeisesti tytärtä lukuunottamatta.
Nykyaika on julma vanhuksille. Ei ole sosiaalista verkostoa, jos siihen asti on elänyt puoli vuosisataa puolisolleen ja lapsilleen.
Ennen muinoin agraariyhteiskunnassa mummot, "vanhat emännät" olivat talon emännän tärkeänä apuna, puskivat töitä ja hoitivat lapsenlapsia. He olivat luonteva osa seuraavien sukupolvien elämää sen sijaan, että istuvat omassa kodissa kädet helmoissa ja ihmettelevät, mitä järkevää tekemistä sitä keksisi sen jälkeen kun pieni asunto on siivottu.
Ennen kyläiltiin ja osallistuttiin yhteisönä yhteisiin tilaisuuksiin, nyt istutaan kotona yksin katsomassa televisiota.
Joka ei ymmärrä tuon vertaa yhteiskunnan muutoksesta ja kulttuurin individualisoitumisesta on kyllä totaalisen väärä saarnaamaan mitään muiden "puutteellisesta henkisestä kasvusta". Katso ääliö peiliin!
Ilmeisesti pitkä avioliitto on karsinut ystäviä.
Jos on ollut vain miehensä kanssa ja aina yhdessä joka paikassa niin varmaan on outoa olla yksin.
Jokaisen naisen (ja miehen) pitäisi muistaa ylläpitää myös ystävyyssuhteita ja omia juttuja.
En osaa ajatella, että 50-60-vuotiaat ovat vanhoja joilla ei ole muuta elämää.
Noin 70-vuotiaatkin ovat monesti nuorekkaita ja osallistuvia.
Jospa, kun korona hellittää, varovasti ja pikkuhiljaa alkaisi ehdotella jotain toimintaa.
Täälläpäin ainakin on aktiivisia eläkeläisliittoja, kannattaisi katsella yhdistystoiminta-sivuilta mitä toimintaa äitisi paikkakunnalla on.
Laivareissut ovat olleet suosittuja, jospa kerkiäisit lähteä seuraksi ensin alkuun tai olisiko joku äitisi tuttava kaveriksi.
Sitten tietenkin kun on tilanne lähes normalisoitunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että ilmiö on ikiaikainen. Jossain vaiheessa tulee se oma vuoro.
Miehiltä tämä pitkälti puuttuu. Usea miesvanhus ei pyydä apua, vaikka tarvitsisikin. Ja aikuiset pojat eivät näihin ikääntyneiden huoltohommiin lähde kuin nimellisesti.
Ei ole mikään ikiaikainen juttu. Vaan on heikkoluontoisten ihmisten itsekeskeisyyttä.
Minun kumpikin isoäitini leskeytyi, toinen eli leskenä 30 vuotta, toinen kaksi. Yksi isotäti oli leskenä melkein 70 vuotta (sotaleski). Voisin jatkaa listaa loputtomiin.
Ei kenestäkään heistä tullut riippaa kenellekään. Koska olivat viisaita, henkisesti kehittyneitä ihmisiä, jotka olivat sisäistäneet sen, että kaikilla on lähtö edessä ennemmin tai myöhemmin.
Jos ihmisen henkinen kehitys on edennyt siten, kuin asiaan kuuluu, leskeytymisvaiheessa alkaa luontaisesti keskittyä yhä enemmän omaan henkiseen kasvuunsa. Mutta jos on kovin itsekeskeinen ja materialistinen luonne, ei tietysti sellaiseen kykene.
Mutta nuo riipat ja takertujat ovat niitä, jotka ovat koko elämänsä odottaneet muiden täyttävän emotionaaliset tarpeensa ja aikovat jatkaa samaa itsekästä rataa hautaan saakka.
Todellinen avun tarve on sitten asia erikseen.
Voi herranen aika tuota omahyväistä kylmyyttä.
Ei se ole henkistä keskeneräisyyttä, ettå nykyaikana vanha ihminen on yksinäinen, jos menettää puolisonsa! Sinun isoäitisi selvästi jäivät leskeksikin varsin nuorina, jos ja kun elivät vielä noin pitkään leskenä. Nykyaikana eläkeläinen kun jää leskeksi, työt ovat jo ohitse ja todennäköisesti suku kaukana. Ap:n äidin kohdalla ilmeisesti tytärtä lukuunottamatta.
Nykyaika on julma vanhuksille. Ei ole sosiaalista verkostoa, jos siihen asti on elänyt puoli vuosisataa puolisolleen ja lapsilleen.
Ennen muinoin agraariyhteiskunnassa mummot, "vanhat emännät" olivat talon emännän tärkeänä apuna, puskivat töitä ja hoitivat lapsenlapsia. He olivat luonteva osa seuraavien sukupolvien elämää sen sijaan, että istuvat omassa kodissa kädet helmoissa ja ihmettelevät, mitä järkevää tekemistä sitä keksisi sen jälkeen kun pieni asunto on siivottu.
Ennen kyläiltiin ja osallistuttiin yhteisönä yhteisiin tilaisuuksiin, nyt istutaan kotona yksin katsomassa televisiota.
Joka ei ymmärrä tuon vertaa yhteiskunnan muutoksesta ja kulttuurin individualisoitumisesta on kyllä totaalisen väärä saarnaamaan mitään muiden "puutteellisesta henkisestä kasvusta". Katso ääliö peiliin!
Miksei halua osallistua esim kutomis kerhoo, tai joogaan? kaikenlaisia tapahtumia järjesteään vähän vanhemmille. Ja nykyään vanhemmat ihmiset chattaa myös netissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että ilmiö on ikiaikainen. Jossain vaiheessa tulee se oma vuoro.
Miehiltä tämä pitkälti puuttuu. Usea miesvanhus ei pyydä apua, vaikka tarvitsisikin. Ja aikuiset pojat eivät näihin ikääntyneiden huoltohommiin lähde kuin nimellisesti.
Ei ole mikään ikiaikainen juttu. Vaan on heikkoluontoisten ihmisten itsekeskeisyyttä.
Minun kumpikin isoäitini leskeytyi, toinen eli leskenä 30 vuotta, toinen kaksi. Yksi isotäti oli leskenä melkein 70 vuotta (sotaleski). Voisin jatkaa listaa loputtomiin.
Ei kenestäkään heistä tullut riippaa kenellekään. Koska olivat viisaita, henkisesti kehittyneitä ihmisiä, jotka olivat sisäistäneet sen, että kaikilla on lähtö edessä ennemmin tai myöhemmin.
Jos ihmisen henkinen kehitys on edennyt siten, kuin asiaan kuuluu, leskeytymisvaiheessa alkaa luontaisesti keskittyä yhä enemmän omaan henkiseen kasvuunsa. Mutta jos on kovin itsekeskeinen ja materialistinen luonne, ei tietysti sellaiseen kykene.
Mutta nuo riipat ja takertujat ovat niitä, jotka ovat koko elämänsä odottaneet muiden täyttävän emotionaaliset tarpeensa ja aikovat jatkaa samaa itsekästä rataa hautaan saakka.
Todellinen avun tarve on sitten asia erikseen.
Voi herranen aika tuota omahyväistä kylmyyttä.
Ei se ole henkistä keskeneräisyyttä, ettå nykyaikana vanha ihminen on yksinäinen, jos menettää puolisonsa! Sinun isoäitisi selvästi jäivät leskeksikin varsin nuorina, jos ja kun elivät vielä noin pitkään leskenä. Nykyaikana eläkeläinen kun jää leskeksi, työt ovat jo ohitse ja todennäköisesti suku kaukana. Ap:n äidin kohdalla ilmeisesti tytärtä lukuunottamatta.
Nykyaika on julma vanhuksille. Ei ole sosiaalista verkostoa, jos siihen asti on elänyt puoli vuosisataa puolisolleen ja lapsilleen.
Ennen muinoin agraariyhteiskunnassa mummot, "vanhat emännät" olivat talon emännän tärkeänä apuna, puskivat töitä ja hoitivat lapsenlapsia. He olivat luonteva osa seuraavien sukupolvien elämää sen sijaan, että istuvat omassa kodissa kädet helmoissa ja ihmettelevät, mitä järkevää tekemistä sitä keksisi sen jälkeen kun pieni asunto on siivottu.
Ennen kyläiltiin ja osallistuttiin yhteisönä yhteisiin tilaisuuksiin, nyt istutaan kotona yksin katsomassa televisiota.
Joka ei ymmärrä tuon vertaa yhteiskunnan muutoksesta ja kulttuurin individualisoitumisesta on kyllä totaalisen väärä saarnaamaan mitään muiden "puutteellisesta henkisestä kasvusta". Katso ääliö peiliin!
Nykyajan kasikymppiset oli alle viisikymppisiä 1980-luvulla, ei se aika ollut mitään agraariyhteiskuntaa. Jo silloin puhuttiin julkisuudessa, että omista harrastuksista ja ystävistä kannattaa pitää kiinni.
Olen eri. Oma äitini 82v.
Uudet tuttavuudet aivan nounou, koska ne on vain "semmoista vanhoja eukkoja jotka vaan puhuu omista lapsistaan" - jantässä luulen olevan ongelman ydin: jokainen mummeli kaipaa juttuseuraa mutta se on oikeasti kuunteluseuraa, mitä he ovat vailla.
Ja mikään ostettu 'ystäväpalvelu' ei auta, koska mitä hän kenellekään vieraalle asioistansa puhuisi ja kyllä hänellä ystäviä on. Mutta kun ne mummokerhot kokoontuu max kerran viikossa 2tuntia ja viikossa on kuitenkin 24h*7...