Lue keskustelun säännöt.
Kun vanha äitini "turvautuu" minuun jatkuvasti (vertaistukea kaivataan)
10.05.2021 |
Iäkäs äitini jäi leskeksi muutama vuosi sitten. Tämän jälkeen hän on turvautunut minuun aivan tauotta. Hän soittelee useita kertoja päivässä, lähettää jopa sähköpostia, keksii asioita mitä minun pitäisi hänen kotonaan käydä tekemässä viikoittain jne. Olen auttanut häntä todella paljon ja kiltisti kuunnellut pitkiä puheluita. Mutta liika on aina liikaa. Laitoin hänelle jopa sähköpostia, jossa kerroin elämästäni ja sanoin etten pysty jatkuvasti olemaan hänelle läsnä. Minulla on oma elämäkin elettävänä, iso perhe, työ, harrastukset, ystävät jne. Mutta ei mitään tulosta. Huoh. Äitini on varmasti yksinäinen, mutta en voi olla hänelle terapeutti ja ystävien korvike. Onko muilla ollut samanlaista ja oletteko keksineet jonkin ratkaisun?
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Joittenkin kohdalla tämä ei tunnu loppuvan ikinä ja omakin vanhuus ja heikkous jo kolkuttelee ovella. Silti on häärättävä ja huolehdittava vielä kohta satavuotiaasta vanhemmasta. Kaikki ulkopuolinen apu on kyllä otettu vastaan, mutta ei niistä ole apua silloin, kun äiti saa päähänsä, et nyt pitää saada sitä ja sitä, ala hommaamaa.
Se että itsellä olisi jo sairauksia, ei ole mitään. On lähdettävä siltä istumalta tutkimaan, mikä siinä kahvinkeittimessä on vikana tai miksi tv- kanava ei näy.
Hopi hopi nyt vaan!
Meillä nuo vaatimukset loppui vasta kuolemaan. Olisi mm. pitänyt aamuviideltä lähteä tuomaan torilta silakoita, vaikka edellisenä iltana käyty kaupassa. Toisinaan soitti samana iltana 5krt, vaikka olin työmatkalla, pyysin menemään naapuriin jos on hätä, Mä en nyt täältä zhekeistä pääse…
Todella rasittava tilanne, ymmärrän sua hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiiä muuta kuin et mun lapsi lupasi ottaa mut vanhana asumaan luokseen!
N22 kirjoitti:
Mulla on sama tilanne, tosin olen 22v ja äitini on 53 vuotta. Äitini on aika hankala luonteeltaan ja omalaatuinen, ystäviä ei tän vuoksi ole eikä oikein välejä sukulaisiinkaan. Mullekin on usein ilkeä tai hankala, tarvitsee apua arkisissakin asioissa (esim. asuntoasiat), aina saa olla neuvomassa ja kuuntelemassa ongelmia. Mulla on kuitenkin oma elämä elettävänä: käyn töissä, luen pääsykokeisiin ja mulla on parisuhdekin. Oon yrittänyt sanoa, että en jaksa enkä pysty, kun soittaa 1-5 kertaa päivässä ja laittaa jopa tekstiviestejä siihen päälle. Ja sitten iskee huono omatunto, jos asiasta sanon.... Onhan hän yksinäinen enkä "luonnevioista" huolimatta haluaisi hänelle pahaa. :( On vain välillä todella raskasta, kun joudun neuvomaan sekä paapomaan aikuista ihmistä, vastineeksi kun ei itse kuuntele mun ongelmia tai osaa neuvoa mun ongelmissa. Sitten saattaa loukkaantua, jos matkustelen, mökkeilen tai en muuten vain pääse matkustamaan hänen luokseen.
Mun äiti on yhtäkkiä alkanut vihata hänen naapureitaan vaikka ennen oli väleissä. Tai hänellä on tosi oudot välit "läheisiin" ihmisiin, puhuu heistä aina ilkeää minulle. En ymmärrä? Sitten hän esittää ettei muka osaa nostaa tililtä rahaa(vaikka oikeasti osaisi) ja muita "helppoja" asioita joihin tarvitsee minun apua. Jos joku voisi kertoa mistä tälläinen johtuu? Kysyin häneltä, kerran haluaisiko hän aloittaa jonkun harrastuksen jossain ryhmässä niin vastaukset ovat aina tyylliin : "en kyllä halua! viihdyn yksin niiiin hyvin! " Äitini on siis todella todella itsepäinen eikä halua tutustua keneekään muuuhun uuteen ihmiseen. Olen ollut huolissani hänestä siitä asti kun muutin pois kotoa ja tätä on jatkunut vuosia. Joskus hän voi laittaa viestin aamusta että " Oletko koton, tulisin kylään" Sitten kun kieltäydyn ystävällisesti, niin tulee minulle jotenkin syyllinen olo....... Tässä pitää mainita kun hän tulee kylään niin hän haluaa viipyä noin 4- 8 tuntia........
Vierailija kirjoitti:
En tiiä muuta kuin et mun lapsi lupasi ottaa mut vanhana asumaan luokseen!
Kuuletko kun tyttäresi sekstailee puhelimessa miehensä kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiiä muuta kuin et mun lapsi lupasi ottaa mut vanhana asumaan luokseen!
Kuuletko kun tyttäresi sekstailee puhelimessa miehensä kanssa?
Kuulemma ei ota miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
N22 kirjoitti:
Mulla on sama tilanne, tosin olen 22v ja äitini on 53 vuotta. Äitini on aika hankala luonteeltaan ja omalaatuinen, ystäviä ei tän vuoksi ole eikä oikein välejä sukulaisiinkaan. Mullekin on usein ilkeä tai hankala, tarvitsee apua arkisissakin asioissa (esim. asuntoasiat), aina saa olla neuvomassa ja kuuntelemassa ongelmia. Mulla on kuitenkin oma elämä elettävänä: käyn töissä, luen pääsykokeisiin ja mulla on parisuhdekin. Oon yrittänyt sanoa, että en jaksa enkä pysty, kun soittaa 1-5 kertaa päivässä ja laittaa jopa tekstiviestejä siihen päälle. Ja sitten iskee huono omatunto, jos asiasta sanon.... Onhan hän yksinäinen enkä "luonnevioista" huolimatta haluaisi hänelle pahaa. :( On vain välillä todella raskasta, kun joudun neuvomaan sekä paapomaan aikuista ihmistä, vastineeksi kun ei itse kuuntele mun ongelmia tai osaa neuvoa mun ongelmissa. Sitten saattaa loukkaantua, jos matkustelen, mökkeilen tai en muuten vain pääse matkustamaan hänen luokseen.
Mun äiti on yhtäkkiä alkanut vihata hänen naapureitaan vaikka ennen oli väleissä. Tai hänellä on tosi oudot välit "läheisiin" ihmisiin, puhuu heistä aina ilkeää minulle. En ymmärrä? Sitten hän esittää ettei muka osaa nostaa tililtä rahaa(vaikka oikeasti osaisi) ja muita "helppoja" asioita joihin tarvitsee minun apua. Jos joku voisi kertoa mistä tälläinen johtuu? Kysyin häneltä, kerran haluaisiko hän aloittaa jonkun harrastuksen jossain ryhmässä niin vastaukset ovat aina tyylliin : "en kyllä halua! viihdyn yksin niiiin hyvin! " Äitini on siis todella todella itsepäinen eikä halua tutustua keneekään muuuhun uuteen ihmiseen. Olen ollut huolissani hänestä siitä asti kun muutin pois kotoa ja tätä on jatkunut vuosia. Joskus hän voi laittaa viestin aamusta että " Oletko koton, tulisin kylään" Sitten kun kieltäydyn ystävällisesti, niin tulee minulle jotenkin syyllinen olo....... Tässä pitää mainita kun hän tulee kylään niin hän haluaa viipyä noin 4- 8 tuntia........
Ootko varma, ettei oo alkavaa dementiaa tai Alzheimeria? Voi oireilla luonnemuutoksina. Tai sitten häpeää yksinäisyyttään, ei uskalla kysyä ääneen apua. Oma äitini on aina ollut tuollainen hankala ja tietyllä tavalla itsekäs, on keskittynyt enemmän omiin asioihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiiä muuta kuin et mun lapsi lupasi ottaa mut vanhana asumaan luokseen!
Kuuletko kun tyttäresi sekstailee puhelimessa miehensä kanssa?
Kuulemma ei ota miestä.
Joo joo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N22 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N22 kirjoitti:
Mulla on sama tilanne, tosin olen 22v ja äitini on 53 vuotta. Äitini on aika hankala luonteeltaan ja omalaatuinen, ystäviä ei tän vuoksi ole eikä oikein välejä sukulaisiinkaan. Mullekin on usein ilkeä tai hankala, tarvitsee apua arkisissakin asioissa (esim. asuntoasiat), aina saa olla neuvomassa ja kuuntelemassa ongelmia. Mulla on kuitenkin oma elämä elettävänä: käyn töissä, luen pääsykokeisiin ja mulla on parisuhdekin. Oon yrittänyt sanoa, että en jaksa enkä pysty, kun soittaa 1-5 kertaa päivässä ja laittaa jopa tekstiviestejä siihen päälle. Ja sitten iskee huono omatunto, jos asiasta sanon.... Onhan hän yksinäinen enkä "luonnevioista" huolimatta haluaisi hänelle pahaa. :( On vain välillä todella raskasta, kun joudun neuvomaan sekä paapomaan aikuista ihmistä, vastineeksi kun ei itse kuuntele mun ongelmia tai osaa neuvoa mun ongelmissa. Sitten saattaa loukkaantua, jos matkustelen, mökkeilen tai en muuten vain pääse matkustamaan hänen luokseen.
Mun äiti on yhtäkkiä alkanut vihata hänen naapureitaan vaikka ennen oli väleissä. Tai hänellä on tosi oudot välit "läheisiin" ihmisiin, puhuu heistä aina ilkeää minulle. En ymmärrä? Sitten hän esittää ettei muka osaa nostaa tililtä rahaa(vaikka oikeasti osaisi) ja muita "helppoja" asioita joihin tarvitsee minun apua. Jos joku voisi kertoa mistä tälläinen johtuu? Kysyin häneltä, kerran haluaisiko hän aloittaa jonkun harrastuksen jossain ryhmässä niin vastaukset ovat aina tyylliin : "en kyllä halua! viihdyn yksin niiiin hyvin! " Äitini on siis todella todella itsepäinen eikä halua tutustua keneekään muuuhun uuteen ihmiseen. Olen ollut huolissani hänestä siitä asti kun muutin pois kotoa ja tätä on jatkunut vuosia. Joskus hän voi laittaa viestin aamusta että " Oletko koton, tulisin kylään" Sitten kun kieltäydyn ystävällisesti, niin tulee minulle jotenkin syyllinen olo....... Tässä pitää mainita kun hän tulee kylään niin hän haluaa viipyä noin 4- 8 tuntia........
Ootko varma, ettei oo alkavaa dementiaa tai Alzheimeria? Voi oireilla luonnemuutoksina. Tai sitten häpeää yksinäisyyttään, ei uskalla kysyä ääneen apua. Oma äitini on aina ollut tuollainen hankala ja tietyllä tavalla itsekäs, on keskittynyt enemmän omiin asioihinsa.
Ei hajuakaan, kaikista pahin on ettei hän suostu edes käymään lääkärissä perustesteissä. .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luojan kiiitos äitini löysi miesystävän 82vuotiaana leskeksi jäätyään.
Toinen ennestään tuttu leskimies 82v
Nyt he käyvät yhdessä lounaalla ja Prismassa ja päiväretkillä. Tottakai autan välillä kun tarvitaan, mutta minun ei nyt tarvitse täyttää tyhjiötä, jonka täyttäjäksi minusta ei olisi.
Äiti nuorentui äänestäänkin 20 vuotta, ilman uutta kumppanuutta hän olisi kuihtunut pikkuhiljaa pois.
Miun äiti on miesvihaaja. " kaikki miehet kamalia ja oksettavia murhaaji, hyihyi!!" Ei voii edes ehdottaa hänelle treffeilua.
Oma äitinikään yhteen ole muuttanut leskimiehensä kanssa, kummallakin on oma asunto varaventtiilinä, vaikkeivat osaa yksin sitten asunnoissaan kuitenkaan olla, puhelinlangat laulavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeää olisi pystyä pitämään omat rajansa ja vapautumaan turhasta syyllisyyden tunteesta. Miettikää mihin pystytte, mihin riitätte, mitä haluatte ja pitäkää siitä kiinni. Esim. että tapaatte äitiänne 2 kertaa viikossa max 2 tuntia kerrallaan, puhelu enintään joka toinen päivä.
Itseäni tämä ajattelumalli jotenkin helpottaa. Tiedän, että teen asioita äitini hyväksi, mutta pidän kiinni omasta jaksamisestani. "Tähän mulla riittää paukut", jotta itsellenikin ja omalle perheellenikin jää aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ala käyttämään häntä erilaisissa harrastuksissa (kun hän löytää mieluisen, löytää sieltä myös kavereita ja "dumppaa" sinut seurustelulistaltaan), kysy jostain paikkakuntansa päiväkeskuksesta pääsisikö hän sinne seurustelemaan ikätöveriensa kanssa ,auta häntä löytämään itselleen uusi kumppani
Perheellisellä työssäkäyvällä ei tuohon aika ja jaksaminen aina riitä. Eikä mielenkiinto ainakaan kumppanin etsimiseen.
Kyse on perheellisen omasta äidistä, luulisi riittävän ja haluttavan. Ihmiset ovat ihmeen itsekkäitä nykyisin....
Mutta kun ei riitä niin ei riitä. Minullakin on oman terveyden kanssa enemmän ongelmia mitä äidillä. Äiti voisi muuttaa siitä itselleen liian työläästä ja kalliista omakotitalosta kaupungin keskustaan, jossa hän pääsisi ihan itse omin jaloin kauppaan ja harrastuksiin. Nyt ei pääse ja pitkästyy, kun kukaan ei ole joka päivä kuskaamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiiä muuta kuin et mun lapsi lupasi ottaa mut vanhana asumaan luokseen!
Kuuletko kun tyttäresi sekstailee puhelimessa miehensä kanssa?
Kuulemma ei ota miestä.
Joo joo.
No ei kyllä oikeasti kiinnosta tai halua tuppautua toisten nurkkiin pyörimään.. xD Ei se nyt tosissaan ollut.
Vierailija kirjoitti:
Joittenkin kohdalla tämä ei tunnu loppuvan ikinä ja omakin vanhuus ja heikkous jo kolkuttelee ovella. Silti on häärättävä ja huolehdittava vielä kohta satavuotiaasta vanhemmasta. Kaikki ulkopuolinen apu on kyllä otettu vastaan, mutta ei niistä ole apua silloin, kun äiti saa päähänsä, et nyt pitää saada sitä ja sitä, ala hommaamaa.
Se että itsellä olisi jo sairauksia, ei ole mitään. On lähdettävä siltä istumalta tutkimaan, mikä siinä kahvinkeittimessä on vikana tai miksi tv- kanava ei näy.
Hopi hopi nyt vaan!
Tuttua. Itse klenkkasin polvinivelrikkoisena avuksi ja kun mainitsin ohimennen, niin "sinä olet nuori, ehtii vaikka eikata hyvin." Ja että hän on "aina toisinaan miettinyt, että minkä sitä antaisi pois jos jonkun osan kehostaan menettäisi - kyllä sitä jalan antaisi".
Juu, että mikäs kanava pitikään saada näkymään.....puuuh
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa muistaa, että ilmiö on ikiaikainen. Jossain vaiheessa tulee se oma vuoro.
Miehiltä tämä pitkälti puuttuu. Usea miesvanhus ei pyydä apua, vaikka tarvitsisikin. Ja aikuiset pojat eivät näihin ikääntyneiden huoltohommiin lähde kuin nimellisesti.
Ei ole mikään ikiaikainen juttu. Vaan on heikkoluontoisten ihmisten itsekeskeisyyttä.
Minun kumpikin isoäitini leskeytyi, toinen eli leskenä 30 vuotta, toinen kaksi. Yksi isotäti oli leskenä melkein 70 vuotta (sotaleski). Voisin jatkaa listaa loputtomiin.
Ei kenestäkään heistä tullut riippaa kenellekään. Koska olivat viisaita, henkisesti kehittyneitä ihmisiä, jotka olivat sisäistäneet sen, että kaikilla on lähtö edessä ennemmin tai myöhemmin.
Jos ihmisen henkinen kehitys on edennyt siten, kuin asiaan kuuluu, leskeytymisvaiheessa alkaa luontaisesti keskittyä yhä enemmän omaan henkiseen kasvuunsa. Mutta jos on kovin itsekeskeinen ja materialistinen luonne, ei tietysti sellaiseen kykene.
Mutta nuo riipat ja takertujat ovat niitä, jotka ovat koko elämänsä odottaneet muiden täyttävän emotionaaliset tarpeensa ja aikovat jatkaa samaa itsekästä rataa hautaan saakka.
Todellinen avun tarve on sitten asia erikseen.
Vierailija kirjoitti:
mekin autoimme äitiä etsimään itselleen uuden miehen. Aluksi piti kannustaa lempeästi ajatukseen ja saada äiti uskomaan, että se on ihan ok ja ei aiemman miehen muisto siitä mihinkään katoa. Sitten piti miettiä yhdessä millaisista paikoista tykkäisi käydä miehiä katselemassa. Äiti tykkäsi nuorena tanssimisesta, joten se ratkesi sillä. Me lapset sitouduimme kuljettamaan häntä tanssipaikkoihin ja aika nopeasti sieltä joku leskimies löytyi kainaloon. Sen jälkeen äidistä ei kovinkaan usein kuulunut, milloin olivat miesystävän mökillä, milloin käväisivät risteilyllä Tukholmassa, Tallinassa, milloin missäkin. Äiti nuoreni ihan silmissä, sai myös enemmän lihasvoimaa tietenkin, koska elämä muuttui liikunnalliseksi ja aktiivisemmaksi eikä enää vain istunut kotona. Todellakin kannatti uhrata omaa aikaa sen hyväksi, että sai autettua toista astumaan ns. toiseen elämäänsä. Olisi ollut tosi kurjaa ja sydämetöntä hylätä toinen yksinäisyyteen vain siksi että olisi pitänyt ottaa aikaa omista harrastuksista. Äitini hoiti ja huolehti minusta lapsena, tottakai pidän hänestä huolta vastavuoroisesti. Ja kyllä niille omille harrastuksillekin järjestyi aikaa, kun alkoi järkeistämään omaa ajankäyttöä. Nyt äiti sitten on ollut omassa ystäväpiirissään esimerkkinä ja sieltä on muutamatkin lesket innostuneet itsekin taas deittailemaan.
Ihana, toivoa antava juttu
Vierailija kirjoitti:
https://mieli.fi/fi/mielenterveys/mielenterveyden-h%C3%A4iri%C3%B6t/mas…
"Apua saattaa löytyä harrastuksista ja muiden ihmisen seurasta. Tärkeää on, että toiminta on sopivaa ja mieleistä."
Mutta entä jos oma äiti on niin itsepäinen ettei häntä saa raahattua mihinkään harrastuksiin eikä hän suostu mihinkään?
Ap, kuulistaa ihan omalta äidiltäni 10v sitten. Jönen muistisairautensa alkoi oirehtimaan siten, että jatkuvasti keksi ties mitä syitä, että tuli käymään meillä tai pyysi mus käymään heillä. Jatkuvasti oli ahdistunut yhdestä sun toisesta asiasta. Sai itkukohtauksen, jos kerroin lähteväni matkalle, esim 300 km päähän tai 8000 km päähän.
Nyt hän on siis muistisairas, jolla käy 3 krt päivässä kotihoito, itse hän makaa lähinnä sängyssä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kuulistaa ihan omalta äidiltäni 10v sitten. Jönen muistisairautensa alkoi oirehtimaan siten, että jatkuvasti keksi ties mitä syitä, että tuli käymään meillä tai pyysi mus käymään heillä. Jatkuvasti oli ahdistunut yhdestä sun toisesta asiasta. Sai itkukohtauksen, jos kerroin lähteväni matkalle, esim 300 km päähän tai 8000 km päähän.
Nyt hän on siis muistisairas, jolla käy 3 krt päivässä kotihoito, itse hän makaa lähinnä sängyssä.
Miten muistisairaus todetaan? Pelottaa äitini puolesta joka ei suostu käymään missäään lääkäristesteissä
mekin autoimme äitiä etsimään itselleen uuden miehen. Aluksi piti kannustaa lempeästi ajatukseen ja saada äiti uskomaan, että se on ihan ok ja ei aiemman miehen muisto siitä mihinkään katoa. Sitten piti miettiä yhdessä millaisista paikoista tykkäisi käydä miehiä katselemassa. Äiti tykkäsi nuorena tanssimisesta, joten se ratkesi sillä. Me lapset sitouduimme kuljettamaan häntä tanssipaikkoihin ja aika nopeasti sieltä joku leskimies löytyi kainaloon. Sen jälkeen äidistä ei kovinkaan usein kuulunut, milloin olivat miesystävän mökillä, milloin käväisivät risteilyllä Tukholmassa, Tallinassa, milloin missäkin. Äiti nuoreni ihan silmissä, sai myös enemmän lihasvoimaa tietenkin, koska elämä muuttui liikunnalliseksi ja aktiivisemmaksi eikä enää vain istunut kotona. Todellakin kannatti uhrata omaa aikaa sen hyväksi, että sai autettua toista astumaan ns. toiseen elämäänsä. Olisi ollut tosi kurjaa ja sydämetöntä hylätä toinen yksinäisyyteen vain siksi että olisi pitänyt ottaa aikaa omista harrastuksista. Äitini hoiti ja huolehti minusta lapsena, tottakai pidän hänestä huolta vastavuoroisesti. Ja kyllä niille omille harrastuksillekin järjestyi aikaa, kun alkoi järkeistämään omaa ajankäyttöä. Nyt äiti sitten on ollut omassa ystäväpiirissään esimerkkinä ja sieltä on muutamatkin lesket innostuneet itsekin taas deittailemaan.