Jäin lapsettomaksi koska en löytänyt miestä

Suosittelen hankkimaan lapsen mahdollisimman pian, tai luovuttamaan munasoluja puolisoa etsiessä. ASAP, 35-vuotias kelpaa vielä luovuttajaksi. Myöhemmällä iällä voi kaduttaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sitä valitettavasti itseä saa syyttää jos kumppania ei löydä. Kokonaista sukupuolta ei voi syyttää, koska ei miehet ole mikään homogeninen massa, vaan koostuu yksilöistä, eikä mies ole naiselle mikään ihmisoikeuskaan. Luonnollisesti mahdolliset kumppanit vähenee kun ikää tulee, varsinkin jos tällä miehellä ei saa olla ennestään lapsia. Kun asettaa kriteereitä, niin kumppanit vähenee ja vähenee, lopulta ne loppuvat. Omassa käytöksessäkin on varmasti jotain mikä karkottaa noita potenttiaalisia kumppaneita, jos ei todellakaan vajaan parinkymmenen vuoden aikana löydä ketään.

No en minä koko aikaa ole yksin ollut, jokusen kerran seurustellut ja ollut jotain tapailua tms. Mutta oikeassa olet, peiliin on katsottava. 

Ja ei, en syytä miehiä siitä etten ole kohdannut sellaista henkilöä jonka kanssa olisin voinut katsoa yhteistä tulevaisuutta pidemmälle eteenpäin. Voihan se olla ettei sellaista miestä edes ole jonka kanssa sopisin yhteen ja joka kiinnostuisi juuri minusta. 

Vierailija kirjoitti:

Helposti löydät vielä 40 vuotiaan miehen tai jopa nuoremman. Minä löysin ja vuoden päästä olin raskaana ja sitten meni kaksi vuotta ja olin taas raskaana. Sain molemmat lapseni ekasta yrityskierrosta. Ei tuossa iässä aikailla. Raskaudet voivat alkaa helpostikin, jolloin sinulla saattaa olla hyvinkin aikaa. Älä siis vielä luovuta, sillä moni mies luovuttaa 40-45 vuotiaana ja sinä olet nainen ja vasta 35 v.

Kiitos rohkaisevasta viestistä! Hienoa että itse löysit etsimäsi. 

Sähän olet noin 5-6 vuoden päästä "Parasta Jälkeen"-päiväyksen saavuttanut, ja jos et ole ihan muodottomaksi itseäsi syönyt/juonut ja olet edes mukiinmenevän näköinen, niin alat olla sellainen turvallinen yksilö, jonka kanssa pystyy seurustelemaan. Mutta se vaati tosiaan sen että ne munuaiset on varmasti pilalla = taloudellinen miina purettu

Vierailija kirjoitti:

Latasin tinderin vuosia sitten. Silloin ~30-35 vuotiaat naiset olivat kuin lapsi karkkikaupassa. Tarjontaa heille oli varmasti yllinkyllin ja naiset olivat "ronkeleita" ja ylimielisiä. Eivät vastanneet mitään, tai vastasivat yhdellä sanalla ja usein pikku piilo vi**uilua viesteissä. Latasin hiljattain tinderin uudestaan testimielessä ja moni tuttu nainen roikkui yhä listoilla. Nyt profiilissa luki että "ei lapsia, mutta haaveissa oma lapsi" Nyt heidän ikänsä oli siinä 37-40v. Ne keiden kanssa tuli match usein jopa aloittivat keskustelun ja se ylimielisyys ja veetuilu oli jäänyt pois. Huomasivat että biologinen kello sammuu ja ottajia ei enää olekkaan kuten nuorena.

Tämä on rankkaa yleistystä, mutta suunta oli selvästi nähtävissä.

No jaa, en ole ikinä kokenut että olisin missään karkkikaupassa tinderissä tai muilla deittipalstoilla. Silloin joskus vuosia sitten kun olin suomi24 ja okcupid niin oli lähinnä ahdistavaa kun monet miehet vaan pommitti viesteillä välittämättä siitä minkä ikäistä miestä itse etsin tai mitä profiilissani luki. Tinderissä sentään on se hyvä puoli että molempien pitää olla tykännyt ennen kuin voi ottaa kontaktia. 

Ehkä sitten olen vain tosi ruma tms kun en ole huomannut mitään tuollaista?

Vierailija kirjoitti:

Jos haluaa miestä huolellisesti yhä etsiä, eikä kiirehtiä baaripanoilla lasta yrittämään, miettisin myös, että olisiko ok, jos oman lapsen saamisen sijaan adoptoisin lapsen (jos hedelmällinen aika kerkeää tässä menemään ohi).

Adoptio ei ole mahdollinen, ihan jo siitä syystä että sairastin nuorempana masennuksen. Ei saa olla mitään, siis minkäänlaista mielenterveysongelmallista historiaa jos haluaa adoptoida, vaikka sairaus olisi terapialla/lääkityksellä hoidettu pois. 

Toki adoptiovanhemman homma on vielä siinäkin mielessä vaativampaa että lapsella on hylkäämiskokemus taustalla. Käsittääkseni adoptointi ei myöskään ole ihan halpaa puuhaa, korjatkaa jos olen väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko ei osaa etsiä, on kusipää tai kriteerit on liian kovat. Voihan hyvät kumppanit evätä itseltään tiedostamattakin, mutta syyllinen löytyy aina peilistä. En minä ainakaan ota syitä niskoilleni jos ap ei saa lapsia, se olisikin erikoista syyttää kaikkia vastakkaisen sukupuolen edustajia.

Ainakaan minä en syytä miehiä siitä, etten ole löytänyt puolisoa, mutta siitä etten saanut lapsia syytän sitä, etten löytänyt sopivaa miestä. Eikä se ole miesten syy, ei omakaan syyni, ettei tiet ole kohdanneet oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Siitä kiitän itseäni, että osasin erkaantua epäsopivaksi osoittautuneesta miehestä ennen lapsia. Se harmittaa, että missasin toisen miehen kanssa mahdollisuuden ja hänellä on nyt lapset toisen naisen kanssa, olen toki iloinen hänen puolestaan.

Jep, samoja mietteitä. En itsekään koe mitenkään syyttäväni miehiä, ei kellään miehellä ole mitään velvollisuutta ottaa minua kuten ei minullakaan velvollisuutta kelpuuttaa ketään ei sopivaa miestä. Ehkä tuolla on joku jonka kanssa ei ole polut vaan kohdanneet, vielä. 

Vierailija kirjoitti:

Vinkiksi nuoremmille, että parhaat ja mukavimmat miehet ja naiset pariutuvat yleensä opiskeluaikana 20-28 vuotiaana, sen jälkeen valinnanvara pienenee. Yli 30 vuotiaista sinkuista suuri osa on eronneita, karanneita, ongelmaisia, nirsoja jne. Useimmat tuntemani pitkään yhdessä olleet onnelliset pariskunnat ovat juuri näitä vähän yli 20 vuotiaina opiskeluaikana tavanneita.

Ja nämä eronneet, jotka tulevat uudelleen sinkkumarkkinoille, eroavat tilastojen mukaan helposti myös myöhemmistä parisuhteista.

Itse löysin aivan ihanan puolison opiskeluaikana ja aion tehdä kaikkeni, että liittomme kestää.

Niin... Itse opiskelin alaa jossa suurin osa opiskelutovereistani sattui olemaan naisia. Ei voinut mitenkään kaikille siitä porukasta miestä riittää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naisen elinikä pitenee sinkkuna ja lapsettomana. Tietenkin tahaton lapsettomuus on aina tragedia.

Toisin sanoen kärsimys pitenee..ainakin joillakin. Kaipaus vastakkaista sukupuolta kohtaan on ihan normaalia.

mies53v

Moni näkee seurustelun ja avioliiton valoisat puolet eikä tajua realiteetteja. Vaikka mies tekisikin osansa joudut silti kannattelemaan sekä häntä että teidän lapsia. Vaimolta odotetaan vielä tänäkin päivänä hoivaa ja turvaa. Itsessäkin olisi ihan riittämiin työmaata..

Niin... Tästä syystä en ota miestä jolla on esimerkiksi se alkoholiriippuvuus. 

Vierailija kirjoitti:

Olisiko tällä naisella vain liian suuret jalat ne usein aiheuttavat miehettömyyttä joka johtaa lapsettomuuteen

No voi hyvä tavaton... Ainakaan tästä ei ole kyse :D ellei sitten siitä että minulla on liian lyhyet jalat (olen muutenkin lyhyt). Jotenkin kuitenkin haluaisin uskoa ettei esim jalkojen pituus ole se tärkein kriteeri kumppania etsiessä. 

Vierailija kirjoitti:

SvenskHurri kirjoitti:

No jotkut naiset on semmosia että miehen täytyy aina olla täydellinen, fiksu, komea,  hauska, rikas muttei liian rikas, mukava, siisti, päihteetön, ongelmaton, nuori muttei liian nuori, miehekäs mutta ymmärtäväinen, feministi, innokas, avulias, kokkaaja, lempeä, hieno jne. Sitten on niitä facebook kavereita sanomassa "girrll ansaitset jonku Leonardo Dicaprion älä deittaile mitään normi miestä" niin ei ihme ettei ikinä sitä miestä löydä. Tietenkin voi jotkut rajat pitää ettei mitään narkkareita deittaile mutta joskus pitää naisten kuin miesten tajua että te ette saa etkä ansaitse mitään supermallia joten tyydytkää johonkin suht normaaliin tyyppiin. 

Mielestäni tuo, mitä luettelit, kuulosti ihan suht normaalilta tyypiltä. Vähän huono diili sekin olisi, että ottaisi jonkun tylsän, ei-mukavan, epäsiistin, päihdeongelmaisen, muutenkin ongelmaisen, liian vanhan, ymmärtämättömän, innottoman ja julman miehen, joka vieläpä vihaisi feminismiä, ei koskaan suostuisi auttamaan ketään ja kieltäytyisi ikinä laittamasta ruokaa.

Kyllä nuo ominaisuudet, mitä luottelit, ovat ihan normaalin ihmisen ominaisuuksia - no, jokainen ei ehkä ole niin komea, mutta toisaalta aika tavallisten miesten ulkonäöistä ovat naiset viehättyneet. Ja aika harva edes edellyttää mihen olevan rikas - eihän Suomessa kovin moni edes ole sellainen, jota kutsuisi rikkaaksi.

Näinpä. Ja kuvittelisi että toiselta voisi vaatia suht samaa mitä itsekin on? 

Vierailija kirjoitti:

Ap, on fiksua, ettet ole aloittanut suhdetta kenen tahansa kanssa vain lapsen saadaksesi. Sinuna kuitenkin mieluummin hankkisin lapsen yksin kuin jättäisin kaiken sen kortin varaan, että ehkä vielä tuurilla löytyy sopiva mies. Saattaa käydä niinkin, että tapaat ihanan miehen - joka sitten parin vuoden yhdessäolon jälkeen ei haluakaan lapsia. Tai suhde voi myös päättyä. Kun ikää alkaa olla 35, lähtisin kyllä lapsenhankintaan itsekseni.

Jep. Pitää alkaa tosissaan selvitellä omaa hedelmällisyyttä jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset vielä 35-vuotiainakin etsivät sitä komeaa, menevää, 183 senttistä rahoituspäällikköä, joka pelaa lätkää vapaa-ajalla? Eikö naiset tosiaan opi kokemuksistaan mitään?

t. 40v mies, joka haluaisi perheen jonkun ihanan naisen kanssa. Eikä ole ulkonäkökeskeinen eikä päihde-/ mt-ongelmainen, muttei myöskään komea eikä jännä.

Nuo lätkäjutut on teidän miesten omia haaveita - te olette fanittaneet jääkiekkoilijoita lapsena ja nuorena, ja te olette itse toivoneet olevanne hyviä pelaajia koulun kentällä. Naisia on lätkä useimmiten kiinnostanut todella vähän, eivätkä lätkänpelaajat koskaan ole olleet tyttöjen idoleita samalla lailla kuin poikien.

183-senttinen rahoituspäällikkö kuulostaa muuten tosi tylsältä. Sellaisessa toimistorotassa ei ole mitään jännää.

Niinpä. En ole itse koskaan fanittanut mitään lätkämiehiä enkä edes seuraa urheilua ollenkaan vaikka oma elämäntapani onkin umpiliikunnallinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, olet vielä nuori. Itse 58v. En koskaan löytänyt miestä, olisin halunnut lapsen. Silloin kun olin nuori, ei ollut yksineläville palveluja, että olisi voinut saada lapsen keinohedelmöityksellä. Sinulla on mahdollisuuksia nykyään. 🙂

Ei muuten pidä paikkaansa. Olen 59-vuotias ja lapsi nyt 20. Kiitos Väestöliiton lapsettomuusklinikan! Päädyin juuri 35-vuotiaana Väestöliiton pakeille, kun miestä ei ollut löytynyt ja haaveena oli oma lapsi. Yli kolme vuotta kesti, mutta lopputuloksena oma lapsi, joka viime syksyllä aloitti jo yliopisto-opinnot. Ensin kokeiltiin muutama inseminaatio, saldona yksi varhainen keskenmeno. 4. IVF-hoito tuotti lopulta toivotun tuloksen. En kadu enkä koskaan ole katunut ratkaisuani!

Vau! Kiitos kun jaoit kokemuksesi! Oliko sinulla millaiset tukiverkot kun lapsi oli pieni?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse mies, joka pitkään tuskaili tämän kanssa. Löysin kyllä kiinnostavia naisia, mutta lopulta oli syitä jos toisia, etteivät halunneet lapsia.

[...]

Sen jälkeen treffailin huonolla menestyksellä pari vuotta. Huomasi, ettei se vapaa naismateriaalikaan ihan parasta enää ollut. Erilaiset elämäntapa- ja mielenterveysongelmat nostivat päätään.

[...]

Nykyään minulla on kiva parisuhde, hyvää seksiä ja kivaa tekemistä ja tulevaisuuden unelmatkin on yhteisiä. Täytän tänä syksynä 34, joten 3,5 vuotta jouduin treffailemaan.

Tämä. Itsekin kunkin kannattaa pitää rima korkealla, eikä tyytyä mihin sattuu. Tämä vaatii sitkeyttä ja aktiivisuutta.

Tämähän se oli. Oikealle kohtaamiselle pitää antaa mahdollisuuksia. Se nostaa todennäköisyyksiä. Kannattaa kuitenkin myös miettiä sitä rimaa nostavia seikkoja, onko ne oikeasti tärkeitä, jos ne on vaikka jotain minimikengänkokoja tai nenänmuotoja. Aatesuuntia tärkeämpää on, että pystyykö molemmat hyväksymään toistensa eriävät mielipiteet ja valinnat, jne. Esim. Naisystäväni on kasvissyöjä, minä mutustelen mitä vain. Kunhan hyväksyy toisen valinnan.

Samoin itsestänsä olisi hyvä tietää, mitä antaa suhteen toiselle osapuolelle ja listaako itselle jonkin kahvihuoneen kateudenheittäjän, vai sellaisen tyypin jonka kanssa on kivaa yhdessä. Deittaillessa moni tuntui kertovan, että voivat tehdä joitain juttuja sitten, kun löytävät oikean. Tyyliin, käydä keikalla ja retkeillä. Jos ne kiinnostaa oikeasti, niitä tekisi jo tai hakeutuisi harrastusporukkaan.

Eniten kuitenkin ehkä penään sitä, että ihmiset olisivat rehellisiä itselleen ja muille siitä, mitä hakee ja haluaako perhettä. Se olisi auttanut nuorempana ja on kaikille reilumpaa. Eletty vuodet eivät kuitenkaan palaa, eikä niihin lapsensaantihommiin yleensä aleta heti kumppanin löydyttyä. Se on myös iso, elämää piirtävä asia ja jos sitä ei vaali, saattaa mennä ohi.

Jep. Olen tähän asti kyllä elänyt itseni näköistä elämää ja harrastanut itseäni kiinnostavia asioita mutta ei vaan ole tullut sitä kumppaniehdokasta vastaan. Itse tosin pidän arvopohjaa aika tärkeänä, tai ainakin sitä ettei ole täysin vastakkaisia näkemyksiä asioista. Ihan jo lapsen kasvatuksenkin kannalta. Mutta tärkeintä on tosiaan se että toisen seurassa ihan aidosti ja oikeasti viihtyy. Ja että on rakkautta ja tahto rakastaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän on vaikea uskoa ettei olisi löytänyt miestä  35  vuotiaana. Taitaa olla niin ettei  h äntä miehet ollenkaan kiinnosta.  Kun useimmat ovat  rakastuneita usein jo  15 vuotiaasta  ylöspäin , nii joku väittää  ettei löydä  miestä.  Voihan  olla  että on vaan niin laiska  ettei vitsi  satsata asiaan. Yleensä siihen satsataan  mikä kiinnostaa.  Nyt  sitten  heräsi  "   miten saisin  lapsia "Tulee mieleen yks jenkkiläinen  parinhakuohjelma; Rikas aasialainen silmälääkäri halusi yhtäkkiä  lapsen. Jokaiselta ohjelman naiselta kysyi saman kysymykse: Voitko luvata että heti ekassa kuussa yritetään yhdessa raskautta, kun haluan  heti lapsia ja perheen. Viisaat naiset kaikkosivat heti, aloitus oli  tökerö  vaikka puitteet  oli mahtavat. Parisuhteesta  jos ei piittaa, voi hankkia lapsen muilla keinoin.

Mitä se auttaa, vaikka olisikin ollut rakastunut, jos ei toinen osapuoli rakastu vastavuoroisesti? Ja kaikki eivät ihastu ja rakastu niin helposti. Itse olen sellainen, joka rakastuu harvoin, ja ihastuminenkaan ei tapahdu sormia napsauttamalla. Kaikki eivät saa aina ihastuksensa kohdetta - eivät edes silloin, vaikka kaikkien muiden mielestä se ihastuksen kohde olisi ollut "huonompitasoinen". Tällaistakin nimittäin tapahtuu.

Olisi tosi kätevää jos voisi jotenkin pakottaa itsensä ihastumaan ihmiseen joka on ihastunut sinuun. Kyllä minuunkin on ihastuttu mutta en ole itse ihastunut takaisin. Ja olen itse ihastunut johonkuhun mutta hän ei jaa samoja tunteita. 

Mistähän se johtuu että jotkut ihastuvat niin nopeasti ja ovat tuosta vaan valmiita hyppäämään taas uuteen suhteeseen? Miksen itse voi kokea samoin, yhtä helposti? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos miehet keskimäärin haluavat perustaa perheen vanhempana, niin ei nainen vain voi pitää kiinni tuosta kriteeristä "suunnilleen samanikäinen" Tai ainakin pitää ymmärtää, että silloin välttämättä perheeseen halukasta miestä ei löydy.

Miksi luulette, että etelämaalaisten parisuhteissa mies voi olla paljonkin näistä vanhempi

Se vaan, että ei oikein pysty syttymään ja kiinnostumaan huomattavasti vanhemmasta miehestä. Ei myöskään ole yleensä mitään yhteistä, ei synkkaa - ja se olennaisin eli vetovoima puuttuu. Joten kyllä ainakin itse mieluummin teen lapsen yksin kuin epämieluisan ja paljon vanhemman miehen kanssa. Naiselle vanhemman miehen kanssa pariutuminen on usein huono diili muutenkin - iso riski siihen, että vanhempana miehen raihnaisuus pilaa itseltä viimeiset aktiiviset vuodet, ja sitten on luvassa normaaliakin raskaampi vanhuus, jos joutuu itse hoitamaan ja auttelemaan vanhempaa ja huonokuntoisempaa miestä. Pahimmassa tapauksessa on edessä jopa omaishoitajuus.

Voihan se omaishoitajuus olla edessä, vaikka samanikäisenkin kanssa pariutuu, kun ei elämää voi ennustaa, mutta suurempi todennäköisyys on silloin, kun kumppani on vanhempi. Ja kyllä silläkin vaikutusta on omaan elämänlaatuun, jos kumppanin voimat ja jaksaminen hiipuvat jo silloin, kun itse vielä olisi täysin toimintakykyinen, pirteä ja jaksaisi tehdä kaikenlaista.

Veikkaan, että oman lapsen yksinhuoltajuus on helpompaa kuin vanhan miehen hoito.

Samoja mietteitä. Ja lähipiirissäni on vieläpä yksi vähän ikävämpi esimerkki siitä millaista on kun kumppani paljon vanhempi. Pariskunnan nainen oli vielä tukevasti työelämässä kun mies oli dementoitunut ja sekoili yksin kotona. Sitten mies kuoli jo ennen kun nainen itse ehti edes eläkkeelle asti. Eikä se pariskunnan yhteinen lapsikaan tainnut tuolloin olla paljoa yli parikymppinen tuolloin. Jos vielä löydän miehen ja saan lapsen, niin todellakin toivon että me vanhemmat voidaan olla lapsen elämässä edes vähän pidempään mukana. Tietenkään kaikkea ei voi aina laskelmoida. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lue kirjoittamasi aloitus uudestaan ap. Kirjoitit ettet saa miestä ja miehellä ei saisi olla mt-ongelmia ja päihdeongelmaa. Nyt saat joko tyhjää tai juuri sen ongelmallisen tyypin, ei näin. Kokeile manifestointia ja kirjoita päiväkirjaasi, että sinä saat miehen, miehen joka on kaikkea sitä mitä olet aina halunnut. Minä olen rakkaus, minä olen parisuhde jne.. kuvittele mielessäsi minkälainen rakkaus ja mies on.

Uskooko joku tosissaan tällaiseen? Ei mihinkään päiväkirjaan kirjoittamalla elämän tapahtumat muutu. Voi olla vaikka kuinka hyvä ja positiivinen ihminen ja silti jää yksin ja lapsettomaksi. Kaikille vain ei ole paria. Kokemusta todellakin on.

Olin itsekin aluksi skeptininen, mutta todellakin toimii. Sinulle ei ole paria koska itse sanot niin ja oikein toitotat ja vedät puoleesi tyhjyyttä. Muuta asennetta ja tee kuten neuvoin niin johan löytyy miehiä jonoksi asti. Sinä itse teet päätöksen. Jos haluat tyhjyyttä niin mikä siinä mutta turha katkeroitua kun voit valita toisin.

Juu ei toimi. Ikävuodet 15-35 olin todella positiivisella mielellä, lähestyin miehiä aktiivisesti, elin mukavaa ja mielenkiintoista elämää. Aina uskoin että tänään on se päivä. No, ei sitä päivää koskaan tullut. Eli kuinka monta vuosikymmentä noita motivaatiolauseita sinne päiväkirjaan pitäisi raapustaa jotta tuo magia toimii?

En ole edelleenkään katkera, olen vain realistisesti hyväksynyt sen tosiasian että puolisoa ei minulle tässä maailmassa ole. Elämäni on edelleen kivaa ja hyvää, ja olen oikeastaan onnellisempi nyt kun en enää yritä ja usko olemattomaan rakkauteen.

Niin, itsekin olen miettinyt sitä vaihtoehtoa että ehkä minulle ei edes ole ketään tuolla. Ja silloin pitää hommata se lapsi yksin. Kyllä lapsen kanssa kahdestaankin on ihan oikea perhe. 

On tosi satuttavaa uskoa ja toivoa vuodesta toiseen, kun aina vaan tulee rikotuksi, jätetyksi tai petetyksi. Tai ei kelpaa alkuunkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Utelias. kirjoitti:

Mistä sinä sitä parisuhdetta olet viimeiset 15 vuotta etsinyt vai onko asia vasta nyt ajankohtainen?

Esim Suomi24, Tinder, Okcupid jne. Ei vaan ole tärpännyt, aina jompi kumpi ei kiinnostu tai kumpikaan. Myös työt ja harrastukset olleet sellaiset että valtaosa ollut naisia. Enkä ole koskaan etsinyt seuraa baareista/yökerhoista. Pisimmässä parisuhteessani oli paljon hyvää, mutta mies petti. En päässyt siitä yli, yritettiin kyllä. 

Me löydettiin miehen kanssa toisemme bussipysäkiltä, systeri löysi omansa kirjaston lukusalista.

Eli miten? Mitä siellä bussipysäkillä käytännössä tapahtui että siitä syntyi parisuhde?

En yksinkertaisesti tajua kun en ole koskaan kokenut minkäänlaista erityistä kohtaamista. Olen minä lähestynyt vieraita, varmasti kymmeniä kertoja elämässäni, mutta ei siitä tule koskaan mitään. Ihan sama kysynkö kelloa, tai kaupassa voisitko auttaa ja ottaa tuolta ylähyllyltä jotain kun olen niin lyhyt. Tai ihan mitä vaan.

Yksi jäi erityisesti mieleen kun olin joukkoliikennevälineessä jo ottanut katsekontaktia erääseen mieheen. Sitten tapahtui jotain todella yllättävää, jota oli luontaista kommentoida. Verrattavissa siihen kun bussiin tulisi hassuun pukuun pukeutunut apina, siis todellakin sellaista mitä ei joka päivä näe. Kommentoin tätä siis tällä miehelle ja hymynsä vaihtui sekunnissa mitä sä mulle puhut -ilmeeseen. Vastaus oli murahdus.

Kuitenkin kaikkialla ihmiset kuulemma tapaavat toisiaan näin koko ajan. Kaupassa vaikka joku tuote putoaa ja toinen nostaa sen ja pam! Olette naimisissa. Itse saan vain noita murinoita, ja jos joku vieras mulle jotain puhuu, se yleensä sanoo voitko mennä pois tieltä, tai jotain vastaavaa... :D

Hullu en ole enkä ruma, ja sosiaalisilta taidoiltani olen normaali. Kavereita on paljon. Mutta tämä yksi vaan ei onnistu, ikinä.

Haha, oletko minä? Myös itse ihmettelen suuresti että miten muut voikin tavata kumppaninsa niin käsittämättömissä tilanteissa. Ja miksi itselleni ei ole käynyt samoin? 

Vierailija kirjoitti:

Etkö voi pyytää, että joku hyvillä geeneillä varustettu miespuolinen ystävä panee sinut perinteisin menoin paksuksi ja hoidat lapsen yksin? Mies voi olla sitten jonkinlainen viimeinen oljenkorsi antamassa apua ja hoitamassa lasta. Näinhän se Jonnikin teki siinä lapsi tuntemattoman kanssa ohjelmassa.

Hah, mitenhän naama venähtäisi kaverilla jos ehdottaisin :D 

Mut eipä siinä, ei tarvitsisi ainakaan maksaa hedelmöityshoitoja. Jos siis sattuisi tärppäämään.