Lue keskustelun säännöt.
Onko kaikilla miehillä tarve kontrolloida naistaan ennemmin tai myöhemmin?
09.05.2021 |
Kysymys siis otsikossa.
Seurustelen neljättä vuotta mieheni kanssa ja nyt näyttää, että sama tuttu kuvio alkaa taas. Mies on huomattavasti vähemmän sosiaalinen ja tekemisissä ihmisten kanssa, minä taas paljon jo työni puolesta. Nyt miestäni on kuulemma alkanut ärsyttämään, miten jään suustani kiinni kaikkien tuttujen kanssa, jos olemme jossain yhdessä ja näen tuttuja. Tämä suusta kiinni jääminen on siis yleensä ihan tervehtimistä ja kuulumisten vaihtamista, mikä nyt mielestäni kuuluu hyviin tapoihin. Mies on siinä vierellä ja näkemässä ja kuulemassa keskustelun eli tietää mistä on kysymys.
Vastikään mies nosti esille aiemman tapahtuman, jolloin hän oli toimenpiteen jälkeen sairaalassa yön yli ja kävin häntä siellä kahvilassa tapaamassa. Siellä ollessamme näin kahvilassa entisen hyvän työkaverini, joka tuli hetkeksi juttelemaan. Heillä oli ollut traumaattinen ja hieman jännittävä synnytys vastikään ja keskustelimme tilanteesta ym. asiaan liittyen. Mies oli tästä kuulemma pahoittanut mielensä miten en huomioinut häntä ollenkaan ja ”läpätin” vaan tuon tuttavani kanssa. Mies oli ollut minulle kuulemma kuin ilmaa... mies oli siis koko ajan mukana ja kuulemassa keskustelun. En olisi ikinä kehdannut olla kuuntelematta tai keskeyttää tuota tuttavaani, kun hän minulle itselleen tärkeästä ja kovastikin kokemuksesta kertoi, minusta se olisi ollut epäasiallista ja röyhkeää. Miehen kanssa olin kahvilassa vielä hyvän aikaa ja ehdittiin kyllä kahden kesken siinä keskustella ja viettää aikaa. Mies oli kuulemma tilanteessa niin kettuuntunut, että jos en olisi kohta lopettanut keskustelua tuon tuttavani kanssa niin hän olisi lähtenyt kävelemään.
Miten siis on, onko oma käytökseni todella jotenkin poikkeuksellista ja miestä kohtaan huonoa tms.? Vai kertooko tämä enemmän miehen liiallisesta tarpeesta kontrolloida minua ja rajoittaa elämääni? Olen eronnut aiemmin pitkästä liitosta, jossa mies pyrki rajoittamaan elämääni oman mielensä mukaan ja hoitamaan asiat niin, että vastuulleni jäi työn ulkopuolella pääosin perheen ja kodin hoito ja kontaktit ystäviin ja mahdollisuudet omiin harrastuksiin/ menoihin olivat hyvin rajalliset. Nyt koen jälleen olevani samankaltaisessa tilanteessa.
Emme asu miehen kanssa yhdessä. Vietän pääosin lapsettomat viikkoni työn ulkopuolella hänen kanssaan ja luonaan. Tästä on alkanut tulla jollain tapaa itsestäänselvyys ja jos noina aikoina minulla olisi aikomus tavata ystäviäni tai tehdä heidän kanssaan jotakin, pahoittaa mies jollain tapaa selvästi mielensä ja se näkyy ikävänä käytöksenä. Mies pitää harvoin kavereihinsa yhteyttä ja toivoisi minun ilmeisesti toimivan samalla tavalla. Kuitenkaan en aio näin toimia. Eron jälkeen päätin etten enää koskaan aio jättää omaa elämääni tai ystäviäni syrjään kenenkään miehen vuoksi tai antaisin toisen enää rajata elämääni niiltä osin.
Paradoksi on myös se, että yleensä minussa ihastutaan sosiaalisuuteeni ja siihen, ”miten helppo kanssani on olla ja keskustella”. Jossain vaiheessa se kuitenkin kääntyy itseäni vastaan ja tätä piirrettä aletaan rajoittaa.
Näkökulmaa tilanteeseen ottaisin mielelläni vastaan? Olenko jälleen miehen kanssa, joka yrittää saada minusta kontrollin?
Kommentit (153)
On. Sinullakin on tarve kontrolloida miestäsi. Huomaatko mitä sanoja käytät, "mieheni".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo kontrollointia, jos kielletään, että aika ja huomio pitäisi antaa vain miehelle. Se kai tuossa on pyrkimys.
Kannattaa keskustella miehen kanssa ja kertoa, että sinua häiritsee tuollainen käytös.
Ymmärtääkseni mies on ilmaissut että naisen käytös on häirinnyt?
Miksei AP ole kontrolloiva, jos vastaavasti nyt kertoo että miehen käytös häiritsee?
Kukaan ei ole kieltänyt ketään aloituksen perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki. Minulla on myös ollut tuollainen puoliso, joka olisi pitänyt hänen mielestään olla joka ikisen tilanteen keskipiste. Jopa minun muutossani, jossa hän oli toisten mukana auttamassa, hän ei saanut tarpeeksi huomiota, ja lähti siksi kotiin.
Omista ystävistä kiinni pitäminen ja sosiaaliset kohtaamiset kuulostaa terveeltä.
Jos tapaatte muita ihmisiä yhdessä sovitusti, ja hän silloin osaa jutella, asia lienee sovittavissa.
Jos minä olisin sairaalassa, olettaisin kyllä olevani vierailun keskipiste. Sen verran itsekkyyttä on ihan tervettä. Jos puolisoni päättäisi kahvilassa lörpötellä ja olisin suunnattoman ärsyyntynyt, olisi ihan kypsää kertoa asiasta. Ei se tarkoittaisi ettei puoliso saisi lörpötellä jos haluaa, mutta hyvä tietää että kokisin oloni vähemmän tärkeäksi. Kenties olisin ylireagoinut, kenties en.
Sitten valitetaan, kun miehet ei puhu tunteista...
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo kuulostaa kyllä kontrolloinnilta. Sosiaalisten suhteiden rajoittaminen tai jopa puolison eristäminen parisuhteen ulkoisista ihmissuhteista on tyypillistä väkivaltaisille suhteille.
En nyt tarkoita, että miehesti on sitä tai tätä enkä ottaisi paria kertaa liian raskaasti, mutta seuraisin tilannetta ja jos jatkossa tuntuisi siltä, että mies yrittää eristää minua, lähtisin lätkimään.
Ikävältä ja töykeältä mieheltä kyllä silti kuulostaa.
Minä kyllä olisin miehen asemassa harmistunut samoista asioista. Olisiko silloin siis parempi olla hiljaa ja salata tunteensa? Eihän tuossa mies ole määrännyt mitään, ainoastaan kertonut kokemuksena. Tuntuu että moni lukee tilanteisiin omien kokemuksiensa perusteella enemmän kuin aloituksessa lukee.
Vierailija kirjoitti:
Riippuu kuinka usein jäät tekemään tuota sun "small-talkia" ja kuinka paljon. Ehkä häntä häiritsee se kuinka ne keskeyttävät jotakin omaa tekemistä tjsp. Hän siis on ottanut asian vain puheeksi, eikä tykkää siitä. Miksi se olisi rajoittamista? Kyllä nyt pitää toinenkin ottaa huomioon ja miettiä, sekä keskustella, että mikäs se ongelma nyt onkaan ja mitä sen eteen tehdään.
Se, että tulee nettiin valittamaan ja syyllistämään vain toista osapuolta, ei ole mikään ratkaisu. Päinvastoin silloin oma kanta on jo selvillä ja haluaa lähinnä muilta tukea sille.
Täysin satunnaisesti, koska eihän sitä nyt jatkuvasti kehenkään törmää missään. Yleisesti vietän miehen kanssa kaiken muun ajan mitä en ole töissä ja kun lapset ovat isäviikollaan. Emme juuri kyläile tai meillä käy vieraita vaan olemme aina kahdestaan. Enkö siis saisi missään koskaan jutella kenenkään kanssa vaan miehen kanssa ollessani minun kuuluisi olla joku muu kuin olen ja olla huomaamatta ja noteeraamatta kaikki muut niinä aikoina? Sekö on normaalia?
Tarkennukseksi siis, että mies on ilmaissut, että on ärsyyntynyt toiminnastani ja aikoo jatkossa vastaavissa tilanteissa "häipyä paikalta" tms. eikä aio "enää katsella jatkossa samaa". Minusta tuo kyllä tuntuu kovastikin kontrolloivalta, enhän tee mitään miehen selän takana tms. Muutenkin järjestän pääosin aina vapaa-aikani niin, että olen hänen luonaan ja kanssaan. Onko se tehnyt minusta itsestäänselvyyden tai aiheuttanut sen, että mies haluaa saada minut jotenkin täysin itselleen niin, ettei elämään mitään muuta enää mahtuisikaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkaisin kyllä tapaamaan niitä omia ystäviäkin välillä. Siinähän sen sitten näkee, miten mies reagoi. Jos ei hyväksy, lähtisin menemään. Toki tuollaisessa tilanteessa on kiva viettää aikaa sen puolison kanssa, kun on lapsivapaata. Mutta ei sen takia pitäisi ystäviä tai muuta elämää hylätä.
Ei miehes sua controlloi,ei vaan jaksa kuunnella naisten hölötystä. Iteki oon saman luontoinen mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei miehes sua controlloi,ei vaan jaksa kuunnella naisten hölötystä. Iteki oon saman luontoinen mies.
Miten sitä sitten voi seurustella kenenkään kanssa? Jos toinen on ekstro- ja toinen introvertti niin millainen kompromissi on mahdollinen? Tai kumpi ei saa olla oma itsensä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki. Minulla on myös ollut tuollainen puoliso, joka olisi pitänyt hänen mielestään olla joka ikisen tilanteen keskipiste. Jopa minun muutossani, jossa hän oli toisten mukana auttamassa, hän ei saanut tarpeeksi huomiota, ja lähti siksi kotiin.
Omista ystävistä kiinni pitäminen ja sosiaaliset kohtaamiset kuulostaa terveeltä.
Jos tapaatte muita ihmisiä yhdessä sovitusti, ja hän silloin osaa jutella, asia lienee sovittavissa.
Jos minä olisin sairaalassa, olettaisin kyllä olevani vierailun keskipiste. Sen verran itsekkyyttä on ihan tervettä. Jos puolisoni päättäisi kahvilassa lörpötellä ja olisin suunnattoman ärsyyntynyt, olisi ihan kypsää kertoa asiasta. Ei se tarkoittaisi ettei puoliso saisi lörpötellä jos haluaa, mutta hyvä tietää että kokisin oloni vähemmän tärkeäksi. Kenties olisin ylireagoinut, kenties en.
Sitten valitetaan, kun miehet ei puhu tunteista...
Mikä tässä tilanteessa aiheuttaa sen kokemuksen, ettei ole tärkeä? Miten sitten olisi pitänyt toimia tilanteessa, jossa tuo hyvinkin tuttu ihminen olisi kertonut omaa vaikeaa kokemustaan? Olisi sekin ollut mielestäni erittäin töykeää, että kokemuksestaan kerrottuaan olisin tokaissut vain jotain ylimalkaista ja jatkanut miehen kanssa noteeraamatta tuota tuttavaa enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki. Minulla on myös ollut tuollainen puoliso, joka olisi pitänyt hänen mielestään olla joka ikisen tilanteen keskipiste. Jopa minun muutossani, jossa hän oli toisten mukana auttamassa, hän ei saanut tarpeeksi huomiota, ja lähti siksi kotiin.
Omista ystävistä kiinni pitäminen ja sosiaaliset kohtaamiset kuulostaa terveeltä.
Jos tapaatte muita ihmisiä yhdessä sovitusti, ja hän silloin osaa jutella, asia lienee sovittavissa.
Jos minä olisin sairaalassa, olettaisin kyllä olevani vierailun keskipiste. Sen verran itsekkyyttä on ihan tervettä. Jos puolisoni päättäisi kahvilassa lörpötellä ja olisin suunnattoman ärsyyntynyt, olisi ihan kypsää kertoa asiasta. Ei se tarkoittaisi ettei puoliso saisi lörpötellä jos haluaa, mutta hyvä tietää että kokisin oloni vähemmän tärkeäksi. Kenties olisin ylireagoinut, kenties en.
Sitten valitetaan, kun miehet ei puhu tunteista...
Mikä tässä tilanteessa aiheuttaa sen kokemuksen, ettei ole tärkeä? Miten sitten olisi pitänyt toimia tilanteessa, jossa tuo hyvinkin tuttu ihminen olisi kertonut omaa vaikeaa kokemustaan? Olisi sekin ollut mielestäni erittäin töykeää, että kokemuksestaan kerrottuaan olisin tokaissut vain jotain ylimalkaista ja jatkanut miehen kanssa noteeraamatta tuota tuttavaa enää.
No en tiedä tarkkaa tilannetta, kommentoin vain siihen millaisen mielikuvan sain tilanteesta. Ei todellakaan ole kohteliasta alkaa kuunnella toisen avautumista toisen odotellessa vieressä, mutta jos ei ole tuon parempia taitoja poistua tilanteesta niin ymmärrän toki. Ihan kohteliaastikin voi päättää keskustelun. Vaikka sanomalla että oli hyvä nähdä ja pitää sitten jutella paremmalla hetkellä kunnolla. Näin yhtenä monista vaihtoehdoista.
Kyllä se on parasta kun mies sopivasti, välillä enemmän välillä vähemmän, kontrolloi naistaan. 4 kaverillani mies kontrolloi ja kaikki pariskunnat ovat onnellisia. 5. mies ei kontrolloi ja ovat onnettomia.
Vastaus on siis kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on parasta kun mies sopivasti, välillä enemmän välillä vähemmän, kontrolloi naistaan. 4 kaverillani mies kontrolloi ja kaikki pariskunnat ovat onnellisia. 5. mies ei kontrolloi ja ovat onnettomia.
Vastaus on siis kyllä.
Kiinnostavaa olisi kuulla: mitä tämä kontrollointi käytännössä on? Mistä tiedät heidän olevan onnellisia ja miten määrittelet onnellisuuden?
Kaksi eri tavalla huonosti käyttäytyvää ihmistä yhdessä. Jos on puolison kanssa liikkeellä, ei jäädä jonkun oman tutun kanssa vaihtamaan kuulumisia ja roikoteta puolisoa siinä epämukavasti vieressä odottelemassa. Puolison sosiaalisuutta ei myöskään saa pyrkiä rajoittamaan ja ärhennellä tälle. Asiat ja toimintatavat pitää sopia yhdessä rauhallisesti ja hyvässä hengessä ensimmäisten tällaisten ongelmien ilmaannuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvästihän miehesi ei saa tarpeeksi huomiota ja purkaa tätä nyt sinuun. Epätasapaino sosiaalisissa suhteissa voi painaa. Esitteletkö häntä, kun teitä tullaan moikkaamaan? Annatko miehen päättää, vaihdetaanko kuulumisia, jos hän haluaisi pitkän päivän päätteeksi vain kotiin? Kehutko muuten häntä tai onko hänellä itsellään yhtään ystäviä jotka olisitte yhdessä tavanneet jotta tuntisi olevansa normaali supliikin naisen rinnalla? Toinen vaihtoehto tietysti on, että purkaa muuten vaan ärsyyntymistään sinuun, mikä on ikävää.
Aika epämukava tilanne miehellesi, roikkua siinä mukana kolmantena pyöränä. Vähintään sinun olisi täytynyt esitellä miehesi ja ystäväsi toisillenne ja ystäväsi olisi täytynyt älytä puhua sellaisista aiheista, että miehesikin olisi pysynyt mukana keskustelussa. Jos kaverisi ei sitä itse tajua, vaan on kuin miestäsi ei siinä vieressä olisikaan, voisit vaikka välillä avata tilannetta miehellesi (vaikka oikeastaan tietäisitkin ettei häntä niin kiinnosta), jolloin kaverisikin ehkä älyäisi pitää jutun lyhyenä tällä kertaa ja jatkaa myöhemmin vaikka puhelimessa.
Vierailija kirjoitti:
Selvästihän miehesi ei saa tarpeeksi huomiota ja purkaa tätä nyt sinuun. Epätasapaino sosiaalisissa suhteissa voi painaa. Esitteletkö häntä, kun teitä tullaan moikkaamaan? Annatko miehen päättää, vaihdetaanko kuulumisia, jos hän haluaisi pitkän päivän päätteeksi vain kotiin? Kehutko muuten häntä tai onko hänellä itsellään yhtään ystäviä jotka olisitte yhdessä tavanneet jotta tuntisi olevansa normaali supliikin naisen rinnalla? Toinen vaihtoehto tietysti on, että purkaa muuten vaan ärsyyntymistään sinuun, mikä on ikävää.
Esittelen kyllä miehen ja osaan esitellä itse itseni kyllä myös miehen tuttaville, en oleta sitä mieheni puolestani tekevän. Mies saa lähes kaiken huomioni kahdenkeskisinä aikoina ja tietää kyllä olevansa tärkeä minulle, sen sanoin ja teoin osoitan. Useammin kyllä kuin mies sen sanallisesti itselleni osoittaa.
Tuntuu joskus, että kovasti olisi vaatimuksia minua kohtaan, mutta itsessä ei tarvisi muuttaa mitään. Itse pyrin kuitenkin myös käytökselläni estämään usein turhia konflikteja, myötäilen miestä tai jätän oman näkemykseni sanomatta, jotta siitä ei tulisi turhaa vääntämistä, mikäli tiedän, että mielipiteeni "ei miellyttäisi" miestä. Ymmärrän, että joskus on parempi "olla hiljaa kuin oikeassa", mies on tempperamenttisempi ja tuo kriittistä kantaansa huomattavasti useammin esille. Itse taas pyrin ns. katsomaan positiivisen kautta aina kuin mahdollista ja mitään oikeaa ongelmaa tms. ei ole.
Onko se niille muille kiva, että joutuvat juttelemaan jonkun toisen, vieläpä nurjamielisen, kuullen? Ehkä voisi vaihtaa numeroita tai pyytää miestä tekemään jotain muuta sillä aikaa.
Miehesi varmaan aistii miellyttämisen, ettet sano kaikkea ääneen ja kyselee liikaa siksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se on parasta kun mies sopivasti, välillä enemmän välillä vähemmän, kontrolloi naistaan. 4 kaverillani mies kontrolloi ja kaikki pariskunnat ovat onnellisia. 5. mies ei kontrolloi ja ovat onnettomia.
Vastaus on siis kyllä.
Kiinnostavaa olisi kuulla: mitä tämä kontrollointi käytännössä on? Mistä tiedät heidän olevan onnellisia ja miten määrittelet onnellisuuden?
Mies piirtää aika tarkat rajat naiselleen mitä nainen saa tehdä ja minne mennä. Kaikki ovat onnellisia.
Riippuu kuinka usein jäät tekemään tuota sun "small-talkia" ja kuinka paljon. Ehkä häntä häiritsee se kuinka ne keskeyttävät jotakin omaa tekemistä tjsp. Hän siis on ottanut asian vain puheeksi, eikä tykkää siitä. Miksi se olisi rajoittamista? Kyllä nyt pitää toinenkin ottaa huomioon ja miettiä, sekä keskustella, että mikäs se ongelma nyt onkaan ja mitä sen eteen tehdään.
Se, että tulee nettiin valittamaan ja syyllistämään vain toista osapuolta, ei ole mikään ratkaisu. Päinvastoin silloin oma kanta on jo selvillä ja haluaa lähinnä muilta tukea sille.