Mies vaihtoi lennosta uuteen

Mitäpä sitten? Etsi uusi mies ja mene elämässä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin myös se joka alunperin otti eron puheeksi, vaikkakin olisin ollut vielä halukas jatkamaan ja työstämään ongelmia. Mies teki lopullisen päätöksen. Hän syyllistää minua siitäkin, että otin eron alunperin puheeksi, sen jälkeen hänen tunteensa kuulemma muuttuivat eikä hän kyennyt enää muuhun kuin suhteemme päättämiseen. Suhteemme aikanakin hänen oli aika vaikeaa ristiriitatilanteissa myöntää omaa osuuttaan vaan usein hänen mukaansa minä reagoin väärin ja hänellä ei ollut syytä olla pahoillaan. Suhteessamme oli kuitenkin myös paljon hyvää ja hän on hyvä isä. Ap

Eli on sinun ansiotasi, että suhteenne päättyi.

Minä tosiaan otin eroamisen puheeksi vaihtoehtona mikäli emme pääse yhteisymmärrykseen asioista. En kuitenkaan nähnyt eroa silloin realistisena vaihtoehtona ja toin esiin, että haluaisin yrittää kaikkeni suhteemme eteen. Jälkeenpäin ajateltuna matelin ehkä liikaakin miehen jalkojen juuressa tuossa tilanteessa ja olin valmis mihin vaan kompromisseihin, koska en halunnut joutua eroon. Mies ei sitten lopulta halunnut enää yrittää.

Todellakin minun puolestani mies saa nyt tehdä mitä haluaa kunhan lapsen asiat hoidetaan asiallisesti, mutta kyllähän tämä väistämättä sattuu todella paljon. Ap

On myös hyvä tunnistaa toisen käyttäytymistapoja, jotta ei vajoa pitämään faktoina toisen syytöksiä. Olen ollut tuossa samassa suossa henkisesti kuin AP. Tarkastelepa koittaako mies lapsen asioita sopiessa löytää ratkaisuja ja kompromisseja vai onko se syyllisen etsintä pääasia? Tuskin hän itse ilmoittaa olevansa sellainen, vaan pääpaino on vääntää joka käänteessä esiin syyllinen ja kukahan se voisi olla?

Toinen itselleni vastaan tullut käytösmalli on päättämättömyys. Ex aloitti rinnakkaissuhteen ja eli kaksoiselämää, mutta päätöksen erosta jätti mulle. Kas silloin on kaikkeen syytön. Samoin toimi lapsen kanssa. Jätti tapaamatta ja jos tapasi ei huolehtinut lapsesta, mutta mitään päätöksiä lapsen tapaamisesta ei tehnyt. Kun sitten lastenvalvojalla lapsen asioista sovitiin, sain kuulla olevani syyllinen lapsen vieraannuttamiseen ja vuoroviikkokuvion estämiseen.

Tunnista siis käytösmallit, jotta et luule kaikkea eksän puhetta osuudestasi faktaksi. Auttaa hahmottamaan tilannetta.

Tuo kaikki kuulostaa erittäin tutulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kokemusta vastaavasta, mutta olen se lennosta vaihdettu "uusi nainen". Sanoisin, että on mahdollista, ettei suhdetta ollut ennen eroa. Meillä ei ollut muuta kuin lämpimän kaverilliset välit, mutta tilanne muuttui varsin nopeasti, kun miehen vaimo muutti pois. Varmaan vaimo tyrmistyisi, jos tietäisi minusta. Oli jättänyt niin paljon tavaroitaan ympäri asuntoa, ettei varmaan tosissaan ollut lähdössä.

Minä myös olen se tuoreempi kumppani. Aiempi varmaan aidosti kokee tulleensa vaihdetuksi lennosta. Hänellähän oli ollut täysin kuurot korvat miehen eropuheille jo kolmatta vuotta.  Heräsi sitten vaatimaan pariterapioita ynnä muuta suhteenpaikkausta kun mies rakastui lopulta toiseen. Olisiko kannattanut kuunnella ja ottaa huomioon toisen tyytymättömyyden aiheet jo vuosia aiemmin, keskustelulle oli tarjottu mahdollisuutta kymmeniä kertoja. Kaikki ei ehkä ole kunnossa jos seurustelukumppani ei jaksa kahta päivää pidempää samassa asunnossa? Jos ei kyseessä olisi ollut 'suhde' satojen km etäisyydellä, olisi ero tullut jo paljon aiemmin.

Hieman erikoista että mies on muka riutunut huonossa suhteessa tosissaan yrittäen saada hommaa toimimaan 3 vuotta, vaikka eivät edes asuneet 100 km säteellä toisistaan.

Itse laittaisin rahani vaihtoehdolle: Mies ei ollut ikinä rakastunut exäänsä, mutta ei saanut siihen hätään parempaakaan, joten tyytyi mielummin kuin oli yksin. Sitten tulit kuvioihin sinä ja vanha sai jäädä. Sinulle tietysti kerrottiin tarina urheasti yrittävästä, mutta kaltoin kohdellusta sankarista, sillä se on paljon kauniimpi kuva kuin "No me tavattiin ja se vaikutti kiinnostuneelta. En varsinaisesti mitenkään hirveästi innostunut siitä, mutta se paremmannäköinen antoi pakit ja teki mieli seksiä. Sit me vähän niinku tavattiin uudelleen kun se halusi ja ei mulla parempaakaan ollut. Sit mä aattelin, että ollaan nyt niin kauan kun ei muualtakaan saa. Sit tulit vastaan sä ja säkin vaikutit kiinnostuneelta. Ja olet paremmman näköinenkin."

Exä ei todennäköisesti ikinä tajunnut olleensa tyytymissuhde paremman puutteessa, ja siksi oli kovin ihmeissään kun mies vaihtoi yhtäkkiä sinuun.

Tai sitten:

mies rakasti kumppaniaan, alussa oli yhdessä mukavaa. Sitten kävi kuten suhteessa usein käy: alkuhuuman jälkeen toisen käytöksessä joku alkaa ärsyttää. Sitten keskustellaan ja käydään asioita läpi, etsitään kompromissia, eikö niin? No ei. Kun toinen ei ole tehnyt mitään väärää niin mitään ei tarivtse korjatakaan, mies on vain narsisti ja sitäpaitsi ex oli sängyssäkin parempi. Mies yhä kuitenkin rakastaa ja yrittää, kunnes ärsytys hiljalleen ottaa ylivallan ja tunteet hiljalleen kuolee. Kymmeneen vuoteen mahtuu monenlaista aikakautta ja monenlaista olosuhdetta nääs. Useimmille on kaiketi käynyt niin, että jollain aikaa tunteet vain hiipuu pois, eikä sitä ajankohtaa osaa sormella tarkkaan osoittaa koska se tapahtui. Toisestahan voi silti yhä kovasti välittää ja lopulta toivoa vaikka suhteen jatkuvan ystävyytenä?

Mutta se tyypilline väite, että ero tulee toiselle osapuolelle aivan kuin salama kirkaalta taivaalta pitää varmasti harvoin paikkaansa. Miksi ei voi vain myöntää, että no, olihan siitä monesti puhetta, ettei toisella oikein ole enää fiilistä. Jatkettiin sitten kuitenkin kun halusin kun itse rakastin ja ajattelin, että toinenkin vielä löytää sen tunteen ja on mulle sen yrityksen velkaa. No sit se oli ihastunut johonkin toiseen ja se oli sitten siinä.

Niin ja kuinka sitä voi edes korjata jos toisen seura ei vain enää ole mukavaa? Jotenkin ei kiinnosta samat asiat, ei ole keskusteltavaa, intohimo on sammunut. Toinen tuntuu parhaimmillaankin kaverilta. 

Ihan oikeasti naiset, antakaa kumppanille tilaa ja yksinoloa silloin kun hän itse sitä toivoo. Itsellä on kokemusta siitä kun tarvitsisin aikaa omille ajatuksille ja toinen tiukkaa vieressä, että "mikä nyt on", "miksi ei voida olla", "et rakasta mua enää". Jos oikeasti vaan väsyttää koko juttu, hermo on kireällä, haluaisi itse selvitellä omia ajatuksiaan rauhassa. Helvetin ahdistavaa.

Kun toinen pyytää selväsanaisesti taukoa yhteydenpidosta niin se pitää toiselle suoda!! Eikä pommittaa syyllistävillä viesteillä ja itkevän nallen kuva-tarroilla. Mitään hyvää ei seuraa siitä, ettei tunteidensa kanssa epäröivä saa hetkeä omaa tilaa tutkia tunteitaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä niillä varmaan on ollut, mutta koita ajatella niin, että mitä väliä enää. 

Sinänsä väliä ei olekaan, mutta hän sai minut ottamaan pääosin syyt niskoilleni erosta kun epäilin heidän suhteensa laatua "turhaan". Olen kärsinyt kovista itsesyytöksistä ja jaloilleen pääseminen on ollut hyvin vaikeaa. Toki eron syynä oli myös mm. lapsen kasvatukseen liittyviä näkemyseroja.

Yritä jutella jollekin, luotetulle ystävälle, lähisukulaiselle, ammattiauttajalle. Kannattaa aloittaa keskusteluapu jo heti tässä vaiheessa, jotta pääset heti purkamaan noita ahdistuksesi aiheita. Ei ole järkevää että pyörittelet noita syyllisyyskuvioita mielessäsi, kun syy on selvästi miehessäsi ja hänen valheellisessa toiminnassa. Yritä keskittyä syiden ja syyllisyyden pohtimisessa vain omaan elämääsi ja miten saat sen nyt järkevästi järjestettyä ilman miestä. Häneen ei kannata uhrata enää ajatustakaan. Sun hyvinvointi on lapsenkin tähden kaikkein tärkeintä. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä noin pari viikkoa ennen eroa mies alkoi puhua tietyistä asioista ensimmäistä kertaa, silloinkin tosin puoliksi vitsaillen, kuten tyyliinsä kuului. Tässä vaiheessa istutin hänet alas ja pyysin puhumaan, kysyin useita kertoja hänen ajatuksistaan ja tunteistaan, koska hänestä on usein vaikea saada selvää juurikin siksi koska hänellä on ollut tapana verhota moni asia vähän huumoriin. Tuossa keskustelussa lopputulos oli, että miehen mielestä vika ei ollut suhteessa. Sanoin hänelle ottavani vakavasti hänen kertomansa enkä halua hänelle huonoa oloa. Sitten eron yhteydessä kaikki asiat loppujen lopuksi leväytettiin auki ihan eri laajuudessa eikä minulla ollut enää mitään mahdollisuutta tehdä korjausliikkeitä kun mies ei sitä halunnut. Todella paljon olen miettinyt sitä mitä olisin voinut tehdä toisin ja kantanut surua siitä etten ymmärtänyt missä mennään. Varmasti monessa asiassa olisin voinut itsekin toimia paremmin. Olen useita kertoja nämä myös miehelle sanonut ja pyytänyt anteeksi omaa käytöstäni ja ymmärtämättömyyttäni. Omaa osuuttaan asioihin hän ei kuitenkaan näe. Minä olen syyllinen koska olen kuvitellut omiani, ottanut eron ensimmäisenä puheeksi, ollut liikaa sitä ja liian vähän tätä.

Toistaiseksi lapseen liittyvät käytännön asiat ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, mistä olen kiitollinen. Ap

No mut nyt kun kaikki on ohi, niin onko sillä merkitystä kuka on syyllinen?

Mies ilmaisi tunteidensa olevan lopussa pari viikkoa ennen eroa. Jos tosiaan yhtään mitään ongelmia ei ennen sitä ollut, niin ongelmathan on kriisiytyneet aivan hetkessä eroon saakka. Eli ollut joku todella massiivinen kriisi?

Vai ongelma ollut jo pidemmän aikaa puhumattomuus ja se ettei toisen tunteista ole oikein kartalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä noin pari viikkoa ennen eroa mies alkoi puhua tietyistä asioista ensimmäistä kertaa, silloinkin tosin puoliksi vitsaillen, kuten tyyliinsä kuului. Tässä vaiheessa istutin hänet alas ja pyysin puhumaan, kysyin useita kertoja hänen ajatuksistaan ja tunteistaan, koska hänestä on usein vaikea saada selvää juurikin siksi koska hänellä on ollut tapana verhota moni asia vähän huumoriin. Tuossa keskustelussa lopputulos oli, että miehen mielestä vika ei ollut suhteessa. Sanoin hänelle ottavani vakavasti hänen kertomansa enkä halua hänelle huonoa oloa. Sitten eron yhteydessä kaikki asiat loppujen lopuksi leväytettiin auki ihan eri laajuudessa eikä minulla ollut enää mitään mahdollisuutta tehdä korjausliikkeitä kun mies ei sitä halunnut. Todella paljon olen miettinyt sitä mitä olisin voinut tehdä toisin ja kantanut surua siitä etten ymmärtänyt missä mennään. Varmasti monessa asiassa olisin voinut itsekin toimia paremmin. Olen useita kertoja nämä myös miehelle sanonut ja pyytänyt anteeksi omaa käytöstäni ja ymmärtämättömyyttäni. Omaa osuuttaan asioihin hän ei kuitenkaan näe. Minä olen syyllinen koska olen kuvitellut omiani, ottanut eron ensimmäisenä puheeksi, ollut liikaa sitä ja liian vähän tätä.

Toistaiseksi lapseen liittyvät käytännön asiat ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, mistä olen kiitollinen. Ap

No mut nyt kun kaikki on ohi, niin onko sillä merkitystä kuka on syyllinen?

Mies ilmaisi tunteidensa olevan lopussa pari viikkoa ennen eroa. Jos tosiaan yhtään mitään ongelmia ei ennen sitä ollut, niin ongelmathan on kriisiytyneet aivan hetkessä eroon saakka. Eli ollut joku todella massiivinen kriisi?

Vai ongelma ollut jo pidemmän aikaa puhumattomuus ja se ettei toisen tunteista ole oikein kartalla?

Minulle syyllisten etsiminen on toissijaista, enemmänkin omalla kohdalla nyt on käynnissä yritys vain ymmärtää tapahtunutta, koska erosta on vasta muutama viikko aikaa ja olen ehkä jonkinlaisessa shokissa vielä. Mistään massiivisesta kriisistä en ole ollut tietoinen. Ainoastaan tuo hänen työkaverinsa aiheutti suhteeseen hämminkiä viimeisinä aikoina. Näen ongelmaa olleen siinä ettei asioista puhuttu riittävän ajoissa, koska todellakaan minulla ei ollut suurimmaksi osaksi mitään tietoa niistä ajatuksista joita mies toi julki eron hetkellä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kokemusta vastaavasta, mutta olen se lennosta vaihdettu "uusi nainen". Sanoisin, että on mahdollista, ettei suhdetta ollut ennen eroa. Meillä ei ollut muuta kuin lämpimän kaverilliset välit, mutta tilanne muuttui varsin nopeasti, kun miehen vaimo muutti pois. Varmaan vaimo tyrmistyisi, jos tietäisi minusta. Oli jättänyt niin paljon tavaroitaan ympäri asuntoa, ettei varmaan tosissaan ollut lähdössä.

Minä myös olen se tuoreempi kumppani. Aiempi varmaan aidosti kokee tulleensa vaihdetuksi lennosta. Hänellähän oli ollut täysin kuurot korvat miehen eropuheille jo kolmatta vuotta.  Heräsi sitten vaatimaan pariterapioita ynnä muuta suhteenpaikkausta kun mies rakastui lopulta toiseen. Olisiko kannattanut kuunnella ja ottaa huomioon toisen tyytymättömyyden aiheet jo vuosia aiemmin, keskustelulle oli tarjottu mahdollisuutta kymmeniä kertoja. Kaikki ei ehkä ole kunnossa jos seurustelukumppani ei jaksa kahta päivää pidempää samassa asunnossa? Jos ei kyseessä olisi ollut 'suhde' satojen km etäisyydellä, olisi ero tullut jo paljon aiemmin.

Suosittelen vähän varauksella suhtautumaan siihen mitä miehet näissä tilanteissa puhuu osuudestaan parisuhteessa, todellisuus voi olla jotain muuta kuin millainen kuva sille uudelle kumppanille halutaan maalata. En yleistä, mutta nähty ja kuultu sen verran usein...

Ehkä. Mutta sanotaan tässä tapauksessa näin, että olen riittävän määrän viestintää lukenut, ja saanut kunnian keskustella tämän ihmisen kanssa itsekin, että olen miehen kertomusta vastaavan mielikuvan saanut luotua. 

Jos ihmisellä on mennyt ajan mittaan välit täysin poikki kaikkien läheisempien ystävien  ja entisten seurustelukumppaneiden, sekä oman sisaruksen, kanssa niin siitäkin voinee päätellä jotain.

Joskus minusta tuntuu, että tällä palstalla kirjoitteleville on mahdotonta myöntää, että on olemassa mahdollista, että joku nainen, jossain, joskus, on tullut jätetyksi -ei vääryydestä, vaan siksi, ettei ole ollut erikoisen rakastettava kumppani.

Eihän se ole mahdotonta myöntää. Samasta syystä jätin eksäni (vaikka rakastin häntä),  koska hän kohteli minua niin ylenpalttisen huonosti. Hän yritti myös uhriutua, mutta nopeasti eron jälkeen löysi uuden ja olikin sitä mieltä, että oli hyvä, että erottiin. Itse tuksin enää löydän ketään, koska en voi enää ikinä luottaa kehenkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä noin pari viikkoa ennen eroa mies alkoi puhua tietyistä asioista ensimmäistä kertaa, silloinkin tosin puoliksi vitsaillen, kuten tyyliinsä kuului. Tässä vaiheessa istutin hänet alas ja pyysin puhumaan, kysyin useita kertoja hänen ajatuksistaan ja tunteistaan, koska hänestä on usein vaikea saada selvää juurikin siksi koska hänellä on ollut tapana verhota moni asia vähän huumoriin. Tuossa keskustelussa lopputulos oli, että miehen mielestä vika ei ollut suhteessa. Sanoin hänelle ottavani vakavasti hänen kertomansa enkä halua hänelle huonoa oloa. Sitten eron yhteydessä kaikki asiat loppujen lopuksi leväytettiin auki ihan eri laajuudessa eikä minulla ollut enää mitään mahdollisuutta tehdä korjausliikkeitä kun mies ei sitä halunnut. Todella paljon olen miettinyt sitä mitä olisin voinut tehdä toisin ja kantanut surua siitä etten ymmärtänyt missä mennään. Varmasti monessa asiassa olisin voinut itsekin toimia paremmin. Olen useita kertoja nämä myös miehelle sanonut ja pyytänyt anteeksi omaa käytöstäni ja ymmärtämättömyyttäni. Omaa osuuttaan asioihin hän ei kuitenkaan näe. Minä olen syyllinen koska olen kuvitellut omiani, ottanut eron ensimmäisenä puheeksi, ollut liikaa sitä ja liian vähän tätä.

Toistaiseksi lapseen liittyvät käytännön asiat ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, mistä olen kiitollinen. Ap

No mut nyt kun kaikki on ohi, niin onko sillä merkitystä kuka on syyllinen?

Mies ilmaisi tunteidensa olevan lopussa pari viikkoa ennen eroa. Jos tosiaan yhtään mitään ongelmia ei ennen sitä ollut, niin ongelmathan on kriisiytyneet aivan hetkessä eroon saakka. Eli ollut joku todella massiivinen kriisi?

Vai ongelma ollut jo pidemmän aikaa puhumattomuus ja se ettei toisen tunteista ole oikein kartalla?

Minulle syyllisten etsiminen on toissijaista, enemmänkin omalla kohdalla nyt on käynnissä yritys vain ymmärtää tapahtunutta, koska erosta on vasta muutama viikko aikaa ja olen ehkä jonkinlaisessa shokissa vielä. Mistään massiivisesta kriisistä en ole ollut tietoinen. Ainoastaan tuo hänen työkaverinsa aiheutti suhteeseen hämminkiä viimeisinä aikoina. Näen ongelmaa olleen siinä ettei asioista puhuttu riittävän ajoissa, koska todellakaan minulla ei ollut suurimmaksi osaksi mitään tietoa niistä ajatuksista joita mies toi julki eron hetkellä. Ap

Siinä tapauksessa sanoisin kokemusta omaavana näin;

jos mies on kerran lähtenyt hyvästä suhteesta, jossa ei merkkejä ole ollut suuremmista ongelmista, jonkun työpaikkaihastuksen vuoksi niin hän tulee katumaan valintaansa. 

Eli kun olet käsityksessä, että suhteesi oli hyvässä kunnossa vielä muutama viikko sitten, niin nyt kannattaa ruveta miettimään kuinka toimit kun hän ilmoittaa halukkuutensa takaisin. Et luultavasti ole tehnyt mitään suhteessa väärin, miehen vain jonkun toisen naisen houkutus sokeutti hetkellisesti.

Antaisin n 1-2kk kun hän palaa pyytelemään anteeksi.

Oletan että tämä on toivomasi lopputulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä noin pari viikkoa ennen eroa mies alkoi puhua tietyistä asioista ensimmäistä kertaa, silloinkin tosin puoliksi vitsaillen, kuten tyyliinsä kuului. Tässä vaiheessa istutin hänet alas ja pyysin puhumaan, kysyin useita kertoja hänen ajatuksistaan ja tunteistaan, koska hänestä on usein vaikea saada selvää juurikin siksi koska hänellä on ollut tapana verhota moni asia vähän huumoriin. Tuossa keskustelussa lopputulos oli, että miehen mielestä vika ei ollut suhteessa. Sanoin hänelle ottavani vakavasti hänen kertomansa enkä halua hänelle huonoa oloa. Sitten eron yhteydessä kaikki asiat loppujen lopuksi leväytettiin auki ihan eri laajuudessa eikä minulla ollut enää mitään mahdollisuutta tehdä korjausliikkeitä kun mies ei sitä halunnut. Todella paljon olen miettinyt sitä mitä olisin voinut tehdä toisin ja kantanut surua siitä etten ymmärtänyt missä mennään. Varmasti monessa asiassa olisin voinut itsekin toimia paremmin. Olen useita kertoja nämä myös miehelle sanonut ja pyytänyt anteeksi omaa käytöstäni ja ymmärtämättömyyttäni. Omaa osuuttaan asioihin hän ei kuitenkaan näe. Minä olen syyllinen koska olen kuvitellut omiani, ottanut eron ensimmäisenä puheeksi, ollut liikaa sitä ja liian vähän tätä.

Toistaiseksi lapseen liittyvät käytännön asiat ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, mistä olen kiitollinen. Ap

No mut nyt kun kaikki on ohi, niin onko sillä merkitystä kuka on syyllinen?

Mies ilmaisi tunteidensa olevan lopussa pari viikkoa ennen eroa. Jos tosiaan yhtään mitään ongelmia ei ennen sitä ollut, niin ongelmathan on kriisiytyneet aivan hetkessä eroon saakka. Eli ollut joku todella massiivinen kriisi?

Vai ongelma ollut jo pidemmän aikaa puhumattomuus ja se ettei toisen tunteista ole oikein kartalla?

Minulle syyllisten etsiminen on toissijaista, enemmänkin omalla kohdalla nyt on käynnissä yritys vain ymmärtää tapahtunutta, koska erosta on vasta muutama viikko aikaa ja olen ehkä jonkinlaisessa shokissa vielä. Mistään massiivisesta kriisistä en ole ollut tietoinen. Ainoastaan tuo hänen työkaverinsa aiheutti suhteeseen hämminkiä viimeisinä aikoina. Näen ongelmaa olleen siinä ettei asioista puhuttu riittävän ajoissa, koska todellakaan minulla ei ollut suurimmaksi osaksi mitään tietoa niistä ajatuksista joita mies toi julki eron hetkellä. Ap

Ap olen kokenut saman, ja se shokkivaihe voi kestää pitkään (itselläni reilusti yli vuoden), mutta se menee kyllä ohi. Anna itsellesi lupa tuntea kaikkia tunteita ja ennen kaikkea ole itsellesi armollinen ja myötätuntoinen. Eikä sinun tarvitse kantaa exäsi tunteita, sekin aika tulee kun hän yrittää sysätä ne sinulle, koska on tottunut niin tekemään ja uusi nainen on vielä liian uusi, että hänelle uskaltaisi.

Vierailija kirjoitti:

Mun miehellä ja lasten isällä oli jo ollut tietämättäni suhde työkaveriin useamman kuukauden ennen eroa. 

Ihmettelin tietysti miksi miehen käytös oli kotona outoa. Mies oli kärttyinen ja ilkeä. Kuittaili ja ilkeili minkä kerkesi. Seksi loppui miehen tahdosta ja kännykkä kädessä kulki jopa suihkuun. Mies viipyi kauppareissulla maito-ostoksilla kaksi tuntia. Toivoin, että kyseessä olisi ollut keski-iän kriisi, mutta epäilin suhdetta. Kysyin onko jotain selkäni takana, mutta mies kielsi vaikka merkit olivat selkeät.

Lopulta asia paljastui vahingossa ja mies muuttui raivohulluksi. 

Kysyin kyllä miksi otti uuden naisen eikä antanut meille ja meidän perheelle mahdollisuutta. Mies luetteli kaikki viat mitä minusta keksi. Olin huono makuuhuoneessa, en ihaillut ja kehunut häntä, en järjestänyt hänelle yllätyksiä, pukeuduin epäkiihottaviin vaatteisiin. Tämänkö vuoksi lapsiperhe hajotettiin? Meillä ei ollut alko-ongelmia, vakavia sairauksia tai raha-ongelmia. 

Tässä se hyvin kiteytyykin, miksi se ero tulee yllätyksenä, jos ei ole alkoholiongelmaa tai muuta isoa häiriötekijää ei voi olla tarvetta erota. Miehen käytös kyllä kuulostaa asiattomalta, mutta muuten näiden kirjoittajien mielestä pitää olla joku iso ongelma, että on ok erota, ihan kuin avioliitto olisi joku elinkautinen. Tässä kohtaa voi jokainen itseltään kysyä, olenko todella antanut itsestäni paljon puolisolleni ja suhteelle vai ovatko yhteiset juttumme asuntolaina, mökki ja reissut aurinkorannikolle, joita pidät hyvän suhteenne saavutuksina. 

Elämä on ollut harmaata ja ehkä ei enää ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita eikä panosteta suhteeseen. Ja se riittää toiselle, se perusarki. Toinen kaipaa jotain muuta, mutta jää lasten takia kunnes kohdalle sattuu joku, jonka kanssa voisi olla yksinkertaisesti hauskempaa. Joku jolla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet, arvostaa samoja juttuja, laittautuu ja heittäytyy. Se voi toki olla ohimenevä vaihe tai sitten ei. Mutta jos jää siihen harmauteen, niin sitten ei pääse kokemaan edes hetkeksi sitä menoa.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä noin pari viikkoa ennen eroa mies alkoi puhua tietyistä asioista ensimmäistä kertaa, silloinkin tosin puoliksi vitsaillen, kuten tyyliinsä kuului. Tässä vaiheessa istutin hänet alas ja pyysin puhumaan, kysyin useita kertoja hänen ajatuksistaan ja tunteistaan, koska hänestä on usein vaikea saada selvää juurikin siksi koska hänellä on ollut tapana verhota moni asia vähän huumoriin. Tuossa keskustelussa lopputulos oli, että miehen mielestä vika ei ollut suhteessa. Sanoin hänelle ottavani vakavasti hänen kertomansa enkä halua hänelle huonoa oloa. Sitten eron yhteydessä kaikki asiat loppujen lopuksi leväytettiin auki ihan eri laajuudessa eikä minulla ollut enää mitään mahdollisuutta tehdä korjausliikkeitä kun mies ei sitä halunnut. Todella paljon olen miettinyt sitä mitä olisin voinut tehdä toisin ja kantanut surua siitä etten ymmärtänyt missä mennään. Varmasti monessa asiassa olisin voinut itsekin toimia paremmin. Olen useita kertoja nämä myös miehelle sanonut ja pyytänyt anteeksi omaa käytöstäni ja ymmärtämättömyyttäni. Omaa osuuttaan asioihin hän ei kuitenkaan näe. Minä olen syyllinen koska olen kuvitellut omiani, ottanut eron ensimmäisenä puheeksi, ollut liikaa sitä ja liian vähän tätä.

Toistaiseksi lapseen liittyvät käytännön asiat ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, mistä olen kiitollinen. Ap

No mut nyt kun kaikki on ohi, niin onko sillä merkitystä kuka on syyllinen?

Mies ilmaisi tunteidensa olevan lopussa pari viikkoa ennen eroa. Jos tosiaan yhtään mitään ongelmia ei ennen sitä ollut, niin ongelmathan on kriisiytyneet aivan hetkessä eroon saakka. Eli ollut joku todella massiivinen kriisi?

Vai ongelma ollut jo pidemmän aikaa puhumattomuus ja se ettei toisen tunteista ole oikein kartalla?

Minulle syyllisten etsiminen on toissijaista, enemmänkin omalla kohdalla nyt on käynnissä yritys vain ymmärtää tapahtunutta, koska erosta on vasta muutama viikko aikaa ja olen ehkä jonkinlaisessa shokissa vielä. Mistään massiivisesta kriisistä en ole ollut tietoinen. Ainoastaan tuo hänen työkaverinsa aiheutti suhteeseen hämminkiä viimeisinä aikoina. Näen ongelmaa olleen siinä ettei asioista puhuttu riittävän ajoissa, koska todellakaan minulla ei ollut suurimmaksi osaksi mitään tietoa niistä ajatuksista joita mies toi julki eron hetkellä. Ap

Siinä tapauksessa sanoisin kokemusta omaavana näin;

jos mies on kerran lähtenyt hyvästä suhteesta, jossa ei merkkejä ole ollut suuremmista ongelmista, jonkun työpaikkaihastuksen vuoksi niin hän tulee katumaan valintaansa. 

Eli kun olet käsityksessä, että suhteesi oli hyvässä kunnossa vielä muutama viikko sitten, niin nyt kannattaa ruveta miettimään kuinka toimit kun hän ilmoittaa halukkuutensa takaisin. Et luultavasti ole tehnyt mitään suhteessa väärin, miehen vain jonkun toisen naisen houkutus sokeutti hetkellisesti.

Antaisin n 1-2kk kun hän palaa pyytelemään anteeksi.

Oletan että tämä on toivomasi lopputulos.

Ei se mitään kadu. Jos AP ei ole enää haluttava miehen silmissä, ei hän siitä haluttavammaksi muutu, vaikka uuden kanssa suhde kariutuisi. Ilmeisesti mies ei kaivannut niitä kulisseja vaan vähän vipinää kun otti eroaskeleen. Sitäpaitsi AP jo kertoi, että suhteessa oli ollut ongelmia muutenkin, tuskin hän haluaa takaisin niitä vatvomaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun miehellä ja lasten isällä oli jo ollut tietämättäni suhde työkaveriin useamman kuukauden ennen eroa. 

Ihmettelin tietysti miksi miehen käytös oli kotona outoa. Mies oli kärttyinen ja ilkeä. Kuittaili ja ilkeili minkä kerkesi. Seksi loppui miehen tahdosta ja kännykkä kädessä kulki jopa suihkuun. Mies viipyi kauppareissulla maito-ostoksilla kaksi tuntia. Toivoin, että kyseessä olisi ollut keski-iän kriisi, mutta epäilin suhdetta. Kysyin onko jotain selkäni takana, mutta mies kielsi vaikka merkit olivat selkeät.

Lopulta asia paljastui vahingossa ja mies muuttui raivohulluksi. 

Kysyin kyllä miksi otti uuden naisen eikä antanut meille ja meidän perheelle mahdollisuutta. Mies luetteli kaikki viat mitä minusta keksi. Olin huono makuuhuoneessa, en ihaillut ja kehunut häntä, en järjestänyt hänelle yllätyksiä, pukeuduin epäkiihottaviin vaatteisiin. Tämänkö vuoksi lapsiperhe hajotettiin? Meillä ei ollut alko-ongelmia, vakavia sairauksia tai raha-ongelmia. 

Tässä se hyvin kiteytyykin, miksi se ero tulee yllätyksenä, jos ei ole alkoholiongelmaa tai muuta isoa häiriötekijää ei voi olla tarvetta erota. Miehen käytös kyllä kuulostaa asiattomalta, mutta muuten näiden kirjoittajien mielestä pitää olla joku iso ongelma, että on ok erota, ihan kuin avioliitto olisi joku elinkautinen. Tässä kohtaa voi jokainen itseltään kysyä, olenko todella antanut itsestäni paljon puolisolleni ja suhteelle vai ovatko yhteiset juttumme asuntolaina, mökki ja reissut aurinkorannikolle, joita pidät hyvän suhteenne saavutuksina. 

Elämä on ollut harmaata ja ehkä ei enää ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita eikä panosteta suhteeseen. Ja se riittää toiselle, se perusarki. Toinen kaipaa jotain muuta, mutta jää lasten takia kunnes kohdalle sattuu joku, jonka kanssa voisi olla yksinkertaisesti hauskempaa. Joku jolla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet, arvostaa samoja juttuja, laittautuu ja heittäytyy. Se voi toki olla ohimenevä vaihe tai sitten ei. Mutta jos jää siihen harmauteen, niin sitten ei pääse kokemaan edes hetkeksi sitä menoa.   

Eroaminen on ok, mutta ongelma onkin siinä ettei ihmiset ole suoraselkäisiä ja rehellisiä tai ota vastuuta omasta osuudestaan. Syyllistetään toinen tainnoksiin, peitellään ja salaillaan. Se on yleensä itse eroa isompi ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Meillä noin pari viikkoa ennen eroa mies alkoi puhua tietyistä asioista ensimmäistä kertaa, silloinkin tosin puoliksi vitsaillen, kuten tyyliinsä kuului. Tässä vaiheessa istutin hänet alas ja pyysin puhumaan, kysyin useita kertoja hänen ajatuksistaan ja tunteistaan, koska hänestä on usein vaikea saada selvää juurikin siksi koska hänellä on ollut tapana verhota moni asia vähän huumoriin. Tuossa keskustelussa lopputulos oli, että miehen mielestä vika ei ollut suhteessa. Sanoin hänelle ottavani vakavasti hänen kertomansa enkä halua hänelle huonoa oloa. Sitten eron yhteydessä kaikki asiat loppujen lopuksi leväytettiin auki ihan eri laajuudessa eikä minulla ollut enää mitään mahdollisuutta tehdä korjausliikkeitä kun mies ei sitä halunnut. Todella paljon olen miettinyt sitä mitä olisin voinut tehdä toisin ja kantanut surua siitä etten ymmärtänyt missä mennään. Varmasti monessa asiassa olisin voinut itsekin toimia paremmin. Olen useita kertoja nämä myös miehelle sanonut ja pyytänyt anteeksi omaa käytöstäni ja ymmärtämättömyyttäni. Omaa osuuttaan asioihin hän ei kuitenkaan näe. Minä olen syyllinen koska olen kuvitellut omiani, ottanut eron ensimmäisenä puheeksi, ollut liikaa sitä ja liian vähän tätä.

Toistaiseksi lapseen liittyvät käytännön asiat ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, mistä olen kiitollinen. Ap

Näköjään olet ihminen jolla on tapana ottaa vastuu ihan kaikesta. Miehesi olisi tuossa kuulunut olla tasan yhtä aktiivinen kuin sinun, sen sijaan että vitsailee.

Teillä on varmaan ajat sitten lukkiutunut tuo käytösmalli, että sinä olet suhteen projektipäällikkö joka hoitaa kaiken ja kantaa vastuun virheistä. Miehesi ei tarvitse kuin valittaa ja syyllistää. Näin hän toimii nytkin vaikka kaikki syy on miehen. Hän petti. Hän on yksin syyllinen. Tosin mies uskoo varmaan aivan vilpittömästi sinun olevan vastuussa, kun sinä kerran olet projektipäällikkö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä noin pari viikkoa ennen eroa mies alkoi puhua tietyistä asioista ensimmäistä kertaa, silloinkin tosin puoliksi vitsaillen, kuten tyyliinsä kuului. Tässä vaiheessa istutin hänet alas ja pyysin puhumaan, kysyin useita kertoja hänen ajatuksistaan ja tunteistaan, koska hänestä on usein vaikea saada selvää juurikin siksi koska hänellä on ollut tapana verhota moni asia vähän huumoriin. Tuossa keskustelussa lopputulos oli, että miehen mielestä vika ei ollut suhteessa. Sanoin hänelle ottavani vakavasti hänen kertomansa enkä halua hänelle huonoa oloa. Sitten eron yhteydessä kaikki asiat loppujen lopuksi leväytettiin auki ihan eri laajuudessa eikä minulla ollut enää mitään mahdollisuutta tehdä korjausliikkeitä kun mies ei sitä halunnut. Todella paljon olen miettinyt sitä mitä olisin voinut tehdä toisin ja kantanut surua siitä etten ymmärtänyt missä mennään. Varmasti monessa asiassa olisin voinut itsekin toimia paremmin. Olen useita kertoja nämä myös miehelle sanonut ja pyytänyt anteeksi omaa käytöstäni ja ymmärtämättömyyttäni. Omaa osuuttaan asioihin hän ei kuitenkaan näe. Minä olen syyllinen koska olen kuvitellut omiani, ottanut eron ensimmäisenä puheeksi, ollut liikaa sitä ja liian vähän tätä.

Toistaiseksi lapseen liittyvät käytännön asiat ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, mistä olen kiitollinen. Ap

No mut nyt kun kaikki on ohi, niin onko sillä merkitystä kuka on syyllinen?

Mies ilmaisi tunteidensa olevan lopussa pari viikkoa ennen eroa. Jos tosiaan yhtään mitään ongelmia ei ennen sitä ollut, niin ongelmathan on kriisiytyneet aivan hetkessä eroon saakka. Eli ollut joku todella massiivinen kriisi?

Vai ongelma ollut jo pidemmän aikaa puhumattomuus ja se ettei toisen tunteista ole oikein kartalla?

Minulle syyllisten etsiminen on toissijaista, enemmänkin omalla kohdalla nyt on käynnissä yritys vain ymmärtää tapahtunutta, koska erosta on vasta muutama viikko aikaa ja olen ehkä jonkinlaisessa shokissa vielä. Mistään massiivisesta kriisistä en ole ollut tietoinen. Ainoastaan tuo hänen työkaverinsa aiheutti suhteeseen hämminkiä viimeisinä aikoina. Näen ongelmaa olleen siinä ettei asioista puhuttu riittävän ajoissa, koska todellakaan minulla ei ollut suurimmaksi osaksi mitään tietoa niistä ajatuksista joita mies toi julki eron hetkellä. Ap

Siinä tapauksessa sanoisin kokemusta omaavana näin;

jos mies on kerran lähtenyt hyvästä suhteesta, jossa ei merkkejä ole ollut suuremmista ongelmista, jonkun työpaikkaihastuksen vuoksi niin hän tulee katumaan valintaansa. 

Eli kun olet käsityksessä, että suhteesi oli hyvässä kunnossa vielä muutama viikko sitten, niin nyt kannattaa ruveta miettimään kuinka toimit kun hän ilmoittaa halukkuutensa takaisin. Et luultavasti ole tehnyt mitään suhteessa väärin, miehen vain jonkun toisen naisen houkutus sokeutti hetkellisesti.

Antaisin n 1-2kk kun hän palaa pyytelemään anteeksi.

Oletan että tämä on toivomasi lopputulos.

Ei se mitään kadu. Jos AP ei ole enää haluttava miehen silmissä, ei hän siitä haluttavammaksi muutu, vaikka uuden kanssa suhde kariutuisi. Ilmeisesti mies ei kaivannut niitä kulisseja vaan vähän vipinää kun otti eroaskeleen. Sitäpaitsi AP jo kertoi, että suhteessa oli ollut ongelmia muutenkin, tuskin hän haluaa takaisin niitä vatvomaan. 

Näin se luultavasti on. Minua surettaa nämä aloitukset joka kerran, kun näissä vähän paistaa läpi se, että haetaan tukea sille ajatukselle, ettei se lähteneen osapuolen päätös ole niin kuin järkevässä järjessä tehty. Että se mahdollinen uusi nainen siellä on viekas viettelijä joka on sotkenut miehen pään. Hyvä suhde on sotkettu miehen itsekkään huikentelevaisuuden vuoksi.

Yksikään tietämistäni eroista ei ole päätynyt myöhemmin yhteen paluuseen. 5 tietämästäni 7stä sivusuhteesta on ollut ptikäaikainen, 4 jatkuu yhä. 2 sivusuhdetta päättyi jotakuinkin heti, mutta osapuolet eivät silti ole halunneet palata takaisin entiseen.

Näkisinkin sivusuhteen sinä viimeisenä tikettinä ulos epätyydyttävästä suhteesta, josta syystä tai toisesta ei ole uskallettu lähteä tekemään eroa. Yleisin syy lapset ja talo (lukemattomia venyneitä eroja "lasten vuoksi"), toiseksi yleisin se kun puoliso on itsetuhoinen (3 tapausta).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun miehellä ja lasten isällä oli jo ollut tietämättäni suhde työkaveriin useamman kuukauden ennen eroa. 

Ihmettelin tietysti miksi miehen käytös oli kotona outoa. Mies oli kärttyinen ja ilkeä. Kuittaili ja ilkeili minkä kerkesi. Seksi loppui miehen tahdosta ja kännykkä kädessä kulki jopa suihkuun. Mies viipyi kauppareissulla maito-ostoksilla kaksi tuntia. Toivoin, että kyseessä olisi ollut keski-iän kriisi, mutta epäilin suhdetta. Kysyin onko jotain selkäni takana, mutta mies kielsi vaikka merkit olivat selkeät.

Lopulta asia paljastui vahingossa ja mies muuttui raivohulluksi. 

Kysyin kyllä miksi otti uuden naisen eikä antanut meille ja meidän perheelle mahdollisuutta. Mies luetteli kaikki viat mitä minusta keksi. Olin huono makuuhuoneessa, en ihaillut ja kehunut häntä, en järjestänyt hänelle yllätyksiä, pukeuduin epäkiihottaviin vaatteisiin. Tämänkö vuoksi lapsiperhe hajotettiin? Meillä ei ollut alko-ongelmia, vakavia sairauksia tai raha-ongelmia. 

Tässä se hyvin kiteytyykin, miksi se ero tulee yllätyksenä, jos ei ole alkoholiongelmaa tai muuta isoa häiriötekijää ei voi olla tarvetta erota. Miehen käytös kyllä kuulostaa asiattomalta, mutta muuten näiden kirjoittajien mielestä pitää olla joku iso ongelma, että on ok erota, ihan kuin avioliitto olisi joku elinkautinen. Tässä kohtaa voi jokainen itseltään kysyä, olenko todella antanut itsestäni paljon puolisolleni ja suhteelle vai ovatko yhteiset juttumme asuntolaina, mökki ja reissut aurinkorannikolle, joita pidät hyvän suhteenne saavutuksina. 

Elämä on ollut harmaata ja ehkä ei enää ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita eikä panosteta suhteeseen. Ja se riittää toiselle, se perusarki. Toinen kaipaa jotain muuta, mutta jää lasten takia kunnes kohdalle sattuu joku, jonka kanssa voisi olla yksinkertaisesti hauskempaa. Joku jolla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet, arvostaa samoja juttuja, laittautuu ja heittäytyy. Se voi toki olla ohimenevä vaihe tai sitten ei. Mutta jos jää siihen harmauteen, niin sitten ei pääse kokemaan edes hetkeksi sitä menoa.   

Eroaminen on ok, mutta ongelma onkin siinä ettei ihmiset ole suoraselkäisiä ja rehellisiä tai ota vastuuta omasta osuudestaan. Syyllistetään toinen tainnoksiin, peitellään ja salaillaan. Se on yleensä itse eroa isompi ongelma.

Ja sitten toisessa keskustelussa pidetään selkärangattomana miestä joka haluaa eron saatesanoilla " vika ei ole sinussa, se on minussa". Se kun kuulemma ei auta ymmärtämään mitään. 

Koita tässä nyt sitten

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä noin pari viikkoa ennen eroa mies alkoi puhua tietyistä asioista ensimmäistä kertaa, silloinkin tosin puoliksi vitsaillen, kuten tyyliinsä kuului. Tässä vaiheessa istutin hänet alas ja pyysin puhumaan, kysyin useita kertoja hänen ajatuksistaan ja tunteistaan, koska hänestä on usein vaikea saada selvää juurikin siksi koska hänellä on ollut tapana verhota moni asia vähän huumoriin. Tuossa keskustelussa lopputulos oli, että miehen mielestä vika ei ollut suhteessa. Sanoin hänelle ottavani vakavasti hänen kertomansa enkä halua hänelle huonoa oloa. Sitten eron yhteydessä kaikki asiat loppujen lopuksi leväytettiin auki ihan eri laajuudessa eikä minulla ollut enää mitään mahdollisuutta tehdä korjausliikkeitä kun mies ei sitä halunnut. Todella paljon olen miettinyt sitä mitä olisin voinut tehdä toisin ja kantanut surua siitä etten ymmärtänyt missä mennään. Varmasti monessa asiassa olisin voinut itsekin toimia paremmin. Olen useita kertoja nämä myös miehelle sanonut ja pyytänyt anteeksi omaa käytöstäni ja ymmärtämättömyyttäni. Omaa osuuttaan asioihin hän ei kuitenkaan näe. Minä olen syyllinen koska olen kuvitellut omiani, ottanut eron ensimmäisenä puheeksi, ollut liikaa sitä ja liian vähän tätä.

Toistaiseksi lapseen liittyvät käytännön asiat ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, mistä olen kiitollinen. Ap

No mut nyt kun kaikki on ohi, niin onko sillä merkitystä kuka on syyllinen?

Mies ilmaisi tunteidensa olevan lopussa pari viikkoa ennen eroa. Jos tosiaan yhtään mitään ongelmia ei ennen sitä ollut, niin ongelmathan on kriisiytyneet aivan hetkessä eroon saakka. Eli ollut joku todella massiivinen kriisi?

Vai ongelma ollut jo pidemmän aikaa puhumattomuus ja se ettei toisen tunteista ole oikein kartalla?

Minulle syyllisten etsiminen on toissijaista, enemmänkin omalla kohdalla nyt on käynnissä yritys vain ymmärtää tapahtunutta, koska erosta on vasta muutama viikko aikaa ja olen ehkä jonkinlaisessa shokissa vielä. Mistään massiivisesta kriisistä en ole ollut tietoinen. Ainoastaan tuo hänen työkaverinsa aiheutti suhteeseen hämminkiä viimeisinä aikoina. Näen ongelmaa olleen siinä ettei asioista puhuttu riittävän ajoissa, koska todellakaan minulla ei ollut suurimmaksi osaksi mitään tietoa niistä ajatuksista joita mies toi julki eron hetkellä. Ap

Siinä tapauksessa sanoisin kokemusta omaavana näin;

jos mies on kerran lähtenyt hyvästä suhteesta, jossa ei merkkejä ole ollut suuremmista ongelmista, jonkun työpaikkaihastuksen vuoksi niin hän tulee katumaan valintaansa. 

Eli kun olet käsityksessä, että suhteesi oli hyvässä kunnossa vielä muutama viikko sitten, niin nyt kannattaa ruveta miettimään kuinka toimit kun hän ilmoittaa halukkuutensa takaisin. Et luultavasti ole tehnyt mitään suhteessa väärin, miehen vain jonkun toisen naisen houkutus sokeutti hetkellisesti.

Antaisin n 1-2kk kun hän palaa pyytelemään anteeksi.

Oletan että tämä on toivomasi lopputulos.

Ei se mitään kadu. Jos AP ei ole enää haluttava miehen silmissä, ei hän siitä haluttavammaksi muutu, vaikka uuden kanssa suhde kariutuisi. Ilmeisesti mies ei kaivannut niitä kulisseja vaan vähän vipinää kun otti eroaskeleen. Sitäpaitsi AP jo kertoi, että suhteessa oli ollut ongelmia muutenkin, tuskin hän haluaa takaisin niitä vatvomaan. 

Näin se luultavasti on. Minua surettaa nämä aloitukset joka kerran, kun näissä vähän paistaa läpi se, että haetaan tukea sille ajatukselle, ettei se lähteneen osapuolen päätös ole niin kuin järkevässä järjessä tehty. Että se mahdollinen uusi nainen siellä on viekas viettelijä joka on sotkenut miehen pään. Hyvä suhde on sotkettu miehen itsekkään huikentelevaisuuden vuoksi.

Yksikään tietämistäni eroista ei ole päätynyt myöhemmin yhteen paluuseen. 5 tietämästäni 7stä sivusuhteesta on ollut ptikäaikainen, 4 jatkuu yhä. 2 sivusuhdetta päättyi jotakuinkin heti, mutta osapuolet eivät silti ole halunneet palata takaisin entiseen.

Näkisinkin sivusuhteen sinä viimeisenä tikettinä ulos epätyydyttävästä suhteesta, josta syystä tai toisesta ei ole uskallettu lähteä tekemään eroa. Yleisin syy lapset ja talo (lukemattomia venyneitä eroja "lasten vuoksi"), toiseksi yleisin se kun puoliso on itsetuhoinen (3 tapausta).

Ap kommentoi tähän, että minä en miestä takaisin ottaisi vaikka hän sitä toivoisi. Vaikka tällä hetkellä päällä on shokki ja ikävöin miestä, niin järki minussa sanoo etten halua kumppania jonka kanssa kommunikaatio ei toimi ja joka ei ota vastuuta omasta osuudestaan. Mitä tulee tähän työkaveriin, niin kyllä minä näen miehen enemmän syyllisenä tähän tilanteeseen kuin tuon naisen. Se on mieheni vika jos hän ei ole osannut asettaa rajoja suhteessa tuohon naiseen vaan on lietsonut tämän kiinnostusta. Tosin mieheni mukaan myös tämä nainen oli suhteessa, sillä hän aiemmin perusteli sitä miksi huoleni oli kuviteltu. Minun puolestani saavat pitää toisensa. Kunhan pääsen pahimmasta yli alan rakentaa omaa elämääni. Nyt on kuitenkin vielä se vaihe kun on kova tarve ymmärtää tapahtumien kulkua.

Vierailija kirjoitti:

24 oli siis ap. Lisään vielä, että eilen lapsen hoitokuvioista viestiteltäessä mies jälleen muistutti, kuinka minä olen eron alulle panija ja näin ollen syyllinen tilanteeseen. Kieltämättä oli ilta pilalla sen jälkeen. Ap

Exäsi yrittää hälventää omaa syyllisyyttään muistuttamalla sinun osuudestasi eron suhteen, koska tietää itse toimineensa väärin. Miksi muuten hän jatkaisi tätä "puimista". Kerro miehelle, että et välitä keskustella aiheesta enää. Tsemppiä. Nyt on kurja fiilis, mutta se helpottaa kyllä.

Onko sillä jotain merkitystä, oliko jotain "fyysistä sutinaa" vielä suhteenne aikana vai ei? Miehesi rakastui toiseen naiseen ja sillä sipuli. Kikkelin potentiaalinen vierailu vieraspesässä on täysin toissijainen asia väistämättömään lopputulokseen - eli eroon - nähden. Pakkomielteilet tyhjänpäiväisyyksien äärellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun miehellä ja lasten isällä oli jo ollut tietämättäni suhde työkaveriin useamman kuukauden ennen eroa. 

Ihmettelin tietysti miksi miehen käytös oli kotona outoa. Mies oli kärttyinen ja ilkeä. Kuittaili ja ilkeili minkä kerkesi. Seksi loppui miehen tahdosta ja kännykkä kädessä kulki jopa suihkuun. Mies viipyi kauppareissulla maito-ostoksilla kaksi tuntia. Toivoin, että kyseessä olisi ollut keski-iän kriisi, mutta epäilin suhdetta. Kysyin onko jotain selkäni takana, mutta mies kielsi vaikka merkit olivat selkeät.

Lopulta asia paljastui vahingossa ja mies muuttui raivohulluksi. 

Kysyin kyllä miksi otti uuden naisen eikä antanut meille ja meidän perheelle mahdollisuutta. Mies luetteli kaikki viat mitä minusta keksi. Olin huono makuuhuoneessa, en ihaillut ja kehunut häntä, en järjestänyt hänelle yllätyksiä, pukeuduin epäkiihottaviin vaatteisiin. Tämänkö vuoksi lapsiperhe hajotettiin? Meillä ei ollut alko-ongelmia, vakavia sairauksia tai raha-ongelmia. 

Tässä se hyvin kiteytyykin, miksi se ero tulee yllätyksenä, jos ei ole alkoholiongelmaa tai muuta isoa häiriötekijää ei voi olla tarvetta erota. Miehen käytös kyllä kuulostaa asiattomalta, mutta muuten näiden kirjoittajien mielestä pitää olla joku iso ongelma, että on ok erota, ihan kuin avioliitto olisi joku elinkautinen. Tässä kohtaa voi jokainen itseltään kysyä, olenko todella antanut itsestäni paljon puolisolleni ja suhteelle vai ovatko yhteiset juttumme asuntolaina, mökki ja reissut aurinkorannikolle, joita pidät hyvän suhteenne saavutuksina. 

Elämä on ollut harmaata ja ehkä ei enää ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita eikä panosteta suhteeseen. Ja se riittää toiselle, se perusarki. Toinen kaipaa jotain muuta, mutta jää lasten takia kunnes kohdalle sattuu joku, jonka kanssa voisi olla yksinkertaisesti hauskempaa. Joku jolla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet, arvostaa samoja juttuja, laittautuu ja heittäytyy. Se voi toki olla ohimenevä vaihe tai sitten ei. Mutta jos jää siihen harmauteen, niin sitten ei pääse kokemaan edes hetkeksi sitä menoa.   

Eroaminen on ok, mutta ongelma onkin siinä ettei ihmiset ole suoraselkäisiä ja rehellisiä tai ota vastuuta omasta osuudestaan. Syyllistetään toinen tainnoksiin, peitellään ja salaillaan. Se on yleensä itse eroa isompi ongelma.

Ja sitten toisessa keskustelussa pidetään selkärangattomana miestä joka haluaa eron saatesanoilla " vika ei ole sinussa, se on minussa". Se kun kuulemma ei auta ymmärtämään mitään. 

Koita tässä nyt sitten

Eikö ole jännä, miten eri ihmisillä voi olla täysin erilaiset mielipiteet samasta asiasta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä noin pari viikkoa ennen eroa mies alkoi puhua tietyistä asioista ensimmäistä kertaa, silloinkin tosin puoliksi vitsaillen, kuten tyyliinsä kuului. Tässä vaiheessa istutin hänet alas ja pyysin puhumaan, kysyin useita kertoja hänen ajatuksistaan ja tunteistaan, koska hänestä on usein vaikea saada selvää juurikin siksi koska hänellä on ollut tapana verhota moni asia vähän huumoriin. Tuossa keskustelussa lopputulos oli, että miehen mielestä vika ei ollut suhteessa. Sanoin hänelle ottavani vakavasti hänen kertomansa enkä halua hänelle huonoa oloa. Sitten eron yhteydessä kaikki asiat loppujen lopuksi leväytettiin auki ihan eri laajuudessa eikä minulla ollut enää mitään mahdollisuutta tehdä korjausliikkeitä kun mies ei sitä halunnut. Todella paljon olen miettinyt sitä mitä olisin voinut tehdä toisin ja kantanut surua siitä etten ymmärtänyt missä mennään. Varmasti monessa asiassa olisin voinut itsekin toimia paremmin. Olen useita kertoja nämä myös miehelle sanonut ja pyytänyt anteeksi omaa käytöstäni ja ymmärtämättömyyttäni. Omaa osuuttaan asioihin hän ei kuitenkaan näe. Minä olen syyllinen koska olen kuvitellut omiani, ottanut eron ensimmäisenä puheeksi, ollut liikaa sitä ja liian vähän tätä.

Toistaiseksi lapseen liittyvät käytännön asiat ovat sujuneet kohtuullisen hyvin, mistä olen kiitollinen. Ap

No mut nyt kun kaikki on ohi, niin onko sillä merkitystä kuka on syyllinen?

Mies ilmaisi tunteidensa olevan lopussa pari viikkoa ennen eroa. Jos tosiaan yhtään mitään ongelmia ei ennen sitä ollut, niin ongelmathan on kriisiytyneet aivan hetkessä eroon saakka. Eli ollut joku todella massiivinen kriisi?

Vai ongelma ollut jo pidemmän aikaa puhumattomuus ja se ettei toisen tunteista ole oikein kartalla?

Minulle syyllisten etsiminen on toissijaista, enemmänkin omalla kohdalla nyt on käynnissä yritys vain ymmärtää tapahtunutta, koska erosta on vasta muutama viikko aikaa ja olen ehkä jonkinlaisessa shokissa vielä. Mistään massiivisesta kriisistä en ole ollut tietoinen. Ainoastaan tuo hänen työkaverinsa aiheutti suhteeseen hämminkiä viimeisinä aikoina. Näen ongelmaa olleen siinä ettei asioista puhuttu riittävän ajoissa, koska todellakaan minulla ei ollut suurimmaksi osaksi mitään tietoa niistä ajatuksista joita mies toi julki eron hetkellä. Ap

Siinä tapauksessa sanoisin kokemusta omaavana näin;

jos mies on kerran lähtenyt hyvästä suhteesta, jossa ei merkkejä ole ollut suuremmista ongelmista, jonkun työpaikkaihastuksen vuoksi niin hän tulee katumaan valintaansa. 

Eli kun olet käsityksessä, että suhteesi oli hyvässä kunnossa vielä muutama viikko sitten, niin nyt kannattaa ruveta miettimään kuinka toimit kun hän ilmoittaa halukkuutensa takaisin. Et luultavasti ole tehnyt mitään suhteessa väärin, miehen vain jonkun toisen naisen houkutus sokeutti hetkellisesti.

Antaisin n 1-2kk kun hän palaa pyytelemään anteeksi.

Oletan että tämä on toivomasi lopputulos.

Ei se mitään kadu. Jos AP ei ole enää haluttava miehen silmissä, ei hän siitä haluttavammaksi muutu, vaikka uuden kanssa suhde kariutuisi. Ilmeisesti mies ei kaivannut niitä kulisseja vaan vähän vipinää kun otti eroaskeleen. Sitäpaitsi AP jo kertoi, että suhteessa oli ollut ongelmia muutenkin, tuskin hän haluaa takaisin niitä vatvomaan. 

Näin se luultavasti on. Minua surettaa nämä aloitukset joka kerran, kun näissä vähän paistaa läpi se, että haetaan tukea sille ajatukselle, ettei se lähteneen osapuolen päätös ole niin kuin järkevässä järjessä tehty. Että se mahdollinen uusi nainen siellä on viekas viettelijä joka on sotkenut miehen pään. Hyvä suhde on sotkettu miehen itsekkään huikentelevaisuuden vuoksi.

Yksikään tietämistäni eroista ei ole päätynyt myöhemmin yhteen paluuseen. 5 tietämästäni 7stä sivusuhteesta on ollut ptikäaikainen, 4 jatkuu yhä. 2 sivusuhdetta päättyi jotakuinkin heti, mutta osapuolet eivät silti ole halunneet palata takaisin entiseen.

Näkisinkin sivusuhteen sinä viimeisenä tikettinä ulos epätyydyttävästä suhteesta, josta syystä tai toisesta ei ole uskallettu lähteä tekemään eroa. Yleisin syy lapset ja talo (lukemattomia venyneitä eroja "lasten vuoksi"), toiseksi yleisin se kun puoliso on itsetuhoinen (3 tapausta).

Minä mietin aina noista sivusuhteena alkaneista virityksistä, että pettävätkö jo molemmat vai vasta toinen.