Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies vaihtoi lennosta uuteen

Vierailija
09.05.2021 |

Erosimme kuukausi sitten miehen kanssa ja mies oli se joka teki lopullisen päätöksen erosta. Nyt on sitten selvinnyt, että on ilmeisesti samoin tein alkanut pyörimään työkaverinsa kanssa, jonka aavistelin jo aiemmin olevan kiinnostunut miehestäni ja tiedän heidän olleen myös työn ulkopuolella yhteyksissä. Mies ilmeisesti viettää öitään naisen asunnolla ja muutoinkin pyörivät yhdessä. Meillä on yhteinen lapsi ja hänkin on kertonut naisen olleen mukana kun ovat isän kanssa viettäneet aikaa. Miehen mukaan mitään sutinaa ei ole ollut ennen meidän eroa vaan hänen mukaansa olen ollut täysin turhasta mustasukkainen. Miehen välit tuohon naiseen oli yksi iso syy siihen miksi meille ero tuli, vaikka syitä oli muitakin. Hän on kuitenkin saanut minut tuntemaan jälkeenpäin suurta syyllisyyttä siitä että tunsin suhteen aikana mustasukkaisuutta heidän väleistään ilman syytä. Mutta kyllähän se herättää kysymyksiä jos samoin tein eron jälkeen aletaan suhteeseen. Asiahan ei tietenkään minulle enää sinänsä kuulu, mutta kuvio satuttaa hyvin paljon. Lapsen takia joudumme tietenkin olemaan tekemisissä mikä tuntuu tällä hetkellä aika raskaalta, mutta yritän parhaani mukaan asettua tilanteen yläpuolelle. Silti päässä risteilee paljon ajatuksia siitä puhuuko mies totta, että todellakaan heillä ei ollut mitään vispilänkauppaa suhteemme aikana vaan kuvittelin kaiken. Olen soimannut itseäni melkoisesti näistä asioista.

Onko jollain kokemusta vastaavasta?

Kommentit (183)

Vierailija
161/183 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä mies saa helposti uuden naisen.

Pitäkää naiset vähän parempaa huolta puolisoistanne niin näin ei pääse käymään  :D

Ihanaa yksinkertaistusta 😂

Näin se kuitenkin toimii.

Keiden kanssa miehet "pettävät" ?  Naisten. Ja miksi ihmeessä se "toinen" nainen ottaisi huonon miehen? Ehei, se ottaa hyvän miehen, tarvittaessa sellaisen joka on kelvannut toiselle häntä ennen.

Entä miksi mies pettäisi jos ei huonon puolison vuoksi?

Ai että syy miehen pettämiseen on huonossa puolisossa? Ok, onpa kyllä hämmästyttävää jos joku voi oikeasti ajatella näin yksinkertaistetusti. Tätähän ne pettäjät uusille valloituksilleen syöttää oikeuttaakseen oman toimintansa. Varmaan joskus niinkin että puoliso ja suhde on todellakin huono, mutta aika usein vikaa on myös esimerkiksi pettäjän kyvyttömyydessä käsitellä ongelmia ja ottaa vastuuta omasta osuudestaan. Muun muassa. Valitetaan vaan kun toinen on semmoinen ja tämmöinen, mutta ei nähdä omaa roolia kokonaisuudessa vaan kaikki on toisen vastuulla ja toisen syytä. Lisäksi jotkut ovat yksinkertaisesti vaan luonnevikaisia ja kroonisia sivullevilkuilijoita, joille ihan oikeasti ei riitä mikään. Pakko on saada huomiota muualta. Itsetunto-ongelmia.

Ja itse en kyllä missään tilanteessa nimittäisi pettäjää hyväksi mieheksi. Kyllä ne asiat täytyy osata ratkaista vähän rakentavammalla tavalla kuin pelailemalla.

Vierailija
162/183 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lennosta uuteen = miehelle kasvaa linnun siivet tai joku ilmalentovaihto.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/183 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaveri erosi vuosi sitten, lapset 5v ja 6v. Otti pari kuukautta erosta uuden miehen joka on ollut ihan jatkuvasti heillä (jakaa somessa arkeaan jatkuvasti, siitä tiedän) ja yötä myöten. Lapset aika sekaisin kaikesta edelleen. Säälittää mutta eihän tuolle mitään voi. Hirveä ikävä isiä ja äidin vieressä joku karvainen rotjake yötä päivää. Raakaa on.

Vierailija
164/183 |

Ohis lisäys, karvat siis ok, ovat lisäksi polyamorisia ja tuolla miehellä siis toinenkin kumppani joka jakaa kuvia miehestä makaamassa puolipukeissa milloin missäkin. Mietin välillä mitä tapahtuu kun lapset menevät kouluun ja heidän kaverinsa löytävät äidin julkisen somen.

Vierailija
165/183 |

Se mies kuitenkin kelpaa muillekin naisille. Nainen taas... yksin pysyy  :D

Vierailija
166/183 |

Sitä on kyllä vaikeaa ymmärtää keille ne pettäjät kelpaa, ei varmaan ole omanarvontunto ihan kohdillaan. Mutta eipä siinä, näissä asioissa on useita puolia. Lähtökohtaisesti kuitenkin jos ihminen pettää tai jollain muulla tavalla pelaa kumppanin selän takana niin se kertoo aika paljon ihmisen toimintatavoista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/183 |

Ehkä jos on huono itsetunto voi saada jotain pönkitystä siitä jos varattu mies osoittaa kiinnostustaan. Tulee illuusio, että olen parempi kuin sen miehen kumppani. Ja illuusiohan se usein on. Ei tietenkään aina vaan tottakai joskus oikeasti se toinen nainen on sopivampi. Ei parempi, vaan sopivampi sille miehelle. Mutta silloinkin fiksu mies hoitaa asiat kunnialla loppuun edellisen kumppanin kanssa, arvostaa toista sen verran, eikä rupea luomaan mitään sutinoita uuden naisen suuntaan kun edellinenkin on vielä kuvioissa. Se mitä näitä on omassa elämässä nähty, niin arki seuraa jokaiseen uuteenkin suhteeseen ja samat ongelmat siellä toistuu jos osapuolet ei ole käsitelleet osuuttaan aiemmissa suhteissaan. Kun se aika harvoin kuitenkaan on ihan niin yksinkertaista että se edellinen suhde ja kumppani oli niin hirveitä kun annetaan ymmärtää. Siitä on vaan sopivaa jättää se oma osuus pois, että millä tavalla minä vaikutin siihen toiseen.

Vierailija
168/183 |
12.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eniten näissä surettaa se jos lapset sotketaan liian nopeasti näihin uusiin perheleikkeihin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/183 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysyin mieheltä olisiko mahdollista jos pitäisi vähän etäisyyttä lapsen ja uuden naisen välillä vielä tässä vaiheessa. Ilmoitti ettei ole minun asiani puuttua siihen eikä muutenkaan pidä paikkaansa, että lapsi mitenkään olisi stressaantunut. Jätin asian siihen ja seuraan tilannetta, nyt on raskasta omien tunteiden kanssa niin ei ollut voimia keskustella enempää. Rivien välistä kuulee sellaisen itsepähän eron aiheutit -asenteen, joka valitettavasti aika helposti tarttuu myös minuun. Ap

Vierailija
170/183 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttu juttu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/183 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä mies saa helposti uuden naisen.

Pitäkää naiset vähän parempaa huolta puolisoistanne niin näin ei pääse käymään  :D

Ihanaa yksinkertaistusta 😂

Näin se kuitenkin toimii.

Keiden kanssa miehet "pettävät" ?  Naisten. Ja miksi ihmeessä se "toinen" nainen ottaisi huonon miehen? Ehei, se ottaa hyvän miehen, tarvittaessa sellaisen joka on kelvannut toiselle häntä ennen.

Entä miksi mies pettäisi jos ei huonon puolison vuoksi?

Ai että syy miehen pettämiseen on huonossa puolisossa? Ok, onpa kyllä hämmästyttävää jos joku voi oikeasti ajatella näin yksinkertaistetusti. Tätähän ne pettäjät uusille valloituksilleen syöttää oikeuttaakseen oman toimintansa. Varmaan joskus niinkin että puoliso ja suhde on todellakin huono, mutta aika usein vikaa on myös esimerkiksi pettäjän kyvyttömyydessä käsitellä ongelmia ja ottaa vastuuta omasta osuudestaan. Muun muassa. Valitetaan vaan kun toinen on semmoinen ja tämmöinen, mutta ei nähdä omaa roolia kokonaisuudessa vaan kaikki on toisen vastuulla ja toisen syytä. Lisäksi jotkut ovat yksinkertaisesti vaan luonnevikaisia ja kroonisia sivullevilkuilijoita, joille ihan oikeasti ei riitä mikään. Pakko on saada huomiota muualta. Itsetunto-ongelmia.

Ja itse en kyllä missään tilanteessa nimittäisi pettäjää hyväksi mieheksi. Kyllä ne asiat täytyy osata ratkaista vähän rakentavammalla tavalla kuin pelailemalla.

Se mies kuitenkin kelpaa muillekin naisille. Nainen taas... yksin pysyy  :D

Sitä on kyllä vaikeaa ymmärtää keille ne pettäjät kelpaa, ei varmaan ole omanarvontunto ihan kohdillaan. Mutta eipä siinä, näissä asioissa on useita puolia. Lähtökohtaisesti kuitenkin jos ihminen pettää tai jollain muulla tavalla pelaa kumppanin selän takana niin se kertoo aika paljon ihmisen toimintatavoista.

Tää on kyllä tosiaan mystistä, että miten näille huonosti naisia kohteleville miehille vaan löytyy uusia naisia?

Vierailija
172/183 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuttu juttu

Show

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/183 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä mies saa helposti uuden naisen.

Pitäkää naiset vähän parempaa huolta puolisoistanne niin näin ei pääse käymään  :D

Ihanaa yksinkertaistusta 😂

Näin se kuitenkin toimii.

Keiden kanssa miehet "pettävät" ?  Naisten. Ja miksi ihmeessä se "toinen" nainen ottaisi huonon miehen? Ehei, se ottaa hyvän miehen, tarvittaessa sellaisen joka on kelvannut toiselle häntä ennen.

Entä miksi mies pettäisi jos ei huonon puolison vuoksi?

Ai että syy miehen pettämiseen on huonossa puolisossa? Ok, onpa kyllä hämmästyttävää jos joku voi oikeasti ajatella näin yksinkertaistetusti. Tätähän ne pettäjät uusille valloituksilleen syöttää oikeuttaakseen oman toimintansa. Varmaan joskus niinkin että puoliso ja suhde on todellakin huono, mutta aika usein vikaa on myös esimerkiksi pettäjän kyvyttömyydessä käsitellä ongelmia ja ottaa vastuuta omasta osuudestaan. Muun muassa. Valitetaan vaan kun toinen on semmoinen ja tämmöinen, mutta ei nähdä omaa roolia kokonaisuudessa vaan kaikki on toisen vastuulla ja toisen syytä. Lisäksi jotkut ovat yksinkertaisesti vaan luonnevikaisia ja kroonisia sivullevilkuilijoita, joille ihan oikeasti ei riitä mikään. Pakko on saada huomiota muualta. Itsetunto-ongelmia.

Ja itse en kyllä missään tilanteessa nimittäisi pettäjää hyväksi mieheksi. Kyllä ne asiat täytyy osata ratkaista vähän rakentavammalla tavalla kuin pelailemalla.

Se mies kuitenkin kelpaa muillekin naisille. Nainen taas... yksin pysyy  :D

Sitä on kyllä vaikeaa ymmärtää keille ne pettäjät kelpaa, ei varmaan ole omanarvontunto ihan kohdillaan. Mutta eipä siinä, näissä asioissa on useita puolia. Lähtökohtaisesti kuitenkin jos ihminen pettää tai jollain muulla tavalla pelaa kumppanin selän takana niin se kertoo aika paljon ihmisen toimintatavoista.

Ehkä jos on huono itsetunto voi saada jotain pönkitystä siitä jos varattu mies osoittaa kiinnostustaan. Tulee illuusio, että olen parempi kuin sen miehen kumppani. Ja illuusiohan se usein on. Ei tietenkään aina vaan tottakai joskus oikeasti se toinen nainen on sopivampi. Ei parempi, vaan sopivampi sille miehelle. Mutta silloinkin fiksu mies hoitaa asiat kunnialla loppuun edellisen kumppanin kanssa, arvostaa toista sen verran, eikä rupea luomaan mitään sutinoita uuden naisen suuntaan kun edellinenkin on vielä kuvioissa. Se mitä näitä on omassa elämässä nähty, niin arki seuraa jokaiseen uuteenkin suhteeseen ja samat ongelmat siellä toistuu jos osapuolet ei ole käsitelleet osuuttaan aiemmissa suhteissaan. Kun se aika harvoin kuitenkaan on ihan niin yksinkertaista että se edellinen suhde ja kumppani oli niin hirveitä kun annetaan ymmärtää. Siitä on vaan sopivaa jättää se oma osuus pois, että millä tavalla minä vaikutin siihen toiseen.

Tämä on niin totta!

Vierailija
174/183 |

175/183 |

Ehkä siinä on tosiaan joku ajatus, että jos mies pettää minun kanssani tai vaihtaa minuun, niin se tekee minusta jotenkin erityisen... Mikä on kyllä ihan harhaa.

Vierailija
176/183 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehil sutinaa aona houhsuissa. On ne miten vanhoja tahansa. Ja h uorahtavat naiset käyttää toki hyväkseen. Henkisyys harvan miehen päänuora.

Vierailija
177/183 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä mies saa helposti uuden naisen.

Pitäkää naiset vähän parempaa huolta puolisoistanne niin näin ei pääse käymään  :D

Ihanaa yksinkertaistusta 😂

Näin se kuitenkin toimii.

Keiden kanssa miehet "pettävät" ?  Naisten. Ja miksi ihmeessä se "toinen" nainen ottaisi huonon miehen? Ehei, se ottaa hyvän miehen, tarvittaessa sellaisen joka on kelvannut toiselle häntä ennen.

Entä miksi mies pettäisi jos ei huonon puolison vuoksi?

Ai että syy miehen pettämiseen on huonossa puolisossa? Ok, onpa kyllä hämmästyttävää jos joku voi oikeasti ajatella näin yksinkertaistetusti. Tätähän ne pettäjät uusille valloituksilleen syöttää oikeuttaakseen oman toimintansa. Varmaan joskus niinkin että puoliso ja suhde on todellakin huono, mutta aika usein vikaa on myös esimerkiksi pettäjän kyvyttömyydessä käsitellä ongelmia ja ottaa vastuuta omasta osuudestaan. Muun muassa. Valitetaan vaan kun toinen on semmoinen ja tämmöinen, mutta ei nähdä omaa roolia kokonaisuudessa vaan kaikki on toisen vastuulla ja toisen syytä. Lisäksi jotkut ovat yksinkertaisesti vaan luonnevikaisia ja kroonisia sivullevilkuilijoita, joille ihan oikeasti ei riitä mikään. Pakko on saada huomiota muualta. Itsetunto-ongelmia.

Ja itse en kyllä missään tilanteessa nimittäisi pettäjää hyväksi mieheksi. Kyllä ne asiat täytyy osata ratkaista vähän rakentavammalla tavalla kuin pelailemalla.

Se mies kuitenkin kelpaa muillekin naisille. Nainen taas... yksin pysyy  :D

Sitä on kyllä vaikeaa ymmärtää keille ne pettäjät kelpaa, ei varmaan ole omanarvontunto ihan kohdillaan. Mutta eipä siinä, näissä asioissa on useita puolia. Lähtökohtaisesti kuitenkin jos ihminen pettää tai jollain muulla tavalla pelaa kumppanin selän takana niin se kertoo aika paljon ihmisen toimintatavoista.

Ehkä jos on huono itsetunto voi saada jotain pönkitystä siitä jos varattu mies osoittaa kiinnostustaan. Tulee illuusio, että olen parempi kuin sen miehen kumppani. Ja illuusiohan se usein on. Ei tietenkään aina vaan tottakai joskus oikeasti se toinen nainen on sopivampi. Ei parempi, vaan sopivampi sille miehelle. Mutta silloinkin fiksu mies hoitaa asiat kunnialla loppuun edellisen kumppanin kanssa, arvostaa toista sen verran, eikä rupea luomaan mitään sutinoita uuden naisen suuntaan kun edellinenkin on vielä kuvioissa. Se mitä näitä on omassa elämässä nähty, niin arki seuraa jokaiseen uuteenkin suhteeseen ja samat ongelmat siellä toistuu jos osapuolet ei ole käsitelleet osuuttaan aiemmissa suhteissaan. Kun se aika harvoin kuitenkaan on ihan niin yksinkertaista että se edellinen suhde ja kumppani oli niin hirveitä kun annetaan ymmärtää. Siitä on vaan sopivaa jättää se oma osuus pois, että millä tavalla minä vaikutin siihen toiseen.

Se on juurikin näin.

Siksi en pysty arvostamaan ketään toisen avioliiton tai parisuhteen kaatajaa kun mies toki imartelee uutta naista tyyliin sä oot niin ihana ja mun vaimo ei ymmärrä mua..

Vierailija
178/183 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo minäkin voin kuvitella miten mun ex kertoo uudelle naiselleen että olen hirveän vaikea ja mustasukkainen ihminen. Sitten se unohtaa kertoa mm. miten alistavasti ja väheksyen mua kohteli, sai sanoillaan ja teoillaan mut tuntemaan itseni koko ajan riittämättömäksi. Uusi nainen sitten kauhistelee että voi voi miten hirveä akka sinulla on ollut, minä parempana naisena hoivaan sinut poloisen kuntoon ja olen ihan erilainen kun se sinun vainoharhainen exäsi...

Vierailija
179/183 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän jotain taustalla ole ollut jos kerran saman tien eron jälkeen ollaan yhdessä.

Vierailija
180/183 |
13.05.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri erosi vuosi sitten, lapset 5v ja 6v. Otti pari kuukautta erosta uuden miehen joka on ollut ihan jatkuvasti heillä (jakaa somessa arkeaan jatkuvasti, siitä tiedän) ja yötä myöten. Lapset aika sekaisin kaikesta edelleen. Säälittää mutta eihän tuolle mitään voi. Hirveä ikävä isiä ja äidin vieressä joku karvainen rotjake yötä päivää. Raakaa on.

Ohis lisäys, karvat siis ok, ovat lisäksi polyamorisia ja tuolla miehellä siis toinenkin kumppani joka jakaa kuvia miehestä makaamassa puolipukeissa milloin missäkin. Mietin välillä mitä tapahtuu kun lapset menevät kouluun ja heidän kaverinsa löytävät äidin julkisen somen.

Sitten sellasille lasten kavereille on kotona opetettu että on ok kytätä ja juoruta ja puhua pahaa toisista ihmisistä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kuusi yhdeksän