Mies vaihtoi lennosta uuteen
Erosimme kuukausi sitten miehen kanssa ja mies oli se joka teki lopullisen päätöksen erosta. Nyt on sitten selvinnyt, että on ilmeisesti samoin tein alkanut pyörimään työkaverinsa kanssa, jonka aavistelin jo aiemmin olevan kiinnostunut miehestäni ja tiedän heidän olleen myös työn ulkopuolella yhteyksissä. Mies ilmeisesti viettää öitään naisen asunnolla ja muutoinkin pyörivät yhdessä. Meillä on yhteinen lapsi ja hänkin on kertonut naisen olleen mukana kun ovat isän kanssa viettäneet aikaa. Miehen mukaan mitään sutinaa ei ole ollut ennen meidän eroa vaan hänen mukaansa olen ollut täysin turhasta mustasukkainen. Miehen välit tuohon naiseen oli yksi iso syy siihen miksi meille ero tuli, vaikka syitä oli muitakin. Hän on kuitenkin saanut minut tuntemaan jälkeenpäin suurta syyllisyyttä siitä että tunsin suhteen aikana mustasukkaisuutta heidän väleistään ilman syytä. Mutta kyllähän se herättää kysymyksiä jos samoin tein eron jälkeen aletaan suhteeseen. Asiahan ei tietenkään minulle enää sinänsä kuulu, mutta kuvio satuttaa hyvin paljon. Lapsen takia joudumme tietenkin olemaan tekemisissä mikä tuntuu tällä hetkellä aika raskaalta, mutta yritän parhaani mukaan asettua tilanteen yläpuolelle. Silti päässä risteilee paljon ajatuksia siitä puhuuko mies totta, että todellakaan heillä ei ollut mitään vispilänkauppaa suhteemme aikana vaan kuvittelin kaiken. Olen soimannut itseäni melkoisesti näistä asioista.
Onko jollain kokemusta vastaavasta?
Kommentit (183)
"Erosimme kuukausi sitten miehen kanssa ja mies oli se joka teki lopullisen päätöksen erosta."
Kerrataanpa taas: jos mies on aloitteellinen osapuoli erossa, niin ainakin 110 prosenttisen varmasti se merkitsee sitä, että uusi on jo valmiiksi katsottuna. Miehet eivät eroa niin, että jäisivät eron jälkeen yksikseen.
Kyllä tämä todella raskasta on. Sama se mitä on tapahtunut, ei rakkautta voi pyyhkiä pois noin vain. Tiedän myös sen ettei tapahtuneen liiallinen pohdinta edesauta mitään, mutta tällä hetkellä on vaan tarve saada jotain järkeä asioihin, vaikkei se mitään muuta eikä hyödytä. Lapsesta olen äärettömän kiitollinen enkä häntä vaihtaisi pois, mutta näinä hetkinä sen ymmärtää miten paljon helpompi olisi ehkä päästä eteenpäin jos pystyisi ihan kokonaan katkaisemaan kaikki yhteydet toiseen. Ap
No mut hei sehän on ihan ok niin kauan kun muna ei mene väärään pilluun, silloin ei vielä tee mitään väärin! Eiku....