Miksi rokotteen haitoista ei puhuta?!
Älkää nyt heti poistako tätä keskustelua, pyydän. Haluaisin oikeasti ymmärtää tämän vaikenemisen... thl:n fb sivuilla paljon asiallisia kysymyksiä joihin ei vastata ja osa kysymyksistä poistuu. Tieteellistä keskustelua ei ole valtamediassa lainkaan. vain rokotepropagandaa. sikainfluenssan kohdalla peli vihellettiin poikki vaikka haittavaikutuksia oli paljon vähemmän kuin näissä piikeissä.
Tuhannet ihmiset haluavat vastauksia kysymyksiin joita ns.salaliittoteoriana pidetään. Aina vaan huudellaan että foliohattuilua ja kulkutautimyönteisyyttä mutta KUKAAN ei tule perustelemaan että miksi nuo väitteet ovat vääriä.
En ole koskaan elämässäni ollut näin ihmeissäni, turhautunut ja jopa ahdistunut siitä että näistä asioista ei puhuta. Joo, kuumetta ja pistoskohdan arkuutta... mutta entäs ne sadat ( maailmalla tuhannet ) jotka ovat saaneet haittavaikutuksia niin että ovat joutuneet sairaalahoitoon? Kuolemat. miksi ei kerrota niinkuin esim. Norjassa että tauti on vähemmän vaarallinen kuin rokote nuorille perusterveille.
Toivoisin että saisin kuulla asiallisia mielipiteitä siitä että onko teistä ok että kaikki kritiikki lakaistaan piiloon. enkä siis ole rokotevastainen... sitä korttia on tähän turha vetää, olen ottanut kaikki rokoteohjelman mukaiset rokotteet, kuten lapseni. tämä suoranainen painostus ja uhkailu kokeellisen rokotteen kohdalla vain..no, ei vakuuta. Jos meillä olisi tappava pandemia ja siihen turvallinen ja tehokas rokote, ei tarvitsisi painostaa ja uhkailla.
Kommentit (453)
Vierailija kirjoitti:
Mklp kirjoitti:
Rokotteen ottavat, kai ymmärrätte että olette mukana lääkkeen kokeilussa? Pitkäaikaisvaikutuksia ei ole kenelläkään selvillä. Outoa, että joku VOI vakuutella että nämä ovat turvallisia ja hyviä. Ja porukka haluaa uskoa...huh.
Voi olla, mutta en halua olla mukana siinä kokeilussa, saanko koronasta pysyvät keuhkovauriot. On liikunta sen verran tärkeää elämässä, että haluan jatkaa sitä loppuun asti. Yksi lekuri sanoi kerran, että lääke kannattaa ottaa, jos varsinaisesta taudista on pahemmat seuraukset kuin lääkkeestä.
Tuon "lääkkeen" sivuvaikutuksista ei vielä ole paljoakaan tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokotepassi=rokotepakko. maailmalla maksetaan rokotteen ottajille, voit saada taudin ja tartuttaa edelleen rokotteen saatuas.
Tässä on ihan liikaa outouksia... ei tarvitse laittaa edes foliohattua päähän vaan olisi ihan suotavaa että ajatteli asioita vähän enemmän.
Haluatteko maahamme rokotepassit? Vain rokotetuille oikeus käydä konserteissa ja matkustella? sairaus josta selviää yli 99% ihmisistä...Haluan. Koska kyse on maailman normalisoitumisesta. Ja sairaalakapasiteetisya. Vuosi tätä roskaa takana ja ihmiset ei vieläkään tajua! Ilman rokotteita, pakkotoimia ja sulkuja tilanne Suomessa olisi suurella todennäköisyydellä samantapainen kun esim Intiassa tällä hetkellä - lisähappi loppu sairaaloista ja tehopaikat täynnä, eli porukka ei pääse hoitoon jolloin kuolemia tulee paljon enemmän. Miten tämä ei vieläkään mene jakeluun?!
Suomea ei oikein voi verrata Intiaan ressukka.
Itseasissa väkilukuun suhteutettuna Suomen ja Intian luvut on aika samat.
Muutkin rokotteet kirjoitti:
Haluaisin vastauksen otsikoissa olleeseen asiaan, miksi punkki rokotteen ja koronarokotteen välissä pitäisi olla 2vk väliä?
Ja juuri Punkki rokotteen!
Rokotusohjelmamme koostuu useista rokotteista, dt, mpr, vesirokko yms yms, lisäksi laitetaan punkki, hepatiitti, pneumokokki yms yms rokotteita.
Miksi jätetään kertomatta, miksi punkin ja koronarokotteen välillä pitää pitää tauko?
Eli tästä sitten maallikko alkaa päättelemään, että ilmoituksia haitoista on tullut tällä yhdistelmällä, mutta miksi siitä ei kerrota?
Koska punkkirokote saattaa sotkea koronarokotteen vasta-aineiden tuotannon. Ei, tässäkään ei ole salaliittoa takana.
Yks Guillain-Barrén oireyhtymä sinne tai tänne. Mitä väliä. Pää pensaaseen ja piikille vaan.
Onneksi sain muutama päivä sitten Pfizerin rokotteen vaikka olen yli 65v, luojan kiitos astran pommia ei ollut sille päivälle saatavilla.
Tuttavia on ollut todella huonossa kunnossa astran rokotteesta.
Kerrankin keskustelua aiheesta. Olen turhautuneena seurannut, kun keskustelu toisensa jälkeen poistetaan. Sehän lisää epäilyjä paljon, ettei ihmisten anneta edes keskustella aiheesta ja sensuuri on kuin P-Koreassa.
Haittavaikutuksia tiedän vähäteltävän lääkärien tiimoilta melko lailla, että luvut eivät todellakaan mätsää. Veritulppia yms nuorilla, joiden yhteys rokotteeseen systemaattisesti kielletään. Haittavaikutukset näin ollen voivat olla ilmoitettua huomattavasti suuremmat. Ihmiskoehan tämä on ja vastuun ottaa yksilö itse, kun antaa piikittää keskeneräistä, vähän tutkittua rokotetta itseensä. Pitkäaikaiset vaikutukset tulee ilmi kenties vuoden tai vuosien kuluttua. Ehdoton ei yksilönvapautta ja itsemääräämisoikeutta riistävälle rokotepassille! Tämän rokoteasian pitää pysyä yksilön omana valintana.
Ja ihme sähläilyä rokotteen kanssa vastoin valmistajien määräyksiä. Ihmisten terveyden kustannuksella! Haloo. Valmistajat on ensinnäkin sanoneet, ettei rokotteita saa käyttää sekaisin ennen lisätutkimuksia. Mutta iloisesti niitä nyt vaan piikitellään summanmutikassa; otanpas Astraa, ei se aiheuttaa veritulppia ja syndroomia, otanpas Pfizerin, ei, kuin ehkä sittenkin J&J:n.
Toiseksi on sanottu, että piikitysväli pitäisi olla 3 viikkoa, jos aivan pakko, niin korkeintaan 6 viikkoa. Mitenkäs Suomessa ihmiset rokotetaan nyt 12 viikon välein?? Eikä ketään edes kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä merkinnyt mitään fimeaan mutta sairaanhoitajat ja lääkärit sanovat että sivustot ovat käsittämättömän vaikeat täyttää. Muutenkin vain n1% haittavaikutuksista päätyy fimeaan ... esim. Tanskan viranomaissivustolla luvut olivat moninkertaiset verrattuna fimeaan.
Itse törmäsin suomalaisen naislääkärin fb päivitykseen ( muistini on huono, hänen nimeään en muista mutta linkkaan tähän jos sivuhistoriasta löydän ) jossa hän kertoi joutuneensa aivoinfarktin takia sairaalaan, rokotteen takia. Hän pyysi hoitavaa lääkäriään ja hoitajia kirjaamaan haittavaikutusilmoitus mutta kuulemma häntä oltiin hyvin hanakasti kuunneltu asiasta. Hän sanoi lopulta olevansa itsekin lääkäri ja tekevänsä ilmoituksen jos hoitavat tahot eivät sitä tee.
Mutta siis välttämättä osa haittavaikutuksista ei edes suostuta kirjaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihan asiallista keskustelua täällä on ollut ja onneksi tätä ei ole poistettu vaikka täällä meitä rokoteskeptisiä onkin.
kaikilla on oikeus mielipiteeseensä mutta tällaiset rokoteasiat eivät saisi olla mielipiteeseen ja yhteen narratiiviin sidottuja. Tieteellistä debattia ei ole käyty lainkaan! Ihmisille annetaan täysin yksipuolinen kuva rokotteista. tämä ihmetyttää ja suututtaa minua ja halusin aloituksellani herätellä teitä ajattelemaan vähän myös laatikon ulkopuolella.
Jokainen punnitsee riskit vs.hyödyt omalla kohdallaan. Mutta jos niistä riskeistä ei missään puhuta ja et osaa etsiä tietoa/kieliä, olet täysin sen sinulle syötetyn tiedon armoilla.
Olen samaa mieltä ettei tähän saisi sotkea mielipiteitä. Mutta tässä piilee se ongelma! Tieteellinen debatti on käyty, tulokset ovat yhteneviä ja siksi kuva rokotekeskustelusta vaikuttaa yksipuoliselta, sillä fakta löytyy vain sieltä. Mutta koska rokotekriitikot eivät hyväksy tätä faktana, vaan horisevat vaihtoehtomedioista, salaliitoista ja siitä miten heidän "faktoista" ei puhuta, niin tulee sellainen kuva että tässä muka olisi vastakkainasettelua.
Vähän kun tappelisi siitä onko ruoho vihreää vai ei. Kaikki fakta viittaa siihen että on, joten miksi pitäisi edes tuoda esille että joidenkin mielestä tämä ei ole totta. Tai jos vastakkaisista mielipiteistä ei kirjoitella lehtiin joka päivä "Pirkko näkee edelleen ruohon harmaana!" niin media valehtelee... Se keskustelu meni jo, uskokaa nyt viisaampia älkääkä niitä höpöhöpöjuttuja.
(Noniin, odotellaanpa taas niitä MUTTAKU MINUN FAKTANI kommentteja jossa pöyrisytään taas kerran siitä miten tiede ei ookkaan mielipideasia!)
Mahtavaa että tämä aloitus on saanut pysyä täällä. tuntuu että sensuuri on nykyään ihan järkyttävää.. kyllä näistä asioista saa ja pitää keskustella!!
rokotepassi ajaa ihmisiä käytännössä pakkorokotteeseen, sitäkö te ihmiset haluatte?
Ylipäätään koko tänä aikana ei ole puhuttu oman immuunipuolustuksen vahvistamisesta... ulkoilusta, D-vitamiinista, c-vitamiinista, puhtaasta ravinnosta ja unesta.
Vierailija kirjoitti:
Muutkin rokotteet kirjoitti:
Haluaisin vastauksen otsikoissa olleeseen asiaan, miksi punkki rokotteen ja koronarokotteen välissä pitäisi olla 2vk väliä?
Ja juuri Punkki rokotteen!
Rokotusohjelmamme koostuu useista rokotteista, dt, mpr, vesirokko yms yms, lisäksi laitetaan punkki, hepatiitti, pneumokokki yms yms rokotteita.
Miksi jätetään kertomatta, miksi punkin ja koronarokotteen välillä pitää pitää tauko?
Eli tästä sitten maallikko alkaa päättelemään, että ilmoituksia haitoista on tullut tällä yhdistelmällä, mutta miksi siitä ei kerrota?
Koska punkkirokote saattaa sotkea koronarokotteen vasta-aineiden tuotannon. Ei, tässäkään ei ole salaliittoa takana.
Kyllä muidenkin rokotteiden väliksi suositellaan sitä 14 vrk koronarokotteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä merkinnyt mitään fimeaan mutta sairaanhoitajat ja lääkärit sanovat että sivustot ovat käsittämättömän vaikeat täyttää. Muutenkin vain n1% haittavaikutuksista päätyy fimeaan ... esim. Tanskan viranomaissivustolla luvut olivat moninkertaiset verrattuna fimeaan.
Itse törmäsin suomalaisen naislääkärin fb päivitykseen ( muistini on huono, hänen nimeään en muista mutta linkkaan tähän jos sivuhistoriasta löydän ) jossa hän kertoi joutuneensa aivoinfarktin takia sairaalaan, rokotteen takia. Hän pyysi hoitavaa lääkäriään ja hoitajia kirjaamaan haittavaikutusilmoitus mutta kuulemma häntä oltiin hyvin hanakasti kuunneltu asiasta. Hän sanoi lopulta olevansa itsekin lääkäri ja tekevänsä ilmoituksen jos hoitavat tahot eivät sitä tee.
Mutta siis välttämättä osa haittavaikutuksista ei edes suostuta kirjaamaan.
Yhdenkään ihmisen fb-päivitys ei ole faktaa, vaikka kuinka olisi lääkäri. Niin se Salon vedenroiskuttajakin on psykologi enkä silti luottaisi häneen siinä asiassa. Jos tuo fb-päivitys olisi totta, lääkäri olisi tehnyt valituksen asiasta virallista kautta eikä horissut fbssä.
Vierailija kirjoitti:
Mahtavaa että tämä aloitus on saanut pysyä täällä. tuntuu että sensuuri on nykyään ihan järkyttävää.. kyllä näistä asioista saa ja pitää keskustella!!
rokotepassi ajaa ihmisiä käytännössä pakkorokotteeseen, sitäkö te ihmiset haluatte?
Ylipäätään koko tänä aikana ei ole puhuttu oman immuunipuolustuksen vahvistamisesta... ulkoilusta, D-vitamiinista, c-vitamiinista, puhtaasta ravinnosta ja unesta.
Edelleen, kyllä, sitä me haluamme. Koska hölmöt ei näytä ottavan rokotetta ilman pakotusta. Ja suosittelen, että lopetat Maria Nordinin seuraamisen, yhtään vakavaa sairautta kun ei unella, vitamiineillä ja positiivisilla viboilla paranneta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä menen tunnin päästä piikille. Hankkikaa hoitoa ahdistukseen ja harhaluuloisuuteen. Auttaa elämässä muutenkin kuin tämän yhden viruksen suhteen.
Ymmärrän kyllä että teillä on raskasta, mutta itse te sen itsellenne teette. Pahimmillaan karkotatte läheisennekin.
Ahdistus ja harhaluulot? huutonaurua. Sinua näyttää mitätön virus ahdistavan kun menet ottamaan täysin turhan piikin. Onnea vaan rokotukseen, itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa.
Ei voisi vähempää kiinnostaa taudinkaan levittäminen. Suomessa pitäisi rokotteesta saada joku raha palkinto niin kaikki ääliöt ottaisi sen. Joku 30 euron arvoinen lippu apteekkiin tai lääkärissä käyntiin. Jossain maassa ne saivat jotain etuja rokotteesta. Jos sairasti niin palkasta ei vähennetty.
Jep, ilmainen ämpäri niin johan nousis rokoteprosentit sataan ja kaikki haittavaikutukset unohtuisi😆
Miten tähän nyt sotkettiin Maria Nordin? Just tämä... ihmisen omasta immuunipuolustuksesra viis, senkun luotetaan lääketeollisuuden pyyteettömään hyvään. Totta kai maailmassa tarvitaan lääkkeitä ja rokotteita mutta kun ylipäätään sitä ei haluta kertoa että immuunipuolustus on yksi tekijöistä millä selvitään useimmista taudeista...
Aina hoidetaan vaivaa ei selvitetä syytä. Holistinen lääketiede on onneksi nousussa jossa ihmistä hoidetaan kokonaisuutena.
Rokotteen tarkoitus on, että mikäli saa koronatartunnan, todennäköisyys saada taudin vakava muoto on pieni. Tästä seuraa, että jos rokotettuna saa koronan oireita, ei ole mitään tarvetta lähteä koronatestiin. Testille on tarvetta vain siinä tapauksessa, että tarvitsee sairaalahoitoa. Nyt on valjastettu älytön määrä terveydenhuollon henkilöstöä testaamiseen ja jäljittämiseen. Kun testiin menijöiden määrä laskee, testaajat voivat vihdoin palata omiin töihinsä neuvolohin, hammashoitoloihin, terveyskeskuksiin jne. Jäljittämistä ei tarvita enää lainkaan ja sekin porukka voi palata omiin töihinsä. Edelleen osa - rokotetuistakin - saa taudin vakavan muodon ja jopa kuolee, mutta he eivät ole enää uhkana terveydenhuollon kantokyvylle. Ravintoloista voi poistaa aukiolorajoitukset, samoin voidaan poistaa kokoontumisrajoitukset. Maskisuositus poistuu, etätyösuositus poistuu jne. Yhteiskunta palautuu normaaliksi, kun vakavasti sairastuneiden määrä pysyy siedettävänä. Jos joku ei halua ottaa rokotetta, sitten ei ota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mklp kirjoitti:
Rokotteen ottavat, kai ymmärrätte että olette mukana lääkkeen kokeilussa? Pitkäaikaisvaikutuksia ei ole kenelläkään selvillä. Outoa, että joku VOI vakuutella että nämä ovat turvallisia ja hyviä. Ja porukka haluaa uskoa...huh.
Aika monessa lääkkeestä pitkäaikaisvaikutukset tulee esiin ajan myötä. Lääkkeet kuitenkin tulevat markkinoille ennen kuin pitkäaikaisvaikutukset ovat selvillä. Muuten emme saisi uusia lääkkeitä ollenkaan.
Jos olette päättäneet ettette ota rokotusta , koska pelkäätye sen pitkäaikaisvaikutuksia, niin olkaa ottamatta. Mutta miksi haluatte, että muutkin jättää ottamatta? Pelkäätte, että loppujen lopuksi jäätte yksin häviäjien puolelle?Höpöhöpö. Rokotteita testataan ja tutkitaan vuosia, ennen kuin tulevat käyttöön.
Minä en ota huonosti tutkittua rokotetta lievään pöpöön. Riski kuolla rokotteeseen on moninkertaisesti suurempi kuin koronavirukseen, tätä on tutkittu Israelissa, jossa rokotekattavuus on suuri. (KOSKA ILMAN ROKOTETTA ET SAA ELÄÄ NORMAALISTI)
Koronarokotteessa haittavaikutukset ovat jo nyt 8x suuremmat kuin sikainfluenssapiikin kanssa.Minä pelkään rokotepassia, jos se tarkoittaa, että ilman sitä et voi elää yhteiskunnassa. Rokote ei jää yhteen tai kahteen, vaan sitä voi tulla jatkuva rokottaminen.
Influennsarokotteita en ole koskaan ottanut. Olen terve kuin pukki.
En koe mitään syytä ottaa rokotetta, ja pakko on paha asia.Niin on tätäkin rokotetta. Se on modifioitu jo olemassa olevasta sars-rokotteesta, eli "ihan uusi" rokote ei ole. Haittavaikutuksia on kaikissa lääkkeissä, jopa esim Buranassa. Sellaista lääkettä ei olekaan jossa ei mitään olisi. Kyse onkin siitä ovatko haittavaikutukset koronaa vaarallisempia ja tässä vaiheessa on jo monesti todettu että ei ole. Mieluummin pieni riski jostain haittavaikutuksesta kun ikuinen koronapandemia päälle.
Lisänä vielä, että nuo 900+ haittavaikutusta eivät ole TODETTUJA haittavaikutuksia, vaan tavallisten ihmisten raportoimia tuntemuksia. Esim jos Pena saa veritulpan rokotuksen jälkeen, hän tekee siitä ilmoituksen. Vasta tämän jälkeen asiantuntijat tutkivat oliko kyse sattumasta vai liittyikö se rokotteeseen.
Vaikuttaa siltä että haluat jostain syystä uskoa rokotteen olevan tosi hyvä ja turvallinen. Valitettavasti näin ei ole, edes kyseisen piikin tekijät eivät niin väitä. Heillä ei ole edes vastuuta rokotteen seurauksista!
Tuo 961 on VAKAVIA HAITTAVAIKUTUKSIA, eli osa näistä on kuollut! Saman verran ja enemmänkin, on raportoitu lievempiä haittavaikutukisa.
Haitta lasketaan vakavaksi, jos haitan ilmoittaja (esim. se rokotettu) pitää sitä vakavana. Onhan tästä uutisoitu, että esim. osa on kokenut kuumeen vakavaksi ja ilmoittanut sen Fimealle vakavana haittana, jos kuume tehnyt päivän ajaksi työkyvyttömäksi.
Nyt Turussa testataan OIREETTOMIA! Miksi? Tämä tauti jatkuu tasan niin kauan kuin tätä sairasta testirumbaa pidetään yllä. Miettikää kustannukset kaikesta tästä...
Vierailija kirjoitti:
Rokotteen tarkoitus on, että mikäli saa koronatartunnan, todennäköisyys saada taudin vakava muoto on pieni. Tästä seuraa, että jos rokotettuna saa koronan oireita, ei ole mitään tarvetta lähteä koronatestiin. Testille on tarvetta vain siinä tapauksessa, että tarvitsee sairaalahoitoa. Nyt on valjastettu älytön määrä terveydenhuollon henkilöstöä testaamiseen ja jäljittämiseen. Kun testiin menijöiden määrä laskee, testaajat voivat vihdoin palata omiin töihinsä neuvolohin, hammashoitoloihin, terveyskeskuksiin jne. Jäljittämistä ei tarvita enää lainkaan ja sekin porukka voi palata omiin töihinsä. Edelleen osa - rokotetuistakin - saa taudin vakavan muodon ja jopa kuolee, mutta he eivät ole enää uhkana terveydenhuollon kantokyvylle. Ravintoloista voi poistaa aukiolorajoitukset, samoin voidaan poistaa kokoontumisrajoitukset. Maskisuositus poistuu, etätyösuositus poistuu jne. Yhteiskunta palautuu normaaliksi, kun vakavasti sairastuneiden määrä pysyy siedettävänä. Jos joku ei halua ottaa rokotetta, sitten ei ota.
Siinä olet kyllä harvinaisen väärässä etteikö oireisena rokotteen jälkeen pitäisi mennä testiin. Ja rokotepassikin toimii vain, jos se aktivoidaan tasaisin väliajoin neg. testillä. Ei siinä ole mitään järkeä, että rokotetut palaa täysin normaalielämään ennen kuin rokotekattavuus on riittävä.
Todettu kylläkin monessa tutkimuksessa, että sikaflunssa ei aiheuttanut narkolepsiaa, vaan rokotteen sisältämä adjuvantti. Ei ole montaakaan viikkoa viimeisimmästä lehtiartikkelista. Onnea rokotelottoon.