Teen kolmivuorotyötä hoitajana ja olen yh. Lastensuojeluilmoitus on tehty.

Lapset isälleen parina viikonloppuna ja silloin äiti voi tehdä neljä yövuoroa. Jotain vastuuta pitää isältäkin edellyttää. Jos ei hoida niin maksakoon sitten hoitajat kotiin.

Missä lasten isä on? Voisivatko isovanhemmat, muut sukulaiset tai luotettavat naapurit ottaa lapset luokseen yöksi, kun olet yövuorossa? Tilanteesi on todella vaikea, mutta ymmärrät itsekin, etteivät noin pienet lapset voi olla itsekseen. Kun lastensuojelu tulee tutkimaan tilanteen, kysy heiltä, mitä voisit tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli 70-luvulla vuorotyössä ja isä toisella paikkakunnalla. Koko kylässä ei ollut mitään päiväkotia. Olin iltoja kotona 7 vuotiaana 10 vuotiaan sisaruksen kanssa ja kun sisko muutti 15 vuotiaana kaupunkiin opiskelemaan, olin 12 vuotiaana iltoja ja öitä yksin. Ei sitä silloin erikoisena pidetty. Lankapuhelimella sai soittaa äidin työnumeroon, jos tuli hätä.

Ei voi nykyaikaa verrata siihen aikaan.

Niin, aika monella tilastolla turvallisempaa kuin silloin.

Riippunee täysin lapsista ja ovatko pystyviä omatoimisuuteen plus tuleeko turvaton olo yksin. Itsekin 90-luvulla olin yksin kotona pitkiä pätkiä 7-vuotiaasta lähtien eikä tuo ollut mitenkään ihmeellistä. Lapselle tietysti opetetaan mitä tehdään tulipalotilanteessa, ja murtautujille nyt välttämättä aikuinenkaan mitään mahda, menee todennäköisyyksissä samaan sakkiin kävelykypärän pitämisen kanssa.

Mitenkähän hoitaja vaikka yövuorosta voisi yhtäkkiä lähteä kotiin? Yökköjä ei yleensä ole kuin yksi vuorossa. Puhelinta ei töissä pidetä päällä pääsääntöisesti. Jättäisikö ap hoidettavan niille sijoilleen ja juoksisi kotiin? Kolmivuorotyössä lapset joutuvat olemaan yksin kaikkina vuorokauden aikoina. Jos on ilta/aamu vuorottelua työssä, lapset eivät ehtisi nähdä äitiä kenties vuorokauteen. Ei tuo ole oikein. Itse tein ratkaisun ja työttömyyden uhalla olen ottanut vain päivätyötä vastaan. En jättäisi tuon ikäisiä yksin koko työvuoron ajaksi.

Olen jättänyt ala-asteikäisiä yksin Keskenään vain kun olen lähtenyt tosi aikaiseen aamuvuoroon korkeintaan muutamaksi tunniksi. Koko yöksi ei missään nimessä. Vaikka lapset näyttävät pärjäävän, ovat sen verran isoja että sanovat sinullekin että ei haittaa, eivät halua aiheuttaa ongelmia. Ymmärrän taloudellisen huolen täysin, mutta lapset ovat vain kerran pieniä. Älä jätä heitä yksin, yksikin tulipalo, yöllä alkava oksentaminen, painajaiset ovat traumatisoivia kun aikuista ei kotona ole.

Itse ansiosidonnaisella nyt ja pelaan aikaa kunnes palaan vuorotyöhön, lasten mummo kuoli joka oli hoitoapuna myöhäisten iltavuorojen ja harvinaisempien yövuorojen ajan.

Onhan se aikamoinen vastuuu, jos tuon ikäiset lapset ovat pitkiä aikoja yksin. Siinä saa ainakin vanhin lapsi aikuistua nopeasti.

Hoitaja kotiin yöksi - tuttu, teini, työtön tms. itse maksat hänelle palkan. En ymmärrä mikä tässä on niin ihmeellistä.. Yhteiskunnanko pitää pitää kädestä kiinni, kun itse ei nyt vaan haluta maksaa mitään? On kyllä mennyt ihmeelliseksi tämä meno, yhteiskunnan ja sen myötä sossun pitäisi maksaa kaikki eläminen. Eläminen suhteutetaan sen mukaan kuin saa palkkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vähän ot, mutta onpa maailma muuttunut, ei voi muuta sanoa.

Kun olin lapsi 90-luvulla, olimme kaksi vuotta nuoremman veljeni kanssa hyvin usein yksin kotona. Äitini oli hoitoalalla nelivuorotöissä.

Isäni puolestaan teki työtä jonka vuoksi hän saattoi olla matkoilla maanantaista perjantaihin, joskus harvemmin oli konttorilla päivätöissä.

Isovanhempia ei ollut, eikä muitakaan sukulaisia jotka olisivat jeesanneet. Pienten koululaisten päivähoitoa ei tuolloin vielä järjestetty siellä missä asuimme, ja sitten kun sitä alettiin järjestää (silloin kun me olimme jo reippaasti yli-ikäisiä) lähin sitä järjestävä paikka sijaitsi lähes 10km päässä koulultamme. Mitään koululaisten iltapäivätoimintaa ei pienessä alle 100 oppilaan koulussamme ollut.

Oli hyvin tyypillistä, että saavuimme koulusta kotiin klo 13-14 ja olimme yksin klo 20.30 asti kunnes äitini pääsi töistä. Tai sitten yksinoloa jatkui klo 22.30 asti (tällaisina päivinä näimme joskus äitimme hyvin pikaisesti ennen kuin hän lähti töihin).

Olimme myös öitä yksin siitä asti kun minä olin noin 10-vuotias. Tätä ennen ystävällinen naapurin eläkeläistäti tuli meille yöksi kun äidillä oli yövuoro ja isä oli reissussa (syvä kiitos hänelle!).

Kyllä sitä miettii, että vaikka mitä olisi voinut tapahtua. Nykyään monta juttua olisi tietenkin toisin jo ihan siksi että jokaisella on puhelin.

Kerran meinasi syttyä tulipalo viallisesta sähkölaitteesta, mutta veljeni neuvokkaana poikana sammutti sen alkuunsa viltillä. Muutaman kerran jäin lukkojen taakse pakkaseen, kun en saanut umpeen jäätynyttä ulko-oven lukkoa auki. Tuolloin ei auttanut kuin lähteä soittelemaan lähitalojen ovikelloja ja pari kertaa jouduin menemään autotalliin värjöttelemään ja odottelemaan kun kukaan ei ollut kotona (asuttiin haja-asutusalueella, eikä ollut montaa naapuria). Joskus värjöttelin ulkona pakkasessa tuntikausia kun autotallin ovea ei saanut auki ja naapurit olivat poissa kotoa.

Aika usein tunnettiin pelkoa ja yksinäisyyttäkin. Veljellä asui onneksi kaveri pyöräilymatkan päässä, mutta omani olivat paljon kauempana.

En tiedä oliko lastensuojelulaki tuolloin erilainen, mutta aika hurjalta nyt tuntuu, kun muistelee omaa lapsuutta.

Vanhemmillani ei kai ollut tuolloin vaihtoehtoja, mutta kun tapaa vaikka 10-vuotiaita ja herää siihen miten nuoria ja kypsymättömiä he ovat ja tajuaa, että on samanikäisenä ollut öitä yksin kotona, niin sydäntä kylmää.

Se hyvä puoli tässä on, että opin erittäin itsenäiseksi, ja vieläkin harvassa ovat ne tilanteet kun menee sormi suuhun. Opin lapsena siihen, ettei minulla suurimman osan aikaa ollut kuin itseni johon luottaa.

Mutta silti, mielestäni yhdenkään alakouluikäisen ei pitäisi joutua elämään sillä tavalla.

Siis jos 10-vuotiaasta eteenpäin onnistuu itsensä useita kertoja lukitsemaan pakkaseen niin ei ole vain henkilökohtaisilta valmiuksiltaan ollut valmis jäämään yksin kotiin. Toki vanhemman tulee tehdä pienemmälle kotiin jäävälle siitä niin helppoa kuin mahdollista: jääkaapissa valmiina mikrossa lämmitettävää ruokaa ja hyviä välipaloja, tärkeät puhelinnumerot selkeästi esillä (omassa lapsuudessani siinä kodin lankapuhelimen vieressä, kunnes 12-vuotiaana sain kännykän), täytyy olla sellainen lapsi joka pystyy viihdyttämään itseään ja pitääkin sitä, niin kuin itse olin. Uloslukitsemistilanteita varten vara-avain on piilossa jossain kiven alla. Meillä oli noin, mutten ikinä kyllä tarvinnut sitä vaikka iltapäivästä iltaan olin joka arkipäivä yksin kotona koulun alettua. Toki menin usein koulusta suoraan kavereille, niin oli muutakin tekemistä kuin kotona lukeminen ja piirtely. Äiti tunsi kaikki kaverien vanhemmat ja olivat hyvin perillä milloin mentiin missäkin. En näe tässä minkäänlaista ongelmaa, kertaakaan ei ollut turvaton olo. Vanhempien pitäisi tuntea omat lapsensa ja näiden valmiudet parhaiten.

Vierailija kirjoitti:

Milloin sitten näet lapsiasi ja vietät aikaa heidän kanssaan, jos olet illat ja yöt poissa? 

Ei se riitä, että saa soittaa jos on hätä. Lapsille jää turvaton olo, jos he joutuvat olemaan yksin. Jos he alkavat oireilla jotenkin, et tiedä siitä koska et ole näkemässä. 

Kyllä lasu on minusta tässä ihan paikallaan. Ei se tarkoita, että lapset viedään pois, vaan ensin siinä neuvotellaan perhetyöntekijän kanssa eri vaihtoehdoista. 

Mitä oikein luulet, että kolmivuorotyö on? Kyllä siinä pitäisi olla arkipäiviä välillä vapaana ja yötöitäkään ei ole niin usein, täällä jotkut ulvoo ihan kuin äiti olisi koko ajan pois...

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäisten ei tarvitse pärjätä yksin öitä. Ei tarvitse eivätkä saa olla yksin.

Kyllä 11-vuotias voi todella vilpittömästi jo haluta olla yksin, ja kyllä hänen silloin tulisi saadakin olla. Yksilöllisen kehitystason mukaan. Ei vanhemman pidä ripustautuakaan lapseensa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin 80-luvulla yksin öitä alakoululaisena, kun vanhemmat oli töissä. Olin päällepäin muka tosi reipas, koska oli pakko esittää, mutta oikeasti pelotti!! Mummo asui naapurissa, mutta ei se auttanut asiaa yhtään..

Jos se mummo ihan naapurissa asui, niin eikö hän olisi voinut tulla teille yöksi tai sinä mennä mummolaan yöksi silloin kun molemmat vanhempasi olivat yhtaikaa yövuorossa? Ei tämä vaihtoehto tullut mieleen kellekään aikuisista, kaikki vain ihastelivat sinun "reippauttasi", kun osasit/uskalsit olla yksin kotona yötä?

Mitä opimme tästä. Nuoret, jotka haluatte lapsia älkää hakeutuko hoitotyöhön. Päivätyöhön ei noin vain pääse ja monille voi tulla yllätyksenä miten vähän voi omiin työvuoroihinsa vaikuttaa. Monissa paikoissa työvuorot tekee nykyisin robotti, jolloin voi 3 viikon listaan laittaa 3 toivetta, joista yksikään ei välttämättä toteudu. 

Vierailija kirjoitti:

Ei mun lapsi olis kyllä pärjännyt yksin kotona 9v..vielä 11 v heräili öisin ja kaipasi aikuista, muuten oli turvaton olo.

Mokasitte kasvatuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Mitenkähän hoitaja vaikka yövuorosta voisi yhtäkkiä lähteä kotiin? Yökköjä ei yleensä ole kuin yksi vuorossa. Puhelinta ei töissä pidetä päällä pääsääntöisesti. Jättäisikö ap hoidettavan niille sijoilleen ja juoksisi kotiin? Kolmivuorotyössä lapset joutuvat olemaan yksin kaikkina vuorokauden aikoina. Jos on ilta/aamu vuorottelua työssä, lapset eivät ehtisi nähdä äitiä kenties vuorokauteen. Ei tuo ole oikein. Itse tein ratkaisun ja työttömyyden uhalla olen ottanut vain päivätyötä vastaan. En jättäisi tuon ikäisiä yksin koko työvuoron ajaksi.

Kyllä yökköjä on yleensä kaksi yövuorossa!!!

Vierailija kirjoitti:

Mites 8-16 työpäivää tekevät järjestävät lastensa aamu- ja iltahoidon, kun lapsen koulupäivä saattaa olla vaikka 10-14? Vanhemmilla vielä työmatkat ja kaupassa käynnit päälle.

Lapsi herää tyhjässä kodissa ja palaa tyhjään kotiin. Hirveä hylkäämiskokemus.

Näin varmaan ajatteli eräs kollegani, jonka joka aamuisia soittoja lapselleen vieressäni kuuntelin aiba toimistolla ennen korona-aikaa. Ohjeisti kaiken, pukemisen, aamiaisen, bussiin kiirehtimisen... luulin että kyseessä ekaluokkalainen tai jotain, mutta näitä puheluja jatkui yli vuoden, ja sitten kuulin että kyseessä 12-vuotias. 12-vuotias! Ja kuitenkin kuulemma ihan normaali kehitykseltään. Mitä ihmettä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli 70-luvulla vuorotyössä ja isä toisella paikkakunnalla. Koko kylässä ei ollut mitään päiväkotia. Olin iltoja kotona 7 vuotiaana 10 vuotiaan sisaruksen kanssa ja kun sisko muutti 15 vuotiaana kaupunkiin opiskelemaan, olin 12 vuotiaana iltoja ja öitä yksin. Ei sitä silloin erikoisena pidetty. Lankapuhelimella sai soittaa äidin työnumeroon, jos tuli hätä.

Ei voi nykyaikaa verrata siihen aikaan.

Siis ennenkö ei voinut tapahtua tulipaloja tai ryöstöjä ei ollut? Kyllä 11v ja 9v osaavat jo soittaa itse apua ja poistua palavasta talosta. Voisihan se tulipalo sattua vaikka 14-17 välillä kun lapset ovat yksin kotona...

Tulipalo on aika epätodennäköinen vaihtoehto. Sen sijaan nykyaikana on monia sellaisia uhkia, joita ei ennen osattu edes kuvitella. 

Nykyään niitä osataan nimenomaan kuvitella, koska media. Nimeä joku tilastollisesti todennettavissa oleva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottahan tuo on. Jos tulee tulipalo tai ryöstäjä ovelle, niin miten lapset pärjäävät? Muu ratkaisu pitää keksiä.

Lapset on ohjeistettu soittamaan hätänumeroon ja lähtemään ulos jos tulee tulipalo ja kuinka usein täällä ryöstetään ihmisiä suoraan ovelle tultaen

Ja siellä sitten keskenään ilman äitiä värjöttelevät talvipakkasessa. Aika karua. 

Joo, se niiden talo palaa kerran viikossa. On se rankkaa ja kauheaa.

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti miksi ihmiset odottavat lapsen saavan hylkäämiskokemuksen olen 19 ja ollessani 10-15 olin aina yksin illat kotona kun äiti oli töissä ja ei se mua traumatisoinu

Koska infantilisointi on muotia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylkä tuon ikäiset pärjää, kun on joku jolle soittaa jos tulee hätä.

No mitäpä jos jostain sähkölaitteesta vaikka syttyy tulpalo eivätkä herää siihen. Vieläkö ne soittaa itse apua?

Näitä entä jos tilanteita voisi tapahtua, vaikka vanhempi on paikalla. Entä jos tulipalo syttyy ja vanhempi eikä lapsetkaan herää siihen?

Asunnossa on takuuvarmasti palohälytin ja on kyllä aikamoiset unenlahjat jos siihen metakkaan ei herää. Ja lapsia on kaksi paikalla, vaikka toinen sattuisi olemaan superhyvä nukkuja joka ei edes herää palohälyttimeen niin toinen varmasti herää. Se ääni on suunniteltu niin, että kyllä siihen normaali ihminen herää.

Ja kouluissa on todella hyvät "miten toimia tulipalon sattuessa"- valistukset. Ainakin minun aikana niitä oli muistaakseni jopa joka vuosi. Ja jos ap on vielä käynyt läpi lastensa kanssa miten tulipalossa toimitaan niin kyllä lapset osaavat poistua asunnosta kiireen vilkkaa ja varoa hengittämästä savua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti miksi ihmiset odottavat lapsen saavan hylkäämiskokemuksen olen 19 ja ollessani 10-15 olin aina yksin illat kotona kun äiti oli töissä ja ei se mua traumatisoinu

Mutta et öitä. Se on eri asia. Lisäksi olet vielä niin nuori, ettet välttämättä tajua, miten yksinäiset illat ovat sinuun todella vaikuttaneet. Trauma voi oireilla vasta myöhemmin. 

"Joo, kyllä sinulla trauma on pakko olla, et vain tiedä sitä itse."