Terapiassa ei ollut tarpeeksi tilaa vaikeiden tunteiden käsittelemisestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin kognitiivisessa terapiassa ja siellä tosiaan terapeutti oli pääosassa. Valitteli minulle mm raha-asioitaa ja halusi itse esiintyä ja puhua. Koomista, ellen olisi todella tarvinnut apua.

Kuinka pitkään jaksoit tuota? Löysitkö paremman terapeutin tilalle?

Se oli kolmen vuoden terapia, jonka jälkeen olin its*mur*an partaalla. Löydin paremman terapeutin, psykoanalyyttisen. Hän on minua varten, ei tilitä omista asioistaan, ei yritä manipuloida niin kuin edellinen terapeutti. Edellinen terapeutti kirjoitti myös erikoislaatuiset potilasasiakirjat...

Vierailija kirjoitti:

Siis kävitkö ihan psykoterapiassa vai jossain kunnallisen mt-polilla?

Psykoterapiassa. Olen käynyt myös poliklinikalla. Minulla oli siellä aivan loistava sairaanhoitaja. Vaihtoi valitettavasti muualle töihin. Koin niiden käyntien auttavan enemmän kuin terapian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista, että teet avauksia asiasta viikkotolkulla, mutta et ole kokeillut vaihtaa terapeuttia.

Viikkotolkulla? Tajuatko olevasi suositulla keskustelupalstalla? Usein samat aiheet toistuvat, mutta kirjoittajia voi olla useita.

Mutta harvoin aivan samat sanankäänteet 😘

Voin tunnustaa. Minä se olen, joka on kirjoittanut tämän palstan kaikki viestit. Päivästä, kuukaudesta, vuodesta toiseen. Ikävä rikkoa illuusiosi, että meitä olisi täällä useampia, kun on vain sinä ja minä. Minä kirjoittamassa ja sinä tarkkailemassa kirjoitustyyliä.

T. Marjatta

Oletin aina, että juuri sinä kirjoitat kaikki viestit. En tunne sinua, mutta jostain syystä hahmotin, että tekstit olivat sinun.

Sekkopääkommentoijat ovat surkuhupaisia todetessaan kaikki kirjoitukset trolleiksi tai "tunnistaessaan" ihmisiä. Pieleen menee vain 98 prosenttia ajasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin kognitiivisessa terapiassa ja siellä tosiaan terapeutti oli pääosassa. Valitteli minulle mm raha-asioitaa ja halusi itse esiintyä ja puhua. Koomista, ellen olisi todella tarvinnut apua.

Kuinka pitkään jaksoit tuota? Löysitkö paremman terapeutin tilalle?

Se oli kolmen vuoden terapia, jonka jälkeen olin its*mur*an partaalla. Löydin paremman terapeutin, psykoanalyyttisen. Hän on minua varten, ei tilitä omista asioistaan, ei yritä manipuloida niin kuin edellinen terapeutti. Edellinen terapeutti kirjoitti myös erikoislaatuiset potilasasiakirjat...

Yli kolme vuotta? Todella pitkä aika. 

Hienoa, jos kalliista käynneistäsi on ollut apua ja pystyit toivottavasti palaamaan työelämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse kävin kognitiivisessa terapiassa ja siellä tosiaan terapeutti oli pääosassa. Valitteli minulle mm raha-asioitaa ja halusi itse esiintyä ja puhua. Koomista, ellen olisi todella tarvinnut apua.

Kuinka pitkään jaksoit tuota? Löysitkö paremman terapeutin tilalle?

Se oli kolmen vuoden terapia, jonka jälkeen olin its*mur*an partaalla. Löydin paremman terapeutin, psykoanalyyttisen. Hän on minua varten, ei tilitä omista asioistaan, ei yritä manipuloida niin kuin edellinen terapeutti. Edellinen terapeutti kirjoitti myös erikoislaatuiset potilasasiakirjat...

Piditkö jonkinlaisen välin terapioiden välillä? Mukavaa, että löysit hyvän terapeutin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erikoista, että teet avauksia asiasta viikkotolkulla, mutta et ole kokeillut vaihtaa terapeuttia.

Samantyyppinen avaus oli äskettäin. Jos sulla on ratkaisukeskeinen terapia niin vaihda toiseen. Kyllä terapeutti pystyy käsittelemään vaikeita tunteita , siksihän hän on auttamassa sinua. Oletko sanonut terapeutille asiasta , ei hän ole ajatustenlukija.  

Eli ku joskus on ollut jonkuntyyppinen avaus niin siitä aiheesta ei saisi sitten enää kukaan muu kirjoittaa? Sulla taitaa olla paljon aikaa kytätä palstalla, etkö käy töissä? Pidätkö kirjaa aiheista ruutuvihkoosi?

Minä valaisin asiaa kirjoittamalla että SAMANTYYPPINEN AVAUS oli äskettäin. Minä en ole kirjoittanut aiemmin ettei asiasta saa keskustella. Ja kyllä olen työtehtäväni jo suorittanut , olen eläkkeellä. Ja voit arvata millä alalla olin , mielenterveys. Ja ruutuvihkokin löytyy , tosin eri tarpeeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kävitkö ihan psykoterapiassa vai jossain kunnallisen mt-polilla?

Psykoterapiassa. Olen käynyt myös poliklinikalla. Minulla oli siellä aivan loistava sairaanhoitaja. Vaihtoi valitettavasti muualle töihin. Koin niiden käyntien auttavan enemmän kuin terapian.

Olisin halunnut vielä jatkaa tällä psykiatrisella sairaanhoitajalla, mutta hän ei valitettavasti pitänyt yksityisvastaanottoa.

Olen uusi näissä ketjuissa.

Kävin teininä vähän aikaa psykoterapiassa. Ennen viimeistä käyntiä elämässäni tapahtui kamala asia, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Kätevästi terapeutti käänsi sen minun syykseni hetkellä, jona sain (terapeutin silmien alla) elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Uusia käyntejä ei määrätty.

Meni usko terapioihin. Ilman sitä viimeistä käyntiäni en kamalasta kokemuksestani huolimatta ehkä olisi koskaan sairastunut paniikkihäiriöön. Ja tämä tapahtui julkisella puolella.

Vierailija kirjoitti:

Olen uusi näissä ketjuissa.

Kävin teininä vähän aikaa psykoterapiassa. Ennen viimeistä käyntiä elämässäni tapahtui kamala asia, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Kätevästi terapeutti käänsi sen minun syykseni hetkellä, jona sain (terapeutin silmien alla) elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Uusia käyntejä ei määrätty.

Meni usko terapioihin. Ilman sitä viimeistä käyntiäni en kamalasta kokemuksestani huolimatta ehkä olisi koskaan sairastunut paniikkihäiriöön. Ja tämä tapahtui julkisella puolella.

Olen pahoillani puolestasi. Tuollaista ei pitäisi tapahtua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen uusi näissä ketjuissa.

Kävin teininä vähän aikaa psykoterapiassa. Ennen viimeistä käyntiä elämässäni tapahtui kamala asia, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Kätevästi terapeutti käänsi sen minun syykseni hetkellä, jona sain (terapeutin silmien alla) elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Uusia käyntejä ei määrätty.

Meni usko terapioihin. Ilman sitä viimeistä käyntiäni en kamalasta kokemuksestani huolimatta ehkä olisi koskaan sairastunut paniikkihäiriöön. Ja tämä tapahtui julkisella puolella.

Olen pahoillani puolestasi. Tuollaista ei pitäisi tapahtua.

Kiitos. Tästä on ollut myös se seuraus, etten paljon myöhemmin suositellut tai vaatinut terapiaa nuorelle, joka olisi ehkä ollut sen tarpeessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen uusi näissä ketjuissa.

Kävin teininä vähän aikaa psykoterapiassa. Ennen viimeistä käyntiä elämässäni tapahtui kamala asia, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Kätevästi terapeutti käänsi sen minun syykseni hetkellä, jona sain (terapeutin silmien alla) elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Uusia käyntejä ei määrätty.

Meni usko terapioihin. Ilman sitä viimeistä käyntiäni en kamalasta kokemuksestani huolimatta ehkä olisi koskaan sairastunut paniikkihäiriöön. Ja tämä tapahtui julkisella puolella.

Olen pahoillani puolestasi. Tuollaista ei pitäisi tapahtua.

Kiitos. Tästä on ollut myös se seuraus, etten paljon myöhemmin suositellut tai vaatinut terapiaa nuorelle, joka olisi ehkä ollut sen tarpeessa.

Mielenterveysongelmiin saatava apu tuntuu olevan laadultaan todella vaihtelevaa. Hyvällä tuurilla saa tosi hyvää hoitoa, huonolla tuurilla jää itsekseen ihmettelemään mikä oikein nyt mättää, kun olo on hoidon myötä huonompi kuin ennen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen uusi näissä ketjuissa.

Kävin teininä vähän aikaa psykoterapiassa. Ennen viimeistä käyntiä elämässäni tapahtui kamala asia, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Kätevästi terapeutti käänsi sen minun syykseni hetkellä, jona sain (terapeutin silmien alla) elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Uusia käyntejä ei määrätty.

Meni usko terapioihin. Ilman sitä viimeistä käyntiäni en kamalasta kokemuksestani huolimatta ehkä olisi koskaan sairastunut paniikkihäiriöön. Ja tämä tapahtui julkisella puolella.

Olen pahoillani puolestasi. Tuollaista ei pitäisi tapahtua.

Kiitos. Tästä on ollut myös se seuraus, etten paljon myöhemmin suositellut tai vaatinut terapiaa nuorelle, joka olisi ehkä ollut sen tarpeessa.

Mielenterveysongelmiin saatava apu tuntuu olevan laadultaan todella vaihtelevaa. Hyvällä tuurilla saa tosi hyvää hoitoa, huonolla tuurilla jää itsekseen ihmettelemään mikä oikein nyt mättää, kun olo on hoidon myötä huonompi kuin ennen.

Tämä on totta. Ja sitten on vaarallista, että psyykkisesti oireileva ammattilainen tekee diagnooseja ja hoitopäätöksiä toisesta ihmisestä. Ja kirjaa puuta heinää potilasasiakirjoihin. Niitä kun on sitten hankala muuttaa koska se joka on "virallisesti hullu" ei ole oikeuttu kertomaan omista asioistaan. Ammattilaisen näkemys on muka aina se "objektiivinen" :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen uusi näissä ketjuissa.

Kävin teininä vähän aikaa psykoterapiassa. Ennen viimeistä käyntiä elämässäni tapahtui kamala asia, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Kätevästi terapeutti käänsi sen minun syykseni hetkellä, jona sain (terapeutin silmien alla) elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Uusia käyntejä ei määrätty.

Meni usko terapioihin. Ilman sitä viimeistä käyntiäni en kamalasta kokemuksestani huolimatta ehkä olisi koskaan sairastunut paniikkihäiriöön. Ja tämä tapahtui julkisella puolella.

Olen pahoillani puolestasi. Tuollaista ei pitäisi tapahtua.

Kiitos. Tästä on ollut myös se seuraus, etten paljon myöhemmin suositellut tai vaatinut terapiaa nuorelle, joka olisi ehkä ollut sen tarpeessa.

Mielenterveysongelmiin saatava apu tuntuu olevan laadultaan todella vaihtelevaa. Hyvällä tuurilla saa tosi hyvää hoitoa, huonolla tuurilla jää itsekseen ihmettelemään mikä oikein nyt mättää, kun olo on hoidon myötä huonompi kuin ennen.

Totta. Avun laatu ei myöskään aina korreloi sen hinnan kanssa. Joskus kunnallisen puolen depressiohoitajalta saa paljon parempaa ja tepsivämpää apua kuin kallista tuntitaksaa veloittavalta yksityiseltä psykoterapeutilta. Alalle ilmeisesti hakeutuu aika kirjavaa porukkaa, joista osa on suorastaan luotu tähän työhön, kun taas osa joko leipääntyy ajan mittaan tai ei vain sovellu alalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen uusi näissä ketjuissa.

Kävin teininä vähän aikaa psykoterapiassa. Ennen viimeistä käyntiä elämässäni tapahtui kamala asia, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Kätevästi terapeutti käänsi sen minun syykseni hetkellä, jona sain (terapeutin silmien alla) elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Uusia käyntejä ei määrätty.

Meni usko terapioihin. Ilman sitä viimeistä käyntiäni en kamalasta kokemuksestani huolimatta ehkä olisi koskaan sairastunut paniikkihäiriöön. Ja tämä tapahtui julkisella puolella.

Olen pahoillani puolestasi. Tuollaista ei pitäisi tapahtua.

Kiitos. Tästä on ollut myös se seuraus, etten paljon myöhemmin suositellut tai vaatinut terapiaa nuorelle, joka olisi ehkä ollut sen tarpeessa.

Mielenterveysongelmiin saatava apu tuntuu olevan laadultaan todella vaihtelevaa. Hyvällä tuurilla saa tosi hyvää hoitoa, huonolla tuurilla jää itsekseen ihmettelemään mikä oikein nyt mättää, kun olo on hoidon myötä huonompi kuin ennen.

Tämä on totta. Ja sitten on vaarallista, että psyykkisesti oireileva ammattilainen tekee diagnooseja ja hoitopäätöksiä toisesta ihmisestä. Ja kirjaa puuta heinää potilasasiakirjoihin. Niitä kun on sitten hankala muuttaa koska se joka on "virallisesti hullu" ei ole oikeuttu kertomaan omista asioistaan. Ammattilaisen näkemys on muka aina se "objektiivinen" :D

Ei todellakaan ole. Mt-alalla on paljon ammattilaisia, jotka projisoivat omia käsityksiään, tunteitaan ja mielikuviaan potilaaseen. Eivät keskity kuuntelemaan potilasta eivätkä hahmota kokonaisuuksia. Jos potilas vaikkapa ohimennen mainitsee lievittävänsä ahdistuneisuuttaan tupakoinnilla, takerrutaan tähän tupakointiin ja sen haitoista jauhetaan ja valistetaan koko loppukäynti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen uusi näissä ketjuissa.

Kävin teininä vähän aikaa psykoterapiassa. Ennen viimeistä käyntiä elämässäni tapahtui kamala asia, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Kätevästi terapeutti käänsi sen minun syykseni hetkellä, jona sain (terapeutin silmien alla) elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Uusia käyntejä ei määrätty.

Meni usko terapioihin. Ilman sitä viimeistä käyntiäni en kamalasta kokemuksestani huolimatta ehkä olisi koskaan sairastunut paniikkihäiriöön. Ja tämä tapahtui julkisella puolella.

Olen pahoillani puolestasi. Tuollaista ei pitäisi tapahtua.

Kiitos. Tästä on ollut myös se seuraus, etten paljon myöhemmin suositellut tai vaatinut terapiaa nuorelle, joka olisi ehkä ollut sen tarpeessa.

Mielenterveysongelmiin saatava apu tuntuu olevan laadultaan todella vaihtelevaa. Hyvällä tuurilla saa tosi hyvää hoitoa, huonolla tuurilla jää itsekseen ihmettelemään mikä oikein nyt mättää, kun olo on hoidon myötä huonompi kuin ennen.

Totta. Avun laatu ei myöskään aina korreloi sen hinnan kanssa. Joskus kunnallisen puolen depressiohoitajalta saa paljon parempaa ja tepsivämpää apua kuin kallista tuntitaksaa veloittavalta yksityiseltä psykoterapeutilta. Alalle ilmeisesti hakeutuu aika kirjavaa porukkaa, joista osa on suorastaan luotu tähän työhön, kun taas osa joko leipääntyy ajan mittaan tai ei vain sovellu alalle.

Näin se menee. Julkisella puolella on kova vaihtuvuus. On rankkaa aloittaa hoitosuhde taas jonkun uuden ihmisen kanssa, kun ei ole mitään tietoa miten se toimii ja kuinka pitkään hänen kanssaan pääsee työskentelemään.

Olet ilmeisesti käynyt kognitiivisella tai ratkaisukeskeisellä terapeutilla. Hyvä on myös muistaa, että näiden suuntausten terapeuteilla ei oma terapia ole koulutuksessa pakollinen. Ja se saattaa todella heikentää terapeutin kykyä erottaa omat ja asiakkaan tunteet/kokemukset. Valitettavasti juuri näitä suuntauksia kovasti nykyään hehkutetaan, vaikka pitkäkestoista seurantaa ja tutkimusta ei juurikaan ole niiden vaikuttavuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen uusi näissä ketjuissa.

Kävin teininä vähän aikaa psykoterapiassa. Ennen viimeistä käyntiä elämässäni tapahtui kamala asia, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Kätevästi terapeutti käänsi sen minun syykseni hetkellä, jona sain (terapeutin silmien alla) elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Uusia käyntejä ei määrätty.

Meni usko terapioihin. Ilman sitä viimeistä käyntiäni en kamalasta kokemuksestani huolimatta ehkä olisi koskaan sairastunut paniikkihäiriöön. Ja tämä tapahtui julkisella puolella.

Olen pahoillani puolestasi. Tuollaista ei pitäisi tapahtua.

Kiitos. Tästä on ollut myös se seuraus, etten paljon myöhemmin suositellut tai vaatinut terapiaa nuorelle, joka olisi ehkä ollut sen tarpeessa.

Mielenterveysongelmiin saatava apu tuntuu olevan laadultaan todella vaihtelevaa. Hyvällä tuurilla saa tosi hyvää hoitoa, huonolla tuurilla jää itsekseen ihmettelemään mikä oikein nyt mättää, kun olo on hoidon myötä huonompi kuin ennen.

Tämä on totta. Ja sitten on vaarallista, että psyykkisesti oireileva ammattilainen tekee diagnooseja ja hoitopäätöksiä toisesta ihmisestä. Ja kirjaa puuta heinää potilasasiakirjoihin. Niitä kun on sitten hankala muuttaa koska se joka on "virallisesti hullu" ei ole oikeuttu kertomaan omista asioistaan. Ammattilaisen näkemys on muka aina se "objektiivinen" :D

Ei todellakaan ole. Mt-alalla on paljon ammattilaisia, jotka projisoivat omia käsityksiään, tunteitaan ja mielikuviaan potilaaseen. Eivät keskity kuuntelemaan potilasta eivätkä hahmota kokonaisuuksia. Jos potilas vaikkapa ohimennen mainitsee lievittävänsä ahdistuneisuuttaan tupakoinnilla, takerrutaan tähän tupakointiin ja sen haitoista jauhetaan ja valistetaan koko loppukäynti.

Hankalaa, jos hoidosta vastaava taho ei näe metsää puilta. Ensin pitäisi nähdä kokonaisuus ennen kuin aletaan miettiä mitä pitäisi tehdä toisin. Muuten äkkiä vain yksi huono juttu korvautuu jollain toisella huonolla asialla, mahdollisesti vielä haitallisemmalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen uusi näissä ketjuissa.

Kävin teininä vähän aikaa psykoterapiassa. Ennen viimeistä käyntiä elämässäni tapahtui kamala asia, johon minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Kätevästi terapeutti käänsi sen minun syykseni hetkellä, jona sain (terapeutin silmien alla) elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Uusia käyntejä ei määrätty.

Meni usko terapioihin. Ilman sitä viimeistä käyntiäni en kamalasta kokemuksestani huolimatta ehkä olisi koskaan sairastunut paniikkihäiriöön. Ja tämä tapahtui julkisella puolella.

Olen pahoillani puolestasi. Tuollaista ei pitäisi tapahtua.

Kiitos. Tästä on ollut myös se seuraus, etten paljon myöhemmin suositellut tai vaatinut terapiaa nuorelle, joka olisi ehkä ollut sen tarpeessa.

Mielenterveysongelmiin saatava apu tuntuu olevan laadultaan todella vaihtelevaa. Hyvällä tuurilla saa tosi hyvää hoitoa, huonolla tuurilla jää itsekseen ihmettelemään mikä oikein nyt mättää, kun olo on hoidon myötä huonompi kuin ennen.

Tämä on totta. Ja sitten on vaarallista, että psyykkisesti oireileva ammattilainen tekee diagnooseja ja hoitopäätöksiä toisesta ihmisestä. Ja kirjaa puuta heinää potilasasiakirjoihin. Niitä kun on sitten hankala muuttaa koska se joka on "virallisesti hullu" ei ole oikeuttu kertomaan omista asioistaan. Ammattilaisen näkemys on muka aina se "objektiivinen" :D

Ei todellakaan ole. Mt-alalla on paljon ammattilaisia, jotka projisoivat omia käsityksiään, tunteitaan ja mielikuviaan potilaaseen. Eivät keskity kuuntelemaan potilasta eivätkä hahmota kokonaisuuksia. Jos potilas vaikkapa ohimennen mainitsee lievittävänsä ahdistuneisuuttaan tupakoinnilla, takerrutaan tähän tupakointiin ja sen haitoista jauhetaan ja valistetaan koko loppukäynti.

Hankalaa, jos hoidosta vastaava taho ei näe metsää puilta. Ensin pitäisi nähdä kokonaisuus ennen kuin aletaan miettiä mitä pitäisi tehdä toisin. Muuten äkkiä vain yksi huono juttu korvautuu jollain toisella huonolla asialla, mahdollisesti vielä haitallisemmalla.

Tavallaan ymmärrän että terapeutti voi kyllästyä potilaan ongelmiin ja haluta ratkaista ne pois päiväjärjestyksestä. Tuloksellinen eteneminen voi tapahtua kuitenkin vain potilaan tahdissa, ei terapeutin. Terapeutti voi antaa ideoita, mutta potilasta ei pitäisi painostaa mihinkään. Painostuksen alla ei saavuteta kestäviä tuloksia. Pikemminkin tulee takapakkia, kun suhde potilaan ja asiakkaan välillä heikkenee.

Eivätkö terapeutit voi työnohjauksessa purkaa terapiasuhteisiin liittyviä vaikeita tunteitaan? Nykyään kun hoitosuhde poliklinikalle katkaistaan terapian myötä, ei asiakas pääse missään käymään läpi sitä onko terapian eteneminen vielä normaalin rajoissa.

Nostan ketjua.