Terapia pahensi tunnelukkoja

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa sana tunnelukko. Se tekee asioista jotenkin vielä vaikeampia käsitellä kun ne ovat ikäänkuin "lukkojen takana" ja tarvitaan vain se yksi avain joka avaa ja pelastaa ja sitten kaikki on hyvin. Vaikka eihän tuollaiset asiat sormia napauttamalla tai avainta kääntämällä parane. Vaikka oivaltaisi jotain tärkeää, menee pitkä aika opetella uusia tapoja, käytäntöjä ja käyttäytymismalleja. Vaikka tietäisi miten kannattaisi toimia, on vaikea poiketa siitä totutusta huonosta käyttäytymismallista. Varsinkin yllättävissä ja haastavissa tilanteissa.

Mutta miten voi muuttaa toisten ihmisten tapaa suhtautua sinuun? Nykyään olen todennut olevan helpointa vain vältellä ihmisten seuraa. Ihmissuhteet eivät tunnu yleensä vastaavan tarpeisiini lainkaan.

Terapia on vaan nimike psykobisnekselle, jossa jo itse sekopäät leikkii jotain päännyökyttäjää ja sä maksat.

Terapoi itse itseäs kirjoittamal maalaamal soittamal kävelemäl jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua on itseä helpottanut sellainen ajatus ongelmieni kanssa, että siinä kohtaa kun murtuu ja ne ongelmat vaan konkretisoituu selkeämmin, on ottanut askeleen kohti kehitystä. Nyt kun hahmotat paremmin mikä on pielessä, on niitä ongelmia helpompi lähteä ratkomaan ja kohtaamaan.

Tämä teoria perustuu Kazimier Dabrowskin positiiviseen disintegraatioon. Siinä pidetään psykologista painetta ja ahdistumista välttämättömänä yksilön henkiselle kasvulle ja näin ollen nämä disintegraatiset prosessit nähdään positiivisena seikkana.

Olet siirtynyt uudelle tasolle kehityksessä.

Ei tunnu siltä. Sain vain lisää traumaattisia kokemuksia taakaksi.

Se ottaa aikansa kun selviää järkytyksestä.. mutta päämäärä täytyy pitää vain mielessä, eli kohti parempaa. Kohti kehitystä.

Muista että ihmisarvosi pysyy samana aina, olit sitten masentunut tai et. Olet arvokas joka tapauksessa.

En tule edes terapiassa kunnolla kohdatuksi. Se heikentää yleisellä tasolla uskoa siihen, että ihmisten seuraan hakeutumisella voisi olla hyviä seurauksia minulle.

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa sana tunnelukko. Se tekee asioista jotenkin vielä vaikeampia käsitellä kun ne ovat ikäänkuin "lukkojen takana" ja tarvitaan vain se yksi avain joka avaa ja pelastaa ja sitten kaikki on hyvin. Vaikka eihän tuollaiset asiat sormia napauttamalla tai avainta kääntämällä parane. Vaikka oivaltaisi jotain tärkeää, menee pitkä aika opetella uusia tapoja, käytäntöjä ja käyttäytymismalleja. Vaikka tietäisi miten kannattaisi toimia, on vaikea poiketa siitä totutusta huonosta käyttäytymismallista. Varsinkin yllättävissä ja haastavissa tilanteissa.

Siksihän niitä tunnelukkoja avataan että huomataan että on muitakin mahdollisuuksia käsitellä asiaa , ei aina se sama vanha tuttu . Ei kukaan odota että huonoista käyttäytymismalleista sormia napsauttamalla päästään , mikä on pitkän ajan kuluessa muodostunut vallitsevaksi käyttäytymistavaksi vaati pitkän ajan että se muuttuu. Hienoa että olet oivaltamisen tiellä , "takapakit" kuuluu terapiaan. Terapeutti antaa sinulle työkalut , sinä käytät niitä. Onnea matkallesi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa sana tunnelukko. Se tekee asioista jotenkin vielä vaikeampia käsitellä kun ne ovat ikäänkuin "lukkojen takana" ja tarvitaan vain se yksi avain joka avaa ja pelastaa ja sitten kaikki on hyvin. Vaikka eihän tuollaiset asiat sormia napauttamalla tai avainta kääntämällä parane. Vaikka oivaltaisi jotain tärkeää, menee pitkä aika opetella uusia tapoja, käytäntöjä ja käyttäytymismalleja. Vaikka tietäisi miten kannattaisi toimia, on vaikea poiketa siitä totutusta huonosta käyttäytymismallista. Varsinkin yllättävissä ja haastavissa tilanteissa.

Mutta miten voi muuttaa toisten ihmisten tapaa suhtautua sinuun? Nykyään olen todennut olevan helpointa vain vältellä ihmisten seuraa. Ihmissuhteet eivät tunnu yleensä vastaavan tarpeisiini lainkaan.

Ei sitä voi muuttaa. Ehkä itsemyötätunnon kautta voi päästä johonkin ratkaisuun. Muita ihmisiä et voi eikä sun tarvitse hallita. Voit vain miettiä omaa suhtautumistasi ihmisiin ja sitä mitä tunteita heidän seuransa sinussa herättää.

Olen itse sitä mieltä että joskus irtiotto muista voi tehdä ihan hyvää johonkin pisteeseen asti. Omaa päätä on ihan hyvä selvittää ja jos muut aiheuttavat ahdistusta, tätä prosessia voi olla vaikea käydä läpi heidän seurassaan. Harva pystyy ymmärtämään toisen traumoja, siinä jää helposti vähätellyksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa sana tunnelukko. Se tekee asioista jotenkin vielä vaikeampia käsitellä kun ne ovat ikäänkuin "lukkojen takana" ja tarvitaan vain se yksi avain joka avaa ja pelastaa ja sitten kaikki on hyvin. Vaikka eihän tuollaiset asiat sormia napauttamalla tai avainta kääntämällä parane. Vaikka oivaltaisi jotain tärkeää, menee pitkä aika opetella uusia tapoja, käytäntöjä ja käyttäytymismalleja. Vaikka tietäisi miten kannattaisi toimia, on vaikea poiketa siitä totutusta huonosta käyttäytymismallista. Varsinkin yllättävissä ja haastavissa tilanteissa.

Siksihän niitä tunnelukkoja avataan että huomataan että on muitakin mahdollisuuksia käsitellä asiaa , ei aina se sama vanha tuttu . Ei kukaan odota että huonoista käyttäytymismalleista sormia napsauttamalla päästään , mikä on pitkän ajan kuluessa muodostunut vallitsevaksi käyttäytymistavaksi vaati pitkän ajan että se muuttuu. Hienoa että olet oivaltamisen tiellä , "takapakit" kuuluu terapiaan. Terapeutti antaa sinulle työkalut , sinä käytät niitä. Onnea matkallesi!

Terapiasta saattaa saada työkaluja. Mikään automaatio se ei kuitenkaan ole. Terapiasta voi olla jopa haittaa, jos hoito ei vastaa asiakkaan tarpeita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa sana tunnelukko. Se tekee asioista jotenkin vielä vaikeampia käsitellä kun ne ovat ikäänkuin "lukkojen takana" ja tarvitaan vain se yksi avain joka avaa ja pelastaa ja sitten kaikki on hyvin. Vaikka eihän tuollaiset asiat sormia napauttamalla tai avainta kääntämällä parane. Vaikka oivaltaisi jotain tärkeää, menee pitkä aika opetella uusia tapoja, käytäntöjä ja käyttäytymismalleja. Vaikka tietäisi miten kannattaisi toimia, on vaikea poiketa siitä totutusta huonosta käyttäytymismallista. Varsinkin yllättävissä ja haastavissa tilanteissa.

Mutta miten voi muuttaa toisten ihmisten tapaa suhtautua sinuun? Nykyään olen todennut olevan helpointa vain vältellä ihmisten seuraa. Ihmissuhteet eivät tunnu yleensä vastaavan tarpeisiini lainkaan.

Ei sitä voi muuttaa. Ehkä itsemyötätunnon kautta voi päästä johonkin ratkaisuun. Muita ihmisiä et voi eikä sun tarvitse hallita. Voit vain miettiä omaa suhtautumistasi ihmisiin ja sitä mitä tunteita heidän seuransa sinussa herättää.

Olen itse sitä mieltä että joskus irtiotto muista voi tehdä ihan hyvää johonkin pisteeseen asti. Omaa päätä on ihan hyvä selvittää ja jos muut aiheuttavat ahdistusta, tätä prosessia voi olla vaikea käydä läpi heidän seurassaan. Harva pystyy ymmärtämään toisen traumoja, siinä jää helposti vähätellyksi.

Tuntuu siltä, että tulen terapiassakin nähdyksi vain tietynlaisen roolin kautta. Vaikka miten yritän rikkoa tätä mielikuvaa, koen ettei minulta hyväksytä muunlaista käyttäytymistä kuin mikä kyseiseen rooliin sopii. Saan ankaraa vähättelyä, jos tuon esiin sitä, ettei tilanne tunnu hyvältä eikä luontevalta. Silloin viesti vain sivuutetaan täysin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa sana tunnelukko. Se tekee asioista jotenkin vielä vaikeampia käsitellä kun ne ovat ikäänkuin "lukkojen takana" ja tarvitaan vain se yksi avain joka avaa ja pelastaa ja sitten kaikki on hyvin. Vaikka eihän tuollaiset asiat sormia napauttamalla tai avainta kääntämällä parane. Vaikka oivaltaisi jotain tärkeää, menee pitkä aika opetella uusia tapoja, käytäntöjä ja käyttäytymismalleja. Vaikka tietäisi miten kannattaisi toimia, on vaikea poiketa siitä totutusta huonosta käyttäytymismallista. Varsinkin yllättävissä ja haastavissa tilanteissa.

Siksihän niitä tunnelukkoja avataan että huomataan että on muitakin mahdollisuuksia käsitellä asiaa , ei aina se sama vanha tuttu . Ei kukaan odota että huonoista käyttäytymismalleista sormia napsauttamalla päästään , mikä on pitkän ajan kuluessa muodostunut vallitsevaksi käyttäytymistavaksi vaati pitkän ajan että se muuttuu. Hienoa että olet oivaltamisen tiellä , "takapakit" kuuluu terapiaan. Terapeutti antaa sinulle työkalut , sinä käytät niitä. Onnea matkallesi!

Terapiasta saattaa saada työkaluja. Mikään automaatio se ei kuitenkaan ole. Terapiasta voi olla jopa haittaa, jos hoito ei vastaa asiakkaan tarpeita.

En ole itse ollut varsinaisessa terapiassa ikinä, mutta psykologien juttusilla kyllä. Näistä jäänyt itselle sellainen mielikuva, että kaikki on jotenkin sekavaa ja epäselvää. Ehkä itse olen persoonaltani tosi järjestelmällinen ihminen ja tarvitsen pikkutarkat ohjeet kaikkeen, joten tähän mielenterveysasiaankin kaipaisin selkeää aikataulutusta ja organisointia.

Esim . Mikä on minun tehtäväni, mitkä ovat terapeutin tehtävät, Milla tavalla edetään, mitä asioita käsitellään milloinkin, miten ongelmia lähdetään ratkaisemaan... yms. Eli ikäänkuin haluaisin käydä kurssin itsestäni. Niin kuin olen Vaikka koulumaailmassa tottunut opiskelemaan tai kouluttautumaan.

Todellisuudessa kaikki on ollut vain sitä että kysellään miten menee ja tartutaan siihen mitä milloinkin mieleen juolahtaa ja sitten vähä itketään epätoivoa ulos ja psykologi latelee jotain latteita sananlaskuja ja siinä se.. Ensi kerralla ollaan unohdettu mitä viimeksi puhuttiin ja samaa kaava toistuu.

Ei mitään logiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa sana tunnelukko. Se tekee asioista jotenkin vielä vaikeampia käsitellä kun ne ovat ikäänkuin "lukkojen takana" ja tarvitaan vain se yksi avain joka avaa ja pelastaa ja sitten kaikki on hyvin. Vaikka eihän tuollaiset asiat sormia napauttamalla tai avainta kääntämällä parane. Vaikka oivaltaisi jotain tärkeää, menee pitkä aika opetella uusia tapoja, käytäntöjä ja käyttäytymismalleja. Vaikka tietäisi miten kannattaisi toimia, on vaikea poiketa siitä totutusta huonosta käyttäytymismallista. Varsinkin yllättävissä ja haastavissa tilanteissa.

Siksihän niitä tunnelukkoja avataan että huomataan että on muitakin mahdollisuuksia käsitellä asiaa , ei aina se sama vanha tuttu . Ei kukaan odota että huonoista käyttäytymismalleista sormia napsauttamalla päästään , mikä on pitkän ajan kuluessa muodostunut vallitsevaksi käyttäytymistavaksi vaati pitkän ajan että se muuttuu. Hienoa että olet oivaltamisen tiellä , "takapakit" kuuluu terapiaan. Terapeutti antaa sinulle työkalut , sinä käytät niitä. Onnea matkallesi!

Terapiasta saattaa saada työkaluja. Mikään automaatio se ei kuitenkaan ole. Terapiasta voi olla jopa haittaa, jos hoito ei vastaa asiakkaan tarpeita.

En ole itse ollut varsinaisessa terapiassa ikinä, mutta psykologien juttusilla kyllä. Näistä jäänyt itselle sellainen mielikuva, että kaikki on jotenkin sekavaa ja epäselvää. Ehkä itse olen persoonaltani tosi järjestelmällinen ihminen ja tarvitsen pikkutarkat ohjeet kaikkeen, joten tähän mielenterveysasiaankin kaipaisin selkeää aikataulutusta ja organisointia.

Esim . Mikä on minun tehtäväni, mitkä ovat terapeutin tehtävät, Milla tavalla edetään, mitä asioita käsitellään milloinkin, miten ongelmia lähdetään ratkaisemaan... yms. Eli ikäänkuin haluaisin käydä kurssin itsestäni. Niin kuin olen Vaikka koulumaailmassa tottunut opiskelemaan tai kouluttautumaan.

Todellisuudessa kaikki on ollut vain sitä että kysellään miten menee ja tartutaan siihen mitä milloinkin mieleen juolahtaa ja sitten vähä itketään epätoivoa ulos ja psykologi latelee jotain latteita sananlaskuja ja siinä se.. Ensi kerralla ollaan unohdettu mitä viimeksi puhuttiin ja samaa kaava toistuu.

Ei mitään logiikkaa.

Ja olen siis eri kirjoittaja kuin aikaisemmat.

Vierailija kirjoitti:

Mua on itseä helpottanut sellainen ajatus ongelmieni kanssa, että siinä kohtaa kun murtuu ja ne ongelmat vaan konkretisoituu selkeämmin, on ottanut askeleen kohti kehitystä. Nyt kun hahmotat paremmin mikä on pielessä, on niitä ongelmia helpompi lähteä ratkomaan ja kohtaamaan.

Tämä teoria perustuu Kazimier Dabrowskin positiiviseen disintegraatioon. Siinä pidetään psykologista painetta ja ahdistumista välttämättömänä yksilön henkiselle kasvulle ja näin ollen nämä disintegraatiset prosessit nähdään positiivisena seikkana.

Olet siirtynyt uudelle tasolle kehityksessä.

Tai sitten saat kaltoin kohtelusta valkoisen raivon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa sana tunnelukko. Se tekee asioista jotenkin vielä vaikeampia käsitellä kun ne ovat ikäänkuin "lukkojen takana" ja tarvitaan vain se yksi avain joka avaa ja pelastaa ja sitten kaikki on hyvin. Vaikka eihän tuollaiset asiat sormia napauttamalla tai avainta kääntämällä parane. Vaikka oivaltaisi jotain tärkeää, menee pitkä aika opetella uusia tapoja, käytäntöjä ja käyttäytymismalleja. Vaikka tietäisi miten kannattaisi toimia, on vaikea poiketa siitä totutusta huonosta käyttäytymismallista. Varsinkin yllättävissä ja haastavissa tilanteissa.

Mutta miten voi muuttaa toisten ihmisten tapaa suhtautua sinuun? Nykyään olen todennut olevan helpointa vain vältellä ihmisten seuraa. Ihmissuhteet eivät tunnu yleensä vastaavan tarpeisiini lainkaan.

Ei sitä voi muuttaa. Ehkä itsemyötätunnon kautta voi päästä johonkin ratkaisuun. Muita ihmisiä et voi eikä sun tarvitse hallita. Voit vain miettiä omaa suhtautumistasi ihmisiin ja sitä mitä tunteita heidän seuransa sinussa herättää.

Olen itse sitä mieltä että joskus irtiotto muista voi tehdä ihan hyvää johonkin pisteeseen asti. Omaa päätä on ihan hyvä selvittää ja jos muut aiheuttavat ahdistusta, tätä prosessia voi olla vaikea käydä läpi heidän seurassaan. Harva pystyy ymmärtämään toisen traumoja, siinä jää helposti vähätellyksi.

Tuntuu siltä, että tulen terapiassakin nähdyksi vain tietynlaisen roolin kautta. Vaikka miten yritän rikkoa tätä mielikuvaa, koen ettei minulta hyväksytä muunlaista käyttäytymistä kuin mikä kyseiseen rooliin sopii. Saan ankaraa vähättelyä, jos tuon esiin sitä, ettei tilanne tunnu hyvältä eikä luontevalta. Silloin viesti vain sivuutetaan täysin.

Tulee mieleen ettei kyseisen terapeutin ammattitaito ole riittävää tai sitten ei vaan ymmärrä mistä on kyse.

Oletko kokeillut kirjoittaa paperille tuntemuksia ja antaa terapeutin lukea siitä ? Jos se olisi parempi tapa lähestyä .

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut nyt muutamalta nuorelta, jotka ovat terapian loppuvaiheessa että yhtäkkiä psykologi onkin syyllistänyt heidät, että se paha olo on oma vika. Ja nuoret sitten kokevat että terapiaan ei ole mukava mennä ja että se oli turhaa.

Miksi ei osata poimia sieltä terapiasta kaikki se hyvä mikä on auttanut? Ei kai ne kaikki vuodet yhtäkkiä mene hukkaan?

Jos terapeutti syyllistää, niin eikö voisi jättää sen omaan arvoonsa ja todeta että ihminen siinä päästeli suustaan vähemmän kivan asian. Jokaisessa kun varmaan on sitä syytä. Terapeutin ei sitä ehkä kuuluisi kovin terävästi tuoda esille kun vastassa on ihminen joka ei osaa käsitellä asiaa oikein.

Itse en terapiasta paljoa käsitä, mutta olen ajatellut että terapeutti on se, joka pyörittää sen palikan muitakin sivuja näkyviin silloin kun asiakas näkee vain se yhden sivun ja on sokea niille muille. Joku joka näkee muitakin mahdollisuuksia ja toimintatapoja ja tarjoaa niitä käytettäväksi. Aina niitä uusia työkaluja ei ehkä uskalla ottaa käyttöön tai ei uskalla tehdä toisin, koska se vanha toimintamalli on tuttu ja turvallinen vaikka ei toimikaan.

Mikseivät ihmiset yleensä ylistä päättyneitä parisuhteitaan? Ikävät kokemukset jättävät vahvan muistijäljen. Monesta ihmisestä tuntuu vaikealta, jos ihminen jolle on avautunut vaikka mistä vaikeista asioista käyttäytyykin yhtäkkiä jotenkin asiattomasti sinua kohtaan.

Pitää myös huomioida ettei terapia ole tasavertainen ihmissuhde. Terapeutti tietää potilaasta paljon, asiakas terapeutista vain vähän.

Vierailija kirjoitti:

Kai ymmärrät sen, että mitä enemmän puhut terapiassa traumoista sitä enemmän vahvistat traumakytkentöjä aivoissasi, koska joka kerta kun muistat trauman aivosi elää sen uudelleen ja silloin kytkentä vahvistuu. Mitä enenmän keskityt mihinkään ongelmaan sitä voimakkaammaksi kytkentä aivoissasi muodostuu. Ongelmien sijaan keskity ratkaisuun ja muodosta uusia toimivia ja parantavia kytkentöjä aivoissasi, anna viallisten kytkentöjen näivettyä käyttämättöminä.

Tämä on aivan totta. Itse kävin traumaterapiassa koska kokemani todella kauhea asia järkytti perusturvallisuuttani niin paljon että aloin pelätä kaikkea muutakin pientä ja suurta. Terapeutti halusi siedättää peloille niin että kuvittelen pahimman pelkoni (esim lapsen kuoleman) mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja todentuntuisesti, näyttelen ja elän kohtauksen mielessäni yhä uudelleen ja uudelleen kunnes "se ei enää tunnu pahalta". Kieltäydyin. Viimeinen asia jonka tarvitsen on syöttää aivoilleni uusia todentuntuisia traumoja jotka eivät kuitenkaan ole totta ja todennäköisesti koskaan eivät edes toteudu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa sana tunnelukko. Se tekee asioista jotenkin vielä vaikeampia käsitellä kun ne ovat ikäänkuin "lukkojen takana" ja tarvitaan vain se yksi avain joka avaa ja pelastaa ja sitten kaikki on hyvin. Vaikka eihän tuollaiset asiat sormia napauttamalla tai avainta kääntämällä parane. Vaikka oivaltaisi jotain tärkeää, menee pitkä aika opetella uusia tapoja, käytäntöjä ja käyttäytymismalleja. Vaikka tietäisi miten kannattaisi toimia, on vaikea poiketa siitä totutusta huonosta käyttäytymismallista. Varsinkin yllättävissä ja haastavissa tilanteissa.

Mutta miten voi muuttaa toisten ihmisten tapaa suhtautua sinuun? Nykyään olen todennut olevan helpointa vain vältellä ihmisten seuraa. Ihmissuhteet eivät tunnu yleensä vastaavan tarpeisiini lainkaan.

Ei sitä voi muuttaa. Ehkä itsemyötätunnon kautta voi päästä johonkin ratkaisuun. Muita ihmisiä et voi eikä sun tarvitse hallita. Voit vain miettiä omaa suhtautumistasi ihmisiin ja sitä mitä tunteita heidän seuransa sinussa herättää.

Olen itse sitä mieltä että joskus irtiotto muista voi tehdä ihan hyvää johonkin pisteeseen asti. Omaa päätä on ihan hyvä selvittää ja jos muut aiheuttavat ahdistusta, tätä prosessia voi olla vaikea käydä läpi heidän seurassaan. Harva pystyy ymmärtämään toisen traumoja, siinä jää helposti vähätellyksi.

Tuntuu siltä, että tulen terapiassakin nähdyksi vain tietynlaisen roolin kautta. Vaikka miten yritän rikkoa tätä mielikuvaa, koen ettei minulta hyväksytä muunlaista käyttäytymistä kuin mikä kyseiseen rooliin sopii. Saan ankaraa vähättelyä, jos tuon esiin sitä, ettei tilanne tunnu hyvältä eikä luontevalta. Silloin viesti vain sivuutetaan täysin.

Tulee mieleen ettei kyseisen terapeutin ammattitaito ole riittävää tai sitten ei vaan ymmärrä mistä on kyse.

Oletko kokeillut kirjoittaa paperille tuntemuksia ja antaa terapeutin lukea siitä ? Jos se olisi parempi tapa lähestyä .

Rehellisesti sanottuna en enää tiedä kykenenkö enää menemään terapiaan. Kaiken tämän jälkeen luottamus on poissa. Olen väsynyt ja uupunut. En enää usko asioiden korjaantuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua on itseä helpottanut sellainen ajatus ongelmieni kanssa, että siinä kohtaa kun murtuu ja ne ongelmat vaan konkretisoituu selkeämmin, on ottanut askeleen kohti kehitystä. Nyt kun hahmotat paremmin mikä on pielessä, on niitä ongelmia helpompi lähteä ratkomaan ja kohtaamaan.

Tämä teoria perustuu Kazimier Dabrowskin positiiviseen disintegraatioon. Siinä pidetään psykologista painetta ja ahdistumista välttämättömänä yksilön henkiselle kasvulle ja näin ollen nämä disintegraatiset prosessit nähdään positiivisena seikkana.

Olet siirtynyt uudelle tasolle kehityksessä.

Tai sitten saat kaltoin kohtelusta valkoisen raivon.

En nyt ketään ole halunnut murhat a mutta kyllä tietynlainen aggressiivinen vaihe mulla oli. Nyt se alkaa olla läpikäyty ja aggressiota esiintyy paljon harvemmin eikä se enää tunnu sillä tavalla hyvältä vaan haluaa toimia eri tavalla, rakentavalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseä ahdistaa sana tunnelukko. Se tekee asioista jotenkin vielä vaikeampia käsitellä kun ne ovat ikäänkuin "lukkojen takana" ja tarvitaan vain se yksi avain joka avaa ja pelastaa ja sitten kaikki on hyvin. Vaikka eihän tuollaiset asiat sormia napauttamalla tai avainta kääntämällä parane. Vaikka oivaltaisi jotain tärkeää, menee pitkä aika opetella uusia tapoja, käytäntöjä ja käyttäytymismalleja. Vaikka tietäisi miten kannattaisi toimia, on vaikea poiketa siitä totutusta huonosta käyttäytymismallista. Varsinkin yllättävissä ja haastavissa tilanteissa.

Mutta miten voi muuttaa toisten ihmisten tapaa suhtautua sinuun? Nykyään olen todennut olevan helpointa vain vältellä ihmisten seuraa. Ihmissuhteet eivät tunnu yleensä vastaavan tarpeisiini lainkaan.

Ei sitä voi muuttaa. Ehkä itsemyötätunnon kautta voi päästä johonkin ratkaisuun. Muita ihmisiä et voi eikä sun tarvitse hallita. Voit vain miettiä omaa suhtautumistasi ihmisiin ja sitä mitä tunteita heidän seuransa sinussa herättää.

Olen itse sitä mieltä että joskus irtiotto muista voi tehdä ihan hyvää johonkin pisteeseen asti. Omaa päätä on ihan hyvä selvittää ja jos muut aiheuttavat ahdistusta, tätä prosessia voi olla vaikea käydä läpi heidän seurassaan. Harva pystyy ymmärtämään toisen traumoja, siinä jää helposti vähätellyksi.

Tuntuu siltä, että tulen terapiassakin nähdyksi vain tietynlaisen roolin kautta. Vaikka miten yritän rikkoa tätä mielikuvaa, koen ettei minulta hyväksytä muunlaista käyttäytymistä kuin mikä kyseiseen rooliin sopii. Saan ankaraa vähättelyä, jos tuon esiin sitä, ettei tilanne tunnu hyvältä eikä luontevalta. Silloin viesti vain sivuutetaan täysin.

Tulee mieleen ettei kyseisen terapeutin ammattitaito ole riittävää tai sitten ei vaan ymmärrä mistä on kyse.

Oletko kokeillut kirjoittaa paperille tuntemuksia ja antaa terapeutin lukea siitä ? Jos se olisi parempi tapa lähestyä .

Rehellisesti sanottuna en enää tiedä kykenenkö enää menemään terapiaan. Kaiken tämän jälkeen luottamus on poissa. Olen väsynyt ja uupunut. En enää usko asioiden korjaantuvan.

Aina tulee hetkiä kun tuntuu ettei mikään etene ja tippuu takaisin sinne mistä on lähtenytkin. Mutta se kestää jonkin aikaa kunnes taas voit jatkaa siitä mihin olet jäänyt. Nämä hetket voivat kestää tunnin, viikon, kuukausia.. mutta sitten tulee aina päivä kun pystyt taas paremmin prosessoimaan asioita ja tunnet itsesi hieman voimakkaammaksi. Silloin kun epätoivo vallitsee, ehkä on hyväkin keskittyä lepäämiseen eikä etenemiseen.

Ehkä terapeutti ei kunnolla ymmärtänyt tarpeitani, mutta terapiasta jäi paha olo. Kyse oli varmasti etupäässä huonosta tuurista, mutten silti voi olla miettimättä laukaiseeko jokin minussa ihmisissä tietynlaista käytöstä minua kohtaan. Sitä tuskin kuitenkaan tulen saamaan selville.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä terapeutti ei kunnolla ymmärtänyt tarpeitani, mutta terapiasta jäi paha olo. Kyse oli varmasti etupäässä huonosta tuurista, mutten silti voi olla miettimättä laukaiseeko jokin minussa ihmisissä tietynlaista käytöstä minua kohtaan. Sitä tuskin kuitenkaan tulen saamaan selville.

Hirveästi on kaikenlaisia kirjoituksia, joissa ihmiset toteavat elämän paranevan kun tulee tietoiseksi omista tarpeistaan ja oppii ilmaisemaan niitä. Itse en ole kuitenkaan kokenut kuin yksinäisyyden lisääntyvän.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä terapeutti ei kunnolla ymmärtänyt tarpeitani, mutta terapiasta jäi paha olo. Kyse oli varmasti etupäässä huonosta tuurista, mutten silti voi olla miettimättä laukaiseeko jokin minussa ihmisissä tietynlaista käytöstä minua kohtaan. Sitä tuskin kuitenkaan tulen saamaan selville.

Terapeutit ovat ihmisiä. Kaikki eivät ole ammattitaitoisia, osa ihan kirjaimellisesti, sillä terapeutti ei ole suojeltu nimike (lähes kuka tahansa voi nimittää itsensä terapeutiksi).

Vaikka terapeutilla olisi asiallinen koulutus taustalla, psykolgi, niin terapian oppisuunta vaikuttaa, mistä kehyksestä käsin hän tulkitsee asiakkaan oireita. (Esim. vanhakantainen psykoanalyyttinen oppisuunta lähtee siitä, että asiakas vain "tulkitsee"  vanhempien tekoja. Näin ollen vähättelee asiakkaan kokemusta oikeasti tapahtuneista asioista, jolloin kielletään tunteet, jotka tapahtumista ovat nousseet.)

Oppisuunta/koulutus vaikuttaa myös siihen miten hän kohtaa potilaansa. Ehkä terapeuttisi on kaikille asiakkailleen samanlainen ja sinun käytöksesi ei laukaissut mitään suhtautumis-/käyttäytymistapaa hänessä (jos näin olisi, se tarkoittaisi, että hän on ammattitaidoton).

Kannattaa vain yrittää jaksaa tutustua erilaisiin ihmisiin, jos mahdollista uusista ympyröistä, niin saa laajempaa perspektiiviä. Ihan aluksi ei kuitenkaan kannata avautua liikaa omista asioistaan vieraille, eikä lastata omia ongelmia heti ensimmäisenä uudelle mahdolliselle ystävälle.

Terapeutilta tuntui puuttuvan kokonaisvaltainen näkemys tilanteestani. Se tuntui aiheuttavan hankausta käynneillä. En löytänyt toimivaa tapaa korjata tilannetta. Terapeutti tuntui niin vahvasti tulkitsevan asioita eri näkökulmasta, etteivät keskustelu oikein edenneet.