Terapia pahensi tunnelukkoja

Miten nyt jatkaa tästä eteenpäin? Hyviä ideoita?

Mikä niin erityinen ongelma sinulla on kun kukaan ei sitä osaa ymmärtää?

Nihilismi ja lääkitys. Ongelmat eivät ratkea, mutta ne lakkaavat haittaamasta.

Terapia ja päälääkkeet ei paranna mitään.

Vierailija kirjoitti:

Nihilismi ja lääkitys. Ongelmat eivät ratkea, mutta ne lakkaavat haittaamasta.

😞

Vierailija kirjoitti:

Mikä niin erityinen ongelma sinulla on kun kukaan ei sitä osaa ymmärtää?

Ivallinen ihmisten suhtautuminen?

Onko mahdollista löytää joku vertaistukiryhmä?

Joitakin auttaa kun lukee "itse-apu-kirjaa", jonka on kirjoittanut psykologi tai joku, joka on käynyt samanlaisen tilanteen läpi. Voi löytyä englanniksi, jos omaa "ongelmaa" ei ole asiallisesti tai kattavasti käsitelty suomenkielisessä kirjallisuudessa.

Voi myös kirjoittaa paperille, "päiväkirjaan", dialogi-muodossa: kirjoitat tuntemuksiasia paperille, mutta jätät väliä ja samalla tai myöhemmin pyrit vastaamaan itsellesi myötätuntoisesti, samalla tavalla kun vastaisit hyvälle ystävällesi tai pikkusisaruksellesi, kun hänellä olisi ongelma ja pohtisit sitä hänen kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko mahdollista löytää joku vertaistukiryhmä?

Joitakin auttaa kun lukee "itse-apu-kirjaa", jonka on kirjoittanut psykologi tai joku, joka on käynyt samanlaisen tilanteen läpi. Voi löytyä englanniksi, jos omaa "ongelmaa" ei ole asiallisesti tai kattavasti käsitelty suomenkielisessä kirjallisuudessa.

Voi myös kirjoittaa paperille, "päiväkirjaan", dialogi-muodossa: kirjoitat tuntemuksiasia paperille, mutta jätät väliä ja samalla tai myöhemmin pyrit vastaamaan itsellesi myötätuntoisesti, samalla tavalla kun vastaisit hyvälle ystävällesi tai pikkusisaruksellesi, kun hänellä olisi ongelma ja pohtisit sitä hänen kanssaan.

Asun pienellä paikkakunnalla. En usko täältä löytyvän helposti vertaistukea.

Ongelmat eivät varmaan ole mitään erityisen harvinaisia, mutta tuntuu etten tule niiden kanssa asianmukaisesti kohdatuksi. Tuntuu todella vaikealta.

Usein kuvitellaan, että terapia on se mikä parantaa. Se on kuitenkin ihmisen itsensä tehtävä se työ. Esim pariterapapia ei tuo tunnesidetta takaisin parin välille. Itse pitää oivaltaa, mikä se ongelman juju lopulta on ja onko valmis pääsemään eteenpäin ja eheytymään. 

Mua on itseä helpottanut sellainen ajatus ongelmieni kanssa, että siinä kohtaa kun murtuu ja ne ongelmat vaan konkretisoituu selkeämmin, on ottanut askeleen kohti kehitystä. Nyt kun hahmotat paremmin mikä on pielessä, on niitä ongelmia helpompi lähteä ratkomaan ja kohtaamaan.

Tämä teoria perustuu Kazimier Dabrowskin positiiviseen disintegraatioon. Siinä pidetään psykologista painetta ja ahdistumista välttämättömänä yksilön henkiselle kasvulle ja näin ollen nämä disintegraatiset prosessit nähdään positiivisena seikkana.

Olet siirtynyt uudelle tasolle kehityksessä.

Olen kuullut nyt muutamalta nuorelta, jotka ovat terapian loppuvaiheessa että yhtäkkiä psykologi onkin syyllistänyt heidät, että se paha olo on oma vika. Ja nuoret sitten kokevat että terapiaan ei ole mukava mennä ja että se oli turhaa.

Miksi ei osata poimia sieltä terapiasta kaikki se hyvä mikä on auttanut? Ei kai ne kaikki vuodet yhtäkkiä mene hukkaan?

Jos terapeutti syyllistää, niin eikö voisi jättää sen omaan arvoonsa ja todeta että ihminen siinä päästeli suustaan vähemmän kivan asian. Jokaisessa kun varmaan on sitä syytä. Terapeutin ei sitä ehkä kuuluisi kovin terävästi tuoda esille kun vastassa on ihminen joka ei osaa käsitellä asiaa oikein.

Itse en terapiasta paljoa käsitä, mutta olen ajatellut että terapeutti on se, joka pyörittää sen palikan muitakin sivuja näkyviin silloin kun asiakas näkee vain se yhden sivun ja on sokea niille muille. Joku joka näkee muitakin mahdollisuuksia ja toimintatapoja ja tarjoaa niitä käytettäväksi. Aina niitä uusia työkaluja ei ehkä uskalla ottaa käyttöön tai ei uskalla tehdä toisin, koska se vanha toimintamalli on tuttu ja turvallinen vaikka ei toimikaan.

Kai ymmärrät sen, että mitä enemmän puhut terapiassa traumoista sitä enemmän vahvistat traumakytkentöjä aivoissasi, koska joka kerta kun muistat trauman aivosi elää sen uudelleen ja silloin kytkentä vahvistuu. Mitä enenmän keskityt mihinkään ongelmaan sitä voimakkaammaksi kytkentä aivoissasi muodostuu. Ongelmien sijaan keskity ratkaisuun ja muodosta uusia toimivia ja parantavia kytkentöjä aivoissasi, anna viallisten kytkentöjen näivettyä käyttämättöminä.

Se onkin kieltämättä masentavaa, kun se ammattilainen, jonka luokse menee  apua saamaan, ei ota vakavasti ongelmaa tai ei kohtaa tai ymmärrä asiakkaan tilannetta. Näin tapahtuu niin psykologi- kuin lääkäripalveluissa, joskus asiantuntija ei vain ymmärrä, osaa tai hänellä ei ole resursseja enempään.

Vaikeassa tilanteessa voi olla hankalaa löytää itse edes niitä "itse-apu-kirjoja", joka auttaisi näkemään, miten tilanteesta voisi päästä eteenpäin, lukemalla, miten joku muu on tilanteen käsitellyt/oppinut käsittelemään (joskushan tilanne on esim. jatkuva esim. omaishoitajan väsymys/masennus tms).

Tietämättä yhtään millainen tunnelukko on kyseessä, niin ainakin tunteiden tuntemisesta on kirjoittanut  psykoterapeutti Katja Myllyviita: Tunne tunteesi.

"Tämän kirjan tarkoituksena on auttaa lukijaa tunnistamaan tunteisiin liittyviä vaikeuksia, kohtaamaan hankaliksi koettuja tunteita ja hyödyntämään tunteiden tarkoituksenmukaisuutta omassa elämässä, ihmissuhteissa ja itselle tärkeiden asioiden edistämisessä. Kirjan harjoitukset auttavat sinua rauhoittumaan ja säätelemään tunteitasi."

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut nyt muutamalta nuorelta, jotka ovat terapian loppuvaiheessa että yhtäkkiä psykologi onkin syyllistänyt heidät, että se paha olo on oma vika. Ja nuoret sitten kokevat että terapiaan ei ole mukava mennä ja että se oli turhaa.

Miksi ei osata poimia sieltä terapiasta kaikki se hyvä mikä on auttanut? Ei kai ne kaikki vuodet yhtäkkiä mene hukkaan?

Jos terapeutti syyllistää, niin eikö voisi jättää sen omaan arvoonsa ja todeta että ihminen siinä päästeli suustaan vähemmän kivan asian. Jokaisessa kun varmaan on sitä syytä. Terapeutin ei sitä ehkä kuuluisi kovin terävästi tuoda esille kun vastassa on ihminen joka ei osaa käsitellä asiaa oikein.

Itse en terapiasta paljoa käsitä, mutta olen ajatellut että terapeutti on se, joka pyörittää sen palikan muitakin sivuja näkyviin silloin kun asiakas näkee vain se yhden sivun ja on sokea niille muille. Joku joka näkee muitakin mahdollisuuksia ja toimintatapoja ja tarjoaa niitä käytettäväksi. Aina niitä uusia työkaluja ei ehkä uskalla ottaa käyttöön tai ei uskalla tehdä toisin, koska se vanha toimintamalli on tuttu ja turvallinen vaikka ei toimikaan.

"Itse en terapiasta paljon käsitä..." No et selvästikään. Terapiassa hoitoa antavan tahon ei ole tarkoitus antaa asiakkaan ymmärtää olevan pelkässä sivuosassa omassa elämässään, kyllä asiantuntija tietää ja ymmärtää kaiken häntä paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Se onkin kieltämättä masentavaa, kun se ammattilainen, jonka luokse menee  apua saamaan, ei ota vakavasti ongelmaa tai ei kohtaa tai ymmärrä asiakkaan tilannetta. Näin tapahtuu niin psykologi- kuin lääkäripalveluissa, joskus asiantuntija ei vain ymmärrä, osaa tai hänellä ei ole resursseja enempään.

Vaikeassa tilanteessa voi olla hankalaa löytää itse edes niitä "itse-apu-kirjoja", joka auttaisi näkemään, miten tilanteesta voisi päästä eteenpäin, lukemalla, miten joku muu on tilanteen käsitellyt/oppinut käsittelemään (joskushan tilanne on esim. jatkuva esim. omaishoitajan väsymys/masennus tms).

Tietämättä yhtään millainen tunnelukko on kyseessä, niin ainakin tunteiden tuntemisesta on kirjoittanut  psykoterapeutti Katja Myllyviita: Tunne tunteesi.

"Tämän kirjan tarkoituksena on auttaa lukijaa tunnistamaan tunteisiin liittyviä vaikeuksia, kohtaamaan hankaliksi koettuja tunteita ja hyödyntämään tunteiden tarkoituksenmukaisuutta omassa elämässä, ihmissuhteissa ja itselle tärkeiden asioiden edistämisessä. Kirjan harjoitukset auttavat sinua rauhoittumaan ja säätelemään tunteitasi."

Kiitos vinkistä, tutustun tähän.

Vierailija kirjoitti:

Mua on itseä helpottanut sellainen ajatus ongelmieni kanssa, että siinä kohtaa kun murtuu ja ne ongelmat vaan konkretisoituu selkeämmin, on ottanut askeleen kohti kehitystä. Nyt kun hahmotat paremmin mikä on pielessä, on niitä ongelmia helpompi lähteä ratkomaan ja kohtaamaan.

Tämä teoria perustuu Kazimier Dabrowskin positiiviseen disintegraatioon. Siinä pidetään psykologista painetta ja ahdistumista välttämättömänä yksilön henkiselle kasvulle ja näin ollen nämä disintegraatiset prosessit nähdään positiivisena seikkana.

Olet siirtynyt uudelle tasolle kehityksessä.

Ei tunnu siltä. Sain vain lisää traumaattisia kokemuksia taakaksi.

Itseä ahdistaa sana tunnelukko. Se tekee asioista jotenkin vielä vaikeampia käsitellä kun ne ovat ikäänkuin "lukkojen takana" ja tarvitaan vain se yksi avain joka avaa ja pelastaa ja sitten kaikki on hyvin. Vaikka eihän tuollaiset asiat sormia napauttamalla tai avainta kääntämällä parane. Vaikka oivaltaisi jotain tärkeää, menee pitkä aika opetella uusia tapoja, käytäntöjä ja käyttäytymismalleja. Vaikka tietäisi miten kannattaisi toimia, on vaikea poiketa siitä totutusta huonosta käyttäytymismallista. Varsinkin yllättävissä ja haastavissa tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Kai ymmärrät sen, että mitä enemmän puhut terapiassa traumoista sitä enemmän vahvistat traumakytkentöjä aivoissasi, koska joka kerta kun muistat trauman aivosi elää sen uudelleen ja silloin kytkentä vahvistuu. Mitä enenmän keskityt mihinkään ongelmaan sitä voimakkaammaksi kytkentä aivoissasi muodostuu. Ongelmien sijaan keskity ratkaisuun ja muodosta uusia toimivia ja parantavia kytkentöjä aivoissasi, anna viallisten kytkentöjen näivettyä käyttämättöminä.

Turha laittaa niitä alanuolia. Toisin kuin psykiatria, neurologia ei ole uskomustiede vaan perustuu faktoihin ja nämä tulokset on saatu kuvaamalla henkilöiden aivoja kun he puhuvat traumoistaan ja on huomattu kyseinen kehitys. 

Täysi kyökkipsykologi ilmoittautuu.

Kun kyseessä ovat psyyken ongelmat, ja ihmisen ollessa holistinen psyykkis-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, niin eivätkö nimenomaan fyysinen kehon käyttäminen (liikunta, riittävissä määrin rasittava fyysinen työ) ja sosiaalinen kanssakäyminen pysty pikkuhiljaa parantamaan myös psyykettä ja ainakin viemään pois psyykkeen kehämäisistä ajatuksista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua on itseä helpottanut sellainen ajatus ongelmieni kanssa, että siinä kohtaa kun murtuu ja ne ongelmat vaan konkretisoituu selkeämmin, on ottanut askeleen kohti kehitystä. Nyt kun hahmotat paremmin mikä on pielessä, on niitä ongelmia helpompi lähteä ratkomaan ja kohtaamaan.

Tämä teoria perustuu Kazimier Dabrowskin positiiviseen disintegraatioon. Siinä pidetään psykologista painetta ja ahdistumista välttämättömänä yksilön henkiselle kasvulle ja näin ollen nämä disintegraatiset prosessit nähdään positiivisena seikkana.

Olet siirtynyt uudelle tasolle kehityksessä.

Ei tunnu siltä. Sain vain lisää traumaattisia kokemuksia taakaksi.

Se ottaa aikansa kun selviää järkytyksestä.. mutta päämäärä täytyy pitää vain mielessä, eli kohti parempaa. Kohti kehitystä.

Muista että ihmisarvosi pysyy samana aina, olit sitten masentunut tai et. Olet arvokas joka tapauksessa.