Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää puhe hyvistä valinnoista
02.05.2021 |
Vuosi sitten korkeakoulutusta valmistuneena näkee hyvin, miten menestyviltä ihmisiltä unohtuu se miten paljon jo pienet erot lähtökohdissa vaikuttavat todennäköisyyteen menestyä. Puhutaan fiksusta rahankäytöstä ja oikeista valinnoista, vaikka tosiasiassa jo lähtökortit ovat olleet erilaisia. Niin sanottu Monopoli-ilmiö, missä alussa enemmän rahaa saanut uskoo voittaneensa pelin hyvän pelisilmän ja onnistuneen strategiansa vuoksi. Tässä teille 2 eri esimerkkiä eri tavoista elää elämää, missä valinnat ovat molemmilla olleet rationaalisia sekä henkilökohtainen panos oman hyvinvointinsa eteen ollut samaa suuruusluokkaa. Vain lähtökohdissa ja tuurissa on ollut eroa.
1. Petri tulee keskiluokkaisesta perheestä, eli ei ole syntynyt kultalusikka suussa, mutta saanut ns hyvät eväät elämään. Petri on käynyt koulunsa hienosti, ja valinnut lähteä opiskelemaan alaa missä on perinteisesti hyvä palkkaus. Lisäksi Petrillä on pieni pesämuna n. 15 000€, minkä on saanut perinnöksi isovanhemmiltaan. Valmistumisen jälkeen Petrin opiskelemalla alalla menee edelleen hyvin, ja Petri saa itselleen heti vakituisen työpaikan. Koska Petri on sijoittanut perimänsä 15 000€ jo hyvissä ajoin, on potti nyt noin 25 000€ arvoinen. Vakityön ja sijoitustensa turvin, Petri hankkii itselleen omistusasunnon jo heti 25-vuotiaana maisterina. Täten Petri voi aloittaa varallisuutensa keräämisen jo hyvin nuorena, ja välttyy suuremmalta työelämän aiheuttamalta stressiltä.
2. Petra tulee myös keskiluokkaisesta perheestä, ja on käynyt koulunsa hyvin. Petran isovanhemmat ovat kuitenkin olleet hyvin köyhiä, eli heiltä Petra ei ole saanut suoraa perintöä. Myös Petra haluaa pelata varman päälle ja valitsee turvalliselta tuntuvan alan. Tapahtuu kuitenkin iso muutos teknologiassa, ja päälle iskee korona mikä suistaa Petran varmoina pitämät työmarkkinat kaaokseen. Petra valmistuu suoraan kortistoon. 10 vuoden päästä Petra on edelleen määräaikais- ja nollatuntisopimuskierteessä ja omaan asuntoon kiinni pääseminen tuntuu mahdottomalta. Lopulta Petra saa vakituisen työpaikan uudelleenkouluttautumisen jälkeen, mutta palkkaus on huonompi. Koska Petralla ei ole alkupääomaa, ja vuokrat ovat kalliita, pitää Petran asua vuokralla ainakin 10 vuotta ennenkuin voi ostaa itselleen pienen yksiön kaupaungin laidalta. Jatkuva epävarmuus tulevaisuudesta syö Petran mielenterveyttä, ja hän kokee voivansa huonosti.
Oma tilanteeni ei ole vielä yhtä huono kuin Petran, mutta ärsyttää jatkuva puhe "fiksuista elämänvalinnoista", vaikka kyse on monesti yhtä paljon myös sattumasta. En ottanut esimerkkeihin edes mukaan niitä rajuimpia tapauksia, vaan kyse oli lopulta hyvin pienistä eroista lähtökohdissa. Vaikutus on silti merkittävä.
Ajatuksia?
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erilaiset taustat ovat itsestäänselvyys. Mielestäni ratkaisevaa tässä on se, jääkö vellomaan maailman epäoikeudenmukaisuutta ja vinkumaan apua, vai ponnistaako aina vain sitkeästi eteenpäin niistä lähtökohdista, mitä on sattunut saamaan. Vertailu muihin on turhaa.
Ei ja vielä kerran ei. Kukaan ei tässä VINGU muuta kuin sitä, että kultalusikka persiissä syntyneet älyäisivät pitää omahyväiset neuvonsa itsellään.
Ja ihan järkevää olisi, että yhteiskunnassa poliittisin päätöksin ja resursseja viisaammin jakamalla vähennettäisiin eriarvoistumista, ei lisättäisi sitä.
Se katsos on teidän pullakerholaistenkin kannalta huono asia, jos tuloerot kasvavat. Se leikkaa jopa pataporvarillisen OECD:n mukaan talouskasvua eli rokottaa teitäkin.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001859400.html
122
Tässä nyt ei ollut alun perin kyse eriarvoisuudesta, vaan avaus koski tuurin vaikutusta silloin kun kaksi ihmistä ponnistaa samoista lähtökohdista.
Ei, kyllä ap puhuu myös eriarvoisuudesta. Petrillä on eri lähtökohdat, ei ole pelkästä sattumasta kyse.
122
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöh. Omat valinnat ratkaisee pitkässä juoksussa ihan hirveästi. Jo omien ystäviän valinta ratkaisee paljon. Se on niin helppo mennä jonkun sattuman taakse ja olla katsomatta peiliin.
Entä jos elää paikassa, jossa ystäviä ei vain ole (pikkukylä, pienet ikäluokat, suuret etäisyydet) ? Silloin ei satu ystäväksi sitä von Rosenbögeliä, jonka isä voi hommata sen (tässäkin keskustelussa paljon viitatun) ekan harjoittulupaikan tehtaassan...
Kyllä se asuinpaikkakin on valinta.
Niin että pieni lapsi toteaa vanhemmilleen "Ei v*ttu minä rupea täällä perähikiällä asumaan kun ei täällä ole kavereita joista on hyötyä, muutetaan vaikka Espooseen" ?
Voit lähteä aikanaan sieltä perähikiältä muualle opiskelemaan sen sijaan että jäisit sinne surkuttelemaan kohtaloasi. En todellakaan usko että jokaisen tulevaisuus olisi lyöty lukkoon jo 7-vuotiaana.
Ei olekaan seitsenvuotiaana, mutta yläasteikäisenä jo pitkälti on. Siinä iässä hommataan ekoja kesätöitä, tutustutaan "oikeisiin ihmisiin" ja olennaista: ollaan joko hyvässä koulussa, jossa opiskelua tuetaan ja jossa voi valita eksoottisia kieliä - tai rupuyläkoulussa, jossa ryhmiä ei saa kasaan kuin englannista ja ruotsista ja jossa "hikareita" rääkätään.
Käytännössä esimerkiksi stadissa et voi mennä kuin oman koulupiirisi kouluun - joka on siis huokeilla ja huonoilla asuinalueilla heikkotasoinen tai hakea painotusluokille, mikä edellyttää massia vanhemmilta,koska niihin joutuu kustantamaan kulkemiset itse ja joihin on vaikea päästä.
Eli taas tullaan siihen, että hyvätuloisen perheen vesalla on Ullanlinnassa automaattinen pääsy kunnon kouluun, vanhemmat maksavat kehittäviä harrastuksia, kielikursseja, tukiopetusta ja vaikkapa terapiaa, mitä vaan lapsonen sattuu haluamaan/tarvitsemaan - aivan riippumatta lapsosen taidoista ja lahjakkuudesta.
Oikein lahjakas lapsi pärjää aina, mutta nyt ei puhutakaan siitä terävimmästä prosentista, vaan normilapsista - joista varakkaan perheen lapset porskuttavat elämässä eteenpäin vanhempien tuella ja sosiaalisilla suhteilla.
122
Minä olen kotoisin maalta, paikasta jossa ei tunneta hyviä ja huonoja kouluja koska on vain se yksi koulu. Haaveenani oli jo nuorena päästä tekemään kansainvälistä uraa, mutta kieltenopetus ei tuolla ollut kovin kaksisella tasolla. Siksi lähdin kouluaikana vaihtoon ja onnistuinkin hankkimaan kielitaidon, joka myöhemmin auttoi minua saamaan työn haluamassani yrityksessä. Enkä nyt usko olevani sitä terävintä prosenttia, vaan ihan tavallinen ihminen joka ottaa vastuuta omista päätöksistään ja miettii niiden seurauksia hieman pidemmällä tähtäimellä.
Minä olen tuo 144, nyt siis myös kansainvälisellä uralla ja samalla tavoin maalta. Natiivin tavoin englantia puhuva varsin nuori lapseni joskus nälvii aksentistani. Minun perheelläni ei ollut yksinkertaisesti varaa lähettää minua vaihtoon - tasan ei käy onnen lahjat. Jos vanhempani - niin hyviä ihmisiä kuin ovatkin/olivatkin - olisivat voineet valita, he olisivat minulle vaihtovuoden ja kaiken muunkin hyvän suoneet...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erilaiset taustat ovat itsestäänselvyys. Mielestäni ratkaisevaa tässä on se, jääkö vellomaan maailman epäoikeudenmukaisuutta ja vinkumaan apua, vai ponnistaako aina vain sitkeästi eteenpäin niistä lähtökohdista, mitä on sattunut saamaan. Vertailu muihin on turhaa.
Ei ja vielä kerran ei. Kukaan ei tässä VINGU muuta kuin sitä, että kultalusikka persiissä syntyneet älyäisivät pitää omahyväiset neuvonsa itsellään.
Ja ihan järkevää olisi, että yhteiskunnassa poliittisin päätöksin ja resursseja viisaammin jakamalla vähennettäisiin eriarvoistumista, ei lisättäisi sitä.
Se katsos on teidän pullakerholaistenkin kannalta huono asia, jos tuloerot kasvavat. Se leikkaa jopa pataporvarillisen OECD:n mukaan talouskasvua eli rokottaa teitäkin.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001859400.html
122
Tässä nyt ei ollut alun perin kyse eriarvoisuudesta, vaan avaus koski tuurin vaikutusta silloin kun kaksi ihmistä ponnistaa samoista lähtökohdista.
No sehän on selvää että tuuri vaikuttaa moneen asiaan. Tuurista ärsyyntyminen on aika turhaa. Olennaista on tehdä sen mitä pystyy siinä tilanteessa, missä on.
Hyviä valintoja pitäisi minusta korostaa sitä enemmän, mitä huonompi tilanne on. Jos on vain paljon huonoja valintoja tehtävänä ja sitten se yksi hyvä valinta, niin olisi tärkeää valita se hyvä.
Ihminen, jonka edessä tai etenkin takana on paljon huonoa, on henkisiltä voimavaroiktaan raskautetumpi kuin se, jonka elämä ei ole ollut yhtä vaikeaa.
Viisitoista tonniakin voi olla iso raha. Itse aloitin oman yritystoiminnan saatuani kymppitonnin. Ei olisi ollut stressinsietokykyä aloittaa lainarahalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöh. Omat valinnat ratkaisee pitkässä juoksussa ihan hirveästi. Jo omien ystäviän valinta ratkaisee paljon. Se on niin helppo mennä jonkun sattuman taakse ja olla katsomatta peiliin.
Entä jos elää paikassa, jossa ystäviä ei vain ole (pikkukylä, pienet ikäluokat, suuret etäisyydet) ? Silloin ei satu ystäväksi sitä von Rosenbögeliä, jonka isä voi hommata sen (tässäkin keskustelussa paljon viitatun) ekan harjoittulupaikan tehtaassan...
Kyllä se asuinpaikkakin on valinta.
Niin että pieni lapsi toteaa vanhemmilleen "Ei v*ttu minä rupea täällä perähikiällä asumaan kun ei täällä ole kavereita joista on hyötyä, muutetaan vaikka Espooseen" ?
Voit lähteä aikanaan sieltä perähikiältä muualle opiskelemaan sen sijaan että jäisit sinne surkuttelemaan kohtaloasi. En todellakaan usko että jokaisen tulevaisuus olisi lyöty lukkoon jo 7-vuotiaana.
Ei olekaan seitsenvuotiaana, mutta yläasteikäisenä jo pitkälti on. Siinä iässä hommataan ekoja kesätöitä, tutustutaan "oikeisiin ihmisiin" ja olennaista: ollaan joko hyvässä koulussa, jossa opiskelua tuetaan ja jossa voi valita eksoottisia kieliä - tai rupuyläkoulussa, jossa ryhmiä ei saa kasaan kuin englannista ja ruotsista ja jossa "hikareita" rääkätään.
Käytännössä esimerkiksi stadissa et voi mennä kuin oman koulupiirisi kouluun - joka on siis huokeilla ja huonoilla asuinalueilla heikkotasoinen tai hakea painotusluokille, mikä edellyttää massia vanhemmilta,koska niihin joutuu kustantamaan kulkemiset itse ja joihin on vaikea päästä.
Eli taas tullaan siihen, että hyvätuloisen perheen vesalla on Ullanlinnassa automaattinen pääsy kunnon kouluun, vanhemmat maksavat kehittäviä harrastuksia, kielikursseja, tukiopetusta ja vaikkapa terapiaa, mitä vaan lapsonen sattuu haluamaan/tarvitsemaan - aivan riippumatta lapsosen taidoista ja lahjakkuudesta.
Oikein lahjakas lapsi pärjää aina, mutta nyt ei puhutakaan siitä terävimmästä prosentista, vaan normilapsista - joista varakkaan perheen lapset porskuttavat elämässä eteenpäin vanhempien tuella ja sosiaalisilla suhteilla.
122
Minä olen kotoisin maalta, paikasta jossa ei tunneta hyviä ja huonoja kouluja koska on vain se yksi koulu. Haaveenani oli jo nuorena päästä tekemään kansainvälistä uraa, mutta kieltenopetus ei tuolla ollut kovin kaksisella tasolla. Siksi lähdin kouluaikana vaihtoon ja onnistuinkin hankkimaan kielitaidon, joka myöhemmin auttoi minua saamaan työn haluamassani yrityksessä. Enkä nyt usko olevani sitä terävintä prosenttia, vaan ihan tavallinen ihminen joka ottaa vastuuta omista päätöksistään ja miettii niiden seurauksia hieman pidemmällä tähtäimellä.
Minä olen tuo 144, nyt siis myös kansainvälisellä uralla ja samalla tavoin maalta. Natiivin tavoin englantia puhuva varsin nuori lapseni joskus nälvii aksentistani. Minun perheelläni ei ollut yksinkertaisesti varaa lähettää minua vaihtoon - tasan ei käy onnen lahjat. Jos vanhempani - niin hyviä ihmisiä kuin ovatkin/olivatkin - olisivat voineet valita, he olisivat minulle vaihtovuoden ja kaiken muunkin hyvän suoneet...
Eipä tuo vaihtovuosi ratkaise mitään. Minäkin olen pikkukaupungin tyttö, vanhemmat tavallisia keskiluokkaisia ja kielitaidottomia, mutta lähdin yovuoden jälkeen välivuodeksi töihin. Moni koulustani oli ollut vaihdossa ja saanut hirveitä traumoja. Kieliä ehtii lukea myöhemminkin, kun on vähän vanhempi, niin se ulkomailla yksin pärjääminenkin on silloin helpompaa, kun pää kestää. Vaihtoon kannattaa mennä yliopisto-opintojenkin aikana, jos mahdollista. Mielellään jokin muu kieli kuin englanti, kun sillä on vaikea erottua. Kaikki osaavat englantia.
Suomen tapaisessa maassa on aika hyvät mahdollisuudet kuitenkin, vaikka olisi tavallisesta perheestä ilman Ullanlinnan asuntoja ynnä muuta. Monet harrastuksetkin on lähes ilmaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöh. Omat valinnat ratkaisee pitkässä juoksussa ihan hirveästi. Jo omien ystäviän valinta ratkaisee paljon. Se on niin helppo mennä jonkun sattuman taakse ja olla katsomatta peiliin.
Entä jos elää paikassa, jossa ystäviä ei vain ole (pikkukylä, pienet ikäluokat, suuret etäisyydet) ? Silloin ei satu ystäväksi sitä von Rosenbögeliä, jonka isä voi hommata sen (tässäkin keskustelussa paljon viitatun) ekan harjoittulupaikan tehtaassan...
Kyllä se asuinpaikkakin on valinta.
VANHEMPIEN valinta. isosti kiinni vanhempien ammatista ja tulotasosta. Kultapossukerholaiset toki voivat muuttaa minne vaan, mutta sepä ei onnistukaan normikansalaiselta.
Kyllähän Suomessa saa muuttaa mihin vain ja useat muuttavatkin peruskoulun jälkeen, jos haluttua koulutusta ei ole omalla paikkakunnalla. Niin tein itsekin alaikäisenä, sain yhteiskunnan tukia, tein töitä elättääkseni itseni ja lemmikksini ja suoritin yo-tutkinnon, pidin välivuoden ulkomailla töissä ja palasin Suomeen, kun hain ja sain haluamani opiskelupaikan. Tämäkö on sitä kultapossukerhon elämää? Vai sittenkin ihan tavallisten ihmisten elämää?
No ei ole tavallisten ihmisten elämää päästää 16 vuotias pois omilleen. Ja olennainen pointti: ullalinnalaisen perheen Petrin ei tarvitse sellaista savottaa kestää, koska pappa betalar ja asut kivassa koulupiirissä.
Meneekö jakeluun vai haenko lisää rautalankaa?
Olin 15 ja paikkakunnaltani joutuivat kaikki lähtemään, jotka olivat yliopistoon menossa. Itse asiassa taloudellinen tilanteeni oli parempi yksin asuessa, koska vastasin itse kaikista saamistani tuista ja muustakin elämästäni ja sain omaa rahaa.
Sinulla näyttää olevan hyvin vähän tietoa siitä, miten koulupolku menee, jos ei asuta pk-seudulla, vaan syrjässä. Ei sinne jää kukaan ja lähtö tulee jo peruskoulun jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuurikin merkitsee, mutta oman näkemykseni mukaan omilla valinnoilla voit vaikuttaa siihen todennäköisyyteen millä tuuri osuu kohdallesi. Itse olen tehnyt töitä koulun ohella 15-vuotiaasta lähtien ja viettänyt pidemmän pätkän ulkomailla jotta opin kunnolla englantia. Sekä työkokemukseni että kielitaitoni olivat merkittäviä tekijöitä siinä, että sain hyvän työpaikan heti valmistuttuani. Joten kyllä väittäisin näiden omien valintojeni vaikuttaneen merkittävästi, vaikka ne toki eivät olleetkaan mitään takeita sille että kaikki menisi hyvin.
Inhottaa sanoa rumasti, mutta sillä että vietit hetken ulkomailla oli tuskin mitään tekemistä työpaikkasi saamisen kanssa. Hain joskus sihteerin paikkaa missä vaatimukseni oli sujuvan ranskan puhuminen (CEFR B2). Hakemuksia tuli 200, eipä auttanut lukion vaihtovuosi Ranskassa. Pitää vaan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, olla suhteita, tai ihan pirun hyvä tuuri, että juuri sinun hakemuksesi on satuttu edes avaamaan.
Kuten olen sanonut niin totta kai myös tuuria tarvitaan, mutta pystyt silti vaikuttamaan siihen miten todennäköisesti se tuuri osuu omalle kohdallesi. Teidän viestinne ovat todella vähätteleviä sitä kovaa työtä kohtaan, jota minä olen tehnyt vuosikausia päästäkseni hyvään asemaan. Vaikka tuurillakin on osansa niin se ei yksin vielä riitä kuten te yritätte esittää.
Missä kohtaa ap antoi ymmärtää, ettei kovalla työllä olisi merkitystä menestyksen kannalta. Tuskin Petrikaan olisi hyvässä asemassaan ilman kovaa työtä. Petralla meni kuitenkin huonommin juuri huonon tuurin takia. Petrillä oli hyvä säkä, koska sai pienen perinnön. Hohhoijaa...
Koko ketjuahan perustuu nimenomaan siihen että tuuri määrittää miten sinulla menee. Ihan siinä kohtaa.
Silti kyse on tuurista. Vaikka hakisit sataa paikkaa, voi olla huono tuuri. Toinen hakee yhtä ja saa sen. Tuuria on se, että sattuu miellyttämään haastattelijaa. Ei ne aina parasta valitse, vaan aika usein sopivan keskinkertaisen. Maalla valitaan usein silmäätekevien lapset - veli on todistanut tätä tilannetta ihan paikan päällä, kun on sanottu ettei täällä mitään kesätöitä ole, paitsi kun paikallisen kunnanhallituksen puheenjohtajan lapsi on tullut samaan aikaan, niin vastaus on ollut "kyllä sulle täältä jotain aina löytyy".
Joskus tuntuu siltä, että porukka ei ole ymmärtänyt verkostoitumisen merkitystä. Ei haastattelijaa tarvitse miellyttää, riittää, että on hyvät ja haastattelijalle tutut suosittelijat. Kunnanhallituksen puheenjohtajan poika saattaa olla tunnettu ahkeruudestaan ja koulumenestyksestään, joten tietty hänet palkkaa mieluummin kuin jonkun täysin tuntemattoman tyypin.
Tunne ihmisiä, tutustu ihmisiin, osoita olevasi hyvä tyyppi ja kas, olet aika pian töissä.
Muistakaa, ettei tarvitse olla kuin kunnanhallituksen puheenjohtajan poika, niin eiköhän töitä löydy.
Oma kokemus on, että kunnanhallituksen puheenjohtajien lapset ovat ahkeria työntekijöitä ja juuri siksi sellainen kannattaa palkata työttömän yh-äidin lapsen sijaan.
Minä sain 20-vuotiaana vanhemmiltani yksiön Helsingistä. Olen luonteeltani hyvin ahkera ja tunnollinen. Jos en olisi lukenut pääsykokeisiin, äiti ei olisi ostanut minulle yksiötä mutta tarvitsin lukurauhaa opiskelua varten. Vanhempieni mielestä ei kannata asua vuokralla: se on kuin heittäisi rahaa ikkunasta ulos kerran kuukaudessa.
Teki mieli 1lm1antaa. Sen verran trollikirjoitus taas.
Monille kurssikavereilleni vanhemmat ostivat asunnon ja auton. Samoin monille tuttavilleni vanhemmat ostivat asunnon.
Minun vanhempani olivat pienituloisia mutta silti äitini halusi ostaa minulle Helsingistä yksiön, jotta voisin keskittyä pääsykokeisiin lukemiseen. Lisäksi äitini maksoi minulle valmennuskursseja, fysiikan ja kemian yksityisopetusta, kävin monen fysiikan opettajan kotona saamassa yksityistunteja. Vanhempani eivät osanneet opettaa minulle lukion fysiikkaa ja kemiaa.
Kun opiskelin yliopistossa, äitini osti minulle kalliita oppikirjoja. Ikinä en olisi päässyt haluamaani tiedekuntaan ilman äitini tukea. Aika monta kevättä olin vailla tuloja, kun luin pääsykokeisiin.
Hämmästelin yliopistossa sitä, että niin monille kurssikavereilleni vanhemmat ostivat asunto-osakkeen. Kurssikavereitteni vanhemmat olivat enimmäkseen opettajien ja lääkäreiden lapsia.
Nyt osat ovat vaihtuneet: minulla on hyvä palkka ja sähköposti on täynnä työtarjouksia. Minä ostan äidilleni nyt kaikkea kivaa, vien yksityisille erikoislääkäreille, minulla on nyt rahaa maksaa takaisin äidille kaiken kivan muodossa.
Työssäni olen nähnyt, miten joillakin isovanhemmilla ei ole rahaa ostaa lääkkeitä eikä ruokaa, sillä he antavat eläkkeensä työttöminä oleville lapsilleen ja näiden lasten harrastuksiin.
Viisas vanhempi sijoittaa rahaa lastensa opintoihin, valmennuskursseihin ja mahdollisuuksiensa mukaan ostaa tälle yksiön.
On minulla sellaisiakin tuttuja, joille vanhemmat eivät periaatteessa antaneet yhtään mitään, näillä vanhemmilla oli periaatteena, että aikuisen lapsen pitää tulla omillaan toimeen. Nämä tuttavani opiskelivat yleensä amiskoissa jotain pienipalkkaista alaa.
Kyllä lapsia pitää tukea opiskeluiden ja työelämän alkuun. Minäkin sain ensimmäisen työpaikkani äidin avulla Valtiokonttorista. Työ oli niin tylsää, että se innosti minua aikanaan mielenkiintoisemman alan pariin. Olisin saanut jäädä Valtiokonttoriin pyörittämään papereita loppuiäkseni- ei kiinnostanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihminen, jonka edessä tai etenkin takana on paljon huonoa, on henkisiltä voimavaroiktaan raskautetumpi kuin se, jonka elämä ei ole ollut yhtä vaikeaa.
Viisitoista tonniakin voi olla iso raha. Itse aloitin oman yritystoiminnan saatuani kymppitonnin. Ei olisi ollut stressinsietokykyä aloittaa lainarahalla.
Pitää myös ymmärtää, että kaikki vastoinkäymiset eivät ole samanarvoisia keskenään, esim täällä jo mainittu 10v syöpätaistelu vs irtisanominen (ja kolmen!! uuden duunin hakeminen). Myös lähtökohdat vaikuttavat paljon siihen, kuinka hyvin kestää vastoinkäymisiä. Esimerkin Petra oli valinnut alansa nimenomaa sen perusteella, että ajatteli työllisyyden olleen hyvä, kuten se alunperin olikin. Kun töitä ei sitten löytynytkään, voi vaatia ihan hirveästi resilienssiä ja jopa vähän naiivia ja uhrarohkeaa uskoa tulevaisuuteen, että tekee saman tempun uudestaan. Kyllä sellaisen koettelemuksen jälkeen harva oikeasti lähtisi samaan rumbaan enää uudestaan pääsykokeisiin lukemisineen ym, vaan kouluttautuisi tällä kertaa esimerkiksi sairaanhoitajaksi milloin työllistyminen on oikeasti 100% varmaa. Tässä vaiheessa saattaa kuitenkin olla jo se 10 000€ opintolainaa mikä on nostettu siinä uskossa, että hyväpalkkaisesta työstä on sitten mukava lyhentää lainaa. Sairaanhoitajan tuloilla ei ehkä niinkään, plus kaikki varallisuus on valunut vuokranmaksuun ja ehkä jopa perhehaaveet menneet siinä sivussa syrjään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöh. Omat valinnat ratkaisee pitkässä juoksussa ihan hirveästi. Jo omien ystäviän valinta ratkaisee paljon. Se on niin helppo mennä jonkun sattuman taakse ja olla katsomatta peiliin.
Entä jos elää paikassa, jossa ystäviä ei vain ole (pikkukylä, pienet ikäluokat, suuret etäisyydet) ? Silloin ei satu ystäväksi sitä von Rosenbögeliä, jonka isä voi hommata sen (tässäkin keskustelussa paljon viitatun) ekan harjoittulupaikan tehtaassan...
Kyllä se asuinpaikkakin on valinta.
Niin että pieni lapsi toteaa vanhemmilleen "Ei v*ttu minä rupea täällä perähikiällä asumaan kun ei täällä ole kavereita joista on hyötyä, muutetaan vaikka Espooseen" ?
Voit lähteä aikanaan sieltä perähikiältä muualle opiskelemaan sen sijaan että jäisit sinne surkuttelemaan kohtaloasi. En todellakaan usko että jokaisen tulevaisuus olisi lyöty lukkoon jo 7-vuotiaana.
Ei olekaan seitsenvuotiaana, mutta yläasteikäisenä jo pitkälti on. Siinä iässä hommataan ekoja kesätöitä, tutustutaan "oikeisiin ihmisiin" ja olennaista: ollaan joko hyvässä koulussa, jossa opiskelua tuetaan ja jossa voi valita eksoottisia kieliä - tai rupuyläkoulussa, jossa ryhmiä ei saa kasaan kuin englannista ja ruotsista ja jossa "hikareita" rääkätään.
Käytännössä esimerkiksi stadissa et voi mennä kuin oman koulupiirisi kouluun - joka on siis huokeilla ja huonoilla asuinalueilla heikkotasoinen tai hakea painotusluokille, mikä edellyttää massia vanhemmilta,koska niihin joutuu kustantamaan kulkemiset itse ja joihin on vaikea päästä.
Eli taas tullaan siihen, että hyvätuloisen perheen vesalla on Ullanlinnassa automaattinen pääsy kunnon kouluun, vanhemmat maksavat kehittäviä harrastuksia, kielikursseja, tukiopetusta ja vaikkapa terapiaa, mitä vaan lapsonen sattuu haluamaan/tarvitsemaan - aivan riippumatta lapsosen taidoista ja lahjakkuudesta.
Oikein lahjakas lapsi pärjää aina, mutta nyt ei puhutakaan siitä terävimmästä prosentista, vaan normilapsista - joista varakkaan perheen lapset porskuttavat elämässä eteenpäin vanhempien tuella ja sosiaalisilla suhteilla.
122
Minä olen kotoisin maalta, paikasta jossa ei tunneta hyviä ja huonoja kouluja koska on vain se yksi koulu. Haaveenani oli jo nuorena päästä tekemään kansainvälistä uraa, mutta kieltenopetus ei tuolla ollut kovin kaksisella tasolla. Siksi lähdin kouluaikana vaihtoon ja onnistuinkin hankkimaan kielitaidon, joka myöhemmin auttoi minua saamaan työn haluamassani yrityksessä. Enkä nyt usko olevani sitä terävintä prosenttia, vaan ihan tavallinen ihminen joka ottaa vastuuta omista päätöksistään ja miettii niiden seurauksia hieman pidemmällä tähtäimellä.
Minä olen tuo 144, nyt siis myös kansainvälisellä uralla ja samalla tavoin maalta. Natiivin tavoin englantia puhuva varsin nuori lapseni joskus nälvii aksentistani. Minun perheelläni ei ollut yksinkertaisesti varaa lähettää minua vaihtoon - tasan ei käy onnen lahjat. Jos vanhempani - niin hyviä ihmisiä kuin ovatkin/olivatkin - olisivat voineet valita, he olisivat minulle vaihtovuoden ja kaiken muunkin hyvän suoneet...
Eipä tuo vaihtovuosi ratkaise mitään. Minäkin olen pikkukaupungin tyttö, vanhemmat tavallisia keskiluokkaisia ja kielitaidottomia, mutta lähdin yovuoden jälkeen välivuodeksi töihin. Moni koulustani oli ollut vaihdossa ja saanut hirveitä traumoja. Kieliä ehtii lukea myöhemminkin, kun on vähän vanhempi, niin se ulkomailla yksin pärjääminenkin on silloin helpompaa, kun pää kestää. Vaihtoon kannattaa mennä yliopisto-opintojenkin aikana, jos mahdollista. Mielellään jokin muu kieli kuin englanti, kun sillä on vaikea erottua. Kaikki osaavat englantia.
Suomen tapaisessa maassa on aika hyvät mahdollisuudet kuitenkin, vaikka olisi tavallisesta perheestä ilman Ullanlinnan asuntoja ynnä muuta. Monet harrastuksetkin on lähes ilmaisia.
Siis välivuodeksi ulkomaille töihin.
Lukiossani pk-seudulla oli muuten aika paljon varakkaiden perheiden lapsia, mutta oli sitten meitä tavallisiakin. Tätä ketjua lukiessa ihmettelen, mikä suojeli minua kateudelta ja katkeruudelta. Olihan muilla kaikenlaista mitä mulla ei ollut, mutta en sitä paljoakaan ajatellut. Pääsin käymään heidän hienoilla kesähuviloillaan ja ajelin välillä hienolla autolla, mutta ei se itselleni ollut olennaista. Ajokortin ajoin vasta paljon vanhempana enkä olisi edes halunnut autoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuurikin merkitsee, mutta oman näkemykseni mukaan omilla valinnoilla voit vaikuttaa siihen todennäköisyyteen millä tuuri osuu kohdallesi. Itse olen tehnyt töitä koulun ohella 15-vuotiaasta lähtien ja viettänyt pidemmän pätkän ulkomailla jotta opin kunnolla englantia. Sekä työkokemukseni että kielitaitoni olivat merkittäviä tekijöitä siinä, että sain hyvän työpaikan heti valmistuttuani. Joten kyllä väittäisin näiden omien valintojeni vaikuttaneen merkittävästi, vaikka ne toki eivät olleetkaan mitään takeita sille että kaikki menisi hyvin.
Inhottaa sanoa rumasti, mutta sillä että vietit hetken ulkomailla oli tuskin mitään tekemistä työpaikkasi saamisen kanssa. Hain joskus sihteerin paikkaa missä vaatimukseni oli sujuvan ranskan puhuminen (CEFR B2). Hakemuksia tuli 200, eipä auttanut lukion vaihtovuosi Ranskassa. Pitää vaan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, olla suhteita, tai ihan pirun hyvä tuuri, että juuri sinun hakemuksesi on satuttu edes avaamaan.
Kuten olen sanonut niin totta kai myös tuuria tarvitaan, mutta pystyt silti vaikuttamaan siihen miten todennäköisesti se tuuri osuu omalle kohdallesi. Teidän viestinne ovat todella vähätteleviä sitä kovaa työtä kohtaan, jota minä olen tehnyt vuosikausia päästäkseni hyvään asemaan. Vaikka tuurillakin on osansa niin se ei yksin vielä riitä kuten te yritätte esittää.
Missä kohtaa ap antoi ymmärtää, ettei kovalla työllä olisi merkitystä menestyksen kannalta. Tuskin Petrikaan olisi hyvässä asemassaan ilman kovaa työtä. Petralla meni kuitenkin huonommin juuri huonon tuurin takia. Petrillä oli hyvä säkä, koska sai pienen perinnön. Hohhoijaa...
Koko ketjuahan perustuu nimenomaan siihen että tuuri määrittää miten sinulla menee. Ihan siinä kohtaa.
Silti kyse on tuurista. Vaikka hakisit sataa paikkaa, voi olla huono tuuri. Toinen hakee yhtä ja saa sen. Tuuria on se, että sattuu miellyttämään haastattelijaa. Ei ne aina parasta valitse, vaan aika usein sopivan keskinkertaisen. Maalla valitaan usein silmäätekevien lapset - veli on todistanut tätä tilannetta ihan paikan päällä, kun on sanottu ettei täällä mitään kesätöitä ole, paitsi kun paikallisen kunnanhallituksen puheenjohtajan lapsi on tullut samaan aikaan, niin vastaus on ollut "kyllä sulle täältä jotain aina löytyy".
Joskus tuntuu siltä, että porukka ei ole ymmärtänyt verkostoitumisen merkitystä. Ei haastattelijaa tarvitse miellyttää, riittää, että on hyvät ja haastattelijalle tutut suosittelijat. Kunnanhallituksen puheenjohtajan poika saattaa olla tunnettu ahkeruudestaan ja koulumenestyksestään, joten tietty hänet palkkaa mieluummin kuin jonkun täysin tuntemattoman tyypin.
Tunne ihmisiä, tutustu ihmisiin, osoita olevasi hyvä tyyppi ja kas, olet aika pian töissä.
Muistakaa, ettei tarvitse olla kuin kunnanhallituksen puheenjohtajan poika, niin eiköhän töitä löydy.
Oma kokemus on, että kunnanhallituksen puheenjohtajien lapset ovat ahkeria työntekijöitä ja juuri siksi sellainen kannattaa palkata työttömän yh-äidin lapsen sijaan.
Minä sain 20-vuotiaana vanhemmiltani yksiön Helsingistä. Olen luonteeltani hyvin ahkera ja tunnollinen. Jos en olisi lukenut pääsykokeisiin, äiti ei olisi ostanut minulle yksiötä mutta tarvitsin lukurauhaa opiskelua varten. Vanhempieni mielestä ei kannata asua vuokralla: se on kuin heittäisi rahaa ikkunasta ulos kerran kuukaudessa.
Teki mieli 1lm1antaa. Sen verran trollikirjoitus taas.
Monille kurssikavereilleni vanhemmat ostivat asunnon ja auton. Samoin monille tuttavilleni vanhemmat ostivat asunnon.
Minun vanhempani olivat pienituloisia mutta silti äitini halusi ostaa minulle Helsingistä yksiön, jotta voisin keskittyä pääsykokeisiin lukemiseen. Lisäksi äitini maksoi minulle valmennuskursseja, fysiikan ja kemian yksityisopetusta, kävin monen fysiikan opettajan kotona saamassa yksityistunteja. Vanhempani eivät osanneet opettaa minulle lukion fysiikkaa ja kemiaa.
Kun opiskelin yliopistossa, äitini osti minulle kalliita oppikirjoja. Ikinä en olisi päässyt haluamaani tiedekuntaan ilman äitini tukea. Aika monta kevättä olin vailla tuloja, kun luin pääsykokeisiin.
Hämmästelin yliopistossa sitä, että niin monille kurssikavereilleni vanhemmat ostivat asunto-osakkeen. Kurssikavereitteni vanhemmat olivat enimmäkseen opettajien ja lääkäreiden lapsia.
Nyt osat ovat vaihtuneet: minulla on hyvä palkka ja sähköposti on täynnä työtarjouksia. Minä ostan äidilleni nyt kaikkea kivaa, vien yksityisille erikoislääkäreille, minulla on nyt rahaa maksaa takaisin äidille kaiken kivan muodossa.
Työssäni olen nähnyt, miten joillakin isovanhemmilla ei ole rahaa ostaa lääkkeitä eikä ruokaa, sillä he antavat eläkkeensä työttöminä oleville lapsilleen ja näiden lasten harrastuksiin.
Viisas vanhempi sijoittaa rahaa lastensa opintoihin, valmennuskursseihin ja mahdollisuuksiensa mukaan ostaa tälle yksiön.
On minulla sellaisiakin tuttuja, joille vanhemmat eivät periaatteessa antaneet yhtään mitään, näillä vanhemmilla oli periaatteena, että aikuisen lapsen pitää tulla omillaan toimeen. Nämä tuttavani opiskelivat yleensä amiskoissa jotain pienipalkkaista alaa.
Kyllä lapsia pitää tukea opiskeluiden ja työelämän alkuun. Minäkin sain ensimmäisen työpaikkani äidin avulla Valtiokonttorista. Työ oli niin tylsää, että se innosti minua aikanaan mielenkiintoisemman alan pariin. Olisin saanut jäädä Valtiokonttoriin pyörittämään papereita loppuiäkseni- ei kiinnostanut.
Etkö oikeasti näe miten paljon tuuria sinulla on ollut matkassasi? Vaikka vanhempasi olisivatkin olleet pienituloisia, niin heillä on pakko olla ollut esimerkiksi perintöä, että ovat voineet maksaa tuon kaiken sinulle. Jotain tässä yhtälössä on nyt vialla.
se on uskomatonta miten on saatu aivopesty ihmisiä että kaikki on vain valinnoista kiinni. Minulla on hyvä ystäväni jonka isä on ostanut asunnon, saanut isän kautta kaikki työt ja suhteet. Minä taas tulen rutiköyhästä ja yksinäisestä mutta erittäin hyvästä ja sivistyneestä perheestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuurikin merkitsee, mutta oman näkemykseni mukaan omilla valinnoilla voit vaikuttaa siihen todennäköisyyteen millä tuuri osuu kohdallesi. Itse olen tehnyt töitä koulun ohella 15-vuotiaasta lähtien ja viettänyt pidemmän pätkän ulkomailla jotta opin kunnolla englantia. Sekä työkokemukseni että kielitaitoni olivat merkittäviä tekijöitä siinä, että sain hyvän työpaikan heti valmistuttuani. Joten kyllä väittäisin näiden omien valintojeni vaikuttaneen merkittävästi, vaikka ne toki eivät olleetkaan mitään takeita sille että kaikki menisi hyvin.
Inhottaa sanoa rumasti, mutta sillä että vietit hetken ulkomailla oli tuskin mitään tekemistä työpaikkasi saamisen kanssa. Hain joskus sihteerin paikkaa missä vaatimukseni oli sujuvan ranskan puhuminen (CEFR B2). Hakemuksia tuli 200, eipä auttanut lukion vaihtovuosi Ranskassa. Pitää vaan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, olla suhteita, tai ihan pirun hyvä tuuri, että juuri sinun hakemuksesi on satuttu edes avaamaan.
Kuten olen sanonut niin totta kai myös tuuria tarvitaan, mutta pystyt silti vaikuttamaan siihen miten todennäköisesti se tuuri osuu omalle kohdallesi. Teidän viestinne ovat todella vähätteleviä sitä kovaa työtä kohtaan, jota minä olen tehnyt vuosikausia päästäkseni hyvään asemaan. Vaikka tuurillakin on osansa niin se ei yksin vielä riitä kuten te yritätte esittää.
Missä kohtaa ap antoi ymmärtää, ettei kovalla työllä olisi merkitystä menestyksen kannalta. Tuskin Petrikaan olisi hyvässä asemassaan ilman kovaa työtä. Petralla meni kuitenkin huonommin juuri huonon tuurin takia. Petrillä oli hyvä säkä, koska sai pienen perinnön. Hohhoijaa...
Koko ketjuahan perustuu nimenomaan siihen että tuuri määrittää miten sinulla menee. Ihan siinä kohtaa.
Silti kyse on tuurista. Vaikka hakisit sataa paikkaa, voi olla huono tuuri. Toinen hakee yhtä ja saa sen. Tuuria on se, että sattuu miellyttämään haastattelijaa. Ei ne aina parasta valitse, vaan aika usein sopivan keskinkertaisen. Maalla valitaan usein silmäätekevien lapset - veli on todistanut tätä tilannetta ihan paikan päällä, kun on sanottu ettei täällä mitään kesätöitä ole, paitsi kun paikallisen kunnanhallituksen puheenjohtajan lapsi on tullut samaan aikaan, niin vastaus on ollut "kyllä sulle täältä jotain aina löytyy".
Joskus tuntuu siltä, että porukka ei ole ymmärtänyt verkostoitumisen merkitystä. Ei haastattelijaa tarvitse miellyttää, riittää, että on hyvät ja haastattelijalle tutut suosittelijat. Kunnanhallituksen puheenjohtajan poika saattaa olla tunnettu ahkeruudestaan ja koulumenestyksestään, joten tietty hänet palkkaa mieluummin kuin jonkun täysin tuntemattoman tyypin.
Tunne ihmisiä, tutustu ihmisiin, osoita olevasi hyvä tyyppi ja kas, olet aika pian töissä.
Muistakaa, ettei tarvitse olla kuin kunnanhallituksen puheenjohtajan poika, niin eiköhän töitä löydy.
Oma kokemus on, että kunnanhallituksen puheenjohtajien lapset ovat ahkeria työntekijöitä ja juuri siksi sellainen kannattaa palkata työttömän yh-äidin lapsen sijaan.
Minä sain 20-vuotiaana vanhemmiltani yksiön Helsingistä. Olen luonteeltani hyvin ahkera ja tunnollinen. Jos en olisi lukenut pääsykokeisiin, äiti ei olisi ostanut minulle yksiötä mutta tarvitsin lukurauhaa opiskelua varten. Vanhempieni mielestä ei kannata asua vuokralla: se on kuin heittäisi rahaa ikkunasta ulos kerran kuukaudessa.
Teki mieli 1lm1antaa. Sen verran trollikirjoitus taas.
Monille kurssikavereilleni vanhemmat ostivat asunnon ja auton. Samoin monille tuttavilleni vanhemmat ostivat asunnon.
Minun vanhempani olivat pienituloisia mutta silti äitini halusi ostaa minulle Helsingistä yksiön, jotta voisin keskittyä pääsykokeisiin lukemiseen. Lisäksi äitini maksoi minulle valmennuskursseja, fysiikan ja kemian yksityisopetusta, kävin monen fysiikan opettajan kotona saamassa yksityistunteja. Vanhempani eivät osanneet opettaa minulle lukion fysiikkaa ja kemiaa.
Kun opiskelin yliopistossa, äitini osti minulle kalliita oppikirjoja. Ikinä en olisi päässyt haluamaani tiedekuntaan ilman äitini tukea. Aika monta kevättä olin vailla tuloja, kun luin pääsykokeisiin.
Hämmästelin yliopistossa sitä, että niin monille kurssikavereilleni vanhemmat ostivat asunto-osakkeen. Kurssikavereitteni vanhemmat olivat enimmäkseen opettajien ja lääkäreiden lapsia.
Nyt osat ovat vaihtuneet: minulla on hyvä palkka ja sähköposti on täynnä työtarjouksia. Minä ostan äidilleni nyt kaikkea kivaa, vien yksityisille erikoislääkäreille, minulla on nyt rahaa maksaa takaisin äidille kaiken kivan muodossa.
Työssäni olen nähnyt, miten joillakin isovanhemmilla ei ole rahaa ostaa lääkkeitä eikä ruokaa, sillä he antavat eläkkeensä työttöminä oleville lapsilleen ja näiden lasten harrastuksiin.
Viisas vanhempi sijoittaa rahaa lastensa opintoihin, valmennuskursseihin ja mahdollisuuksiensa mukaan ostaa tälle yksiön.
On minulla sellaisiakin tuttuja, joille vanhemmat eivät periaatteessa antaneet yhtään mitään, näillä vanhemmilla oli periaatteena, että aikuisen lapsen pitää tulla omillaan toimeen. Nämä tuttavani opiskelivat yleensä amiskoissa jotain pienipalkkaista alaa.
Kyllä lapsia pitää tukea opiskeluiden ja työelämän alkuun. Minäkin sain ensimmäisen työpaikkani äidin avulla Valtiokonttorista. Työ oli niin tylsää, että se innosti minua aikanaan mielenkiintoisemman alan pariin. Olisin saanut jäädä Valtiokonttoriin pyörittämään papereita loppuiäkseni- ei kiinnostanut.
Jokainen katsoo näitä niin omasta vinkkelistään. Pienipalkkainen äitisi tuskin olisi voinut asuntoa ostaa, jos teitä lapsia olisi ollut vaikka viisi kappaletta.
On monilapsisen perheen lapsena etuakin eli töitä on saanut tehdä pienestä pitäen kaiken eteen. Vaikka vanhemmilla olisi ollut halua, niin rahaa ei vain ole ollut, ei ostella asuntoja tai muutenkaan taloudellisesti avustaa. Yliopistoon ja hyvään ammattiin pääsee kyllä Suomessa ilman Ullanlinnan lukaaleita ihan tavisperheistä.
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani olivat pienituloisia mutta silti äitini halusi ostaa minulle Helsingistä yksiön, jotta voisin keskittyä pääsykokeisiin lukemiseen. Lisäksi äitini maksoi minulle valmennuskursseja, fysiikan ja kemian yksityisopetusta, kävin monen fysiikan opettajan kotona saamassa yksityistunteja. Vanhempani eivät osanneet opettaa minulle lukion fysiikkaa ja kemiaa.
Kun opiskelin yliopistossa, äitini osti minulle kalliita oppikirjoja. Ikinä en olisi päässyt haluamaani tiedekuntaan ilman äitini tukea. Aika monta kevättä olin vailla tuloja, kun luin pääsykokeisiin.
Ei sinun äitisi kovin köyhä ollut, jos osti asunnon Helsingistä ja kalliita kirjoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun vanhempani olivat pienituloisia mutta silti äitini halusi ostaa minulle Helsingistä yksiön, jotta voisin keskittyä pääsykokeisiin lukemiseen. Lisäksi äitini maksoi minulle valmennuskursseja, fysiikan ja kemian yksityisopetusta, kävin monen fysiikan opettajan kotona saamassa yksityistunteja. Vanhempani eivät osanneet opettaa minulle lukion fysiikkaa ja kemiaa.
Kun opiskelin yliopistossa, äitini osti minulle kalliita oppikirjoja. Ikinä en olisi päässyt haluamaani tiedekuntaan ilman äitini tukea. Aika monta kevättä olin vailla tuloja, kun luin pääsykokeisiin.
Ei sinun äitisi kovin köyhä ollut, jos osti asunnon Helsingistä ja kalliita kirjoja.
Rehellisesti sanottuna, ei ihme, jos tällaisilla ihmisillä on vääristynyt kuva valintojen merkityksestä elämään.
Itse lähdin rakentamaan elämääni tyhjästä. En osaa kuvitella, miten 15 tonnin rahasumma olisi auttanut minua eteenpäin missään vaiheessa. Yliopistoon ei päässyt rahalla, harjoittelupaikkoja ei saanut rahalla, alani harrastuneisuus ei vaatinut rahaa eikä vakituista työpaikkaakaan tarvinnut ostaa. Ainostaan yrittäjäksi lähteminen vaati hiukan taloudellista pääomaa, mutta en olisi kuitenkaan voinut lähteä menestyksekkäästi siihen hommaan ennen 5-10 vuoden uraa toisten firmoissa.
Tärkein valinta on puolison valinta. Merkkaa ihan olennaisesti ootko joutunut narsistin kynsiin ja iso osa aikuisiästä menee kärsimiseen, lähtemiseen ja toipumiseen, tai ootko onnekkaasti löytänyt tasaveroisen, luotettavan kumppanin joka tuuppii sinua eteenpäin ja jakaa ilot, surut ja vastuut.
Oma kokemukseni on se, että olen ollut lapsuuden ja aikuisuuden keskiluokkaisten ihmisten parissa, mutta jotenkin yleensä se huonompi siinä viiteryhmässä. Muiden perinnöt isommat, muiden traumat pienemmät jne.
Opiskeluaikana tuli seinä vastaan. Sairastuin pahasti psykosomaattisesti ja osittain varmaan myös ihan vaan somaattisestikin stressitason noustua liian ylös. Siinä ehkä oli se ratkaisevimman valinnan paikka. Mietin, että tähänkö tämä kaikki nyt sitten pysähtyi, heti alkuunsa ja elän koko elämäni kelan varassa kitkutellen. Päätin yrittää yrittää. Hommasin vuoden sairasloman opinnoista ja yritin hoitaa itseäni kuntoon. Sen verran parannuinkin, että sain opinnot suoritettua loppuun ja hyvällä menestyksellä. Myöhemmin olen ajatellut, että ratkaisevinta elämässäni ehkä oli se, etten antanut tuolla hetkellä periksi.
Ymmärrän erittäin hyvin, että kaikille ei käy samoin. Lisäksi joillain vaikeudet ovat lamaannuttaneet ja toisilla taas tuonut lisää adrenaliinia taistella itsensä voittajaksi. Ihan turha syyllistää ihmisiä siitä, ettei heillä ole johonkin edellytyksiä tai voimaa. Siitä voi syyllistää, jos on pöytä katettuna eteen eikä viitsi sittenkään tehdä mitään sen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemukseni on se, että olen ollut lapsuuden ja aikuisuuden keskiluokkaisten ihmisten parissa, mutta jotenkin yleensä se huonompi siinä viiteryhmässä. Muiden perinnöt isommat, muiden traumat pienemmät jne.
Opiskeluaikana tuli seinä vastaan. Sairastuin pahasti psykosomaattisesti ja osittain varmaan myös ihan vaan somaattisestikin stressitason noustua liian ylös. Siinä ehkä oli se ratkaisevimman valinnan paikka. Mietin, että tähänkö tämä kaikki nyt sitten pysähtyi, heti alkuunsa ja elän koko elämäni kelan varassa kitkutellen. Päätin yrittää yrittää. Hommasin vuoden sairasloman opinnoista ja yritin hoitaa itseäni kuntoon. Sen verran parannuinkin, että sain opinnot suoritettua loppuun ja hyvällä menestyksellä. Myöhemmin olen ajatellut, että ratkaisevinta elämässäni ehkä oli se, etten antanut tuolla hetkellä periksi.
Ymmärrän erittäin hyvin, että kaikille ei käy samoin. Lisäksi joillain vaikeudet ovat lamaannuttaneet ja toisilla taas tuonut lisää adrenaliinia taistella itsensä voittajaksi. Ihan turha syyllistää ihmisiä siitä, ettei heillä ole johonkin edellytyksiä tai voimaa. Siitä voi syyllistää, jos on pöytä katettuna eteen eikä viitsi sittenkään tehdä mitään sen eteen.
Empatiassa on suuri voima. Kaikkea hyvää sinulle. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuurikin merkitsee, mutta oman näkemykseni mukaan omilla valinnoilla voit vaikuttaa siihen todennäköisyyteen millä tuuri osuu kohdallesi. Itse olen tehnyt töitä koulun ohella 15-vuotiaasta lähtien ja viettänyt pidemmän pätkän ulkomailla jotta opin kunnolla englantia. Sekä työkokemukseni että kielitaitoni olivat merkittäviä tekijöitä siinä, että sain hyvän työpaikan heti valmistuttuani. Joten kyllä väittäisin näiden omien valintojeni vaikuttaneen merkittävästi, vaikka ne toki eivät olleetkaan mitään takeita sille että kaikki menisi hyvin.
Inhottaa sanoa rumasti, mutta sillä että vietit hetken ulkomailla oli tuskin mitään tekemistä työpaikkasi saamisen kanssa. Hain joskus sihteerin paikkaa missä vaatimukseni oli sujuvan ranskan puhuminen (CEFR B2). Hakemuksia tuli 200, eipä auttanut lukion vaihtovuosi Ranskassa. Pitää vaan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, olla suhteita, tai ihan pirun hyvä tuuri, että juuri sinun hakemuksesi on satuttu edes avaamaan.
Kuten olen sanonut niin totta kai myös tuuria tarvitaan, mutta pystyt silti vaikuttamaan siihen miten todennäköisesti se tuuri osuu omalle kohdallesi. Teidän viestinne ovat todella vähätteleviä sitä kovaa työtä kohtaan, jota minä olen tehnyt vuosikausia päästäkseni hyvään asemaan. Vaikka tuurillakin on osansa niin se ei yksin vielä riitä kuten te yritätte esittää.
Missä kohtaa ap antoi ymmärtää, ettei kovalla työllä olisi merkitystä menestyksen kannalta. Tuskin Petrikaan olisi hyvässä asemassaan ilman kovaa työtä. Petralla meni kuitenkin huonommin juuri huonon tuurin takia. Petrillä oli hyvä säkä, koska sai pienen perinnön. Hohhoijaa...
Koko ketjuahan perustuu nimenomaan siihen että tuuri määrittää miten sinulla menee. Ihan siinä kohtaa.
Silti kyse on tuurista. Vaikka hakisit sataa paikkaa, voi olla huono tuuri. Toinen hakee yhtä ja saa sen. Tuuria on se, että sattuu miellyttämään haastattelijaa. Ei ne aina parasta valitse, vaan aika usein sopivan keskinkertaisen. Maalla valitaan usein silmäätekevien lapset - veli on todistanut tätä tilannetta ihan paikan päällä, kun on sanottu ettei täällä mitään kesätöitä ole, paitsi kun paikallisen kunnanhallituksen puheenjohtajan lapsi on tullut samaan aikaan, niin vastaus on ollut "kyllä sulle täältä jotain aina löytyy".
Joskus tuntuu siltä, että porukka ei ole ymmärtänyt verkostoitumisen merkitystä. Ei haastattelijaa tarvitse miellyttää, riittää, että on hyvät ja haastattelijalle tutut suosittelijat. Kunnanhallituksen puheenjohtajan poika saattaa olla tunnettu ahkeruudestaan ja koulumenestyksestään, joten tietty hänet palkkaa mieluummin kuin jonkun täysin tuntemattoman tyypin.
Tunne ihmisiä, tutustu ihmisiin, osoita olevasi hyvä tyyppi ja kas, olet aika pian töissä.
Muistakaa, ettei tarvitse olla kuin kunnanhallituksen puheenjohtajan poika, niin eiköhän töitä löydy.
Oma kokemus on, että kunnanhallituksen puheenjohtajien lapset ovat ahkeria työntekijöitä ja juuri siksi sellainen kannattaa palkata työttömän yh-äidin lapsen sijaan.
Minä sain 20-vuotiaana vanhemmiltani yksiön Helsingistä. Olen luonteeltani hyvin ahkera ja tunnollinen. Jos en olisi lukenut pääsykokeisiin, äiti ei olisi ostanut minulle yksiötä mutta tarvitsin lukurauhaa opiskelua varten. Vanhempieni mielestä ei kannata asua vuokralla: se on kuin heittäisi rahaa ikkunasta ulos kerran kuukaudessa.
Teki mieli 1lm1antaa. Sen verran trollikirjoitus taas.
Monille kurssikavereilleni vanhemmat ostivat asunnon ja auton. Samoin monille tuttavilleni vanhemmat ostivat asunnon.
Minun vanhempani olivat pienituloisia mutta silti äitini halusi ostaa minulle Helsingistä yksiön, jotta voisin keskittyä pääsykokeisiin lukemiseen. Lisäksi äitini maksoi minulle valmennuskursseja, fysiikan ja kemian yksityisopetusta, kävin monen fysiikan opettajan kotona saamassa yksityistunteja. Vanhempani eivät osanneet opettaa minulle lukion fysiikkaa ja kemiaa.
Kun opiskelin yliopistossa, äitini osti minulle kalliita oppikirjoja. Ikinä en olisi päässyt haluamaani tiedekuntaan ilman äitini tukea. Aika monta kevättä olin vailla tuloja, kun luin pääsykokeisiin.
Hämmästelin yliopistossa sitä, että niin monille kurssikavereilleni vanhemmat ostivat asunto-osakkeen. Kurssikavereitteni vanhemmat olivat enimmäkseen opettajien ja lääkäreiden lapsia.
Nyt osat ovat vaihtuneet: minulla on hyvä palkka ja sähköposti on täynnä työtarjouksia. Minä ostan äidilleni nyt kaikkea kivaa, vien yksityisille erikoislääkäreille, minulla on nyt rahaa maksaa takaisin äidille kaiken kivan muodossa.
Työssäni olen nähnyt, miten joillakin isovanhemmilla ei ole rahaa ostaa lääkkeitä eikä ruokaa, sillä he antavat eläkkeensä työttöminä oleville lapsilleen ja näiden lasten harrastuksiin.
Viisas vanhempi sijoittaa rahaa lastensa opintoihin, valmennuskursseihin ja mahdollisuuksiensa mukaan ostaa tälle yksiön.
On minulla sellaisiakin tuttuja, joille vanhemmat eivät periaatteessa antaneet yhtään mitään, näillä vanhemmilla oli periaatteena, että aikuisen lapsen pitää tulla omillaan toimeen. Nämä tuttavani opiskelivat yleensä amiskoissa jotain pienipalkkaista alaa.
Kyllä lapsia pitää tukea opiskeluiden ja työelämän alkuun. Minäkin sain ensimmäisen työpaikkani äidin avulla Valtiokonttorista. Työ oli niin tylsää, että se innosti minua aikanaan mielenkiintoisemman alan pariin. Olisin saanut jäädä Valtiokonttoriin pyörittämään papereita loppuiäkseni- ei kiinnostanut.
Äitisi on varmasti saanut omilta vanhemmiltaan perintöä, muutoin ei tuo yhtälö oikein toimi. Ja kuten joku muu osoitti, niin tuskin olisi useammalle lapselle onnistunut ostamaan asuntoa. Oli miten oli, tässä on oiva esimerkki siitä miten edellisen/edellisten sukupolvien valinnat vaikuttavat seuraaviin sukupolviin. Kyse ei ole vain yhden yksilön tekemistä valinnoista.
No sehän on selvää että tuuri vaikuttaa moneen asiaan. Tuurista ärsyyntyminen on aika turhaa. Olennaista on tehdä sen mitä pystyy siinä tilanteessa, missä on.