Ärsyttää puhe hyvistä valinnoista
Vuosi sitten korkeakoulutusta valmistuneena näkee hyvin, miten menestyviltä ihmisiltä unohtuu se miten paljon jo pienet erot lähtökohdissa vaikuttavat todennäköisyyteen menestyä. Puhutaan fiksusta rahankäytöstä ja oikeista valinnoista, vaikka tosiasiassa jo lähtökortit ovat olleet erilaisia. Niin sanottu Monopoli-ilmiö, missä alussa enemmän rahaa saanut uskoo voittaneensa pelin hyvän pelisilmän ja onnistuneen strategiansa vuoksi. Tässä teille 2 eri esimerkkiä eri tavoista elää elämää, missä valinnat ovat molemmilla olleet rationaalisia sekä henkilökohtainen panos oman hyvinvointinsa eteen ollut samaa suuruusluokkaa. Vain lähtökohdissa ja tuurissa on ollut eroa.
1. Petri tulee keskiluokkaisesta perheestä, eli ei ole syntynyt kultalusikka suussa, mutta saanut ns hyvät eväät elämään. Petri on käynyt koulunsa hienosti, ja valinnut lähteä opiskelemaan alaa missä on perinteisesti hyvä palkkaus. Lisäksi Petrillä on pieni pesämuna n. 15 000€, minkä on saanut perinnöksi isovanhemmiltaan. Valmistumisen jälkeen Petrin opiskelemalla alalla menee edelleen hyvin, ja Petri saa itselleen heti vakituisen työpaikan. Koska Petri on sijoittanut perimänsä 15 000€ jo hyvissä ajoin, on potti nyt noin 25 000€ arvoinen. Vakityön ja sijoitustensa turvin, Petri hankkii itselleen omistusasunnon jo heti 25-vuotiaana maisterina. Täten Petri voi aloittaa varallisuutensa keräämisen jo hyvin nuorena, ja välttyy suuremmalta työelämän aiheuttamalta stressiltä.
2. Petra tulee myös keskiluokkaisesta perheestä, ja on käynyt koulunsa hyvin. Petran isovanhemmat ovat kuitenkin olleet hyvin köyhiä, eli heiltä Petra ei ole saanut suoraa perintöä. Myös Petra haluaa pelata varman päälle ja valitsee turvalliselta tuntuvan alan. Tapahtuu kuitenkin iso muutos teknologiassa, ja päälle iskee korona mikä suistaa Petran varmoina pitämät työmarkkinat kaaokseen. Petra valmistuu suoraan kortistoon. 10 vuoden päästä Petra on edelleen määräaikais- ja nollatuntisopimuskierteessä ja omaan asuntoon kiinni pääseminen tuntuu mahdottomalta. Lopulta Petra saa vakituisen työpaikan uudelleenkouluttautumisen jälkeen, mutta palkkaus on huonompi. Koska Petralla ei ole alkupääomaa, ja vuokrat ovat kalliita, pitää Petran asua vuokralla ainakin 10 vuotta ennenkuin voi ostaa itselleen pienen yksiön kaupaungin laidalta. Jatkuva epävarmuus tulevaisuudesta syö Petran mielenterveyttä, ja hän kokee voivansa huonosti.
Oma tilanteeni ei ole vielä yhtä huono kuin Petran, mutta ärsyttää jatkuva puhe "fiksuista elämänvalinnoista", vaikka kyse on monesti yhtä paljon myös sattumasta. En ottanut esimerkkeihin edes mukaan niitä rajuimpia tapauksia, vaan kyse oli lopulta hyvin pienistä eroista lähtökohdissa. Vaikutus on silti merkittävä.
Ajatuksia?
Kommentit (238)
Taas tätä helkutin vinkumista. AP:n tarinassa Petra olisi voinut hieman aikaisemmin reagoida asiaan.
Tottakai on helpompi päästä pitkälle, jos on hyvät lähtökohdat, mutta kyllä ne omat valinnat nyt vain ovat isossa roolissa. Esimerkkinä yksi tuttu, jonka isä oli alkoholisti ja äiti hyvin pienipalkkaisessa työssä. Ei ollut pesämunia ja teinivuosista asti painoi töitä koulun ohella. Teki kovasti hommia ja nyt on bruttopalkka lähellä kymppitonnia.
Terveydelliset syyt ovat yksi, mikä tietenkin vaikeuttaa tilannetta ja se ei liity omiin valintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Allekirjoitan ap:n aloituksen täysin. Ja olen itse se onnekas "Petri"
Työpaikka tuli sattumien kautta harjoittelusta, ei heti suoraan, mutta ilman sattuman suomaa etua en työpaikkaa olisi taatusti saanut. Ja kyllä, tein töitä ja opiskelin, mutta sattuma oli silti suuressa osassa.
Se, ettei sattuman tai perheen tms. alkuasetelman järjestämän "sattuman" osuutta haluta myöntää, johtuu varmaan pelosta. Olisi pelottavaa myöntää että sattuma voi riepotella ylös ja alas.
Jos olet kerran harjoittelussa hoitanut hommasi hyvin ei mielestäni voida enää puhua silkasta tuurista siinä kohtaa kun sinut on päätetty palkata samaan firmaan. Toki tuuria että siellä on auennut paikka, mutta tässä on kyse juuri siitä sattuman auttamisesta mitä tässä keskustelussa aiemminkin olen yrittänyt tuoda esille.
Itse voin myös sanoa olleeni Petrin asemassa. Sain pienen alkupääoman kotoa, luokkaa kymppitonni. Tällä pystyi vähän jelppimään asunnon ostossa, ei paha. Tein kesätöitä, ja opiskelemaan pääsin just ja just rajaa hipoen. Pystyin pari kertaa valitsemaan kesätyöpaikan, että mennäkö vielä asennushommiin vai suunnitteluhommiin. Valitsin kuten kuka tahansa olisi valinnut, se paikka joka enemmän edisti tulevaa uraa.
Sitten lopputyö, kaksi paikkaa tiedossa. Valitsin sen jossa tuleva esimies teki valinnan heti. Toinen firma meni sittemmin 2008 paperiteollisuuden myötä aika huonoon happeen. Toisessa tehtiin hyviä valintoja, ne onnistuivat ja liiketoiminta kasvoi moninkertaiseksi. Hyvä paikka, hyvää palkkaa. Tiedän että olen hyvä työssäni, ei siinä mitään.
Mutta jos sattumalta tuo toinen paikka olisi valinnut ensin, olisin auttamatta ollut takamatkalla verrattuna nykytilaan.
Moni valinnaksi luulemamme asia ei ole oikeasti valinta, vaan ihan puhdasta sattumaa. Omat ominaisuudet auttavat, mutta ne ominaisuudetkin ovat sattumanvaraisia. Taito pärjätä sosiaalisessa kisassa, olla se hyvä tyyppi esim töissä ei ole oma valinta tietyn pisteen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tarkkaan mistä puhut. Olin 40 vuotta "Petra", sitten sain yllätysperinnön, oli varaa lähteä yliopistoon opiskelemaan, vaihdoin alaa, ostin asunnon ja olen "Petri" nykyään. Olen järkyttynyt siitä, miten raha tulee rahan luo ja millä tuurilla asiat lähtevät menemään hyvään suuntaan, vaikka olisi koko pienen ikänsä raatanut, mutta se ei ole riittänyt. Tiedostan onnekkuuteni erittäin hyvin.
Samaten ärsyttää ihmisten kuvitelmat siitä, että syöpä on taistelu ja kun vaan taistelee tarpeeksi, voittaa sen.
Tai että jos on saanut ihanat lapset, se on jumalan antama palkinto hyvästä ihmisyydestä. Tai että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Tai ylipäätään, että hyvien asioiden saavuttaminen elämässä olisi jonkun jumalan päättämä, hänen mielestään hyville ihmisille antamansa asia ja vastaavasti "kenellekään ei anneta kannettavaksi enempää kuin hän jaksaa kantaa" tjsp paikkansapitämätöntä tuubaa. Tuo raivostuttaa erityisesti! Kun itse olen saanut nähdä, miten hirmu ikäviä asioita hyville ihmisille tapahtuu. Ja toiset ei tosiaan jaksa ristiään kantaa.
Sinäkin sait perinnön vasta keski-ikäisenä eikä nuorena niin kuin ap:n esimerkeissä.
Perintöhän tarkoittaa sitä, että joku kuolee. On todella mukava, kun saa ison perinnön nuorena eli jompikumpi vanhemmista on kuollut jo alaikäisenä. Voi kateellisia, aina pitää olla kateellinen jopa vanhempien kuolemasta.
Petri sai perinnön ISOvanhemmiltaan. Harvalla on kaikki isovanhemmat elossa enää pitkälle aikuisuuteen. Kommenttina muutenkin, että ei sitä harkkapaikkaakaan vaan "valita", vaan sinne voi hakea satoja kompetenssiltaan samanarvoisia kandidaatteja. Pitää olla tuuria, että tulee valituksi. Myös Petra nimenomaa haki alalle, missä uskoi olevan hyvä palkkais ja varma työllistymimen, mutta toisin kävi. Lukekaa oikeasti se aloitus.
Jos johonkin valitaan arvalla, on kyse tuurista, mutta muuten ei. Esimerkiksi musiikkiopistoon on soveltuvuuskoe, samaten yleisurheiluvalmennukseen eli potentiaalia arvioidaan. Sattumaa se ei ole niin kuin harva muukaan opintoihin ja töihin liittyvä asia. Kateellisen mieli vain tekee tepposet, kun hänen on pakko väheksyä ja mitätöidä muiden avuja ja osaamista säilyttääkseen omat kasvonsa.
Onkohan se ihan noinkaan ? Sinne musiikkiopistoonkin voi valitsijoilla olla huono päivä, jolloin kukaan ei tule valituksi vaikka laulaisi kuin Celin Dion ja soittaisi samaan aikaan kuin Clayderman. Tai valitsija huomaa että kandidaatti on naapurin Matti, joka on aina niin kiva....
Vierailija kirjoitti:
Onhan se noinkin, mutta silti omilla valinnoillakin on merkitystä. Esim mä olin opiskellut ammatin, jossa oli - ja on edelleen - erinomainen työtilanne. 5 vuotta valmistumiseni jälkeen sain nivelreumadiagnoosin. Tiesin, että en pysty tekemään sitä työtä vanhuuseäkeikään asti. Mulla oli kaksi vaihtoehtoa: lähteä vaihtamaan alaa mahdollisimman pian tai odottaa siihen asti, että sairauteni etenee enkä enää pysty tekemään silloista työtäni. Ymmärsin, että mitä iäkkäämpi olen valmistuessani toiselle alalle, sitä vaikeampi mun on työllistyä. Selvitin, mitä olisi mahdollista opiskella työn ohessa. Olin yh, joten kokopäiväopiskelu ei ollut taloudellisesti mahdollista. Hain opiskelemaan, ekalla yrityksellä en vielä päässyt, mutta tokalla pääsin. Ennen diagnoosiani en olisi voinut kuvitellakaan työskenteleväni nykyisellä alallani, mutta joskus elämä vaan menee niin, että on tehtävä sitä, mihin pystyy eikä sitä, mitä haluaisi. Jos olisin jäänyt odottelemaan sairauteni pahenemista, olisin ollut liian iäkäs JA liian raihnainen, jotta työnantajat olisivat halunneet palkata mut. Nuorempia ja terveempiäkin hakijoita kun olisi ollut riittävästi.
Tässä on hieno esimerkki siitä, miten pitäisi toimia. Kaverini jäi työttömäksi, kun pitkäaikainen työpaikka meni alta, kun tehdas lopetettiin. Hänellä oli kaksi vaihtoehtoa. A) jäädä ansisidonnaiselle kotiin makoilemaan tai B) kouluttautua uudelleen. No valitsi vaihtoehdon A ja sitten onkin vuosia valittanut, kun ei löydy töitä jne. Kummasti hänen työkaveri on työllistynyt ja hän valitsi vaihtoehdon B.
Sitä voi vinkua asoista mitkä tympivät, tai sitten voi yrittää tehdä asialle jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tarkkaan mistä puhut. Olin 40 vuotta "Petra", sitten sain yllätysperinnön, oli varaa lähteä yliopistoon opiskelemaan, vaihdoin alaa, ostin asunnon ja olen "Petri" nykyään. Olen järkyttynyt siitä, miten raha tulee rahan luo ja millä tuurilla asiat lähtevät menemään hyvään suuntaan, vaikka olisi koko pienen ikänsä raatanut, mutta se ei ole riittänyt. Tiedostan onnekkuuteni erittäin hyvin.
Samaten ärsyttää ihmisten kuvitelmat siitä, että syöpä on taistelu ja kun vaan taistelee tarpeeksi, voittaa sen.
Tai että jos on saanut ihanat lapset, se on jumalan antama palkinto hyvästä ihmisyydestä. Tai että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Tai ylipäätään, että hyvien asioiden saavuttaminen elämässä olisi jonkun jumalan päättämä, hänen mielestään hyville ihmisille antamansa asia ja vastaavasti "kenellekään ei anneta kannettavaksi enempää kuin hän jaksaa kantaa" tjsp paikkansapitämätöntä tuubaa. Tuo raivostuttaa erityisesti! Kun itse olen saanut nähdä, miten hirmu ikäviä asioita hyville ihmisille tapahtuu. Ja toiset ei tosiaan jaksa ristiään kantaa.
Sinäkin sait perinnön vasta keski-ikäisenä eikä nuorena niin kuin ap:n esimerkeissä.
Perintöhän tarkoittaa sitä, että joku kuolee. On todella mukava, kun saa ison perinnön nuorena eli jompikumpi vanhemmista on kuollut jo alaikäisenä. Voi kateellisia, aina pitää olla kateellinen jopa vanhempien kuolemasta.
Petri sai perinnön ISOvanhemmiltaan. Harvalla on kaikki isovanhemmat elossa enää pitkälle aikuisuuteen. Kommenttina muutenkin, että ei sitä harkkapaikkaakaan vaan "valita", vaan sinne voi hakea satoja kompetenssiltaan samanarvoisia kandidaatteja. Pitää olla tuuria, että tulee valituksi. Myös Petra nimenomaa haki alalle, missä uskoi olevan hyvä palkkais ja varma työllistymimen, mutta toisin kävi. Lukekaa oikeasti se aloitus.
Jos johonkin valitaan arvalla, on kyse tuurista, mutta muuten ei. Esimerkiksi musiikkiopistoon on soveltuvuuskoe, samaten yleisurheiluvalmennukseen eli potentiaalia arvioidaan. Sattumaa se ei ole niin kuin harva muukaan opintoihin ja töihin liittyvä asia. Kateellisen mieli vain tekee tepposet, kun hänen on pakko väheksyä ja mitätöidä muiden avuja ja osaamista säilyttääkseen omat kasvonsa.
Onkohan se ihan noinkaan ? Sinne musiikkiopistoonkin voi valitsijoilla olla huono päivä, jolloin kukaan ei tule valituksi vaikka laulaisi kuin Celin Dion ja soittaisi samaan aikaan kuin Clayderman. Tai valitsija huomaa että kandidaatti on naapurin Matti, joka on aina niin kiva....
Trollaatko? On tosi vaikea joskus tietää ovatko ihmiset täällä tosissaan, koska mielipiteet ovat niin älyttömiä ja tietämättömiä.
No, tietysti tuurin korostaminen överisti saa kommentoijat hyvin liikkeelle eli 4/5.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuurikin merkitsee, mutta oman näkemykseni mukaan omilla valinnoilla voit vaikuttaa siihen todennäköisyyteen millä tuuri osuu kohdallesi. Itse olen tehnyt töitä koulun ohella 15-vuotiaasta lähtien ja viettänyt pidemmän pätkän ulkomailla jotta opin kunnolla englantia. Sekä työkokemukseni että kielitaitoni olivat merkittäviä tekijöitä siinä, että sain hyvän työpaikan heti valmistuttuani. Joten kyllä väittäisin näiden omien valintojeni vaikuttaneen merkittävästi, vaikka ne toki eivät olleetkaan mitään takeita sille että kaikki menisi hyvin.
Inhottaa sanoa rumasti, mutta sillä että vietit hetken ulkomailla oli tuskin mitään tekemistä työpaikkasi saamisen kanssa. Hain joskus sihteerin paikkaa missä vaatimukseni oli sujuvan ranskan puhuminen (CEFR B2). Hakemuksia tuli 200, eipä auttanut lukion vaihtovuosi Ranskassa. Pitää vaan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, olla suhteita, tai ihan pirun hyvä tuuri, että juuri sinun hakemuksesi on satuttu edes avaamaan.
Kuten olen sanonut niin totta kai myös tuuria tarvitaan, mutta pystyt silti vaikuttamaan siihen miten todennäköisesti se tuuri osuu omalle kohdallesi. Teidän viestinne ovat todella vähätteleviä sitä kovaa työtä kohtaan, jota minä olen tehnyt vuosikausia päästäkseni hyvään asemaan. Vaikka tuurillakin on osansa niin se ei yksin vielä riitä kuten te yritätte esittää.
Missä kohtaa ap antoi ymmärtää, ettei kovalla työllä olisi merkitystä menestyksen kannalta. Tuskin Petrikaan olisi hyvässä asemassaan ilman kovaa työtä. Petralla meni kuitenkin huonommin juuri huonon tuurin takia. Petrillä oli hyvä säkä, koska sai pienen perinnön. Hohhoijaa...
Koko ketjuahan perustuu nimenomaan siihen että tuuri määrittää miten sinulla menee. Ihan siinä kohtaa.
Silti kyse on tuurista. Vaikka hakisit sataa paikkaa, voi olla huono tuuri. Toinen hakee yhtä ja saa sen. Tuuria on se, että sattuu miellyttämään haastattelijaa. Ei ne aina parasta valitse, vaan aika usein sopivan keskinkertaisen. Maalla valitaan usein silmäätekevien lapset - veli on todistanut tätä tilannetta ihan paikan päällä, kun on sanottu ettei täällä mitään kesätöitä ole, paitsi kun paikallisen kunnanhallituksen puheenjohtajan lapsi on tullut samaan aikaan, niin vastaus on ollut "kyllä sulle täältä jotain aina löytyy".
Joskus tuntuu siltä, että porukka ei ole ymmärtänyt verkostoitumisen merkitystä. Ei haastattelijaa tarvitse miellyttää, riittää, että on hyvät ja haastattelijalle tutut suosittelijat. Kunnanhallituksen puheenjohtajan poika saattaa olla tunnettu ahkeruudestaan ja koulumenestyksestään, joten tietty hänet palkkaa mieluummin kuin jonkun täysin tuntemattoman tyypin.
Tunne ihmisiä, tutustu ihmisiin, osoita olevasi hyvä tyyppi ja kas, olet aika pian töissä.
Mistäs kun kaikki tekevät noin, valitaanko sitten paras verkostoituja vai miten?
Sattumanvaraisesti avataan muutama hakemus ja kutsutaan pari tyyppiä haastatteluun.
Jos hakemuksia tulee paljon, niin puolet roskiin ja lopuista katsotaan että mitä löytyy. Tai suositteleeko joku jotain.
Vierailija kirjoitti:
Otetaanpa toinen tosielämän esimerkki, Jussi ja Jaana jotka ovat sisaruksia. Heillä siis on lähtökohtaisesti sama kotikasvatus, varallisuus ja vanhempien kautta tulevat suhteet. Jaana on luonteeltaan ahkera ja tunnollinen, siinä missä Jussi yrittää aina päästä sieltä missä aita on matalin. Kolmekymppisenä Jaana on saanut vakituisen oman alansa työpaikan ja ostanut oman asunnon, kun taas Jussi käy vielä kymmenettä vuotta yliopistoa. Oikeastiko olette sitä mieltä että Jaanalla vain kävi tuuri?
Tiesin jo heti aloituksen laatiessani, että osa meistä ei tule koskaan ymmärtämään mitä kirjoituksellani hain takaa. Toistan nyt tässä vielä: on itsestään selvää, että suurimmalla osalla meistä menetys vaatii oikeasti kovaa työtä ja oikeaa asennetta. Olen lukenut koko ketjun usempaan otteeseen läpi, eikä mielestäni yhdessäkään viestissä ole viitattu siihen, miten osalle menestys on tullut kuin itsestään ilman, että sen eteen olisi joutunut näkemään vaivaa. Eli voit suoraan unohtaa tuon ahkera-Jaana vs. laiska-Jussi-asetelmasi. Kyse oli siitä, että molemmat ovat ahkeria Jaanoja, mutta toisen työmarkkinat ajautuvat kaaokseen juuri valmistumisen kynnyksellä, ja toisen ei. Tiedän tällaisia tapauksia useamman, ja kaikki nämä ahkerat Jaanat ovat esimerkiksi kirjoittaneet E:n ja L:n paperit (sis. pitkät matikat ym.), mutta silti osa ei ole yksinkertaisesti koskaan onnistunut löytämään töitä kovasta yrityksestä huolimatta. Hauskaa kylläkin, näissä kaikki lapset ovat menneet vielä opiskelemaan suurin piirtein samaa alaa. Minua vaaditaan jatkuvasti selittämään kaikenmaailman roskaa asiasta XYZ, mutta miten itse selittäisit tämän? Kaikilla lapsilla samat lähtökohdat ja varhaiset työhistoriat (myyjä, respa tms) ennen kuin tarve olisi ollut työllistyä sille omalle alalle. Sekin, että sattuu törmäämään siellä bileissä juuri siihen tyyppiin kenellä on tarjota vaikka sitä ensimmäistä työpaikkaa on useimmiten tuurista kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaanpa toinen tosielämän esimerkki, Jussi ja Jaana jotka ovat sisaruksia. Heillä siis on lähtökohtaisesti sama kotikasvatus, varallisuus ja vanhempien kautta tulevat suhteet. Jaana on luonteeltaan ahkera ja tunnollinen, siinä missä Jussi yrittää aina päästä sieltä missä aita on matalin. Kolmekymppisenä Jaana on saanut vakituisen oman alansa työpaikan ja ostanut oman asunnon, kun taas Jussi käy vielä kymmenettä vuotta yliopistoa. Oikeastiko olette sitä mieltä että Jaanalla vain kävi tuuri?
Tiesin jo heti aloituksen laatiessani, että osa meistä ei tule koskaan ymmärtämään mitä kirjoituksellani hain takaa. Toistan nyt tässä vielä: on itsestään selvää, että suurimmalla osalla meistä menetys vaatii oikeasti kovaa työtä ja oikeaa asennetta. Olen lukenut koko ketjun usempaan otteeseen läpi, eikä mielestäni yhdessäkään viestissä ole viitattu siihen, miten osalle menestys on tullut kuin itsestään ilman, että sen eteen olisi joutunut näkemään vaivaa. Eli voit suoraan unohtaa tuon ahkera-Jaana vs. laiska-Jussi-asetelmasi. Kyse oli siitä, että molemmat ovat ahkeria Jaanoja, mutta toisen työmarkkinat ajautuvat kaaokseen juuri valmistumisen kynnyksellä, ja toisen ei. Tiedän tällaisia tapauksia useamman, ja kaikki nämä ahkerat Jaanat ovat esimerkiksi kirjoittaneet E:n ja L:n paperit (sis. pitkät matikat ym.), mutta silti osa ei ole yksinkertaisesti koskaan onnistunut löytämään töitä kovasta yrityksestä huolimatta. Hauskaa kylläkin, näissä kaikki lapset ovat menneet vielä opiskelemaan suurin piirtein samaa alaa. Minua vaaditaan jatkuvasti selittämään kaikenmaailman roskaa asiasta XYZ, mutta miten itse selittäisit tämän? Kaikilla lapsilla samat lähtökohdat ja varhaiset työhistoriat (myyjä, respa tms) ennen kuin tarve olisi ollut työllistyä sille omalle alalle. Sekin, että sattuu törmäämään siellä bileissä juuri siihen tyyppiin kenellä on tarjota vaikka sitä ensimmäistä työpaikkaa on useimmiten tuurista kiinni.
Tämä siis AP.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on joitain erittäin epäonnistuneita vanhoja sananlaskuja, pahimmasta päästä "jokainen on oman onnensa seppä". Minulle on käynyt monen asian suhteen hyvin jo lähtökohtaisesti: olen monilahjakas, huolimatta onnettomuuksista hyvä terveys, kaksi tutkintoa järkevässä ajassa tehtynä, erinomaiset tulot. Olen siis saanut hyvän alasimen ja mainion lekan lisäksi taidot käyttää noita.
On paha takoa omaa onnea jos on huono vasara tai alasin puuttuu kokonaan.
Toki onnelle pitää antaa tilaisuuksia - kannattaa aina yrittää painaa eteenpäin. Jotakin voi löytyä, mutta takuuta siitä ei ole vaikka kuinka takoisi...
Silti ilman alasinta ja vasaraa on moni menestynyt elämässä hyvin ymmärtämällä sen, että eka vasara voi olla pieni ja lainaksi saatu, alasimeksi käy silloin vaikka mortteli. Vetoamalla olosuhteisiin ei koskaan saavuta mitään - ja se on ihan oma valinta!
Nollakommentti: saksaksi sanotaan "wer lesen kann ist klar im Vorteil"... Mitähän tuossa kirjoitin: "...kannattaa aina yrittää painaa eteenpäin". Eikös se ole juuri sitä huonoilla vehkeillä takomista ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa perintö saadaan keskimäärin 70 v iässä, repikää siitä.
Oikeasti ainoa ero on se kodin malli, opetetaanko opiskelemaan järkeviä aloja, opetetaanko rahankäyttöä, säästetäänkö lapselle edes jotakin. 20 vuodessa saa säästöön hyvän summan jos edes osa lahjoista ja lapsilisistä säästetään, sen sijaan että ostetaan kalliita vaatteita ja luureja, pelossa että muuten luullaan köyhäksi.
Osataanko kannustaa lasta harrastuksiin, haetaanko apua harrastusten maksamiseen jos ei ole itsellä varaa maksaa, hyödynnetäänkö kaikkia ilmaista kivaa. Osataanko neuvoa rahankäyttöä, se 10% asunnon hinnasta on ihan löydettävissä kun puhutaan koko elämän säästöistä. Jos kaikista kesätöistä ja synttärilahjoista on säästetty edes 10%, se kymppitonni saadaan kokoon, ja maksaakin omaa asuntoa eikä asuntosijoittajan.
Ero on perheiden henkisessä pääomassa, ei rahassa. Jos on opittu asenne että vaan ollaan ja möllötetään odottaen jotakin lottovoittoa, niin harvalla se toimii.
Mitä valintoja Petra olisi voinut tehdä nostaakseen mahdollisuuksia syntyä tällaiseen perheeseen?
Ei mitenkään, mutta jos Petra ei saa kymmenessä vuodessa tehtyä mitään tilanteelleen, niin silloin on kyse omista valinnoista.
Vierailija kirjoitti:
Otetaanpa toinen tosielämän esimerkki, Jussi ja Jaana jotka ovat sisaruksia. Heillä siis on lähtökohtaisesti sama kotikasvatus, varallisuus ja vanhempien kautta tulevat suhteet. Jaana on luonteeltaan ahkera ja tunnollinen, siinä missä Jussi yrittää aina päästä sieltä missä aita on matalin. Kolmekymppisenä Jaana on saanut vakituisen oman alansa työpaikan ja ostanut oman asunnon, kun taas Jussi käy vielä kymmenettä vuotta yliopistoa. Oikeastiko olette sitä mieltä että Jaanalla vain kävi tuuri?
Kyllä nämä ovat sitä mieltä. Mennään kuinka monelle mutkalle tahansa, että vastuu omista valinnoista voidaan jättää käsittelemättä.
Otetaan tosielämän esimerkiksi yllättävä avioero.
Marian aviomies jättää yllättäen. Shokki. Marian suku tulee henkisesti, taloudellisesti ja oikeudellisesti apuun. Maria saa oikeudellista apua, vanhemmat tukevat taloudellisesti sitä, että Maria voi jäädä asumaan lapsineen nykyiseen omistusasuntoon. Vanhemmat auttavat lastenhoidossa, joten Marian ei tarvitse lyhentää työaikaa.
Minnan aviomies jättää yllättäen. Shokki. Minnan palkka ei riitä siihen, että voisi jäädä nykyiseen omistusasuntoon. Minnan suku ei pysty tukemaan henkisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti. Avioeron seurauksena Minna joutuu muuttamaan lasten kanssa vuokralle, koska hän ei saa riittävästi lainaa yksin. Hän joutuu lyhentämään työaikaa, koska muuten perhearki ei onnistuisi yksin.
Myös yllättävissä tilanteissa on yllättävän paljon merkitystä sillä, millaisesta perheestä tulee. Esimerkin Maria ja Minna voivat olla vaikka saman koulutuksen saaneita, saman ikäisinä menneet naimisiin ja ostaneet omistusasunnon jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otetaanpa toinen tosielämän esimerkki, Jussi ja Jaana jotka ovat sisaruksia. Heillä siis on lähtökohtaisesti sama kotikasvatus, varallisuus ja vanhempien kautta tulevat suhteet. Jaana on luonteeltaan ahkera ja tunnollinen, siinä missä Jussi yrittää aina päästä sieltä missä aita on matalin. Kolmekymppisenä Jaana on saanut vakituisen oman alansa työpaikan ja ostanut oman asunnon, kun taas Jussi käy vielä kymmenettä vuotta yliopistoa. Oikeastiko olette sitä mieltä että Jaanalla vain kävi tuuri?
Tiesin jo heti aloituksen laatiessani, että osa meistä ei tule koskaan ymmärtämään mitä kirjoituksellani hain takaa. Toistan nyt tässä vielä: on itsestään selvää, että suurimmalla osalla meistä menetys vaatii oikeasti kovaa työtä ja oikeaa asennetta. Olen lukenut koko ketjun usempaan otteeseen läpi, eikä mielestäni yhdessäkään viestissä ole viitattu siihen, miten osalle menestys on tullut kuin itsestään ilman, että sen eteen olisi joutunut näkemään vaivaa. Eli voit suoraan unohtaa tuon ahkera-Jaana vs. laiska-Jussi-asetelmasi. Kyse oli siitä, että molemmat ovat ahkeria Jaanoja, mutta toisen työmarkkinat ajautuvat kaaokseen juuri valmistumisen kynnyksellä, ja toisen ei. Tiedän tällaisia tapauksia useamman, ja kaikki nämä ahkerat Jaanat ovat esimerkiksi kirjoittaneet E:n ja L:n paperit (sis. pitkät matikat ym.), mutta silti osa ei ole yksinkertaisesti koskaan onnistunut löytämään töitä kovasta yrityksestä huolimatta. Hauskaa kylläkin, näissä kaikki lapset ovat menneet vielä opiskelemaan suurin piirtein samaa alaa. Minua vaaditaan jatkuvasti selittämään kaikenmaailman roskaa asiasta XYZ, mutta miten itse selittäisit tämän? Kaikilla lapsilla samat lähtökohdat ja varhaiset työhistoriat (myyjä, respa tms) ennen kuin tarve olisi ollut työllistyä sille omalle alalle. Sekin, että sattuu törmäämään siellä bileissä juuri siihen tyyppiin kenellä on tarjota vaikka sitä ensimmäistä työpaikkaa on useimmiten tuurista kiinni.
Mutta edelleen Petrallakin olisi ollut mahdollisuus tehdä toisia valintoja heti kun huomasi tilanteen huonouden. Esimerkissä puhuttiin 10 vuoden kortistojaksosta. Tietenkin tuurilla on vakutusta tilanteisiin, mutta niin on silläkin, että miten siihen huonoon tuuriin reagoi.
Vierailija kirjoitti:
Pöh. Omat valinnat ratkaisee pitkässä juoksussa ihan hirveästi. Jo omien ystäviän valinta ratkaisee paljon. Se on niin helppo mennä jonkun sattuman taakse ja olla katsomatta peiliin.
Entä jos elää paikassa, jossa ystäviä ei vain ole (pikkukylä, pienet ikäluokat, suuret etäisyydet) ? Silloin ei satu ystäväksi sitä von Rosenbögeliä, jonka isä voi hommata sen (tässäkin keskustelussa paljon viitatun) ekan harjoittulupaikan tehtaassan...
Kuinka moni teistä jeesustelijoista olisi lähtenyt heti opiskelemaan uutta alaa, jos olisi tilanne olisi luisunut toiveikkaasta toivottamaksi kuukausi ennen valmistumista? Varsinkin jos kyse olisi ollut työpaikasta, missä on kaiken lisäksi hyvä palkkaus ja pelkästään sisäänpääsy yliopistoon olisi jo vienyt vuosien luku-urakan?
Vierailija kirjoitti:
Otetaan tosielämän esimerkiksi yllättävä avioero.
Marian aviomies jättää yllättäen. Shokki. Marian suku tulee henkisesti, taloudellisesti ja oikeudellisesti apuun. Maria saa oikeudellista apua, vanhemmat tukevat taloudellisesti sitä, että Maria voi jäädä asumaan lapsineen nykyiseen omistusasuntoon. Vanhemmat auttavat lastenhoidossa, joten Marian ei tarvitse lyhentää työaikaa.
Minnan aviomies jättää yllättäen. Shokki. Minnan palkka ei riitä siihen, että voisi jäädä nykyiseen omistusasuntoon. Minnan suku ei pysty tukemaan henkisesti, taloudellisesti tai oikeudellisesti. Avioeron seurauksena Minna joutuu muuttamaan lasten kanssa vuokralle, koska hän ei saa riittävästi lainaa yksin. Hän joutuu lyhentämään työaikaa, koska muuten perhearki ei onnistuisi yksin.
Myös yllättävissä tilanteissa on yllättävän paljon merkitystä sillä, millaisesta perheestä tulee. Esimerkin Maria ja Minna voivat olla vaikka saman koulutuksen saaneita, saman ikäisinä menneet naimisiin ja ostaneet omistusasunnon jne.
Totta, mutta Minnan vain nyt täytyy miettiä mitkä ovat resurssit siinä kohdassa ja tehdä valinnat sen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja jatkossa työelämässä omalla esihenkilöllä on todella iso merkitys. Lyttääkö ja kyttääkö vai kannustaako ja tukee. Jos ei pääse muualle töihin ja jumittaa lyttääjän alaisena, on käynyt huono tuuri. Vaikka olisi reipas, tunnollinen ja osaava.
Aika hyvä tuuri pitää käydä että kaikki 5 esimiestä on järkeviä/normaaleja ihmisiä. Tiedä sitten mihin pakukuski tarvitsee viittä esimiestä, mutta näin se nyt vaan on.
T. pakukuski
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni teistä jeesustelijoista olisi lähtenyt heti opiskelemaan uutta alaa, jos olisi tilanne olisi luisunut toiveikkaasta toivottamaksi kuukausi ennen valmistumista? Varsinkin jos kyse olisi ollut työpaikasta, missä on kaiken lisäksi hyvä palkkaus ja pelkästään sisäänpääsy yliopistoon olisi jo vienyt vuosien luku-urakan?
Kun katsoo tätä ruikuttamisen määrää, niin aika harva.
Onhan se noinkin, mutta silti omilla valinnoillakin on merkitystä. Esim mä olin opiskellut ammatin, jossa oli - ja on edelleen - erinomainen työtilanne. 5 vuotta valmistumiseni jälkeen sain nivelreumadiagnoosin. Tiesin, että en pysty tekemään sitä työtä vanhuuseäkeikään asti. Mulla oli kaksi vaihtoehtoa: lähteä vaihtamaan alaa mahdollisimman pian tai odottaa siihen asti, että sairauteni etenee enkä enää pysty tekemään silloista työtäni. Ymmärsin, että mitä iäkkäämpi olen valmistuessani toiselle alalle, sitä vaikeampi mun on työllistyä. Selvitin, mitä olisi mahdollista opiskella työn ohessa. Olin yh, joten kokopäiväopiskelu ei ollut taloudellisesti mahdollista. Hain opiskelemaan, ekalla yrityksellä en vielä päässyt, mutta tokalla pääsin. Ennen diagnoosiani en olisi voinut kuvitellakaan työskenteleväni nykyisellä alallani, mutta joskus elämä vaan menee niin, että on tehtävä sitä, mihin pystyy eikä sitä, mitä haluaisi. Jos olisin jäänyt odottelemaan sairauteni pahenemista, olisin ollut liian iäkäs JA liian raihnainen, jotta työnantajat olisivat halunneet palkata mut. Nuorempia ja terveempiäkin hakijoita kun olisi ollut riittävästi.