Ärsyttää puhe hyvistä valinnoista
Vuosi sitten korkeakoulutusta valmistuneena näkee hyvin, miten menestyviltä ihmisiltä unohtuu se miten paljon jo pienet erot lähtökohdissa vaikuttavat todennäköisyyteen menestyä. Puhutaan fiksusta rahankäytöstä ja oikeista valinnoista, vaikka tosiasiassa jo lähtökortit ovat olleet erilaisia. Niin sanottu Monopoli-ilmiö, missä alussa enemmän rahaa saanut uskoo voittaneensa pelin hyvän pelisilmän ja onnistuneen strategiansa vuoksi. Tässä teille 2 eri esimerkkiä eri tavoista elää elämää, missä valinnat ovat molemmilla olleet rationaalisia sekä henkilökohtainen panos oman hyvinvointinsa eteen ollut samaa suuruusluokkaa. Vain lähtökohdissa ja tuurissa on ollut eroa.
1. Petri tulee keskiluokkaisesta perheestä, eli ei ole syntynyt kultalusikka suussa, mutta saanut ns hyvät eväät elämään. Petri on käynyt koulunsa hienosti, ja valinnut lähteä opiskelemaan alaa missä on perinteisesti hyvä palkkaus. Lisäksi Petrillä on pieni pesämuna n. 15 000€, minkä on saanut perinnöksi isovanhemmiltaan. Valmistumisen jälkeen Petrin opiskelemalla alalla menee edelleen hyvin, ja Petri saa itselleen heti vakituisen työpaikan. Koska Petri on sijoittanut perimänsä 15 000€ jo hyvissä ajoin, on potti nyt noin 25 000€ arvoinen. Vakityön ja sijoitustensa turvin, Petri hankkii itselleen omistusasunnon jo heti 25-vuotiaana maisterina. Täten Petri voi aloittaa varallisuutensa keräämisen jo hyvin nuorena, ja välttyy suuremmalta työelämän aiheuttamalta stressiltä.
2. Petra tulee myös keskiluokkaisesta perheestä, ja on käynyt koulunsa hyvin. Petran isovanhemmat ovat kuitenkin olleet hyvin köyhiä, eli heiltä Petra ei ole saanut suoraa perintöä. Myös Petra haluaa pelata varman päälle ja valitsee turvalliselta tuntuvan alan. Tapahtuu kuitenkin iso muutos teknologiassa, ja päälle iskee korona mikä suistaa Petran varmoina pitämät työmarkkinat kaaokseen. Petra valmistuu suoraan kortistoon. 10 vuoden päästä Petra on edelleen määräaikais- ja nollatuntisopimuskierteessä ja omaan asuntoon kiinni pääseminen tuntuu mahdottomalta. Lopulta Petra saa vakituisen työpaikan uudelleenkouluttautumisen jälkeen, mutta palkkaus on huonompi. Koska Petralla ei ole alkupääomaa, ja vuokrat ovat kalliita, pitää Petran asua vuokralla ainakin 10 vuotta ennenkuin voi ostaa itselleen pienen yksiön kaupaungin laidalta. Jatkuva epävarmuus tulevaisuudesta syö Petran mielenterveyttä, ja hän kokee voivansa huonosti.
Oma tilanteeni ei ole vielä yhtä huono kuin Petran, mutta ärsyttää jatkuva puhe "fiksuista elämänvalinnoista", vaikka kyse on monesti yhtä paljon myös sattumasta. En ottanut esimerkkeihin edes mukaan niitä rajuimpia tapauksia, vaan kyse oli lopulta hyvin pienistä eroista lähtökohdissa. Vaikutus on silti merkittävä.
Ajatuksia?
Kommentit (238)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Allekirjoitan ap:n aloituksen täysin. Ja olen itse se onnekas "Petri"
Työpaikka tuli sattumien kautta harjoittelusta, ei heti suoraan, mutta ilman sattuman suomaa etua en työpaikkaa olisi taatusti saanut. Ja kyllä, tein töitä ja opiskelin, mutta sattuma oli silti suuressa osassa.
Se, ettei sattuman tai perheen tms. alkuasetelman järjestämän "sattuman" osuutta haluta myöntää, johtuu varmaan pelosta. Olisi pelottavaa myöntää että sattuma voi riepotella ylös ja alas.
Jos olet kerran harjoittelussa hoitanut hommasi hyvin ei mielestäni voida enää puhua silkasta tuurista siinä kohtaa kun sinut on päätetty palkata samaan firmaan. Toki tuuria että siellä on auennut paikka, mutta tässä on kyse juuri siitä sattuman auttamisesta mitä tässä keskustelussa aiemminkin olen yrittänyt tuoda esille.
Moni vähättelee sitä mikä merkitys on sillä, että saanut vaikka suhteiden avulla sen ekan työpaikan valmistumisen jälkeen. Kyllä suurin osa olisi varmasti tehneet työnsä ihan hyvin ja ahkerasti, mutta kun ei saanut koskaan mahdollisuutta. Koska ei saanut mahdollisuutta, ei kukaan muukaan halua palkata kun ei ole kokemusta. Menestymisen voi toisinsanoen johtaa tilanteeseen, kun sai edes sen työpaikan, eikä edes niinkään että olisi ollut poikkeuksellisen hyvä työntekijä.
Ja jatkossa työelämässä omalla esihenkilöllä on todella iso merkitys. Lyttääkö ja kyttääkö vai kannustaako ja tukee. Jos ei pääse muualle töihin ja jumittaa lyttääjän alaisena, on käynyt huono tuuri. Vaikka olisi reipas, tunnollinen ja osaava.
Yleensä perintö ja pesämuna saadaan vasta viisikymppisenä, kun omat vanhemmat kuolevat. Suurimmalla osalla on siis Petran tilanne. Ei ole onnesta ja sattumasta kiinni oman elämän kulku.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tarkkaan mistä puhut. Olin 40 vuotta "Petra", sitten sain yllätysperinnön, oli varaa lähteä yliopistoon opiskelemaan, vaihdoin alaa, ostin asunnon ja olen "Petri" nykyään. Olen järkyttynyt siitä, miten raha tulee rahan luo ja millä tuurilla asiat lähtevät menemään hyvään suuntaan, vaikka olisi koko pienen ikänsä raatanut, mutta se ei ole riittänyt. Tiedostan onnekkuuteni erittäin hyvin.
Samaten ärsyttää ihmisten kuvitelmat siitä, että syöpä on taistelu ja kun vaan taistelee tarpeeksi, voittaa sen.
Tai että jos on saanut ihanat lapset, se on jumalan antama palkinto hyvästä ihmisyydestä. Tai että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Tai ylipäätään, että hyvien asioiden saavuttaminen elämässä olisi jonkun jumalan päättämä, hänen mielestään hyville ihmisille antamansa asia ja vastaavasti "kenellekään ei anneta kannettavaksi enempää kuin hän jaksaa kantaa" tjsp paikkansapitämätöntä tuubaa. Tuo raivostuttaa erityisesti! Kun itse olen saanut nähdä, miten hirmu ikäviä asioita hyville ihmisille tapahtuu. Ja toiset ei tosiaan jaksa ristiään kantaa.
Sinäkin sait perinnön vasta keski-ikäisenä eikä nuorena niin kuin ap:n esimerkeissä.
Perintöhän tarkoittaa sitä, että joku kuolee. On todella mukava, kun saa ison perinnön nuorena eli jompikumpi vanhemmista on kuollut jo alaikäisenä. Voi kateellisia, aina pitää olla kateellinen jopa vanhempien kuolemasta.
Suomessa perintö saadaan keskimäärin 70 v iässä, repikää siitä.
Oikeasti ainoa ero on se kodin malli, opetetaanko opiskelemaan järkeviä aloja, opetetaanko rahankäyttöä, säästetäänkö lapselle edes jotakin. 20 vuodessa saa säästöön hyvän summan jos edes osa lahjoista ja lapsilisistä säästetään, sen sijaan että ostetaan kalliita vaatteita ja luureja, pelossa että muuten luullaan köyhäksi.
Osataanko kannustaa lasta harrastuksiin, haetaanko apua harrastusten maksamiseen jos ei ole itsellä varaa maksaa, hyödynnetäänkö kaikkia ilmaista kivaa. Osataanko neuvoa rahankäyttöä, se 10% asunnon hinnasta on ihan löydettävissä kun puhutaan koko elämän säästöistä. Jos kaikista kesätöistä ja synttärilahjoista on säästetty edes 10%, se kymppitonni saadaan kokoon, ja maksaakin omaa asuntoa eikä asuntosijoittajan.
Ero on perheiden henkisessä pääomassa, ei rahassa. Jos on opittu asenne että vaan ollaan ja möllötetään odottaen jotakin lottovoittoa, niin harvalla se toimii.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuurikin merkitsee, mutta oman näkemykseni mukaan omilla valinnoilla voit vaikuttaa siihen todennäköisyyteen millä tuuri osuu kohdallesi. Itse olen tehnyt töitä koulun ohella 15-vuotiaasta lähtien ja viettänyt pidemmän pätkän ulkomailla jotta opin kunnolla englantia. Sekä työkokemukseni että kielitaitoni olivat merkittäviä tekijöitä siinä, että sain hyvän työpaikan heti valmistuttuani. Joten kyllä väittäisin näiden omien valintojeni vaikuttaneen merkittävästi, vaikka ne toki eivät olleetkaan mitään takeita sille että kaikki menisi hyvin.
Minä olen tehnyt töitä 15-vuotiaana ja vietin välivuoden ulkomailla töitä tehden. Tein oman alan töitä myös yliopisto-opintojen ajan. Pätkätöitä ketjutettiin tyytyväisinä. Valmistuin täystyöllisyysalalle ja sain työpaikan heti valmistuttuani, kesken pahimman korona-ajan.
Terveisin, työttömänä jo puoli vuotta.
Näin se menee...
Vierailija kirjoitti:
Suomessa perintö saadaan keskimäärin 70 v iässä, repikää siitä.
Oikeasti ainoa ero on se kodin malli, opetetaanko opiskelemaan järkeviä aloja, opetetaanko rahankäyttöä, säästetäänkö lapselle edes jotakin. 20 vuodessa saa säästöön hyvän summan jos edes osa lahjoista ja lapsilisistä säästetään, sen sijaan että ostetaan kalliita vaatteita ja luureja, pelossa että muuten luullaan köyhäksi.
Osataanko kannustaa lasta harrastuksiin, haetaanko apua harrastusten maksamiseen jos ei ole itsellä varaa maksaa, hyödynnetäänkö kaikkia ilmaista kivaa. Osataanko neuvoa rahankäyttöä, se 10% asunnon hinnasta on ihan löydettävissä kun puhutaan koko elämän säästöistä. Jos kaikista kesätöistä ja synttärilahjoista on säästetty edes 10%, se kymppitonni saadaan kokoon, ja maksaakin omaa asuntoa eikä asuntosijoittajan.
Ero on perheiden henkisessä pääomassa, ei rahassa. Jos on opittu asenne että vaan ollaan ja möllötetään odottaen jotakin lottovoittoa, niin harvalla se toimii.
Näin on.
Ystäväpiirini koostuu ns. menestyneistä ihmisistä eikä heistä yksikään ole saanut perintöä tai muutakaan rahaa parikymppisenä noin vain. Siellä on myös kaksi vähävaraisestä yh-perheestä olevaa (ovat aviopari), nykyisin varakkaimpaan kansanosaan kuuluvaa, jotka eivät tosiaankaan allekirjoita ap:n ajatuksia.
Jos uskoo, että kaikki on saavutettu tuurilla ja vanhempien rahoilla, niin mitäpä sitä mitään yrittämäänkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa perintö saadaan keskimäärin 70 v iässä, repikää siitä.
Oikeasti ainoa ero on se kodin malli, opetetaanko opiskelemaan järkeviä aloja, opetetaanko rahankäyttöä, säästetäänkö lapselle edes jotakin. 20 vuodessa saa säästöön hyvän summan jos edes osa lahjoista ja lapsilisistä säästetään, sen sijaan että ostetaan kalliita vaatteita ja luureja, pelossa että muuten luullaan köyhäksi.
Osataanko kannustaa lasta harrastuksiin, haetaanko apua harrastusten maksamiseen jos ei ole itsellä varaa maksaa, hyödynnetäänkö kaikkia ilmaista kivaa. Osataanko neuvoa rahankäyttöä, se 10% asunnon hinnasta on ihan löydettävissä kun puhutaan koko elämän säästöistä. Jos kaikista kesätöistä ja synttärilahjoista on säästetty edes 10%, se kymppitonni saadaan kokoon, ja maksaakin omaa asuntoa eikä asuntosijoittajan.
Ero on perheiden henkisessä pääomassa, ei rahassa. Jos on opittu asenne että vaan ollaan ja möllötetään odottaen jotakin lottovoittoa, niin harvalla se toimii.
Näin on.
Ystäväpiirini koostuu ns. menestyneistä ihmisistä eikä heistä yksikään ole saanut perintöä tai muutakaan rahaa parikymppisenä noin vain. Siellä on myös kaksi vähävaraisestä yh-perheestä olevaa (ovat aviopari), nykyisin varakkaimpaan kansanosaan kuuluvaa, jotka eivät tosiaankaan allekirjoita ap:n ajatuksia.
Jos uskoo, että kaikki on saavutettu tuurilla ja vanhempien rahoilla, niin mitäpä sitä mitään yrittämäänkään.
On tutkittu juttu, ettei edes älykkyys tai perintö ennusta varallisuutta yhtä hyvin kuin... sattuma!
Kukaan ei valitse, minne syntyy. Ahkera nigerialainen työläinen ei tule koskaan kokemaan samaa elintasoa kuin ahkera suomalainen työläinen, vaikka motivaatio ja osaaminen olisivat samalla tasolla. Siinä missä suomalainen siivooja uupuu ja kokee kolotuksia, nigerialainen todella näkee nälkää. Sama toimii makromittakaavassa myös Suomen sisällä.
Sekin on muuten tutkittu, että testissä luntanneet ja siten menestyneet kokevat onnistumisensa yhtä lailla "itse ansaituksi" kuin testinsä rehellisesti suorittaneet. Eli jos lopputulos on hyvä, se koetaan aina ansaituksi ja oikeutetuksi - oli avustuksia ja helpotuksia hankittu kuinka paljon tahansa. Ihminen kadottaa käsityksensä menestyksen juurisyystä luontaisesti.
Niin, se on kova paikka katsoa peiliin.
Ja vielä paasataan ettei lapselle saisi säästää!Tottahan tuo on että jos kotona opitaan fiksu rahankäyttö ja saa sen pesämunan niin niitä "oikeita" valintoja on helpompi tehdä ja muutama vääräkään ei johda kaaokseen. Ja kyllä vaan suhteilla niitä työpaikkoja edelleenkiin saa parhaiten. Mutta minua ärsyttää kyllä myös se asenne ettei monet viitsi edes yritää ponnistaa sieltä köyhyysloukusta kun ajatettelevat juuri noin.. Joo kaikille ei onnistu yrityksistä huolimatta, mutta ilman yrittämistä ei nyt ainakaan onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tarkkaan mistä puhut. Olin 40 vuotta "Petra", sitten sain yllätysperinnön, oli varaa lähteä yliopistoon opiskelemaan, vaihdoin alaa, ostin asunnon ja olen "Petri" nykyään. Olen järkyttynyt siitä, miten raha tulee rahan luo ja millä tuurilla asiat lähtevät menemään hyvään suuntaan, vaikka olisi koko pienen ikänsä raatanut, mutta se ei ole riittänyt. Tiedostan onnekkuuteni erittäin hyvin.
Samaten ärsyttää ihmisten kuvitelmat siitä, että syöpä on taistelu ja kun vaan taistelee tarpeeksi, voittaa sen.
Tai että jos on saanut ihanat lapset, se on jumalan antama palkinto hyvästä ihmisyydestä. Tai että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Tai ylipäätään, että hyvien asioiden saavuttaminen elämässä olisi jonkun jumalan päättämä, hänen mielestään hyville ihmisille antamansa asia ja vastaavasti "kenellekään ei anneta kannettavaksi enempää kuin hän jaksaa kantaa" tjsp paikkansapitämätöntä tuubaa. Tuo raivostuttaa erityisesti! Kun itse olen saanut nähdä, miten hirmu ikäviä asioita hyville ihmisille tapahtuu. Ja toiset ei tosiaan jaksa ristiään kantaa.
Sinäkin sait perinnön vasta keski-ikäisenä eikä nuorena niin kuin ap:n esimerkeissä.
Perintöhän tarkoittaa sitä, että joku kuolee. On todella mukava, kun saa ison perinnön nuorena eli jompikumpi vanhemmista on kuollut jo alaikäisenä. Voi kateellisia, aina pitää olla kateellinen jopa vanhempien kuolemasta.
Petri sai perinnön ISOvanhemmiltaan. Harvalla on kaikki isovanhemmat elossa enää pitkälle aikuisuuteen. Kommenttina muutenkin, että ei sitä harkkapaikkaakaan vaan "valita", vaan sinne voi hakea satoja kompetenssiltaan samanarvoisia kandidaatteja. Pitää olla tuuria, että tulee valituksi. Myös Petra nimenomaa haki alalle, missä uskoi olevan hyvä palkkais ja varma työllistymimen, mutta toisin kävi. Lukekaa oikeasti se aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa perintö saadaan keskimäärin 70 v iässä, repikää siitä.
Oikeasti ainoa ero on se kodin malli, opetetaanko opiskelemaan järkeviä aloja, opetetaanko rahankäyttöä, säästetäänkö lapselle edes jotakin. 20 vuodessa saa säästöön hyvän summan jos edes osa lahjoista ja lapsilisistä säästetään, sen sijaan että ostetaan kalliita vaatteita ja luureja, pelossa että muuten luullaan köyhäksi.
Osataanko kannustaa lasta harrastuksiin, haetaanko apua harrastusten maksamiseen jos ei ole itsellä varaa maksaa, hyödynnetäänkö kaikkia ilmaista kivaa. Osataanko neuvoa rahankäyttöä, se 10% asunnon hinnasta on ihan löydettävissä kun puhutaan koko elämän säästöistä. Jos kaikista kesätöistä ja synttärilahjoista on säästetty edes 10%, se kymppitonni saadaan kokoon, ja maksaakin omaa asuntoa eikä asuntosijoittajan.
Ero on perheiden henkisessä pääomassa, ei rahassa. Jos on opittu asenne että vaan ollaan ja möllötetään odottaen jotakin lottovoittoa, niin harvalla se toimii.
Näin on.
Ystäväpiirini koostuu ns. menestyneistä ihmisistä eikä heistä yksikään ole saanut perintöä tai muutakaan rahaa parikymppisenä noin vain. Siellä on myös kaksi vähävaraisestä yh-perheestä olevaa (ovat aviopari), nykyisin varakkaimpaan kansanosaan kuuluvaa, jotka eivät tosiaankaan allekirjoita ap:n ajatuksia.
Jos uskoo, että kaikki on saavutettu tuurilla ja vanhempien rahoilla, niin mitäpä sitä mitään yrittämäänkään.
On tutkittu juttu, ettei edes älykkyys tai perintö ennusta varallisuutta yhtä hyvin kuin... sattuma!
Kukaan ei valitse, minne syntyy. Ahkera nigerialainen työläinen ei tule koskaan kokemaan samaa elintasoa kuin ahkera suomalainen työläinen, vaikka motivaatio ja osaaminen olisivat samalla tasolla. Siinä missä suomalainen siivooja uupuu ja kokee kolotuksia, nigerialainen todella näkee nälkää. Sama toimii makromittakaavassa myös Suomen sisällä.
Sekin on muuten tutkittu, että testissä luntanneet ja siten menestyneet kokevat onnistumisensa yhtä lailla "itse ansaituksi" kuin testinsä rehellisesti suorittaneet. Eli jos lopputulos on hyvä, se koetaan aina ansaituksi ja oikeutetuksi - oli avustuksia ja helpotuksia hankittu kuinka paljon tahansa. Ihminen kadottaa käsityksensä menestyksen juurisyystä luontaisesti.
Aloituksessa oli kyse kyllä ihan suomalaisista Petrasta ja Pekasta. Ei kukaan ole väittänyt, että Afganissa syntyneellä naisella ja Petralla on samat lähtökohdat.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa perintö saadaan keskimäärin 70 v iässä, repikää siitä.
Oikeasti ainoa ero on se kodin malli, opetetaanko opiskelemaan järkeviä aloja, opetetaanko rahankäyttöä, säästetäänkö lapselle edes jotakin. 20 vuodessa saa säästöön hyvän summan jos edes osa lahjoista ja lapsilisistä säästetään, sen sijaan että ostetaan kalliita vaatteita ja luureja, pelossa että muuten luullaan köyhäksi.
Osataanko kannustaa lasta harrastuksiin, haetaanko apua harrastusten maksamiseen jos ei ole itsellä varaa maksaa, hyödynnetäänkö kaikkia ilmaista kivaa. Osataanko neuvoa rahankäyttöä, se 10% asunnon hinnasta on ihan löydettävissä kun puhutaan koko elämän säästöistä. Jos kaikista kesätöistä ja synttärilahjoista on säästetty edes 10%, se kymppitonni saadaan kokoon, ja maksaakin omaa asuntoa eikä asuntosijoittajan.
Ero on perheiden henkisessä pääomassa, ei rahassa. Jos on opittu asenne että vaan ollaan ja möllötetään odottaen jotakin lottovoittoa, niin harvalla se toimii.
Mitä valintoja Petra olisi voinut tehdä nostaakseen mahdollisuuksia syntyä tällaiseen perheeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuurikin merkitsee, mutta oman näkemykseni mukaan omilla valinnoilla voit vaikuttaa siihen todennäköisyyteen millä tuuri osuu kohdallesi. Itse olen tehnyt töitä koulun ohella 15-vuotiaasta lähtien ja viettänyt pidemmän pätkän ulkomailla jotta opin kunnolla englantia. Sekä työkokemukseni että kielitaitoni olivat merkittäviä tekijöitä siinä, että sain hyvän työpaikan heti valmistuttuani. Joten kyllä väittäisin näiden omien valintojeni vaikuttaneen merkittävästi, vaikka ne toki eivät olleetkaan mitään takeita sille että kaikki menisi hyvin.
Inhottaa sanoa rumasti, mutta sillä että vietit hetken ulkomailla oli tuskin mitään tekemistä työpaikkasi saamisen kanssa. Hain joskus sihteerin paikkaa missä vaatimukseni oli sujuvan ranskan puhuminen (CEFR B2). Hakemuksia tuli 200, eipä auttanut lukion vaihtovuosi Ranskassa. Pitää vaan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, olla suhteita, tai ihan pirun hyvä tuuri, että juuri sinun hakemuksesi on satuttu edes avaamaan.
Kuten olen sanonut niin totta kai myös tuuria tarvitaan, mutta pystyt silti vaikuttamaan siihen miten todennäköisesti se tuuri osuu omalle kohdallesi. Teidän viestinne ovat todella vähätteleviä sitä kovaa työtä kohtaan, jota minä olen tehnyt vuosikausia päästäkseni hyvään asemaan. Vaikka tuurillakin on osansa niin se ei yksin vielä riitä kuten te yritätte esittää.
Missä kohtaa ap antoi ymmärtää, ettei kovalla työllä olisi merkitystä menestyksen kannalta. Tuskin Petrikaan olisi hyvässä asemassaan ilman kovaa työtä. Petralla meni kuitenkin huonommin juuri huonon tuurin takia. Petrillä oli hyvä säkä, koska sai pienen perinnön. Hohhoijaa...
Koko ketjuahan perustuu nimenomaan siihen että tuuri määrittää miten sinulla menee. Ihan siinä kohtaa.
Silti kyse on tuurista. Vaikka hakisit sataa paikkaa, voi olla huono tuuri. Toinen hakee yhtä ja saa sen. Tuuria on se, että sattuu miellyttämään haastattelijaa. Ei ne aina parasta valitse, vaan aika usein sopivan keskinkertaisen. Maalla valitaan usein silmäätekevien lapset - veli on todistanut tätä tilannetta ihan paikan päällä, kun on sanottu ettei täällä mitään kesätöitä ole, paitsi kun paikallisen kunnanhallituksen puheenjohtajan lapsi on tullut samaan aikaan, niin vastaus on ollut "kyllä sulle täältä jotain aina löytyy".
Joskus tuntuu siltä, että porukka ei ole ymmärtänyt verkostoitumisen merkitystä. Ei haastattelijaa tarvitse miellyttää, riittää, että on hyvät ja haastattelijalle tutut suosittelijat. Kunnanhallituksen puheenjohtajan poika saattaa olla tunnettu ahkeruudestaan ja koulumenestyksestään, joten tietty hänet palkkaa mieluummin kuin jonkun täysin tuntemattoman tyypin.
Tunne ihmisiä, tutustu ihmisiin, osoita olevasi hyvä tyyppi ja kas, olet aika pian töissä.
Mistäs kun kaikki tekevät noin, valitaanko sitten paras verkostoituja vai miten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tarkkaan mistä puhut. Olin 40 vuotta "Petra", sitten sain yllätysperinnön, oli varaa lähteä yliopistoon opiskelemaan, vaihdoin alaa, ostin asunnon ja olen "Petri" nykyään. Olen järkyttynyt siitä, miten raha tulee rahan luo ja millä tuurilla asiat lähtevät menemään hyvään suuntaan, vaikka olisi koko pienen ikänsä raatanut, mutta se ei ole riittänyt. Tiedostan onnekkuuteni erittäin hyvin.
Samaten ärsyttää ihmisten kuvitelmat siitä, että syöpä on taistelu ja kun vaan taistelee tarpeeksi, voittaa sen.
Tai että jos on saanut ihanat lapset, se on jumalan antama palkinto hyvästä ihmisyydestä. Tai että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Tai ylipäätään, että hyvien asioiden saavuttaminen elämässä olisi jonkun jumalan päättämä, hänen mielestään hyville ihmisille antamansa asia ja vastaavasti "kenellekään ei anneta kannettavaksi enempää kuin hän jaksaa kantaa" tjsp paikkansapitämätöntä tuubaa. Tuo raivostuttaa erityisesti! Kun itse olen saanut nähdä, miten hirmu ikäviä asioita hyville ihmisille tapahtuu. Ja toiset ei tosiaan jaksa ristiään kantaa.
Sinäkin sait perinnön vasta keski-ikäisenä eikä nuorena niin kuin ap:n esimerkeissä.
Perintöhän tarkoittaa sitä, että joku kuolee. On todella mukava, kun saa ison perinnön nuorena eli jompikumpi vanhemmista on kuollut jo alaikäisenä. Voi kateellisia, aina pitää olla kateellinen jopa vanhempien kuolemasta.
Petri sai perinnön ISOvanhemmiltaan. Harvalla on kaikki isovanhemmat elossa enää pitkälle aikuisuuteen. Kommenttina muutenkin, että ei sitä harkkapaikkaakaan vaan "valita", vaan sinne voi hakea satoja kompetenssiltaan samanarvoisia kandidaatteja. Pitää olla tuuria, että tulee valituksi. Myös Petra nimenomaa haki alalle, missä uskoi olevan hyvä palkkais ja varma työllistymimen, mutta toisin kävi. Lukekaa oikeasti se aloitus.
Jos johonkin valitaan arvalla, on kyse tuurista, mutta muuten ei. Esimerkiksi musiikkiopistoon on soveltuvuuskoe, samaten yleisurheiluvalmennukseen eli potentiaalia arvioidaan. Sattumaa se ei ole niin kuin harva muukaan opintoihin ja töihin liittyvä asia. Kateellisen mieli vain tekee tepposet, kun hänen on pakko väheksyä ja mitätöidä muiden avuja ja osaamista säilyttääkseen omat kasvonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuurikin merkitsee, mutta oman näkemykseni mukaan omilla valinnoilla voit vaikuttaa siihen todennäköisyyteen millä tuuri osuu kohdallesi. Itse olen tehnyt töitä koulun ohella 15-vuotiaasta lähtien ja viettänyt pidemmän pätkän ulkomailla jotta opin kunnolla englantia. Sekä työkokemukseni että kielitaitoni olivat merkittäviä tekijöitä siinä, että sain hyvän työpaikan heti valmistuttuani. Joten kyllä väittäisin näiden omien valintojeni vaikuttaneen merkittävästi, vaikka ne toki eivät olleetkaan mitään takeita sille että kaikki menisi hyvin.
Inhottaa sanoa rumasti, mutta sillä että vietit hetken ulkomailla oli tuskin mitään tekemistä työpaikkasi saamisen kanssa. Hain joskus sihteerin paikkaa missä vaatimukseni oli sujuvan ranskan puhuminen (CEFR B2). Hakemuksia tuli 200, eipä auttanut lukion vaihtovuosi Ranskassa. Pitää vaan olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, olla suhteita, tai ihan pirun hyvä tuuri, että juuri sinun hakemuksesi on satuttu edes avaamaan.
Kuten olen sanonut niin totta kai myös tuuria tarvitaan, mutta pystyt silti vaikuttamaan siihen miten todennäköisesti se tuuri osuu omalle kohdallesi. Teidän viestinne ovat todella vähätteleviä sitä kovaa työtä kohtaan, jota minä olen tehnyt vuosikausia päästäkseni hyvään asemaan. Vaikka tuurillakin on osansa niin se ei yksin vielä riitä kuten te yritätte esittää.
Missä kohtaa ap antoi ymmärtää, ettei kovalla työllä olisi merkitystä menestyksen kannalta. Tuskin Petrikaan olisi hyvässä asemassaan ilman kovaa työtä. Petralla meni kuitenkin huonommin juuri huonon tuurin takia. Petrillä oli hyvä säkä, koska sai pienen perinnön. Hohhoijaa...
Koko ketjuahan perustuu nimenomaan siihen että tuuri määrittää miten sinulla menee. Ihan siinä kohtaa.
Silti kyse on tuurista. Vaikka hakisit sataa paikkaa, voi olla huono tuuri. Toinen hakee yhtä ja saa sen. Tuuria on se, että sattuu miellyttämään haastattelijaa. Ei ne aina parasta valitse, vaan aika usein sopivan keskinkertaisen. Maalla valitaan usein silmäätekevien lapset - veli on todistanut tätä tilannetta ihan paikan päällä, kun on sanottu ettei täällä mitään kesätöitä ole, paitsi kun paikallisen kunnanhallituksen puheenjohtajan lapsi on tullut samaan aikaan, niin vastaus on ollut "kyllä sulle täältä jotain aina löytyy".
Joskus tuntuu siltä, että porukka ei ole ymmärtänyt verkostoitumisen merkitystä. Ei haastattelijaa tarvitse miellyttää, riittää, että on hyvät ja haastattelijalle tutut suosittelijat. Kunnanhallituksen puheenjohtajan poika saattaa olla tunnettu ahkeruudestaan ja koulumenestyksestään, joten tietty hänet palkkaa mieluummin kuin jonkun täysin tuntemattoman tyypin.
Tunne ihmisiä, tutustu ihmisiin, osoita olevasi hyvä tyyppi ja kas, olet aika pian töissä.
Mistäs kun kaikki tekevät noin, valitaanko sitten paras verkostoituja vai miten?
Sattumanvaraisesti avataan muutama hakemus ja kutsutaan pari tyyppiä haastatteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa perintö saadaan keskimäärin 70 v iässä, repikää siitä.
Oikeasti ainoa ero on se kodin malli, opetetaanko opiskelemaan järkeviä aloja, opetetaanko rahankäyttöä, säästetäänkö lapselle edes jotakin. 20 vuodessa saa säästöön hyvän summan jos edes osa lahjoista ja lapsilisistä säästetään, sen sijaan että ostetaan kalliita vaatteita ja luureja, pelossa että muuten luullaan köyhäksi.
Osataanko kannustaa lasta harrastuksiin, haetaanko apua harrastusten maksamiseen jos ei ole itsellä varaa maksaa, hyödynnetäänkö kaikkia ilmaista kivaa. Osataanko neuvoa rahankäyttöä, se 10% asunnon hinnasta on ihan löydettävissä kun puhutaan koko elämän säästöistä. Jos kaikista kesätöistä ja synttärilahjoista on säästetty edes 10%, se kymppitonni saadaan kokoon, ja maksaakin omaa asuntoa eikä asuntosijoittajan.
Ero on perheiden henkisessä pääomassa, ei rahassa. Jos on opittu asenne että vaan ollaan ja möllötetään odottaen jotakin lottovoittoa, niin harvalla se toimii.
Näin on.
Ystäväpiirini koostuu ns. menestyneistä ihmisistä eikä heistä yksikään ole saanut perintöä tai muutakaan rahaa parikymppisenä noin vain. Siellä on myös kaksi vähävaraisestä yh-perheestä olevaa (ovat aviopari), nykyisin varakkaimpaan kansanosaan kuuluvaa, jotka eivät tosiaankaan allekirjoita ap:n ajatuksia.
Jos uskoo, että kaikki on saavutettu tuurilla ja vanhempien rahoilla, niin mitäpä sitä mitään yrittämäänkään.
On tutkittu juttu, ettei edes älykkyys tai perintö ennusta varallisuutta yhtä hyvin kuin... sattuma!
Kukaan ei valitse, minne syntyy. Ahkera nigerialainen työläinen ei tule koskaan kokemaan samaa elintasoa kuin ahkera suomalainen työläinen, vaikka motivaatio ja osaaminen olisivat samalla tasolla. Siinä missä suomalainen siivooja uupuu ja kokee kolotuksia, nigerialainen todella näkee nälkää. Sama toimii makromittakaavassa myös Suomen sisällä.
Sekin on muuten tutkittu, että testissä luntanneet ja siten menestyneet kokevat onnistumisensa yhtä lailla "itse ansaituksi" kuin testinsä rehellisesti suorittaneet. Eli jos lopputulos on hyvä, se koetaan aina ansaituksi ja oikeutetuksi - oli avustuksia ja helpotuksia hankittu kuinka paljon tahansa. Ihminen kadottaa käsityksensä menestyksen juurisyystä luontaisesti.
Aloituksessa oli kyse kyllä ihan suomalaisista Petrasta ja Pekasta. Ei kukaan ole väittänyt, että Afganissa syntyneellä naisella ja Petralla on samat lähtökohdat.
Siis Afganistanissa.
Jokin yksittäinen huono harkitsematon valinta voi ajaa koko elämän väärään suuntaan.
Otetaanpa toinen tosielämän esimerkki, Jussi ja Jaana jotka ovat sisaruksia. Heillä siis on lähtökohtaisesti sama kotikasvatus, varallisuus ja vanhempien kautta tulevat suhteet. Jaana on luonteeltaan ahkera ja tunnollinen, siinä missä Jussi yrittää aina päästä sieltä missä aita on matalin. Kolmekymppisenä Jaana on saanut vakituisen oman alansa työpaikan ja ostanut oman asunnon, kun taas Jussi käy vielä kymmenettä vuotta yliopistoa. Oikeastiko olette sitä mieltä että Jaanalla vain kävi tuuri?
En ymmärrä koko keskustelua. Sekö on elämässä onnistumista, että on iso kivitalo ja iso titteli, iso palkka? Ja toisaalta, jos sitten kun saavuttanut ne kaikki (velaton talo, balettia ja tennistä harrastavat lapset) ja puoliso sairastuu syöpään ja tulee vaikeuksia, niin onko elämä sitten epäonnistunut? Mitä ihmettä?
Suurin osa ihmisistä on tavallisia ihmisiä. Sinäkin hyvin suurella todennäköisyydellä. Suomessa meillä on asiat varsin hyvin. Suomessa myöskin sairastuessa tai muuten elämän kolhiessa ei tarvitse pelätä kuolevansa nälkään kadulla, ei tarvitse pelätä että omat lapset kuolevat nälkään kadulla. Minä säälin vain niitä, jotka syntyvät tavalla tai toisella mahdottomiin olosuhteisiin Suomessa tai muualla, se on surullista ja kauheaa.
Tiedän tarkkaan mistä puhut. Olin 40 vuotta "Petra", sitten sain yllätysperinnön, oli varaa lähteä yliopistoon opiskelemaan, vaihdoin alaa, ostin asunnon ja olen "Petri" nykyään. Olen järkyttynyt siitä, miten raha tulee rahan luo ja millä tuurilla asiat lähtevät menemään hyvään suuntaan, vaikka olisi koko pienen ikänsä raatanut, mutta se ei ole riittänyt. Tiedostan onnekkuuteni erittäin hyvin.
Samaten ärsyttää ihmisten kuvitelmat siitä, että syöpä on taistelu ja kun vaan taistelee tarpeeksi, voittaa sen.
Tai että jos on saanut ihanat lapset, se on jumalan antama palkinto hyvästä ihmisyydestä. Tai että hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Tai ylipäätään, että hyvien asioiden saavuttaminen elämässä olisi jonkun jumalan päättämä, hänen mielestään hyville ihmisille antamansa asia ja vastaavasti "kenellekään ei anneta kannettavaksi enempää kuin hän jaksaa kantaa" tjsp paikkansapitämätöntä tuubaa. Tuo raivostuttaa erityisesti! Kun itse olen saanut nähdä, miten hirmu ikäviä asioita hyville ihmisille tapahtuu. Ja toiset ei tosiaan jaksa ristiään kantaa.