Poikani opettaja oli teipannut poikani suun.
Tokaluokkalainen vilkas poika tuli tänään iloisena kotiin. Kertoi, että opettaja oli tänään ottanut maalarinteipin esille ja uhannut teipata pojan suun, jos poika ei lopeta höpötystä matematiikan tunnilla. Ja kun poika ei lopettanut, opettaja oli teipannut pojan suun. Kuulemma ei ollut ollut vihainen, vaan nauranut vain ja kaikki olivat nauraneet asialle. Ja teippi oli otettu pois, kun tehtäviä ruvettiin tekemään.
Minua kyllä kiukuttaa mokoma teko. Ei kai opettaja saa tuollaista tehdä? Kai pitäisi ammatti-ihmisellä olla muitakin keinoja saada poika vaikenemaan. Ja mitä kauheaa on siinä, jos tokaluokkalaista naurattaa ja höpötyttää tunnilla. poika on lahjakas matematiikassa ja oppii joka tapauksessa.
Kommentit (114)
Ja vaikka olisi ollut kuinka rento tilanne tahansa, niin virkavirhe se on. Lapselle on taattava turvallinen oppimisympäristö, eikä lapsen fyysistä koskemattomuutta saa loukata. Opettajalla on oltava muita keinoja 2. luokkalaisen lapsen hiljentämiseksi kuin nolaaminen, joka muuten voidaan lukea esimerkiksi henkiseksi väkivallaksi.
t. Opettaja itsekin
Sitten menet asiallisesti keskustelemaan opettajan kanssa, kuinka saisitte turhan hölötyksen loppumaan. Esittäisit yhteistyökykyä ja saisit varmaan hyötyä pojallesi ja itsellesi. Voisit myös kysellä sitten enemmän ja saisit kokonaiskuvan asioista. Ja voisit esittää omia näkemyksiäsi myös.
silloinhan pitää kuunnella mitä opettaja kertoo tai jos pitää keskittyä johonkin tehtävään. Kenties poikasi häiritsee jatkuvalla pölinällä muiden oppilaiden oppimista je keskittymistä. Jos lapsesi on kerta ylivilkas, niin oletko ajatellut keskustella erityisopettajan kanssa asiasta? Ehkä hänelle oliso pienluokka parempi, missä muillakin on samanlaisia keskittymisvaikeuksia.
Mutta varsinkin erityisluokissa käytetää paljon huumoria ja mitä kummallisimpia keinoja saadakseen lapset rauhoittumaan ja tekemään tehtävänsä.
mieltä mitä suurin osa teistä eli ei opettaja ole tehnyt mitään väärää. Varsinkin jos koko teippaus oli huumoria ja sille yhdessä naurettiin. Eli ei mitään rikosilmoituksia vaan jos jokin vaivaa niin kysymään opettajalta millainen tilanne se oli.
Kait tokaluokkalaisen tulisi jo ymmärtää ettei tunnilla saa häiriköidä, ja kai sinä ap sen tajuat itsekin?
Lähettelee lappuja, jos ei lapsi tottele heti ensikäskystä. Koskaan ei kehu tai kiitä. Enkä muuten ole provo. Onko se nyt niin vaikeaa uskoa, että tällaista tapahtuu?
ap
Onko poika kertonut kaiken?
Silloin kun se tapahtui minun koulussani niin asialle ei naurettu ja ilkeää puuhaa se oli.
Lapset eivät aina uskalla kertoa kaikkea.
en hyväksy luokassani höpötystä, koska se häiritsee muiden oppimista. Joka luokasta löytyy näitä vanhempien ihailemia, " lahjakkaita" höpöttäjiä ( = häirikkö) - ja joka luokasta löytyy oppilaita, joiden oppiminen ja työskentely vaatii rauhaa ja keskittymistä. Opettajana minun tehtäväni on mahdollistaa kaikille rauhaisa ja innostava oppimisympäristö ja mahdollisuus oppimiseen - ja se ei toteudu, jos näitä höpöttäjiä ei laita ojennukseen.
Ja nyt kumoan teoriasi: olen äiti ja opettaja ja mielestäni tuo maalarinteippi homma oli hyvä juttu, olisin ehkä toiminut itse samoin vastaavassa tilanteessa.
Koitapa nyt muistaa, että opettaja on kasvatusalan ammattilainen, joka näkee poikasi huomattavasti objektiivisemmin kuin sinä - ehkä kannattaisi ottaa ihan tosissaan ne kotiin tulleet viestit ja opettaa lapselle muiden huomioon ottamista.
Onko ap niin vaikea käsittää, että ope on sun puolellasi eli yrittää poikasi parasta. Ette te ole mitään vastapelureita, vaan teidän kuuluu pelata samaan maaliin. Jos tässä kuviossa on sun mielestä jotain häikkää, on sun pyydettävä tapaamisaika ja selvitettävä tilanne.
Mutta tosiaan mäkin toivon, että ap on provo, koska eihän noin tyhmiä vanhempia voi olla... eihän...
Olisiko jälki-istunto sitten ollut parempi vaihtoehto tai kenties luokasta poistaminen. Ei varmaan olis menny perille...
Vierailija:
Lähettelee lappuja, jos ei lapsi tottele heti ensikäskystä. Koskaan ei kehu tai kiitä. Enkä muuten ole provo. Onko se nyt niin vaikeaa uskoa, että tällaista tapahtuu?
ap
opettaja olisi voinut myös poistaa lapsesi luokasta. Olisko luokasta poistaminen parempi juttu? Se olisi ainakin noloa kavereiden silmissä. Kiva olla joka tunnilta käytävässä tai eristetysti oppimassa / tekemässä tehtäviä kun ryhmässä olo ei onnistu. Miksi ette kotona ole opettaneet lasta kuuntelemaan kun joku toinen puhuu?
Muilla oppilailla on oikeus kuulla opetus ilman lapsesi häiriötä.
Tosta asiasta kun teet rikosilmoituksen saat melko hullunleiman itsellesi ja ikävä kyllä myös pojallesi...
ehkä poikasi on liian levoton normaaliin luokkaan, silloin voisi erityisopetus tai pienryhmä olla parempi vaihtoehto.
Jos olis kyseessä mun muksu, ja tois ton tyylisen lapun, niin pitäisin kotona sen päiväsen palaverin, et koulussa ollaan kunnolla ja JUST niinku ope käskee ja tunnilla ei pölötetä ja häiritä muita. Ja muistakin olla kunnolla tästä lähtien. Puhuttelun jälkeen laittaisin reissariin viestin opelle, et oon pitäny puhuttelun, voitko kertoa viikon päästä onko ollu tehoa.. ja jos ei yks puhuttelu auttas niin sit tulis toinen ja päälle vielä jotain rangaistusta kotona, ei kavereita viikkoon tai ei tietokonepelejä yms...
Missään tapauksessa en antais koko vuoden lappujen mennä vaan ilman merkitystä ja asiaan puuttumista.
Herää ap ja muista että SINÄ olet lapsesi ensisijainen kasvattaja ja sinun tehtäväsi on tukea ja auttaa opettajaa työssään.
Kumpi näistä seuraavista tosiseikoista on vaikeampi käsittää:
1. Opettaja pitää lastani silmätikkunaan ja teippasi jopa pojan suun kiinni.
2. En oikein jaksa hyväksyä tällaista " kasvattamista" .
Mikä ihme voi olla minun kirjoittamisessani sellaista, että on vaikeaa uskoa itse tarinaa. Ja minä muuten tunnen monta opettajaa, eivätkä he käytä tuollaisia konsteja.
vaikka luulenkin, että tämä kyseinen on provo.
Mun pojan kaverin äiti on juuri tuollainen pilkun viilaaja ja jatkuvasti valittamassa opettajasta johonkin suuntaan. Harmittaa ihan vietävästi, kun opettaja parka saa olla koko ajan puolustuskannalla. Meinaamme ekassa luokkatoimikunnan kokouksessa ottaa asian puheeksi ja miettiä, miten tämä hullu ämmä saadaan hiljaiseksi.
Viime lukuvuonna tämä hullu teki valituksen opetusvirastoon opettajasta, apulaisrehtorista ja rehtorista.
kun eivät ymmärrä että lapsia kasvatetaan rakkaudella eikä väkivallalla
Onko poika tutkittu? Ei ole ADHD:tä tms.? Minulla on lähipiirissä yksi poika, joka kanssa höpötteli luokassa ja häiritsi. Hänellä diagnosoitiin ADHD.
Vanhemman kuuluu TUKEA opettajan työtä, eikä opettaa lapselle kotona, että pidä sä vaan omaa ohjelmaa jos ope on tylsä. Sinun tehtäväsi on kotonakin neuvoa miten koulussa ja tunnilla käyttäydytään, ainakin tuollaisessa tapauksessa kun on jo ilmennyt ongelmia.
JOS lapsesi todella on lahjakas, voisit pyytää opettajalta hänelle lisätehtäviä. Ne voisivat auttaa jos hän häiritsee silloin kun on jo omat tehtävänsä tehnyt ja hitaammat tekevät vielä omiaan.