Autisminkirjon lapsia kiusataan ja syrjitään koulussa, eikä tukea saa

Ihan oikein niille, mitäs syntyivät vammaisina

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on aika vaikea tilanne. As-lapsen käytös on yleensä todella kummallista neurotyypillisen lapsen silmään. On joustamattomuutta, mustavalkoisuutta, itsekeskeisyydeltä tuntuvaa käytöstä (johtuu siitä ettei as-ihminen pysty ymmärtämään toisten tunteita, koska aivot ovat erilaiset) ja useasti pakkoajattelua. Kaikki erilainen altistaa kiusaamiselle. Mitenkäs saataisiin lapset ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuus ja tyyppi, joka voi käyttäytyä todella hankalasti joissakin tilanteissa? Se on vaikeaa meiltä aikuisiltakin. Tähän pitää kyllä keksiä ja saada ratkaisu. As-lapsilla on myös niitä hyviä puolia. Voivat olla todella nokkelia ja voivat myös olla liiankin empaattisia ja olla niitä, jotka ovat lohduttamassa muita.

Altistaa kiusaamiselle? Hieno ihminen siellä - not.

Elämä on julmaa ja erilaisuus altistaa kiusaamiselle ja syrjään jättämiselle. Vai menettekö te aikuiset ihmiset jossain julkisilla paikoilla puhumaan syrjäytyneille ja ihmisille, jotka selkeästi vaikuttavat mielenterveysongelmallisille? Koska se nyt on vaan väärin kohdella erilaisia ihmisiä syrjivästi ja te kohtaatte kaikki lähimmäiset täysin avoimesti.

Nämä keskustelut aina täyttyy näistä ihmisistä, jotka eivät mitenkään voi käsittää, että valitettavasti kiusattu voi myös itse käyttäytyä niin, että se vahvistaa kiusaamista.

-eri

Ei kai tuo mikään valinta ole miten erityislapsi käyttäytyy.

Se kuuluu sairauteen siinä missä syöpäänkin sairastavan kipu kuuluu syöpään. Kohteletko siis kivuliasta syöpääkin sairastavaa epäkunnioittavasti tai huonommin?

- eri -

Kyllä. Jos on kiusaajavanhempi, on homman nimi tämä sairauteen katsomatta. Ja jos oma lapsi ei enää erityislapsen seurasta jollakin tasolla hyödy, keksitään se ongelma. Narsistin narsistiset kakarat. Kiusaajien Suomi.

Tiedän, että olet nyt jumiutunut ajatukseen, että olisin hakenut lapselleni jotakin hyötyä erityislapsen seurasta. Näin ei ollut, aluksi lapseni toimi hänen tukilapsenaan, myöhemmin he olivat ystävykset.

Oletko ajatellut, että kirjoituksesi kääntyvät itseään vastaan? Kuka enää tällaisia purkauksia luettuaan antaa lapsensa tukilapseksi?

Tukilapset ovat oikeastikin yleensä narsististen päällepäsmäriäitien hedelmiä. ”Sosiaalinen älykkyys” on näissä tapauksissa maineen hankintaa, ja lopulta henkistä väkivaltaa heikompia kohtaan. Sivusta seuranneena oksettaa aina nämä ”tukilapset” äityleineen.

Ohis.

Näinhän se voi olla. Mutta olisiko aika näitä asetelmia muuttaa, eli ei tyydyttäisi enää seuraamaan sivusta, vaan yritettäisiin puuttua tähän jotenkin? Eli auttaisiko asiasta mainitseminen näille ihmisille tai että muunlaiset ihmiset lähtisivät tähän tukilapsitoimintaan?

Eri

Täysin sivusta mielipide: ehdoton EI tukilapsitoiminnalle. Tässä luodaan jo lapsena hierarkiaeroja, jotka kotona vielä typeryyttä alleviivataan; ”sinä markokristiina olet taitava olemaan ystävä petrivilhelmiinalle. Petrivilhelmiina ei osaa olla ystävä, eikä hankkia niitä. Nyt me leikimme petrivilhelmiinan kanssa, koska sinä saat siitä reippaan ja hienon lapsen statuksen, ja vaikka petrivilhelmiina vihaa sinun teennäistä ystävyyttäsi!”

En tietenkään voi puhua muiden puolesta, mutta omasta puolestani voin kertoa että lapsellani ei ole vieläkään aavistustakaan siitä että hän oli vuosia sitten tukilapsi.

Ja tosiaan me vanhemmatkin saimme tietää asiasta vasta kun päiväkodissa oli jo ensimmäiset toimintatunnit pidetty erityisopettajan johdolla.

Joten kovin vieraalta tuntuu ajatus narsismista tai pätemisestä tämän asian yhteydessä.

Olen ymmärtänyt, että tukilapseudesta kyllä tiedustellaan vanhemmilta. Useinhan tämä jopa integroidaan erityisten ryhmään. Väität siis, että arka ja ujo, lähes tukitoimia itsekin kaipaava lapsesi on asetettu tällaiseen rooliin tiedustelematta teiltä vanhemmilta mielipidettä? Kuulostaa oudolta.

En varmaankaan ole oikea henkilö arvioimaan oman lapseni tuen tarvetta, mutta noin se yksinkertaistettuna meni. Kyseessä siis tavislasten ryhmä.

Nykyään varmasti inkluusiosta ymmärretään enemmän kuin silloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, nämä ovat vaikeita asioita. Periaatteessa kiusaamista on sekin, jos kukaan ei suostu ystäväksi.

Omalla lapsellani oli pienempänä asperger-piirteitä (ei koskaan epäilyä muuten kuin perhepiirissä), ja hänen paras ystävänsä oli diagnosoitu asperger. Se oli kivaa, lapsilla oli oma maailmansa.

Mutta ei sille mitään voinut, että kun lapsi kasvoi ulos omista piirteistään, ja kaverilla ne vain tuntuivat vahvistuvan, päättyi ystävyys omia aikojaan.

Heh. Ettei vaan kosahtaisi vielä omallekin kohdalle. Piirteistä ei nimittäin ”kasveta ulos” ja autismin kirjo näyttäytyy eri ikävaiheissa eri tavalla eri yksilöillä. Voi olja että lapsesi kaveri löytää oman polkunsa ja omasi hukkaa sen mitä luuli löytäneensä.

Kaikki on mahdollista ja sekin on hyvä tiedostaa.

Toki kaikki on mahdollista, ja rakastan lastani juuri sellaisena kuin hän on, tulipa diagnoosia tai ei. Mutta juuri tällä hetkellä iloitsen siitä, että hän on löytänyt esimerkiksi joukkueurheilun ilon ja kehittynyt sosiaalisissa asioissa aivan huimasti.

Asia ei ole yksinkertainen. Toisaalta tällaiset kaveruussuhteet voivat olla syvällisiä ja antoisia, ja alle kouluikäisenä lapselleni oli hyvin tärkeää, että ystävänä oli toinen pieni tietoviisas. Mutta sittemmin ystävyydestä tuli taakka, ja ulkopuolinenkin saattoi nähdä että toinen lapsi rajoitti omaani.

Ystävyys muuten sai alkunsa päiväkodin tukitoimista, eli oma lapseni oli tukilapsena diagnosoidulle.

Toivon kaikkea hyvää tuolle perheelle, haluan avata vain tätä puolta, miksi välillä ystävät katoavat. Ja käyhän niin nenteillekin, kasvetaan erilleen.

Niin, eli sinun lapsesi oli tämän toisen ystävä niin kauan, kun hänestä oli hyötyä lapsellesi. Kun taas sinun lapsesi koki ystävyyden "taakaksi", toinen sai jäädä.

Tällainen on aika tyypillistä neuroepätyypillisten lasten kokemuksissa, mutta sitä ei saa sanoa kiusaamiseksi, koska onhan jokaisella oikeus valita omat kaverinsa. Kaikkea hyvää silti ap:llekin.

Oletko itse kirjolla? Merkillinen sanavalinta, että näet pienten lasten ystävyyssuhteet ”hyötynä”. Ihan puhdasta iloa tuo ystävyys lapselleni tuotti.

Kunnes sitten lasten kasvaessa asetelmat muuttuivat sellaisiksi, että ystävyys olisi jatkuessaan vaarantanut oman lapseni kehityksen. En kerro tarkempia yksityiskohtia, koska ne eivät ulkopuolisille kuulu, mutta voin vakuuttaa että aivan kevyin perustein ystävyys ei päättynyt.

Kuulostaa kieltämättä erilaiselta, että ennen iloa tuottanut ystävyys muuttui jatkuessaan suorastaan vaaralliseksi. Mutta näitä kokemuksia on varmasti jokaisella sosiaalisesti vähän erilaisella... Sinun lapsesihan tuossa oli se hyötyjä, sai ensin ammentaa iloa toisen ystävyydestä ja sitten dumata tämän, kun kaveri muuttui hänen silmissään taakaksi.

Sellaisia ihmissuhteet tapaavat olla. Jopa neurotyypillisillä aikuisilla, joilla on monin verroin enemmän kaveritaitoja, voi ihana parisuhde edetä henkiseen, fyysiseen tai seksuaaliseen väkivaltaan. Toteatko silloin, että se, jonka täytyi jättää kumppani, sai vain hyötyä toisesta ja ammensi aikansa iloa?

Niin, ihmissuhteen katkaiseminen ei ole kiusaamista. Varmasti teillä lapsi pelastui vaarallisen assin kynsistä, mikä oli lapsesi kannalta hyvä asia. Se vaan, että jokaista vaarallista tapausta on varmaan kymmenittäin näitä "ei viitsi/jaksa/pysty/voi olla kavereita", jossa muut lapset eivät vaan halua olla erilaisen kanssa tekemisissä. Mutta kavereiden valitseminen ei ole kiusaamista ja sitten on erilaisten vaan jaksettava totutella olemaan yksin.

Totta. Vaikka nyt tässä ketjussa lapseni on profiloitunut jonkinlaiseksi vampyyriksi, joka imi assista kaiken ilon ja elinvoiman, mitä irti sai, niin myös oma lapseni on joutunut kulkemaan pitkän tien ja olemaan monet kerrat riippuvainen toisten erilaisuuden sietokyvystä.

Kouluun mennessä lapseni itsetunto oli hyvin huono ja motoriset taidot heikohkot, eikä hän tuntenut ketään luokaltaan. Onneksi sattui hyvä opettaja ja hyvä luokka.

Ei täällä kukaan ole väittänyt, että lapsesi imi assista kaiken ilon ja elinvoiman, siinä tulkitsit kyllä omiasi. Vaan lapsesi toimi niin kuin moni muukin as-henkilön suhteen: Vietti hänen kanssaan hetken ja jatkoi sitten eteenpäin. Kirjoitat, että ystävyys oli sinun lapsellesi tärkeä, ja varmaan se oli tärkeä sille assillekin. Sinun lapsesi osoittautui kuitenkin sosiaalisesti taitavammaksi, jolloin kaveri sai jäädä. Tämä on kovin, kovin tuttu kuvio kaikille asseille: Toinen viihtyy hetken, lähtee sitten. Eikä siinä mitään pahaa tietenkään ole, koska kavereiden valikointi tai kaverisuhteen päättäminen ei ole (koulu)kiusaamista. Kirjoitit ensin, että ystävästä muodostui "taakka" sinun lapsellesi, jonka voi tulkita myös siten, että lapsesi kyllästyi. Sitten entinen kaveri olikin jo "vaarallinen", jolloin ihmissuhteen päättäminen oli tietenkin lapsesi ja sinun näkökulmasta oikeutettua. Ja tosiaan, tapahtuuhan sitä mainitsemillesi "nenteillekin". Ihmissuhteiden päättymiseen saa moni assi totutella, kun moni entinen kaveri valitsee siirtyä elämässä eteenpäin. Sinun ja lapsesi ei toki kannata ex-kaverin ajatuksilla liikaa päätä vaivata, mutta lojaalille ja sosiaalisesti hieman kömpelölle pienelle ihmiselle se on pahimmillaan iso suru.

Uskokaa nyt jo, että se yksi opettaja ei pysty jakaantumaan tukemaan jokaista erikseen kokopäiväisesti ja valvomaan jokaista joka paikassa joka ikinen hetki vessakäyntejä myöten. Mikä tässä on mahdotonta ymmärtää? Ihan älytön vaatimus jo ihan lähtökohtaisesti. Eihän tuohon kukaan kykene, vaikka olisi yliluonnolliset kyvyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on aika vaikea tilanne. As-lapsen käytös on yleensä todella kummallista neurotyypillisen lapsen silmään. On joustamattomuutta, mustavalkoisuutta, itsekeskeisyydeltä tuntuvaa käytöstä (johtuu siitä ettei as-ihminen pysty ymmärtämään toisten tunteita, koska aivot ovat erilaiset) ja useasti pakkoajattelua. Kaikki erilainen altistaa kiusaamiselle. Mitenkäs saataisiin lapset ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuus ja tyyppi, joka voi käyttäytyä todella hankalasti joissakin tilanteissa? Se on vaikeaa meiltä aikuisiltakin. Tähän pitää kyllä keksiä ja saada ratkaisu. As-lapsilla on myös niitä hyviä puolia. Voivat olla todella nokkelia ja voivat myös olla liiankin empaattisia ja olla niitä, jotka ovat lohduttamassa muita.

Altistaa kiusaamiselle? Hieno ihminen siellä - not.

Elämä on julmaa ja erilaisuus altistaa kiusaamiselle ja syrjään jättämiselle. Vai menettekö te aikuiset ihmiset jossain julkisilla paikoilla puhumaan syrjäytyneille ja ihmisille, jotka selkeästi vaikuttavat mielenterveysongelmallisille? Koska se nyt on vaan väärin kohdella erilaisia ihmisiä syrjivästi ja te kohtaatte kaikki lähimmäiset täysin avoimesti.

Nämä keskustelut aina täyttyy näistä ihmisistä, jotka eivät mitenkään voi käsittää, että valitettavasti kiusattu voi myös itse käyttäytyä niin, että se vahvistaa kiusaamista.

-eri

Ei kai tuo mikään valinta ole miten erityislapsi käyttäytyy.

Se kuuluu sairauteen siinä missä syöpäänkin sairastavan kipu kuuluu syöpään. Kohteletko siis kivuliasta syöpääkin sairastavaa epäkunnioittavasti tai huonommin?

- eri -

Kyllä. Jos on kiusaajavanhempi, on homman nimi tämä sairauteen katsomatta. Ja jos oma lapsi ei enää erityislapsen seurasta jollakin tasolla hyödy, keksitään se ongelma. Narsistin narsistiset kakarat. Kiusaajien Suomi.

Tiedän, että olet nyt jumiutunut ajatukseen, että olisin hakenut lapselleni jotakin hyötyä erityislapsen seurasta. Näin ei ollut, aluksi lapseni toimi hänen tukilapsenaan, myöhemmin he olivat ystävykset.

Oletko ajatellut, että kirjoituksesi kääntyvät itseään vastaan? Kuka enää tällaisia purkauksia luettuaan antaa lapsensa tukilapseksi?

Tukilapset ovat oikeastikin yleensä narsististen päällepäsmäriäitien hedelmiä. ”Sosiaalinen älykkyys” on näissä tapauksissa maineen hankintaa, ja lopulta henkistä väkivaltaa heikompia kohtaan. Sivusta seuranneena oksettaa aina nämä ”tukilapset” äityleineen.

Ohis.

Kyllä yleensä aloite tukilapsitoimintaan tulee päiväkodin puolelta. Mitenkäs noiden ammattikasvattajien narsismin aste, kun yrittävät saada erityisiä tavisten seuraan?

Ihan sivusta, mutta minusta(kin) tällainen tukilapsitoiminta kuulostaa lähinnä perverssiltä. Eiköhän ne ammattiavustajat ja autismiosaajat ole parempi ratkaisu.

Tukilapsen tarkoitus on näyttää tukea tarvitsevalle mallia normaalin lapsen toiminnasta. Ei ammattiavustajat ja autismiosaajat voi korvata sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on aika vaikea tilanne. As-lapsen käytös on yleensä todella kummallista neurotyypillisen lapsen silmään. On joustamattomuutta, mustavalkoisuutta, itsekeskeisyydeltä tuntuvaa käytöstä (johtuu siitä ettei as-ihminen pysty ymmärtämään toisten tunteita, koska aivot ovat erilaiset) ja useasti pakkoajattelua. Kaikki erilainen altistaa kiusaamiselle. Mitenkäs saataisiin lapset ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuus ja tyyppi, joka voi käyttäytyä todella hankalasti joissakin tilanteissa? Se on vaikeaa meiltä aikuisiltakin. Tähän pitää kyllä keksiä ja saada ratkaisu. As-lapsilla on myös niitä hyviä puolia. Voivat olla todella nokkelia ja voivat myös olla liiankin empaattisia ja olla niitä, jotka ovat lohduttamassa muita.

Altistaa kiusaamiselle? Hieno ihminen siellä - not.

Elämä on julmaa ja erilaisuus altistaa kiusaamiselle ja syrjään jättämiselle. Vai menettekö te aikuiset ihmiset jossain julkisilla paikoilla puhumaan syrjäytyneille ja ihmisille, jotka selkeästi vaikuttavat mielenterveysongelmallisille? Koska se nyt on vaan väärin kohdella erilaisia ihmisiä syrjivästi ja te kohtaatte kaikki lähimmäiset täysin avoimesti.

Nämä keskustelut aina täyttyy näistä ihmisistä, jotka eivät mitenkään voi käsittää, että valitettavasti kiusattu voi myös itse käyttäytyä niin, että se vahvistaa kiusaamista.

-eri

Ei kai tuo mikään valinta ole miten erityislapsi käyttäytyy.

Se kuuluu sairauteen siinä missä syöpäänkin sairastavan kipu kuuluu syöpään. Kohteletko siis kivuliasta syöpääkin sairastavaa epäkunnioittavasti tai huonommin?

- eri -

Kyllä. Jos on kiusaajavanhempi, on homman nimi tämä sairauteen katsomatta. Ja jos oma lapsi ei enää erityislapsen seurasta jollakin tasolla hyödy, keksitään se ongelma. Narsistin narsistiset kakarat. Kiusaajien Suomi.

Tiedän, että olet nyt jumiutunut ajatukseen, että olisin hakenut lapselleni jotakin hyötyä erityislapsen seurasta. Näin ei ollut, aluksi lapseni toimi hänen tukilapsenaan, myöhemmin he olivat ystävykset.

Oletko ajatellut, että kirjoituksesi kääntyvät itseään vastaan? Kuka enää tällaisia purkauksia luettuaan antaa lapsensa tukilapseksi?

Tukilapset ovat oikeastikin yleensä narsististen päällepäsmäriäitien hedelmiä. ”Sosiaalinen älykkyys” on näissä tapauksissa maineen hankintaa, ja lopulta henkistä väkivaltaa heikompia kohtaan. Sivusta seuranneena oksettaa aina nämä ”tukilapset” äityleineen.

Ohis.

Näinhän se voi olla. Mutta olisiko aika näitä asetelmia muuttaa, eli ei tyydyttäisi enää seuraamaan sivusta, vaan yritettäisiin puuttua tähän jotenkin? Eli auttaisiko asiasta mainitseminen näille ihmisille tai että muunlaiset ihmiset lähtisivät tähän tukilapsitoimintaan?

Eri

En tiedä, minkälaiset ihmiset yleensä lähtevät mukaan tukilapsitoimintaan, mutta minun lapseni ainakin poimittiin päiväkotiryhmästä tukilapseksi ihan meiltä vanhemmilta kysymättä.

Asiasta kerrottiin meille siinä vaiheessa kun toiminta oli jo aloitettu. Se vaikutti mukavalta ajatukselta, varsinkin kun lapsemme oli tullut melko uutena ryhmään ja oli varsin ujo. Näin jälkikäteen mietittynä lapsemme olisi nimenomaan tarvinnut itse enemmän tukea ryhmäytymiseen.

Eri jatkaa: Tukilapsitoimintaan niitä ihmisiä, jotka aidosti ja tietoisesti sekä omasta halusta haluavat lähteä tähän mukaan (eikä vain esim. juurikin oman maineen hankinnan vuoksi) ja pystyvät/soveltuvat siihen (ovat myös mm. empaattisia?), eli ei tietenkään sellaisia lapsia tai aikuisia siihen, jotka itsekin tarvitsevat tukea ja opastusta enemmän tai vähemmän.

Olisiko tässä tapauksessa ollut kyse siitä, että ujoja tms. on ns. helppo laittaa tällaiseen tilanteeseen, kun on kai kilttikin, niin lapsi ei osaa välttämättä sanoa asiaan mitään, kun auktoriteetteja pitää vain kuunnella, vaikka ihan kaikki ei kunnossa olisikaan, ja mukautuu vain tilanteeseen. Eli näyttäisi siltä, että jonkinlaista ns. ylikävelyä tai hyväksikäyttöä tässä tilanteessa on osaltaan ollut, kun ei oltu kysytty lupaa asiaan ennakoivasti, vaan muitta mutkitta oletettu, että siihen tilanteeseen voi laittaa, ja siinä tilanteessa on vaikea kieltäytyä enää asiasta, kun toiminta on jo aloitettu, ja ehkä itsekin kilttinä tms. (siis vanhempi tai vanhemmat) vain hyväksyy asian? Näitä asetelmia on kyllä hankala lähteä muuttamaankaan, mutta ehkä sitä aina jotain oppii asioista, niin seuraavalla kerralla osaa toimia itse ehkä paremmin ja voi kertoa lapselleenkin (en kyllä tiedä, minkä ikäinen lapsi nyt on), että asioita voi ottaa kotona tai yleensäkin esille, niin ei tule yllätyksiä enää, mitä muualla tapahtuu, ja aina parempi, jos on lähipiiriä tms., jotka voivat tarvittaessa olla tukena vastaavanlaisissa tilanteissa jatkossa. Tai en tiedä, mikä tilanne muuten on.

Vierailija kirjoitti:

Uskokaa nyt jo, että se yksi opettaja ei pysty jakaantumaan tukemaan jokaista erikseen kokopäiväisesti ja valvomaan jokaista joka paikassa joka ikinen hetki vessakäyntejä myöten. Mikä tässä on mahdotonta ymmärtää? Ihan älytön vaatimus jo ihan lähtökohtaisesti. Eihän tuohon kukaan kykene, vaikka olisi yliluonnolliset kyvyt.

Nii- in! Siksipä tiukka vaade Asperger-luokista sekä kirjolaisilta että muilta! Kaikki voittaisivat, tilanne win-win!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on aika vaikea tilanne. As-lapsen käytös on yleensä todella kummallista neurotyypillisen lapsen silmään. On joustamattomuutta, mustavalkoisuutta, itsekeskeisyydeltä tuntuvaa käytöstä (johtuu siitä ettei as-ihminen pysty ymmärtämään toisten tunteita, koska aivot ovat erilaiset) ja useasti pakkoajattelua. Kaikki erilainen altistaa kiusaamiselle. Mitenkäs saataisiin lapset ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuus ja tyyppi, joka voi käyttäytyä todella hankalasti joissakin tilanteissa? Se on vaikeaa meiltä aikuisiltakin. Tähän pitää kyllä keksiä ja saada ratkaisu. As-lapsilla on myös niitä hyviä puolia. Voivat olla todella nokkelia ja voivat myös olla liiankin empaattisia ja olla niitä, jotka ovat lohduttamassa muita.

Altistaa kiusaamiselle? Hieno ihminen siellä - not.

Elämä on julmaa ja erilaisuus altistaa kiusaamiselle ja syrjään jättämiselle. Vai menettekö te aikuiset ihmiset jossain julkisilla paikoilla puhumaan syrjäytyneille ja ihmisille, jotka selkeästi vaikuttavat mielenterveysongelmallisille? Koska se nyt on vaan väärin kohdella erilaisia ihmisiä syrjivästi ja te kohtaatte kaikki lähimmäiset täysin avoimesti.

Nämä keskustelut aina täyttyy näistä ihmisistä, jotka eivät mitenkään voi käsittää, että valitettavasti kiusattu voi myös itse käyttäytyä niin, että se vahvistaa kiusaamista.

-eri

Ei kai tuo mikään valinta ole miten erityislapsi käyttäytyy.

Se kuuluu sairauteen siinä missä syöpäänkin sairastavan kipu kuuluu syöpään. Kohteletko siis kivuliasta syöpääkin sairastavaa epäkunnioittavasti tai huonommin?

- eri -

Kyllä. Jos on kiusaajavanhempi, on homman nimi tämä sairauteen katsomatta. Ja jos oma lapsi ei enää erityislapsen seurasta jollakin tasolla hyödy, keksitään se ongelma. Narsistin narsistiset kakarat. Kiusaajien Suomi.

Tiedän, että olet nyt jumiutunut ajatukseen, että olisin hakenut lapselleni jotakin hyötyä erityislapsen seurasta. Näin ei ollut, aluksi lapseni toimi hänen tukilapsenaan, myöhemmin he olivat ystävykset.

Oletko ajatellut, että kirjoituksesi kääntyvät itseään vastaan? Kuka enää tällaisia purkauksia luettuaan antaa lapsensa tukilapseksi?

Tukilapset ovat oikeastikin yleensä narsististen päällepäsmäriäitien hedelmiä. ”Sosiaalinen älykkyys” on näissä tapauksissa maineen hankintaa, ja lopulta henkistä väkivaltaa heikompia kohtaan. Sivusta seuranneena oksettaa aina nämä ”tukilapset” äityleineen.

Ohis.

Kyllä yleensä aloite tukilapsitoimintaan tulee päiväkodin puolelta. Mitenkäs noiden ammattikasvattajien narsismin aste, kun yrittävät saada erityisiä tavisten seuraan?

Ihan sivusta, mutta minusta(kin) tällainen tukilapsitoiminta kuulostaa lähinnä perverssiltä. Eiköhän ne ammattiavustajat ja autismiosaajat ole parempi ratkaisu.

Tukilapsen tarkoitus on näyttää tukea tarvitsevalle mallia normaalin lapsen toiminnasta. Ei ammattiavustajat ja autismiosaajat voi korvata sitä.

Autismikirjon lapsi ei osaa tulkita tunteita, ei lukea niitä. Sen lisäksi voi olla totaalista kasvosokeutta. Ihan mielettömän hieno idea tällainen apinoitava roolimalli - not 😳 Ei Aspergereita edes kiinnosta muiden tekemiset tai niiden tekemisten motiivit 😳

Ei tarvitse tykätä kaikista, eikä olla väkisin kaveri mutta käytöstavat pitää oppia ja kiusata ei saa.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse tykätä kaikista, eikä olla väkisin kaveri mutta käytöstavat pitää oppia ja kiusata ei saa.

Huoh 🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on aika vaikea tilanne. As-lapsen käytös on yleensä todella kummallista neurotyypillisen lapsen silmään. On joustamattomuutta, mustavalkoisuutta, itsekeskeisyydeltä tuntuvaa käytöstä (johtuu siitä ettei as-ihminen pysty ymmärtämään toisten tunteita, koska aivot ovat erilaiset) ja useasti pakkoajattelua. Kaikki erilainen altistaa kiusaamiselle. Mitenkäs saataisiin lapset ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuus ja tyyppi, joka voi käyttäytyä todella hankalasti joissakin tilanteissa? Se on vaikeaa meiltä aikuisiltakin. Tähän pitää kyllä keksiä ja saada ratkaisu. As-lapsilla on myös niitä hyviä puolia. Voivat olla todella nokkelia ja voivat myös olla liiankin empaattisia ja olla niitä, jotka ovat lohduttamassa muita.

Altistaa kiusaamiselle? Hieno ihminen siellä - not.

Elämä on julmaa ja erilaisuus altistaa kiusaamiselle ja syrjään jättämiselle. Vai menettekö te aikuiset ihmiset jossain julkisilla paikoilla puhumaan syrjäytyneille ja ihmisille, jotka selkeästi vaikuttavat mielenterveysongelmallisille? Koska se nyt on vaan väärin kohdella erilaisia ihmisiä syrjivästi ja te kohtaatte kaikki lähimmäiset täysin avoimesti.

Nämä keskustelut aina täyttyy näistä ihmisistä, jotka eivät mitenkään voi käsittää, että valitettavasti kiusattu voi myös itse käyttäytyä niin, että se vahvistaa kiusaamista.

-eri

Ei kai tuo mikään valinta ole miten erityislapsi käyttäytyy.

Se kuuluu sairauteen siinä missä syöpäänkin sairastavan kipu kuuluu syöpään. Kohteletko siis kivuliasta syöpääkin sairastavaa epäkunnioittavasti tai huonommin?

- eri -

Kyllä. Jos on kiusaajavanhempi, on homman nimi tämä sairauteen katsomatta. Ja jos oma lapsi ei enää erityislapsen seurasta jollakin tasolla hyödy, keksitään se ongelma. Narsistin narsistiset kakarat. Kiusaajien Suomi.

Tiedän, että olet nyt jumiutunut ajatukseen, että olisin hakenut lapselleni jotakin hyötyä erityislapsen seurasta. Näin ei ollut, aluksi lapseni toimi hänen tukilapsenaan, myöhemmin he olivat ystävykset.

Oletko ajatellut, että kirjoituksesi kääntyvät itseään vastaan? Kuka enää tällaisia purkauksia luettuaan antaa lapsensa tukilapseksi?

Tukilapset ovat oikeastikin yleensä narsististen päällepäsmäriäitien hedelmiä. ”Sosiaalinen älykkyys” on näissä tapauksissa maineen hankintaa, ja lopulta henkistä väkivaltaa heikompia kohtaan. Sivusta seuranneena oksettaa aina nämä ”tukilapset” äityleineen.

Ohis.

Kyllä yleensä aloite tukilapsitoimintaan tulee päiväkodin puolelta. Mitenkäs noiden ammattikasvattajien narsismin aste, kun yrittävät saada erityisiä tavisten seuraan?

Ihan sivusta, mutta minusta(kin) tällainen tukilapsitoiminta kuulostaa lähinnä perverssiltä. Eiköhän ne ammattiavustajat ja autismiosaajat ole parempi ratkaisu.

Tukilapsen tarkoitus on näyttää tukea tarvitsevalle mallia normaalin lapsen toiminnasta. Ei ammattiavustajat ja autismiosaajat voi korvata sitä.

Mutta mikä sitten on lopulta normaalia ja mikä ei? Ei kai ainakaan piilokiusaaja tai vain maineen vuoksi toimintaan hakeva, joka menestyy kuitenkin elämässä ja ulospäin osaa olla "kiltistikin"? Kyllä ns. normaali käytös on ihan jotain muuta.

Mutta ei kai mm. autisminkirjon ihmisten tarvitse tai ei pystykään loputtomasti muuttumaan? Pitäisi voida olla myös sellainen kuin on ja hyväksytty? Mutta sitä kehittyy sitten niin paljon kuin on mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on myös tasa-arvokysymys koska suurin osa  autismikirjolapsista ja nuorista  ovat poikia!

Asperger on alidiagnosoitua tytöillä, sillä aspergernaiset osaa olla paremmin ns. normaaleja kuin aspergermiehet.

T: 27-vuotias asperger nuorimies

Ajatus, että asperger tytöillä olisi alidiagnosoitua, on vähän ongelmallinen, koska diagnoosin määritelmään kuuluu että arjessa pitää olla huomattavia ongelmia. Jos haluttaisiin kiintiöidä diagnoosit 50/50 sukupuolten kesken, tarkoittaisi että tyttöjä pitäisi diagnosoida lievemmillä ongelmilla.

Se, että joutuu ponnistelemaan arjessa, ei ainakaan minun mielestäni ole ongelma, joutuuhan jokainen ponnistelemaan vaikkapa menestyäkseen koulussa. Haasteet vain ovat eri ihmisillä erilaisia. Joku väsyy sosiaalisissa tilanteissa mutta oppii hetkessä saksan verbit, jollakulla toisella asia menee päinvastoin. Paras apu itselleni on ollut itsetuntemus ja se ettei vaadi itseltä kaikkea.

Naiset on neurokirjon ongelmissa erittäin alidiagnosoituja, koska kriteerit on laadittu poikalapsia tarkkailemalla. Kuitenkin on huomattu että ne naiset joilla on sekä ADHD että autismi niin heillä on kymmenkertainen itsemurhariski. Neurokirjon naisilla on suurempi todennäköisyys päätyä ihmissuhteisiin joissa heitä jollain tavoin kaltoinkohdellaan. Neurokirjon naiset myös kärsivät paljon keskivertoväestöä useammin esimerkiksi masennuksesta, ahdistuneisuudesta, syömishäiriöstä, unihäiriöistä, itsetuhoisuudesta... 

T: ADHD-nainen

Voi olla että tilastollisesti naiset oireilevat eri tavalla mutta näistä samoista diagnostisista yms. ongelmista kärsivät myös (erityisesti vähän epätyypillisen) neuroepätyypilliset miehet ja pojat. Tutkimustiedon ja tietämyksen lisääntyminen eri ilmenemismuodoista tietysti olisi hyvä juttu ja auttaisi molempia sukupuolia mutta spesifisti nais- tai miestyyppisestä ADHD:sta tai autismista puhuminen voi mielestäni myös johtaa harhaan ja vääriin diagnooseihin, molempien sukupuolien kohdalla.

Neurologisista poikkeavuuksista on jo ennestään liikkeellä niin paljon vanhentuneita käsityksiä ja harhaluuloja ihan alan ammattilaistenkin keskuudessa että olisin varovainen mahdollisten uusien luomisen suhteen.

t. melko burgeri miespuolinen ADHD-tapaus

Pitää myös pitää mielessä se, että autisminkirjon piirteitä on kaikilla, ja näitä piirteitä yleensä tuputetaan antamaan, vaikka näillä ihmisillä edes ole mitään autismia tai edes lievää sellaista.

Myös tuollaisen turhan leiman antaminen vaikuttaa normaalien lasten elämään, ja he voivat joutua kiusatuiksi.

Vierailija kirjoitti:

Luin työnantajasta, joka palkkaa vain eri taitolajeissa olevia asseja, koska he keskittyvät siihen omaan mielenkiinnon alueensa.

Israelin puolustusvoimillahan on myös oma ohjelmansa joidenkin autisminkirjolle yleisten omituisuuksien ja ominaisuuksien hyödyntämiseksi.

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Ro%27im_Rachok

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää myös pitää mielessä se, että autisminkirjon piirteitä on kaikilla, ja näitä piirteitä yleensä tuputetaan antamaan, vaikka näillä ihmisillä edes ole mitään autismia tai edes lievää sellaista.

Myös tuollaisen turhan leiman antaminen vaikuttaa normaalien lasten elämään, ja he voivat joutua kiusatuiksi.

Nyt tulee taas lööperiä puppugenerasttorista ja tuutin täydeltä. Autsimiin/Aspergeriin tehdään kattavat neuropsykologiset testaukset, psykologiset testaukset joilla saadaan erotusdiagnostiikka, vanhempien haastattelut jopa aikuisille, sekä tutkitaan aivan kaikki. Diagnoosia ei todellakaan lykätä syyttä suotta, ja ei, kaikilla _ei_ ole autistisia piirteitä.

Sama adhd:ssä. Se, että sä et aina jaksa keskittyä johonkin tylsään työtehtävään, ei tarkoita, että sulla olisi adhd tai sen piirteitä. Mut diagnosoitiin aikuisena ja kyllä siinä ihan kokonaisvaltaisesti katsottiin mun opiskeluhistoria, työkäytös, yleinen impulssinkontrollointi, ihmissuhteet, käytös ja raha-asiat. Ei siihen riittänyt, että mä olen vähän alisuoriutunut mun opinnoissa.

Pitkät tutkimukset oli myös mun as-tytöllä, joka sai aikuisena diagnoosin. Minuakin haastateltiin useita tunteja. Voi kun olisikin sanut diagnoosin nuorempana, niin ehkä olisi monelta asialta vältytty kouluaikoina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää myös pitää mielessä se, että autisminkirjon piirteitä on kaikilla, ja näitä piirteitä yleensä tuputetaan antamaan, vaikka näillä ihmisillä edes ole mitään autismia tai edes lievää sellaista.

Myös tuollaisen turhan leiman antaminen vaikuttaa normaalien lasten elämään, ja he voivat joutua kiusatuiksi.

Nyt tulee taas lööperiä puppugenerasttorista ja tuutin täydeltä. Autsimiin/Aspergeriin tehdään kattavat neuropsykologiset testaukset, psykologiset testaukset joilla saadaan erotusdiagnostiikka, vanhempien haastattelut jopa aikuisille, sekä tutkitaan aivan kaikki. Diagnoosia ei todellakaan lykätä syyttä suotta, ja ei, kaikilla _ei_ ole autistisia piirteitä.

Huono provo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on aika vaikea tilanne. As-lapsen käytös on yleensä todella kummallista neurotyypillisen lapsen silmään. On joustamattomuutta, mustavalkoisuutta, itsekeskeisyydeltä tuntuvaa käytöstä (johtuu siitä ettei as-ihminen pysty ymmärtämään toisten tunteita, koska aivot ovat erilaiset) ja useasti pakkoajattelua. Kaikki erilainen altistaa kiusaamiselle. Mitenkäs saataisiin lapset ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuus ja tyyppi, joka voi käyttäytyä todella hankalasti joissakin tilanteissa? Se on vaikeaa meiltä aikuisiltakin. Tähän pitää kyllä keksiä ja saada ratkaisu. As-lapsilla on myös niitä hyviä puolia. Voivat olla todella nokkelia ja voivat myös olla liiankin empaattisia ja olla niitä, jotka ovat lohduttamassa muita.

Altistaa kiusaamiselle? Hieno ihminen siellä - not.

Elämä on julmaa ja erilaisuus altistaa kiusaamiselle ja syrjään jättämiselle. Vai menettekö te aikuiset ihmiset jossain julkisilla paikoilla puhumaan syrjäytyneille ja ihmisille, jotka selkeästi vaikuttavat mielenterveysongelmallisille? Koska se nyt on vaan väärin kohdella erilaisia ihmisiä syrjivästi ja te kohtaatte kaikki lähimmäiset täysin avoimesti.

Nämä keskustelut aina täyttyy näistä ihmisistä, jotka eivät mitenkään voi käsittää, että valitettavasti kiusattu voi myös itse käyttäytyä niin, että se vahvistaa kiusaamista.

-eri

Ei kai tuo mikään valinta ole miten erityislapsi käyttäytyy.

Se kuuluu sairauteen siinä missä syöpäänkin sairastavan kipu kuuluu syöpään. Kohteletko siis kivuliasta syöpääkin sairastavaa epäkunnioittavasti tai huonommin?

- eri -

Kyllä. Jos on kiusaajavanhempi, on homman nimi tämä sairauteen katsomatta. Ja jos oma lapsi ei enää erityislapsen seurasta jollakin tasolla hyödy, keksitään se ongelma. Narsistin narsistiset kakarat. Kiusaajien Suomi.

Tiedän, että olet nyt jumiutunut ajatukseen, että olisin hakenut lapselleni jotakin hyötyä erityislapsen seurasta. Näin ei ollut, aluksi lapseni toimi hänen tukilapsenaan, myöhemmin he olivat ystävykset.

Oletko ajatellut, että kirjoituksesi kääntyvät itseään vastaan? Kuka enää tällaisia purkauksia luettuaan antaa lapsensa tukilapseksi?

Tukilapset ovat oikeastikin yleensä narsististen päällepäsmäriäitien hedelmiä. ”Sosiaalinen älykkyys” on näissä tapauksissa maineen hankintaa, ja lopulta henkistä väkivaltaa heikompia kohtaan. Sivusta seuranneena oksettaa aina nämä ”tukilapset” äityleineen.

Ohis.

Kyllä yleensä aloite tukilapsitoimintaan tulee päiväkodin puolelta. Mitenkäs noiden ammattikasvattajien narsismin aste, kun yrittävät saada erityisiä tavisten seuraan?

Ihan sivusta, mutta minusta(kin) tällainen tukilapsitoiminta kuulostaa lähinnä perverssiltä. Eiköhän ne ammattiavustajat ja autismiosaajat ole parempi ratkaisu.

Tukilapsen tarkoitus on näyttää tukea tarvitsevalle mallia normaalin lapsen toiminnasta. Ei ammattiavustajat ja autismiosaajat voi korvata sitä.

Autismikirjon lapsi ei osaa tulkita tunteita, ei lukea niitä. Sen lisäksi voi olla totaalista kasvosokeutta. Ihan mielettömän hieno idea tällainen apinoitava roolimalli - not 😳 Ei Aspergereita edes kiinnosta muiden tekemiset tai niiden tekemisten motiivit 😳

Tuo kirjoittamasi on täyttä pötyä. Kyllä kiinnostaa muiden tekemiset ja motiivit sekä tunteet.

up

Vierailija kirjoitti:

Autismikirjon lapsi ei osaa tulkita tunteita, ei lukea niitä. Sen lisäksi voi olla totaalista kasvosokeutta. Ihan mielettömän hieno idea tällainen apinoitava roolimalli - not 😳 Ei Aspergereita edes kiinnosta muiden tekemiset tai niiden tekemisten motiivit 😳

Vierailija kirjoitti:

Tuo kirjoittamasi on täyttä pötyä. Kyllä kiinnostaa muiden tekemiset ja motiivit sekä tunteet.

Jep! Kyllä itse ainakin autistina osaan tulkita tunteita, mutta neurotyypillisten teeskenneltyihin tunteisiin me ei reagoida niin kuin heidän mielestään pitäisi.