Asiallinen ketju siitä miksi sinulla ei ole yhtään ystävää

Sairastuin vakavaan masennukseen ja ystävät kaikkosivat. En heitä syytä. Olin varmasti kamalaa seuraa silloin. Nyt he ovat jotenkin yrittäneet takaisin mun elämään, mutta en enää pysty olemaan heidän ystävänsä. Muutuin niin paljon. Pari tuttua jonka kanssa vietän välillä aikaa (n kerran kuukaudessa), mutta en mahdu heidän porukoihin. Olin ennen se, joka sai tuttuja joka puolelta ja puhui kaikkien kanssa, nyt olen menettänyt sosiaaliset taitoni, joten en ole enää haluttua seuraa.

Tää yksinäisyys varmasti tulee tappamaan Mut.

adhd+v****mainen persoonallisuus. (vaativa yms.)

Lapsuus- ja teini-iän ystävät jäivät paikkakunnalta muuton vuoksi. Yhteydenottoni myöhemmin eivät herättäneet vastakaikua.

Aikuisiän "ystävät" eivät pitäneet lupauksiaan/sopimamme asiat eivät toteutuneet tekosyiden varjolla.

Viimeisin "ystävä" käytti minua vain hyväkseen "sisäänheittäjänä" löytääkseen kavereita harrastukseen, mihin hän minut (introvertin) houkutteli mukaan. Luulin, että harrastaisimme yhdessä, mutta kun hän sai uusia harrastuskavereita, unohduin täysin.

Sama juttu yhden yhdistyksen kanssa, mihin molemmat kuuluimme, mutta emme olleet kovin aktiivisia. "sisäänheitin" hänet käymällä yhdessä kokouksissa ja hetken kuluttua hän istui hallituksen pöydässä, minä olin "ilmaa".

Hitaasti avautuvana ihmisenä uusien ystävien, tai edes tuttavien löytäminen on vaikeaa.

Syitä on monia. Lapsena oli vielä kavereita. Sitten muutto ja sain uudesta paikasta joitakin tuttuja, jotka välillä seurana, mutta kavereiksi en heitä olisi koskaan sanonut. Kiusasivat aina välillä ja heidän seurassaan monesti ikävä olla. Yksin en kuitenkaan aluksi ollut ja minulle oli parempi olla tuossa huonossa seurassa kuin yksin. Sitten myöhemmin alkoi kiusaaminen oikein kunnolla ja jäin täysin yksin. Samalla yritettiin koulun vaihtoa, mutta siellä vaikka kuinka yritin päästä mukaan niin muut eivät piitaneet oikein lainkaan ja jotenkin sitten lannistuin ja itsetunto meni täysin. Olinkin sitten melkein aina yksin ja muut välillä pilkkasivat ja olin kuin näkymätön muuten. Tämä toisaalta ikävää ja minulle olisi kelvannut silloin jopa "huonompi" seurakin kuin se, että olin aina yksin. Yläkoulu meni näin ja mitään kavereita ei ollut eikä koskaan vapaa-ajan seuraa. Tämän kaiken lisäksi kiusaaminen jatkui edelleen ja siihen liittyi paljon kaikkea juttua mitä en viitsi tänne kirjoittaa, kun menee liian yksityiskohtaiseksi.

Lukiossa ajattelin kaiken muuttuvan, mutta ei. Paljon samoja tyyppejä. Minusta puhuttiin pahaa ja kukaan ei tahtonut esim paritöihin kanssani. Oikeastaan tilanne paheni yläkoulusta. Joka päivä jotain ikävää. Silloin en enää edes yrittänyt mukaan porukkaan vaan jäin yksin, kun halusin tavallaan suojella itseäni ja hyväksyä sen, että olen yksin kuin väkisin toisten mukana pilkattavana. Joskus sain muutamia hyvin samassa tilanteessa olevia seuraksi ja heidän kanssaan sain taas vähän voimaa jatkaa lukiota eteenpäin. Tosin melkein kaikki vaihtoivat muualle ja jäin taas yksin. Tosin lukiossa oli mukavampia tyyppejä alemmilla luokilla joten heidän kanssaan välillä parempi olla. Kuitenkin lukio oli täysi painajainen alusta loppuun minulle. Vaihto ei ollut oikein mahdollinen silloin niin kärsin sen loppuun. Tähän vielä kaikki muu kiusaaminen lisäksi. Tämä on nyt se iso elämääni kuuluva asia mikä on vaikuttanut paljon.

jatkuu

jatkoa

Syitä on myös itsessäni ja olen vähän ujo ja arka. Epäröin ihmisiin tutustumista ja tavallaan mietin, että he eivät halua seuraani. Tämä siis jo ennen kiusaamistakin. Kuitenkin olen aika tavallinen ihminen ja jos lapsuutta miettii. Olin aika rohkeakin. Sillä tavalla minulla oli ehkä enemmän mahdollisuuksia kasvaa itsevarmaksi ja rohkeaksi jos nuoruus olisi ollut helpompaa aikaa ja olisin saanut olla oma itseni sekä kuulla joskus jotain hyvää. Olen kuitenkin toisia hyvin kohteleva ja arvostan kaikenlaisia ihmisiä. Samalla myönnän sen, että olen ehkä vähän "erikoinen" ihminen ja kaikkein kanssa en ehkä tulisi toimeen. Tämä siis lähinnä kiinnostuksen kohteiden sekä persoonani takia. Olen aika syvällinen ihminen ja samalla introvertti. Tosin ystäviä en silti valkkaisi ja varmasti hyvin monenlaisen ihmisen seura kiinnostaisi jos olisi edes jotain yhteistä.

Nyt tänä päivänä olen ollut jo liikaa yksin. Tavallaan jo melko tottunut tähän ja tämä on minulle se ikävä "normaali" tila. En oikein uskalla luottaa keneenkään ja jännitän sosiaalisia tilanteita. Jotenkin ajatus ystävästä aiheuttaa jonkinlaista pelkoa ja epäröintiä. Mietin liikaa, että kuka haluaisi edes olla ystäväni ja toisaalta varmasti kiintyisin liikaakin toiseen ja sitten olisi surullista jos kaikki loppuisikin. Jotenkin suojelen itseäni ja samalla tarvisin varmaan harjoitusta ystävänä oloon kaiken tämän jälkeen. Tämän lisäksi asun sellaisessa paikassa mistä en oikein usko ystäviä enää löytyvän ja tarvisin ehkä muuton muualle sekä jonkun opiskeluryhmän yms josta voisi olla edes toivoa löytää seuraa. Syitä on siis paljon. Yksinäisyys on ikävä asia, mutta niin tuttua minulle etten voi ajatella millaista olisi saada ystävä. Samalla en haluaisi olla yksin kuitenkaan. Pitkästi kirjoitettu ( pahoittelut), mutta näin kaikki on mennyt. Tämä asia on aika vaikea myös ja hävettää monesti. En mielelläni puhu aiheesta ja kotonakin ei koskaan olla sillä tavalla autettu ja jäin aina omilleni sekä kiusaamisen, että yksinäisyyden kanssa. Voisin tietysti kirjoittaa vaan lyhyen listan, mutta tässä nyt kaikki.

Minulla on kavereita, mutta ei ystäviä. Syy luultavasti siinä, että mun kiinnostuksen kohteet on aina  olleet erilaiset verrattuna muihin samanikäisiin,  joten en koe syvää henkistä yhteyttä kenenkään kanssa.

En halua.

Kaikilla on kiire.

Olen mielenterveysongelmainen.

Koska en enää siedä valehtelua keneltäkään enää kertaakaan. Jää aika äkkiä ”kaverit” pois kun ei rehellisiä ihmisiä ole. Mielummin täysin yksin kun jatkuvasti petettynä

Mulla oli nuorempana paljon ystäviä, mutta en enää jaksa olla lääkäri, hoitaja, terapeutti. Kun lopetin nuo työt, niin jäljelle jäi pari, toinen asuu Saksassa ja toinen parin sadan kilsan päässä.

Harvoin tavataan, mutta viestitellään ja striimaillaan.

T.mymmeli

Olen muuttanut usein.

Lisäksi tullut epäluuloiseksi koska olen törmännyt hyväksikäyttäjiin, pompottelijoihin ja elämääni puuttujiin.

Lisäksi kaipaan samanhenkistä seuraa ja merkityksellisiä keskusteluja. Niin että kumpaakin kiinnostaisi aidosti toisen jutut. Tiedän että tämä on mahdollista koska yksi hyvä ystävä minulla on. Asuu kaukana mutta pidetään paljon yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli yksi sydänystävä mutta hän kuoli 28-vuotiaana. Ei vanhemmalla iällä enää ystäviä saada.

Saadaan, mutta se vaatii vain vähän enemmän vaivaa 👍🌞🏆

Viihdyn liikaa yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Koen olevani useiden ihmisten mielestä vähän outo. Johtunee siitä että lämpiän aika hitaasti uusille ihmisille ja vaikutan aluksi todennäköisesti aika sulkeutuneelta ja nuivalta. Jos sen alkuvaiheen yli pääsee, minusta saisi hauskan ja ehdottoman luotettavan ystävän.

Sama täällä.

Monen monta kertaa olisi varmaan nopeammalle löytynyt ystäviä/puoliso jne, mutta krooninen epävarmuus on estänyt nämä tapahtumat toteutumasta.

Hyvä ystäväni hylkäsi minut ilman selityksiä. Yhteydenpito loppui kuin seinään. Olimme tunteneet jo kymmeniä vuosia. Ei tunnu oikealta soitella perään ja pyytää anteeksi jotain, jota en tiedä tehneeni. Ehkä meidän ystävyytemme tuli tiensä päähän? Muut ystävät ovat lähinnä tuttavia, joita voi kutsua kahville tai lenkille. Olen tutustunut heihin harrastusten ja töiden merkeissä.

Kadehdin pikkasen näitä naisporukoita, jotka on pitäneet yhtä vuosikausia. En ole koskaan päässyt mukaan sellaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Luulen että olen tylsä. Ulkonäössäkin voi olla jotain mitä kaikki inhoavat.

Oletko yksinäinen mies? Näin löydät naisen itsellesi!Vinkit!

 How To Pick Up Girls ,

Olen liian laiska ja nautin yksinolosta. Työpäivän jälkeen on ihanaa vain olla. Käyn lenkillä ja kuuntelen lintujen laulua. Sitten onkin jo ilta. Ei tuossa missään välissä ehdi.

Olen hyvä kuuntelija, mutta en osaa/halua kertoa itsestäni mitään. Todella huono itsetuntoni saa minut ajattelemaan, että ketään ei kuitenkaan kiinnosta asiani, joten olen yleensä hiljaa. En myöskään kehtaa soittaa tai laittaa ihmisille whatsapp yms. viestejä, koska en halua häiritä ketään. Tämän vuoksi yksikään tuttavuus ei ikinä pääse muodostumaan ystävyyssuhteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on yhteiskunta rakennettu sellaiseksi, että ei ole oikein mahdollisuuksia tavata ketään.

Itsestähän tämä on kiinni. Toki missään ei pakoteta vieraiden kanssa puhumaan, mutta kyllä nyt normaaleilla sosiaalisilla taidoilla varustettu ihminen ,joka ei pelkästään kotonaan kyyhötä , tuttavia ja kavereita saa. Kunhan vaan viitsi itse vaivautua .