Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Asiallinen ketju siitä miksi sinulla ei ole yhtään ystävää
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kelvannut niille ihmisille jotka olisivat omanlaisia vaan ainoastaan ikäänkuin "tukihenkilöksi" esim päihdeongelmien kanssa painivalle siksi aikaa kunnes hän on saanut elämänsä järjestykseen. Sen jälkeen yhteydenpito on aina muuttunut yksipuoliseksi eikä esim puheluihini enää vastattu eikä soitettu takaisinkaan. Jossain vaiheessa sitten kautta rantain tulee ilmi, että ex-ystävä on mennyt naimisiin ja/tai perustanut perheen..
Toi on kyllä pashkamainen juttu, jos kaveruus keskittyy vain toiseen osapuoleen. Itse en voisi olla kaveri itseään täynnä oleville tyypeille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu koulukiusaamista, ikiköyhyys, sairautta ja työttömyyttä niin kyllä "saa"yksinään olla...Ja just tätä oli nuorempana et kelpasin varakaveriksi ja tukihenkilöksi vaikeuksissa ja/tai kumppania odotellessa, sitten unohdetaan kuin nalli kalliolle, kun se parisuhde löytyy. En myöskään ikinä oikein sovi minnekään porukoihin, olen kanssa jotenkin outo, ja lisäksi ihmiset karttavat sairaita ja työttömiä ainakin minun kokemusteni mukaan, ja etenkin jos ne pitkittyvät.
Olen yrittänyt tutustua uusiin ihmisiin ja hankkia kavereita. Mutta aina, joka kerta, vietettyäni ihmisen/ihmisten kanssa aikaa minulla on uupunut, masentunut ja suoraan sanoen tyhjä olo. En saa kaverisuhteista oikein mitään. Olen luovuttanut, mieheni riittää minulle.
Huono itsetunto ja kotoa tullut malli ,että kylillä ei notkuta vaan kotona pitää aina auttaa jos läksyistä ehtii.Lisäksi en koskaan uskonut että olisin niin kiinnostava että kukaan jaksaisi olla seurassani. Jo koulussa kaikilla oli bestikset ja minun seurani kelpasi vain jos muuta ei ollut. En käytä alkoholia juurikaan enkä seurustele tällä hetkellä,ei juuri tule yksin lähdettyä mihinkään rientoihin. Kukaan ei uskoisi tätä päällepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiskunnassa vallitsee paljon stigmoja, jotka ovat esteenä ihmisten tapaamiselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu, että olen tutustunut vain vääriin ihmisiin, jotka ovat lopulta satuttaneet. En uskalla enää tutustua kehenkään. Tykkään kyllä muutenkin olla yksin ja viihdyn paljon yksin. Olen aika erakkoluonne.
Vierailija kirjoitti:
Musta on koko elämäni tuntunut ulkopuoliselta. Kun muut tutustuu ja puhuu toisilleen luoden kaverisuhteita ihan tuosta vaan niin mä olen ulkopuolella. Joskus tuntuu kuin olisin ilmaa. Tuntuu etten löydä tai tapaa elämässäni ketään, joka olisi kuin minä eli tuntisin yhteyttä tai samanmielisyyttä. Tai sitten olen vain koko elämäni ollut väärässä paikassa väärään aikaan.
Mä taasen kyllä tapaan samanhenkisiä ihmisiä, mutta ole näille kuin ilmaa ja ihan kuin näkymätön. Samoin olen kyllä muutenkin huomannut ettei mun läsnäoloa aina jotenkaan huomata vaan esim jossain tyky-päivässä tai koulutuksessa olen se jota ei olekaan otettu missään lukuun eikä mulle olekaan esim istumapaikkaa tai vaikka tilattu lounasta vaan sitä on tasan 20 annosta ja meitä onkin 21..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kelvannut niille ihmisille jotka olisivat omanlaisia vaan ainoastaan ikäänkuin "tukihenkilöksi" esim päihdeongelmien kanssa painivalle siksi aikaa kunnes hän on saanut elämänsä järjestykseen. Sen jälkeen yhteydenpito on aina muuttunut yksipuoliseksi eikä esim puheluihini enää vastattu eikä soitettu takaisinkaan. Jossain vaiheessa sitten kautta rantain tulee ilmi, että ex-ystävä on mennyt naimisiin ja/tai perustanut perheen..
Toi on kyllä pashkamainen juttu, jos kaveruus keskittyy vain toiseen osapuoleen. Itse en voisi olla kaveri itseään täynnä oleville tyypeille.
En minäkään enää, mutta nuorempana sitä ei tajunnut kuinka hyväksikäytetty sitä oli ja toisaalta mikä tahansa kaveri oli parempi kuin ei kaveria ollenkaan..
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyydestä tulee helposti paha noidankehä joka vaikuttaa kaikkeen.
Ei tee mieli käydä missään yksin kun monen asian suhteen se seura on se pääasia eikä se kohde.
Mutta jos ei käy missään niin aika vaikea on kavereita tai vastakkaista sukupuolta löytää.
Yksin menemisessä/tekemisessä on sitten aina se jota taivastellaan, että kuinka sä haluat/viitsit/uskallat lähteä laivalle/keikalle/baariin yksin ja kuinka sun on pakko olla kamalan vahva ja itsenäinen(itsekäs) ihminen eikä kyllä tulisi itsellä moinen mieleenkään vaan me ollaan aina kaveriporukalla...
Tai sitten seuraan änkeytyy joku kaatokänninen jankkaaja jonka mielestä ollaan ihan match made in heaven kun ei kummallakaan ole seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pidä small talkista, en pidä juoruilusta, en pidä ihmisten vertailusta, tai siitä että joku on muka parempi. En pidä siitä piikittelevästä huumorista mitä moni harrastaa.
Tykkään analysoida ja minusta kaikesta voi keskustella. Tykkään rempata ja korjailla, se kiinnostaa minua enemmän kuin kosmetiikka.
Olen introvertti enkä koskaan soita kenellekään tai laita viestiä.
Siksi.
Tämä kuulostaa ihan nuorelta minulta.
Olin myös sitä mieltä että kyllä minä voisin keskustella kaikesta, mutta sitten olin kuitenkin tuominnut jo etukäteen kaikki muut naiset tylsiksi, epäanalyyttisiksi, juoruileviksi, vertaileviksi piikittelijöiksi jotka haluavat puhua vain kosmetiikasta! Ainoasta asiasta, josta minulla ei ollut mitään keskusteltavaa.
Ei ollut ihme, että minulla ei ollut yhtään naisystävää. Myöhemmin ilmiölle on tullut nimikin, sisäistetty naisviha.
Asun pikkukylässä ja täällä kaikilla on jo ystävät. Tällä iällä on vaikea löytää ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyydestä tulee helposti paha noidankehä joka vaikuttaa kaikkeen.
Ei tee mieli käydä missään yksin kun monen asian suhteen se seura on se pääasia eikä se kohde.
Mutta jos ei käy missään niin aika vaikea on kavereita tai vastakkaista sukupuolta löytää.
Yksin menemisessä/tekemisessä on sitten aina se jota taivastellaan, että kuinka sä haluat/viitsit/uskallat lähteä laivalle/keikalle/baariin yksin ja kuinka sun on pakko olla kamalan vahva ja itsenäinen(itsekäs) ihminen eikä kyllä tulisi itsellä moinen mieleenkään vaan me ollaan aina kaveriporukalla...
Tai sitten seuraan änkeytyy joku kaatokänninen jankkaaja jonka mielestä ollaan ihan match made in heaven kun ei kummallakaan ole seuraa.
Kannattaa ottaa tuosta taivastelusta kaikki irti! Itsenäinen ei ole sama kuin itsekäs, eikä kukaan varmasti tarkoita niin. Itse uskon, että moni aivan vilpittömästi ihailee ihmistä joka tekee mitä haluaa riippumatta siitä onko seuraa vai ei. Sano vaan, että niin olenkin rohkea! Sen jälkeen nämä taivastelijat haluavat tutustua suhun paremmin ja ehkä teistä tulee ystäviä :)
Änkeäjät ovat sitten oma lukunsa. Heille pitää olla tarpeeksi tiukka, ei yhtään siimaa, tarvittaessa henkilökunta poistamaan jos ei muu auta.
No ei jää kyllä arvailujen varaan miksi ap ei ystäviä saa.. Taitaa olla niitä jotka valittaa yksinäisyyttä ja sitten kertovat ketkä saavat olla oikeita yksinäisiä. Esim parisuhteessa elävät eivät kelpaa vaikka olisivat enemmän yksin kuin kukaan.
Kouluaikoina minua kiusattiin. Olin ujo ja hiljainen eikä se kiusaaminen ainakaan auttanut asiaa. Sen takia myöhemmin opiskellessa ja työelämässä en vain ole osannut tutustua ihmisiin. Onneksi mulla on läheiset välit perheeseen ja on minulla myös mies ja lapset.
Vierailija kirjoitti:
Ujous.
Tämä on varmasti hyvin tavallinen syy.
Alue: Aihe vapaa
Yksinäisenä kun tekee asioita itsekseen niin sitten esim työkaverit pitää automaattisesti ihmisenä joka viihtyy ja haluaakin olla yksin eikä kaipaa kavereita. Toisaalta myös saatetaan herkästi pitää itsekkäänä ja minäkeskeisenä kuspäänä, kun kuulumisissa ei ikinä ole me-muotoa vaan aina minä.. Sitten taas jos yrittää antaa sen kuvan, että on kavereita ja normaalia sosiaalista elämää niin silloin taas oletetaan ettei lisäkavereille ole tarvettakaan eikä kukaan taaskaan pyydä mihinkään tai ehdota mitään.