Asiallinen ketju siitä miksi sinulla ei ole yhtään ystävää

Olen todella ujo enkä uskalla aloittaa keskustelua kenenkään tuntemattoman kanssa. Toisaalta ei olisi edes mitään keskustelunaihetta. Olen yli 30-vuotias vela-nainen, eikä kiinnosta yhtään jutella mistään perhejutuista ja lapsista, joista suurin osa ikäisistäni juttelee. Ei kiinnosta myöskään mitkään bilejutut ja kännisekoilut. En käy koskaan missään baareissa tai käytä muutenkaan päihteitä. En käytä meikkejä enkä muotivaatteitakaan, niin eipä niistäkään jutunjuurta saa.

En tarvitse. Puoliso ja harrastukset riittävät. Nautin yksinolostakin. Ystväsyyssuhteelle kun pitää olla aikaa ja sitoutua niin tässä elämäntilanteessa ei ole tarvetta eikä aikaa sellaiseen. Yksineläjänä asia voisi olla toisin. 

Klappendo kirjoitti:

en tarvi ketään. pärjään näinkin.

muista ihmisistä on vain haittaa.

Ne ovat aina edessä tai tekevät

jotain mikä on haitaksi omille

tekemisilleni.

Turhia vain omalla kohdallani.

Ymmärrän sinua, minun ympärillä pörrää kavereita, jotka pitävät minua ystävänään, mutta vain vaivoin voin sietää heitä, mutta en myöskään halua loukata.🙄

Vierailija kirjoitti:

Koen olevani useiden ihmisten mielestä vähän outo. Johtunee siitä että lämpiän aika hitaasti uusille ihmisille ja vaikutan aluksi todennäköisesti aika sulkeutuneelta ja nuivalta. Jos sen alkuvaiheen yli pääsee, minusta saisi hauskan ja ehdottoman luotettavan ystävän.

Niin sama. Itselläni kuitenkin takana asperger piirteitä, mutta niistä huolimatta lapsena kavereita oli. Sitten tuli lukio ja jatko-opinnot ja aikuisiällä kun olen oppinut olemaan ns. normaali niin ei olekaan sitten ketään.

Yksi ns. ystävä kouluajoilta, viimeksi ollaan nähty pari vuotta sitten, toisen hyvän ystävän hautajaisissa. Tämän kanssa mennyt sellaiseksi että kun on ollut meininki tavata, niin viime hetkellä onkin perunut sanoen että on jotain muuta menoa, ettei ehdi. En vain jaksa itse olla joka kerta se aloitteellinen. On käynyt selväksi jo että minä olen tälle sitten ns. jonon viimeisenä. Olen alkanut ajatella että pitäköön tunkkinsa, ei tässä ketään kaipaakaan. Saanpahan olla vapaasti sitä mitä haluan ettei tarvitse esittää, mielistellä tai varoa sanojaan. Virikkeellistä tekemistä olen aina osannut keksiä itsekin.

Takana on erityislapsen vanhemmuutta 15 vuotta, tämä on vaikuttanut siten ettei tässä kyllä jaksakaan pitää ihmissuhteita yllä. Sama tilanne puolisolla. Kissamme on paras kaveri. M42