Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Anoppi tyrkyttää meille kaikkia vanhoja astioita, mies ei uskalla kieltäytyä
Olisin halunnut uusia meidän vanhan astiaston kokonaan. Olin jo etsinyt netistä kivan setin ja tilaamassa kunnes mies meni kertomaan tästä äidilleen. Anoppi sanoi, että ottakaa noi jumalattoman vanhat astiastot meiltä, ne jotka ovat olleet komerossa kohta 15 vuotta ja joilta mies lapsena söi aamupuuronsa. Eilen mies sitten mitään sanomatta oli käynyt vanhemmillaan ja kantoi kotiin jostain 70-luvulta peräisin olevat lautaset ja haarukat + lusikat. Veitset olivat jo sen verran ruosteessa, että anoppi oli heittänyt ne pois. Nyt meillä on sitten "upeita" 70-luvulta tuttuja kukkalautasia kaapit täynnä. Kestävät kuulemma "ikuisuuden vielä" eli mitään omaa ei voi hetkeen ostaa, koska anoppi pahottaisi muuten mielensä.
Seuraavaksi voisimme kuulemma ottaa miehen isovanhempien vanhan kahvisetin, sekin kun vaan seisoo anopin nurkissa turhaa.
Kommentit (1054)
Mun äiti suuttui kun tyttäreni ei halunnut mummon vanhoja eripariastioita vaan Ikeasta kaikki uudet.
Mummolta olis löytynyt pannua, kattilaa, aterimia, lautasia, mukeja, verhoja, mattoja ja vaikka mitä. Nykynuoret nyt ei halua 30-40 vuotta vanhaa kamaa. Sanoin se mummo osti aikanaan omaan kotiinsa kaikki omat ja mieleiset kamat, eikä mitään oman mummonsa vanhoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanot miehelle että vie takaisin. Tai sitten laitat itse kierrätykseen...Jos hienot Arabiat niin myy, saat rahat uusiin. Anoppi sanokoon mitä sanoo.
Olen tuo ap:n kohtalotoveri, ja rajattomuus on todellakin meillä ongelma sekä anopin että miehen kanssa. Hyvä huomio sinulta, joka sitä kommentoit.
Henkilökohtaisista rajoista puheen olleen, itselleni on hyvin tärkeää pitää niistä kiinni. Siihen kuuluu omalta osaltani se, että toisten omaa ei tosiaan heitetä pois. Periaatteessa minulle on siis aivan ok, että mies säilyttää mitä tahansa itselleen tärkeitä kuppeja tai kippoja. Ei siis olisi ongelma, jos tämä lähtisi miehen omasta halusta ja tunteesta noita esineitä kohtaan. Niin ei kuitenkaan ole: kysymyksessä on anopin halu saada itselleen tärkeät asiat integroitua meidän elämäämme. Miehen motiivi toimintaansa on anopin pitäminen hyvällä tuulella. Minun suuntaani tulos on kuitenkin sama, eli se että täällä on tavaraa joka on tiellä ja täyttää varastotilamme, enkä voi vaikuttaa asiaan.
Sen takia meillä ei ole käytännöllistä konepestävää astiasettiä, joka mahtuisi jotenkin järkevästi tiskikoneeseen. Jos valitsisin toimia yhtä rajattomasti kuin anoppi, ongelma olisi pian poissa päiväjärjestyksestä.
Olisi tärkeää oivaltaa ettei siinä ole mitään ILKEÄÄ että sanoo "kiitos mutta emme nyt ota näitä vastaan".
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti suuttui kun tyttäreni ei halunnut mummon vanhoja eripariastioita vaan Ikeasta kaikki uudet.
Mummolta olis löytynyt pannua, kattilaa, aterimia, lautasia, mukeja, verhoja, mattoja ja vaikka mitä. Nykynuoret nyt ei halua 30-40 vuotta vanhaa kamaa. Sanoin se mummo osti aikanaan omaan kotiinsa kaikki omat ja mieleiset kamat, eikä mitään oman mummonsa vanhoja.
Noinhan se menee. Muoti muuttuu. Itselläni on paljon mummon astioita, laseja ja kalusteita. Osa on tosi hienoja niinkuin 50 luvun vitriinit tms. Arabian kuviokannut ja Riihimäen lasit eriväreissä (ovat myös arvokkaita). Sitten oli tarjolla vähemmän nättiä, sinapinruskeaa astiastoa (oli kyllä Röstrand) jne ja värisuoja Kermansaven kuppia ja kippoa epäkäytännöllisissä muodoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun tuli tästä ketjusta mieleen eräs hauska keskustelu, jonka kuulin kirpparilla.
2 naista (saattoi olla anoppi ja miniä :D) kulkivat yhdessä hyllyjen välissä. Vanhempi nainen (kutsutaan tässä anopiksi) bongasi hyllyltä jonkun ison paistivadin tms.
-Mirja, tykkäätkö sinä tästä?
-Mjaa, onhan se ihan kivakin. En nyt osaa sanoa oikein ...
-Tämä maksaa 18 euroa. Kiinnostaako se sinua?
-Kallis se ainakin on, eikä nyt kuitenkaan ihan sitä mitä etsin.
-Minä ostan tämän sinulle, ei sinun tarvitse ajatella hintaa.
-Ei kannata, en minä .... (Mirja lähtee etenemään käytävää eteenpäin. Anoppi jää vati kädessä ihmettelemään)
Anoppi huutaa: MIRJA, MINÄ OSTAN TÄMÄN SINULLE (kaivelee jo käsilaukkuaan)
Mirja kääntyy kiivaasti kannoillaan ja huutaa täysillä volyymilla:
-MINÄ EN HALUA SITÄ HELKKARIN KULHOA, PANE SE TAKAISIN HYLLYYN! HETI!
En voinut kuin nauraa itsekseni tilanteelle. Anoppi laittoi vadin hyllyyn ja lähti kisuttamaan miniän perässä kohti seuraavia löytöjä.
Tässä näkyy hyvin valtapelailu. Vähin erin mieheltä viedään vähäisinkin oma tila. Hän on kelpo maksumies kustantamaan vaimon sisutusseikkailut ja kodinvaihtorumba.
Täytyisi ostaa kerralla paritalo, jossa miehellä se oma puoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama. Anoppi on alkanut tekemään ns. kuolinsiivousta ja kaikki tavarat kärrätään meille. Autotalli täynnä krääsää, jonka olisi voinut viedä suoraan kaatopaikalle.
Kokeilevaa netin kirpputoreja, vanhat astiat on suhteellisen kovassa huudossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma teoriani on, että tavaran antaminen on jonkinlainen vinksahtanut tapa kertoa rakastavansa. Kun ei ole välineitä muuhun.
Tämä just. Ja siksi se on niin suuri ja verinen loukkaus, kun ei se "rakkaudella annettu" tavara kelpaa.
Lastenlasten kanssa erikseen opettelin sen, että en anna tavaraa lahjaksi, en edes korttia, koska ne ovat vääränlainen tapa osoittaa huomiota. Toisaalta en anna rahaakaan enkä edes aikaani, koska olen edelleen töissä enkä pääse hoitajaksi.
Kumma juttu, että lapsenlapsen vanhemmat eivät tästä pidä, vaan esittävät rahatoiveita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi tärkeää oivaltaa ettei siinä ole mitään ILKEÄÄ että sanoo "kiitos mutta emme nyt ota näitä vastaan".
Minä joudun sanomaan noin joka ikinen kerta mun vanhemmilla käydessä ja saan kuulla miten kiittämätön olen ja kun mikään ei kelpaa.
Olen tarjoutunut auttamaan tavaroiden viemisessä kirpputorille tai kiertätykseen, mutta se ei kelpaa heille.
Vierailija kirjoitti:
Tässä näkyy hyvin valtapelailu. Vähin erin mieheltä viedään vähäisinkin oma tila. Hän on kelpo maksumies kustantamaan vaimon sisutusseikkailut ja kodinvaihtorumba.
Täytyisi ostaa kerralla paritalo, jossa miehellä se oma puoli.
Miehen oikea rooliko on olla kodissa, jonka hänen äitinsä on sisustanut? Kodissa, jonka hänen vaimonsa on sisustanut?
Äitini oli närkästynyt, kun veljeni ei suostunut ottamaan äidin ostamaa kehystettyä kukka-asetelmataulua opiskelija-asuntonsa seinälle.
Äiti ei saanut minultakaan myötätuntoa ongelmaansa. Onnittelin häntä tervepäisestä pojasta 😆
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mummon kuolinpesää tultiin katsomaan, ja asiantuntija tuumasi omasta mielestäni rumista astioista. Että nyt on löytöjä. Olivat vanhat rumat lautaset jonkun tunnetun taiteilijan tekemiä koriste lautasia, jokaisen astian arvo oli 3 000€ - 15 000€, hyvä ettei roskiin heitetty. Samassa kaapissa oli arabian juhla aterin settejä 20-60 luvuilta, hyvä tili tuli. Vanhat on monesti tehty kestämään, eivät tosin sovi moneen "moderniin" kotiin, joissa teemana jotkin tietyt värit ja sävyt, esim. rosteri/musta/valko. Mutta jos ei ole mikään kontrolli friikki joka haluaa päästä eroon kaikesta mikä ei silmää miellytä, niin ajaa ne vanhat astiat asiansa. Etkö edes miehesi vuoksi voisi niitä sietää, niillä voi olla tunne arvoa hyvinkin paljon. Ei tuo ihminen loputtomiin elä, nuo saattavat olla yksiä viimeisiä muistoja mitä hänestä jää jäljelle, anna miehesi nauttia niistä vaikka olisi kuinka rumia.
Työkaverin anopin varastossa oli yli 60 000 euron taulu. Se myytiin siis huutokaupassa tuohon hintaan. Ja lisäksi löytyi kaikenlaista arvoastiaa, jotka näytti vanhalta roskalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkaa ne laatikkoon ja viet kirppikselle tai osto -ja myyntiliikeesen. Jotkut ihmiset haluaa nimenomaan aitoja 70-luvun astioita.
Millä oikeudella voi vaan noin pakata toisen omaisuutta? Hemmetin pirttihirmuja kaikki täällä.
Sillä oikeudella, että anoppi antoi astiansa pois tälle perheelle. Jokainen tekee omille tavaroilleen mitä haluaa.
Selvittäisin kuitenkin ensin miehen mielipiteen, jos hän kuuluu perheeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma teoriani on, että tavaran antaminen on jonkinlainen vinksahtanut tapa kertoa rakastavansa. Kun ei ole välineitä muuhun.
Tämä just. Ja siksi se on niin suuri ja verinen loukkaus, kun ei se "rakkaudella annettu" tavara kelpaa.
Lastenlasten kanssa erikseen opettelin sen, että en anna tavaraa lahjaksi, en edes korttia, koska ne ovat vääränlainen tapa osoittaa huomiota. Toisaalta en anna rahaakaan enkä edes aikaani, koska olen edelleen töissä enkä pääse hoitajaksi.
Kumma juttu, että lapsenlapsen vanhemmat eivät tästä pidä, vaan esittävät rahatoiveita.
Sellaista passiivis-aggressiivista kostamista. Tuntuu ilmeisen ihanalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkaa ne laatikkoon ja viet kirppikselle tai osto -ja myyntiliikeesen. Jotkut ihmiset haluaa nimenomaan aitoja 70-luvun astioita.
Millä oikeudella voi vaan noin pakata toisen omaisuutta? Hemmetin pirttihirmuja kaikki täällä.
Sillä oikeudella, että anoppi antoi astiansa pois tälle perheelle. Jokainen tekee omille tavaroilleen mitä haluaa.
Selvittäisin kuitenkin ensin miehen mielipiteen, jos hän kuuluu perheeseen.
No just tämä! Yleensä sitä miehen mielipidettä ei kuitenkaan kysytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittämätöntä, että ihmiset säilyttää roskaa. Roskaahan se on, jos ei itselle kelpaa. Miksi antaisi lapsilleen sitten?
Luulen, että monet vanhemmat ja isovanhemmat ajattelevat vain hyvää. Että lapsilta säästyy sitten rahaa kun ei tarvitse ostaa uusia.
Ei tuossa ole mitään hyvää. Idiootti-mies menee kertomaan äitiliinille että vaimo uusii astioita. Äipällä syttyy lamppu, hyvä keino päästä siitä hirveästä astiastosta, joka on niin mätä, että veitset on hävitetty 15 vuotta sitten. Saa kaappiin tilaa ja vielä esiintyä hyväntekijänä, kun "auttaa" pojan perhettä. Täysin itsekästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä näkyy hyvin valtapelailu. Vähin erin mieheltä viedään vähäisinkin oma tila. Hän on kelpo maksumies kustantamaan vaimon sisutusseikkailut ja kodinvaihtorumba.
Täytyisi ostaa kerralla paritalo, jossa miehellä se oma puoli.
Miehen oikea rooliko on olla kodissa, jonka hänen äitinsä on sisustanut? Kodissa, jonka hänen vaimonsa on sisustanut?
Äitini oli närkästynyt, kun veljeni ei suostunut ottamaan äidin ostamaa kehystettyä kukka-asetelmataulua opiskelija-asuntonsa seinälle.
Äiti ei saanut minultakaan myötätuntoa ongelmaansa. Onnittelin häntä tervepäisestä pojasta 😆
Melkoisen aasinsillan teit. Annatko itse miehellesi tilaa, vai onko miestä ensinkään?
Mies sisustaa kotinsa niinkuin haluaa, vai?
Kirpparikeskustelua kirjoitti:
Minun tuli tästä ketjusta mieleen eräs hauska keskustelu, jonka kuulin kirpparilla.
2 naista (saattoi olla anoppi ja miniä :D) kulkivat yhdessä hyllyjen välissä. Vanhempi nainen (kutsutaan tässä anopiksi) bongasi hyllyltä jonkun ison paistivadin tms.
-Mirja, tykkäätkö sinä tästä?
-Mjaa, onhan se ihan kivakin. En nyt osaa sanoa oikein ...
-Tämä maksaa 18 euroa. Kiinnostaako se sinua?
-Kallis se ainakin on, eikä nyt kuitenkaan ihan sitä mitä etsin.
-Minä ostan tämän sinulle, ei sinun tarvitse ajatella hintaa.
-Ei kannata, en minä .... (Mirja lähtee etenemään käytävää eteenpäin. Anoppi jää vati kädessä ihmettelemään)
Anoppi huutaa: MIRJA, MINÄ OSTAN TÄMÄN SINULLE (kaivelee jo käsilaukkuaan)
Mirja kääntyy kiivaasti kannoillaan ja huutaa täysillä volyymilla:
-MINÄ EN HALUA SITÄ HELKKARIN KULHOA, PANE SE TAKAISIN HYLLYYN! HETI!
En voinut kuin nauraa itsekseni tilanteelle. Anoppi laittoi vadin hyllyyn ja lähti kisuttamaan miniän perässä kohti seuraavia löytöjä.
Tuo voisi olla minä ja minun äitini.
Kysehän ei ihan suoranaisesti ole siitä, että ei osaisi sanoa ei, vaan että oma sanominen ei merkitse mitään, aina pitää yrittää jyrätä silti. Lopulta ei auta muu kuin suuttua, ja siitähän se kääntyy taas omaksi viaksi "no minä vaan ystävällisesti kysyin, ja se vaan suuttui!" Oma rooli toisen suututtamisesta jää huomaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vanhat astiat voivat olla todella arvokkaita varsinkin jos ovat ehjiä. Joku keräilijä voi olla hyvinkin kiinnostunut niistä. Meillä miehen sisar "siivosi" mummon keittiönkaapit, rikkoi mäsäksi vanhat hienot arabian keittolautaset ja hommasi tilalle Ikean ylisuuret kulhot 5e/kpl. Niiden rikottujen arvo olisi ollut 30e/kpl. Suututtaa vieläkin kun kysymättä keltään teki tuommoisen töllöntyön. Sitäpaitsi ne vanhat oli kauniit ja ihan ehjät. Olisin huolinut ne heti meille jos kerta ne piti ehdottomasti sieltä kaapista saada pois ja "ihanaa" ikeaa tilalle!![/quote
Kauhea ihminen. Niin omahyväinen, että päättää toisen ihmisen puolesta, mitä astioita saa vanhana käyttää. Astioiden arvosta riippumatta. :(
Alue: Aihe vapaa
Asia olisi ihan eri, jos anoppi olisi antanut astiaston 15 v sitten, kun se jäi itseltä pois käytöstä. Nyt se on siirretty pojan huoleksi vain siksi, että anoppi itse ei pysty käsittelemään sitä tunnetta, että tavara heitettäisiin kokonaan pois tai annettaisiin ilmaiseksi kierrätykseen.
Kenenkään ei tarvitse haluamattaan ottaa vastaan toisen käytettyä tavaraa.
Siihen ajatukseen helposti lipsahtaa, ihan jo historiasyistä. Mulla on karsinnat menossa ja olen pari kertaa saanut itseni kiinni ajatuksesta "voin antaa nämä hyvät mutta parittomat pyyhkeet 5 v päästä Aadalle, kun hän muuttaa pois kotoa!"
Eieieiei. Me mennään sitten vaikka Ikeaan ja ostetaan kerralla siisti perussisustus koko kämppään, minä maksan. Hän saa itse alkaa päivittää sitä oman maun mukaan sitten, kun omaa rahaa siihen on. Ei enää parittomia ja tarpeettomia tavaroita, jotka joku on "hyvää hyvyyttään" antanut. Lopetan tämän sukupolvien ketjun tähän.