Anoppi tyrkyttää meille kaikkia vanhoja astioita, mies ei uskalla kieltäytyä

Vierailija kirjoitti:

Annas kun minä ennustan: sinulle sattuu ikävä tapaturma, jossa astiat tippuvat pihakivetykselle ja menevät rikki. Onneksi ihmisille ei käy mitään.

Tämä. Keväällä on ihanaa hoitaa tiskit ulkona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma teoriani on, että tavaran antaminen on jonkinlainen vinksahtanut tapa kertoa rakastavansa. Kun ei ole välineitä muuhun. 

Tämä just. Ja siksi se on niin suuri ja verinen loukkaus, kun ei se "rakkaudella annettu" tavara kelpaa.

Tai sitten vain toisen mielestä astiasto on todella hyvä ja käyttökelpoinen ja on suurta haaskausta ostaa uusi kun ilmaiseksi saisi vanhan ja hyvän. Ollaan erilaisia. Vanhempi sukupolvi ei ole välttämättä tottunut nuoremman polven shoppailutaipumuksiin että kaikki pitää olla uutta, muodikasta, oikean väristä. Apn mieskin voi oikeasti tykätä astioista ja siksi ottanut ne vastaan, nostalgiaa omasta lapsuudesta. Ei vaan uskalla sille morsmaikulle sanoa että hän haluaa ne, hänelle ne kelpaa. Naisilla on usein tuota kilpavarustelua että pitää ostaa muodikasta, ja siitä voi sitten laittaa instakuvaa ja saada yläpeukkuja. Tuntee kuuluvansa joukkoon jossa arvostetaan. Nainen vain on se joka aina niistä kotiasioista määrää.

Miksi anoppi sitten itse 15 vuotta sitten osti uudet astiat ja vanhat jäi kaappiin 15 vuodeksi, jos kerran oli niin hyvät ja käyttökelpoiset??

Ne on yksinkertaisesti liian arvokkaita omaan käyttöön. 

Eihän tuossa ole mitään järkeä. Todennäköisesti astiasto on anopistakin ollut ruma ja on itse halunnut hankkia itselle mieleisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Ei tarvitse ostaa uusia. Mitä väliä sillä kukkakuvioinnilla on? Turhaa haaskata elämäänsä johonkin yksintyiskohtiin jossain lautasissa. Sitäkö elämä on?

Toisaalta näinkin, mikäli astiasto on muuten ehyt kokonaisuudeltaan. Ne uudet ihanat on todennäköisesti jotain harmaita/vaaleita ilman mitään kuviota. Joku tehtaan leima vaan jossain jota sitten ylpeänä esitellään.

Tykkäisitkö, jos kanssasi saman kokoinen anoppisi toisi sinulle vanhoja vaatteitaan 90-luvulta, kun ne on vielä ihan käyttökelpoisia? Tai jos suunnittelet pintaremppaa, niin anoppi kantaisi teille ylijäämämaalia ja -tapettia varastostaan? Eihän missään ole kielletty, että samalla seinällä ei voisi olla kahta eri tapettia.

Luulisi nyt aikuisen saavan itse päättää mitä omaan kotiin ottaa ja millaisia astioita käyttää. Ihan sama, vaikka astioiden valmistaja on se ylpeydenaihe.

Samalla myös se mies saa päättää mitä kotiinsa ottaa. Jos hänelle kelpaa ne äitinsä vanhat vaatteet ja haluaa ne pitää, niin mikä sinä olet sitä kieltämään? 

Aivan varmasti sanoisin miehelle, jos hän rupeaisi käyttämään äitinsä vanhoja vaatteita.

No millä oikeudella kiellät häntä pitämästä niitä vaatteita? Voit sanoa mielipiteesi, mutta mielestäni sinulla ole mitään oikeutta kieltää asiaa, että hän säilyttää äitinsä vanhoja vaatteita. 

Sitten mies saa ihan omalla rahalla järjestää lisää tilaa, missä vaatteita säilyttää. Mies voi vaikka vuokrata varaston sitä varten. Täyteen survottuun vaatekaappiin tulee helposti ötököitä ja miehen tuntien hän ei vaatteita tuuleta eikä pese kaappia koskaan. Minun niskoille on turha haalia lisäsiivottavaa.

Ja kuka määrää, että tilaa on vain niille tavaroille mistä vaimo pitää? Miksi siivoat miehesi kaappeja? Anna haista niin paljon kuin vain haisee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma teoriani on, että tavaran antaminen on jonkinlainen vinksahtanut tapa kertoa rakastavansa. Kun ei ole välineitä muuhun. 

Tämä just. Ja siksi se on niin suuri ja verinen loukkaus, kun ei se "rakkaudella annettu" tavara kelpaa.

Tai sitten vain toisen mielestä astiasto on todella hyvä ja käyttökelpoinen ja on suurta haaskausta ostaa uusi kun ilmaiseksi saisi vanhan ja hyvän. Ollaan erilaisia. Vanhempi sukupolvi ei ole välttämättä tottunut nuoremman polven shoppailutaipumuksiin että kaikki pitää olla uutta, muodikasta, oikean väristä. Apn mieskin voi oikeasti tykätä astioista ja siksi ottanut ne vastaan, nostalgiaa omasta lapsuudesta. Ei vaan uskalla sille morsmaikulle sanoa että hän haluaa ne, hänelle ne kelpaa. Naisilla on usein tuota kilpavarustelua että pitää ostaa muodikasta, ja siitä voi sitten laittaa instakuvaa ja saada yläpeukkuja. Tuntee kuuluvansa joukkoon jossa arvostetaan. Nainen vain on se joka aina niistä kotiasioista määrää.

Mistähän tämä johtuu? Siitä että yleensä pidetään nimenomaan sitä naista vastuussa kodin sisustuksesta, puhtaudesta jne. Jos on sisustettu huonolla maulla tai on likaista ja sotkuista tai ei tarjoilut ja astiat miellytä niin kumpaa syytetään, isäntää vai emäntää? Yleinen oletus on, että nämä asiat kuuluu nimenomaan sen naisen huolehtia pitipä siitä tai ei. Toiset pitää enemmän ja pätee sitten omassa instan runkkuringissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen elämän tärkein nainen on äiti. Olkaa sovussa anopin kanssa ja parisuhteenne kukoistaa ja voi hyvin.

Siinä tapauksessa mies voi vallan hyvin jatkaa asumistaan äidin kanssa.

Moni jatkaakin. Turha sitten itkeä kun hyviä miehiä ei löydy mistään.

Höpsis.  Hyvä mies ei roiku äidissään.

Katsos kun se äiti on isän nainen.  Pojan kuuluu löytää ihan oma.

Äiti äitinä ja elämänkumppani elämänkumppanina.

t. pojan äiti

Kesällä katat ulos/parvekkeelle ja sitten käy sellainen onnettomuus, että pöytä kaatuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma teoriani on, että tavaran antaminen on jonkinlainen vinksahtanut tapa kertoa rakastavansa. Kun ei ole välineitä muuhun. 

Tämä just. Ja siksi se on niin suuri ja verinen loukkaus, kun ei se "rakkaudella annettu" tavara kelpaa.

Tai sitten vain toisen mielestä astiasto on todella hyvä ja käyttökelpoinen ja on suurta haaskausta ostaa uusi kun ilmaiseksi saisi vanhan ja hyvän. Ollaan erilaisia. Vanhempi sukupolvi ei ole välttämättä tottunut nuoremman polven shoppailutaipumuksiin että kaikki pitää olla uutta, muodikasta, oikean väristä. Apn mieskin voi oikeasti tykätä astioista ja siksi ottanut ne vastaan, nostalgiaa omasta lapsuudesta. Ei vaan uskalla sille morsmaikulle sanoa että hän haluaa ne, hänelle ne kelpaa. Naisilla on usein tuota kilpavarustelua että pitää ostaa muodikasta, ja siitä voi sitten laittaa instakuvaa ja saada yläpeukkuja. Tuntee kuuluvansa joukkoon jossa arvostetaan. Nainen vain on se joka aina niistä kotiasioista määrää.

Miksi anoppi sitten itse 15 vuotta sitten osti uudet astiat ja vanhat jäi kaappiin 15 vuodeksi, jos kerran oli niin hyvät ja käyttökelpoiset??

Ne on yksinkertaisesti liian arvokkaita omaan käyttöön. 

Eihän tuossa ole mitään järkeä. Todennäköisesti astiasto on anopistakin ollut ruma ja on itse halunnut hankkia itselle mieleisen.

Kyllä on järkeä. Tämä on varmaan se juhlakalusto, jota ei koskaan loppujen lopuksi uskallettu käyttää. Äidillä oli hieno juhlakalusto, jota ei koskaan loppujen lopuksi käytetty kuin veljeni häissä ja minun lakkiaisissa. Nyt astiasto on veljelläni ja ilmeisesti hänen vaimolleen se on sopinut. 

Vierailija kirjoitti:

Sama. Anoppi on alkanut tekemään ns. kuolinsiivousta ja kaikki tavarat kärrätään meille. Autotalli täynnä krääsää, jonka olisi voinut viedä suoraan kaatopaikalle.

Kuule,en nyt muista...onko se Astiataivas.fi tms mutta laita kuvia sinne ja myy niille ne astiat. Sitten iloisena viet ne rahat anopille ja OIKEIN HEHKUTAT että KATOKATO mitä niistä sun astioistasi sai,en ois ikinä uskonut,siinä,ole hyvä!

Siellähän menee just niitä susirumia -70 luvun astiastoja!

Sinnevvaan!

Ps jos suuttuu niin...voivoi

Vanhat astiat voivat olla todella arvokkaita varsinkin jos ovat ehjiä. Joku keräilijä voi olla hyvinkin kiinnostunut niistä. Meillä miehen sisar "siivosi" mummon keittiönkaapit, rikkoi mäsäksi vanhat hienot arabian keittolautaset ja hommasi tilalle Ikean ylisuuret kulhot 5e/kpl. Niiden rikottujen arvo olisi ollut 30e/kpl. Suututtaa vieläkin kun kysymättä keltään teki tuommoisen töllöntyön. Sitäpaitsi ne vanhat oli kauniit ja ihan ehjät. Olisin huolinut ne heti meille jos kerta ne piti ehdottomasti sieltä kaapista saada pois ja "ihanaa" ikeaa tilalle!!

Vierailija kirjoitti:

Käsittämätöntä, että ihmiset säilyttää roskaa. Roskaahan se on, jos ei itselle kelpaa. Miksi antaisi lapsilleen sitten?

Että mua rasauttaa kaltaisesi ihmiset. Varmaan kippaisit nuokin roskalavalle, koska et itse halua.

Jos ei itse pidä jostain, niin pienenä vinkkinä että monet 70-luvun astiastot ovat haluttuja. Kyllä ne saa myytyä, tai voi viedä hyväntekeväisyyskirpparille. Niin yksinkertaista se on, ei tarvitse tästäkään stressata.

Tämä on niin tuttua. Nainen voi heittää roskiin miehen tärkeitä tavaroita, mutta nämä vaimon tavarat ovat niiin tärkeitä ja menevät miehen omaisuuden edelle.

Minun vaimoni heitti aikoinaan Word ja Excel disketit menemään. Ne olivat siististi kansiossa ja näkymättömissä. Monen sadan markan ohjelmat!

Ne olivat vaan rojua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Ei tarvitse ostaa uusia. Mitä väliä sillä kukkakuvioinnilla on? Turhaa haaskata elämäänsä johonkin yksintyiskohtiin jossain lautasissa. Sitäkö elämä on?

Toisaalta näinkin, mikäli astiasto on muuten ehyt kokonaisuudeltaan. Ne uudet ihanat on todennäköisesti jotain harmaita/vaaleita ilman mitään kuviota. Joku tehtaan leima vaan jossain jota sitten ylpeänä esitellään.

Tykkäisitkö, jos kanssasi saman kokoinen anoppisi toisi sinulle vanhoja vaatteitaan 90-luvulta, kun ne on vielä ihan käyttökelpoisia? Tai jos suunnittelet pintaremppaa, niin anoppi kantaisi teille ylijäämämaalia ja -tapettia varastostaan? Eihän missään ole kielletty, että samalla seinällä ei voisi olla kahta eri tapettia.

Luulisi nyt aikuisen saavan itse päättää mitä omaan kotiin ottaa ja millaisia astioita käyttää. Ihan sama, vaikka astioiden valmistaja on se ylpeydenaihe.

Samalla myös se mies saa päättää mitä kotiinsa ottaa. Jos hänelle kelpaa ne äitinsä vanhat vaatteet ja haluaa ne pitää, niin mikä sinä olet sitä kieltämään? 

Aivan varmasti sanoisin miehelle, jos hän rupeaisi käyttämään äitinsä vanhoja vaatteita.

No millä oikeudella kiellät häntä pitämästä niitä vaatteita? Voit sanoa mielipiteesi, mutta mielestäni sinulla ole mitään oikeutta kieltää asiaa, että hän säilyttää äitinsä vanhoja vaatteita. 

Sitten mies saa ihan omalla rahalla järjestää lisää tilaa, missä vaatteita säilyttää. Mies voi vaikka vuokrata varaston sitä varten. Täyteen survottuun vaatekaappiin tulee helposti ötököitä ja miehen tuntien hän ei vaatteita tuuleta eikä pese kaappia koskaan. Minun niskoille on turha haalia lisäsiivottavaa.

Ja kuka määrää, että tilaa on vain niille tavaroille mistä vaimo pitää? Miksi siivoat miehesi kaappeja? Anna haista niin paljon kuin vain haisee. 

Meillä on kaappitilaa vain rajattu määrä. Vaatekaapit on makuuhuoneessa, joten sinne ei mitään haisevaa viedä. Ötökät leviää myös minun kaappeihin ja pikkuhiljaa myös muihin asuntoihin. Niille rytkyille tulee hintaa, kun mies maksaa koko kerrostalon myrkytyksen. Siinä vaiheessa viimeistään tulee kaupungin terveystarkastaja käymään.

Se, että joku antaa lahjan, ei tarkoita että sitä pitää lahjan saajan käyttää. Pistät ne varastoon tai roskiin.

Ennen kuin heität pois, tarkista nyt vielä ettei ole piippuleimaa lautasen pohjassa, esim Arabia...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma teoriani on, että tavaran antaminen on jonkinlainen vinksahtanut tapa kertoa rakastavansa. Kun ei ole välineitä muuhun. 

Tämä just. Ja siksi se on niin suuri ja verinen loukkaus, kun ei se "rakkaudella annettu" tavara kelpaa.

Tai sitten vain toisen mielestä astiasto on todella hyvä ja käyttökelpoinen ja on suurta haaskausta ostaa uusi kun ilmaiseksi saisi vanhan ja hyvän. Ollaan erilaisia. Vanhempi sukupolvi ei ole välttämättä tottunut nuoremman polven shoppailutaipumuksiin että kaikki pitää olla uutta, muodikasta, oikean väristä. Apn mieskin voi oikeasti tykätä astioista ja siksi ottanut ne vastaan, nostalgiaa omasta lapsuudesta. Ei vaan uskalla sille morsmaikulle sanoa että hän haluaa ne, hänelle ne kelpaa. Naisilla on usein tuota kilpavarustelua että pitää ostaa muodikasta, ja siitä voi sitten laittaa instakuvaa ja saada yläpeukkuja. Tuntee kuuluvansa joukkoon jossa arvostetaan. Nainen vain on se joka aina niistä kotiasioista määrää.

Kun mies on syönyt aamupuuronsa noista astioista 70-luvulla, niin aloituksen pariskunta on viisikymppinen. Sinä tunnut puhuvan jotain parikymppisistä.

Totta, en jaksanut lukea aloitusta ajatuksella.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on sinulle kohtalontoveri, ap. Tästä syystä pidän vauvapalstan lukemisesta, kun aina välillä saa vertaistukea ihan käsittämättömiin ongelmiin. Näistä sinänsä hauskoista kommenteista voi päätellä, että suuri osa normaalien ihmisten ympäröimistä kansalaisista ei ole joutunut tämän(kään) ongelman kanssa nokitusten.

Meillä on ihan sama. Minulla on ollut sinkkuaikoina perintöastiasto, joka on mielestäni tylsä mutta käytännöllinen. Olin ajatellut, että uusin sen yhteen tiettyyn moderniin, kauniiseen ja konepesun kestävään astiastoon sitten kun talo on valmis (rakennettiin uusi) ja laitetaan sekä minun vanhat ja miehen hajaparit sitten mökille. Lisäksi kerään juhla-astiastoksi tiettyä antiikkisarjaa. Se on minulle harrastus. Kun käyn jossain, vilkaisen myös kirpputoreilta ja antiikkikaupoista onko sen sarjan osia.

Tein sen virheen, että vilkaisin yhden antiikkikaupan ikkunan kerran myös anopin seurassa. Hänelle valkeni, että olen Rahalla Ostamassa Perheeseen Vanhaa Tavaraa vaikka hänellä on Vanhaa Tavaraa nurkat pullollaan. Yritin selittää anopille, että kerään tätä yhtä sarjaa ja joskus sisustukseemme sopivia käyttöesineitä, en halua mitä tahansa. Myöhäistä. "Tämän me saimme häälahjaksi ja ei ole yhtään käytetty!" "Tässä on sentään hieno kuppi ja tämä on ihan kiinanposliinia!" "Tästä kupista minä aina join kamomillateetä kun oli kurkku kipeä! Tämä teidän pitää ottaa ainakin!" Joka kerta kun anoppi käy, hän sujauttaa väkisin kaappiimme jotain p*skaa. Olen yrittänyt ottaa senkin linjan, että hänen pitää viedä romunsa takaisin, mutta hän on ruvennut itkua vääntämään kun en hänen tunteella valitsemiaan lahjoja arvosta, ja sitä ei poikansa kestä.

Tästä päästäänkin siihen, että anoppi on manipuloinut ja syyllistänyt poikaansa koko ikänsä, eikä mies näin ollen kykene kieltämään äidiltään yhtään mitään. Astiashow on luonnollisesti vain jäävuoren huippu. Jos teen asialle jotain, se on miehelle päin merkki että VIHAAN hänen äitiään. Niin että tässä sitä ollaan sekalaisen (ehdottomasti konepesua kestämättömän) romukokoelman kanssa. Odotan oikeaa hetkeä tehdä asia kerralla selväksi ja paketoida kaikki pahvilaatikikoihin ja kantaa autotalliin. Käyköön anoppi siellä sitten ihailemassa niitä.

Ainahan voi käydä vahinkoja. Posliinin sirpaleista voi tehdä tosi hienoja mosaiikki töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma teoriani on, että tavaran antaminen on jonkinlainen vinksahtanut tapa kertoa rakastavansa. Kun ei ole välineitä muuhun. 

Tämä just. Ja siksi se on niin suuri ja verinen loukkaus, kun ei se "rakkaudella annettu" tavara kelpaa.

Tai sitten vain toisen mielestä astiasto on todella hyvä ja käyttökelpoinen ja on suurta haaskausta ostaa uusi kun ilmaiseksi saisi vanhan ja hyvän. Ollaan erilaisia. Vanhempi sukupolvi ei ole välttämättä tottunut nuoremman polven shoppailutaipumuksiin että kaikki pitää olla uutta, muodikasta, oikean väristä. Apn mieskin voi oikeasti tykätä astioista ja siksi ottanut ne vastaan, nostalgiaa omasta lapsuudesta. Ei vaan uskalla sille morsmaikulle sanoa että hän haluaa ne, hänelle ne kelpaa. Naisilla on usein tuota kilpavarustelua että pitää ostaa muodikasta, ja siitä voi sitten laittaa instakuvaa ja saada yläpeukkuja. Tuntee kuuluvansa joukkoon jossa arvostetaan. Nainen vain on se joka aina niistä kotiasioista määrää.

Miksi anoppi sitten itse 15 vuotta sitten osti uudet astiat ja vanhat jäi kaappiin 15 vuodeksi, jos kerran oli niin hyvät ja käyttökelpoiset??

Ne on yksinkertaisesti liian arvokkaita omaan käyttöön. 

Eihän tuossa ole mitään järkeä. Todennäköisesti astiasto on anopistakin ollut ruma ja on itse halunnut hankkia itselle mieleisen.

Kyllä on järkeä. Tämä on varmaan se juhlakalusto, jota ei koskaan loppujen lopuksi uskallettu käyttää. Äidillä oli hieno juhlakalusto, jota ei koskaan loppujen lopuksi käytetty kuin veljeni häissä ja minun lakkiaisissa. Nyt astiasto on veljelläni ja ilmeisesti hänen vaimolleen se on sopinut. 

Ihan arkikäytössäkö? Kestääkö ne konepesun vai veljesikö ne tiskaa käsin?

Vierailija kirjoitti:

Täällä on sinulle kohtalontoveri, ap. Tästä syystä pidän vauvapalstan lukemisesta, kun aina välillä saa vertaistukea ihan käsittämättömiin ongelmiin. Näistä sinänsä hauskoista kommenteista voi päätellä, että suuri osa normaalien ihmisten ympäröimistä kansalaisista ei ole joutunut tämän(kään) ongelman kanssa nokitusten.

Meillä on ihan sama. Minulla on ollut sinkkuaikoina perintöastiasto, joka on mielestäni tylsä mutta käytännöllinen. Olin ajatellut, että uusin sen yhteen tiettyyn moderniin, kauniiseen ja konepesun kestävään astiastoon sitten kun talo on valmis (rakennettiin uusi) ja laitetaan sekä minun vanhat ja miehen hajaparit sitten mökille. Lisäksi kerään juhla-astiastoksi tiettyä antiikkisarjaa. Se on minulle harrastus. Kun käyn jossain, vilkaisen myös kirpputoreilta ja antiikkikaupoista onko sen sarjan osia.

Tein sen virheen, että vilkaisin yhden antiikkikaupan ikkunan kerran myös anopin seurassa. Hänelle valkeni, että olen Rahalla Ostamassa Perheeseen Vanhaa Tavaraa vaikka hänellä on Vanhaa Tavaraa nurkat pullollaan. Yritin selittää anopille, että kerään tätä yhtä sarjaa ja joskus sisustukseemme sopivia käyttöesineitä, en halua mitä tahansa. Myöhäistä. "Tämän me saimme häälahjaksi ja ei ole yhtään käytetty!" "Tässä on sentään hieno kuppi ja tämä on ihan kiinanposliinia!" "Tästä kupista minä aina join kamomillateetä kun oli kurkku kipeä! Tämä teidän pitää ottaa ainakin!" Joka kerta kun anoppi käy, hän sujauttaa väkisin kaappiimme jotain p*skaa. Olen yrittänyt ottaa senkin linjan, että hänen pitää viedä romunsa takaisin, mutta hän on ruvennut itkua vääntämään kun en hänen tunteella valitsemiaan lahjoja arvosta, ja sitä ei poikansa kestä.

Tästä päästäänkin siihen, että anoppi on manipuloinut ja syyllistänyt poikaansa koko ikänsä, eikä mies näin ollen kykene kieltämään äidiltään yhtään mitään. Astiashow on luonnollisesti vain jäävuoren huippu. Jos teen asialle jotain, se on miehelle päin merkki että VIHAAN hänen äitiään. Niin että tässä sitä ollaan sekalaisen (ehdottomasti konepesua kestämättömän) romukokoelman kanssa. Odotan oikeaa hetkeä tehdä asia kerralla selväksi ja paketoida kaikki pahvilaatikikoihin ja kantaa autotalliin. Käyköön anoppi siellä sitten ihailemassa niitä.

Luulen, että rajattomien läheisten ketjussa voisi olla myös sinua kiinnostavaa materiaalia.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on niin tuttua. Nainen voi heittää roskiin miehen tärkeitä tavaroita, mutta nämä vaimon tavarat ovat niiin tärkeitä ja menevät miehen omaisuuden edelle.

Minun vaimoni heitti aikoinaan Word ja Excel disketit menemään. Ne olivat siististi kansiossa ja näkymättömissä. Monen sadan markan ohjelmat!

Ne olivat vaan rojua!

Lol.

Ap, kerropa astiaston speksit, niin katsotaan mitä niistä saisi.