Lue keskustelun säännöt.
Anoppi tyrkyttää meille kaikkia vanhoja astioita, mies ei uskalla kieltäytyä
Olisin halunnut uusia meidän vanhan astiaston kokonaan. Olin jo etsinyt netistä kivan setin ja tilaamassa kunnes mies meni kertomaan tästä äidilleen. Anoppi sanoi, että ottakaa noi jumalattoman vanhat astiastot meiltä, ne jotka ovat olleet komerossa kohta 15 vuotta ja joilta mies lapsena söi aamupuuronsa. Eilen mies sitten mitään sanomatta oli käynyt vanhemmillaan ja kantoi kotiin jostain 70-luvulta peräisin olevat lautaset ja haarukat + lusikat. Veitset olivat jo sen verran ruosteessa, että anoppi oli heittänyt ne pois. Nyt meillä on sitten "upeita" 70-luvulta tuttuja kukkalautasia kaapit täynnä. Kestävät kuulemma "ikuisuuden vielä" eli mitään omaa ei voi hetkeen ostaa, koska anoppi pahottaisi muuten mielensä.
Seuraavaksi voisimme kuulemma ottaa miehen isovanhempien vanhan kahvisetin, sekin kun vaan seisoo anopin nurkissa turhaa.
Kommentit (1054)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäiset astiastot alkavat olla taas arvossaan. Anopilla ja äidilläni on melkoisia aarteita käytössä edelleen. Niistä saa nyt hyvän hinnan, jos lähtee myymään. Voit sanoa miehellesi ja anopille, että astiat eivät ole sinun makusi mukaisia, joten voit tarjota niitä takaisin anopille tai sitten myyt pois hyvään hintaan.
Ei ne vanhat halpisastiastot muutu arvokkaiksi vaikka vanhoja ovatkin. Huonolaatuisia astioita tehtiin ennenkin. Katso vaikka Huutokauppakeisaria, ei niitä 70-luvun itäsaksalaisia astioita oteta edes myyntiin. Kaikki vanha ei ole Arabiaa tai edes suomalaista.
En nyt pidä itsekeskeistä öykkäriä minään auktoriteettinä tässä asiassa.
Oli öykkäri tai ei, mutta hänen luulisi tietävän menevät ne kaupaksi vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äidin tuttavat alkaa vähitellen muuttaa omakotitalosta kerrostaloon ja hyvää hyvyyttään ottaa kaikkea roinaa vastaan, kun eihän niitä roskiinkaan voi laittaa.
Tyrkyttää mulle näitä muitten romuja kun autotalli alkaa olla täynnä. Ja minä olen se kiittämätön, jolle mikään ei kelpaa.Miksi hilloat niitä autotallissa. Kierrätä ne. Osto- ja myyntiliikkeet, kirpparit, Kontti. Ihme vinkunaa ja avuttomuutta taas. Muuta tavara rahaksi. Tai lahjoita hyväntekeväisyyteen. Toisen romu on toisen aarre.
Osaatko lukea? Äitini hilloaa muiden tavaroita. Eivät ole minun, eikä koskaan tule olemaan.
Kirjoita selkeämmin. Ongelma on sinun kun äitisi potkaisee tyhjää. Voit auttaa tyhjennyksestä ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Ei tarvitse ostaa uusia. Mitä väliä sillä kukkakuvioinnilla on? Turhaa haaskata elämäänsä johonkin yksintyiskohtiin jossain lautasissa. Sitäkö elämä on?
Toisaalta näinkin, mikäli astiasto on muuten ehyt kokonaisuudeltaan. Ne uudet ihanat on todennäköisesti jotain harmaita/vaaleita ilman mitään kuviota. Joku tehtaan leima vaan jossain jota sitten ylpeänä esitellään.
Tykkäisitkö, jos kanssasi saman kokoinen anoppisi toisi sinulle vanhoja vaatteitaan 90-luvulta, kun ne on vielä ihan käyttökelpoisia? Tai jos suunnittelet pintaremppaa, niin anoppi kantaisi teille ylijäämämaalia ja -tapettia varastostaan? Eihän missään ole kielletty, että samalla seinällä ei voisi olla kahta eri tapettia.
Luulisi nyt aikuisen saavan itse päättää mitä omaan kotiin ottaa ja millaisia astioita käyttää. Ihan sama, vaikka astioiden valmistaja on se ylpeydenaihe.
Samalla myös se mies saa päättää mitä kotiinsa ottaa. Jos hänelle kelpaa ne äitinsä vanhat vaatteet ja haluaa ne pitää, niin mikä sinä olet sitä kieltämään?
Vie rojut takaovesta kirpparille, niin me siskonkin kanssa tehdään, viime vuosina sanottu jo suoraan, että 80-luku ja uudempi menee kierrätykseen tai EI.
Mun 75 v. mutsi siis tuommoinen tavarantunkija. Tyrkytti mulle tannoin Aino-tossuja, kuulemma käyttämättömät jääneet komeron nurkkaan. Vihaan niitä.....Kysyin miksi et vaan vie Uffin laatikkoon. "Eihän nyt voi ilmaiseksi tuntemattomille kun niistä on rahaa maksettu. !" Otin ne mukaan ja nakkasin matkalla Fidan laatikkoon ja soitin mutsille että kuule sinne meni. Hyvä ettei mutsi itkenyt, puhisi kiukusta. (Alkavaa muistisairauttakin on ilmassa...en tiedä millä sen huijais muistitestiin.) En vaan tajua tuota logiikkaa.
Noi pula-ajan lapset ei tajua edes kirppareiden tarkoitusta. Luulevat että sitten vasta menee hyvään tarkoitukseen, kun kirpparin sijasta tunkee romua lapsilleen.
N 51 v.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma teoriani on, että tavaran antaminen on jonkinlainen vinksahtanut tapa kertoa rakastavansa. Kun ei ole välineitä muuhun.
Tämä just. Ja siksi se on niin suuri ja verinen loukkaus, kun ei se "rakkaudella annettu" tavara kelpaa.
Tai sitten vain toisen mielestä astiasto on todella hyvä ja käyttökelpoinen ja on suurta haaskausta ostaa uusi kun ilmaiseksi saisi vanhan ja hyvän. Ollaan erilaisia. Vanhempi sukupolvi ei ole välttämättä tottunut nuoremman polven shoppailutaipumuksiin että kaikki pitää olla uutta, muodikasta, oikean väristä. Apn mieskin voi oikeasti tykätä astioista ja siksi ottanut ne vastaan, nostalgiaa omasta lapsuudesta. Ei vaan uskalla sille morsmaikulle sanoa että hän haluaa ne, hänelle ne kelpaa. Naisilla on usein tuota kilpavarustelua että pitää ostaa muodikasta, ja siitä voi sitten laittaa instakuvaa ja saada yläpeukkuja. Tuntee kuuluvansa joukkoon jossa arvostetaan. Nainen vain on se joka aina niistä kotiasioista määrää.
Kun mies on syönyt aamupuuronsa noista astioista 70-luvulla, niin aloituksen pariskunta on viisikymppinen. Sinä tunnut puhuvan jotain parikymppisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen elämän tärkein nainen on äiti. Olkaa sovussa anopin kanssa ja parisuhteenne kukoistaa ja voi hyvin.
Siinä tapauksessa mies voi vallan hyvin jatkaa asumistaan äidin kanssa.
Moni jatkaakin. Turha sitten itkeä kun hyviä miehiä ei löydy mistään.
Minä olen aikuisten poikien äiti. En todellakaan halua, että pojat asuisivat ikänsä meidän kanssa enkä todellakaan halua olla poikien elämän tärkein nainen. Jos noin kävisi, olisin epäonnistunut täysin kasvatuksessa.
Sama homma. Haluan, että lapseni ovat onnellisia ja löytävät elämänsä rakkauden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Ei tarvitse ostaa uusia. Mitä väliä sillä kukkakuvioinnilla on? Turhaa haaskata elämäänsä johonkin yksintyiskohtiin jossain lautasissa. Sitäkö elämä on?
Toisaalta näinkin, mikäli astiasto on muuten ehyt kokonaisuudeltaan. Ne uudet ihanat on todennäköisesti jotain harmaita/vaaleita ilman mitään kuviota. Joku tehtaan leima vaan jossain jota sitten ylpeänä esitellään.
Tykkäisitkö, jos kanssasi saman kokoinen anoppisi toisi sinulle vanhoja vaatteitaan 90-luvulta, kun ne on vielä ihan käyttökelpoisia? Tai jos suunnittelet pintaremppaa, niin anoppi kantaisi teille ylijäämämaalia ja -tapettia varastostaan? Eihän missään ole kielletty, että samalla seinällä ei voisi olla kahta eri tapettia.
Luulisi nyt aikuisen saavan itse päättää mitä omaan kotiin ottaa ja millaisia astioita käyttää. Ihan sama, vaikka astioiden valmistaja on se ylpeydenaihe.
Samalla myös se mies saa päättää mitä kotiinsa ottaa. Jos hänelle kelpaa ne äitinsä vanhat vaatteet ja haluaa ne pitää, niin mikä sinä olet sitä kieltämään?
Aivan varmasti sanoisin miehelle, jos hän rupeaisi käyttämään äitinsä vanhoja vaatteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon ikäiset astiastot alkavat olla taas arvossaan. Anopilla ja äidilläni on melkoisia aarteita käytössä edelleen. Niistä saa nyt hyvän hinnan, jos lähtee myymään. Voit sanoa miehellesi ja anopille, että astiat eivät ole sinun makusi mukaisia, joten voit tarjota niitä takaisin anopille tai sitten myyt pois hyvään hintaan.
Ei ne vanhat halpisastiastot muutu arvokkaiksi vaikka vanhoja ovatkin. Huonolaatuisia astioita tehtiin ennenkin. Katso vaikka Huutokauppakeisaria, ei niitä 70-luvun itäsaksalaisia astioita oteta edes myyntiin. Kaikki vanha ei ole Arabiaa tai edes suomalaista.
En nyt pidä itsekeskeistä öykkäriä minään auktoriteettinä tässä asiassa.
Oli öykkäri tai ei, mutta hänen luulisi tietävän menevät ne kaupaksi vai ei.
Tulet ko mieleen, että menekki jossain Susirajan takana on eri kuin enemmän ihmisten ilmoilla. Monet muut saa niitä ihan hyvin myytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äidin tuttavat alkaa vähitellen muuttaa omakotitalosta kerrostaloon ja hyvää hyvyyttään ottaa kaikkea roinaa vastaan, kun eihän niitä roskiinkaan voi laittaa.
Tyrkyttää mulle näitä muitten romuja kun autotalli alkaa olla täynnä. Ja minä olen se kiittämätön, jolle mikään ei kelpaa.Sama täällä, anoppi tyrkyttää kaikenlaista paskaa joka kerta ja kun kieltäydyn niin olen kiittämätön. En kertakaikkisesti keksi miksi minun pitäisi ottaa vastaan hänen ulkomailta 20 vuotta sitten ostettuja matkamuistoja, vanhoja vaatteita, vanhoja epäsopivia kenkiä, hänen rikkinäisiä kynsilakalla korjattuja eriparisia astioita, kulahtaneita pyyhkeitä, lapsille kirpputorilta hankittuja täysin väärän kokoisia vaatteita (kyllähän se 62 koko menee vielä 74 kokoiselle kun tarpeeksi vain haluaa) ja hän ihan vain "hyvää hyvyyttään" niitä meille kärrää. Vituttaa suorastaan koska tulee itselle niin arvoton olo siitä paskasta, eikä voi edes kysyä onko tarvetta näille vai ei. Siivoaa vaan kotiaan ja ajattelee meidän olevan sopiva roskalava. Nyt annan aina kaiken takas ja siksi onkin pitkiä taukoja näkemisessä kun mamma vetää herneet nenään ja minä olen kuulemma kiittämätön.
Mies tietenkin on hiljaa, koska on mammanpoika. Enkä jätä sitä sikaa, koska muuten hän on aivan ihana.
Tämä nyt vaan on suurinpiirtein jokaista n. 30-50-vuotiasta suomalaista koskeva asia. Milleniaaleille ainakin tulee paljon perkattavaa ja ei ole olemassa sellaista jokumuuta joka sen nakin hoitaa. Kannattaa opetella sitä kierrätystä ja onhan (pieni) osa tavarasta myös arvokasta. Ehkäpä sieltä omastakin mammalasta on jotain kivoja kippoja tulossa aikanaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkaa ne laatikkoon ja viet kirppikselle tai osto -ja myyntiliikeesen. Jotkut ihmiset haluaa nimenomaan aitoja 70-luvun astioita.
Millä oikeudella voi vaan noin pakata toisen omaisuutta? Hemmetin pirttihirmuja kaikki täällä.
Sillä oikeudella, että anoppi antoi astiansa pois tälle perheelle. Jokainen tekee omille tavaroilleen mitä haluaa.
Niin mutta kysyttiinkö mieheltä tästä asiasta mitään? Jos mies haluaa tavarat pitää, niin ne on sitten hänen tavaroitaan, kun äidiltään ne sai eikä niitä niin vain heitetä pois. Kyse on nyt niistä miehen tavaroista eikä enää anopin tavaroista. Pirttihirmut heittää miehenkin tavarat pois kyselemättä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma teoriani on, että tavaran antaminen on jonkinlainen vinksahtanut tapa kertoa rakastavansa. Kun ei ole välineitä muuhun.
Tämä just. Ja siksi se on niin suuri ja verinen loukkaus, kun ei se "rakkaudella annettu" tavara kelpaa.
Tai sitten vain toisen mielestä astiasto on todella hyvä ja käyttökelpoinen ja on suurta haaskausta ostaa uusi kun ilmaiseksi saisi vanhan ja hyvän. Ollaan erilaisia. Vanhempi sukupolvi ei ole välttämättä tottunut nuoremman polven shoppailutaipumuksiin että kaikki pitää olla uutta, muodikasta, oikean väristä. Apn mieskin voi oikeasti tykätä astioista ja siksi ottanut ne vastaan, nostalgiaa omasta lapsuudesta. Ei vaan uskalla sille morsmaikulle sanoa että hän haluaa ne, hänelle ne kelpaa. Naisilla on usein tuota kilpavarustelua että pitää ostaa muodikasta, ja siitä voi sitten laittaa instakuvaa ja saada yläpeukkuja. Tuntee kuuluvansa joukkoon jossa arvostetaan. Nainen vain on se joka aina niistä kotiasioista määrää.
Miksi anoppi sitten itse 15 vuotta sitten osti uudet astiat ja vanhat jäi kaappiin 15 vuodeksi, jos kerran oli niin hyvät ja käyttökelpoiset??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Ei tarvitse ostaa uusia. Mitä väliä sillä kukkakuvioinnilla on? Turhaa haaskata elämäänsä johonkin yksintyiskohtiin jossain lautasissa. Sitäkö elämä on?
Toisaalta näinkin, mikäli astiasto on muuten ehyt kokonaisuudeltaan. Ne uudet ihanat on todennäköisesti jotain harmaita/vaaleita ilman mitään kuviota. Joku tehtaan leima vaan jossain jota sitten ylpeänä esitellään.
Tykkäisitkö, jos kanssasi saman kokoinen anoppisi toisi sinulle vanhoja vaatteitaan 90-luvulta, kun ne on vielä ihan käyttökelpoisia? Tai jos suunnittelet pintaremppaa, niin anoppi kantaisi teille ylijäämämaalia ja -tapettia varastostaan? Eihän missään ole kielletty, että samalla seinällä ei voisi olla kahta eri tapettia.
Luulisi nyt aikuisen saavan itse päättää mitä omaan kotiin ottaa ja millaisia astioita käyttää. Ihan sama, vaikka astioiden valmistaja on se ylpeydenaihe.
Samalla myös se mies saa päättää mitä kotiinsa ottaa. Jos hänelle kelpaa ne äitinsä vanhat vaatteet ja haluaa ne pitää, niin mikä sinä olet sitä kieltämään?
Aivan varmasti sanoisin miehelle, jos hän rupeaisi käyttämään äitinsä vanhoja vaatteita.
No millä oikeudella kiellät häntä pitämästä niitä vaatteita? Voit sanoa mielipiteesi, mutta mielestäni sinulla ole mitään oikeutta kieltää asiaa, että hän säilyttää äitinsä vanhoja vaatteita.
Myy anopin antamat pois, jos ovat vaikka arabiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma teoriani on, että tavaran antaminen on jonkinlainen vinksahtanut tapa kertoa rakastavansa. Kun ei ole välineitä muuhun.
Tämä just. Ja siksi se on niin suuri ja verinen loukkaus, kun ei se "rakkaudella annettu" tavara kelpaa.
Tai sitten vain toisen mielestä astiasto on todella hyvä ja käyttökelpoinen ja on suurta haaskausta ostaa uusi kun ilmaiseksi saisi vanhan ja hyvän. Ollaan erilaisia. Vanhempi sukupolvi ei ole välttämättä tottunut nuoremman polven shoppailutaipumuksiin että kaikki pitää olla uutta, muodikasta, oikean väristä. Apn mieskin voi oikeasti tykätä astioista ja siksi ottanut ne vastaan, nostalgiaa omasta lapsuudesta. Ei vaan uskalla sille morsmaikulle sanoa että hän haluaa ne, hänelle ne kelpaa. Naisilla on usein tuota kilpavarustelua että pitää ostaa muodikasta, ja siitä voi sitten laittaa instakuvaa ja saada yläpeukkuja. Tuntee kuuluvansa joukkoon jossa arvostetaan. Nainen vain on se joka aina niistä kotiasioista määrää.
Miksi anoppi sitten itse 15 vuotta sitten osti uudet astiat ja vanhat jäi kaappiin 15 vuodeksi, jos kerran oli niin hyvät ja käyttökelpoiset??
Ne on yksinkertaisesti liian arvokkaita omaan käyttöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkaa ne laatikkoon ja viet kirppikselle tai osto -ja myyntiliikeesen. Jotkut ihmiset haluaa nimenomaan aitoja 70-luvun astioita.
Millä oikeudella voi vaan noin pakata toisen omaisuutta? Hemmetin pirttihirmuja kaikki täällä.
Sillä oikeudella, että anoppi antoi astiansa pois tälle perheelle. Jokainen tekee omille tavaroilleen mitä haluaa.
Voinen heitellä vaimon kirjoja ja meikkejä roskiin, sillä ne ovat minunkin ja mielestäni roinaa.
Ei ole sinun. Vai vieläkö on ihmisiä, jotka luulee, että avioliitossa kaikki on yhteistä? Vaimon tavarat on vaimon ja miehen tavarat miehen. Jos eroatte, niin kumpikin pitää omat tavaransa. Jos toisella on jotain todella arvokasta omaisuutta ja avioehtoa ei ole, niin tehdään ositus, mutta siinäkään toisen oma ei muutu yhteiseksi vaan kalliimpien tavaroiden omistaja maksaa ositusta köyhemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma teoriani on, että tavaran antaminen on jonkinlainen vinksahtanut tapa kertoa rakastavansa. Kun ei ole välineitä muuhun.
Tämä just. Ja siksi se on niin suuri ja verinen loukkaus, kun ei se "rakkaudella annettu" tavara kelpaa.
Tai sitten vain toisen mielestä astiasto on todella hyvä ja käyttökelpoinen ja on suurta haaskausta ostaa uusi kun ilmaiseksi saisi vanhan ja hyvän. Ollaan erilaisia. Vanhempi sukupolvi ei ole välttämättä tottunut nuoremman polven shoppailutaipumuksiin että kaikki pitää olla uutta, muodikasta, oikean väristä. Apn mieskin voi oikeasti tykätä astioista ja siksi ottanut ne vastaan, nostalgiaa omasta lapsuudesta. Ei vaan uskalla sille morsmaikulle sanoa että hän haluaa ne, hänelle ne kelpaa. Naisilla on usein tuota kilpavarustelua että pitää ostaa muodikasta, ja siitä voi sitten laittaa instakuvaa ja saada yläpeukkuja. Tuntee kuuluvansa joukkoon jossa arvostetaan. Nainen vain on se joka aina niistä kotiasioista määrää.
Kun mies on syönyt aamupuuronsa noista astioista 70-luvulla, niin aloituksen pariskunta on viisikymppinen. Sinä tunnut puhuvan jotain parikymppisistä.
Jep. Ja jos ei ole 30 vuoteen kaivannut sitä nostalgista astiastoaan kotiin, ei kaipaa sitä nytkään.
Sitä paitsi tavarat kuuluvat tiettyyn ympäristöön. Satavuotias mummoni kuoli vastikään. Hänen talossaan oli ihana juoda kahvia tietyistä (oikeasti rumista) kupeista. Ne kupit ovat olleet siellä niin kauan (ja vielä pidempään) kuin mitä minä olen juonut kahvia.
Ei se ole ollenkaan sama juoda niistä kupeista muualla. Muualla ne näyttävät vain rumilta ja tuovat lähinnä mieleen menetyksen. Oikeassa ympäristössä ne ovat nostalgiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkaa ne laatikkoon ja viet kirppikselle tai osto -ja myyntiliikeesen. Jotkut ihmiset haluaa nimenomaan aitoja 70-luvun astioita.
Millä oikeudella voi vaan noin pakata toisen omaisuutta? Hemmetin pirttihirmuja kaikki täällä.
Sillä oikeudella, että anoppi antoi astiansa pois tälle perheelle. Jokainen tekee omille tavaroilleen mitä haluaa.
Voinen heitellä vaimon kirjoja ja meikkejä roskiin, sillä ne ovat minunkin ja mielestäni roinaa.
Ei ole sinun. Vai vieläkö on ihmisiä, jotka luulee, että avioliitossa kaikki on yhteistä? Vaimon tavarat on vaimon ja miehen tavarat miehen. Jos eroatte, niin kumpikin pitää omat tavaransa. Jos toisella on jotain todella arvokasta omaisuutta ja avioehtoa ei ole, niin tehdään ositus, mutta siinäkään toisen oma ei muutu yhteiseksi vaan kalliimpien tavaroiden omistaja maksaa ositusta köyhemmälle.
Lol. Avioliiton aikana kaikki on tietenkin yhteistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taloudellisesti järkevä vaihtoehto. Ei tarvitse ostaa uusia. Mitä väliä sillä kukkakuvioinnilla on? Turhaa haaskata elämäänsä johonkin yksintyiskohtiin jossain lautasissa. Sitäkö elämä on?
Toisaalta näinkin, mikäli astiasto on muuten ehyt kokonaisuudeltaan. Ne uudet ihanat on todennäköisesti jotain harmaita/vaaleita ilman mitään kuviota. Joku tehtaan leima vaan jossain jota sitten ylpeänä esitellään.
Tykkäisitkö, jos kanssasi saman kokoinen anoppisi toisi sinulle vanhoja vaatteitaan 90-luvulta, kun ne on vielä ihan käyttökelpoisia? Tai jos suunnittelet pintaremppaa, niin anoppi kantaisi teille ylijäämämaalia ja -tapettia varastostaan? Eihän missään ole kielletty, että samalla seinällä ei voisi olla kahta eri tapettia.
Luulisi nyt aikuisen saavan itse päättää mitä omaan kotiin ottaa ja millaisia astioita käyttää. Ihan sama, vaikka astioiden valmistaja on se ylpeydenaihe.
Samalla myös se mies saa päättää mitä kotiinsa ottaa. Jos hänelle kelpaa ne äitinsä vanhat vaatteet ja haluaa ne pitää, niin mikä sinä olet sitä kieltämään?
Aivan varmasti sanoisin miehelle, jos hän rupeaisi käyttämään äitinsä vanhoja vaatteita.
No millä oikeudella kiellät häntä pitämästä niitä vaatteita? Voit sanoa mielipiteesi, mutta mielestäni sinulla ole mitään oikeutta kieltää asiaa, että hän säilyttää äitinsä vanhoja vaatteita.
Sitten mies saa ihan omalla rahalla järjestää lisää tilaa, missä vaatteita säilyttää. Mies voi vaikka vuokrata varaston sitä varten. Täyteen survottuun vaatekaappiin tulee helposti ötököitä ja miehen tuntien hän ei vaatteita tuuleta eikä pese kaappia koskaan. Minun niskoille on turha haalia lisäsiivottavaa.
Täällä on sinulle kohtalontoveri, ap. Tästä syystä pidän vauvapalstan lukemisesta, kun aina välillä saa vertaistukea ihan käsittämättömiin ongelmiin. Näistä sinänsä hauskoista kommenteista voi päätellä, että suuri osa normaalien ihmisten ympäröimistä kansalaisista ei ole joutunut tämän(kään) ongelman kanssa nokitusten.
Meillä on ihan sama. Minulla on ollut sinkkuaikoina perintöastiasto, joka on mielestäni tylsä mutta käytännöllinen. Olin ajatellut, että uusin sen yhteen tiettyyn moderniin, kauniiseen ja konepesun kestävään astiastoon sitten kun talo on valmis (rakennettiin uusi) ja laitetaan sekä minun vanhat ja miehen hajaparit sitten mökille. Lisäksi kerään juhla-astiastoksi tiettyä antiikkisarjaa. Se on minulle harrastus. Kun käyn jossain, vilkaisen myös kirpputoreilta ja antiikkikaupoista onko sen sarjan osia.
Tein sen virheen, että vilkaisin yhden antiikkikaupan ikkunan kerran myös anopin seurassa. Hänelle valkeni, että olen Rahalla Ostamassa Perheeseen Vanhaa Tavaraa vaikka hänellä on Vanhaa Tavaraa nurkat pullollaan. Yritin selittää anopille, että kerään tätä yhtä sarjaa ja joskus sisustukseemme sopivia käyttöesineitä, en halua mitä tahansa. Myöhäistä. "Tämän me saimme häälahjaksi ja ei ole yhtään käytetty!" "Tässä on sentään hieno kuppi ja tämä on ihan kiinanposliinia!" "Tästä kupista minä aina join kamomillateetä kun oli kurkku kipeä! Tämä teidän pitää ottaa ainakin!" Joka kerta kun anoppi käy, hän sujauttaa väkisin kaappiimme jotain p*skaa. Olen yrittänyt ottaa senkin linjan, että hänen pitää viedä romunsa takaisin, mutta hän on ruvennut itkua vääntämään kun en hänen tunteella valitsemiaan lahjoja arvosta, ja sitä ei poikansa kestä.
Tästä päästäänkin siihen, että anoppi on manipuloinut ja syyllistänyt poikaansa koko ikänsä, eikä mies näin ollen kykene kieltämään äidiltään yhtään mitään. Astiashow on luonnollisesti vain jäävuoren huippu. Jos teen asialle jotain, se on miehelle päin merkki että VIHAAN hänen äitiään. Niin että tässä sitä ollaan sekalaisen (ehdottomasti konepesua kestämättömän) romukokoelman kanssa. Odotan oikeaa hetkeä tehdä asia kerralla selväksi ja paketoida kaikki pahvilaatikikoihin ja kantaa autotalliin. Käyköön anoppi siellä sitten ihailemassa niitä.
Tai sitten vain toisen mielestä astiasto on todella hyvä ja käyttökelpoinen ja on suurta haaskausta ostaa uusi kun ilmaiseksi saisi vanhan ja hyvän. Ollaan erilaisia. Vanhempi sukupolvi ei ole välttämättä tottunut nuoremman polven shoppailutaipumuksiin että kaikki pitää olla uutta, muodikasta, oikean väristä. Apn mieskin voi oikeasti tykätä astioista ja siksi ottanut ne vastaan, nostalgiaa omasta lapsuudesta. Ei vaan uskalla sille morsmaikulle sanoa että hän haluaa ne, hänelle ne kelpaa. Naisilla on usein tuota kilpavarustelua että pitää ostaa muodikasta, ja siitä voi sitten laittaa instakuvaa ja saada yläpeukkuja. Tuntee kuuluvansa joukkoon jossa arvostetaan. Nainen vain on se joka aina niistä kotiasioista määrää.