Lue keskustelun säännöt.
Nuoruuden hölmöilyt ja elämästään vastuunottaminen. Yksinäisyys häiritsee.
28.04.2021 |
Ensimmäisenä se tärkein kysymys näihin mietteisiin teille, jos joku osaisi antaa näkökulmaa.
Onko teillä ideoita mistä lähteä ammentamaan itselleen sosiaalisempaa elämää ja minkälaisista kriteereistä lähteä rakentamaan elämäänsä omanlaistaan seuraa?
Olen ollut nuorena erittäin vedettävissä oleva ja liian kiltti, rajaton. Taustalla se surullisen kuuluisa lasinen lapsuus ja siitä aiheutuneet kauaskantoiset ongelmat elämänhallinnassa varhaisnuoruudessa.
Olen mokaillut valtavasti, päästänyt vääränlaisia ihmisiä elämääni eikä itsesuojeluvaistoa juuri ollut. En ole enää katkera mutta se on jättänyt sellaisen jäljen, että se menneisyys tuntuu hyvin epätodelliselta. Aivan kuin se olisi vain ollut pahaa unta ja se vaihe jatkui vuosia.
Olen kasvanut niin paljon ihmisenä ja edelleenkin murrosvaihetta käyn jollain tasolla läpi. Identiteettini on vuosien mittaan alkanut tulemaan todelliseksi minuksi ja sekin vain tuskaisen käsittelemisen kautta.
Olen ylpeä itsestäni, todella olen jos mietin kokonaisuutta tähän päivään asti. Edelleen kuitenkin melkoisen eksyksissä mutta pärjään itseni kanssa nykyään.
Nykyään talous on ihan ok, töitä on, opiskelen, luonteeni on kohdillaan ja tahdon vilpittömästi auttaa ihmisiä, haluan jakaa ympärilleni hyvää. Olen nyt uudelleen kouluttautumassa toiselle alalle ja hoivatyö on erittäin antoisaa ja merkityksellistä.
Olen nuori (25v.) ja pidän itseäni kauniina naisena.
Nautin vain koko ajan enemmän tasapainosta, terveydestä ja henkisestä kehittymisestä.
Minä uskon, että saumoja olisi vaikka mihin jos pidän tämän vakauden.
Ongelman on, etten oikein tiedä olenko "valmis" minkäänlaiseen sosiaalisempaan elämään. Tuntuu kuin olisin niin kesken vielä, että joko luisuisin vanhoihin malleihin ja ajautuisin epäsopivaan seuraan, jossa vain sopeutuisin mutta arvot eivät enää kohtaisi. Se olisi sitä vanhaa tuttua, vahingollista ja jossain määrin liian huolentonta elämää. Sielun tasolla köyhää, tuntuisi ehkä kuihtuvani.
Toisaalta minulla ei ole mitään hinkua sellaiseen enää. En halua elämääni draamaa, en itseaiheutettuja järjettömiä huolia.
Eli tuskin todellista vaaraa enää on joutua vääriin käsiin. Koputan puuta.
Tai pelkään, että olen liian huono tai jossain määrin riittämätön fiksumpaan piiriin, jossa oikeasti pääsisin edelleen kehittymään ihmisenä, oppisin, ehdottomasti nauttisin syvällisemmistä keskusteluista ja saisin elämääni pitkäaikaisia hyviä ystäviä mahdollisesti.
Pelkään, että menneisyyteni voi ohjata minua liikaa tai että se on tuomittavaa "paremmissa piireissä". En ole siis mikään kamala ihminen ollut vaan päihdekierteessä ja annoin toisten käyttää minua hyväkseni. Olin erittäin naiivi. Suorastaan tyhmä ja useaan otteeseen.
Kaiken menneen olen jättänyt taakseni enkä ole ihmisiin yhteydessä jotka eivät anna minulle mitään merkityksellisempää tai eivät ainakaan tue hyvinvointia. Mikään rakkaus ja ymmärtäminen ei riitä tällaisissa suhteissa ja yleensä olenkin yrittänyt pelastaa mutta huomannut löytäväni itsenikin lopulta pohjalta. Puhun nyt päihdeporukoista.
En syyttele ketään, nämä ovat olleet omia valintojani ja nykyään elän paljon tietoisemmin.
Tiedän, että minulla olisi paljon annettavaa ihmisille ja tahdon todella sellaisen hyvän ystäväpiirin, lämpöä, turvaa, arjen pohdintaa jne. Tahdon jakaa elämääni hyvien ihmisten kesken.
Olen tottunut olemaan yksinkin mutta kaipaan yhteisöllisyyttä.
Parisuhteeseen en kykene, en ole valmis.
En ole aivan varma siitäkään kuinka lähelle uskallan ihmisiä päästää. Osittain siksi, että en vain tiedä millaiseen porukkaan voisin mahtua, mikä olisi se, missä tulisin hyväksytyksi kokonaan ja missä on se raja, ettei vanhat käytösmallini aktivoituisi ja olisin taas jossain missä ei pitäisi.
Kommentit (22)
Olipa teko aikuismaista lässytystä, sori. Mutta tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän hyvin tuon tunteen kun menneisyyden töppäilyt kulkee mielessä mukana. En ole keksinyt vielä itse keinoa päästä yli niistä kunnolla, ehkä terapia auttaisi.
Hengailitko sinä yläasteella vain niiden pahojen kanssa? 🥺
Vierailija kirjoitti:
Olipa teko aikuismaista lässytystä, sori. Mutta tsemppiä.
Ihan itsestäni tuo teksti tuli. Mietinkin, olisiko pitänyt jättää iän mainitseminen pois, se kun tietenkin luo aika paljon erilaisia ennakkoluuloja. Toisaalta, ehkä kysymykseeni olisi helpompi vastata kun ikäkin on tiedossa.
Tulen mielelläni juttuun minua paljonkin vanhempien ihmisten kanssa. Ikäisiäni en ole esimerkiksi koskaan tapaillut tai ollut parisuhteessa. Jostain syystä minun on luontevampi olla kypsempien tai elämää kokeneempien ihmisten parissa.
Yritin kirjoittaa niin, että ajatusmaailmani tulisi mahdollisimman hyvin esille tuohon aloitukseen, jottei jatkotekstiä tarvitsisi kirjoittaa.
Ap
Lähestulkoon kaikki on mokaillut nuorena. Joten voit ehkä sen suhteen katsoa eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hengailitko sinä yläasteella vain niiden pahojen kanssa? 🥺
En ymmärrä miksi kysyt. Olin ehkä ennemminkin kaikkien kaveri ja suostuin hyväksynnän puutteessa typeriin ratkaisuihin ja aloitin jo varhain teininä juomaan, valitettavasti. Siellä taustalla oli paljon kaikenlaista tunne-elämän ongelmaa. Murkuille tyypillistä mutta silti koen, että rajattomuus oli suurin ongelma.
Onneksi se on jo mennyttä.
Aikaisemmalle kommentoijalle :
Menen syksyllä terapiaan.
Kiva kun joku ymmärtää, kiitos siitä kommentista. Tsemppiä sinulle myös!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hengailitko sinä yläasteella vain niiden pahojen kanssa? 🥺
En ymmärrä miksi kysyt. Olin ehkä ennemminkin kaikkien kaveri ja suostuin hyväksynnän puutteessa typeriin ratkaisuihin ja aloitin jo varhain teininä juomaan, valitettavasti. Siellä taustalla oli paljon kaikenlaista tunne-elämän ongelmaa. Murkuille tyypillistä mutta silti koen, että rajattomuus oli suurin ongelma.
Onneksi se on jo mennyttä.Aikaisemmalle kommentoijalle :
Menen syksyllä terapiaan.
Kiva kun joku ymmärtää, kiitos siitä kommentista. Tsemppiä sinulle myös!
Ap
Sitten olit kunnon jännä tyttö ja elit kunnollisen sosiaalisen nuoruuden. Ei niillä kilttimyksilläkään mene elämässä sen paremmin, jännyyttä arvostetaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lähestulkoon kaikki on mokaillut nuorena. Joten voit ehkä sen suhteen katsoa eteenpäin.
Niin. Tiedostan tämän.
Ehkä ongelmani on kantamani häpeä kuitenkin kaikesta siitä mitä silloin oli.
Se ei ihan oikeasti ollut tervettä.
Muutin alaikäisenä, luottotiedot meni, miesystävät pahoinpitelivät, yksi abortti, alkoholiongelma jne. Muutin koska en äidilläni meno oli vielä kurjempaa kun ryyppäsi, oli väkivaltainen, narkkeja kylässä...
Kaikenlaista. Lopulta myös jouduin oikeuteen asti äitini vuoksi koska pahoinpitelivät minut.
Se aika oli nuorelle ihmiselle todella vaikeaa.
Onneksi lähdin nuorena kuitenkin pois. Parikymppisenä ja menestyin kunnes uuvuin, sekin oli oma vaiheensa.
Nyt taas uusi tie ja eheämpi minä.
On hankalaa tosiaan puntailla itseään nyt ja entistä minää. Edelleen ajatuksia herää paljon ja etenkin sellaiset, että mihin minä kuulun? Minkälaiseen ympäristöön.
Ap
Mä ymmärrän sua. Mun mielestä sulla oli hyvää pohdintaa ja oon itsekin kokenut/koen samoin. Itselläkin kaikenmaailman hölmöilyjä nuoruudessa mut nykyään oon ihan melko tavallinen tyyppi, valitettavasti just vähän semmosia oikeita ystäviä, kun myöhemmin ymmärtänyt että monet ei olleetkaan. Just laitoin välit poikki yhteen ihmiseen, joka kehitteli jatkuvaa draamaa ja rikkoi rajojani. Kaipaisin ystäviä, semmosia kenen seurassa voi olla oma itsensä ja jotka nostaa sua ylöspäin, ei lyttää. En osa muuta sanoa kun oot oikealla tiellä ja pidä omat rajat kunnossa. Tsemppiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä ymmärrän sua. Mun mielestä sulla oli hyvää pohdintaa ja oon itsekin kokenut/koen samoin. Itselläkin kaikenmaailman hölmöilyjä nuoruudessa mut nykyään oon ihan melko tavallinen tyyppi, valitettavasti just vähän semmosia oikeita ystäviä, kun myöhemmin ymmärtänyt että monet ei olleetkaan. Just laitoin välit poikki yhteen ihmiseen, joka kehitteli jatkuvaa draamaa ja rikkoi rajojani. Kaipaisin ystäviä, semmosia kenen seurassa voi olla oma itsensä ja jotka nostaa sua ylöspäin, ei lyttää. En osa muuta sanoa kun oot oikealla tiellä ja pidä omat rajat kunnossa. Tsemppiä.
Kiitos sinulle!
Juuri näin. Tein itsekin samoin yhdelle pitkäaikaiselle kaverille joitakin kuukausia sitten. Selän takana juoruamista ja draamailua, ei vain pysty sietämään enää lainkaan eikä olemaan hiljaa arvojen vastaisista asioista.
Tuntuu, että todella ymmärrät. Toivon paljon, että löydät juuri ne ihmiset, jotka todella edesauttavat sinua ja vahvistavat persoonaasi.
Tässä kaikissa hankalinta on myöntää, että tarvitsen ihan todella ihmisiä, läheisiä ystäviä elämääni ihan vilpittömästi. Tiedän, että ansaitsisin hyviä ihmisiä elämääni ja olisin hyvää seuraa mutta ainoa ongelma on, että en todellakaan tiedä mistä etsiä. Tai miksi en uskalla lähestyä.
Ap
Näin puolet sinua vanhempana, 50-vuotiaana ja samanlaisen taustan omaavana sanon, että aika auttaa yllättävän paljon. Minulle on tapahtunut todella pahoja asioita, joihin en itse ollut syyllinen, mutta joista jouduin maksamaan. Vanhempani olivat alkoholisteja, veljeni sortui huumeisiin ja sekosi, minä olin ainoa joka kykeni työelämään ja "normaaliin". Hintana oli kuitenkin huonoja suhteita, vääriä valintoja, todella isoja mokia, masennusta ja ahdistusta. Hetken näytti siltä, että sorrun sen taakan alle ja kaikki menee. Mutta ei mennyt. 3-kymppisenä sain jätettyä huonot suhteet, välit vanhempiin olin jo katkonut aikaisemmin. Aloin elää kaikesta huonosta riippumatonta elämää, vain itselleni.
Hintana oli alkuun hirveä, lamaannuttava yksinäisyys, mutta se oli pakko tehdä. Ja se auttoi. Työ piti rutiineissa ja tietysti taloudellisesti omavaraisena ja vähitellen totuin uuteen elämääni ja aloin pitää siitä. Entinen halu huonoihin parisuhteisiin ja valintoihin muuttui voimakkaaksi ehdottomuudeksi ja vastenmielisyydeksi kaikkea sellaista kohtaan. Inhosin nuorta itseäni, muutuin ihmisenä ihan erilaiseksi. Pienistä asioita tuli tärkeitä, mielenterveys parani ja tiedän, että menen näin hautaan saakka. Itsenäisenä, vapaana muiden negatiivisesta vaikutuksesta. Se on minun elämäni, ei kenenkään muun ja nyt siinä on ollut paljon hyvää.
Pitää vaan uskaltaa olla itsenäinen, tehdä tarvittavat toimenpiteet. Kyyninen kyllä olen, mutta yritän pitää sen hallinnassa. Mies on, lapsia emme halua. Sinäkin pärjäät ja opit. Pidät vaan pintasi ja kaikki muuttuu hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin puolet sinua vanhempana, 50-vuotiaana ja samanlaisen taustan omaavana sanon, että aika auttaa yllättävän paljon. Minulle on tapahtunut todella pahoja asioita, joihin en itse ollut syyllinen, mutta joista jouduin maksamaan. Vanhempani olivat alkoholisteja, veljeni sortui huumeisiin ja sekosi, minä olin ainoa joka kykeni työelämään ja "normaaliin". Hintana oli kuitenkin huonoja suhteita, vääriä valintoja, todella isoja mokia, masennusta ja ahdistusta. Hetken näytti siltä, että sorrun sen taakan alle ja kaikki menee. Mutta ei mennyt. 3-kymppisenä sain jätettyä huonot suhteet, välit vanhempiin olin jo katkonut aikaisemmin. Aloin elää kaikesta huonosta riippumatonta elämää, vain itselleni.
Hintana oli alkuun hirveä, lamaannuttava yksinäisyys, mutta se oli pakko tehdä. Ja se auttoi. Työ piti rutiineissa ja tietysti taloudellisesti omavaraisena ja vähitellen totuin uuteen elämääni ja aloin pitää siitä. Entinen halu huonoihin parisuhteisiin ja valintoihin muuttui voimakkaaksi ehdottomuudeksi ja vastenmielisyydeksi kaikkea sellaista kohtaan. Inhosin nuorta itseäni, muutuin ihmisenä ihan erilaiseksi. Pienistä asioita tuli tärkeitä, mielenterveys parani ja tiedän, että menen näin hautaan saakka. Itsenäisenä, vapaana muiden negatiivisesta vaikutuksesta. Se on minun elämäni, ei kenenkään muun ja nyt siinä on ollut paljon hyvää.
Pitää vaan uskaltaa olla itsenäinen, tehdä tarvittavat toimenpiteet. Kyyninen kyllä olen, mutta yritän pitää sen hallinnassa. Mies on, lapsia emme halua. Sinäkin pärjäät ja opit. Pidät vaan pintasi ja kaikki muuttuu hyväksi.
Kiitos sinulle erityisesti.
Onneksi valitsit paremman tien. Onnea siitä, olet ollut rohkea.
Voin samaistua täysin tekstisi osiin. On ollut kaaottista, mielenterveysongelmia ja itsensä suhteen paljon työstettävää ja paljon kompastelua samoihin vahingollisiin kaavoihin uudestaan ja uudestaan.
Tiedän mitä tarkoitat kun sanot, että oli pakko olla yksin.
Jostain syystä kun olen ollut yksin ja käsitellyt elämää niin olen oivaltanut paljon. Etenkin aivan viime aikoina. Aloitin jälleen puhtaalta pöydältä.
Olen tullut tietoisemmaksi ja olen päättänyt elää tätä elämää itselleni sillä tavalla, että kuuntelen intuitotani, kuuntelen itseäni ja tunnetiloja. Haluan rauhaa ja tuntea olevani turvassa edes itseni kanssa.
Siksi yritän olla kuuntelematta alitajuntaani, menen rauhallisesti eteenpäin ja hengitän joinakin päivinä syvään ja yksinäisyyteen turhautuessa muistutan itseäni miksi tarvitsen tätä nyt. Itken jos itkettää mutta en jää siihen kiinni.
En kaipaa alkoholia, en huonoja ihmissuhteita ja katkaisin myös välit äitiini. Olen tehnyt paljon konkreettisia valintoja ja pysynyt niissä, edistynyt.
Koen voivani hengittää ja olen ottanut täysin vastuun siitä miten voin itse elämääni vaikuttaa. Tiedän miten käy jos erehdyn menemään edes esimerkiksi yhdeksi viikonlopuksi vanhaan elämääni takaisin.
En vain pysty siihen, en tahdo ja ajaudun suureen ristiriitaan itseni kanssa jos kuuntelen alitajuntaani heikkoina hetkinä ja kompastelen.
Tuntuu, että alan todella olemaan itseni puolella ja tiedän mitä haluan tavoitella elämässäni. Ainoa tie tavoitteisiin on tämä muutos ja se joka nyt olen. Eikä se ihminen joka ripustautuu tai uhriutuu ja sabotoi omaa elämäänsä.
Ap
Itsellä myös sekoilua nuoruudessa, töppäilyjä myös keski-iässä. Nyt tunnen itsen vakaammaksi kuin koskaan ennen, joten parempaan suuntaan kai mennään.
Se, mitä halusin sanoa, on se, että kannattaa hyväksyä se, että me kaikki hölmöillään välillä, ollaan heikkoja ja rikkinäisiä. Kun tajuaa erehtyneensä, se virhe pitää vain korjata mahdollisimman pian. Ja oppia siitä jotain. Ja antaa myös itselleen anteeksi. Rakastaa itseään sellaisena kuin on.
Elämä satuttaa välillä, mutta elämä myös kantaa, kun antaa sen kantaa. Luota itseesi ja hyvään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa kun olet muuttanut suuntaa.
Aiemmin ehkä olet saanut huonoista piireistä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja saanut jotain sosiaalista palkkiota. Ilman niitä oleminen voi olla pelottavaa egolle. Mutta jos pääset yli sosiaalisista "vieroitusoireista", avautuu uusi maailma jossa olet vapaa.
Omakohtaiseen kokemukseen perustuva varoituksen sana: kaikki "parantajat" ja uudet yhteisöt jotka ulkoisesti näyttää terveellisemmiltä kuin päihdejengit, eivät ole puhtaita. Itse sorruin yksinäisyydessäni eräänlaiseen self help/henkisen kasvun ryhmään joka paljastui KULTIKSI.
Kaikkea hyvää ja kuuntele omaa sisäistä ääntäsi <3
Etsi itsellesi raitis tasapainoinen mies, et tarvitse muita ystäviä välttämättä. Oma puoliso on ihana tuki ja turva heikkoina hetkinä. Kerro jo aika alussa menneisyydestäsi, sitä ei kannata hävetä ja salata. Itselläsi on parempi olla kun ei ole salattavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olipa teko aikuismaista lässytystä, sori. Mutta tsemppiä.
Ihan itsestäni tuo teksti tuli. Mietinkin, olisiko pitänyt jättää iän mainitseminen pois, se kun tietenkin luo aika paljon erilaisia ennakkoluuloja. Toisaalta, ehkä kysymykseeni olisi helpompi vastata kun ikäkin on tiedossa.
Tulen mielelläni juttuun minua paljonkin vanhempien ihmisten kanssa. Ikäisiäni en ole esimerkiksi koskaan tapaillut tai ollut parisuhteessa. Jostain syystä minun on luontevampi olla kypsempien tai elämää kokeneempien ihmisten parissa.
Yritin kirjoittaa niin, että ajatusmaailmani tulisi mahdollisimman hyvin esille tuohon aloitukseen, jottei jatkotekstiä tarvitsisi kirjoittaa.
Ap
Ap olet tuhat kerta kypsempi kun kaikki muut. Valitettavasti yhteiskunnassa ei viisaita ja älykkäitä ihmisiä arvosteta.
Jaxuhalit