Pitääkö se mielestänne paikkansa, että äidin vanhemmat ovat usein läheisempiä isovanhempia kuin isän vanhemmat?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen huomannut tuttavapiirissäni, että monet isovanhemmat laittavat tyttäriensä lapset etusijalle, mikäli heillä on sekä tyttäriä että poikia, ja myös lastenlapsia molempien kautta, ja kaikki asuvat suunnilleen yhtä pitkän matkan päässä. Kyllä harmittaa poikien lasten puolesta, varsinkin jos heidän äidinpuoleiset isovanhempansa eivät osallistu heidän elämäänsä kovin aktiivisesti. En sitten tiedä, tekevätkö isovanhemmat niin tiedostamattaan vai tietoisesti.

Tämä on niin totta! Minun ja mieheni vauvaa anoppi (mukamas) odotti ihan intopiukeena. Noh, vauva nyt 10kk ja anoppi ei ole vauvaa nähnyt viiteen kuukauteen. Juuri tälläkin hetkellä on miehen siskon lapsien kanssa ulkomailla. Uskomatonta mutta totta, asumme kaikki samalla pienellä kylällä.

Minun tapauksessa ei pidä. Molemmat mummot kuolivat syntymäni aikoihin. Toinen ukki oli hyvin läheinen kuolemaansa asti, kun olin alakoululainen ja toinenkin ukki oli hyvin läheinen kuolemaansa saakka, kun olin jo nuori aikuinen. Eli eipä pidä tuo teoria paikkaansa.

Usein miettinyt kiitollisena kuinka hyvä miniäonni minua on kohdannut. Olen aina tervetullut käymään ja samoin hän perheensä kanssa on aina kutsuttaessa tulossa minun luokseni syömään, kahvittelemaan tms. Hänellä omat vanhemmat asuvat kauempana joten koen, että olen etuoikeutettu saadessani olla kultaisen miniäni ja poikani perheen kanssa niin paljon tekemisissä.

Meidän perheessä pitää paikkansa. Olen paljon läheisempi äitini vanhempien kanssa. Samoin on poikaystäväni perheessä. Hänen isän puoleiset isovanhemmat ovat kylläkin nykyään kuolleet, mutta hän oli kuulemma jo pienenä läheisempi äidin puolen suvun kanssa.

Meidän lapset ovat läheisempiä miehen vanhempien kanssa. Omat vanhempani taas ovat läheisempiä veljeni lasten kanssa. Eli juuri päinvastoin kuin ilmeisesti yleensä.

Sehän riippuu lapsen äidistä, haluaako tämä pitää yhteyttä myös miehen vanhempiin. Itse seurasin läheltä tapausta, jossa lapsen äitimyrittibaluksibetäönnyttää lapsen lapsen isän puolen vanhemmista ja lähentää heitä omiin vanhempiinsa, jotka eivät välittäneet hänen lapsistaan ollenkaan. Onneksi huomasi asian ja välit isän puolen vanhempiin lähenivät.

Itse olen kasvanut sen verran häiriintyneenä perheessä, että vanhempien keskinäisen nokittelun ja omien sukulaisten mielistelyn vuoksi emme päässeet läheisiksi kumpienkaan isovanhempiemme kanssa. Heitä ei saanut häiritä.

Vierailija kirjoitti:

Sehän riippuu lapsen äidistä, haluaako tämä pitää yhteyttä myös miehen vanhempiin. Itse seurasin läheltä tapausta, jossa lapsen äitimyrittibaluksibetäönnyttää lapsen lapsen isän puolen vanhemmista ja lähentää heitä omiin vanhempiinsa, jotka eivät välittäneet hänen lapsistaan ollenkaan. Onneksi huomasi asian ja välit isän puolen vanhempiin lähenivät.

Itse olen kasvanut sen verran häiriintyneenä perheessä, että vanhempien keskinäisen nokittelun ja omien sukulaisten mielistelyn vuoksi emme päässeet läheisiksi kumpienkaan isovanhempiemme kanssa. Heitä ei saanut häiritä.

....äiti yritti aluksi etäännyttää...ei äitimyrittibaluksibetaönnyttää....

Minun kohdallani piti paikkansa, mutta se johtui siitä, että olen kasvanut ilman isää, jota en koskaan tavannut. Isän äidin olen kertoman mukaan tavannut, mutta en tiennyt silloin, että kyseessä oli toinen isoäitini. Luulin vain, että joku vanhempi täti, jolle piti niiata. 

Kai usein ovat. Omat vanhempani eivät hyväksyneet miestäni kun aloimme seurustella, joten etäännyin heistä sen seurauksena. Oma äiti ei koskaan ollut ollut erityisen läheinen äidiksi, vanhemmat eronneet kun olin lapsi ja olin enemmän isälläni. Vanhempani eivät hyväksyneet raskauttakaan, joten kyllä se pakotti pärjäämään ilman, että olisin heiltä apuja kysynytkään. Mieheni vanhemmat ottivat raskausuutiset ilolla vastaan ja vaikka asumme hieman kaukana, ovat kuitenkin läheisempiä ka luontevampia lastemme kanssa kuin omat vanhempani, jotka ovat odottaneet lähinnä eroamme. Olen kyllä nyt lasten vähän kasvettua viettää aikaa vanhempienikin kanssa kun koko tapaaminen ei mene ihan lastenhoidoksi. Sitä en ole vanhempieni kanssa harrastanut. Saattaa olla kyllä se kauan kaivattu erokin tulossa, tuliskohan sitten viimein myös onnitteluja...

Usein miniä ei tykkää anopista tai anoppi ei tykkää miniästä. Pikkulasta kasvatus on useammin naisen varassa, joten tästä johtuen useammin, muttei aina, poikansa lapsenlapsista ei tule yhtä läheisiä. Joko miniä ei jaksa katsella anoppia ollessaan pienten lasten kanssa tai anoppi välttelee miniää. Miehethän eivät sukulaissuhteiden ylläpitoon yhtä paljon panosta, joten se on usein enemmän naispuolisista kiinni se yhteydenpito. Usein anoppi ja miniä tulevat ihan toimeenkin, kuitenkin harvemmin kuin lapsen äiti oman äitinsä kanssa.

Kun olin lapsi, oli vain äidin äiti elossa, joten toki hän oli läheisin isovanhempi.

Omille lapsilleni ovat minun vanhempani läheisimmät, mutta ymmärrettävistä syistä: asuvat samassa pihapiirissä ja jaksavat vielä. Miehen vanhemmat olivat kahdeksankymppisiä lasten syntyessä. Heitäkin näemme viikoittain, mutta ymmärrettävästi puuhailu ei ole samanlaista. Miehen isä on kyllä opettanut pojat esim. vuolemaan ja lukemaan kompassia, oikea teräspappa :)

"Pitääkö se mielestänne paikkansa, että äidin vanhemmat ovat usein läheisempiä isovanhempia kuin isän vanhemmat?"

Pitää. Jos lapsille tarvitaan tilapäinen lastenhoitaja, niin oma äiti ja isä ovat luotettavampia lastenhoitajia kuin anoppi ja appiukko. Appivanhemmat juonittelevat eivätkä he toimi lastenlasten kanssa niin kuin heille sanotaan vaan miten heitä sattuu huvittamaan.

Miniä ei yleensä pidä anopistaan ja/tai anoppi ei pidä miniästään. Anoppi on mustasukkainen pojastaan ja suhtautuu omistushaluisesti poikansa lapsiin. Miniä ei halua anoppia lastenhoitajaksi, koska anoppiin ei voi luottaa missään asiassa.

Tyttären on helppo sanoa äidilleen suorat sanat, jos äidin tavat eivät miellytä. Anoppi on katala ja hän juonittelee lastenlasten kanssa: "Eikö äitisi ja isäsi anna sitä ja tätä, tulepas tänne niin mummo antaa periksi". Tämä epärehellisyys ja juonittelu lastenlasten kanssa pilaa miniän ja anopin välit lopullisesti!

Vierailija kirjoitti:

Tämä pitää ihan tutkitusti paikkansa. Tyttären lasten kanssa ollaan usein läheisempiä. Tämä johtuu siitä, että kun tyttäresi saa lapsen, voit olla varma olevasi sukua jälkeläiselle. Poikasi lapsen kohdalla et voi.

Itsekäs geeni ja sitä rataa.

Nykyään tuostakaan ei voi olla varma.

Meillä on aika samantasoiset välit kyllä molempiin puoliin, itse tapaan vanhempiani enemmän (lasten kanssa useimmiten) kuin mies omiaan ja sitten taas miehen äiti on jo eläkkeellä ja pystyy hoitamaan lapsia helpommin kuin omat, vielä työelämässä olevat vanhempani.

Itselle aikanaan oli läheisimmät äitini vanhemmat, varsinkin äidin isä. He asuivat parin talon päässä ja osallistuivat elämäämme lähes päivittäin. Isän vanhempia nähtiin lähinnä lomilla ja tähän vaikutti paljon se, että vanhempani olivat eronneet eikä isäni kyennyt juuri meistä lapsista huolehtimaan.

Itselleni läheisempiä olivat isän vanhemmat. Sen vuoksi että äitini vanhemmat olivat niin sairaita, ja heidän kanssaan vietetty aika jäi vähäiseksi ennen kuin jo kuolivat. Silti isän puolen isovanhemmat hoitivat paljon enemmän serkkujamme (eli tyttärensä lapsia).

Omalle lapselleni läheisempiä ovat äidin puolen isovanhemmat (monta kertaa viikossa näkevät). Isä ei asu kanssamme, ja sen puolen isovanhempien näkeminen on senkin vuoksi harvempaa. Sielläkin tosin homma pyörii ymmärrykseni mukaan isovanhemmuus pyörii enimmäkseen heidän tyttärensä perheen ympärillä. Onneksi lapsella on kuitenkin yhteys myös sen puolen sukuun.

Tavanomaisissa ydinperheissä menee usein näin, vaikka toki poikkeuksia on esim vanhempi-isovanhempi -suhteiden tai esim maantieteellisten syiden takia. Otannaksi riittää ihan oma lähipiiri ja kaverit. Myöskään päihdeäideillä tämä ei varmaan toteudu, mutta lähtökohdin ne on poikkeus päihdeiseihin verrattuna.

Meillä ainakin pitää paikkansa, vaikka isän puolelta isovanhemmat asuvat n. puolen kilometrin päässä. He jäivät eläkkeelle samaan aikaan, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi ja hyväkuntoisina olivat enemmän kiinnostuneita reissaamaan maailmalla. Nyt 15 vuotta myöhemmin huonokuntoisina ihmettelevät, kun lapsenlapset ei ole heistä kiinnostuneita. Miksi kiinnostaisi, kun heitäkään ei kiinnostanut edes lapsenlasten synttärit kerran vuodessa. Sitä saa mitä tilaa.

Niin kauan kun lasten hoito on enemmän äidin vastuulla, on luonnollista että lapset tapaa enemmän äidin vanhempia. Onhan se yleensä luontevampaa olla kyläillä omien vanhempien luona kuin puolison vanhempien. Toisaalta asuinpaikka asettuu useammin miehen kotiseudulle kuin naisen, ainakin maaseudulla. Tuttavapiiriä ajatellessa mitään suurta eroa ei kyllä huomaa, osalla isän vanhemmat on läheisempiä ja osalla äidin. Toisaalta jos perheessä on tilanne että isovanhempi osallistuu tosi paljon, se on yleensä äidin äiti, mutta se ei ole mitenkään yleistä että isovanhempi olisi päivittäisessä arjessa mukana.

Riippuu täysin anopin käytöksestä. Yleensä miehen vanhemmat eivät ole läheisiä, koska ovat miniälle ilkeitä. Meillä meni välit poikki kokonaan eikä olla lasten kanssa käyty anopilla moneen vuoteen.

Jos ihmisen on pakko sanoa kaikki suoraan mitä ajattelee ääneen eläkepäivät on yksinäiset.

Kunnilla ja kaupungeilla ei ole siivouspalvelua eläkeläisille.

Eläkeläinen joutuu ostamaan kodin siivouksen yksityiseltä siivousyritykseltä.

Eläkeläinen ei myöskään saa avustajaa. Kaikille eläkeläisille tulee sairauksia, joten avustaja on rajattu heiltä pois.

Tulee yksinäinen vanhuus, jos ilkeilee