Lue keskustelun säännöt.
Pitääkö se mielestänne paikkansa, että äidin vanhemmat ovat usein läheisempiä isovanhempia kuin isän vanhemmat?
26.04.2021 |
Siis ei tietenkään aina ja kaikissa tapauksissa, mutta onko asiassa mielestänne korrelaatio? Siis olettaen, että kaikki isovanhemmat ovat elossa, ja asuvat kutakuinkin yhtä kaukana/lähellä. Ja ollaanko tyttärien lasten kanssa keskimäärin enemmän tekemisissä kuin poikien lasten, mikäli isovanhemmilla on lapsenlapsia molempien kautta?
Kommentit (109)
Kyllähän se näin yleensä on ja siihen yritän asennoitua että vieraaksi jää lapsenlapset jos niitä joskus tulee. Surullista, sillä pikkuihmiset on elämässä parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ainakin on näin. Isän vanhemmat jäivät tosi etäisiksi, varsinkin isoisä. En hänen kuollessaan tuntenut oikein mitään. Sama kuin joku puolituttu olisi kuollut. Äidin vanhemmat ovat paljon paljon läheisempiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää paikkansa.
Onhan tästä tutkimusnäyttöäkin (en pysty linkittämään, kun en muista tarkkaan, mutta olen lukenut aiheesta tutkimusuutisia... olisiko ollut Turun, Helsingin yliopiston...?).
Joka tapauksessa lapsen läheisin isovanhempi on tutkimusten mukaan yleisimmin äidinäiti. Seuraavana tulee äidinisä ja vasta sen jälkeen isänäiti ja isänisä.
Ja toki sen yleinen elämänkokemuskin kertoo. Jos omassa perheessä ei noin satu olemaankaan, ei tarvitse kuin kääntää katseensa koko tuttavapiiriinsä.
Yksi selitys on, että nainen hoitaa sukulaissuhteita keskimäärin paljon tiiviimmin kuin mies. Ja loogisesti nainen pitää enemmän yhteyttä verisukulaisiinsa kuin miehensä sukulaisiin.
Evoluutiopsykologian näkökulmasta läheisin isovanhempi on äidinäiti ja kaukaisin isänisä. Äidinäiti tietää varmuudella, että kyseessä on oma lapsi ja lapsenlapsi, kun taas isänisä ei voi olla 100% varma omasta isyydestään saati isovanhemmuudestaan.
Höpöä. Koko ihmiskunta on niin sukua keskenään ettei tuollaisilla sukulaisuuksilla ole mitään biologista perustetta.
Sekin vaikuttaa, että ovatko isovanhemmat pysyneet yhdessä vai eronneet, ja kuinka paljon heidän mahdolliset uudet kumppaninsa ovat halukkaita osallistumaan lastenlasten elämään.
Johtuu siitä, että äitiä pidetään tärkeämpänä vanhempana lapselle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan riippuu paljolti kaikista monimutkaisista perhe- ja sukukoukeroista.
Meillä on ollut lapsuudessani sisarusteni kanssa ihan yhtä hyvät välit molempiin ja ovat olleet yhtä läheisiä. Molempien luona käytiin yhtä paljo ( todella usein) ja vanhemmillani oli hyvät välit niin vanhempiinsa kuin appivanhempiin.
Samoin omassa perheessäni. Lapseni on yhtä läheinen kaikkien isovanhempiensa kanssa.
Mutta olen kyllä miettinyt miten käy jos lapseni perheineen muuttaa puolisonsa kotiseudulla, välimatka on pitkä ja silloin emme voi tavata yhtä usein mikä suvussamme on ollut tapana. Mutta jokainen elää kuten elää ja turha kai sitä etukäteen on murehtia.
Kyllä se loogiselta tuntuisi, että tilastollisesti pitäisi paikkansa. Ainakin naiset ovat aikuisiällä keskimäärin tiiviimmin yhteydessä lapsuudenperheeseensä kuin miehet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä olen huomannut tuttavapiirissäni, että monet isovanhemmat laittavat tyttäriensä lapset etusijalle, mikäli heillä on sekä tyttäriä että poikia, ja myös lastenlapsia molempien kautta, ja kaikki asuvat suunnilleen yhtä pitkän matkan päässä. Kyllä harmittaa poikien lasten puolesta, varsinkin jos heidän äidinpuoleiset isovanhempansa eivät osallistu heidän elämäänsä kovin aktiivisesti. En sitten tiedä, tekevätkö isovanhemmat niin tiedostamattaan vai tietoisesti.
Tilastollisesti näin on, ja jo mainittujen syiden lisäksi uskon, että myös tietynlainen raskaus- ja vauva-aikaan liittyvä intiimiys voi selittää eroa. Vaikka kyse on periaatteessa vauvasta ja vauvan asioista, liittyy niihin monesti myös äidin yksityisasioita, kuten raskauden ja synnytyksen sujumiseen liittyviä kysymyksiä, synnytyksestä toipumista ja imetyksen onnistumista. Näiden osalta on ymmärrettävästi luontevampaa, että äiti puhuu asiasta omalle äidilleen (ja ehkä isälleen), kuin että äiti (saati isä!) puhuisi niistä isän vanhemmille. Tämäkin tekee varmasti eroa - omaa äitiä voi suoraan pyytää vaunuttelemaan vauvan kanssa jälkitarkastuksen ajaksi, mutta puolison äitiä ei kehtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs silloin, kun miniä ei halua tavata miehen puolen sukulaisia eikä anna lastenkaan heitä tavata? Tällainenkin tilanne on olemassa. Miniä on niin paljon hienompaa väkeä kuin miehen vanhemmat. Parille on jo ollut avioero tulossa, koska miniä vieroittaa miehensä sukulaisistaan eikä anna lasten tavata isovanhempiaan. Lahjalistat muistaa kyllä postittaa syntymäpäivinä ja jouluiksi. Isovanhemmille ei edes joulukorttia.
se johtuu siitä että keskityt katsomaa asiaa tietystä kulmasta.
vähä sama on noissa nimi.leikeissä.
eli heidi on hutsu...
nyt kaikki tietää jonku kevytkenkäsen heidin
ja toteavat yhteen ääneen, HEI OOT OIKEASSA
vaan kukapa muistaa ne heidit jotka eivät
ole kevytkenkäsiä??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kyllä ollut aikalailla tasan. Mieheni vanhemmista molemmat ovat olleet läheisiä (mummi kuoli pari vuotta, sitten, mutta ukki on edelleenkin läheinen) lastenlasten keskuudessa ja minun puoleltani minun äitini on yhtä lailla läheinen, isäni on kuollut.
Eiköhän tuo riipu ihan noista isovanhemmista itsestään? Ja toki välimatkoista, että asuvatko lähellä. Meillä nämä molemmat asuvat lähellä.
Kyllä ihan vain sen takia että en koskaan pyytänyt anoppia vathrimaan lapsiamme tai mennyt kylään koska aina sain arvostelua, kaikesta.
Oma äitini taas auttoi mua paljon ja oon hänelle tosi kiitollinen siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väitöstutkimus aiheesta vuodelta 2016. Helsingin yliopisto.
https://www.hs.fi/elama/art-2000002905533.html
https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/vaitos-aidinaiti-on-lapsenl…
No tietenkin koska kuka oikeesti halua puhua anopille vaikka imettämis ongelmista yms.
Äitini on aina ollut hirveän rakas minulle ja hän on aina auttanut minua.
Sitä kautta lapsetkin kokevat äidinäitini lähemmäksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdenkään yksittäisen perheen tapaus ei ole kysymyksen osalta merkityksellinen.
Jokaisella perheellä on oma tilanteensa.
Mutta kun katsotaan asiaa väestötasolla, asia on toinen. Kuten täällä on jo todettu, läheisin isovanhempi on yleisimmin äidinäiti ja kaukaisin isänisä. Tästä on kiistatonta tutkimustietoa.
Käytännössä jokainen voi ymmärtää asian geneettisen perustan jo maalaisjärjelläänkin. Tytär ja tyttären lapset ovat naiselle sataprosenttisen varmasti sukua.
Mies taas ei periaatteessa voi olla varma sukulaisuudestaan lapsiin, jotka hänen vaimonsa on synnyttänyt, saati niihin, jotka tytär on synnyttänyt.
Ihan voi käytännössäkin olla varma. Vai etkö ole ikinä DNA-testeistä kuullut?
Varma keino luoda lämpöiset välit miniään on kiikuttaa vauva isineen geenitestiin kun pääsevät synnäriltä kotiin. :D
Meillä miniä (=minä) lämpeni ihan kivasti, kun appivanhemmat näkivät vauvan heti kun tultiin sairaalasta ja sen jälkeen kävivät joka päivä katsomassa. Uskalsin sitten parin viikon jälkeen sanoa, että viikonlopuksi minun sukulaisia tulee kylään, että älkää te nyt sitten tulko. Ei käynyt kun olisi pitänyt pysyä poissa perjantai-illasta sunnuntai päivään. Ei kuulemma tarvi toisten (kaukaa tulevien) sukulaisten omia vauvaa niin.
Tämä on totta ja johtuu perheen ihmissuhteista.
Miniä inhoaa anoppia ja anoppi inhoaa miniää. Lasten äiti - siis miniä - ei anna lasta hoitoon sellaiselle ihmiselle, jota hän inhoaa ja johon hän ei luota yhtään. Puolison vanhemmat ovat epäluotettavia ihmisiä. Joskus voi tulla riitoja ja välirikko appivanhempien kanssa. Välit voivat eri syistä mennä myös kokonaan poikki appivanhempiin.
Tytär kokee yleensä oman äitinsä luotettavampana ja parempana lastenhoitajana kuin puolison äidin eli anopin. Anoppi saattaa suhtautua hyvin omistushaluisesti poikaansa ja poikansa lapsiin. Anoppi voi olla kateellinen miniälle. Anoppi pitää miniää pojanryöstäjänä. Anopilla on mahtipontiset ja suuruudenhullut kuvitelmat itsestään hyvänä isoäitinä. Miniä ei kuitenkaan voi sietää anopin tapaa olla lasten kanssa. Kaikkeen sekaantuva, utelias, hankala, puhelinterroria harrastava ja yllätyskylään tuppautuva anoppi ja appiukko pilaa parisuhteen ja lastenkasvatuksen.
Lapsiperheissä lasten äiti teke usein päätökset lastenhoidosta, lastenkasvatuksesta ja kodin asioista. Tytär pyytää apua omalta äidiltään ja isältään - ei anopilta ja appiukolta.
Mieheni on läheisempi vanhempiensa kanssa kuin minä omieni. Kyllä minäkin omieni kanssa tulen hyvin toimeen, mutta he soittelevat pari kertaa viikossa, minä laittelen lähinnä viestejä silloin tällöin.
Molemmilla meillä on välimatkaa vanhempiimme, molemmille yritämme viedä lasta käymään säännöllisesti etenkin kesällä jotta syntyisi muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä olen huomannut tuttavapiirissäni, että monet isovanhemmat laittavat tyttäriensä lapset etusijalle, mikäli heillä on sekä tyttäriä että poikia, ja myös lastenlapsia molempien kautta, ja kaikki asuvat suunnilleen yhtä pitkän matkan päässä. Kyllä harmittaa poikien lasten puolesta, varsinkin jos heidän äidinpuoleiset isovanhempansa eivät osallistu heidän elämäänsä kovin aktiivisesti. En sitten tiedä, tekevätkö isovanhemmat niin tiedostamattaan vai tietoisesti.
Meillä on noin, johtuu tosin varmaan ainakin osittain siitä, että miehen vanhemmat ovat eronneet, eivätkä heidän uudet kumppaninsa ole lapsenlapsista kovin innostuneita.