Onko yhteistalous avioliitossa nykyisin harvinaista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tottahan jokaisella työssä käyvällä ihmisellä on oma tili pankissa johon palkkatulot tulevat.

.

No eipä vaan ole. Täällähän nimenomaan jaetaan sen yhteisen tilin ihanuutta. Kyllä mua ainakin aina ihmetyttää kun näen että jollain on yhteinen tili, tai yhteinen sometili.

Olisiko näissä joissakin puheenvuoroissa kyse pienestä kateuden piikistä, kun pariskunta tulee toimeen niin hyvin, että raha-asiat ja kaikki muukin on yhteistä? 

Ainakin tuolla aiemmin oli jotain sellaista, että koetettiin vääntää keskinäinen luottamus ja sopusointu sellaiseksi, että se tosiasiassa tarkoittaisi taloudellista alistamista. 

Mikä siinä olisi kadehdittavaa? Minusta olisi ihan kamalan vaikeaa ajatella, että joutuisin kysymään puolisoltani, saanko hankkia jotain. Tällä palstallahan kaikki tunnetusti ovat niin varakkaita, ettei esimerkiksi auton vaihtaminen tai loma Australiassa heilauttaisi perheen taloutta sen vertaa, että siihen tarvitsisi puolison lupaa, mutta itse koen, että jos olisi yhteinen tili, en voisi tehdä esimerkiksi tuollaisia hankintoja ilman puolison suostumusta. (Puhun nyt vain rahasta, en esimerkiksi ajankäytöstä tai lastenhoidosta sen Australian loman aikana.)

Kun on omat rahat, ei tarvitse koskaan miettiä, käytänkö toista taloudellisesti hyväkseni käyttämällä rahaa vaikka sitten siihen Australian matkaan,

Miten yhteiset rahat tarkoittaa toisen hyväksi käyttämistä? Onhan siellä yhteisessä potissa myös sinun omat rahasi.

Meillä siis on yhteiset rahat, tiedän mihin meillä on varaa ja mihin ei, meillä on varaa siihen että milemmat käy silloin kun haluaa ystäviensä kanssa ulkona syömässä, ehkä joku miniloma euroopassa. Jos minä haluan esim. jotain näistä sanon miehelleni että olen suunnitellut tällaista. En todellakaan koe että käytän siihen mieheni rahoja, me ollaan yhdessä ne säästetty ja ne on tarkoitus käyttää siten miten itsestä tuntuu hyvältä. En ehdota Australian matkaa koska tiedän että siihen meillä ei ole varaa, ja hyvin vaikea kuvitella että haluaisin mitään noin kallista matkaa tehdä ilman miestäni.

Yhteisessä potissa on minunkin rahani, mutta sitten pitäisi koko ajan seurata, että kumpi on tuonut yhteiseen pottiin minkäkin verran ja kumpi sieltä käyttää minkäkin verran. Ei minulle olisi yhdentekevää, jos mieheni ilmoittaisi vaihtavansa moottoripyörää ja ottaisi siihen rahat yhteiseltä tililtä. Sen jälkeen kertoisi hankkivansa vaikka uuden päältä ajettavan ruohonleikkurin, kun on tullut joku hieno uusi malli. Ja jälleen yhteiseltä tililtä. Ja jos alkaisin kilpailla rahankäytössä ja ilmoittaisin lähteväni itse vuorostaan kuukaudeksi Australiaan ja vaihtavani sen jälkeen autoa, niin meillä ei kohta olisi rahaa kummallakaan.

Mutta kun vain yhteiset kulut maksetaan puoliksi, niin kumpikin on vapaa tekemään omilla rahoillaan ihan mitä haluaa eikä toisen tarvitse tuntea, että hänen rahojaan käytetään toisen autoon/matkaan/moottoripyörään/...

Ja esimerkit ovat tietysti jälleen täysin keksittyjä. En tiedä puolisostani mutta itselläni ei olisi varaa sekä Australian matkaan että autonvaihtoon.

Vierailija kirjoitti:

Pidän meidän yhteistaloudesta. Se on aika iso helpotus, kun ei tartte ajatella juuri yhtään rahahommia. Joillekin sellanen suunnittelu ja järjestelmällisyys ja tilien tasaaminen ja muu on luontevaa ja helppoa, minulle se olisi tosi kuluttavaa,, en jaksa ajatella raha-asioita kummemmin ja olen nyt onnekas kun ei tarvitsekaan.

Minusta taas yhteiset tilit tuntuvat työläältä. Koskaan ei tiedä tilin saldoa, paljon toinen on käyttänyt. Oma käyttötili ja tiedän aina tilanteen. Ja miksi luulet , että omien tilien haltijat tasaavat menoja? Yhteinen taloustili, josta maksetaan laskut, vuokrat ym. ja toinen tili, josta tehdään yhteiset ruokaostokset. Omilla rahoilla voi sitten tehdä mitä haluaa.

Omat rahat, velat, säästöt. Laskut maksetaan suurinpiirtein puoliksi ja kaupas käy kumpi nyt käykään., jääkaapista saa syödä mitä tykkää. Ikinä en ottaisi yhteistä tiliä. Mä haluan omat rahat, tuhlata/säästää miten vain tahdonkin.

Yksi yhteinen tili, jonne laitetaan kiinteä summa ja josta hoidetaan yhteiset menot, lisäksi kummallakin omat tilit, joissa omat hummaamisrahat, säästöt ja sijoitukset. Ja sovitaan yhteisistä säästökohteista ja normimenojen päälletulevista menoista, esimerkiksi kalliimmista reissuista ja isommista remonteista. 

Vierailija kirjoitti:

Yhteiset rahat eikä avioehtoa.

Miksi ihmeessä ei avioehtoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harva nainen nykyisin enää alistuu siihen, että ei ole omia rahoja. Omat rahat ovat mukavat. Kun kumpikin hoitaa oman osuutensa yhteisistä menoista (sen ei tarvitse olla välttämättä puolet, vaan osuuksista voidaan sopia myös tulojen mukaan, jos molemmat katsovat sen reiluksi), sää jäljelle jääneen rahan käyttää kumpikin niin kuin parhaaksi näkee.

Olemme olleet tällä periaatteella naimisissa jo yli 30 vuotta, saaneet ja kasvattaneet aikuisiksi sinä aikana kolme lasta. Ainoatakaan riitaa ei ole ollut raha-asioista koko aikana. Jo meidän molempien vanhemmilla oli omat rahat.

Mitä ihmeen alistumista siinä on, että perheenä on yhteiset rahat? Meillä on yhteiset rahat, kumpikin tienaa, minä selvästi enemmän. Yhteinen asuntolaina, yhteinen asunto, kummallakin sijoituksia halunsa mukaan, tällä hetkellä n. puoli miljoonaa. Jos haluan ostaa itselleni jotain, ostan, samoin mies.

Minusta olisin tosi alistetussa asemassa, jos minulla ei olisi omia rahoja, vaan meillä olisi vain yhteiset rahat, joiden käytöstä olisin tilivelvollinen puolisolleni.

Se on omaa kuvitteluasi, että yhteisistä rahoista olisi tilivelvollinen toiselle. Rahathan ovat yhteisiä. Kertaakaan ei ole 33 vuoden yhdessäolon aikana en ole kertaakaan kysynyt puolisolta mitä hän on rahoillamme ostanut enkä minä hänen. 

Onko liitossanne tai lapsuudenkodissa ollut jonkinlaista epäluottamusta ja kyttäämistä jossain muissa asioisssa? Itselleni ei ole koskaan tullut edes mieleen, että miehelleni pitäisi kertoa mitä olen osanut yhteisellä visalla tai että hän kysyisi sitä varta vasten. Sehän olisi todella erikoista. 

Mutta perheitä tietysti on hyvin monenlaisia. Ehkä sitten, jos rahaa on vähän ja pitää hyvin tarkasti miettiä menot, tuollainen voisi tilanne olla, että on käytännön syistä pakko tarkkailla kovasti rahan käyttämistä. Meillä ei ole sellaista tilannetta ollut edes suhteen alussa.

Ei meillä ole ollut minkäänlaista epäluuloa tai kyttäilyä. Ehkä vain asenteeni yhteiseen omaisuuteen on erilainen kuin sinulla. Ihan samalla tavalla kuin koen, että en voi myydä yhdessä omistamaamme ruohonleikkuria kysymättä mielipidettä mieheltäni, koen että en voi pelkällä omalla päätökselläni käyttää yhteisiä rahojamme menoihin, joista ei ole yhdessä sovittu. Mutta kun rahat ovat omiani, saan ostaa niillä ihan mitä haluan. Ja kun mieheni rahat ovat hänen omiansa, minua ei harmita tippaakaan, kun hän ostaa niillä yli 30 000 euroa maksavan harrastusvälineen. Omat rahat antavat meille molemmille vapautta, ja rahasta ei tarvitse koskaan riidellä.

Meillä on tapana kertoa toiselle kaikista isommista ostoista. Ei mitään tarkkaa rajaa, ehkä 200-300€ niin kerrotaan että "aion ostaa raivaussahan". Yhteistaloudessa pitää vähän noita koordinoida, ettei tuu samaan kuuhun liikaa kuluja ja jäisi joku lasku maksamatta.

Lupaa ei oikeastaan tarvitse kysyä vaikka jokin maksaisi monta tonnia, mutta kertoa pitää.

Ja sitten jos on oikeasti kallista, vaikka 60 000e auto, niin sitä ei ilmoiteta, siihen ei pyydetä lupaa, vaan siitä sovitaan yhdessä.

Minä en tuollaisesta tykkäisi ollenkaan, että pitää etukäteen toisen kanssa sopia, mitä missäkin kuussa ostetaan. Kun tiedän oman tilin tilanteen, voin ostaa mitä haluan. Sama koskee tietenkin miestä, hän ei muutenkaan muistaisi sanoa, jos joku harrastukseen liittyvä monen sadan euron juttu tulee yllättäen eteen. Me kokeiltiin yhteisiä rahoja joskus aikoinaan, mutta se ei sopinut meille.

Ja tuokin hyvä puoli omassa rahassa, saa ostaa auton eikä tarvitse kysellä saanko ostaa vaiko en. Toki velaksi se pitää ostaa, mutten lupia tarvitse siihenkään. Sekin olisi mun ja pankin auto. Eikä tarkoita sitä etteikö molemmat saisi sillä tarpeen tullen ajella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tottahan jokaisella työssä käyvällä ihmisellä on oma tili pankissa johon palkkatulot tulevat.

.

No eipä vaan ole. Täällähän nimenomaan jaetaan sen yhteisen tilin ihanuutta. Kyllä mua ainakin aina ihmetyttää kun näen että jollain on yhteinen tili, tai yhteinen sometili.

Olisiko näissä joissakin puheenvuoroissa kyse pienestä kateuden piikistä, kun pariskunta tulee toimeen niin hyvin, että raha-asiat ja kaikki muukin on yhteistä? 

Ainakin tuolla aiemmin oli jotain sellaista, että koetettiin vääntää keskinäinen luottamus ja sopusointu sellaiseksi, että se tosiasiassa tarkoittaisi taloudellista alistamista. 

Mikä siinä olisi kadehdittavaa? Minusta olisi ihan kamalan vaikeaa ajatella, että joutuisin kysymään puolisoltani, saanko hankkia jotain. Tällä palstallahan kaikki tunnetusti ovat niin varakkaita, ettei esimerkiksi auton vaihtaminen tai loma Australiassa heilauttaisi perheen taloutta sen vertaa, että siihen tarvitsisi puolison lupaa, mutta itse koen, että jos olisi yhteinen tili, en voisi tehdä esimerkiksi tuollaisia hankintoja ilman puolison suostumusta. (Puhun nyt vain rahasta, en esimerkiksi ajankäytöstä tai lastenhoidosta sen Australian loman aikana.)

Kun on omat rahat, ei tarvitse koskaan miettiä, käytänkö toista taloudellisesti hyväkseni käyttämällä rahaa vaikka sitten siihen Australian matkaan,

Miten yhteiset rahat tarkoittaa toisen hyväksi käyttämistä? Onhan siellä yhteisessä potissa myös sinun omat rahasi.

Meillä siis on yhteiset rahat, tiedän mihin meillä on varaa ja mihin ei, meillä on varaa siihen että milemmat käy silloin kun haluaa ystäviensä kanssa ulkona syömässä, ehkä joku miniloma euroopassa. Jos minä haluan esim. jotain näistä sanon miehelleni että olen suunnitellut tällaista. En todellakaan koe että käytän siihen mieheni rahoja, me ollaan yhdessä ne säästetty ja ne on tarkoitus käyttää siten miten itsestä tuntuu hyvältä. En ehdota Australian matkaa koska tiedän että siihen meillä ei ole varaa, ja hyvin vaikea kuvitella että haluaisin mitään noin kallista matkaa tehdä ilman miestäni.

Yhteisessä potissa on minunkin rahani, mutta sitten pitäisi koko ajan seurata, että kumpi on tuonut yhteiseen pottiin minkäkin verran ja kumpi sieltä käyttää minkäkin verran. Ei minulle olisi yhdentekevää, jos mieheni ilmoittaisi vaihtavansa moottoripyörää ja ottaisi siihen rahat yhteiseltä tililtä. Sen jälkeen kertoisi hankkivansa vaikka uuden päältä ajettavan ruohonleikkurin, kun on tullut joku hieno uusi malli. Ja jälleen yhteiseltä tililtä. Ja jos alkaisin kilpailla rahankäytössä ja ilmoittaisin lähteväni itse vuorostaan kuukaudeksi Australiaan ja vaihtavani sen jälkeen autoa, niin meillä ei kohta olisi rahaa kummallakaan.

Mutta kun vain yhteiset kulut maksetaan puoliksi, niin kumpikin on vapaa tekemään omilla rahoillaan ihan mitä haluaa eikä toisen tarvitse tuntea, että hänen rahojaan käytetään toisen autoon/matkaan/moottoripyörään/...

Ja esimerkit ovat tietysti jälleen täysin keksittyjä. En tiedä puolisostani mutta itselläni ei olisi varaa sekä Australian matkaan että autonvaihtoon.

Totta tuokin ja ymmärrän sinua.

Me olemme nuoresta asti olleet yhdessä joten meillä on aina kaikki ollut yhteistä, jotenkin siihen on tottunut. En ole ikinä seurannut kumpi on tuonut pottiin enemmän tai kuka sieltä on käyttänyt enemmän. Jos nyt mietin viimeistä 15 vuotta niin mies on tainnut tehdä pari euroopan matkaa minua enemmän kun kävivät katsomassa jotain jalkapallo-ottelua, ei minua ole yhtään se häirinnyt.

Suurinosa meillä rahoista kuitenkin kuluu perheen yhteiseen arkeen ja huvitteluun, melko vähän näitä yksittäisiä juttuja on, ehkä siksi en kiinnitä siihen edes huomiota.

Omat tilit ja avioehto.

Yhteinen lainanhoitotili on myös, sinne kumpikin laittaa joka kuukausi osuutensa lyhennyksestä ja se lähtee sieltä sitten automaattisesti.

Ruokakaupassa isoilla ostoksilla käydään vuorotellen, laskuista mies maksaa hieman enemmän, koska tienaa enemmän, ja kumpikin maksaa ns. ikiomat laskunsa (puhelin, auto, Visa-lasku jne.). Isoista hankinnoista sovitaan yhdessä ja suhteutetaan taas osuudet kummankin tulotason mukaan. Kumpikin maksaa omat harrastuksensa ja ikiomat hankinnat (esim. vaatteet, liput ym.)

Kun palkka tulee tilille, sieltä maksetaan laskut ja muu edellä kuvatulla tavalla ja loput rahat saa säästää tai ostaa niillä mitä huvittaa. Jos toinen sattuisi pimahtamaan ja alkaisi käyttää rahaa holtittomasti, toinen ei menettäisi kaikkia säästöjään. En keksi, miten voisi olla enää tasa-arvoisempi systeemi.

Vaikuttaa siltä tämän palstan perusteella että kun naisen tulot ovat isommat, talous on yhteinen, ja kun miehen tulot ovat isommat, taloudet ovat erilliset. Naiset siis ovat höveleitä ja solidaarisia ja haluavat koko perheelle saman elintason, kun taas miehet haluavat käyttää ylimääräiset rahansa omiin harrastuksiinsa ja leluihinsa. Nainen myös ostakoot lasten vaatteet ja ruoat. Mitäs kouluttautui väärään ammattiin ja jäi vielä tyhmä kotiin hoitamaan lapsia muutamaksi vuodeksi.  Onhan miehellä tuliterä kallis auto jonka kyytiin nainen ja lapsetkin joskus pääsevät jos kauniisti pyytävät, olisivat kiitollisia siitä kun ei itsellään olisi varaa ikinä istua niin kalliissa autossa.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä tämän palstan perusteella että kun naisen tulot ovat isommat, talous on yhteinen, ja kun miehen tulot ovat isommat, taloudet ovat erilliset. Naiset siis ovat höveleitä ja solidaarisia ja haluavat koko perheelle saman elintason, kun taas miehet haluavat käyttää ylimääräiset rahansa omiin harrastuksiinsa ja leluihinsa. Nainen myös ostakoot lasten vaatteet ja ruoat. Mitäs kouluttautui väärään ammattiin ja jäi vielä tyhmä kotiin hoitamaan lapsia muutamaksi vuodeksi.  Onhan miehellä tuliterä kallis auto jonka kyytiin nainen ja lapsetkin joskus pääsevät jos kauniisti pyytävät, olisivat kiitollisia siitä kun ei itsellään olisi varaa ikinä istua niin kalliissa autossa.

Voi olla osittain totta, mutta jos pariskunnalle syntyy lapsia ja nainen haluaa jäädä niitä hoitamaan yli 9 kk ikäiseksi, on miehen taivuttava elättämään perhettä sillä aikaa. Jos syntyy pari, kolme lasta, niin siinä on helposti useampi vuosi elettävä kotihoidontuella, jolloin miehen palkasta maksetaan käytännössä kaikki.

Meillä on ollut enemmän tai vähemmän yhteinen talous alusta asti. Molemmilla omat tilit, mutta avomiehelläni esimerkiksi käyttöoikeus minun luottokortille. Emme laske, että kumpi maksaa mitäkin, vaan eletään aina senhetkisen rahatilanteen mukaan.

Omat tilit plus yhteinen säästötili, mut yhteistalous. 

Meillä yhteistalous, vain toinen tienaa, ei avioehtoa, kaikki omistetaan puoliksi, ei lapsia. Kumpikin ollaan maltillisia rakankäytössä, ei riitoja sen vuoksi.

Yhteistalous toimii varmaan parhaiten niillä, joilla on hyvin yksimielinen käsitys, mihin rahaa käytetään ja kuinka paljon. Kaikilla ei ole. Jos meillä olisi kaikki rahat yhteisiä, mies käyttäisi ilomielen kaikki mun säästöni ja pääomatuloni vaikkapa uuden moottoripyörän ostamiseen. Ja mä taas käytän ne mieuummin sijoittamiseen. Sitten pitäisi neuvotella, kumpi on tärkeämpää: uusi moottoripyörä miehelle vai mun osakesalkkuni kartuttaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tottahan jokaisella työssä käyvällä ihmisellä on oma tili pankissa johon palkkatulot tulevat.

.

No eipä vaan ole. Täällähän nimenomaan jaetaan sen yhteisen tilin ihanuutta. Kyllä mua ainakin aina ihmetyttää kun näen että jollain on yhteinen tili, tai yhteinen sometili.

Olisiko näissä joissakin puheenvuoroissa kyse pienestä kateuden piikistä, kun pariskunta tulee toimeen niin hyvin, että raha-asiat ja kaikki muukin on yhteistä? 

Ainakin tuolla aiemmin oli jotain sellaista, että koetettiin vääntää keskinäinen luottamus ja sopusointu sellaiseksi, että se tosiasiassa tarkoittaisi taloudellista alistamista. 

Mikä siinä olisi kadehdittavaa? Minusta olisi ihan kamalan vaikeaa ajatella, että joutuisin kysymään puolisoltani, saanko hankkia jotain. Tällä palstallahan kaikki tunnetusti ovat niin varakkaita, ettei esimerkiksi auton vaihtaminen tai loma Australiassa heilauttaisi perheen taloutta sen vertaa, että siihen tarvitsisi puolison lupaa, mutta itse koen, että jos olisi yhteinen tili, en voisi tehdä esimerkiksi tuollaisia hankintoja ilman puolison suostumusta. (Puhun nyt vain rahasta, en esimerkiksi ajankäytöstä tai lastenhoidosta sen Australian loman aikana.)

Kun on omat rahat, ei tarvitse koskaan miettiä, käytänkö toista taloudellisesti hyväkseni käyttämällä rahaa vaikka sitten siihen Australian matkaan,

Miten yhteiset rahat tarkoittaa toisen hyväksi käyttämistä? Onhan siellä yhteisessä potissa myös sinun omat rahasi.

Meillä siis on yhteiset rahat, tiedän mihin meillä on varaa ja mihin ei, meillä on varaa siihen että milemmat käy silloin kun haluaa ystäviensä kanssa ulkona syömässä, ehkä joku miniloma euroopassa. Jos minä haluan esim. jotain näistä sanon miehelleni että olen suunnitellut tällaista. En todellakaan koe että käytän siihen mieheni rahoja, me ollaan yhdessä ne säästetty ja ne on tarkoitus käyttää siten miten itsestä tuntuu hyvältä. En ehdota Australian matkaa koska tiedän että siihen meillä ei ole varaa, ja hyvin vaikea kuvitella että haluaisin mitään noin kallista matkaa tehdä ilman miestäni.

Yhteisessä potissa on minunkin rahani, mutta sitten pitäisi koko ajan seurata, että kumpi on tuonut yhteiseen pottiin minkäkin verran ja kumpi sieltä käyttää minkäkin verran. Ei minulle olisi yhdentekevää, jos mieheni ilmoittaisi vaihtavansa moottoripyörää ja ottaisi siihen rahat yhteiseltä tililtä. Sen jälkeen kertoisi hankkivansa vaikka uuden päältä ajettavan ruohonleikkurin, kun on tullut joku hieno uusi malli. Ja jälleen yhteiseltä tililtä. Ja jos alkaisin kilpailla rahankäytössä ja ilmoittaisin lähteväni itse vuorostaan kuukaudeksi Australiaan ja vaihtavani sen jälkeen autoa, niin meillä ei kohta olisi rahaa kummallakaan.

Mutta kun vain yhteiset kulut maksetaan puoliksi, niin kumpikin on vapaa tekemään omilla rahoillaan ihan mitä haluaa eikä toisen tarvitse tuntea, että hänen rahojaan käytetään toisen autoon/matkaan/moottoripyörään/...

Ja esimerkit ovat tietysti jälleen täysin keksittyjä. En tiedä puolisostani mutta itselläni ei olisi varaa sekä Australian matkaan että autonvaihtoon.

Näin juuri.

Täysin yhteinen tili sopii niille, joilla ei joko ole oikeastaan mitään omia menoja tai harrastuksia, ja joilla on ihan 100% luotto siihen, että kumppani käyttää rahoja pelkästään järkevästi.

Omat tilit, mutta asumiskulut ym yhteiset kulut maksetaan tulojen mukaan, ts. toinen meistä maksaa 2/3 toinen 1/3. Myös avioehto, tosin minun siinä huonosti käy, jos ero tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kahden kantapään kautta oppinut elämässä, että mihinkään ei voi luottaa niin vähän kuin omaan puolisoon. Ei ikinä yhteisiä rahoja, ei yhteistä kämppää, lainoja, ei mitään. Ei koskaan.

Se on jännä miten paljon näissä keskusteluketjuissa tosiaan luotetaan siihen puolisoon. Yllätyksiä nyt kuitenkin saattaa tulla. Vai luottaako nää ihmiset niin paljon omaan erinomaisuuteensa, " eihän minua voi jättää tai pettää kun olen näin ihana"? Ihan jokaiselle saattaa käydä ns ohrasesti vaikka puoliso lupailisi kuinka ikuista rakkautta ja uskollisuutta.

Totta kai voi pettää tai jättää, meillä ei ole kuitenkaan avioehtoa, joten 50/50 menee kaikki. Kumpikin lähtee silloin uuteen elämään taloudellisesti samalta viivalta.

Mutta onhan se ihan hemmetin epäreilua sen näkökulmasta, jolla on vaikkapa ollut yhteen mennessä jo valmiiksi iso talo ja hirveästi metsää. Tai iso perintö. Onhan ne silloin olleet nimenomaan sen toisen rahoja, jotka hän erossa menettää. Siksi talousneuvoja annetaan, että kukin voisi välttyä vastaavalta.

Yhteistalous sopinee myös niille, joista toinen tienaa ihan älyttömiä summia, jos ei satu olemaan pihi luonne. Erota ei tietenkään kannata ainakaan ilman avioehtoa, mutta jos toisella on ihan kunnolla reippaat tulot, niin kai niistä nyt voi puolison ja lasten elintasonkin kustantaa. Tarkoitan nyt tällaisia 10 000+  kuukaudessa ansaitsevia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No tottahan jokaisella työssä käyvällä ihmisellä on oma tili pankissa johon palkkatulot tulevat.

.

No eipä vaan ole. Täällähän nimenomaan jaetaan sen yhteisen tilin ihanuutta. Kyllä mua ainakin aina ihmetyttää kun näen että jollain on yhteinen tili, tai yhteinen sometili.

Olisiko näissä joissakin puheenvuoroissa kyse pienestä kateuden piikistä, kun pariskunta tulee toimeen niin hyvin, että raha-asiat ja kaikki muukin on yhteistä? 

Ainakin tuolla aiemmin oli jotain sellaista, että koetettiin vääntää keskinäinen luottamus ja sopusointu sellaiseksi, että se tosiasiassa tarkoittaisi taloudellista alistamista. 

Mikä siinä olisi kadehdittavaa? Minusta olisi ihan kamalan vaikeaa ajatella, että joutuisin kysymään puolisoltani, saanko hankkia jotain. Tällä palstallahan kaikki tunnetusti ovat niin varakkaita, ettei esimerkiksi auton vaihtaminen tai loma Australiassa heilauttaisi perheen taloutta sen vertaa, että siihen tarvitsisi puolison lupaa, mutta itse koen, että jos olisi yhteinen tili, en voisi tehdä esimerkiksi tuollaisia hankintoja ilman puolison suostumusta. (Puhun nyt vain rahasta, en esimerkiksi ajankäytöstä tai lastenhoidosta sen Australian loman aikana.)

Kun on omat rahat, ei tarvitse koskaan miettiä, käytänkö toista taloudellisesti hyväkseni käyttämällä rahaa vaikka sitten siihen Australian matkaan,

Miten yhteiset rahat tarkoittaa toisen hyväksi käyttämistä? Onhan siellä yhteisessä potissa myös sinun omat rahasi.

Meillä siis on yhteiset rahat, tiedän mihin meillä on varaa ja mihin ei, meillä on varaa siihen että milemmat käy silloin kun haluaa ystäviensä kanssa ulkona syömässä, ehkä joku miniloma euroopassa. Jos minä haluan esim. jotain näistä sanon miehelleni että olen suunnitellut tällaista. En todellakaan koe että käytän siihen mieheni rahoja, me ollaan yhdessä ne säästetty ja ne on tarkoitus käyttää siten miten itsestä tuntuu hyvältä. En ehdota Australian matkaa koska tiedän että siihen meillä ei ole varaa, ja hyvin vaikea kuvitella että haluaisin mitään noin kallista matkaa tehdä ilman miestäni.

Yhteisessä potissa on minunkin rahani, mutta sitten pitäisi koko ajan seurata, että kumpi on tuonut yhteiseen pottiin minkäkin verran ja kumpi sieltä käyttää minkäkin verran. Ei minulle olisi yhdentekevää, jos mieheni ilmoittaisi vaihtavansa moottoripyörää ja ottaisi siihen rahat yhteiseltä tililtä. Sen jälkeen kertoisi hankkivansa vaikka uuden päältä ajettavan ruohonleikkurin, kun on tullut joku hieno uusi malli. Ja jälleen yhteiseltä tililtä. Ja jos alkaisin kilpailla rahankäytössä ja ilmoittaisin lähteväni itse vuorostaan kuukaudeksi Australiaan ja vaihtavani sen jälkeen autoa, niin meillä ei kohta olisi rahaa kummallakaan.

Mutta kun vain yhteiset kulut maksetaan puoliksi, niin kumpikin on vapaa tekemään omilla rahoillaan ihan mitä haluaa eikä toisen tarvitse tuntea, että hänen rahojaan käytetään toisen autoon/matkaan/moottoripyörään/...

Ja esimerkit ovat tietysti jälleen täysin keksittyjä. En tiedä puolisostani mutta itselläni ei olisi varaa sekä Australian matkaan että autonvaihtoon.

Näin juuri.

Täysin yhteinen tili sopii niille, joilla ei joko ole oikeastaan mitään omia menoja tai harrastuksia, ja joilla on ihan 100% luotto siihen, että kumppani käyttää rahoja pelkästään järkevästi.

Oman kokemukseni mukaan jos osapuolilla on selvä tuloero, pienempituloisen on helpompi käyttää rahoja kun ei tarvitse huolehtia tienaamisesta. Ja olen siis itse ollut suhteessa ”suurituloisempi”. Olen siis työssäkäyvänä opiskelijana elättänyt työtöntä puolisoa. Hän käytti itse omat tukensa huvituksiin, minulle jäi kaikki kulut. Ei sitä opiskelijana niin hirveästi olisi sitä rahaa ollut. Siitä viisastuneena haluan pitää omat rahani oli se suhde millainen tahansa. Nyt varmaan hyötyisin yhteisistä tileistä, mutta ei kiitos. Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan, jonka kanssa minulla olisi yhteinen palkkatili.