Lue keskustelun säännöt.
Nuori tulee treeneistä itkien kotiin
24.04.2021 |
Kyseessä 13-vuotias tyttö. Tähän saakka erittäin sisukas ja pitkäjännitteinen tyttö pahoittaa nykyään mielensä joka viikko. Tästä on ollut seurauksena se, että on lähtenyt treeneistä toistuvasti kesken pois. Tämä sovittu valmentajan kanssa, ettei pilaa muiden treenejä mökötyksellään ja itkullaan. Tätä on jatkunut muutaman kuukauden ja olemme keskustelleet asiasta valmentajan kanssa ja yrittäneet puhua asiat auki, mitkä tyttöä harmittavat.
Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut, että entä jos kyseessä ei olekaan vain tytön hankala ikä, luonne ja ”viat” hänessä,, vaan voisiko valmennus tehdä jotain toisin. Harrastusta on 8 kertaa viikossa.
Onko kenelläkään kokemusta, miten tästä pääsee yli? Kaikesta huolimatta nuori haluaa aina mennä treeneihin, eikä tunnu olevan pitkävihainen, vaikka tulee todella suuttuneena kotiin ja kokee, että häntä kohtaan toimitaan epäreilusti.
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin sanottakoon, että 8 treeniä viikossa ei ole harrastamista, vaan ammattiurheilua.
Kai kyseiselle lapselle maksetaan jonkinlaista palkaa tuosta tai saa edes jotain rahaa kilpailuista?
Jos ei, niin kyllä minuakin itkettäisi kun valmentaja/seura käärii kaikki fyffet.
Jep, täällä ei tunnuta ymmärtävän eroa harrastelun ja ammattirason valmennuksen/harrastamisen välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäkää pieni tauko treeneistä. Monesti lepo tekee hyvää ja vain parantaa tuloksia. Tyttöhän voi palata harrastuksen pariin tauon jälkeen.
Kannattaa myös kannustaa tyttöä etsimään muitakin harrastuksia. Ei ihmisen ole pakko harrastaa yhtä lajia koko ikäänsä, jos se alkaa maistua puulta.
Taustalla on loukkaantuminen, joka piti poissa treeneistä muutaman kuukauden. Sen jälkeen kaikki alkoikin. Mutta se tauko oli tytön mielestä pahinta aikaa hänen elämässään ja sanoi ettei enää koskaan halua sellaista.
Anna kun arvaan, kyseessä on voimistelu ja luultavasti telinevoimistelu (vapaa-ajan rekki ja tramppa viittaisi siihen, sekä mentaliteetti touhussa muutenkin).
Meillä kokemus nuoremman voimistelijan kanssa, että vamman jälkeen pidemmän tauon jälkeen homma ei toiminut valmentajan kanssa enää. Valmentaja odotti, että tyttö on pian vammaa edeltäneellä tasolla ja ihmetteli, ettei ole halukas tekemään jotain liikkeitä. Tyttö taas koki kynnyksen liian suureksi ja osa liikkeistä tuntui liian haastavilta. Ongelma olisi varmaan ratkaistu, jos tekniikoita olisi lähdetty tekemään osissa ja aloittamaan liikkeitä alusta.
Lopputuloksena meillä oli, että voimistelija ja valmentaja päätyivät pattitilanteeseen. Voimistelija piti itseään huonona ja valmentaja yritti sinnikkäästi vaatia. Tuolla tavoin homma ei toiminut ja tyttö itki. Tottakai kävimme keskustelun myös valmentajan kanssa, mutta ei homma muuttunut. Vaikea ihmisten on oikeasti muuttaa totuttua toimintatapaa. Valmentajasta varmastikin tuntui, että ongelma oli tytön asenne. Vaikka usein taustalla on jotain muuta.
Keskustelin myös tytön kanssa, mutta koen että vanhempana minun roolini on tukea lastani. Vaikka ymmärrän myös valmentajan näkökannan, niin silti se lapseni on tärkein. Lisäksi lapsellani oli kaksi valmentajaa, joista vain toisen, sen pääasiallisen kanssa oli ne ongelmat. Hänen mielestään tytöllä oli asenneongelma ja toisen valmentajan mielestä asenteessa ei ollut mitään vikaa.
No meillä homma ratkesi muutenkin, kun kaiken tuon pyörityksen myötä tyttöni halusi lopettaa. Vaihtoi lajia toiseen voimistelulajiin, joka on myös henkisesti hänelle sopivampi kun kyseessä on joukkuelaji. Tuosta aiemmasta lajista ei ole mitenkään kiinnostunut lopettamisensa jälkeen, jotenkin on kai halunnut ja tarvinnut pitkän henkisen irtioton.
Meillä tilanne kuitenkin osittain erilainen kuin teillä, koska tuo voimistelu ei ollut tytön intohimo. On vain tykännyt siitä ja kavereista, sekä voimistelu lajina tuntuu sopivan tytölle. Lisäksi hän ei ole ollut niin perfektionisti kuin moni voimistelija yleensä. Toisaalta on myös alusta asti pyritty siihen että elämässä on jotain muutakin. Tämä sen voimisteluun intohimoisesti ja perfektionistin luonteen omaavan siskon meille antaman opin myötä.
Pikkuhiljaa sitä myös kasvoi itse miettimään telinevoimistelua pidempään seuranneena onko kyseessä kovin terve laji. Juttelin muiden vanhempien ja valmentajankin kanssa siitä. Todella paljon ja ikäviä vammoja, sekä lajina virheiden painotus. Usein fyysisesti äärirajoillakin, sekä se että vie ajan. Mitä vanhemmaksi voimistelija kasvaa, niin sitä enemmän koulu vie aikaa ja sen lisäksi on vain treenit. Muuta elämää ei jää.
Lopettaminen intensiivisen lajissa mukana olon jälkeen vaatii kyllä luopumisen surun läpikäyntiä. Moni myös lopettaessaan aloittaa uuden lajin, ei tosin ehkä niin intensiivistä, mutta eivät osaa olla ilmankaan. Kaverit myös vaikuttavat, voi olla helpompi lopettaa jos samaan aikaan lajista luopuu joku muukin. Joskus luopumiseen voi mennä aikaa ja sitä kypsytellä pitkäänkin.
Mutta kyllä miettisin, että missä vaiheessa lajin harrastaminen kääntyy itseään vastaan ja paljonko lajille kannattaa uhrata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas määrä treeniä viikossa. Ootko kysyny lapselta haluaako lopettaa harrastuksen?
Ehkä valmentaja ahdistelee seksuaalisesti?
Sadannen kerran vastaan samaan. Tyttö oli tauolla loukkaantumisen takia ja se oli hänen mielestään pahinta aikaa elämässä ikinä. Ja on sanonut ettei halua lopettaa tai vähentää. Tottakai tätä on tarjottu jo oman mielenrauhan takia useasti. Valmentaja ei ahdistele, on samaa sukupuolta, mitään sellaista tähän ei liity.
Ja tämä juuri kertoo sen, että hän on vain tipahtanut nyt kyydistä ja siksi vanhempien pitää ottaa ohjat ja etsiä oman tasoinen ryhmä. Mitä kauemmin roikkuu väkisin mukana, sitä korkeammalta tippuu, kun jää jälkeen.
Hän ei ole ryhmänsä huonoin, paremminkin niin että oli paras ja nyt tasoissa muiden kanssa. Mitään tipahtamista taidoissa ei tapahtunut, ei tietysti kehittymistäkään tauon aikana. Valmentaja sanoi että oli yllättynyt että tyttö pystyi tekemään tauon jlk saman mitä ennenkin, yleensä kestää paljon kauemmin ottaa oma taso kiinni.
Mutta sehän ei ole vain se tekniikka mikä pitää olla kunnossa. Tyttäresi ei henkisesti pysty riittävällä tasolla treenaamaan ja jos ei henkisen valmennuksenkaan avulla siihen pysty, ei hän voi tolla tasolla enää treenata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas määrä treeniä viikossa. Ootko kysyny lapselta haluaako lopettaa harrastuksen?
Ehkä valmentaja ahdistelee seksuaalisesti?
Sadannen kerran vastaan samaan. Tyttö oli tauolla loukkaantumisen takia ja se oli hänen mielestään pahinta aikaa elämässä ikinä. Ja on sanonut ettei halua lopettaa tai vähentää. Tottakai tätä on tarjottu jo oman mielenrauhan takia useasti. Valmentaja ei ahdistele, on samaa sukupuolta, mitään sellaista tähän ei liity.
Ja tämä juuri kertoo sen, että hän on vain tipahtanut nyt kyydistä ja siksi vanhempien pitää ottaa ohjat ja etsiä oman tasoinen ryhmä. Mitä kauemmin roikkuu väkisin mukana, sitä korkeammalta tippuu, kun jää jälkeen.
Hän ei ole ryhmänsä huonoin, paremminkin niin että oli paras ja nyt tasoissa muiden kanssa. Mitään tipahtamista taidoissa ei tapahtunut, ei tietysti kehittymistäkään tauon aikana. Valmentaja sanoi että oli yllättynyt että tyttö pystyi tekemään tauon jlk saman mitä ennenkin, yleensä kestää paljon kauemmin ottaa oma taso kiinni.
Saako tyttö juteltua kenenkään kanssa noita tuntemuksiaan auki. Hänelle tilanne on kuitenkin muuttunut, tavoitteet pitää päivittää ja saada mietittyä laajemmalla perspektiivillä pidemmälle aikavälille. Voi myös olla, että tyttö on rakentanut identiteettiään lajissaan ja erityisesti ryhmässään aiemmin tuon oman roolinsa mukaisesti ja nyt se on muuttunut.
Valmentajat tuppaavat myös antamaan sitä aikaansa/huomioitansa eniten lahjakkaimpana tai kehityskelpoisimpana näkemilleen valmennettavilleen. Tältä osin tilanne voi tosiaan olla muuttunut tyttösi kohdalla ja ei enää saakaan sitä niin paljoa kuin ennen.
Jotta tuosta tilanteesta saa tytölle mahdollisuuden kasvuun, niin hän tarvitsisi tukea. Tyttöä ei saisi jättää yksin selviämään tunteidensa kanssa. Hän kaipaisi aikuista, jonka kanssa voisi selvittää tilannetta ja miettiä vaihtoehtoja.
Jos ketään muutakaan ei ole, niin tämä jää vanhemman vastuulle. Joko etsiä ja löytää ulkopuolista apua tai auttaa itse. Molempi tietysti parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin sanottakoon, että 8 treeniä viikossa ei ole harrastamista, vaan ammattiurheilua.
Kai kyseiselle lapselle maksetaan jonkinlaista palkaa tuosta tai saa edes jotain rahaa kilpailuista?
Jos ei, niin kyllä minuakin itkettäisi kun valmentaja/seura käärii kaikki fyffet.
Jep, täällä ei tunnuta ymmärtävän eroa harrastelun ja ammattirason valmennuksen/harrastamisen välillä.
Kuinka moni urheilija oikeasti ansaitsee elantonsa ammattiurheilulla? Etenkään koko ikänsä? Älkää nyt uhratko ihan kaikkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täydellisyydentavoittelu on äärettömän raskasta, sekä henkilölle itselleen, mutta myös hänen ympäristölleen. Sen muuttamiseen olisi hyvä saada apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin sanottakoon, että 8 treeniä viikossa ei ole harrastamista, vaan ammattiurheilua.
Kai kyseiselle lapselle maksetaan jonkinlaista palkaa tuosta tai saa edes jotain rahaa kilpailuista?
Jos ei, niin kyllä minuakin itkettäisi kun valmentaja/seura käärii kaikki fyffet.
Jep, täällä ei tunnuta ymmärtävän eroa harrastelun ja ammattirason valmennuksen/harrastamisen välillä.
Kuinka moni urheilija oikeasti ansaitsee elantonsa ammattiurheilulla? Etenkään koko ikänsä? Älkää nyt uhratko ihan kaikkea.
Juuri siksi vanhemman täytyy ymmärtää milloin on aika todeta, että jatkakoon he, jotka harrastuksesta ammatin saavat ja palauttaa lapsi harrastuksen pariin eri tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin sanottakoon, että 8 treeniä viikossa ei ole harrastamista, vaan ammattiurheilua.
Kai kyseiselle lapselle maksetaan jonkinlaista palkaa tuosta tai saa edes jotain rahaa kilpailuista?
Jos ei, niin kyllä minuakin itkettäisi kun valmentaja/seura käärii kaikki fyffet.
Jep, täällä ei tunnuta ymmärtävän eroa harrastelun ja ammattirason valmennuksen/harrastamisen välillä.
Kuinka moni urheilija oikeasti ansaitsee elantonsa ammattiurheilulla? Etenkään koko ikänsä? Älkää nyt uhratko ihan kaikkea.
Juuri siksi vanhemman täytyy ymmärtää milloin on aika todeta, että jatkakoon he, jotka harrastuksesta ammatin saavat ja palauttaa lapsi harrastuksen pariin eri tasolla.
*mahdollisesti saavat
Tsempit. Ei vanhemmillakaan ole helppoa tuossa tilanteessa. Kuitenkin antakaa tukenne tytöllenne ja yrittäkää muistaa ja muistuttaa, että kyseessä on lopulta vain harrastus, vaikka onkin ammattimainen tuolla tasolla. Sen vuoksi ei kannata ajaa tyttöä loppuun, jolla kaikki elämä on vielä edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuori on uupunut. Lisäksi kyseessä on varmasti luistelu tai muu vastaava laji, jossa lapset jaetaan pienestä pitäen hyviin ja "huonoihin". Kilpailu on kovaa mitä pidemmälle harrastus etenee. Nuoret vertaavat itseään toisiin. Murrosiän tuomat myllerrykset ja muutokset omassa kehossa siihen päälle. Lapsesi on uupunut. Seuraavaksi kuvioihin tulee syömishäiriö ja masennus. Luultavasti kilpailuhenkinen lapsi haluaa olla paras myös koulussa. Lapsesi ylisuorittaa. Tuokin on mielestäni huolestuttavaa, että hänen vapaa-aikansakin on jatkuvaa fyysistä aktiviteettia. Voisiko siihen liittyä laihduttamista tai pelkoa lihomisesta? Mielestäni lapsesi ylisuorittaa kaikilla elämänsä osa-alueilla.
Jaksaisitko itse sellaista elämää, että joka päivä on aamutreenit, työpäivä, kotityöt, iltatreenit? Et ehtisi levätä viikonloppunakaan, kun on lisää treenejä ja siihen päälle leirit ja kilpailut. Lapsesi elää tuollaista elämää ja oireilee uupumusta ja alkavaa masennusta, paniikkihäiriötä ja syömishäiriötä. Hyvinvoiva lapsi ei tule treeneistä itkien kotiin. Missä välissä hän lepää tai näkee harrastuksen ulkopuolisia kavereita?
Lapsesi pitäisi ohjata ammattilaisen luokse käsittelemään näitä tunteitaan liittyen uupumiseen, suorittamiseen, itsensä kontrolloimiseen ja kilpailuhenkisyyteen. Hän ei ole ensimmäinen nuori, joka uupuu valtavan harrastusmäärän alle. Murrosikä on muutenkin kriittistä aikaa nuoren kehityksessä ja siihen liittyy omat tunnekuohunsa. Näistä olisi hyvä jutella psykologin kanssa. Kouluterveydenhoitajan tai terveyskeskuksen kautta saa lähetteen. Myös koulukuraattori on hyvä paikka aloittaa.
Anna lapsen levätä. Pari vuotta taukoa ja sanooo itse, kun jaksaa jatkaa. Lapsi on ylirasittunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas määrä treeniä viikossa. Ootko kysyny lapselta haluaako lopettaa harrastuksen?
Ehkä valmentaja ahdistelee seksuaalisesti?
Sadannen kerran vastaan samaan. Tyttö oli tauolla loukkaantumisen takia ja se oli hänen mielestään pahinta aikaa elämässä ikinä. Ja on sanonut ettei halua lopettaa tai vähentää. Tottakai tätä on tarjottu jo oman mielenrauhan takia useasti. Valmentaja ei ahdistele, on samaa sukupuolta, mitään sellaista tähän ei liity.
Ja tämä juuri kertoo sen, että hän on vain tipahtanut nyt kyydistä ja siksi vanhempien pitää ottaa ohjat ja etsiä oman tasoinen ryhmä. Mitä kauemmin roikkuu väkisin mukana, sitä korkeammalta tippuu, kun jää jälkeen.
Hän ei ole ryhmänsä huonoin, paremminkin niin että oli paras ja nyt tasoissa muiden kanssa. Mitään tipahtamista taidoissa ei tapahtunut, ei tietysti kehittymistäkään tauon aikana. Valmentaja sanoi että oli yllättynyt että tyttö pystyi tekemään tauon jlk saman mitä ennenkin, yleensä kestää paljon kauemmin ottaa oma taso kiinni.
Mutta sehän ei ole vain se tekniikka mikä pitää olla kunnossa. Tyttäresi ei henkisesti pysty riittävällä tasolla treenaamaan ja jos ei henkisen valmennuksenkaan avulla siihen pysty, ei hän voi tolla tasolla enää treenata.
Hän ei kuitenkaan halua lopettaakaan eikä siirtyä alemmalle tasolle. Nämä vaihtoehdot ovat hänen mielestään vielä pahempia. Alempi sarjataso vielä lopettamistakin pahempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin sanottakoon, että 8 treeniä viikossa ei ole harrastamista, vaan ammattiurheilua.
Kai kyseiselle lapselle maksetaan jonkinlaista palkaa tuosta tai saa edes jotain rahaa kilpailuista?
Jos ei, niin kyllä minuakin itkettäisi kun valmentaja/seura käärii kaikki fyffet.
Jep, täällä ei tunnuta ymmärtävän eroa harrastelun ja ammattirason valmennuksen/harrastamisen välillä.
Kuinka moni urheilija oikeasti ansaitsee elantonsa ammattiurheilulla? Etenkään koko ikänsä? Älkää nyt uhratko ihan kaikkea.
Juuri siksi vanhemman täytyy ymmärtää milloin on aika todeta, että jatkakoon he, jotka harrastuksesta ammatin saavat ja palauttaa lapsi harrastuksen pariin eri tasolla.
Vanhempien olisi syytä myös ymmärtää, ettei ammattiurheilija oli ammattiurheiluja kuin tietyn ikänsä. Mitä ihminen tekee oikeasti aikuisena? Jos koulu ja opiskelu on ollut joku ylimääräinen vaiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin sanottakoon, että 8 treeniä viikossa ei ole harrastamista, vaan ammattiurheilua.
Kai kyseiselle lapselle maksetaan jonkinlaista palkaa tuosta tai saa edes jotain rahaa kilpailuista?
Jos ei, niin kyllä minuakin itkettäisi kun valmentaja/seura käärii kaikki fyffet.
Jep, täällä ei tunnuta ymmärtävän eroa harrastelun ja ammattirason valmennuksen/harrastamisen välillä.
Kuinka moni urheilija oikeasti ansaitsee elantonsa ammattiurheilulla? Etenkään koko ikänsä? Älkää nyt uhratko ihan kaikkea.
Juuri siksi vanhemman täytyy ymmärtää milloin on aika todeta, että jatkakoon he, jotka harrastuksesta ammatin saavat ja palauttaa lapsi harrastuksen pariin eri tasolla.
Vanhempien olisi syytä myös ymmärtää, ettei ammattiurheilija oli ammattiurheiluja kuin tietyn ikänsä. Mitä ihminen tekee oikeasti aikuisena? Jos koulu ja opiskelu on ollut joku ylimääräinen vaiva.
Koulu menee hyvin ja helposti. Siitä ei ole vaivaa.
En tarkoita tätä pahalla, mutta mulle piirtyy tässä kuva tytöstä joka on lahjakas, ja osin senkin vuoksi nyt ongelmissa. Aikaisemmin ollut lahjakkuutensa vuoksi tähtioppilas, nyt sairasloman takia samalle tasolle "taviksien" kanssa pudonnut. Lisätään vielä murrosikä ja järjetön treenimäärä yhtälöön. Ei enää muuta tarvita. Jos aiemmin on saanut kehuja ja erityisiä harjoitteita yli ikätasonsa, ja on saanut leijua omassa erinomaisuudessaan, ja nyt onkin vain yksi monista, se masentaa.
Oma lapsi kävi tuon tien koulun parissa. Oli ilmiömäinen muisti, pää kuin taskulaskin ja lukuintoa riitti. Peruskoulun jälkeen nousi seinä vastaan, kun jatko-opinnoissa olisi pitänyt osata soveltaa opittua, asia mistä koko peruskoulun ajan lapselle puhuttiin ja pyrittiin luomaan tilanteita että joutuisi soveltamaan. Ensimmäinen reilu vuosi yhdistelmäopinnoissa meni itkeskellessä ja itsesäälissä kun kokeista ja pistareista tuli lapsen mielestä vain keskinkertaisia numeroita. Tilanne alkoi rauhoittumaan vasta kun lapsi myönsi itselleen ettei vanha pelkästään ulkomuistiin nojaava pänttäys enää riitä.
Koko ikänsä paljon harjoitellut nuori on kasvanut siihen harrastukseensa sisälle. Hänellä ei ole niin selkeää perspektiiviä tai kokemuksia kaikesta muusta. Hänelle se harrastus on tosiaan se maailma, josta murrosiän myötä voi alkaa kyseenalaistamaan ja nähdä uusia puolia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas määrä treeniä viikossa. Ootko kysyny lapselta haluaako lopettaa harrastuksen?
Ehkä valmentaja ahdistelee seksuaalisesti?
Sadannen kerran vastaan samaan. Tyttö oli tauolla loukkaantumisen takia ja se oli hänen mielestään pahinta aikaa elämässä ikinä. Ja on sanonut ettei halua lopettaa tai vähentää. Tottakai tätä on tarjottu jo oman mielenrauhan takia useasti. Valmentaja ei ahdistele, on samaa sukupuolta, mitään sellaista tähän ei liity.
Ja tämä juuri kertoo sen, että hän on vain tipahtanut nyt kyydistä ja siksi vanhempien pitää ottaa ohjat ja etsiä oman tasoinen ryhmä. Mitä kauemmin roikkuu väkisin mukana, sitä korkeammalta tippuu, kun jää jälkeen.
Hän ei ole ryhmänsä huonoin, paremminkin niin että oli paras ja nyt tasoissa muiden kanssa. Mitään tipahtamista taidoissa ei tapahtunut, ei tietysti kehittymistäkään tauon aikana. Valmentaja sanoi että oli yllättynyt että tyttö pystyi tekemään tauon jlk saman mitä ennenkin, yleensä kestää paljon kauemmin ottaa oma taso kiinni.
Mutta sehän ei ole vain se tekniikka mikä pitää olla kunnossa. Tyttäresi ei henkisesti pysty riittävällä tasolla treenaamaan ja jos ei henkisen valmennuksenkaan avulla siihen pysty, ei hän voi tolla tasolla enää treenata.
Hän ei kuitenkaan halua lopettaakaan eikä siirtyä alemmalle tasolle. Nämä vaihtoehdot ovat hänen mielestään vielä pahempia. Alempi sarjataso vielä lopettamistakin pahempaa.
Ja silloin sun vanhempana on otettava ohjat. Ei tietenkään hän halua lopettaa tai siirtyä alemmalle tasolle. Hän ei kuitenkaan itse kykene sellaista päätöstä tekemään, vanhempien on se tehtävä. Älkää ajako hänen mielenterveyttään pohjamutiin, älkääkä ummistako silmiänne vain, koska hän on teini-ikäinen. Lapsenne voi pahoin. Tauko ja sen jälkeen, kun hän on paremmassa kunnossa henkisesti, yhdessä voitte päättää, että palaako hän harrastuksensa pariin alemmalla tasolla vai eikö ollenkaan.
Lapsi (ja aikuinenkin) voi todella rakastaa harrastusta/työtä, kokea sen tärkeäksi ja olla siihen sitoutunut. Ja samalla se harrastus/työ, joka antaa paljon ja on rakas, voi tehdä pahaa. Sun nuori kuulostaa uupuneelta, se oireilee jotain. Joko oireilu johtuu suoraan treeneistä tai sitten treenit tuo sen esiin.
Joka tapauksessa lapsi, joka toistuvasti tulee itkien treeneistä kotiin, tarvitsee mielestäni taukoa tai koko harrastuksen laittamisen jäihin.
Tietenkään se ei halua lopettaa, tietenkin taukokin olisi harrastuksen kannalta iso takapakki, tietenkin vuosien panostuksen jälkeen ei haluta luovuttaa. Mutta oikeesti, saako se lapsi loppuelämän kannalta hyödyllistä kokemusta tästä? Vai kasvaako tässä jälleen yksi suorittaja, itsensä ruoskija? Mitä iloa on suurista saavutuksista, jos peilistä katsoo aina "huono ihminen ja luuseri".
Ja hei, melkein kaikki tavoitteellisesti harrastavat lapset lopettaa lajin nuorena. Minimaalinen murto-osa jatkaa aikuisuuteen ja lähtee tekemään uraa. Eli se lopetus on teilläkin aika varmasti edessä nyt tai lähivuosina, se on normaalia. Aiheuttaa ehkä itkua ja kriisiä, mutta myös helpotuksen kyyneleitä. Tollanen harrastus on kuitenkin niiiiin paljon muuta kuin "kivaa puuhailua" ja sisältää joka treenikerralla ison kasan negatiivisia tunteita, eroaa siten aika massiivisesti jostain 2x/vko potkupalloilusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin sanottakoon, että 8 treeniä viikossa ei ole harrastamista, vaan ammattiurheilua.
Kai kyseiselle lapselle maksetaan jonkinlaista palkaa tuosta tai saa edes jotain rahaa kilpailuista?
Jos ei, niin kyllä minuakin itkettäisi kun valmentaja/seura käärii kaikki fyffet.
Jep, täällä ei tunnuta ymmärtävän eroa harrastelun ja ammattirason valmennuksen/harrastamisen välillä.
Kuinka moni urheilija oikeasti ansaitsee elantonsa ammattiurheilulla? Etenkään koko ikänsä? Älkää nyt uhratko ihan kaikkea.
Juuri siksi vanhemman täytyy ymmärtää milloin on aika todeta, että jatkakoon he, jotka harrastuksesta ammatin saavat ja palauttaa lapsi harrastuksen pariin eri tasolla.
Vanhempien olisi syytä myös ymmärtää, ettei ammattiurheilija oli ammattiurheiluja kuin tietyn ikänsä. Mitä ihminen tekee oikeasti aikuisena? Jos koulu ja opiskelu on ollut joku ylimääräinen vaiva.
Koulu menee hyvin ja helposti. Siitä ei ole vaivaa.
Myös lukio? Eikä ainevalintoja ole tehty urheilu-uran ehdoilla eli helpot ja lyhyet kaikista? Opiskelukaverin jääkiekkoura loppui yläasteen päättyessä, olisi joutunut tekemään liikaa myönnytyksiä lukiossa. Nyt DI, olisi ollut jo ajat sitten eläkeläinen jääkiekossa. Toisaalta olisi ollut niin nuori ettei eläkettä olisi tullut vielä 20 vuoteen.
Hän ei ole ryhmänsä huonoin, paremminkin niin että oli paras ja nyt tasoissa muiden kanssa. Mitään tipahtamista taidoissa ei tapahtunut, ei tietysti kehittymistäkään tauon aikana. Valmentaja sanoi että oli yllättynyt että tyttö pystyi tekemään tauon jlk saman mitä ennenkin, yleensä kestää paljon kauemmin ottaa oma taso kiinni.