Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Vähän toisenlainen (ei niin usein ketjussa kuvattu) ratkaisuehdotus. Koska erityisherkkyyteen usein liittyy voimakas ulkopuolisuuden olo ja se tunne ettei pääse joukkoon, ei kuulu porukkaan ja ei ole ”samanlainen” kuin muut, niin siitä asiasta voi tehdä myös VAHVUUDEN.
Mä olen urallani aina tehnyt työni hyvin, edennyt, ja huomannut että kun kiipeää ylöspäin saa yhä enemmän tehdä asioita ilman pakollista yhteistyötä. Ei siis kukaan tietenkään yksin päätä mistään mutta tarkoitan sitä että saa ITSE suunnitella suuntaviivat, linjat, sen miten toteuttaa.
Olen nyt ylintä johtoa. Ollut jo sellaisen 6-7 v. Ja tää on parasta. Keskijohtokin oli ihan Ok, sen sijaan alemmilla tasoilla rivityöntekijänä ei.
En kestä mitään yhteispäättämistä tai tiimipäätöksentekoa, siksi on kivempaa olla johtaja. Olen todella tykätty esimies koska herkkänä aistin alaisten tarpeet ja tunteet. Olen toki joutunut kovettamaan itseäni harjoittelemalla joissain asioissa, mutta toisaalta tässä työssä pystyn olemaan myös ”semi-introvertti” itseni.
Ja ennenkuin joku kysyy miksi lorvit aaveella: olen hiihtolomalla. Ja oikeasti suosittelen tätä monelle erityisherkälle: hakeutukaa johtotehtäviin! Vain siten työelämää saa parannettua ja ottamaan erityisherkät huomioon. Ei pidä valuttaa kaikkea valtaa ekstroverteille pätijöille :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jossakin vaiheessa elämää vahvistuu, vaikka se vie aikaa ja itsensä kasvattamista todella pitkään, ihan vuosikymmeniä. Itsekkin olen herkkä ja päähän potkittu, ivattu, naurettu kun ei ole ollut kun muut ympärillä olevat. Kuulemma kuvittelua. Ihmisellä pitäisi olla jotenkin samansuuntainen tukiverkosto, joiden kanssa pohtia asioita, mutta sellaisia tukiverkkoja on vaikea löytää jopa omasta perhepiiristä. Enkä sano, että tälläinen herkkä ja vetäytyvä ihminen on heikko. Heikkoja ovat ne, jotkat potkivat päähän ja ivaavat lähimmäistään. Jopa valehtelevat.
Viinalla joka päivä turrutan herkkyyttä, surullista, mutta toimii
Vierailija kirjoitti:
Ota itseäsi niskasta kiinni, opettele toimimaan yhteiskunnassa ja opi ajantaju. Niin yksinkertaista, vaikka työtä ja ponnistelua vaatii tietenkin. Olisihan se helpompaa käpertyä nurkkaan itkemään, mutta valintoja, valintoja.
Tässä teille oikein perusesimerkki ihmisestä joka ei pysty käsittämään asioita oman kokemuskentän ulkopuolelta. Ei vaan kykene asettumaan toisen asemaan. Otapa kuule itseäsi niskasta kiinni ja opettele empatia ja sympatia, niin et olisi tuollainen jyrkkä jäykistelijä. Vaan onhan se helpompaa nillittää nurkassa kaikelle mitä ei pysty käsittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen ollut koko ikäni herkkä ja mulle on moni sanonutkin siitä, mutta en koskaan ole ajatellut että herkkyys olisi mikään sairaus diagnosi, vaan se on mun luonneominaisuus. Herkkyys on mulle merkinnyt tunneherkkyyttä ja yleensä ympäristön tunnetilojen aistimista. Mä tunne itseni ihan normaaliksi mutta tunne-elämän herkkyys on rajoittanut monia asioita.
Jos herkkysraja ylittyy tunnen eriasteista henkistä väsymystä ja haluan olla rauhassa lyhyemmän tai pitemmän ajan. Edes mun läheiset ei tiedä tästä ja ne on pitäneet mua sen vuoksi hankalana.
Vältän tilanteita, joissa voin rasittua henkisesti liikaa. Jos olen hyvässä vireessä pystyn vetämään vaikeat tilanteet läpi, mutta jälkeenpäin olen uupunut ja vetäydyn omiin oloihini.
Jos joku sanoo mulle pahasti mä sen jälkeen mietin ne sen eleet ja sanat kaikki, kunnes olen päässyt asiasta ylitse, se voi kestää tunnin, viikon tai kauemminkin.
Tämä on vaan mun luonneominaisuus ja sen kanssa on oppinut elämään.
Vierailija kirjoitti:
Jossakin vaiheessa elämää vahvistuu, vaikka se vie aikaa ja itsensä kasvattamista todella pitkään, ihan vuosikymmeniä. Itsekkin olen herkkä ja päähän potkittu, ivattu, naurettu kun ei ole ollut kun muut ympärillä olevat. Kuulemma kuvittelua. Ihmisellä pitäisi olla jotenkin samansuuntainen tukiverkosto, joiden kanssa pohtia asioita, mutta sellaisia tukiverkkoja on vaikea löytää jopa omasta perhepiiristä. Enkä sano, että tälläinen herkkä ja vetäytyvä ihminen on heikko. Heikkoja ovat ne, jotkat potkivat päähän ja ivaavat lähimmäistään. Jopa valehtelevat.
Kyllä,
Omalla kohdallani jatkuvaa taistelua itseni kanssa, että jaksan ilkeiden, siis oikeasti ilkeiden, ihmisten kanssa työelämässä. Onneksi yksityiselämässä on mahdollisuus vaikuttaa kenen kanssa on tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä miten kestäisin sodan kun nyt jo rauhan aikana on näin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossakin vaiheessa elämää vahvistuu, vaikka se vie aikaa ja itsensä kasvattamista todella pitkään, ihan vuosikymmeniä. Itsekkin olen herkkä ja päähän potkittu, ivattu, naurettu kun ei ole ollut kun muut ympärillä olevat. Kuulemma kuvittelua. Ihmisellä pitäisi olla jotenkin samansuuntainen tukiverkosto, joiden kanssa pohtia asioita, mutta sellaisia tukiverkkoja on vaikea löytää jopa omasta perhepiiristä. Enkä sano, että tälläinen herkkä ja vetäytyvä ihminen on heikko. Heikkoja ovat ne, jotkat potkivat päähän ja ivaavat lähimmäistään. Jopa valehtelevat.
Kyllä,
Omalla kohdallani jatkuvaa taistelua itseni kanssa, että jaksan ilkeiden, siis oikeasti ilkeiden, ihmisten kanssa työelämässä. Onneksi yksityiselämässä on mahdollisuus vaikuttaa kenen kanssa on tekemisissä.
TÄMÄ.
En ymmärrä miksi kohdalleni sattuu cusipäisimmät ihmiset,
ja töissähän se nimenomaan on pahinta. Ihmiset joilla ei ole mitään ymmärrystä.
Täällä palstalla ainakin 50% on pahoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En kestäkään. Olen kotona piiossa. Olen yrittänyt olla työelämässä ja koulussa, mutta se on henkisesti niin vaikea, että paine purkautuu fyysisinä oireina. Yksikin epäystävällinen katse tai sana saa kärsimään jopa pariksi viikoksi. Syy - vuosia kestänyt rankka koulukiusaaminen. En pysty olemaan ryhmässä, koska minussa on se pelko - ryhmä vs minä.
En epäile ettetkö olisi erityisherkkä, mutta kuulostaa kyllä että sinulla saattaisi olla käsittelemättömiä traumoja tai jotain muuta mikä saattaa aiheuttaa noin suurta pahoinvointia. Psykoterapia voisi olla hyvä vaihtoehto.
Kipinästä, kiukuttelusta ja valituksesta päätellen eivät kestäkkää kun kaikki on pielessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopeta vihreän ideolookian ajattelu ja kasva aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin kún saa olla omissa oloissa mutta heti jos pitää sosiaalisoida liika kuormittuu.
Mulla se paha, kun olen sosiaalinen (toisaalta tarvin myös oman ajan), mutta kun ei kuulu joukkoon niin se on vaikeaa :/
Masennun, jos ei ole sosiaalista elämää - ja sitten en jotenkin kuitenkaan osaa sitä hankkia tai tulee se ongelma, ettei kukaan ymmärrä minua ja koen olevani rasite muille jne.
🧡sama
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vähän toisenlainen (ei niin usein ketjussa kuvattu) ratkaisuehdotus. Koska erityisherkkyyteen usein liittyy voimakas ulkopuolisuuden olo ja se tunne ettei pääse joukkoon, ei kuulu porukkaan ja ei ole ”samanlainen” kuin muut, niin siitä asiasta voi tehdä myös VAHVUUDEN.
Mä olen urallani aina tehnyt työni hyvin, edennyt, ja huomannut että kun kiipeää ylöspäin saa yhä enemmän tehdä asioita ilman pakollista yhteistyötä. Ei siis kukaan tietenkään yksin päätä mistään mutta tarkoitan sitä että saa ITSE suunnitella suuntaviivat, linjat, sen miten toteuttaa.
Olen nyt ylintä johtoa. Ollut jo sellaisen 6-7 v. Ja tää on parasta. Keskijohtokin oli ihan Ok, sen sijaan alemmilla tasoilla rivityöntekijänä ei.En kestä mitään yhteispäättämistä tai tiimipäätöksentekoa, siksi on kivempaa olla johtaja. Olen todella tykätty esimies koska herkkänä aistin alaisten tarpeet ja tunteet. Olen toki joutunut kovettamaan itseäni harjoittelemalla joissain asioissa, mutta toisaalta tässä työssä pystyn olemaan myös ”semi-introvertti” itseni.
Ja ennenkuin joku kysyy miksi lorvit aaveella: olen hiihtolomalla. Ja oikeasti suosittelen tätä monelle erityisherkälle: hakeutukaa johtotehtäviin! Vain siten työelämää saa parannettua ja ottamaan erityisherkät huomioon. Ei pidä valuttaa kaikkea valtaa ekstroverteille pätijöille :)
Ehdin jo yläpeukuttaa, mutta tuo viimeinen rivi muutti asian. En käsitä tätä sodanlietsontaa "verttien" välillä. Useimmat ihmiset sijoittuvat johonkin välimaastoon, ja kaikki vaihtoehdot on ok. Ikävä käytös ja ekstro-/introverttiys ovat kaksi toisistaan erillään ilmenevää asiaa.
En kestäkään. Nykyään olen semierakoitunut yksineläjä. Onneksi pääsin jo nuorena työkyvyttömyyseläkkeelle.
Olen 6L: n ylioppilas ja valmistuin yliopistosta korkein arvosanoin vaativaan ammattiin. Olen tietysti yhteiskunnalle hukkasatsaus, mutta mitäs ihmiset ovat niin pällejä!
Yksi psykologi kerran otti osaa, että menee iso potentiaali hukkaan. Näinhän se on. Samalla hukkaantuu oma elämäni. Mutta olen noussut masennuksen qlhosta kukkulan päälele, josta katselen, kun muurahaiset pakertavat. Itse teen mitä huvittaa.
Alkoholilla sekä pysyn poissa ihmisten ilmoilta.
Vierailija kirjoitti:
Pointti tuossa voisi olla vaikka se, että moni itse itsensä erityisherkäksi diagnosoinut tai joltain puoskarilta / ei-niin asiantuntevalta tämän nimikkeen itselleen saanut tekee vain itselleen enemmän hallaa kun kietoutuu erityisherkkyyteensä.
HSP. Ei. Ole. Diagnoosi. Se ei ole sairaus vaan synnynnäinen ominaisuus, jota esiintyy myös eläimissä.
Hirveän kuormittavaaf ja pelottavaa on venäjän sotatoimet ja hyökkäys. Uhka suomeen seuraavaksi.
Defensseillä ja välinpitämättömyydellä.
Pointti tuossa voisi olla vaikka se, että moni itse itsensä erityisherkäksi diagnosoinut tai joltain puoskarilta / ei-niin asiantuntevalta tämän nimikkeen itselleen saanut tekee vain itselleen enemmän hallaa kun kietoutuu erityisherkkyyteensä.