Lue keskustelun säännöt.
Erityisherkät/sensitiiviset, kuinka kestätte elämää?
Itselläni ei onnistu oikein mikään ja tälläkin hetkellä tilanne se, että en itketyn ja valvotun yön jälkeen (syyt itkuun liittyy juurikin siihen, etten ole normaali enkä siksi ole ikinä kuulunut joukkoon vaikka haluaisin olla vain yksi muista ja samanlainen kuin muutkin) kestä oikein mitään ääniä, saan sätkyjä jos en saa olla rauhassa jne.
Olen aika nuori vielä ja varmaan monet konstit käyttämättä, mutta löytyykö täältä muita sensitiivisiä jotka olisivat oppineet toimimaan yhteiskunnassa näistä aika rasittavista piirteistä huolimatta?
Ja helpottaako tällaiset piirteet iän myötä, vai paheneeko? Tai pysyy samana?
Olisi niin ihanaa olla kuten muut, ns. normaali.
On hyvin raskasta ja yksinäistä olla tällainen.
Kommentit (899)
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkkänä väsyn erityisesti mäihin extrovertteihin kälättäjiin, jotka koko ajan puuhaavat ja pälättävät. Myös ylienergiset ADHD.t ovat rasittavia ja väsyttäviä ja syövät minut ihan tyhjiin.
Mulla on ADHD ja vihaan pälätystä ja kälätystä yli kaiken. Nämä erityisherkkyydeksi ja estyneeksi persoonallisuudeksi luullut oireet olivatkin tuosta johtuvaa. Olen aina ollut hajamielinen haaveilija, taivaanrannanmaalari. Naisten ADHD on outo juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkkyyteen kuuluu monenlaista, mutta kirjoittamasi perusteella tuntuu, että sinulla voisi olla taustalla muutakin. Erityisesti tuo ajantajuun liittyvä haaste ja sosiaalisten suhteiden luomisen hankaluudet viittaavat kyllä ehkä johonkin muuhunkin. Onko sinulla kontaktia (nuorten) psykiatriaan? Monenlaiset haasteet ovat ratkaistavissa, mutta ensin pitää tietää, mitkä ne haasteet ovat.
Psykiatria on murha. Liian monnta asiaa jäänyt väliin koska ne on kriminalisoitu sairaudeksi. Sitten alkaa itse aiheutetun ongelman parantaminen.
Aurinkolasit ja vastamelukuulokkeet tekevät monesta tilanteesta siedettävämmän.
Välttelen ihmisjoukkoja parhaani mukaan, siis ilman koronaakin, koska olen myös yliherkkä hajuille.
Valitettavasti en osaa auttaa enempää, vaikka itsekin kärsin vaikka mistä. Mutta kun liian kirkkaat valot ja häiritsevät äänet saa blokattua, kestää muuta kuormitusta paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en usko koko erityisherkkä-käsitteeseen, vaikka parilta taholta olen kuullut, että olen erityisherkkä. Jotkut tuntuvat oikein korostavan erityisherkkyyttään ja heittäytyvät tämän käsitteen taakse, jolla voi selitellä omaa toimintaansa. On myös trendikästä olla erityisherkkä.
Tämä!
Olet siis valmis kriminalisoimaan jonkun ihmisyyden ja elämän. Miksi tulit j
Kertomaan sen tänne?
Erityisherkkyys ei ole diagnoosi. Se on piirre, kuin intoverttiys tai ekstroverttiys tai ujous tai rohkeus tai hyvä keskittymiskyky tms.
Siksi kuka tahansa voi sanoa olevansa erityisherkkä. Joten nuo hankalaksi kuvaillut diivailijaerityisherkät voivat olla tai olla olematta erityisherkkä. Veikkaukseni on, että eivät ole.
Aaronin määritelmän mukaan erityisherkkyyteen usein kuulu se, että on hankalaa vetää huomiota itseensä tai määritellä rajojaan tai kertoa toiveitaan.
Erityisherkkyys ei toki ole mikään lukkoon lyöty ominaisuus, vaan voi vaihdella. Ihan samoin kuin ihminen voi olla ujo tai rohkea vaihtelevasti eri tilanteissa.
Erityisherkkyys termin käyttö on häilyvää, mutta sen hyöty siitä on se, että meitä tietynlaisia ihmisiä se on auttanut ymmärtämään itseään ja valtavirrasta poikkeavaa olemistamme ja reaktioitamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
Ei ei tuo ryhmä on aivan kauhea itsesäälissä/itsekehussa rypemisryhmä! Kaikki muut ovat väärässä ja vain erityinen elämäntapa on oikea!
Niinpä. En ole itsekään löytänyt HSP-piireistä heimoani. Sensitiivinen henkilöhän ei esim. välttämättä ole empaattinen. Meitä herkkiä on kaikkialla, joten kannattaa pitää silmät ja korvat auki. 😊
Sama täällä, eli en mäkään ole löytänyt HSP-piireistä "heimoani", vaikka muuten hyviä tyyppejä ovatkin olleet, keitä olen tavannut. Itse olen juurikin tuo (ulospäinsuuntautunut) introvertti erityisherkkä, (itse taas olen tavannut lähinnä ekstrovertteja erityisherkkiä), joten ehkäpä (jos vaan hyväksytään joukkoon) täytyy katsoa tuo Erityisherkkien introverttien ryhmä, jos sieltä löytyisi vieläkin enemmän itsensä kaltaisia ihmisiä. Täytyy yrittää toki itsekin pitää silmät auki muutenkin, tosin ihmistuntemus on hieman vajavaista, johtuen oikeastaan itsellä siitä, kun on jäänyt hieman ulkopuoliseksi aina ja on ollut kiusattunakin, joten se on vaikuttanut noihin sosiaalisiin taitoihin ja ihmistuntemuskin on siis jäänyt vajavaiseksi. Toivottavasti siis osaan tunnistaa "meikäläisiä" muiden ihmisten joukosta... Traumoissakin toki itselläni on vielä käsiteltävää, mutta jää nähtäväksi, miten se puoli jatkossa vaikuttaa asioihin. Tuttua juttua kyllä paljonkin tässäkin ketjussa itsellenikin, tai miten oikeasti kokee asiat täällä ihmiskunnassa.
Eri
NLP ja hypnoosi auttoi minua erityisherkkyyteni kanssa. Samoin se että tiedän mihin pyrin, mitkä ovat itselleni tärkeät asiat, missä näen itseni viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Jonkun sanomiset ei paljon hetkauta nykyään. Ei myöskään jos joku suuttuu jos toimin niinkuin toimin, yleensä kyse tässä rajojen vetämisestä. Minimoin elämästäni asioita jotka aiheuttavat pahaa mieltä ja maksimoin asioita joista saan hyvän mielen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei erityisherkkyyteen kuulu mainitsemasi haasteet ajantajussa ja siirtymissä. Kuulostaa kertomasi perusteella enemmänkin, että sinulla voisi olla ADD joka on tytöillä paljon yleisempää kuin ADHD.
Ensimmäiseksi pitää kysyä, miksi pidät itseäsi erityisherkkänä? Virallinen diagnoosi, vai onko joku jossain joskus laukonut jotain sopimatonta? Tai oletko kenties itse googlannut asiasta ja ajatellut, että joo tollanen mä varmaan olen?
Itselleni kävi niin, että mulle toitotettiin lapsena, että olen liian herkkä. Omat vanhemmat ja muut sukulaiset siis toitotti. Ja heitä uskoin. Mulla kesti melkein kolmekymppiseksi, ennen kuin tajusin, että mussa ei ole mitään vikaa, enkä ole millään tavalla omituinen, olin vaan erilainen kuin nämä mun vanhemmat yms ja itse asiassa, olen luultavasti "normaalimpi" kuin he, koska minä sentään osaan käsitellä tunteita / traumoja / pelkoja / mitä ikinä elämä eteen heittääkään, enkä patoa kaikkea piiloon. Ja kappas kappas, kun hyväksyin itseni, elämä muuttui paljon helpommaksi.
Joskus se, että tuntee itsensä omituiseksi, ei johdu siitä että oikeasti olisi omituinen, vaan siitä ympäristöstä, missä sillä hetkellä elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt seuraa tämän ketjun mullistavin ajatus;
Ei ole erityisherkkiä.
On olemassa herkkyys (tai herkkyyksiä lukemattomille erilaisille ärsykkeille). Se ei ole sinänsä negatiivinen tai positiivinen, mutta voi aiheuttaa negatiivisiä ilmenemismuotoja (esimerkkejä: kutina fyysisestä ärsykkeestä, kuormittuminen liiallisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä, unettomuus kiireestä töissä).
Osa ihmisistä on saavuttanut jonkinlaisen tasapainon, ja kykenee hallitsemaan normaalielämänsä ärsykkeitä, osaa paremmin, osaa huonommin, osaa todella hyvin ja osaa huonosti. Näistä ihmisistä osa on myös yhteydessä herkkyyteen tietoisesti, ja vaikka he hallitsevat ärsykkeitä, he myös kuulostelevat niitä herkällä korvalla hyödyntäen niitä.
Osa taas on saavuttanut todella hyvän tason useimpien ärsykkeiden hallitsemisessa. Heitä on aika vähän. Osa taas on ärsykkeiden armoilla hyvinkin monella eri alueella, eivätkä he vielä ole oppineet hallitsemaan niitä. Heille voi olla iso ahaa-elämys huomata, että niitä voi hallita, ja näistä ahaa-elämyksen kokeneista osa voi muuttaa ne hyvinkin suureksi voimavaraksi.
Sitten voi tietenkin olla myös niitä, jotka ovat täysin herkkyyden ulkopuolella, heillä ei ole kosketusta herkkyyteen, eivätkä reagoi ärsykkeisiin, esimerkiksi jotkut mielen sairaudet tai persoonallisuushäiriöt voisivat olla tässä marginaalissa. Heitä on paljon vähemmän kuitenkin, kuin mitä kyökkidiagnooseina jaellaan.
Ja siis suurin ryhmä on tuo ensimmäinen: ne, jotka ovat oppineet elämänsä aikana, usein jo lapsena, jotakuinkin hallitsemaan yleisimpiä ärsykkeitä. Ainakin sellaisella tasolla, ettei herkkyys vaivaa arjessa. Näistä ihmisistä sitten toiset kuulostelevat ärsykkeitä tietoisemmin kuin toiset.
Yleisherkällä on kumminkin lastinaan niin paljon stressaavia asioita, että elämä on selviytymistaistelua. Siinä on pakko himmailla kaiken muun paitsi perustarpeiden suhteen. Sanotaan vaikka nukkuminen, yöuni. Siinä missä ei-herkkä pystyy nukkumaan melussa ja kirkkaassa valossa, herkkä ei nukahda eikä nuku, jos ympäristössä on yhtään melua ja valoja.
Toki vuorokausia valvottuaan, vaipuu horrokseen. Tämä on väistämätöntä. Mutta ei siitä nukkumisesta tule edelleenkään mitään sen jälkeen, kun elimistö on hiukan saanut lepoa.
Ei-herkkä voi panostaa muillekin elämänalueille, kun nämä perustarpeet on hänellä itsestäänselvästi hoidettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ihmettelen meitä herkkiä enemmän ihmisiä, jotka ovat hyvin tuomitsevia ja tylyjä muita kohtaan.
Heillä on mahtanut olla ikävä ilmapiiri kotonaan. Vai mikä saa ihmisen olemaan suvaitsematon ja tuomitseva muita kohtaan?
Työpaikalla käytös saattaa vaikuttaa herkempiin rankalla tavalla. Muita syrjäytetään ja syytetään aiheettomasti vailla omaatuntoa tai logiikkaa.Ehkä heillä on itsellään niin paha olla, että se puretaan ihmisiin, jotka eivät anna takaisin samalla mitalla. Osalla saattaa olla henkistä sairautta taustalla.
Herkät harvemmin iskevät takaisin, he kärsivät omissa oloissaan muiden julmuuden aiheuttamat vauriot.
Omalla kohdalla on ikävä kyllä käynyt myös niin, että on ollut töissäkin osin myös syytetty ja kaltoinkin kohdeltu (jo peruskoulussakin olin kiusattu, monen muun tavoin), niin vaikka itsessä on se erityisherkkä ja ystävällinen puoli, niin jatkuva kaltoinkohtelu on tehnyt itsestäni myös sellaisen ikävänkin ja negatiivisen, ja ehkä ankarankin ihmisen sekä itselle että muille (ainakin niille kaltoin-/väärinkohtelijoille on ikäväkin), mutta "hyvien" seurassa on itsekin parempi, tosin he sitten ovat taas saaneet kuulla siitä, miten ne toiset kohtelee ikävästi. Jotenkin vain joutunut aina tähän ikäväänkin seuraan, ja kaikkea ei edes oikein ole voinut valita, kuten kasvuympäristöä, mikä on vaikuttanut myöhempäänkin elämään, myös haitallisesti. Prosessointia ainakin itselläkin siis vielä riittää jatkossakin.
Kotioloista (hekin varmaan ovat ja ovat olleet niitä herkkiä, mutta myös kaltoinkohdeltuja) tullut siis myös tuo "hyökkäys on paras puolustus" -mentaliteetti, kun muutakaan kai ei ole osattu (juurikin siitäkin piirteestä yritän oppia pois), mutta temperamenttiakin kyllä löytyy kaiken lisäksi, mikä sekin taitaa olla ihan synnynnäistä.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäiseksi pitää kysyä, miksi pidät itseäsi erityisherkkänä? Virallinen diagnoosi, vai onko joku jossain joskus laukonut jotain sopimatonta? Tai oletko kenties itse googlannut asiasta ja ajatellut, että joo tollanen mä varmaan olen?
Itselleni kävi niin, että mulle toitotettiin lapsena, että olen liian herkkä. Omat vanhemmat ja muut sukulaiset siis toitotti. Ja heitä uskoin. Mulla kesti melkein kolmekymppiseksi, ennen kuin tajusin, että mussa ei ole mitään vikaa, enkä ole millään tavalla omituinen, olin vaan erilainen kuin nämä mun vanhemmat yms ja itse asiassa, olen luultavasti "normaalimpi" kuin he, koska minä sentään osaan käsitellä tunteita / traumoja / pelkoja / mitä ikinä elämä eteen heittääkään, enkä patoa kaikkea piiloon. Ja kappas kappas, kun hyväksyin itseni, elämä muuttui paljon helpommaksi.
Joskus se, että tuntee itsensä omituiseksi, ei johdu siitä että oikeasti olisi omituinen, vaan siitä ympäristöstä, missä sillä hetkellä elää.
Olet ihan oikeassa kirjoitramassasi, mutta erityisherkkyys ei ole diagnoosi. Se on juurikin vain nimi tuolle asialle jota kuvasit:
Muut voivat pitää meitä "liian herkkinä", mutta oikeasti meissä ei ole mitään vikaa, olemme vain vähän erilaisia mutta ihan normaaleja.
Ehkä erityisherkkyys on huono suomennos. Ehkä se olisi pitänyt alkujaan kääntää hyvin sensitiiviseksi (highly sensitive)
Tuo termi viittaisi enemmän siihen, että ihan Jokinen ihminen on sensitiivinen, toiset vähän enemmän kuin toiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulee olo että monella teillä täällä oireet ja "omituisuudet" voisivat selittyä jollain lääketieteen tunnistamalla diagnoosilla kuten autisminkirjo, hahmotushäiriö, ADHD/ADD. Pelkään että koette ulkopuolisuutta ja jäätte vaille tukea ja apua koska teillä ei ole tällaista tunnustettua diagnoosia. Kyseiset diagnoosit ovat todella monipuolisia oirekirjoltaan ja vakavuudeltaan, eli teillä voi ihan hyvin olla Asperger vaikka ette tunnistaisi itseänne tyypillisistä As-kuvauksista. Koska erityisherkkyys ei ainakaan tällä hetkellä ole diagnoosi, sitä ei myöskään hoideta eikä siitä kärsiville ole tarjolla tukitoimia! Ei tietenkään ole teidän syy että lääketieteen ammattilaiset ei ole pystyneet asettamaan oireitanne minkään diagnoosin alle. Mutta kannustaisin kuitenkin teitä pyrkimään selvittämään mistä oireenne johtuvat, koska taustalla voi olla jotain neuropsykologista/neurologista epätyypillisyyttä johon voisi sitten saada apua ja myös löytää vertaistukea. Erityisherkkyys voi olla todellinen asia ihmiselle mutta se on kuitenkin itse diagnosoitu, ja siksi erityisherkkyyttä on yhtä monenlaista kuin itsensä erityisherkiksi kokevia. Tsemppiä joka tapauksessa kaikille pahoinvoiville ja itsensä huonoksi kokeville. 💕
Erityisherkkyyshän ei ole mikään tauti, vika tai vamma, vaan neurologinen ominaisuus. Eli erityisherkät eivät ole neurotyypillisiä, mutta eivät myöskään tarvitse mitään diagnoosiakaan, koska ei ole mikään tautikaan kyseessä. Harmi, kun tässä nyky-yhteiskunnassa kaiken pitää olla jollain lailla diagnosoitua, vaikka edes tarvetta sille ei ole. Tietysti erityisherkkyyskin on hyvä tunnistaa ja ottaa se huomioon, erityisherkkienkin kanssa toimiessa, koska toksinen elinympäristökään ei varmaankaan tuota välttämättä hyvinvoivaa erityisherkkää, ja syyttä suotta sitten, kun tulkitaan ulkoa päin ihmistä väärin ja kohdellaan väärin, mikä vaikuttaa ihmiseen haitallisesti ja saattaa vaikuttaa käytökseen, niin siinähän sitten mahdollisesti saadaankin juuri näitä virheellisiä diagnooseja (vaikka ympäristössä on se syy), kuten epävakaata persoonallisuushäiriötä tms. Totuus kun voikin siis olla kaikkea muuta.
Eli voisi niitä asenteita päivittää ihmiskunnassa ja lääketieteessä kai yleisestikin joidenkin asioiden suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä sen kummemmin mieti mitä muut ajattelevat, mutta olen koko lapsuuden saanut kuulla olevani hullu ja rasittava ja sitä mun erilaisuutta ja ulkopuolisuutta on alleviivattu, niin esim. uudet sosiaaliset tilanteet aktivoi usein sen ulkopuolisuuden tunteen.
Ja vaikea löytää samanhenkisiä ihmisiä, tuntuu suorastaan mahdottomalta.FB:ssa on ryhmä Erityisherkät introvertit. Itse en tästä ryhmästä niin pitänyt kun on niin negatiivinen ilmapiiri. Mut kurkista ja muodosta oma mielipide 😊
Ei ei tuo ryhmä on aivan kauhea itsesäälissä/itsekehussa rypemisryhmä! Kaikki muut ovat väärässä ja vain erityinen elämäntapa on oikea!
Niinpä. En ole itsekään löytänyt HSP-piireistä heimoani. Sensitiivinen henkilöhän ei esim. välttämättä ole empaattinen. Meitä herkkiä on kaikkialla, joten kannattaa pitää silmät ja korvat auki. 😊
Sama täällä, eli en mäkään ole löytänyt HSP-piireistä "heimoani", vaikka muuten hyviä tyyppejä ovatkin olleet, keitä olen tavannut. Itse olen juurikin tuo (ulospäinsuuntautunut) introvertti erityisherkkä, (itse taas olen tavannut lähinnä ekstrovertteja erityisherkkiä), joten ehkäpä (jos vaan hyväksytään joukkoon) täytyy katsoa tuo Erityisherkkien introverttien ryhmä, jos sieltä löytyisi vieläkin enemmän itsensä kaltaisia ihmisiä. Täytyy yrittää toki itsekin pitää silmät auki muutenkin, tosin ihmistuntemus on hieman vajavaista, johtuen oikeastaan itsellä siitä, kun on jäänyt hieman ulkopuoliseksi aina ja on ollut kiusattunakin, joten se on vaikuttanut noihin sosiaalisiin taitoihin ja ihmistuntemuskin on siis jäänyt vajavaiseksi. Toivottavasti siis osaan tunnistaa "meikäläisiä" muiden ihmisten joukosta... Traumoissakin toki itselläni on vielä käsiteltävää, mutta jää nähtäväksi, miten se puoli jatkossa vaikuttaa asioihin. Tuttua juttua kyllä paljonkin tässäkin ketjussa itsellenikin, tai miten oikeasti kokee asiat täällä ihmiskunnassa.
Eri
Ekstrovertti on ulospäinsuuntautunut ja introvertti on sisäänpäinsuuntautunut.
Maailma on niin kova paikka, että siinä on syy kärsimykseen, jota herkkä kokee. Olen kyllä selvinnyt niin opiskeluissa kuin töissäkin ja kasvattanut suurperheen. Mutta en ole nähnyt vaihtoehtoja, on ollur PAKKO pärjätä ja unohtaa itsensä. Jo lapsena jouduin olemaan aina reipas ja muille apuna.
Nyt kun yli keski-iän, olen alkanut olla hellempi itselleni. Aistin niin herkästi ihmisten ja paikkojen hengen, että kourmitus on suuri.
En halua lyödä Raamatulla päähän, mutta itseäni on auttanut lohduttavat Psalmit ja evankeliumin sanoma. En usko että psykologi auttaisi, olen itsekin ollut hoitajana n 40 vuotta. Voimia!!
"Helvetti ovat toiset ihmiset" -Sartre.
Elämää ei voi syyttää, se on ikuinen lähde tarinoita, sanoja ja tekoja. Sitä kuljetaan oman virran mukana, koetaan ja nähdään kaikenlaista kunnes tulee lopullinen pimeys. Elän hetkessä, mietin, että tämä kaikki on joskus tuntematonta historiaa. Surullista? Ehkä. Mutta myös kaunista. Elämään liittyy kipua ja iloa, kaikista hienointa on olla elossa. Tarinani voisi olla jonkun muun, jollain muilla vivahteilla. Mutta omien ikävien kokemusten kautta olen saanut kasvaa ihmisenä. Se on hieno tunne.
Raskausajan multitabs saa ahdistuksen laantumaan. Tavallisesta tulee finnejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisherkkyys on liian staattinen käsite, kun ajatellaan ihmisen jatkuvasti muovautuvaa tunne-elämää. Se on myös liian lavea käsite, koska siinä ei määritellä kaikkia niitä ärsykkeitä, joihin reagoimalla (ja miten voimakkaasti reagoimalla) on erityisen herkkä. Lisäksi siinä ei oteta huomioon sitä, että miten ihmisen persoonallisuuden ominaisuudet vaikuttavat herkkyyden kokemiseen. Sitten siinä ei eritellä sitä, että ärsykkeiden tunnistaminen ja niiden sieto ovat kaksi erilaista näkökulmaa herkkyydessä.
Lisäkritiikkinä voisin sanoa, että erityisherkkyys synnynnäisenä ominaisuutena kärsii heti uskottavuuskriisistä, kun aletaan puhua trauman, mielenterveyden häiriön, persoonallisuushäiriön, neurologisen muutoksen tms. häiriön aiheuttamasta tilapäisestä tai pysyvästä herkkyydestä oireena.
Noissa Aronin kirjoissa puhutaan kyllä siitäkin, että tietynlainen herkkyys voi aiheutua esim. Lapsuuden traumaattisesta kokemuksesta. Itse olen ollut erittäin herkkä ihan pikkulapsesta asti, enkä kyllä muista aikaa, jolloin en olisi ollut. Myös äitini, isoisäni ja moni muukin lähisukulaineni on erityisen herkkä ja pohdiskeleva luonteeltaan, joten uskon perineeni piirteen heiltä. Kyllähän lähisukulaisten luonteet ovat usein samanlaisia.
Kannattaisi lukea noita Aronin kirjoja, hän on tutkinut erityisherkkyyttä 90-luvun alusta asti.
Ap, kyllä helpottaa iän ja elämänkokemuksen myötä. Sitä oppii vetäytymään kuoreensa ja suojautumaan sellaisissa tilanteissa kun se on tarpeen. Toki vaatii sitä että menee rohkeasti epämukavuusalueilleen. Ihmisiä ne muutkin ovat ja kaikilla on omat pelkonsa ja herkkyytensä vaikka eivät näytä sitä, tai näyttävät haitallisin tavoin. Mä olen työssä jossa olen koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä, vaikka nuorena en olisi ikinä kuvitellut pystyväni siihen.
Tietenkin on tärkeää huolehtia siitä että saa rauhassa ladata akkuja.