Äidin outo käytös perintörahojeni käytöstä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat hämmästyttävän isossa määrin täysin pihalla perintökaaresta ja miten perintöasiat oikeasti menevät. Luullaan mm. että leski perii kaiken ym.  Eräässä tapauksessa eräs kuolinpesän osakkaista ei ymmärtänyt millään sitä, että jos yksi rintaperillisistä on kuollut, hänen lapsensa perivät hänen sijastaan. Riiteli vielä perunkirjoituksessa lakimiehen kanssa tästä asiasta....

Vanhemmat ovat voineet tehdä keskinäiset testamentit toisilleen, mikä taas tekee omat koukeronsa.

Ei nämä asiat ole mitään "koukeroita". Ihan selkeitä lakiin perustuvia asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruotsissa leski perii kaiken ja lapset saavat oman osuutensa vasta toisenkin vanhemman kuollessa. Pahimmassa skenaariossa leski menee hulivilin kanssa naimisiin ja tuhlavat koko perinnön.

Miten tämä toimii uusperheiden maailmassa? Jos vanhemmat eroavat ja kumpikin menee tahoillaan uudelleen naimisiin, niin silloin uudet puolisot perivät heidät. Lapset eivät peri tässä tapauksessa kumpaakaan vanhempaansa.

Uuden puolison sukulaisilleko perintö sitten menee lesken kuollessa?

Mun mielestä tuossa tapauksessa lapset saavat perinnön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruotsissa leski perii kaiken ja lapset saavat oman osuutensa vasta toisenkin vanhemman kuollessa. Pahimmassa skenaariossa leski menee hulivilin kanssa naimisiin ja tuhlavat koko perinnön.

Miten tämä toimii uusperheiden maailmassa? Jos vanhemmat eroavat ja kumpikin menee tahoillaan uudelleen naimisiin, niin silloin uudet puolisot perivät heidät. Lapset eivät peri tässä tapauksessa kumpaakaan vanhempaansa.

Uuden puolison sukulaisilleko perintö sitten menee lesken kuollessa?

Mun mielestä tuossa tapauksessa lapset saavat perinnön.

Ruotsissa kaikki lesket eivät ole samassa asemassa, vaan sillä(kin) on merkitystä ovatko vai eivätkö ole vainajan lapset myös lesken lapsia. Ruotsin kielen taitoni (laiskuuteni, koska asia ei minua koske), ei riitä asian selvittämiseen, mutta tämän verran tiedän, tai olen tietäväni ...

Lakimiehille on kysyntää perintöasioissa, koska monesti myös tarvitaan lakimiestä, mutta se, että näistä asioista ollaan valitettavan usein pihalla, vaikka ihan järjellisiä tilanteita yleensä ovat.

Usein kuulee, tämä on minun, koska olem aina niin luullut ja olettanut....jne....lain mukaan asiat ovat toisin. Kuka kulloinkin luulee omistavansa vaikka talon, tontin...jota ei lain edessä omista ollenkaan. Se, että asuu vaikka elämänsä samassa talossa, ei tee henkilöstä omistajaa/perillistä.

Luopumisen tuska on kova ja taistellaan ajatusta vastaan vaikka lakimiehen kanssa, kun ei ymmärretä todellisuutta.

Monet eivät ymmärrä esim, että kuollut ei voi periä enää mitään ja keskinäinen testamentti ei enää vaikuta mihinkään, jos toinen osapuoli on kuollut jo aikoja sitten.

Kokemusta on, ettei leski ymmärrä, että lapsenlapset perivät isovanhempansa, jos heidän omat lapset ovat kuolleet aiemmin, eikä siinä leski silloin peri anoppiansa (ilman erillistä testamenttia)...

Oletuksia on monenlaisia ja riidat sitten sen mukaisia, kun monesti on tunteet on pelissä. Ja koetaan, että on perinnön suhteen on vääryyttä jne...

Ap:lle koeta kestää, tilanteet äitisi kanssa helpottavat toivottavasti ajan kanssa... teillä on aika pienestä asiasta tossa kuitenkin kyse, eikä isomman luokan perintöriidoista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ovat hämmästyttävän isossa määrin täysin pihalla perintökaaresta ja miten perintöasiat oikeasti menevät. Luullaan mm. että leski perii kaiken ym.  Eräässä tapauksessa eräs kuolinpesän osakkaista ei ymmärtänyt millään sitä, että jos yksi rintaperillisistä on kuollut, hänen lapsensa perivät hänen sijastaan. Riiteli vielä perunkirjoituksessa lakimiehen kanssa tästä asiasta....

Vanhemmat ovat voineet tehdä keskinäiset testamentit toisilleen, mikä taas tekee omat koukeronsa.

Ei nämä asiat ole mitään "koukeroita". Ihan selkeitä lakiin perustuvia asioita.

Ilman lakikoulutusta niiden kanssa joutuu harvoin tekemisiin. Omat vanhempani eivät olleet tehneet keskinäistä testamenttia, vaan testamentin jossa omaisuus jaetaan lapsille ja lastenlapsille

Ap:lle vielä, että onneksi äitisi ei ole "käärinyt" rahoja hiohinsa, ettei sinulle olisi jäänyt mitään.

Näitä on olemassa, että tilin saldo vähenee esim. yllättävien remonttikulujen seurauksena, ennen kuolemaa...tai sitten irtaimistosta arvokas.... että pelkät helyt ja halvat kipot jää jäljelle...

Lapselle tulee vanhemmilta aina lakiosa, mutta isovanhemman kohdalla periessä ei tule lakiosaa, joten jos sellaisen haluaa, se on erikseen haettava virallisien tahojen kautta.

Lakiosan siis saa, mutta perinnöttömäksikin voi jäädä, mutta siihen tarvitaan riittävät perusteet, siitä, että ei ole kelvollinen vastaanottamaan lakiosaa, ns. "epäkelpo kansalainen".

Lapset saavat aina lakiosan vanhemmiltaan, mutta usein siitä luovutaan, niin kauan, kun toinen vanhempi elää. Se lienee monen toive.

Mutta tosiaan itse sen saa päättää, että luopuuko, vaiko ei.

Huomasin vasta pitkälle aikuiseksi ehtineenä, että äiti kommentoi usein siihen tyyliin, että minä en saisi tehdä mitään aikuisten asioita, tehdä mitään hienoa tai saada mitään kallista. Ihan yksinkertainen esimerkki, kerran olimme Helsingissä käyneet, niin siihen sanoi että "vai piti sitä oikein Helsinkiin asti lähteä". No onpa kummallista, jos ihminen käy ihan pääkaupungissa. Tämä alkoi jotenkin korostua, kun sisareni osti omakotitalon ja alkoi laittaa sinne remppaa ja muuta, ja tämä puolestaan on äidin mielestä ihan normaalia. Minun kohdalla kulmien kohottelua aiheutti, että ostin robotti-imurin. Tottakai minullakin on oikeasti oikeus tehdä sitä ja tätä, samaa mitä muutkin aikuiset varojensa mukaan, mutta yllättävästi ne vanhemman kommentit vaikuttaa alitajunnassa. Varsinkin kun on todennäköisesti pienestä asti sitä kuunnellut, että mitään ei saisi itselleen vaatia tai haluta. En sitten osaa sanoa, mikä siinä on se, että minun pitäisi äidin mielestä pysyä vaatimattomana koko aikuinen ikäni, mutta sisareni kohdalla vaurastuminen ja elämänlaadun kohotus on oikein kannatettavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhat ihmiset ovat yllättävän ahneita. Heillä on velat maksettu, oma koti ja pienet menot, mutta lasten perintöjen päällä istutaan,kun se omaisuus kuuluu heidän mielestään heille. Lapset elävät ruuhkavuosia ja ovat velkaisia ja menojakin on, mutta lesken mielestä kuolinpesä pitää olla koskematon kunnes leskikin kuolee. Itsekkyyttä sellainen on.

Ei ole velat aina maksettuja, edes vainajan omat, eikä yhteisen asunnon osto- ja/tai remonttikulut taikka taloyhtiön remonttilainat. Autosta ja kesämökistäkin saattaa olla velkaa, ja kuitenkin leskikin usein tarvitsee ainakin jonkinlaisen auton ja toisaalta lasten perheet kyllä mielellään käyttävät kesämökkiä, eivätkä halua sitä myytävän.

Talouden tulot voivat suorastaan romahtaa leskeytymisen myötä, ja kuluista pitää nyt selviytyä yksillä tuloilla. Puolison ja yhteiset säästöt on käytetty kenties vainajan omien velkojen, sairaala/hoitokoti- ja hautauskulujen maksamiseen ja maksaapa moni leski aikuistenkin lastensa perintöverotkin. (Me hankimme juuri eilen hautakiven, kahdelle normaalin tai oikeastaan pienehkön kokoinen maksoi n. 2 600 €.)

Todella moni vanhempi antaa kyllä ja jatkuvasti rahaa ja tavaraa aikuisille lapsilleen ja näiden perheille ja jo seuraavalle aikuistuvalle polvelle, valitettavasti myös vastoin omaa etuaan joutuen itse liian ahtaalle! Ei ole kuitenkaan aikuisten lasten viisasta laskea omaa talouttaan perintöjen varaan, eihän aivan varmasti voi tietää saako sitä edes tai kuinka paljon ja milloin. Aikuiset ihmiset ovat vastuussa elämästään, lapsistaan ja veloistaan.

Leski voi kyllä vaatia ettei kuolinpesässä tehdä muutoksia, mutta silloin hänen pitää pitää omat ja kuolinpesän asiat, varat, velat ja velvoitteet toisistaan erillään. Osakkaan vaatimuksesta kuolinpesä voidaan kyllä jakaa, osittain tai kokonaan, sehän ei kuitenkaan estä leskeä pitämästä hallintaoikeutta koti-irtaimistoon ja johonkin kuolinpesän (ja mahd. osin lesken) omistamaan asuntoon, sitä etua ei testamentillakaan voi poistaa, jos leskellä ei muuta hänelle sopivaa asuntoa ole, mutta testamentti taikka vainajan aikanaan saamien lahjojen ja perintöjen ehdot voivatkin perinnönjakoon vaikuttaa.

Narsistiseen ja psykopaattipiirteisen käytökseen kuuluu tuollainen kontrollointi. Ei empatiakykyä.

Ja tuossa luopumisessa on se riski, että ajan kanssa varat onkin hassattu pois, ettei jää enää mitään perittävää.

Jos tosin ei osuudestaan halua luopua, se voi kiristää välejä ja pidetään vaikka ahneena esim. jos lapsista yksi ei luovu ja muut luopuvat. Välit voivat todella kiristyä tai jopa katketa.

Luopumisen suhteen kannattaa arvioida se arvo, että mistä on luopumassa. Ehkä luopumisen merkitys on se ja sama, jos on perimässä jonkun satasen, sekä ns. "roinaa"....

Mutta jos on kyseessä kiinteistö/+ tontti, niin kannattaa miettiä useamman kerran, että mitä on tekemässä??🙄

Minä tiedän kyllä miten asia menee, mutta äiti ei tunnu tietävän. Hänellä on siis myös omissa nimissään olevaa omaisuutta ja saattaa ajatella, että kaikki on yhteistä niin kuin se käytännössä on ollut pitkän avioliiton aikana. Juridisesti asia ei kuitenkaan ole niin.

En kuitenkaan usko, että tästä mitään ongelmaa tulee, muuten vain tuli mieleen.[/quote]

Tai sanotaan niin, että toivon, ettei ongelmaa tule, sillä esimerkiksi muistisairaus tai uusi avioliitto voi ongelmia tuoda. Tästä on jo kokemusta anopin kanssa, kun hän ei lakiasioita ymmärrä, vaan kokee tulleensa väärin kohdelluksi.[/quote]

Ennen uuden liiton solmimista on on viisasta tehdä ositus puolisoillen välllä, siis päättyipä liitto eroon tai kuolemaan. Samassa yhteydessä voi katsoa myös onko aika jakaa mahdollinen edellisen puolison kuolipesä, sehän ei mitenkään estä leskeä asumasta hallinnassaan olevassa asunnossa uuden puolison kanssa, mutta voi estää omaisuuksien sekaantumisen.

Kuolinpesä voidaan kyllä jakaa, vaikka leski asuisikin kuolinpesän (ja kenties osittain itse omistamassaan) asunnossa. Se vain tarkoittaa, että asunnon omistajat eivät voi sitä myydä ilman lesken lupaa eli leskellä säilyy hallintaoikeus.

Perinnönjako ei siis tarkoita, että omaisuuden saisi aina heti kokonaan omistamisen lisäksi myös hallintaansa, vaan jokkakulla, esim. avioleskellä, voi olla siihen hallintaoikeus. Muun vapaan omaisuuden voi kyllä jakaa.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti kuvitteli saavansa kaiken rahan ja mahdollisesti suunnitellut lähitulevaisuutta sen mukaisesti. Sinänsä käsittämätöntä, sillä itse olen ajatellut siirtää tulevat perinnöt suoraan lapselle. Toivottavasti sitä perintöä ei ole tulossa lähiaikoina, mutta ajatus siitä, että oma lapsi saa ylimääräistä lämmittää enemmän kuin esimerkiksi perinnöllä kustannettu rempseä eläkeläisvuosi aurinkorannikolla.   

Mietin samaa. Tosin vanhin poika ei peri ex-mieheltä mitään ja nuorimmat perivät isältään ihan tarpeeksi.

Joitain kymppitonneja tulossa ja mielellään se raha saisi mennä suoraan vanhimmalle mutta kolmeen osaamaan se menisi.

Vierailija kirjoitti:

Kuolinpesä voidaan kyllä jakaa, vaikka leski asuisikin kuolinpesän (ja kenties osittain itse omistamassaan) asunnossa. Se vain tarkoittaa, että asunnon omistajat eivät voi sitä myydä ilman lesken lupaa eli leskellä säilyy hallintaoikeus.

Perinnönjako ei siis tarkoita, että omaisuuden saisi aina heti kokonaan omistamisen lisäksi myös hallintaansa, vaan jokkakulla, esim. avioleskellä, voi olla siihen hallintaoikeus. Muun vapaan omaisuuden voi kyllä jakaa.

Siitä asunnosta kumminkin pitää maksaa oman asioiden perintövero ja tulevat kulut (puolikkaaasta).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhat ihmiset ovat yllättävän ahneita. Heillä on velat maksettu, oma koti ja pienet menot, mutta lasten perintöjen päällä istutaan,kun se omaisuus kuuluu heidän mielestään heille. Lapset elävät ruuhkavuosia ja ovat velkaisia ja menojakin on, mutta lesken mielestä kuolinpesä pitää olla koskematon kunnes leskikin kuolee. Itsekkyyttä sellainen on.

Ne rahat ovat vanhempien itsensä tienaamia eli heille se kuuluu.

Millä tavoin kuolinpesä voi olla koskematon? Tuossa vaiheessa vähintään toinen vanhemmista on kuollut.

Ei kuulu lain mukaan.

Millä tavoin perinnön päällä voi istua?

Vaikka siten että koko omaisuus on talo, jossa leski asuu. Lapset ei saa talosta osuuttaan, koska leski asuu siinä. Silloin on jakamaton kuolinpesä ja leski istuu lasten perinnön päällä.

Mihinkäs sen lesken sitten pitäisi siitä talosta lähteä?  Myydä se talo, antaa siitä saadut rahat lapsilleen ja itse mennä johonkin koppiin vuokralle, niinkö?

Sillä laillako nämä vanhemmat aikoinaan olivat ajatelleet, kun tekivät itselleen kotia siitä omakotitalosta, että sitten vanhana kun toinen kuolee, niin toisen on muutettava siitä omasta kodista pois ja annettava se lapsille?

Miksi ihminen ei saisi asua omassa kodissaan, jonka on itse hankkinut puolisonsa kanssa heidän kummankin kodiksi?

Lapset voivat aina vaatia lakiosansa kuolleen vanhempansa jälkeen.  Siitä vaan.  Mutta elossa olevan omaisuuteen ei voi puuttua,  kun se ei ole perittävissä.  Ei elävää ihmistä kukaan peri.

Eiköhän ne nimenomaan ole ahneita, jotka tällaista vaativat.  Kyllä minulla ainakin on oikeus omistaa omaisuuteni aina siihen päivään asti, kunnes kuolen.  Sitten saa lapset periä, mutta eivät sitä ennen.  On minunkin elämälläni joku merkitys vielä, ainakin olen täysivaltainen yhteiskunnan jäsen ja oikeutettu elämään omassa asunnossani.

Velkaiset ruuhkavuodet ne on olleet minullakin, mutta eipä tullut mieleeni vaatia vanhemmiltani rahaa.  No, te nuoremmat tehkää te nyt sitten omille lapsillenne selväksi jo hyvissä ajoin, että kun heillä on sitten ne velkaiset ruuhkavuodet käsillä, niin te olette valmiit sitten muuttamaan omaisuutenne rahaksi ja annatte ne lapsillenne.  Varattomalta vanhukselta ei sitten enää perintöjä tulekaan, mutta he hoitavat teidät ehkä kuitenkin kunnialla hautaan.

Vierailija kirjoitti:

Huomasin vasta pitkälle aikuiseksi ehtineenä, että äiti kommentoi usein siihen tyyliin, että minä en saisi tehdä mitään aikuisten asioita, tehdä mitään hienoa tai saada mitään kallista. Ihan yksinkertainen esimerkki, kerran olimme Helsingissä käyneet, niin siihen sanoi että "vai piti sitä oikein Helsinkiin asti lähteä". No onpa kummallista, jos ihminen käy ihan pääkaupungissa. Tämä alkoi jotenkin korostua, kun sisareni osti omakotitalon ja alkoi laittaa sinne remppaa ja muuta, ja tämä puolestaan on äidin mielestä ihan normaalia. Minun kohdalla kulmien kohottelua aiheutti, että ostin robotti-imurin. Tottakai minullakin on oikeasti oikeus tehdä sitä ja tätä, samaa mitä muutkin aikuiset varojensa mukaan, mutta yllättävästi ne vanhemman kommentit vaikuttaa alitajunnassa. Varsinkin kun on todennäköisesti pienestä asti sitä kuunnellut, että mitään ei saisi itselleen vaatia tai haluta. En sitten osaa sanoa, mikä siinä on se, että minun pitäisi äidin mielestä pysyä vaatimattomana koko aikuinen ikäni, mutta sisareni kohdalla vaurastuminen ja elämänlaadun kohotus on oikein kannatettavaa.

Sisko on kultainen lapsi ja sinä syntipukki.

Narsuäidin roolitus lapsilleen.

Itsellä ihan sama - olen se mitätön ja näkymätön.

Vieläkään en ansaitse mitään nättiä vaatetta. Äitini osti monkkiturkkeja ja kaapit pullisteli vaatteista. Oikein esitteli muotinäytöksen tyyliin meille tyttärille ostoksiaan.

Itse kuljin siskon vanhoissa vaatteissa. Eräänkin puseron sisko oli neulonut itse (ei varmaan olisi saanut vaatteita lainkaan). Sillä puserolla mentiin yksi vuosi.

Vieläkin pompottaa (tai yrittää). Yritän minimoida kaikki yhteydenpidon. Ja lähinnä hoidan käytännön asioita ... kuten tekisin jollekin tutulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin vasta pitkälle aikuiseksi ehtineenä, että äiti kommentoi usein siihen tyyliin, että minä en saisi tehdä mitään aikuisten asioita, tehdä mitään hienoa tai saada mitään kallista. Ihan yksinkertainen esimerkki, kerran olimme Helsingissä käyneet, niin siihen sanoi että "vai piti sitä oikein Helsinkiin asti lähteä". No onpa kummallista, jos ihminen käy ihan pääkaupungissa. Tämä alkoi jotenkin korostua, kun sisareni osti omakotitalon ja alkoi laittaa sinne remppaa ja muuta, ja tämä puolestaan on äidin mielestä ihan normaalia. Minun kohdalla kulmien kohottelua aiheutti, että ostin robotti-imurin. Tottakai minullakin on oikeasti oikeus tehdä sitä ja tätä, samaa mitä muutkin aikuiset varojensa mukaan, mutta yllättävästi ne vanhemman kommentit vaikuttaa alitajunnassa. Varsinkin kun on todennäköisesti pienestä asti sitä kuunnellut, että mitään ei saisi itselleen vaatia tai haluta. En sitten osaa sanoa, mikä siinä on se, että minun pitäisi äidin mielestä pysyä vaatimattomana koko aikuinen ikäni, mutta sisareni kohdalla vaurastuminen ja elämänlaadun kohotus on oikein kannatettavaa.

Sisko on kultainen lapsi ja sinä syntipukki.

Narsuäidin roolitus lapsilleen.

Itsellä ihan sama - olen se mitätön ja näkymätön.

Vieläkään en ansaitse mitään nättiä vaatetta. Äitini osti monkkiturkkeja ja kaapit pullisteli vaatteista. Oikein esitteli muotinäytöksen tyyliin meille tyttärille ostoksiaan.

Itse kuljin siskon vanhoissa vaatteissa. Eräänkin puseron sisko oli neulonut itse (ei varmaan olisi saanut vaatteita lainkaan). Sillä puserolla mentiin yksi vuosi.

Vieläkin pompottaa (tai yrittää). Yritän minimoida kaikki yhteydenpidon. Ja lähinnä hoidan käytännön asioita ... kuten tekisin jollekin tutulle.

Minkkiturkki

Jos äitisi vielä kyselee hankinnoistasi niin kerro hänelle juurtajaksain miksi joku asia on hankittu.

Tee aina samalla tavalla jos kyselee.

Leski ei aina omista talosta mitään, mutta voi sopimuksen mukaan (yleensä kk korvausta vastaan) asua talossa, että ei tarvitse muualle muuttaa.

Myydä voi vain omistaja, eikä leski.

Hallintaoikeutta ei tarvitse antaa leskelle, joka ei omista mitään, eikä silloinkaan, vaikka omistaisi esim. lakiosan verran, eli pääomistaja päättää kiinteistön asioista.

On erilaisia elämäntilanteita ja leski ei aina omista yhtään mitään, vaikka itse luulisi omistavansa. Asiat menee kuitenkin lakipykälien mukaan ja omistaja saattaa löytyä ihan muualta.