Löytyisikö palstatsemppajia masentuneelle ulkoilun aloittamiseen?

Tuli huiman kiva olo , kun käytiin 45 minuutin reippaalla kävelylenkillä muorin kanssa just. Ollaan seitenvitosia.

Joskus minua auttoi aloittamaan pitkästä aikaa saliharrastuksen, kun hankin kivoja uusia jumppavaatteita. Oli kiva olo, kun oli tehokkaan oloiset vermeet päällä. Ulkoiluun ei välttämättä tarvi myöskään pakosti mitään uudenuutukaisia erityisvarusteita, mutta joku powersuit voisi olla silti tehokas, että tuntisi itsensä itsevarmaksi ja hyväksi.

Itsellä auttaa myös se aikataulu, että suunnilleen sanoihin aikoihin pyrin lähtemään ja säännöllisesti. Lisäksi on hyvä olla mukavat ja sopivat varusteet. Tosin en tarkoita itsellänikään mitään huippuvarusteita vaan sellaisia mukavia ja toimivia. Kengät tärkeät ja löysin itselleni vasta vähän aikaa sitten oikein hyvät. Tärkeintä minulla myös se, että menen jaksamiseni mukaan, mutta kuitenkin välipäivät ovat huonoja eli yritän päivittäin mennä. Koirastani kirjoitin tuohon toiseen viestiin jo aiemmin ja sen kanssa kävimme paljon eri paikoissa lenkillä. Maalla asun ja sen takia aika pitkät välimatkat, mutta autolla aina ajelimme uusiin maisemiin kun aikaa oli ja teimme siellä pitkän lenkin. Tämä toi paljon kivaa vaihtelua meille molemmille. Nyt tapa on jäänyt ja edelleen käyn autollakin välillä eri maisemissa lenkillä. Tiedän sen, että moni varmaan haluaa välttää turhaa ajoa ja ei tykkää tästä tavastani, mutta ajan niin vähän muuten ja en käy missään sekä olen yksinäinen niin ehkä minulle sallitaan tämä "huviajelu".  Monesti yhdistän reissuun jonkun asioinnin myös.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ulosmenossa ahdistaa? Itseäni ahdistaa muut ihmiset ja siksi käyn, näin keväällä kun aurinko nousee jo aikaisin, ihan kukonpierasun aikaan ulkona. Silloin on kaunista ja rauhallista ja itselläkin paras olo.

Suosittelen myös hankkimaan sellaiset vaatteet joissa tuntee olonsa hyväksi. Ja jos esim linja-autolla kulkeminen ei ahdista niin kannattaa kulkea välillä muihin maisemiin lenkille, minua ainakin piristää. Toki joitakin taas ahdistaa vieraat paikat.

Sul o mu luanto. 👍

Polkupyörällä tai bussilla kivoihin, uusiin kohteisiin sellaiseen aikaan, kun "vihollinen" ei ole liikkeellä. Arkiaamut usein ovat sellaisia. Monta kertaa olen ollut bussissa ainoa matkustaja näin koronan aikaan. 😊

Ei tule kalliiksikaan, jos on bussiin kausi- tai sarjakortti.

Fillari tietysti mukavin lyhyemmillä matkoilla. Ja fllarointi itsessään on mukavaa, vaikkei olisi menossa minnekään. Pitää vaan välttää ruuhkia eli missä 2-3 muutakin ajelee. 😉

Lähde yöllä kävelylle. Minulle tämä toimii, kun kärsin ahdistuksesta ja ihmisten ilmoilla ulkoilu alkaa usein ahdistaa niin paljon, että kävelen vain mahdollisimman nopeasti syrjäisiä reittejä kotiin. Keskipäivällä en lähde lähes ikinä ulkoilemaan, ellei ole pakko tai voi mennä jonkin kaverin kanssa. Yöllä ulkoilusta on helpompi nauttia, kun on pimeää, rauhallista ja vain vähän liikennettä.

Johan tänne joku alapeukuttaja löysi itsensä. Monta tuntia menikin positiivisissa tunnelmissa.

Vierailija kirjoitti:

Itse huolehdin siitä, että eteisen hattuhyllyllä on aina vaatekerta ulkoilua varten valmiina. Sukkia ja hiuspompulaa myöten, Ja kaikki kivasti sävy sävyyn, mikä tuo iloa.

Kun inspiraatio liikkumiseen iskee, tavaroita ei tarvise lähteä etsimään mistään, vaan kaikki on siinä eteisessä jo valmiissa pinossa. Sekuntiakaan ei kulu etsimiseen. Vaatteet voi vaihtaa tosi nopeasti,  ja sitten vain ulos koska seisoo jo valmiiksi oven vieressä.

Ennen meni aikaa etsimiseen ja inspiraatio ehti mennä ohi...

Miksi alapeukutus?

Mieti sitä hyvän olon tunnetta, kun tulet kotiin ja tiedät tehneesi jotakin terveytesi eteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse huolehdin siitä, että eteisen hattuhyllyllä on aina vaatekerta ulkoilua varten valmiina. Sukkia ja hiuspompulaa myöten, Ja kaikki kivasti sävy sävyyn, mikä tuo iloa.

Kun inspiraatio liikkumiseen iskee, tavaroita ei tarvise lähteä etsimään mistään, vaan kaikki on siinä eteisessä jo valmiissa pinossa. Sekuntiakaan ei kulu etsimiseen. Vaatteet voi vaihtaa tosi nopeasti,  ja sitten vain ulos koska seisoo jo valmiiksi oven vieressä.

Ennen meni aikaa etsimiseen ja inspiraatio ehti mennä ohi...

Miksi alapeukutus?

En alapeukuttanut, mutta jos jotakin ärsytti tuossa sävy sävyyn sukat ja hiuspompulat.

Kukapa tietää...

Ot: jos mulla on aikataulutettua menoa, katson aina vaatteet valmiiksi hyvissä ajoin.

Kotioloissa en voisi vähemmän välittää, mitä päälleni puen (jos mitään), mutta esim. lääkäriin tai tutulle kylään mennessä katson tarkkaan, millaiselta haluan näyttää.

Minä tykkään nyt keväisin käydä aamulla kävelyllä noin klo 5-6. On hauskaa seurata, miten kaupunki pikku hiljaa alkaa heräilemään ja aurinko alkaa nousta. Sitten, kun ihmisiä alkaa olla kaduilla enemmän, minä olen jo kotona juomassa teetä. Usein menen takaisin nukkumaan. Päivällä luen kirjoja ja käyn nettikursseilla. Katson myös hömppää YouTubesta.

Kaupassa käyminen ahdistaa, mutta tässä on lähellä onneksi 24h auki oleva Prisma. Siellä käyn useimmiten jo ennen viittä, kun siellä on hiljaista.

Tajusin vasta nyt, että mulla on kohtalotovereita. Olen vain luullut olevani outo ja estoinen, kun ahdistaa mennä ulos ”kun ihmiset katsoo”. Suoralla jos joku tulee vastaan, haluaisin paeta. Täällä pikkukaupungissa kun kaikki haluaa katsoa vastaantulijaa. Hankin pyörän, sen selässä sentään kehtaan paremmin mennä. Mistä tällainen käytös johtuu? Pitäiskö alkaa syödä jotain nappeja?

Ekaks ne lenkkivaatteet päälle ja sitten mieli musiikkia ja sen tahtiin lämmittelee tai vaikka tekee jonkun pienen kotihomman, esim puunaa käsienpesualtaan puhtaaks ja siitä jo tulee reippaampi mieli sitten vaan samalla  fiiliksellä ovesta pihalle.

Jos tykkäät runoista, voit keksiä  aiheen lenkiltä  sitten sinulla on jo pian kokoelma niitä joita voit  myöhemmin lueskella. Tai kuvittele että olet lähdössä vuoden pituiselle matkalle huomenna, joten haluat sitä ennen  painaa  mieleesi ympäristösi, katsoa mitä kaikkea haluat muistaa ja mistä kertoa.

Kuten aiemminkin on sanottu: pidä kynnys matalalla. Koita keksiä joku juttu, mikä sua kiinnostaa. Vaikka lintujen bongaus, tai joku tietty paikka tai kohde läheltä. Ihan mikä vaan. Jollain on ollut projektina kävellä kaikki asuinalueensa kadut päästä päähän. Sellaisenkin projektin voi ottaa. Se ei kuulu kenellekään, mitä ulkona teet, kunhan se ei vahingoita muita :)

Joskus sellaiset vaatteet joihin voi piiloutua ja käpertyä tuovat turvaa, esim iso huppari, huivi tms. 

Ja tosiaan jos meinaa paniikkikohtaus iskeä, muista hengittää hitaasti ulos. Ja jos syke nousee, hengityksen pidättäminen auttaa. Laskee sykettä ja rauhoittaa hermostoa. Silloin voi myös keskittyä siihen mitä näkee, esim. kuinka monta puuta tai lintua näkee, minkävärisiä autoja jne. Mielen harhauttaminen on ollut itselläni avuksi ja tuo hengitys. Käyn myös metsässä halailemassa puita silloin kun on oikein rankkaa. Puun runkoa vasten on hyvä itkeä. Kymmeniä vuosia maailman myrskyjä kestänyt kuusi jaksaa kantaa minunkin murheeni.

Toivottavasti olosi helpottaa pian <3 Muista ettet ole yksin ja että mikään vaihe elämässä ei jatku ikuisesti. Aina tulee uusi aamu ja jonain päivänä paremmat ajat. 

Tästä ketjusta tuli mieleen kokemus täältä palstalta, kun eräs ihminen pyysi myös apua ulos lähtemiseen. Kyseessä jo vanhempi ketju jota en sen tarkemmin muista. Tämä ihminen ei uskaltanut enää lainkaan valoisalla ulos ja oli kokenut jonkun traumaattisen kokemuksen. Kaupassakin kävi vaan harvoin ja ne käynnit vaikeita. Pelkäsi jotenkin todella paljon ihmisiä ja ulkoilu kaupungissa vaikeaa. Oli myös muita ongelmia. Mietin aina välillä miten hän mahtaa voida. Samalla ajattelen aina kuinka mukavaa olisi lähteä itsekin jonkun seuraksi ulos tai yrittää auttaa niin kuin nyt omassa jännityksessäni pystyisin, kun monet tilanteet vaikeita minullekin. Tosin ei minullakaan ole ketään seuraksi ja yksinäinen olen. Samalla ikävää jos ainoat läheiset mitä on eivät ymmärrä lainkaan ja yrität heidän kanssaan esim ostoksilla ollessa esittää rohkeaa ja pysyä samalla rauhallisena. Toimi aiemmin, kun voin paremmin, mutta nyt vaikeaa. Sori ohis.

Minulla sama. Itse koen sen lähtemisen kaikkein vaikeimmaksi, kun saan itseni ulko-ovesta ulos, helpottaa.

Jo ajatus siitä että pitää pukea ja laittaa hiukset kiinni, rasittaa ja ahdistaa. Olen vain pakottanut itseni siihen, ajatellen että kun ulos pääsen, ahdistus helpottaa.

Minulla on koiria, niin tuo pakko on tietty olemassa. Ilman niitä en tiedä miten itseni repisin pihalle.

Nyt on hyvä aika bongailla kevään merkkejä luonnossa.

Itsellä oli viime kesä rankka ja piristin itseäni iltamyöhäisillä lenkeillä, joilla keräsin uuden kukkakimpun maljakkoon ilahduttamaan arkea. Suomessa ainakin saa kerätä rauhoittamattomia luonnonkukkia metsästä (ellei ole luonnonsuojelualue), niistä on kiva yrittää keksiä uusia kukka-asetelmia.

Kun kesä lähestyy suosittelen oikein aikaisia lenkkejä, lenkin jälkeen voi mennä takas nukkumaan, ihana olla hereillä kun on tavallista rauhallisempaa ja aurinko alkaa nousta.

Metsä tekee tutkitusti ihmiselle hyvää, niin ota kohteeksi joku missä pääset lähelle luontoa.

Olen niin kiitollinen liukkaan kelin loppumisesta, että nautin pelkästä juna-asemalle kävelystä aamuisin kun menen töihin. On helppoa, kevyttä ja vapaata kävellä.

Ostin kirjan: Aloitan huomenna, (kiva esittely löytyi tämmöisestä blogista: http://www.rakastuarkeen.fi/2019/02/aloitan-huomenna-juoksemisen.html?m…).

Tämä on juoksemisesta, mutta voi hyvin käyttää pelkän ulkoilun aloittamiseen. Tämä on motivoinut itseä ulkoliikuntaan jotenkin hyvällä, lempeällä tavalla. Iso suositus!

Aamuvirkku kirjoitti:

Minä tykkään nyt keväisin käydä aamulla kävelyllä noin klo 5-6. On hauskaa seurata, miten kaupunki pikku hiljaa alkaa heräilemään ja aurinko alkaa nousta. Sitten, kun ihmisiä alkaa olla kaduilla enemmän, minä olen jo kotona juomassa teetä. Usein menen takaisin nukkumaan. Päivällä luen kirjoja ja käyn nettikursseilla. Katson myös hömppää YouTubesta.

Kaupassa käyminen ahdistaa, mutta tässä on lähellä onneksi 24h auki oleva Prisma. Siellä käyn useimmiten jo ennen viittä, kun siellä on hiljaista.

Hyvä neuvo! Lisäksi Prisma on niin suuri kauppa, että siellä saa helposti mitariin puoli kilometriä - kilometrin.

Vierailija kirjoitti:

Itse en tykkää tästä neuvosta: Opettele sietämään epämukavaa oloa. Se neuvo vaan on oikeastaan ainoa mahdollisuus silloin kun on pakko tehdä jotain (esitelmä tms. ja on jännittäjä). Se epämukava olo päättyy sitten eitelmän jälkeen. Mitään epämukavaa oloa poistavaa taikakeinoa kun ei välttämättä löydy.

Jotain tämän tapaista olen itse soveltanut, jos on jokin velvoite. Olen usein pitänyt vastenmielisyyden ja vastustuksen tunteita asioina, jotka pitää ensin voittaa, ennen kuin voi tehdä mitään. Mutta sitten tajusin, että jos suututtaa/ärsyttää/ei huvita, niin sitten tekee asiat sillä fiiliksellä, mutta tekee. Ajatuksella, että ei tästä tarvitsekaan nauttia ja ärsyttää ihan älyttömästi.

Mutta mitä masentuneisuuteen tulee, niin tuo ajattelutapa ei välttämättä niin vain toimi. Mutta ehkä jotain saman sukuista. Tuntuu kauhealta ja mahdottomalta ottaa askeltakaan tai kuvitella pukevansa ulkotakkia päälle. Mutta tekee sen silti. Koska taustalla on jokin tarve kuitenkin myös mennä ulos, edes vähän.

Itse sain pari kuukautta sitten jotain hyötyä siitä, että tein listaa asioista, jotka mielestäni kertovat edes jonkinlaisesta arjen hallinnasta. Tiskaaminen, pukeminen, suihkussa käyminen, ulkona käyminen jne. Ulkona käymisen pisteytin niin, että jos saa luunsa talon sisäpihalle, saa yhden pisteen. Jos lähtee portista kadulle jonkin asian hoitamisen takia, saa kaksi pistettä. Jos lähtee portista kadulle ihan muuten vaan, ilman pakottavaa syytä, saa kolme pistettä. Jotenkin se yksikin piste ilahdutti minua, kun se paperille ilmestyi. Ei ilmestynyt joka päivä, mutta rukseja tuli kuitenkin. Oma toimintakykyni on siis ollut sillä tasolla, että lopulta eilen sain tiskattua 40 päivää tiskipöydällä likaisena seisseen uunivuoan (monet muut astiat, sama kohtalo) ja helposti meni yli viikko, etten käynyt suihkussa tai edes pukenut päälle. Toisinaan en päässyt edes sängystä jalkeille. Imuroinut en ole kolmeen kuukauteen. Nyt on onneksi jo parempi tilanne ja toimintakykyä enemmän.

Joskus viikkojen vanhoja roskia viedessäni saatoin jäädä hetkeksi pihalle seisomaan vain siksi, että raitis ilma tuntui hyvältä, tai jokin luonnon ääni vangitsi hetkeksi. Kun tuntuu hirveältä taukoamatta viikosta toiseen, niin jokainen pienikin liikahdus miellyttävän tunteen suuntaan on niin tervetullutta. Kerran naapurin koira tuli vastaan pihalla. Olin siitä kohtaamisesta paremmalla mielellä koko loppupäivän.

Pienin etapein. Omaa tilannetta kuunnellen. Yhtäkkiä ei voi paljoa, mutta vähäkin antaa tunnetta ja muistumaa siitä, että omia voimia ehkä kuitenkin piilee jossain kohdassa jonkin verran.