Kauneusihanteet 2020-luvulla
Kauneus on katsojan silmässä kuten vanhassa sananlaskussa todetaan. Tämä tuli mieleen kun luin IS:n juttua 28 vuotiaasta Siljasta, joka oli saanut merkitseviä katseita ja palautetta ulkonäöstään neuvolan vastaanotolla. No eihän ihmistä missään tapauksessa tule arvioida ulkonäön perusteella, eihän. Näin kuitenkin tapahtuu päivittäin ja ulkonäkö on ainakin jollain tasolla kertoo ihmisestä paljon.
Sitä vaan ihmettelen, että kenen mielestä turbohuulitäytteet ja runsas meikkikuori kaunistaa ihmistä ? Niin kovin moni nuori ja kaunis nainen pilaa itsensä, tekemällä itsestään lähinnä pumpattavalta barbaralta näyttävän kasvoiltaan liikkumattoman nuken. Ja sitten ihmetellään kun kukaan ei ota tosissaan.
Voisiko joku, jonka mielestä esim. Suvi "DJ-kaunotar" on nyt kauniimpi kuin ennen huulitäytteitä ilmoittautua? Kuka noita oikeesti pitää seksikkäinä?
Itse olen sitä mieltä, että nainen on kauneimmillaan suoraan saunasta tulleena ilman meikkiä.
Kommentit (15)
Onko peitepuikkohuulet taas muodissa :D Siljan meikkityyli on suoraan 2000-luvun alusta.
Noita liiaksi turvotettuja huulia ihmettelen, kun ei ne kaunista! Johanna Tukiainen on juuri niitten huuliensa takia niin oudon näköinen, muutenhan olisi ihan nätti.
Esim. se suomalainen Jasmin, mikä oli siinä 90 päivää morsiamena -ohjelmassa oli myös täyttänyt huuliaan liikaa, sen näki ihan heti. Siskollaan sama juttu, sen vaan näkee, kun ylähuuli törröttää hassun näköisesti. Ja kun täytettä on laitettu sivuille asti, niin koko suu venyy leveäksi ja epäluonnollisen näköiseksi.
Mistähän ihmeestä se johtuu, että ne "kauneusleikkaukset" vain näkyy, vaikka tarkoitus ei tietenkään ole, ainakaan kaikilla. Esim. Seela Sellan nenää on lyhennetty, ja se edelleen jotenkin näkyy, se nenä ei ikään kuin istu niihin kasvoihin, vaikka onkin ihan nätti. Ja leikkaus tehty jo nuorena.
Ihon kiristyksistä en osaa sanoa, joillakin se näkyi vielä joskus menneinä vuosikymmeninä, esim. Ella Erosen suu oli venynyt sivuille päin, kun kasvoja oli kiristetty, mutta sen ajan leikkaukset oli ehkä vielä vähän liian brutaaleja ; sivulle vaan kiristys ja sillä siisti. Mun yksi sukulaistätini leikkautti myös kasvojaan 70- tai 80-luvulla, en nyt muista enää tarkkaan, niin korvien seuduilla näkyi isot arvet, kun venytettyä isoa oli leikattu ja arpeutunut. Mutta Ritva Oksasen kauneusleikkaus sitten myöhemmin jo oli ihan onnistunut, kasvot oli oikein freesin näköiset pitkän aikaa.
Mä katsoin kanssa kuvaa, et voisiko se arvostelu/ pitkät katseet johtua juuri noista puolen naamaa peittävistä huulista.
Kaavojen mittasuhteet menee herkästi pilalle ja silloin alkaa näyttää hassulta. Sitä ei välttämättä huomaa instakuvista, mutta kun henkilön näkee luonnossa... kannattaa miettiä tarkkaan kannattaako laittaa täyteaineita.
Mä en ainakaan katsoisi häntä sen takia et arvostelisin meikkiä tai pukeutumista. Olen itsekin äiti ja panostan ulkonäköön. Mutta nuo Iines Ankan huulet olis ne mitkä sais vilkaisemaan parikin kertaa myötähäpeää tuntien. Pilannut ulkonäkönsä.
En tajua miksi naiset ottaa nuo. Esim Sara Chafak ja Sofia B oli molemmat tosi nättejä naisia, kunnes hankki huulitäytteet. Nyt he näyttää geneerisiltä ja feikeiltä. Varsinkin Sofia vanhentunut 15 vuotta naamasta kaiken plastiikkakirurgian seurauksena.
Kasvojen voimakas itsehankittu epäsuhta aiheuttaa kyllä hämmennystä, ei se ole mikään ihme. Suvi Pitkänenkin oli todella kaunis aiemmin, nykyään näyttää joltain scifi-elokuvan pahikselta. Ehkä sille omalle ulkonäölle sitten jotenkin sokeutuu.
Ymmärrän neuvolan kommentin kynsistä. Mulla jo 90-luvulla tarkastettiin kynnet, kun menin päiväkotiin nuorena tyttönä pienten osastolle töihin. Siellä oli kokemusta naisista, joiden pitkät kynnet oli raapineet lapsia ja olivat olleet epähygieeniset kaikin tavoin.
Mut oli 90-luku niin ei ollut somea, niin en päässyt uhriutumaan.
Vierailija kirjoitti:
Kasvojen voimakas itsehankittu epäsuhta aiheuttaa kyllä hämmennystä, ei se ole mikään ihme. Suvi Pitkänenkin oli todella kaunis aiemmin, nykyään näyttää joltain scifi-elokuvan pahikselta. Ehkä sille omalle ulkonäölle sitten jotenkin sokeutuu.
Totta. Se vain näyttää luonnottomalta. Järkytyin kun näin Pitkäsen telkkarissa. Näytti epämuodostuneelta ja viisikymppiseltä.
Tuollainen kumihuuli-pitkäkynsi-10 cm pakkelikerros -look vanhentaa aika lailla, sekö on tavoiteltavaa että parikymppinen näyttää neli-, jopa viisikymppiseltä? Varsinkin pienen lapsen äitinä miettisin myös kemikaalikuormaa sekä ihan jo ajankäytöllistä ja taloudellista puolta, tuollaiseen puunaamiseen menee hemmetisti aikaa ja rahaa.
Tällä hetkellä kauneusihanteena on ylipaksun miehekkäät kulmakarvat, monivärihiukset ja Billie Eilishin pukeutumistyyli. Karmaisevaa. En voi ymmärtää.
2000-luvun ”kauneusihanne” on kuin joku kuminukke.
Kuka oikeasti pitää kauniina isoa persettä, paksuja pölkkyreisiä, liian isoja kumitissejä, tekorusketusta, myrkkyliimattuja tekoripsiä ja -kynsiä tai isoiksi tehtyjä huulia jotka estävät artikulointia ja jättävät suun auki?
No, makunsa kullakin, mutta tuohan on täysin teennäistä. Johtuuko tämä Barbiesta, jolla on pienenä leikitty? Entä onko tuollaiset naiset ihan oikeasti fiksujen miesten mielestä kauniita?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän neuvolan kommentin kynsistä. Mulla jo 90-luvulla tarkastettiin kynnet, kun menin päiväkotiin nuorena tyttönä pienten osastolle töihin. Siellä oli kokemusta naisista, joiden pitkät kynnet oli raapineet lapsia ja olivat olleet epähygieeniset kaikin tavoin.
Mut oli 90-luku niin ei ollut somea, niin en päässyt uhriutumaan.
Tarkastettiin?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasvojen voimakas itsehankittu epäsuhta aiheuttaa kyllä hämmennystä, ei se ole mikään ihme. Suvi Pitkänenkin oli todella kaunis aiemmin, nykyään näyttää joltain scifi-elokuvan pahikselta. Ehkä sille omalle ulkonäölle sitten jotenkin sokeutuu.
Totta. Se vain näyttää luonnottomalta. Järkytyin kun näin Pitkäsen telkkarissa. Näytti epämuodostuneelta ja viisikymppiseltä.
Olikohan juuri Pitkänen, joka kertoi jossain haastattelussa, että hänellä on mennyt kerran se huulien täyttö jollain tapaa pieleen, ja nyt hän ei saa enää huuliaan ennalleen, mutta toisaalta, ei haluakaan.
Niin, näitä turboankkahuuli, kumitissi, rakennekynsi, leikeltyjä sugarbeibejä, salibeibejä, instabeibejä... tuuttaa samaa muottia tuutista ulos. Järkyn näköisiä, jostain por.. galleriasta suoraan.
Ainahan naisen ulkomuotoa on pyritty muuttamaan miesten ja porn.. teollisuuden ehdoilla.
Ja ne tyhmimmät ämmät siihen lähtee mukaan.