Onko tällainen nainen "yksisarvinen"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli hyvä pointti aikaisemmalta.

"Miksi nainen ei voisi olla kiinnostunut jostain muusta...kuten hyvää ruokaa, matkustelua ja sisustamista"

Kysymys kuuluu miksi pitää olla kiinnostunut juuri näistä? Eivät kaikki miehetkään harrasta jenkkiautoja, oluenjuontia ja puutöitä.

Ihan kuin hyvästä ruuasta ja kauniista kodista tykkäävät ihmiset eivät kiinnostuisi muusta. Kiva koti ja hyvä ruoka on elämän perustarpeita, sitä päivittäistä perustarvetta kuten hampaidenpesu ja d-vitamiini. Niiden päälle tulee sitten harrastukset ja kiinnostuksenkohteet.

Aiemmin miehet arvostivat sitä, että nainen osasi luoda heille pehmeämmän ja kauniimman kotiympäristön. Nyt osa kokee sen kirouksena.

Mä luulen että tämä johtuu osin mainonnasta/sosiaalisesta mediasta. Nykyään kriteeri kauniille kodille tai hyvälle ruoalle on ihan pilvissä verrattuna siihen mitä se oli joskus esim 40 vuotta sitten. Osa naisista ottaa tästä hirveästi paineita koska "naisen kuuluu" luoda nämä asiat. Sitten jos nämä menee sinne suorittamisen puolelle niin se todellakin on kirous. Väittäisin kyllä että noiden suorittajien osuus on järjettömän pieni.

Jotkut kuvittelevat varmaan, että instamaailma on normaalimaailma. Siellä on muokattuja vartaloita ja lavastettuja ja ylivalotettuja koteja. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yksisarvinen, tiedän joitain tuollaisia.

Niiden ulkonäkö tuskin vaan riittää AP:lle, sillä asketismi näkyy myös ulospäin.

Tämä on muuten totta!

Kiva tietää että olen joku helkkarin yksisarvinen. Kertoo paljon palstamiehistä. He ilmeisesti itse kiinnostuvat vain tietynlaisista naisista ja sitten ihmettelevät eikö muunlaisia ole olemassakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli hyvä pointti aikaisemmalta.

"Miksi nainen ei voisi olla kiinnostunut jostain muusta...kuten hyvää ruokaa, matkustelua ja sisustamista"

Kysymys kuuluu miksi pitää olla kiinnostunut juuri näistä? Eivät kaikki miehetkään harrasta jenkkiautoja, oluenjuontia ja puutöitä.

Ihan kuin hyvästä ruuasta ja kauniista kodista tykkäävät ihmiset eivät kiinnostuisi muusta. Kiva koti ja hyvä ruoka on elämän perustarpeita, sitä päivittäistä perustarvetta kuten hampaidenpesu ja d-vitamiini. Niiden päälle tulee sitten harrastukset ja kiinnostuksenkohteet.

Aiemmin miehet arvostivat sitä, että nainen osasi luoda heille pehmeämmän ja kauniimman kotiympäristön. Nyt osa kokee sen kirouksena.

Ovat kaapissa.

Ja niitä kaapissaolijoita on yhä yllättävän paljon. Mikä on tosi outoa, kun yhteiskunta ei milläänlailla enää kaappiin pakota.

Jos lähdetään siitä, että ap:n kuvaama ihanteellinen elämäntapa on melko yleinen sinkkumiesten elämäntapa Suomessa, niin enpä usko, että homoseksuaalisuuden myöntäminen ratkaisisi ko. ongelmaa, vaikka ap olisikin homo. Tunnen nimittäin paljon homoja ja hekin harrastavat aika monipuolisesti, matkustelevat erityisen paljon ja sisustavat jopa enemmän kuin minä, laittautuvat ja bilettävät. Sosiaalinen elämä on vilkasta.

Muutenkaan ap:sta ei tule homo mieleen, vaan enemmän mies, joka on hiukan syrjäytynyt, koska sitä naista ei ole ollut. Naisten syy sekin, heh, mutta totta toinen puoli, koska naisen puuttuminen vaikuttaa mieheen ilmeisesti todella musertavasti. Naiset pärjäävät sinkkuina paremmin, koska heillä on enemmän sosiaalista elämää. Yksinäisyys ei vain ole terveellistä, katsoo sitä miten päin vain. Tulee masennusta ja muitakin ongelmia helposti. Ap:kaan ei maininnut sanaakaan sosiaalisesta elämästä. Sekin on ahdistavaa, jos pari elää vain keskenään ilman sosiaalista elämää ja siitä koituu parisuhdeongelmia pitkän päälle. Jonkinlaista pelokasta kontrollintarvetta aloituksesta välittyy, mutta toki tässä on vain pari viestiä, ei koko totuus asiasta.

En minäkään usko, että ap on kaapissa. Sen sijaan uskon, että hän on vieraantunut liian kauas elävästä elämästä ja tavallisista ihmisistä. Aivan liian paljon yksin ja liikaa aikaa pyöritellä omituisia ajatuksia. Kannustaisin lähtemään ystävien kanssa ulos nyt, kun on hienot ilmat ja ulkona yhdessä liikkuminen on varsin vähäinen riski.

Kuulostaako sinusta että tuolla on ystäviä, joiden kanssa mennä ulkoilemaan?

Jos olisi, niin miksi olisi niin tärkeää, että nainenkin haluaa vaan olla kotona treenaamassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli hyvä pointti aikaisemmalta.

"Miksi nainen ei voisi olla kiinnostunut jostain muusta...kuten hyvää ruokaa, matkustelua ja sisustamista"

Kysymys kuuluu miksi pitää olla kiinnostunut juuri näistä? Eivät kaikki miehetkään harrasta jenkkiautoja, oluenjuontia ja puutöitä.

Ihan kuin hyvästä ruuasta ja kauniista kodista tykkäävät ihmiset eivät kiinnostuisi muusta. Kiva koti ja hyvä ruoka on elämän perustarpeita, sitä päivittäistä perustarvetta kuten hampaidenpesu ja d-vitamiini. Niiden päälle tulee sitten harrastukset ja kiinnostuksenkohteet.

Aiemmin miehet arvostivat sitä, että nainen osasi luoda heille pehmeämmän ja kauniimman kotiympäristön. Nyt osa kokee sen kirouksena.

Mä luulen että tämä johtuu osin mainonnasta/sosiaalisesta mediasta. Nykyään kriteeri kauniille kodille tai hyvälle ruoalle on ihan pilvissä verrattuna siihen mitä se oli joskus esim 40 vuotta sitten. Osa naisista ottaa tästä hirveästi paineita koska "naisen kuuluu" luoda nämä asiat. Sitten jos nämä menee sinne suorittamisen puolelle niin se todellakin on kirous. Väittäisin kyllä että noiden suorittajien osuus on järjettömän pieni.

Jotkut kuvittelevat varmaan, että instamaailma on normaalimaailma. Siellä on muokattuja vartaloita ja lavastettuja ja ylivalotettuja koteja. 

Jep, aloituksesta oikein paistaa, että oikeasta elämästä ei ole kokemusta, kaikki on sitä pinnallista instaa.

Minusta parisuhteen tärkein pointti on se, että toinen tuo elämään jotain lisää ja jotain uutta. En todellakaan haluaisi olla itseni toisinnon kanssa yhdessä. Minua ei häiritse olla yksin, joten halutessani kaltaistani seuraa, voin viettää sen ajan yksin. Muut ihmiset stimuloivat minua olemalla muita, toisenlaisia ihmisiä ja antavat minulle uusia näkökulmia elämään ja asiohin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli hyvä pointti aikaisemmalta.

"Miksi nainen ei voisi olla kiinnostunut jostain muusta...kuten hyvää ruokaa, matkustelua ja sisustamista"

Kysymys kuuluu miksi pitää olla kiinnostunut juuri näistä? Eivät kaikki miehetkään harrasta jenkkiautoja, oluenjuontia ja puutöitä.

Ihan kuin hyvästä ruuasta ja kauniista kodista tykkäävät ihmiset eivät kiinnostuisi muusta. Kiva koti ja hyvä ruoka on elämän perustarpeita, sitä päivittäistä perustarvetta kuten hampaidenpesu ja d-vitamiini. Niiden päälle tulee sitten harrastukset ja kiinnostuksenkohteet.

Aiemmin miehet arvostivat sitä, että nainen osasi luoda heille pehmeämmän ja kauniimman kotiympäristön. Nyt osa kokee sen kirouksena.

Ovat kaapissa.

Ja niitä kaapissaolijoita on yhä yllättävän paljon. Mikä on tosi outoa, kun yhteiskunta ei milläänlailla enää kaappiin pakota.

Jos lähdetään siitä, että ap:n kuvaama ihanteellinen elämäntapa on melko yleinen sinkkumiesten elämäntapa Suomessa, niin enpä usko, että homoseksuaalisuuden myöntäminen ratkaisisi ko. ongelmaa, vaikka ap olisikin homo. Tunnen nimittäin paljon homoja ja hekin harrastavat aika monipuolisesti, matkustelevat erityisen paljon ja sisustavat jopa enemmän kuin minä, laittautuvat ja bilettävät. Sosiaalinen elämä on vilkasta.

Muutenkaan ap:sta ei tule homo mieleen, vaan enemmän mies, joka on hiukan syrjäytynyt, koska sitä naista ei ole ollut. Naisten syy sekin, heh, mutta totta toinen puoli, koska naisen puuttuminen vaikuttaa mieheen ilmeisesti todella musertavasti. Naiset pärjäävät sinkkuina paremmin, koska heillä on enemmän sosiaalista elämää. Yksinäisyys ei vain ole terveellistä, katsoo sitä miten päin vain. Tulee masennusta ja muitakin ongelmia helposti. Ap:kaan ei maininnut sanaakaan sosiaalisesta elämästä. Sekin on ahdistavaa, jos pari elää vain keskenään ilman sosiaalista elämää ja siitä koituu parisuhdeongelmia pitkän päälle. Jonkinlaista pelokasta kontrollintarvetta aloituksesta välittyy, mutta toki tässä on vain pari viestiä, ei koko totuus asiasta.

En minäkään usko, että ap on kaapissa. Sen sijaan uskon, että hän on vieraantunut liian kauas elävästä elämästä ja tavallisista ihmisistä. Aivan liian paljon yksin ja liikaa aikaa pyöritellä omituisia ajatuksia. Kannustaisin lähtemään ystävien kanssa ulos nyt, kun on hienot ilmat ja ulkona yhdessä liikkuminen on varsin vähäinen riski.

Se vieraantuneisuus ei useimmiten ole omasta tahdosta kiinni. Yksinäisyyttä on todella, todella paljon. Ja usein se on jatkunut ihan lapsuudesta asti ja taustalla on myös koulukiusaamista. Erityisesti erilaisina koetut lapset kokevat koulukiusaamista ja heissä on paljon yksinäisiä aikuisinakin. Heille kasvaa väheksytyn ihmisen identitetti ja tulee masennusta.

Monet ovat hyviä ihmisiä ja kumppaneita, mutta alkuun pääseminen on vaikeaa sekä oman erityisyyden että huonojen kokemusten muodostaman panssarin takia. Luovutetaan helposti, ei haeta apua muilta ihmisiltä, koska on kokemus siitä, ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä. Ja se on ihan todellinen kokemus se, jos on vaikkapa ADD ja miksei muutenkin. Kokemukset syrjinnästä ovat traumoja ja totta, kunnes ne käsitellään ja huuhdotaan pois psykoterapiassa.

Kaikki eivät silti hae apua. Avun hakemiseenkin vaaditaan kokemusta siitä, että joku joskus jossain on jotain ymmärtänyt ja apua on saatu, edes vähän. Ei apua kokemuksellisella tasolla muuten ole olemassa, vaan avun hakemisen koetaan tuottavan pettymyksen. Miksei tuottaisi, jos on kokemus siitä, että oman avuntarpeen ilmaiseminen tuottaa vain häpeää ja isomman trauman. Liiankin tavallinen tarina se. Usein unohdetaan, että ne jotka hakevat apua ongelmiinsa, ovat kuitenkin hyväosaisia siinä, että heillä on kokemusperäistä tietoa avun saamisesta. 

Varmasti sille on syynsä, että ihminen on jäänyt yksin ja alkanut hautoa mielessään omituisia, epärealistisia ajatuksia ja käsityksiä vastakkaisesta sukupuolesta, parisuhteista jne. Sitä ei kuitenkaan voi korjata kukaan muu kuin hän itse. Parisuhde ei ole sosiaalityötä eikä kenelläkään naisella ole velvoitetta alkaa hyvästä sydämestään olla rikkinäisen ihmisen kanssa.

Jos ap:lle on tärkeää, ettei elämänkumppani sisusta tai matkustele, niin tottakai hänellä on oikeus etsiä sellaista naista. Mutta kuten hän itsekin on huomannut, tuollaiset ehdottomuudet tekevät löytämisestä haastavaa. Etenkin kun lisäksi on lukemattomia muitakin asioita, joiden pitää osua kohdalleen, jotta kahden ihmisen välille voi syntyä rakastava parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli hyvä pointti aikaisemmalta.

"Miksi nainen ei voisi olla kiinnostunut jostain muusta...kuten hyvää ruokaa, matkustelua ja sisustamista"

Kysymys kuuluu miksi pitää olla kiinnostunut juuri näistä? Eivät kaikki miehetkään harrasta jenkkiautoja, oluenjuontia ja puutöitä.

Ihan kuin hyvästä ruuasta ja kauniista kodista tykkäävät ihmiset eivät kiinnostuisi muusta. Kiva koti ja hyvä ruoka on elämän perustarpeita, sitä päivittäistä perustarvetta kuten hampaidenpesu ja d-vitamiini. Niiden päälle tulee sitten harrastukset ja kiinnostuksenkohteet.

Aiemmin miehet arvostivat sitä, että nainen osasi luoda heille pehmeämmän ja kauniimman kotiympäristön. Nyt osa kokee sen kirouksena.

Ovat kaapissa.

Ja niitä kaapissaolijoita on yhä yllättävän paljon. Mikä on tosi outoa, kun yhteiskunta ei milläänlailla enää kaappiin pakota.

Jos lähdetään siitä, että ap:n kuvaama ihanteellinen elämäntapa on melko yleinen sinkkumiesten elämäntapa Suomessa, niin enpä usko, että homoseksuaalisuuden myöntäminen ratkaisisi ko. ongelmaa, vaikka ap olisikin homo. Tunnen nimittäin paljon homoja ja hekin harrastavat aika monipuolisesti, matkustelevat erityisen paljon ja sisustavat jopa enemmän kuin minä, laittautuvat ja bilettävät. Sosiaalinen elämä on vilkasta.

Muutenkaan ap:sta ei tule homo mieleen, vaan enemmän mies, joka on hiukan syrjäytynyt, koska sitä naista ei ole ollut. Naisten syy sekin, heh, mutta totta toinen puoli, koska naisen puuttuminen vaikuttaa mieheen ilmeisesti todella musertavasti. Naiset pärjäävät sinkkuina paremmin, koska heillä on enemmän sosiaalista elämää. Yksinäisyys ei vain ole terveellistä, katsoo sitä miten päin vain. Tulee masennusta ja muitakin ongelmia helposti. Ap:kaan ei maininnut sanaakaan sosiaalisesta elämästä. Sekin on ahdistavaa, jos pari elää vain keskenään ilman sosiaalista elämää ja siitä koituu parisuhdeongelmia pitkän päälle. Jonkinlaista pelokasta kontrollintarvetta aloituksesta välittyy, mutta toki tässä on vain pari viestiä, ei koko totuus asiasta.

En minäkään usko, että ap on kaapissa. Sen sijaan uskon, että hän on vieraantunut liian kauas elävästä elämästä ja tavallisista ihmisistä. Aivan liian paljon yksin ja liikaa aikaa pyöritellä omituisia ajatuksia. Kannustaisin lähtemään ystävien kanssa ulos nyt, kun on hienot ilmat ja ulkona yhdessä liikkuminen on varsin vähäinen riski.

Se vieraantuneisuus ei useimmiten ole omasta tahdosta kiinni. Yksinäisyyttä on todella, todella paljon. Ja usein se on jatkunut ihan lapsuudesta asti ja taustalla on myös koulukiusaamista. Erityisesti erilaisina koetut lapset kokevat koulukiusaamista ja heissä on paljon yksinäisiä aikuisinakin. Heille kasvaa väheksytyn ihmisen identitetti ja tulee masennusta.

Monet ovat hyviä ihmisiä ja kumppaneita, mutta alkuun pääseminen on vaikeaa sekä oman erityisyyden että huonojen kokemusten muodostaman panssarin takia. Luovutetaan helposti, ei haeta apua muilta ihmisiltä, koska on kokemus siitä, ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä. Ja se on ihan todellinen kokemus se, jos on vaikkapa ADD ja miksei muutenkin. Kokemukset syrjinnästä ovat traumoja ja totta, kunnes ne käsitellään ja huuhdotaan pois psykoterapiassa.

Kaikki eivät silti hae apua. Avun hakemiseenkin vaaditaan kokemusta siitä, että joku joskus jossain on jotain ymmärtänyt ja apua on saatu, edes vähän. Ei apua kokemuksellisella tasolla muuten ole olemassa, vaan avun hakemisen koetaan tuottavan pettymyksen. Miksei tuottaisi, jos on kokemus siitä, että oman avuntarpeen ilmaiseminen tuottaa vain häpeää ja isomman trauman. Liiankin tavallinen tarina se. Usein unohdetaan, että ne jotka hakevat apua ongelmiinsa, ovat kuitenkin hyväosaisia siinä, että heillä on kokemusperäistä tietoa avun saamisesta. 

Varmasti sille on syynsä, että ihminen on jäänyt yksin ja alkanut hautoa mielessään omituisia, epärealistisia ajatuksia ja käsityksiä vastakkaisesta sukupuolesta, parisuhteista jne. Sitä ei kuitenkaan voi korjata kukaan muu kuin hän itse. Parisuhde ei ole sosiaalityötä eikä kenelläkään naisella ole velvoitetta alkaa hyvästä sydämestään olla rikkinäisen ihmisen kanssa.

Jos ap:lle on tärkeää, ettei elämänkumppani sisusta tai matkustele, niin tottakai hänellä on oikeus etsiä sellaista naista. Mutta kuten hän itsekin on huomannut, tuollaiset ehdottomuudet tekevät löytämisestä haastavaa. Etenkin kun lisäksi on lukemattomia muitakin asioita, joiden pitää osua kohdalleen, jotta kahden ihmisen välille voi syntyä rakastava parisuhde.

Niinpä, perisuhde ei kenenkään päätä korjaa kuntoon. Ihan epärealistinen odotus, kuten koko odotuslista muutenkin. Tuolta ei puutu toinen ihminen, vaan täydellisen vartalon omaava nukke, jonka voi seksin jälkeen laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Ei tarvitsisi pelätä sitä lohomistakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli hyvä pointti aikaisemmalta.

"Miksi nainen ei voisi olla kiinnostunut jostain muusta...kuten hyvää ruokaa, matkustelua ja sisustamista"

Kysymys kuuluu miksi pitää olla kiinnostunut juuri näistä? Eivät kaikki miehetkään harrasta jenkkiautoja, oluenjuontia ja puutöitä.

Ihan kuin hyvästä ruuasta ja kauniista kodista tykkäävät ihmiset eivät kiinnostuisi muusta. Kiva koti ja hyvä ruoka on elämän perustarpeita, sitä päivittäistä perustarvetta kuten hampaidenpesu ja d-vitamiini. Niiden päälle tulee sitten harrastukset ja kiinnostuksenkohteet.

Aiemmin miehet arvostivat sitä, että nainen osasi luoda heille pehmeämmän ja kauniimman kotiympäristön. Nyt osa kokee sen kirouksena.

Ovat kaapissa.

Ja niitä kaapissaolijoita on yhä yllättävän paljon. Mikä on tosi outoa, kun yhteiskunta ei milläänlailla enää kaappiin pakota.

Jos lähdetään siitä, että ap:n kuvaama ihanteellinen elämäntapa on melko yleinen sinkkumiesten elämäntapa Suomessa, niin enpä usko, että homoseksuaalisuuden myöntäminen ratkaisisi ko. ongelmaa, vaikka ap olisikin homo. Tunnen nimittäin paljon homoja ja hekin harrastavat aika monipuolisesti, matkustelevat erityisen paljon ja sisustavat jopa enemmän kuin minä, laittautuvat ja bilettävät. Sosiaalinen elämä on vilkasta.

Muutenkaan ap:sta ei tule homo mieleen, vaan enemmän mies, joka on hiukan syrjäytynyt, koska sitä naista ei ole ollut. Naisten syy sekin, heh, mutta totta toinen puoli, koska naisen puuttuminen vaikuttaa mieheen ilmeisesti todella musertavasti. Naiset pärjäävät sinkkuina paremmin, koska heillä on enemmän sosiaalista elämää. Yksinäisyys ei vain ole terveellistä, katsoo sitä miten päin vain. Tulee masennusta ja muitakin ongelmia helposti. Ap:kaan ei maininnut sanaakaan sosiaalisesta elämästä. Sekin on ahdistavaa, jos pari elää vain keskenään ilman sosiaalista elämää ja siitä koituu parisuhdeongelmia pitkän päälle. Jonkinlaista pelokasta kontrollintarvetta aloituksesta välittyy, mutta toki tässä on vain pari viestiä, ei koko totuus asiasta.

En minäkään usko, että ap on kaapissa. Sen sijaan uskon, että hän on vieraantunut liian kauas elävästä elämästä ja tavallisista ihmisistä. Aivan liian paljon yksin ja liikaa aikaa pyöritellä omituisia ajatuksia. Kannustaisin lähtemään ystävien kanssa ulos nyt, kun on hienot ilmat ja ulkona yhdessä liikkuminen on varsin vähäinen riski.

Se vieraantuneisuus ei useimmiten ole omasta tahdosta kiinni. Yksinäisyyttä on todella, todella paljon. Ja usein se on jatkunut ihan lapsuudesta asti ja taustalla on myös koulukiusaamista. Erityisesti erilaisina koetut lapset kokevat koulukiusaamista ja heissä on paljon yksinäisiä aikuisinakin. Heille kasvaa väheksytyn ihmisen identitetti ja tulee masennusta.

Monet ovat hyviä ihmisiä ja kumppaneita, mutta alkuun pääseminen on vaikeaa sekä oman erityisyyden että huonojen kokemusten muodostaman panssarin takia. Luovutetaan helposti, ei haeta apua muilta ihmisiltä, koska on kokemus siitä, ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä. Ja se on ihan todellinen kokemus se, jos on vaikkapa ADD ja miksei muutenkin. Kokemukset syrjinnästä ovat traumoja ja totta, kunnes ne käsitellään ja huuhdotaan pois psykoterapiassa.

Kaikki eivät silti hae apua. Avun hakemiseenkin vaaditaan kokemusta siitä, että joku joskus jossain on jotain ymmärtänyt ja apua on saatu, edes vähän. Ei apua kokemuksellisella tasolla muuten ole olemassa, vaan avun hakemisen koetaan tuottavan pettymyksen. Miksei tuottaisi, jos on kokemus siitä, että oman avuntarpeen ilmaiseminen tuottaa vain häpeää ja isomman trauman. Liiankin tavallinen tarina se. Usein unohdetaan, että ne jotka hakevat apua ongelmiinsa, ovat kuitenkin hyväosaisia siinä, että heillä on kokemusperäistä tietoa avun saamisesta. 

Varmasti sille on syynsä, että ihminen on jäänyt yksin ja alkanut hautoa mielessään omituisia, epärealistisia ajatuksia ja käsityksiä vastakkaisesta sukupuolesta, parisuhteista jne. Sitä ei kuitenkaan voi korjata kukaan muu kuin hän itse. Parisuhde ei ole sosiaalityötä eikä kenelläkään naisella ole velvoitetta alkaa hyvästä sydämestään olla rikkinäisen ihmisen kanssa.

Jos ap:lle on tärkeää, ettei elämänkumppani sisusta tai matkustele, niin tottakai hänellä on oikeus etsiä sellaista naista. Mutta kuten hän itsekin on huomannut, tuollaiset ehdottomuudet tekevät löytämisestä haastavaa. Etenkin kun lisäksi on lukemattomia muitakin asioita, joiden pitää osua kohdalleen, jotta kahden ihmisen välille voi syntyä rakastava parisuhde.

Niinpä, perisuhde ei kenenkään päätä korjaa kuntoon. Ihan epärealistinen odotus, kuten koko odotuslista muutenkin. Tuolta ei puutu toinen ihminen, vaan täydellisen vartalon omaava nukke, jonka voi seksin jälkeen laittaa kaappiin odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Ei tarvitsisi pelätä sitä lohomistakaan.

Siis lihomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli hyvä pointti aikaisemmalta.

"Miksi nainen ei voisi olla kiinnostunut jostain muusta...kuten hyvää ruokaa, matkustelua ja sisustamista"

Kysymys kuuluu miksi pitää olla kiinnostunut juuri näistä? Eivät kaikki miehetkään harrasta jenkkiautoja, oluenjuontia ja puutöitä.

Ihan kuin hyvästä ruuasta ja kauniista kodista tykkäävät ihmiset eivät kiinnostuisi muusta. Kiva koti ja hyvä ruoka on elämän perustarpeita, sitä päivittäistä perustarvetta kuten hampaidenpesu ja d-vitamiini. Niiden päälle tulee sitten harrastukset ja kiinnostuksenkohteet.

Aiemmin miehet arvostivat sitä, että nainen osasi luoda heille pehmeämmän ja kauniimman kotiympäristön. Nyt osa kokee sen kirouksena.

Ovat kaapissa.

Ja niitä kaapissaolijoita on yhä yllättävän paljon. Mikä on tosi outoa, kun yhteiskunta ei milläänlailla enää kaappiin pakota.

Jos lähdetään siitä, että ap:n kuvaama ihanteellinen elämäntapa on melko yleinen sinkkumiesten elämäntapa Suomessa, niin enpä usko, että homoseksuaalisuuden myöntäminen ratkaisisi ko. ongelmaa, vaikka ap olisikin homo. Tunnen nimittäin paljon homoja ja hekin harrastavat aika monipuolisesti, matkustelevat erityisen paljon ja sisustavat jopa enemmän kuin minä, laittautuvat ja bilettävät. Sosiaalinen elämä on vilkasta.

Muutenkaan ap:sta ei tule homo mieleen, vaan enemmän mies, joka on hiukan syrjäytynyt, koska sitä naista ei ole ollut. Naisten syy sekin, heh, mutta totta toinen puoli, koska naisen puuttuminen vaikuttaa mieheen ilmeisesti todella musertavasti. Naiset pärjäävät sinkkuina paremmin, koska heillä on enemmän sosiaalista elämää. Yksinäisyys ei vain ole terveellistä, katsoo sitä miten päin vain. Tulee masennusta ja muitakin ongelmia helposti. Ap:kaan ei maininnut sanaakaan sosiaalisesta elämästä. Sekin on ahdistavaa, jos pari elää vain keskenään ilman sosiaalista elämää ja siitä koituu parisuhdeongelmia pitkän päälle. Jonkinlaista pelokasta kontrollintarvetta aloituksesta välittyy, mutta toki tässä on vain pari viestiä, ei koko totuus asiasta.

En minäkään usko, että ap on kaapissa. Sen sijaan uskon, että hän on vieraantunut liian kauas elävästä elämästä ja tavallisista ihmisistä. Aivan liian paljon yksin ja liikaa aikaa pyöritellä omituisia ajatuksia. Kannustaisin lähtemään ystävien kanssa ulos nyt, kun on hienot ilmat ja ulkona yhdessä liikkuminen on varsin vähäinen riski.

Se vieraantuneisuus ei useimmiten ole omasta tahdosta kiinni. Yksinäisyyttä on todella, todella paljon. Ja usein se on jatkunut ihan lapsuudesta asti ja taustalla on myös koulukiusaamista. Erityisesti erilaisina koetut lapset kokevat koulukiusaamista ja heissä on paljon yksinäisiä aikuisinakin. Heille kasvaa väheksytyn ihmisen identitetti ja tulee masennusta.

Monet ovat hyviä ihmisiä ja kumppaneita, mutta alkuun pääseminen on vaikeaa sekä oman erityisyyden että huonojen kokemusten muodostaman panssarin takia. Luovutetaan helposti, ei haeta apua muilta ihmisiltä, koska on kokemus siitä, ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä. Ja se on ihan todellinen kokemus se, jos on vaikkapa ADD ja miksei muutenkin. Kokemukset syrjinnästä ovat traumoja ja totta, kunnes ne käsitellään ja huuhdotaan pois psykoterapiassa.

Kaikki eivät silti hae apua. Avun hakemiseenkin vaaditaan kokemusta siitä, että joku joskus jossain on jotain ymmärtänyt ja apua on saatu, edes vähän. Ei apua kokemuksellisella tasolla muuten ole olemassa, vaan avun hakemisen koetaan tuottavan pettymyksen. Miksei tuottaisi, jos on kokemus siitä, että oman avuntarpeen ilmaiseminen tuottaa vain häpeää ja isomman trauman. Liiankin tavallinen tarina se. Usein unohdetaan, että ne jotka hakevat apua ongelmiinsa, ovat kuitenkin hyväosaisia siinä, että heillä on kokemusperäistä tietoa avun saamisesta. 

Varmasti sille on syynsä, että ihminen on jäänyt yksin ja alkanut hautoa mielessään omituisia, epärealistisia ajatuksia ja käsityksiä vastakkaisesta sukupuolesta, parisuhteista jne. Sitä ei kuitenkaan voi korjata kukaan muu kuin hän itse. Parisuhde ei ole sosiaalityötä eikä kenelläkään naisella ole velvoitetta alkaa hyvästä sydämestään olla rikkinäisen ihmisen kanssa.

Jos ap:lle on tärkeää, ettei elämänkumppani sisusta tai matkustele, niin tottakai hänellä on oikeus etsiä sellaista naista. Mutta kuten hän itsekin on huomannut, tuollaiset ehdottomuudet tekevät löytämisestä haastavaa. Etenkin kun lisäksi on lukemattomia muitakin asioita, joiden pitää osua kohdalleen, jotta kahden ihmisen välille voi syntyä rakastava parisuhde.

Ei ole parisuhde sosiaalityötä eikä ap sitä ole toivonutkaan.

Sikäli pidän ap:ta realistina, että hän ymmärtää tuollaisen naisen olevan yksisarvinen ja ymmärrän senkin, että deittimaailmasta varmasti välittyy suorittajamiehen ideaali, mitä vasten itseään helposti peilaa.

Myös sikäli katson ap:n olevan realisti, että hyvin erikoislaatuisen elämäntavan valinneet ihmiset tai vähän erikoiset ihmiset voivat olla juuri sellaisia, jotka tarvitsevat sen kaksosen, jotta parisuhde voi onnistua. Tällaisia parisuhteita on syrjäytettyjen kesken, jolloin parilla voi olla keskenään hyvinkin vahva kontakti eli yhteys. He voivat eristäytyä yhdessä omaan kuplaansa ja muodostaa taisteluparin maailmaa vastaan. Parhaimmillaan hienoa ja erityistä, huonoimmillaan perhehelvetti pitkän päälle, tai jotakin siltä väliltä niin kuin kaikki parisuhteet.

Parisuhdetta ei voi luokitella sen mukaisesti mikä liima sitä yhdessä pitää, ellei se sitten ole sadismi/masokismi. Silloin suhde on alusta asti vääristynyt ja vaarallinen. Kaksosen etsiminen on eksentriä ja löytäminen harvinaista, se herättää jonkinlaista inhoakin ehkä, koska ei ole kovin tavallista. Mutta sellaisista pareista voi tulla onnellisiakin, jos kaksosensa sattuu löytämään, koska kyllä rakkaus voi myös parantaa. Ainakin itse uskon niin ja sanoohan itse Sigmund Freudkin niin, että rakastaminen ja työn tekeminen on terveyden merkki. Itse rakastamisen arki eheyttää, koska ihminen syntyy suhteessa toiseen. Yksinään oleminen ei samalla tavalla kasvata ja kypsytä. Tosin välillä hedelmä putoaa puusta jonkun päähän. 

Oletko joku risoissa verrareissa viihtyvä Jouko Turkka? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliskohan palstapojalla niin, että tulotilanne ei ole juuri koskaan ehtinyt tulla puheeksikaan tyttöjen kanssa, vaan ihan muuhun on tyssännyt.

En ole ap mutta vastasin ketjuun, ja minulla on hieman vastaava elämäntapa.

Edellisen kanssa orastava romanssi tyssäsi kun nainen kertoili tulevaisuudensuunnitelmistaan. Ei siis ehdottanut tai vaatinut mitään, kunhan kertoi mitä aikoi seuravien vuosien aikana tehdä. Suunnitelmana oli laittaa perintönä saatu käytännössä talo paraatikuntoon. Kunto sellainen että koko pytinki olisi melkeinpä rakennettava uusiksi. Kallista, iso työ, ja vuosien asuminen joko muualla tai rakennustyömaalla.

Oikein kiva hippihenkinen nainen muuten.

Emme eronneet koska emme seurustelleetkaan "virallisesti", tajusin vain etten lähtisi tuohon projektiin mukaan. Ja sen nainen oli päättänyt toteuttaa.

Rahasta ei jäänyt kiinni. Nainen oli persaukinen, minä en.

Sitä edellisen kanssa kaatui siihen että nainen halusi todella perinteisen Ukko/Vaimo-kuvion. Oli ensin aloitteellinen ja hauska, mutta vain koska miehen saamisella oli kiire.

 

Mahtaa sinua nyt harmittaa, jos olisit mennyt hommaan mukaan olisi teillä nyt parisuhde sen sijaan että kirjoittelet täällä perheellisille. Yhteisestä rempasta selviäminen yhdistää, ja olisihan rempan taloudellinen arvonnousukin tullut hyödyksesi (tuskin kukaan olettaa uuden kumppanin ihan vaan seksipalkalla remppaa tekevän).

Eli olisi suhde ja kiva talo, mutta sinä jatkat kerrostalossa, luutavasti vielä vuokralla kartuttaen muiden omaisuutta.  :)

Kaalimato myy fantasianukkeja. Pysyy kuosissa eikä valita. Osamaksu/lasku on ok

Ihmiset ovat aika sokeita sille miten harvinaista yksilöä he etsivät siinä vaiheessa, kun ovat listanneet monta vaatimusta. Vaikka vaatimukset olisivat sellaisia, että mikään niistä yksinään ei ole harvinainen, niin yhdessä ne rajaavat todella paljon.

Jos tietyn ominaisuuden esiintyvyys väestössä on noin 10 % niin kaksi tällaista vaatimusta yhdessä rajaa soveltuvat henkilöt jo vain yhteen prosenttiin. Siihen vielä pari lisävaatimusta, niin ollaan etsimässä yksisarvista.

Ihminen, joka ei pidä lainkaan herkuttelusta, on epäilyttävä :D

Hyvä ruoka ja matkustelu ovat erittäin yleisiä "harrasteita" niin naisten kuin miestenkin kohdalla, ei kai ole ihme, että jos noista asioista ei saa pitää, niin se rajaa ison joukon ihmisiä pois mahdollisista kumppaneista (valtaosan). Itse pitäisin outona, jos noista asioista ei saisi olla kiinnostunut. Vaikkein matkustele kuin  max kerran vuodessa ja en syö kalliissa ravintoloissa, niin silti tuollainen rajaus kuulostaisi siltä, että kyseinen seuranhakija on kummallinen niuhottaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli hyvä pointti aikaisemmalta.

"Miksi nainen ei voisi olla kiinnostunut jostain muusta...kuten hyvää ruokaa, matkustelua ja sisustamista"

Kysymys kuuluu miksi pitää olla kiinnostunut juuri näistä? Eivät kaikki miehetkään harrasta jenkkiautoja, oluenjuontia ja puutöitä.

Ihan kuin hyvästä ruuasta ja kauniista kodista tykkäävät ihmiset eivät kiinnostuisi muusta. Kiva koti ja hyvä ruoka on elämän perustarpeita, sitä päivittäistä perustarvetta kuten hampaidenpesu ja d-vitamiini. Niiden päälle tulee sitten harrastukset ja kiinnostuksenkohteet.

Aiemmin miehet arvostivat sitä, että nainen osasi luoda heille pehmeämmän ja kauniimman kotiympäristön. Nyt osa kokee sen kirouksena.

Ovat kaapissa.

Ja niitä kaapissaolijoita on yhä yllättävän paljon. Mikä on tosi outoa, kun yhteiskunta ei milläänlailla enää kaappiin pakota.

Jos lähdetään siitä, että ap:n kuvaama ihanteellinen elämäntapa on melko yleinen sinkkumiesten elämäntapa Suomessa, niin enpä usko, että homoseksuaalisuuden myöntäminen ratkaisisi ko. ongelmaa, vaikka ap olisikin homo. Tunnen nimittäin paljon homoja ja hekin harrastavat aika monipuolisesti, matkustelevat erityisen paljon ja sisustavat jopa enemmän kuin minä, laittautuvat ja bilettävät. Sosiaalinen elämä on vilkasta.

Muutenkaan ap:sta ei tule homo mieleen, vaan enemmän mies, joka on hiukan syrjäytynyt, koska sitä naista ei ole ollut. Naisten syy sekin, heh, mutta totta toinen puoli, koska naisen puuttuminen vaikuttaa mieheen ilmeisesti todella musertavasti. Naiset pärjäävät sinkkuina paremmin, koska heillä on enemmän sosiaalista elämää. Yksinäisyys ei vain ole terveellistä, katsoo sitä miten päin vain. Tulee masennusta ja muitakin ongelmia helposti. Ap:kaan ei maininnut sanaakaan sosiaalisesta elämästä. Sekin on ahdistavaa, jos pari elää vain keskenään ilman sosiaalista elämää ja siitä koituu parisuhdeongelmia pitkän päälle. Jonkinlaista pelokasta kontrollintarvetta aloituksesta välittyy, mutta toki tässä on vain pari viestiä, ei koko totuus asiasta.

En minäkään usko, että ap on kaapissa. Sen sijaan uskon, että hän on vieraantunut liian kauas elävästä elämästä ja tavallisista ihmisistä. Aivan liian paljon yksin ja liikaa aikaa pyöritellä omituisia ajatuksia. Kannustaisin lähtemään ystävien kanssa ulos nyt, kun on hienot ilmat ja ulkona yhdessä liikkuminen on varsin vähäinen riski.

Se vieraantuneisuus ei useimmiten ole omasta tahdosta kiinni. Yksinäisyyttä on todella, todella paljon. Ja usein se on jatkunut ihan lapsuudesta asti ja taustalla on myös koulukiusaamista. Erityisesti erilaisina koetut lapset kokevat koulukiusaamista ja heissä on paljon yksinäisiä aikuisinakin. Heille kasvaa väheksytyn ihmisen identitetti ja tulee masennusta.

Monet ovat hyviä ihmisiä ja kumppaneita, mutta alkuun pääseminen on vaikeaa sekä oman erityisyyden että huonojen kokemusten muodostaman panssarin takia. Luovutetaan helposti, ei haeta apua muilta ihmisiltä, koska on kokemus siitä, ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä. Ja se on ihan todellinen kokemus se, jos on vaikkapa ADD ja miksei muutenkin. Kokemukset syrjinnästä ovat traumoja ja totta, kunnes ne käsitellään ja huuhdotaan pois psykoterapiassa.

Kaikki eivät silti hae apua. Avun hakemiseenkin vaaditaan kokemusta siitä, että joku joskus jossain on jotain ymmärtänyt ja apua on saatu, edes vähän. Ei apua kokemuksellisella tasolla muuten ole olemassa, vaan avun hakemisen koetaan tuottavan pettymyksen. Miksei tuottaisi, jos on kokemus siitä, että oman avuntarpeen ilmaiseminen tuottaa vain häpeää ja isomman trauman. Liiankin tavallinen tarina se. Usein unohdetaan, että ne jotka hakevat apua ongelmiinsa, ovat kuitenkin hyväosaisia siinä, että heillä on kokemusperäistä tietoa avun saamisesta. 

Varmasti sille on syynsä, että ihminen on jäänyt yksin ja alkanut hautoa mielessään omituisia, epärealistisia ajatuksia ja käsityksiä vastakkaisesta sukupuolesta, parisuhteista jne. Sitä ei kuitenkaan voi korjata kukaan muu kuin hän itse. Parisuhde ei ole sosiaalityötä eikä kenelläkään naisella ole velvoitetta alkaa hyvästä sydämestään olla rikkinäisen ihmisen kanssa.

Jos ap:lle on tärkeää, ettei elämänkumppani sisusta tai matkustele, niin tottakai hänellä on oikeus etsiä sellaista naista. Mutta kuten hän itsekin on huomannut, tuollaiset ehdottomuudet tekevät löytämisestä haastavaa. Etenkin kun lisäksi on lukemattomia muitakin asioita, joiden pitää osua kohdalleen, jotta kahden ihmisen välille voi syntyä rakastava parisuhde.

Ei ole parisuhde sosiaalityötä eikä ap sitä ole toivonutkaan.

Sikäli pidän ap:ta realistina, että hän ymmärtää tuollaisen naisen olevan yksisarvinen ja ymmärrän senkin, että deittimaailmasta varmasti välittyy suorittajamiehen ideaali, mitä vasten itseään helposti peilaa.

Myös sikäli katson ap:n olevan realisti, että hyvin erikoislaatuisen elämäntavan valinneet ihmiset tai vähän erikoiset ihmiset voivat olla juuri sellaisia, jotka tarvitsevat sen kaksosen, jotta parisuhde voi onnistua. Tällaisia parisuhteita on syrjäytettyjen kesken, jolloin parilla voi olla keskenään hyvinkin vahva kontakti eli yhteys. He voivat eristäytyä yhdessä omaan kuplaansa ja muodostaa taisteluparin maailmaa vastaan. Parhaimmillaan hienoa ja erityistä, huonoimmillaan perhehelvetti pitkän päälle, tai jotakin siltä väliltä niin kuin kaikki parisuhteet.

Parisuhdetta ei voi luokitella sen mukaisesti mikä liima sitä yhdessä pitää, ellei se sitten ole sadismi/masokismi. Silloin suhde on alusta asti vääristynyt ja vaarallinen. Kaksosen etsiminen on eksentriä ja löytäminen harvinaista, se herättää jonkinlaista inhoakin ehkä, koska ei ole kovin tavallista. Mutta sellaisista pareista voi tulla onnellisiakin, jos kaksosensa sattuu löytämään, koska kyllä rakkaus voi myös parantaa. Ainakin itse uskon niin ja sanoohan itse Sigmund Freudkin niin, että rakastaminen ja työn tekeminen on terveyden merkki. Itse rakastamisen arki eheyttää, koska ihminen syntyy suhteessa toiseen. Yksinään oleminen ei samalla tavalla kasvata ja kypsytä. Tosin välillä hedelmä putoaa puusta jonkun päähän. 

Uskotko sinä, että ap pystyy rakastamaan? Varmasti pystyy ihastumaan instabeibeen, mutta mitä tapahtuisi jos naisen vartalo muuttuisi vaikka raskauden vuoksi? Vieläkö raskaus riittäisi?

Se tuossa kuviossa minua eniten haittaisi, tietäisin olevani pelkkä kroppa jolla on arvoa vain jos se pysyy kitudieetillä ja kovalla treenaamisella luonnottomana. Jos vaikka jaksaisin kuurittaa sen 20 v, viimeistään ikä tekisi kroppani ja minut arvottomaksi, koska minun arvoni olisi vain se fitnessmallikeho, ei mikään muu.

Useimmat naiset havaitsevat tuon aika pian, omaksi onnekseen, eikä tuo siksi saa mitään pitkää suhdetta. Siis sellaista kun enemmistö tarkoittaa oikealla suhteella, suhdetta jossa on molemminpuolista rakkautta, eikä vaan treenikaveruutta.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen, joka ei pidä lainkaan herkuttelusta, on epäilyttävä :D

Hyvä ruoka ja matkustelu ovat erittäin yleisiä "harrasteita" niin naisten kuin miestenkin kohdalla, ei kai ole ihme, että jos noista asioista ei saa pitää, niin se rajaa ison joukon ihmisiä pois mahdollisista kumppaneista (valtaosan). Itse pitäisin outona, jos noista asioista ei saisi olla kiinnostunut. Vaikkein matkustele kuin  max kerran vuodessa ja en syö kalliissa ravintoloissa, niin silti tuollainen rajaus kuulostaisi siltä, että kyseinen seuranhakija on kummallinen niuhottaja.

Jep, rahka-petri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli hyvä pointti aikaisemmalta.

"Miksi nainen ei voisi olla kiinnostunut jostain muusta...kuten hyvää ruokaa, matkustelua ja sisustamista"

Kysymys kuuluu miksi pitää olla kiinnostunut juuri näistä? Eivät kaikki miehetkään harrasta jenkkiautoja, oluenjuontia ja puutöitä.

Ihan kuin hyvästä ruuasta ja kauniista kodista tykkäävät ihmiset eivät kiinnostuisi muusta. Kiva koti ja hyvä ruoka on elämän perustarpeita, sitä päivittäistä perustarvetta kuten hampaidenpesu ja d-vitamiini. Niiden päälle tulee sitten harrastukset ja kiinnostuksenkohteet.

Aiemmin miehet arvostivat sitä, että nainen osasi luoda heille pehmeämmän ja kauniimman kotiympäristön. Nyt osa kokee sen kirouksena.

Ovat kaapissa.

Ja niitä kaapissaolijoita on yhä yllättävän paljon. Mikä on tosi outoa, kun yhteiskunta ei milläänlailla enää kaappiin pakota.

Jos lähdetään siitä, että ap:n kuvaama ihanteellinen elämäntapa on melko yleinen sinkkumiesten elämäntapa Suomessa, niin enpä usko, että homoseksuaalisuuden myöntäminen ratkaisisi ko. ongelmaa, vaikka ap olisikin homo. Tunnen nimittäin paljon homoja ja hekin harrastavat aika monipuolisesti, matkustelevat erityisen paljon ja sisustavat jopa enemmän kuin minä, laittautuvat ja bilettävät. Sosiaalinen elämä on vilkasta.

Muutenkaan ap:sta ei tule homo mieleen, vaan enemmän mies, joka on hiukan syrjäytynyt, koska sitä naista ei ole ollut. Naisten syy sekin, heh, mutta totta toinen puoli, koska naisen puuttuminen vaikuttaa mieheen ilmeisesti todella musertavasti. Naiset pärjäävät sinkkuina paremmin, koska heillä on enemmän sosiaalista elämää. Yksinäisyys ei vain ole terveellistä, katsoo sitä miten päin vain. Tulee masennusta ja muitakin ongelmia helposti. Ap:kaan ei maininnut sanaakaan sosiaalisesta elämästä. Sekin on ahdistavaa, jos pari elää vain keskenään ilman sosiaalista elämää ja siitä koituu parisuhdeongelmia pitkän päälle. Jonkinlaista pelokasta kontrollintarvetta aloituksesta välittyy, mutta toki tässä on vain pari viestiä, ei koko totuus asiasta.

En minäkään usko, että ap on kaapissa. Sen sijaan uskon, että hän on vieraantunut liian kauas elävästä elämästä ja tavallisista ihmisistä. Aivan liian paljon yksin ja liikaa aikaa pyöritellä omituisia ajatuksia. Kannustaisin lähtemään ystävien kanssa ulos nyt, kun on hienot ilmat ja ulkona yhdessä liikkuminen on varsin vähäinen riski.

Se vieraantuneisuus ei useimmiten ole omasta tahdosta kiinni. Yksinäisyyttä on todella, todella paljon. Ja usein se on jatkunut ihan lapsuudesta asti ja taustalla on myös koulukiusaamista. Erityisesti erilaisina koetut lapset kokevat koulukiusaamista ja heissä on paljon yksinäisiä aikuisinakin. Heille kasvaa väheksytyn ihmisen identitetti ja tulee masennusta.

Monet ovat hyviä ihmisiä ja kumppaneita, mutta alkuun pääseminen on vaikeaa sekä oman erityisyyden että huonojen kokemusten muodostaman panssarin takia. Luovutetaan helposti, ei haeta apua muilta ihmisiltä, koska on kokemus siitä, ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä. Ja se on ihan todellinen kokemus se, jos on vaikkapa ADD ja miksei muutenkin. Kokemukset syrjinnästä ovat traumoja ja totta, kunnes ne käsitellään ja huuhdotaan pois psykoterapiassa.

Kaikki eivät silti hae apua. Avun hakemiseenkin vaaditaan kokemusta siitä, että joku joskus jossain on jotain ymmärtänyt ja apua on saatu, edes vähän. Ei apua kokemuksellisella tasolla muuten ole olemassa, vaan avun hakemisen koetaan tuottavan pettymyksen. Miksei tuottaisi, jos on kokemus siitä, että oman avuntarpeen ilmaiseminen tuottaa vain häpeää ja isomman trauman. Liiankin tavallinen tarina se. Usein unohdetaan, että ne jotka hakevat apua ongelmiinsa, ovat kuitenkin hyväosaisia siinä, että heillä on kokemusperäistä tietoa avun saamisesta. 

Varmasti sille on syynsä, että ihminen on jäänyt yksin ja alkanut hautoa mielessään omituisia, epärealistisia ajatuksia ja käsityksiä vastakkaisesta sukupuolesta, parisuhteista jne. Sitä ei kuitenkaan voi korjata kukaan muu kuin hän itse. Parisuhde ei ole sosiaalityötä eikä kenelläkään naisella ole velvoitetta alkaa hyvästä sydämestään olla rikkinäisen ihmisen kanssa.

Jos ap:lle on tärkeää, ettei elämänkumppani sisusta tai matkustele, niin tottakai hänellä on oikeus etsiä sellaista naista. Mutta kuten hän itsekin on huomannut, tuollaiset ehdottomuudet tekevät löytämisestä haastavaa. Etenkin kun lisäksi on lukemattomia muitakin asioita, joiden pitää osua kohdalleen, jotta kahden ihmisen välille voi syntyä rakastava parisuhde.

Ei ole parisuhde sosiaalityötä eikä ap sitä ole toivonutkaan.

Sikäli pidän ap:ta realistina, että hän ymmärtää tuollaisen naisen olevan yksisarvinen ja ymmärrän senkin, että deittimaailmasta varmasti välittyy suorittajamiehen ideaali, mitä vasten itseään helposti peilaa.

Myös sikäli katson ap:n olevan realisti, että hyvin erikoislaatuisen elämäntavan valinneet ihmiset tai vähän erikoiset ihmiset voivat olla juuri sellaisia, jotka tarvitsevat sen kaksosen, jotta parisuhde voi onnistua. Tällaisia parisuhteita on syrjäytettyjen kesken, jolloin parilla voi olla keskenään hyvinkin vahva kontakti eli yhteys. He voivat eristäytyä yhdessä omaan kuplaansa ja muodostaa taisteluparin maailmaa vastaan. Parhaimmillaan hienoa ja erityistä, huonoimmillaan perhehelvetti pitkän päälle, tai jotakin siltä väliltä niin kuin kaikki parisuhteet.

Parisuhdetta ei voi luokitella sen mukaisesti mikä liima sitä yhdessä pitää, ellei se sitten ole sadismi/masokismi. Silloin suhde on alusta asti vääristynyt ja vaarallinen. Kaksosen etsiminen on eksentriä ja löytäminen harvinaista, se herättää jonkinlaista inhoakin ehkä, koska ei ole kovin tavallista. Mutta sellaisista pareista voi tulla onnellisiakin, jos kaksosensa sattuu löytämään, koska kyllä rakkaus voi myös parantaa. Ainakin itse uskon niin ja sanoohan itse Sigmund Freudkin niin, että rakastaminen ja työn tekeminen on terveyden merkki. Itse rakastamisen arki eheyttää, koska ihminen syntyy suhteessa toiseen. Yksinään oleminen ei samalla tavalla kasvata ja kypsytä. Tosin välillä hedelmä putoaa puusta jonkun päähän. 

Uskotko sinä, että ap pystyy rakastamaan? Varmasti pystyy ihastumaan instabeibeen, mutta mitä tapahtuisi jos naisen vartalo muuttuisi vaikka raskauden vuoksi? Vieläkö raskaus riittäisi?

Se tuossa kuviossa minua eniten haittaisi, tietäisin olevani pelkkä kroppa jolla on arvoa vain jos se pysyy kitudieetillä ja kovalla treenaamisella luonnottomana. Jos vaikka jaksaisin kuurittaa sen 20 v, viimeistään ikä tekisi kroppani ja minut arvottomaksi, koska minun arvoni olisi vain se fitnessmallikeho, ei mikään muu.

Useimmat naiset havaitsevat tuon aika pian, omaksi onnekseen, eikä tuo siksi saa mitään pitkää suhdetta. Siis sellaista kun enemmistö tarkoittaa oikealla suhteella, suhdetta jossa on molemminpuolista rakkautta, eikä vaan treenikaveruutta.

En tunne ap:ta, joten en lähde tuollaista arvioimaan. En usko, että fitness-malli sopii millään tavalla ap:n kuvioon, mutta maratoonari voisi sopia. Pitkien matkojen juoksijat ovat useimmiten askeetikkoja, koska muuten ei jaksa juosta. Ja askeesistakin voi nauttia. Syömishäiriöisenä (ex)tiedän sen. Jokin erityinen suhde ap:llakin vaikuttaa syömiseen olevan kuten monella nykyihmisellä, koska syömisellä rakennetaan identiteettiä.

Mua ei sosiaalinen asema kiinnosta pätkän vertaa. Matkustelu on ihan kivaa, olen matkustanut paljon, mutta alkanut miettiä enemmän sen kannattavuutta ympäristön/maapallon kannalta, eli tulevaisuudessa se lienee vähenemään päin yhä enemmän. Tykkään puuhastella ulkona, olen ulkoilmaihminen, puutarhatyöt, merellä oleminen, retkeily, lenkkeily, eläimet. Puitteiden ei tarvii olla ihmeelliset, mutta haluan tilaa harrastuksilleni ja tarvitsen puutarhan. Kimallusta tai mitään statussymboleita en todellakaan halua, oikeastaan aika päinvastoin. Ruoasta nauttiminen on yksi elämän harvoja halpoja huveja, en missään tapauksessa halua luopua siitä. Tykkään myös, että mieskin on kiinnostunut kokeilemaan uusia makuja ja laittamaan ruokaa. 

Tykkään melko simppelistä elämästä, mulla on rikas pään sisäinen elämä ja työni, harrastukseni yms on kaikki luovaa ja aikaa vievää. Mieheltä odotan samaa kuin itseltäni, pärjää elämässä (siis niin ettei ole hunningolla), on positiivinen ja utelias, tykkää olla luonnossa ja osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa. 

Semmoinen tuossa jo onkin.

Olen siis varmaan aika tavallinen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli hyvä pointti aikaisemmalta.

"Miksi nainen ei voisi olla kiinnostunut jostain muusta...kuten hyvää ruokaa, matkustelua ja sisustamista"

Kysymys kuuluu miksi pitää olla kiinnostunut juuri näistä? Eivät kaikki miehetkään harrasta jenkkiautoja, oluenjuontia ja puutöitä.

Ihan kuin hyvästä ruuasta ja kauniista kodista tykkäävät ihmiset eivät kiinnostuisi muusta. Kiva koti ja hyvä ruoka on elämän perustarpeita, sitä päivittäistä perustarvetta kuten hampaidenpesu ja d-vitamiini. Niiden päälle tulee sitten harrastukset ja kiinnostuksenkohteet.

Aiemmin miehet arvostivat sitä, että nainen osasi luoda heille pehmeämmän ja kauniimman kotiympäristön. Nyt osa kokee sen kirouksena.

Ovat kaapissa.

Ja niitä kaapissaolijoita on yhä yllättävän paljon. Mikä on tosi outoa, kun yhteiskunta ei milläänlailla enää kaappiin pakota.

Jos lähdetään siitä, että ap:n kuvaama ihanteellinen elämäntapa on melko yleinen sinkkumiesten elämäntapa Suomessa, niin enpä usko, että homoseksuaalisuuden myöntäminen ratkaisisi ko. ongelmaa, vaikka ap olisikin homo. Tunnen nimittäin paljon homoja ja hekin harrastavat aika monipuolisesti, matkustelevat erityisen paljon ja sisustavat jopa enemmän kuin minä, laittautuvat ja bilettävät. Sosiaalinen elämä on vilkasta.

Muutenkaan ap:sta ei tule homo mieleen, vaan enemmän mies, joka on hiukan syrjäytynyt, koska sitä naista ei ole ollut. Naisten syy sekin, heh, mutta totta toinen puoli, koska naisen puuttuminen vaikuttaa mieheen ilmeisesti todella musertavasti. Naiset pärjäävät sinkkuina paremmin, koska heillä on enemmän sosiaalista elämää. Yksinäisyys ei vain ole terveellistä, katsoo sitä miten päin vain. Tulee masennusta ja muitakin ongelmia helposti. Ap:kaan ei maininnut sanaakaan sosiaalisesta elämästä. Sekin on ahdistavaa, jos pari elää vain keskenään ilman sosiaalista elämää ja siitä koituu parisuhdeongelmia pitkän päälle. Jonkinlaista pelokasta kontrollintarvetta aloituksesta välittyy, mutta toki tässä on vain pari viestiä, ei koko totuus asiasta.

En minäkään usko, että ap on kaapissa. Sen sijaan uskon, että hän on vieraantunut liian kauas elävästä elämästä ja tavallisista ihmisistä. Aivan liian paljon yksin ja liikaa aikaa pyöritellä omituisia ajatuksia. Kannustaisin lähtemään ystävien kanssa ulos nyt, kun on hienot ilmat ja ulkona yhdessä liikkuminen on varsin vähäinen riski.

Se vieraantuneisuus ei useimmiten ole omasta tahdosta kiinni. Yksinäisyyttä on todella, todella paljon. Ja usein se on jatkunut ihan lapsuudesta asti ja taustalla on myös koulukiusaamista. Erityisesti erilaisina koetut lapset kokevat koulukiusaamista ja heissä on paljon yksinäisiä aikuisinakin. Heille kasvaa väheksytyn ihmisen identitetti ja tulee masennusta.

Monet ovat hyviä ihmisiä ja kumppaneita, mutta alkuun pääseminen on vaikeaa sekä oman erityisyyden että huonojen kokemusten muodostaman panssarin takia. Luovutetaan helposti, ei haeta apua muilta ihmisiltä, koska on kokemus siitä, ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä. Ja se on ihan todellinen kokemus se, jos on vaikkapa ADD ja miksei muutenkin. Kokemukset syrjinnästä ovat traumoja ja totta, kunnes ne käsitellään ja huuhdotaan pois psykoterapiassa.

Kaikki eivät silti hae apua. Avun hakemiseenkin vaaditaan kokemusta siitä, että joku joskus jossain on jotain ymmärtänyt ja apua on saatu, edes vähän. Ei apua kokemuksellisella tasolla muuten ole olemassa, vaan avun hakemisen koetaan tuottavan pettymyksen. Miksei tuottaisi, jos on kokemus siitä, että oman avuntarpeen ilmaiseminen tuottaa vain häpeää ja isomman trauman. Liiankin tavallinen tarina se. Usein unohdetaan, että ne jotka hakevat apua ongelmiinsa, ovat kuitenkin hyväosaisia siinä, että heillä on kokemusperäistä tietoa avun saamisesta. 

Varmasti sille on syynsä, että ihminen on jäänyt yksin ja alkanut hautoa mielessään omituisia, epärealistisia ajatuksia ja käsityksiä vastakkaisesta sukupuolesta, parisuhteista jne. Sitä ei kuitenkaan voi korjata kukaan muu kuin hän itse. Parisuhde ei ole sosiaalityötä eikä kenelläkään naisella ole velvoitetta alkaa hyvästä sydämestään olla rikkinäisen ihmisen kanssa.

Jos ap:lle on tärkeää, ettei elämänkumppani sisusta tai matkustele, niin tottakai hänellä on oikeus etsiä sellaista naista. Mutta kuten hän itsekin on huomannut, tuollaiset ehdottomuudet tekevät löytämisestä haastavaa. Etenkin kun lisäksi on lukemattomia muitakin asioita, joiden pitää osua kohdalleen, jotta kahden ihmisen välille voi syntyä rakastava parisuhde.

Ei ole parisuhde sosiaalityötä eikä ap sitä ole toivonutkaan.

Sikäli pidän ap:ta realistina, että hän ymmärtää tuollaisen naisen olevan yksisarvinen ja ymmärrän senkin, että deittimaailmasta varmasti välittyy suorittajamiehen ideaali, mitä vasten itseään helposti peilaa.

Myös sikäli katson ap:n olevan realisti, että hyvin erikoislaatuisen elämäntavan valinneet ihmiset tai vähän erikoiset ihmiset voivat olla juuri sellaisia, jotka tarvitsevat sen kaksosen, jotta parisuhde voi onnistua. Tällaisia parisuhteita on syrjäytettyjen kesken, jolloin parilla voi olla keskenään hyvinkin vahva kontakti eli yhteys. He voivat eristäytyä yhdessä omaan kuplaansa ja muodostaa taisteluparin maailmaa vastaan. Parhaimmillaan hienoa ja erityistä, huonoimmillaan perhehelvetti pitkän päälle, tai jotakin siltä väliltä niin kuin kaikki parisuhteet.

Parisuhdetta ei voi luokitella sen mukaisesti mikä liima sitä yhdessä pitää, ellei se sitten ole sadismi/masokismi. Silloin suhde on alusta asti vääristynyt ja vaarallinen. Kaksosen etsiminen on eksentriä ja löytäminen harvinaista, se herättää jonkinlaista inhoakin ehkä, koska ei ole kovin tavallista. Mutta sellaisista pareista voi tulla onnellisiakin, jos kaksosensa sattuu löytämään, koska kyllä rakkaus voi myös parantaa. Ainakin itse uskon niin ja sanoohan itse Sigmund Freudkin niin, että rakastaminen ja työn tekeminen on terveyden merkki. Itse rakastamisen arki eheyttää, koska ihminen syntyy suhteessa toiseen. Yksinään oleminen ei samalla tavalla kasvata ja kypsytä. Tosin välillä hedelmä putoaa puusta jonkun päähän. 

Uskotko sinä, että ap pystyy rakastamaan? Varmasti pystyy ihastumaan instabeibeen, mutta mitä tapahtuisi jos naisen vartalo muuttuisi vaikka raskauden vuoksi? Vieläkö raskaus riittäisi?

Se tuossa kuviossa minua eniten haittaisi, tietäisin olevani pelkkä kroppa jolla on arvoa vain jos se pysyy kitudieetillä ja kovalla treenaamisella luonnottomana. Jos vaikka jaksaisin kuurittaa sen 20 v, viimeistään ikä tekisi kroppani ja minut arvottomaksi, koska minun arvoni olisi vain se fitnessmallikeho, ei mikään muu.

Useimmat naiset havaitsevat tuon aika pian, omaksi onnekseen, eikä tuo siksi saa mitään pitkää suhdetta. Siis sellaista kun enemmistö tarkoittaa oikealla suhteella, suhdetta jossa on molemminpuolista rakkautta, eikä vaan treenikaveruutta.

En tunne ap:ta, joten en lähde tuollaista arvioimaan. En usko, että fitness-malli sopii millään tavalla ap:n kuvioon, mutta maratoonari voisi sopia. Pitkien matkojen juoksijat ovat useimmiten askeetikkoja, koska muuten ei jaksa juosta. Ja askeesistakin voi nauttia. Syömishäiriöisenä (ex)tiedän sen. Jokin erityinen suhde ap:llakin vaikuttaa syömiseen olevan kuten monella nykyihmisellä, koska syömisellä rakennetaan identiteettiä.

Ai sellainen tissitön maratoonari? Rinnat kun on rasvaa, ja sitä rasvaa vastaan pitää siinä askeettisuudessa "taistella". Kyllä tuo tarkoittaa "urheilullisuudella" sellaista fanaattista salikissaa, joka laskee joka kalorin ja treenaa tunteja joka päivä, ei mitään luonnollista liikuntaa.

Joku puhui, että ap:n pitäisi hakea apua. Onko oikeasti olemassa  lääkitystä pinnallisuuteen, tunteettomuuteen, ja jos ihan suoraan sanotaan, itsekkyyteen ja kuspäisyyteen?

Jos on kerran kyse ominaisuudesta, eikä sairaudesta.

Eiköhän tämä pääty niin kuin luonto on hyväksi tarkoittanut, elämään yksin.

Kun tämä on kuitenkin jo ainakin 10. aloitus samasta aiheesta, riittäisikö ap:lla yhden kerran kantti vähän perustella, että mitä nainen saisi tuollaisesta "suhteesta"?