Pitikö teidän aina totella vanhempianne? Oletteko osanneet pitää puolianne ihmisiä vastaan aikuisena?

Eikö ole ketään autoritääristen vanhempien lapsia linjoilla?

Kasvoin liian kiltiksi, ja kun pidän puoliani, teen sen turhan agressiivisesti, ja siitä seuraa riitoja.

Siksi vaan ghostaan hyväksikäyttävät ihmiset.

Piti aina totella, mitään ei saanut kyseenalaistaa. Edelleen pitäisi tehdä kaikki heidän tahdon mukaan.

Oli kova kuri ja pelkään vieläkin ihmisiä jossain määrin.

Piti todellakin totella. Mutta oon aina ollut temperamenttinen ja enkä kestä yhtään, jos mua tai läheisiä kohdellaan väärin. Mutta muuten oon kiltti ja tottelevainen edelleenkin.

Opin puolustamaan itseäni vasta yli 30-vuotiaana. Silti välillä kohtaan ihmisiä tai tilanteita, joita siedän liian pitkälle.

Piti totella. On vielä aikuisenakin todella vaikeaa asettaa rajoja muille ihmisille. Esim. Olin joku aika sitten työhaastattelussa, jossa kysyttiin asiattomia kysymyksiä, mutta kilttinä tyttönä vastasin niihin silti. Vasta jälkeenpäin tajusin, ettei olisi tarvinnut..

Piti aina totella, olen ns. kiltiksi kasvatettu. Huonosti olen osannut varsinkin vieraampien ihmisten kanssa pitää puoleni. Nyt vähän vanhempana oppinut sitä jonkun verran. Joustan kyllä helposti.

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin liian kiltiksi, ja kun pidän puoliani, teen sen turhan agressiivisesti, ja siitä seuraa riitoja.

Hyvänen aika, tunnistan tästä itseni. :(

Kun olin lapsi ja nuori, isäni korotti todella helposti ääntään ja sai suoranaisia raivokohtauksia. Kun huuto alkoi, tunsin itseni kertakaikkisen kelvottomaksi ja mitättömäksi. Nyt aikuisiällä olen saanut samanlaisia raivareita itse: kilahdan pikkuasioista, jankkaan samasta asiasta tuntikausia ja pyrin repimään vastapuolen verbaalisesti kappaleiksi. Olen vasta viime aikoina huomannut tämän kaavan ja tajunnut käyttäytyväni samalla tavalla kuin isäni. Minulla on todettu vaativan persoonallisuuden piirteitä. 

Pyydän anteeksi kaikilta. Haluan todellakin lopettaa tämän. 

Aina piti totella, mitään ei saanut koskaan kyseenalaistaa ja muiden tarpeet piti laittaa aina omien edelle.

T. Kolme kertaa eronnut kynnysmatto.

Faija hakkasi lujaa kuin olin 3-5 vuotias. Syytä en muista. Suoraan sanottua olin lähellä kuolla, ennen kuin äiti ilmeisesti uskalsi puolustaa minua tosissaan. Kesti pitkään ennen kuin aloin pärjätä ihmisten kanssa, koska olin aina ollut altavastaaja ja pakko oli totella.

Piti totella ja en osaa pitää puoliani. 😭

Minäkin kestin aikuisikään asti fyysistä ja psyykkistä kaltoinkohtelua, koska ei tullut edes mieleenkään, että mulla olisi ollut minkäänlaisia oikeuksia pitää puoliani. Sitten asuin ulkomailla pari vuotta ja voin paremmin kuin koskaan. Se havahdutti tajuamaan, ettei minulla ole ainoastaan oikeus vaan myös velvollisuus huolehtia omasta hyvinvoinnistani. Se sitten tarkoitti käytännössä välien jäädyttämistä vanhempiin, mutta eipähän enää tarvitse kärsiä.

Olin lapsena ja teininä omapäinen. En tehnyt mitään pahoja juttuja, esim. tupakoinut tai ryypännyt, mutta jos äiti vaikka kielsi menemästä kaverille niin minähän kuitenkin menin. Nyt aikuisena olen myös omapäinen, en tykkää riidellä ja välttelen konflikteja mutta en ole mikään kynnysmatto eikä minua kyllä kukaan komentele.

Mulla on yksi kaveri jolla ei teininä ollut yhtään minkäänlaista kapinavaihetta vaan aina teki tismalleen niin kuin vanhemmat käskivät. Nyt aikuisena edelleen tottelee vanhempiaan ihan kaikessa, ei uskalla mistään sanoa vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Aina piti totella, mitään ei saanut koskaan kyseenalaistaa ja muiden tarpeet piti laittaa aina omien edelle.

T. Kolme kertaa eronnut kynnysmatto.

Mulla on tämä sama. Muistelen että lapsuudessa mitään ei tehty ns. lasten ehdoilla, ei lomamatkojakaan - ne käytettiin mm. taidemuseoissa ja muissa lapsille erittäin kiinnostavissa paikoissa. Vihasin niitä reissuja, joista jälkeenpäin piti olla kiitollinen kun ollaan sentään oltu yhdessä. En muista yhtään uimarannalla käyntiäkään, koska äiti vihasi uintia. Olen mm. ollut korkeassa kuumeessa mummolavierailulla, koska ”mummolle tulee paha mieli jos ei mennä”. Yhtäkkiä esimerkiksi koulun talvilomalla äiti päätti ettei tänään saa mennä kavereille, syytä ei kertonut. Nämä vain pieninä esimerkkeinä, kokemuksista saisi kirjan. Kaverisuhteissakin olen ollut miellyttäjä, ettei kukaan vain suutu jos olen eri mieltä. Tossukka siis.

Sama oli pitkälle aikuisuuteen, hullu äitini saattoi suuttua jos en tullutkaan viikonlopuksi opiskelupaikkakunnalta lapsuuden kotiin. Tai myöhemmin oman perheeni kanssa, aina olisi pitänyt vapaa-aika käyttää lasten mummolassa. Opin vasta melkein nelikymppisenä vetämään rajat. Sanomattakin selvää että minua ei ole autettu, mutta minun on pitänyt auttaa.

Työelämässäkin olen ollut kiltti toisia miellyttävä kynnysmatto. Kunnes tuli mitta täyteen siinäkin, nykyään olen jopa ilkeä jotta saan haluamani. Tiedän että se on väärin, en vain kykene enää kompromisseihin, kun vuosia on ollut altavastaaja.

Piti todellakin totella, aina ja kaikessa. Meillä oli kova kuri. Kasvatuksen lähtökohta oli, että lapsilta piti "ottaa luulot pois", ja minusta kasvatettiin kiltti, nöyrä ja tottelevainen.

Olen nyt 50+ ikäinen, mutta en edelleenkään osaa pitää puoliani, olen alistuva ja annan liian helposti periksi. Meni pitkälle aikuisikään, ennen kuin aloin tajuta, että voin täyttää myös omia tarpeitani ja toiveitani, ja ylipäätään tehdä asioita toisin kuin mihin minut on kasvatettu. Oman lapsen kasvatuksessa olen ollut joissakin asioissa ehkä liiankin löperö, juuri siksi että koen itse saaneeni liian ankaran kasvatuksen.

Piti totella. Jos ei totellut niin äiti aloitti mykkäkoulun ja vihan, jota kesti useita päiviä. Olen 60+ ja en osaa pitää puoliani. Äitini elää vielä 90+ ikään kuin uhallaan, että saa minua alistaa hoitamaan itseään. Aivan paskaa on elämäni.

Vierailija kirjoitti:

Piti totella. Jos ei totellut niin äiti aloitti mykkäkoulun ja vihan, jota kesti useita päiviä. Olen 60+ ja en osaa pitää puoliani. Äitini elää vielä 90+ ikään kuin uhallaan, että saa minua alistaa hoitamaan itseään. Aivan paskaa on elämäni.

Meillä äiti piti mykkäkoulua, isä puolestaan ärjyi ja raivosi. 

- 9

Ei tarvinnut totella, en kyllä mitään pahaa tehnyt.

Meidän perheessä ei saanut kukaan muu ilmaista tunteitaan kuin isä. Me muut sitten sinnittelimme kukin tavallamme. Masennuksesta on tullut osa minua.