Lue keskustelun säännöt.
Mitä sisältöä elämään ehdottaisin kuusikymppiselle äidille? Itkee kurjuutta ja yksinäisyyttä
Valittaa niin kauheasti sitä aina puhelimessa että miksei tulla useammin käymään, on niin kurjaa, on niin yksinäistä jne. Oli koko ikänsä kotiäiti, mutta nyt kun kaikki lapset on jo reippaasti aikuisia ja elävät omaa elämää ja äidillä ei olekaan enää mitään. Ei työtä, ei harrastuksia, ainoa mitä tekee on kävelyllä käyminen. Mitä tekemistä voisi tuollaiselle saada että saisi sisältöä elämään? Jotain sosiaalista mielellään ja mikä täyttäisi päivät.
Kommentit (565)
Käyttäjä38870 kirjoitti:
Ohjaa mamma AV:lle horisemaan, täällä saa muuta v#tutuksen aihetta.
Näinpä. Jos on vähänkin piilevää mielenvikaisuutta, niin täällä se puhkeaa varmasti. Kaikki muutkin avohoitopotilaat ovat jo täällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tää korona aika ahdistaa ihmisiä ja monia vaivaa yksinäisyys. Täytyy tiedostaa onko masennusta ja hakea apua jos nyt saa. Hvetin viisaita neuvoja satelee.
Vierailija kirjoitti:
Jos äidilläsi on kriisi tai hän on masentunut niin ehkä joku keskusteluapu tai terapia.
Masentuneena ei jaksa "uudistua" tai uudistaa elämäänsä ja löytää elämälleen uutta merkitystä.
Takki on varmaan melko tyhjä jos koko elämänsä on ollut muiden tarpeista huolehtija.
Sitä on aika tyhjä olo ja identtiteettikriisi.
Hän on kyllä onnistunut tehtävässään, jos kaikki lapset ovat itsenäistyneet ja omillaan.Kehitysmaissa ja Suomessa ennen sotia, kun suurin osa suomalaisista asui vielä maalla, isovanhemmilla oli tärkeä merkitys. He olivat lapsenlapsiensa pääasiallisia hoivaajia ja kasvattajia, kun vanhemmat olivat töissä pelloilla ja metsissä. Lapset rakastivat isovanhempiaan jopa enemmän kuin omia vanhempiaan.
Nykyään isovanhemmat reissaavat kanarialla ja näkevät lapsenlapsiaan vain sukujuhlissa ja ovat lapsenlapsilleen vain raha-automaatti.
On myös paljon uusioperheitä.
Jos äitisi oli kotiäiti, hänellä ei ole ymmärrettävästi niin laajaa ihmissuhdeverkostoa kuin uraäidillä.
Ystäväpiirin luominen tyhjästä, on sitä vaikeampaa, mitä vanhemmaksi tulee, mutta ei mahdotonta.
Kuusikymppinen äiti ei ole syntynyt mihinkään kehitysmaahan, vaan jälkiteolliseen nopeasti kaupungistuvaan ja kehittyvään valtioon. Oppikoulu ja yliopisto oli helpommin saavutettavissa kuin nykynuorille ja opintotuki oli nykyisen kaltainen niin anteliaisuudelta kuin lainapainotteisuudeltaan.
Minun kuusikymppiset työkaverini olivat olleet nuorena Interrail matkoilla, Marokossa ja Intiassa Goalla, eivätkä kasvaneet missään maaseudun risumajassa. Useimmat puhuivat myös hyvää ruotsia, saksaa ja englantia.
Vierailija kirjoitti:
Harmi että mikään taho ei myy pelkästään naisille suunnattuja ryhmämatkoja. Muutama viikko "yksin" naisryhmässä erikoisissa ja eksoottisissa oloissa voisi tehdä äidillesi hyvää. Matkalla yleensä koti- ja ammattiroolit menettävät merkitystään ja ryhmäläiset hakevat toisistaan seuraa. Parasta mitä voisi tapahtua on se, että äitisi löytäisi ystävän. Sinkkumatka (ei mikään parinhakumatka), jos sellaisia olisi, voisi myös toimia.
Matkat on kalliita, mutta voisitte lapset osallistua kustannuksiin, jos äitisi taloudellinen tilanne ei ole hyvä.
Ei nyt matkustella koska korona. Itse oon ollut monesti omatoimi matkalla, ei tule kalliiksi.
Montakos lasta teitä on? Voi voi, on se rankkaa jos on useampi, eikä kukaan voi pitää yhteyttä edes kerran viikossa! Äiti on paaponut ja passannut teidät piloille! Lyön vetoa että kun teille niitä lapsia ilmaantuu niin kiikutatte niitä hoitoon vähän väliä! Silloin kelpaa kyllä hoitoapu mutta ei muuten tartte pitää yhteyttä kun on se oma elämä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko ruveta keräämään puhelinkortteja tai postimerkkejä niin jäisi jotain arvokasta jälkipolville?
Vierailija kirjoitti:
Ne kerroppa sille mammalle, että on kumma jossei aikuinen ihminen itse itselleen tekemistä keksi. Jos olisi 10vuotias ja valittaisi tekemisenpuuttesta kun pleikkari vietiin niin ok mutta aikuinen,60v. Ei herranlettas.
Sillä nyt sattuu vaan olemaan eteläeurooppalaiset geenit ja ei siksi pysty olemaan yksin. Kyllä näitäkin ihmisiä on. Mutta jotain ihmispelkoa tuossa on taustalla (tai korona), että ei mene ulos itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko ruveta keräämään puhelinkortteja tai postimerkkejä niin jäisi jotain arvokasta jälkipolville?
Tai seteleitä, pankkikortteja.
Ennen kaikkea nyt koronan aikaan toisistaan välittävät ihmiset huolehtivat vanhemmista ihmisistä. Ei ketään voi hylätä olemaan yksin jos on joskus sattunut valitsemaan ammateista arvokkaimman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se valitus luo myös lapselle hirveän taakan kannettavaksi, kun lapsen pitäisi pystyä tekemään omia juttuja ja töitö, niin koko ajan niskassa hirveä syyllisyys, kun ei pysty viettömään joka hetkeä vanhemman kanssa ja sitten kun perään tulee viestejä käynnin jälkeen, että olette ainoa iloni ja on niin synkkää muuten.
En minä lapsenakaan tee koko ajan mitään extremeä, istun kuistilla ja juon kahvia ja nautin hyvästä säästä .
Kyllä ihmisen pitäisi pyrkiä myös itse löytämään iloa asioista, lukea vaikka joku kirja, mistä voi sitten kertoa tai suositella muille.
Pahinta on se valitus ja taakan kaataminen muiden harteille ikään kuin se olisi muiden velvollisuus poistaa se yksinäisyys.
Ja sitten juuri se, että kaikki mitä ehdottaa, valuu kuin vesi hanhen selästä alas. Mene kahvilaan, no mitä minä sinne, kahviahan saa kotona, no maalaa jotain, ei ole välineitä-- huoh
Olen huippusosiaalinen äityli, aina inhonnut yksin oloa mutta nyt se on edessä kun asun yksin, korona ja lapset aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskon lapset ovat hylänneet äitinsä kokonaan eivät ole missään tekemisissä. Sääliksi käy sisko kun oli niin hyvä äitikin.
Onhan se teidän äitikin aikoinaan kuunnellut ja sietänyt lastensa valitusta ,nyt vaan vuorot vaihtuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäi epäselväksi,asuuko maalla vain kaupungissa.
Maalla ei ole mitään erikoista tekemistä,jos ei satu naapureita olemaan , auto oltava jotta pääsee johonkin,välimatkat pitkiä, sukan kutomista,hiihtäminen,kangaspuiden paukutusta,telkkarin möllötystä,kasvimaan laittoa,kesäkukkien istuttamista, kesävieraiden odottamista,luonnossa kävelyä,marjastus,sienestys,uiminen,mutta jos ei ole itse aktiivinen,on ihan sama missä asuu.
Vierailija kirjoitti:
Ennen kaikkea nyt koronan aikaan toisistaan välittävät ihmiset huolehtivat vanhemmista ihmisistä. Ei ketään voi hylätä olemaan yksin jos on joskus sattunut valitsemaan ammateista arvokkaimman.
Mitä arvokasta lasten tekeminen tähän ylikansoitetulle planeetalle on? Jokainen ihminen kuluttaa täällä resursseja ja vie elintilaa luonnolta ja eläimiltä. Itse aion vanhetessani pukeutua sieni-itiöpukuun, mennä makaamaan arkkuun ja tehdä itsemurhan. Ystävien ja perheenjäsenten ei tarvitse muuta kuin heittää minut säkissä kuoppaan, laittaa multa päälle ja istuttaa kasvattamani puun taimi.
Pyydä että neuloo sulle islantilaisen villapaidan ja että haluat sen välttämättä ja pyydä että liittyy face-sivuille, siellä on innostunutta väkeä ja hän voi saada siitä hyvän harrastuksen :D
Vierailija kirjoitti:
Hän on aikuinen ihminen eikä vielä pitkään aikaan mikään vanhus. Äiti keksii ihan itse tekemistä. Voi luoja, tuon ikäiset jopa vielä opiskelevat, etsivät uusia työpaikkoja yms.
Voi luoja, ihmiset ovat erilaisia!!!!
Lapsen lapset viet sen luokse ja ostat kanavatöitä sekä villalankoja maalaustarvikkeet. Lapset tuo iloa myös koira . Kissa.
Undulaatteja kylpylää kirjoitti:
Lapsen lapset viet sen luokse ja ostat kanavatöitä sekä villalankoja maalaustarvikkeet. Lapset tuo iloa myös koira . Kissa.
Aloittajan äiti ei tykkää tuntemattomista ihmisistä, ei käsitöistä, eikä eläimistä.
Jos äidilläsi on kriisi tai hän on masentunut niin ehkä joku keskusteluapu tai terapia.
Masentuneena ei jaksa "uudistua" tai uudistaa elämäänsä ja löytää elämälleen uutta merkitystä.
Takki on varmaan melko tyhjä jos koko elämänsä on ollut muiden tarpeista huolehtija.
Sitä on aika tyhjä olo ja identtiteettikriisi.
Hän on kyllä onnistunut tehtävässään, jos kaikki lapset ovat itsenäistyneet ja omillaan.
Kehitysmaissa ja Suomessa ennen sotia, kun suurin osa suomalaisista asui vielä maalla, isovanhemmilla oli tärkeä merkitys. He olivat lapsenlapsiensa pääasiallisia hoivaajia ja kasvattajia, kun vanhemmat olivat töissä pelloilla ja metsissä. Lapset rakastivat isovanhempiaan jopa enemmän kuin omia vanhempiaan.
Nykyään isovanhemmat reissaavat kanarialla ja näkevät lapsenlapsiaan vain sukujuhlissa ja ovat lapsenlapsilleen vain raha-automaatti.
On myös paljon uusioperheitä.
Jos äitisi oli kotiäiti, hänellä ei ole ymmärrettävästi niin laajaa ihmissuhdeverkostoa kuin uraäidillä.
Ystäväpiirin luominen tyhjästä, on sitä vaikeampaa, mitä vanhemmaksi tulee, mutta ei mahdotonta.